Kuten aiemmassa postauksessa mainitsinkin, ensi viikolla meillä on ylimääräinen ultrakäynti yksityisellä, koska haluttiin ihan oman mielenrauhan takia käydä kurkkaamassa pikkuista myös tässä niskapoimu-ultran ja rakenneultran välissä. Siinä ultrassa on mahdollista jo nähdä tulevan vauvan oletettu sukupuoli. Aiommeko selvittää sen? Kyllä. Aiommeko paljastaa sen? Kyllä.

Se, mikä se vauvan oletettu sukupuoli on ultrassa, ei muuta meidän suhtautumista vauvaan tai sitä, miten häntä tulevaisuudessa kasvatetaan. Mutta se antaa meille mahdollisuuden nimetä hänet jo ennen syntymää ja on lapsille kiva, konkreettinen juttu, joka tuo tulevaa pikkusisarusta taas aavistuksen lähemmäs. Myös lasten kanssa ollaan juteltu jo aiemmin siitä, että syntymässä (tai varsinkaan ultrassa) määritelty sukupuoli ei kuitenkaan kerro ihmisestä yhtään mitään, eikä takaa sitä, että pikkusisko olisi ikuisesti pikkusisko, tai pikkuveli olisi ikuisesti pikkuveli. Vasta tulevaisuus näyttää sen, millainen persoona ja millainen sukupuoli-identiteetti kullekin lapselle muotoutuu.

Tuli meille lapsi millä tahansa oletetulla sukupuolella, häntä kasvatetaan samanlaisella rakkaudella, lempeydellä ja avoimuudella kuin meidän kolmea aiempaakin. Tiedostaen, että ei ole olemassa vain kahta sukupuolta ja tiedostaen, että hänellä on oikeus muodostaa juuri sellainen sukupuoli-identiteetti itselleen, joka hänestä tuntuu oikealta. Häntä ei tulla sullomaan minkäänlaiseen lokeroon, eikä koskaan tulla olettamaan, että hän pitäisi tietyistä asioista tai olisi tietynlainen oletetun sukupuolensa vuoksi. Hänellä, kuten jokaisella, tulisi olla oikeus kasvaa juuri sellaiseksi tyypiksi, kuin itse haluaa.

Mulla ei ole minkäänlaisia tuntemuksia, enkä koskaan ole arvannut sukupuolta ”oikein” ollessani raskaana. Siksi en ole edes yrittänyt tällä kertaa. Toki todennäköisyydet kolmen tyttöoletetun vanhempina puhuvat sen puolesta, että samalla linjalla jatkettaisiin edelleen. Mutta sitähän ei voi etukäteen tietää, kaikki on mahdollista.

Jakaessani ultrakuvan aiemmin, sain runsaasti viestejä seuraajilta, jotka innostuivat soveltamaan nub-teoriaa meidän kuvaan. Osa viesteistä oli sitä mieltä, että vauva on selvä poika. Osa taas sitä mieltä, että nubin perusteella ehdottomasti tyttö! Uskon, että teorian perusteella sukupuoli on mahdollista päätellä, mikäli on siihen erityisen perehtynyt. Mutta ei sekään mikään aukoton totuus ole, kuten tämäkin tulkintojen kirjo osoittaa. En siis ole tuudittautunut vielä niidenkään perusteella minkäänlaisiin fiiliksiin siitä, kumpaa sukupuolta vauva oletetusti on.

Vatsan muodon perusteella on veikattu poikaa myös. Mutta vatsan muoto vaihtelee päivittäin, se näyttää ihan erilaiselta aamulla heti herättyä, istuessa, illalla nukkumaan mennessä ja kävellessä. Välillä se on pyöreä, välillä leveä, välillä terävä pallo, välillä se näyttää vaan turvotukselta. Makoillessa se ei vielä juurikaan erotu. Vatsan muodon perusteella meille on aiemminkin veikattu poikaa, joten siihen ei ole kyllä mitään luottamista. En usko, että vatsan muoto kertoo mitään vauvan sukupuolesta.

Toiveita meillä ei myöskään sukupuolen suhteen ole. Tavallaan ymmärrän ne toiveet vauvan sukupuolen suhteen, vaikka itselläni ei toiveita olekaan. On inhimillistä toivoa jotain tiettyä ja haaveilla, kunhan tiedostaa sen, että vaikka vauva olisikin syntyessään sitä toivetta vastaavaa sukupuolta, se ei tarkoita sitä, että ne oletetun sukupuolen varaan rakennetut haavekuvitelmat välttämättä toteutuisivat. Jokainen voi luoda mielikuvia ja kuvitella millainen vatsassa kasvava vauva tulee olemaan, mutta vasta aika näyttää millainen hän sitten lopulta on, millaisista asioista hän kiinnostuu jne.

Millaista olisi, jos meille tulisi poika? Miten pojan kasvatus eroaisi tytön kasvatuksesta? Tätäkin multa on kysytty. En osaa kuvitella etukäteen, koska en voi tietää millainen persoona lapsella on. Ja siitähän kaikki on kiinni. Vauvavuoden aikana ehkä siten, että en pukisi itse oma-aloitteisesti hänelle mekkoja. Jos hän taas itse joskus myöhemmin pyytäisi saada pukeutua mekkoon, en epäröisi sekuntiakaan. Toinen eroava juttu joka tulee mieleen, ja jonka olen kuullut on se, että poikavauva saattaisi pissiä helpommin mun päälle vaipan vaihdossa!

Mutta hän saisi leikkiä ihan samoilla barbeilla, parkkitaloilla, autoilla, nukeilla, kirjoilla, junaradoilla, duploilla, leikkikeittiöllä, Spidermaneilla, poneilla ja muilla leluilla, joilla meidän tytötkin ovat vauvana leikkineet. Hän saisi itse näyttää mistä kiinnostuu ja innostuu ja me tuettaisi häntä niissä omissa kiinnostuksen kohteissa. Hän saisi olla ihan samalla tavalla iloinen, surullinen, riehakas, rauhallinen, hiljainen, puhelias, utelias, ujo tai mitä tahansa onkaan, kuin meidän kolme aiempaakin lasta saa.

Yritin miettiä vielä, että opettaisinko pojalle elämästä joitakin asioita eri tavalla kuin tytölle? Opettaisinko hänelle, että tyttöjä pitää kohdella kauniisti ja heille pitää avata ovi? En opettaisi. Vaan opettaisin, kuinka arvokas, rakas ja tärkeä hän on omana itsenään, että hänen täytyy kohdella aivan kaikkia ihmisiä tasa-arvoisesti ja kunnioittavasti, puuttua aktiivisesti kohtaamaansa epäoikeudenmukaisuuteen tai rasismiin, kunnioittaa aina toisen ihmisen rajoja (ja toisten ihmisten hänen rajojaan), ja että aina on kohteliasta avata ovi, tai pitää ovea auki seuraavalle. Paitsi jos on ahtaassa välikössä ja on korona-aika ja olisi mahdotonta huolehtia turvavälistä pitäessään ovea auki. Tai jos joku pelottava tyyppi seuraa. Silloin on parempi vaan pujahtaa nopeasti eteenpäin.

Opettaisin tunnetaitoja ja turvataitoja. Opettaisin, että kaikkea ei tarvitse tietää ja ottaisin yhdessä lapsen kanssa asioista selvää. Opettaisin rakkautta, antaisin läsnäoloa ja luottamusta. Opettaisin ja antaisin siis niitä aivan samoja asioita, kuin jo opetan.

Jos oletettu sukupuoli selviää ensi viikolla ultrassa, me kerromme sen myös julkisesti, kuten olemme aiemminkin tehneet. On mahdollista, että se paljastuisi muutenkin, koska lapset saattaisivat puhua siitä, joku tietty vaate tai jonkin tietyn vaatteen puute voisi paljastaa tai saattaisin itse sanoa sen vahingossa epähuomiossa muutenkin. Ja sitä aivan varmasti spekuloitaisiin, jos en kertoisi. Joten sama se on paljastaa, ei se mikään salaisuus ole. Se ei silti muuta mitään. Toivon kovasti, että kumpi tahansa ”lupaus” me saadaan, en saisi mitään ”jee vihdoinkin teille tulee poika”, tai ”harmittaako, että ette vieläkään saaneet poikaa”-kommentteja. Koska me ei täällä odoteta mitään muuta kuin sitä, että elokuussa saataisiin syliin hyvinvoiva lapsi, jota meillä olisi suuri kunnia ja etuoikeus saada kasvattaa ja rakastaa.

Meidän lapset ovat nähneet YouTubesta gender reveal -videoita ja he muistavat edelleen meidän edellisen gender revealin vuodelta 2016. Se oli heille silloin tärkeä ja hauska juttu ja ovat kovasti toivoneet, että nytkin meillä on jotain hauskaa tilpehööriä, jonka avulla sukupuoli paljastetaan. (Viimeksi oli ilmapalloja).

Tullaan nytkin luultavasti tekemään joku gender reveal -video (kenties reels). Mutta mua henkilökohtaisesti ärsyttää, että kaikki oletetun sukupuolen paljastamiseen myytävät konfetit, ilmapallot ja muut ovat joko vaaleanpunaisia tai vaaleansinisiä. Omiaan vahvistamaan väreihin liittyviä sukupuolistereotypioita, joihin itsekin tässä kuvituksessa (ärsytyksestä huolimatta) turvauduin.

Toisaalta, jos paljastettaisiin oletettu sukupuoli keltaisella tai vihreällä konfetilla, niin kukaan ei arvaisi värin perusteella yhtään mitään. Joten luultavasti mekin tullaan tekemän paljastus juuri niillä stereotyyppisillä väreillä, vaikkakin samalla naureskellen sille, miten typeriä ne väristereotypiat on. Tuli meille millainen lapsi tahansa, hän taatusti tulee elämänsä aikana pukeutumaan sekä vaaleanpunaiseen että vaaleansiniseen.  Mutta olisipa mahtavaa, jos tähän gender reveal -hömppään keksittäisiin joku muukin keino, kuin nuo iänikuiset kaksi väriä.

Siinäpä tiivistetysti mun ajatuksia tästä aiheesta. Nyt vaan jännityksellä odotetaan ensi viikkoa. Eniten odotan sitä, että pääsenkö käyttämään mulla mielessä pyörivää nimiyhdistelmää, vai en. KÄÄK!

Nuo kuvien Minna Parikan puputennarit meillä on vaaleanpunaisena kuopuksen jäljiltä. Vaaleansiniseksi muokkasin kahteen kuvaan alleviivaamaan tätä postauksen aihetta. Mutta oli vauvan oletettu sukupuoli mikä hyvänsä, tulen näitä meidän puputennareita käyttämään. Näin kauniit (ja mun lempiväriset) kengät ansaitsee päästä ulos laatikosta, jos niille on sopivan kokoinen jalka tarjolla! 

Jo 17. raskausviikko alkoi, hurjaa! Kulunut 16. raskausviikko oli aika mukava. Jaksoin fyysisesti paremmin kuin moneen viikkoon ja kävelinkin pitkiä matkoja ilman, että supistukset pahasti vaivasivat. Jaksoin hyvin tehdä kaikenlaista. Toisaalta, mulla oli useana päivänä päänsärkyä, mikä oli kurjaa. Tässä raskaudessa päänsärkyä ei ole ollut niin paljon kuin aiemmissa, mutta se on tullut sellaisina kummallisina aaltoina. Että aina välillä voi mennä viikkokin, ettei ole lainkaan päänsärkyä, ja sitten taas on monen päivän putkia. Tällä raskausviikolla siis oli ensin monen monta hyvää päivää edellisen päänsäryttömän viikon jatkoksi, mutta sitten loppuviikosta päänsärky kiusasi päivittäin ja jatkui edelleen vielä maanantaina ja tänäänkin.

Päänsärkyä lukuunottamatta olen muuten siis voinut todella hyvin. Vauva on liikkunut ja olen tuntunut hentoisia liikkeitä jopa päivittäin. Samalla se liikkeiden lisääntyminen synnyttää jotain paradoksaalista huolta. Silloin kun liikkeet oli epäsäännöllisempiä ja niitä tunsi harvemmin, ei niitä osannut kaivata ja olettaa. Mutta nyt kun niitä tuntuu enemmän, sitä tulee heti vähän huolestuneeksi, jos jonain päivänä tuntuu, ettei niitä meinaa kuulua. Vaikka toki tiedän, että tässä vaiheessa vauva on vielä ihan pikkuruinen tyyppi, ja saattaa helposti majailla välillä niin piilossa, että liikkeet vaan eivät aina tunnu. Ei pitäisi huolestua, mutta silti sitä kuitenkin aina kaipailee niitä. Onneksi tämä tyyppi vaikuttaa olevan melko liikkuvaista sorttia ja on nyt ilmoitellut hyvinvoinnistaan melko usein.

Eilen jopa ekaa kertaa näin kunnolla vauvan liikkeet ulospäin, kun hän muljahti ja työnsi selkää ylöspäin. Maha meni ihan vinoon. Tänään näin saman uudelleen jo kaksi kertaa. Ehkä hän sieltä vakuuttelee, että älä murehdi, hyvin mulla täällä menee! Potkut eivät varmasti vielä hetkeen näy, mutta nämä isommat käännökset kyllä. Ihanaa!

Meillä on ensi viikolla ylimääräinen ultra yksityisellä, koska halusin käydä kurkkaamassa vauvaa myös niskapoimu-ultran ja rakenneultran välissä. Niiden välissä on niin hurjan pitkä aika, että ehdottomasti haluan käydä kurkkaamassa, että mini kasvaa ja kehittyy siellä ja voi hyvin. Aiemmin olen jaksanut odottaa tämän pitkän välin ilman ylimääräisiä ultria, mutta koska tämä raskauden alku oli mitä oli, tuntuu nyt todella tärkeältä saada tietää säännöllisesti, että kaikki on hyvin. Olen odottanut tuota ultraa jo monta viikkoa ja ihanaa, kun se lähestyy. En malta odottaa, että nähdään taas meidän pikkuinen. Päivät tuntuvat matelevan ennen sitä, mutta pian se jo koittaa.

Vatsan koko ja muoto vaihtelee edelleen päivittäin ja jopa vuorokauden aikojen mukaan. Mulla ei ole muuten turvotusta, mutta vatsa on selkeästi pinkeämpi ja turvonneempi aina iltaisin ja aamuisin se on taas pehmeämpi ja aavistuksen pienempi. Välillä se on pyöreämpi ja toisinaan taas terävämpi. Hassua, miten paljon se muuttuu ihan muutamissa tunneissa. Kasvu on hidasta, mutta kyllä sitä tapahtuu. Jos vertaa tämän viikon kuvia vaikkapa muutaman viikon takaiseen, on maha kasvanut ainakin hieman. Mutta se kasvu alkaa kiihtyä enemmän vasta sitten puolivälin jälkeen mulla. Toistaiseksi nautin siitä, että maha on vielä niin pieni, ettei se ole tiellä, tai tunnu kävellessä hankalalta.

Nautin niin paljon siitä, että nyt on fyysisesti helpompi olla ja mua ei supistele niin paljoa. Se helpottaa arkea ja elämää ja aion fiilistellä tätä vaihetta niin kauan kuin sitä vain kestää. Ainahan sitä voi toivoa, että ne supistukset eivät kiusaisi loppuraskaudessakaan, mutta hieman epätodennöiseltä se tuntuu, kun tähänkin asti niin on aina ollut. Mutta sitä on turha miettiä etukäteen, kun nyt voi vaan nauttia tämänhetkisestä tilanteesta.

Checklist raskausviikko 16:

Vauvan koko hedelmänä: Avokado.

Cravings: Edelleen ne samat mansikat, ja pitkästä aikaa myös suklaa. Suklaata ei ole tehnyt mieli koko raskaudessa ennen tätä viikkoa, mutta tällä viikolla on tullut vähän syötyä myös sitä. Toivottavasti tämä suklaanhimo menee ohi! 

Oireet: Päänsärky, harjoitussupistukset satunnaisesti, mutta harvemmin kuin edellisellä viikolla. 

Ei vielä olla tehty juurikaan hankintoja vauvalle. Häntä on odottamassa (tuoreita ostoksia siis) nyt muutama body ja housut, sekä yksi tutti. Enemmän ajateltiin tehdä hankintoja sitten joskus puolivälin jälkeen ehkä. Vielä ei ole ollut mikään kiire ja muutenkin vaikean alun jälkeen on vaatinut paljon ajatustyötä, että uskaltaa luottaa kaiken menevän hyvin. Joten ehkä sitten kun on se 22 viikkoa täynnä, uskalletaan alkaa enemmän tekemään tarvittavia hankintoja. Silloinkin on vielä hyvin aikaa kaikelle. Ja paljon meiltä löytyy jo valmiina. Ei olla vielä edes käyty kunnolla läpi mitä kaikkea meillä jo on, mutta nopealla listauksella mieleen tulee ainakin  muutama juttu, jotka ollaan säästetty meidän 4-vuotiaan vauva-ajalta.

Vauvan tarvikkeet, jotka meiltä löytyy valmiina:

– Tripp Trapp ja baby set (mutta ei newborn setiä, se pitää hankkia vielä). Meillä on Tripp Trapp edelleen päivittäisessä käytössä tuolina, mutta toki vauva saa sen sitten käyttöön itselleen kun tarvitsee. 4-vuotias yltää kyllä melko hyvin jo ruokailemaan tavalliseltakin tuolilta ja usein haluaa istua ihan tavallisella tuolilla. Meillä on se syöttötuoli-osa tallessa, mutta vastasyntyneen setti laitettiin viimeksi eteenpäin. Koettiin se kuitenkin tosi kätevänä, joten luultavasti hankitaan se uudelleen. Se oli kovassa käytössä ja oli kivaa saada vauva samalle tasolle muiden kanssa ruokapöytään.

– BabyZen YoYo -matkarattaat. Ihan parhaat matkarattaat, jotka olivat meillä käytössä kaikilla ulkomaan reissuilla ja muutenkin pääasiallisina arjen rattaina 1,5v iästä eteenpäin. Harkitsen, että ostetaan myös näihin turvakaukalo-adapterit, mutta katsotaan, katsotaan.

– Leikkimatto. Joku värikäs leikkimatto meillä on tallessa varastossa, se varmasti sopii myös tulevalle vauvalle. Leikkimattoikä on  niin lyhyt, että mun silmää ei häiritse värien kirjo, vaikka ei sisustukseen sovikaan.

– Sitteri. Meillä on joku ihan perus Emma-merkkien muutaman kympin sitteri, joka oli varsin toimiva. Sitä keinuteltiin jalalla aina. Meillä oli myös toinen sitteri, joka saatiin Oton pikkuserkulta, jossa oli joku värinä-toiminto ja sekin oli aika hyvä, mutta se me annettiin eteenpäin kun vei enemmän tilaa varastosta, kuin tuollainen parin kympin rimpula. Koin senkin kyllä tosi käteväksi, mutta se on kuitenkin aika vauvakohtaista, että missä sitterissä kukainenkin viihtyy. Ehkä ensin kokeillaan pärjätä jo olemassaolevalla, ja jos se ei toimi, niin kartoitetaan muita vaihtoehtoja.

– Tula Free-to-Grow kantoreppu. Paras ikinä ja menee jo vastasyntyneestä asti. Helpottaa arkea, kaunis, mukava vauvalle ja äidille ja muuntuu suuremmaksi vauvan kasvaessa. Tulee varmasti olemaan kovassa käytössä nytkin.

– Lakanoita ja pyyhkeitä, ehkä jotain harsojakin. Suurin osa näistä on ollut käytössä jo esikoisen vauva-ajoilta asti, eli osa on kyllä jo hieman kulahtaneen näköisiä. Mutta kaikki ovat puhtaita ja raikkaita. Ehkä hemmottelen itseäni ja investoin yksiin laadukkaisiin lakanoihin ja pyyhkeeseen vielä. Harsoja meillä ei kyllä montaa ole tallessa, ehkä pari, joten niitä täytyy hankkia lisää.

– Vauvaleluja ja kirjoja. Vaikka osasta on luovuttu, on niitä paljon jäljellä. Paljon puisia soittimia, palikoita, taaperokärryä, kaikkia ihania kuvakirjoja äänillä ja ilman on säästössä.

– Joitakin isompia (sisä)vaatteita (74/80 eteenpäin –>). Suurin osa minipienistä vaatteista on lähtenyt eteenpäin, mutta joitakin hieman isompia lemppareita on säästössä.

– Stokke Flexibath -kylpyamme ja vauvatuki. Amme on meillä edelleen käytössä, 4v mahtuu kylpemään siellä vielä vallan mainiosti. Vauvatukikin ollaan säästetty, se helpottaa kyllä kylvetystä.

Vauvan tarvikkeet, jotka meillä on hankintalistalla:

– Yhdistelmävaunut, joihin saa kiinni turvakaukalon. Viimeksi meillä oli Cybex Priamit, joihin oltiin todella tyytyväisiä. Tälläkin kertaa Priamit kiinnostaa kyllä kovasti, Ottoa erityisesti sähköavusteiset e-Priamit. Katsotaan mihin päädytään.

– Turvakaukalo. Oltiin viimeksi erittäin tyytyväisiä Cybex Cloud Q -turvakaukaloon, josta on nyt tullut päivitetty malli, olikohan Cloud Z nimeltään. Sen saa myös makuuasentoon silloin kun ei olla auton kyydissä, mikä on tosi hyvä, niin vauvan selän saa suoraksi silloin, kun kaukalo on kiinni rattaissa ja vauva esim. nukkuu. Se kaukalo siis ainakin kiinnostaa ja se helposti menisi myös yhteen Priameiden kanssa.

– Isofix-telakka. Cybexin oma telakka oli huippu ja teki kaukalon kiinnittämisestä todella helppoa ja sujuvaa. Aiotaan ehdottomasti ostaa kaukalon kaveriksi myös siihen kuuluva telakka.

– Ensisänky ja/tai pinnasänky & patja. Harkittiin jo viimeksi vuokrattavaa Vaavi-sänkyä, mutta päädyttiin silloin toiseen ratkaisuun mun työn puolesta. Mutta nyt, nyt mä aion oikeasti vuokrata Vaavi-sängyn! Siitä on kuultu niin paljon hyvää, se on kätevä ja söpö. Myöhemmin sitten varmaankin hankitaan pinnasänky, mutta jos ensimmäiset kuukaudet pärjäisi Vaavi-sängyllä, niin se olisi huippua.

– Lämpöpussit turvakaukaloon ja vaunuihin. Kaukalopussi oli viimeksi ihan best, niin vauvan sai sinne pelkissä sisävaatteissa ja sen pystyi helposti avaamaan, jos vauva nukkui siellä. Ja vaunuihin tarvitaan myös lämpöpussi! Meillä on yksi lämpöpussi, joka sopii isomman lapsen kanssa hyvin, mutta ihan vastasyntyneelle haluan mieluummin untuvapussin.

– Vaatteet ja asusteet sisälle ja ulos. Vaatehankinnat on tosiaan aivan kesken, koko vaatekaapin saa rakentaa ihan alusta asti. Ihanaa! Aion ostaa osan käytettynä, osan uutena, osan merkkiä ja osan ketjuista, kuten tähänkin asti. Toistaiseksi olen ostanut sinne mustaa, vaaleankeltaista ja beigeä. Minna Parikan Pupu -tennarit meiltä löytyy jo valmiiksi kolmannelta vauvavuodelta vaaleanpunaisena, en malta odottaa, että pääsen pukemaan ne tulevalle minille!

– Rintapumppu, pullo, tutit & muut tilpehöörit. Suunnitelmissa on tälläkin kerralla täysimettää vauvaa sinne n. 5kk-6kk ikään ja jatkaa imetystä lapsentahtisesti niin pitkään kun lapsi itse haluaa, mutta olisi huippua, jos hän myös toisinaan voisi tarvittaessa syödä mun maitoa pullosta. Toki kukaan nyt ei vielä tiedä miltä syksy näyttää ja onko mulla silloin esim. yhtäkään työmenoa, joka vaatisi kotoa poistumista (vai onko kaikki edelleen etänä), mutta olisi kiva, että meillä olisi se vaihtoehto olemassa, että vauva osaisi syödä myös pullosta.

Ja tutti! Olisi mahtavaa, jos tämä vauva osaisi syödä tuttia. Yhden tuttivauvan ja kahden ei-tuttivauvan äitinä, koen, että kyllä se tutti olisi mahtava apuväline. Mutta sitähän ei voi etukäteen vielä tietää. Erilaisia vaihtoehtoja ajateltiin kuitenkin kokeilla. Viimeksi meillä ei ollut rintapumppua lainkaan, eikä yhdelle tuttipullolle tullut yhtäkään käyttökertaa, mutta olen viimeksi testannut rintapumppua v. 2013, joten ajattelin, että voisi olla aika testata ovatko ne kehittyneet tässä kahdeksassa vuodessa ja heruisinko tällä kertaa pumpulle, toisin kuin silloin.

Näillä pärjätään oikein mainiosti.

Lisäksi sellaisia ”vauvan tarvikkeita”, jotka virallisesti eivät edes ole vauvan tarvikkeita, mutta jotka ollaan koettu hyödylliseksi, on ainakin Ikean Dihult-lattiatyyny, jota ei enää myydä. Nyt se on meillä 4-vuotiaan huoneessa leffapesässä tyynynä, mutta saa varmasti tulla sitten ainakin vauvavuoden ajaksi takaisin olkkariin. Siihen on niin hyvä nukuttaa vauva päikkäreille helposti (tissitainnutus) ja turvallisesti, kun ei voi tippua korkealta. Tai nostaa esim. autosta siihen jatkamaan unia matkan jälkeen. Oli meillä kovassa käytössä ja uskon, että tulee nytkin olemaan. Hoitopöytä oli meillä viimeksi tosi tarpeellinen, mutta nyt tehdään hoitotaso kodinhoitohuoneeseen. Siellä on vesipiste ja hyvä syvä allas, ja heti sen viereen saa kätevästi tasolle vauvan hoitoalustan ja tarpeelliset tarvikkeet.

Olipa hyvä kirjoittaa näitä ihan konkreettisesti ylös ja miettiä! Meillä on ilahduttavan paljon vielä jäljellä kaikkea, vaikka tauko edellisen ja tämän vauvavuoden välillä on ollut pisin, joka meillä koskaan on ollut. Kai se oli vaan niin vahvana se toive alusta asti, että niille tavaroille joskus vielä tulisi käyttöä. Tulen kirjoittamaan hankinnoista lisää sitten kun niitä on tehty.

Tänään äänessä on pitkästä aikaa Otto, joka kertoo omia tuntemuksiaan siitä, että meille on tulossa vauva. 

Iina pyysi mua pitkästä aikaa kirjoittamaan postauksen, koska “ihmiset kuulemma innolla odottavat mitä mieltä mä oon asioista”. Eikä siinä, puhun mielelläni asiasta. Musta on kuitenkin tässä vuosien mittaan kehkeytynyt niin perheenisä perheenisä, että se on yhtä vahva osa mun identiteettiä kuin ilmaiset ämpärit suomalaisuutta. Ennen kuin alan sen enempää avaamaan sanaista arkkuani ja käymään tunteitani asiasta läpi, haluan sanoa yhden asian.

Ei, en edelleenkään toivo poikaa. Ei sillä että toivoisin tyttöäkään. Kantani on sama, kuin se on viimeiset kymmenen vuotta ollut. Toivon että lapsi on terve.

Asiaan.

Mun tunteet meidän raskaudesta (kuten asia on korrektia ilmaista) on tällä hetkellä vähän ristiriitaiset. Ja sanon näin vain koska haluan pitää teidät, rakkaat vaimoni blogin lukijat, jännityksen äärellä siitä, että “mitä mieltä se Otto nyt oikein on”. Olen tottakai ehdottoman innoissani, ja tiedän jo esimerkiksi mitkä vaunut haluan. Pari nimiehdotustakin on tullut mietittyä jo valmiiksi.

Meidän viime raskaudesta on vaan kulunut jo sen verran aikaa, ettei oikein muista niitä omia tunteitaan viime kerrasta. Ja koska mun keho ei tälläkään kertaa ole käynyt läpi minkäänlaisia muutoksia, tuntuu musta vähän siltä, ettei mun primitiiviset aivot ole vielä oikein sisäistäneet asiaa. Iinan jatkuvasti kasvava mahakin on vasta juuri ja juuri ylittänyt sen rajan, ettei mahaa oikein voi enää laittaa belugabologneseturvotuksen piikkiin. Vielä vähän aikaa sitten minun pienpanimo-oluista koostuva mahani oli kuitenkin kokoluokkaa Iinan mahaa isompi.

Yksi syy miksi en vain ehkä vielä oikein huoku (huo’u? mitä helvettiä?) intoa, on se, että olen ollut viimeaikoina vähän väsynyt, ja vetänyt sellaisella päivä kerrallaan -asenteella. Joo, tiesin että raskauspahoinvointi on juttu, ja ei, ei tullut mitenkään yllätyksenä että saa vähän ottaa koppia asioista kun toinen kasvattaa uutta elämää. Itsehän päätin että nyt olisi sopiva hetki yrittää neljättä. Joka muuten on ehkä ainoa korrekti tapa ilmaista, että me nyt vähän vaimon kanssa tässä paneskellaan normaalia enemmän.

Iinan pahin vointi vain sattui näppärästi siihen samaan ajankohtaan jolloin itse palasin kahden vuoden opintovapaalta töihin, mikä on ollut aika sopeutuminen. Siihen päälle vielä se alkuraskauden verenvuoto ja siitä aiheutunut ylimääräinen stressi, niin johan on hapansilakkapyttipannu. Aloin esimerkiksi taas pelaamaan wowia pitkän tauon jälkeen, että siitä vähän osviittaa. Alusta alkaen oli kuitenkin tiedossa että tällaisia juttuja tulee, ja että ne ovat yleensä väliaikaisia. Nyt on jo helpottanut, ja osaa nauttia taas asioista. Arki on tällä hetkellä aika normaalia, mitä lie tarkoittakaan näin herran vuonna 2021.

Mutta joo, se tämänkertainen yrittäminen oli kuin olikin ihan mun oma keksimä juttu. Kukaan ei aseella uhaten pakottanut, eikä mua millään tavalla painostettu. Sanon tämän ehkä hieman suoraan, mutta kun tää juttu menee vähän samaan kategoriaan sen “toivot varmaan poikaa” vihjailun kanssa. Sanoin joskus kolmannen muksun kohdalla kun multa kysyttiin, että montako lasta haluan, että “näin on ihan hyvä”. Ja niinhän se oli. Silloin. Nyt taas neljän on ihan hyvä. Jos joskus päätän että nyt riitti niin siinä vaiheessa napsaisen piuhat poikki.

Mulla ei vaan koskaan ole ollut sellaista suunnitelmaa omalle elämän pelille. En ollut koskaan haaveillut prinsessahäistä, kuudesta lapsesta ja kultaisesta noutajasta, joten en osannut myöskään sen enempää sanoa montako lasta haluan. Autoon mahtuu nykyään vielä kaksi, joten kyllä sinne vielä yhden hyvällä omallatunnolla tunkee. Eikä ole kellään sitten omaa huonetta nykyisessä kämpässä. Kristillinen tasajako. Huomaatteko kuinka asiat mukavasti loksahtelevat paikoilleen? Ja Iina taas on krooninen vauvakuumeilija, joten jos se ois Iinasta kiinni niin meillä ois varmaan noin biljardi lasta. Per huone.

Eikä me muutenkaan lähdetä tähän touhuun mun mielestä mitenkään sillä asenteella että kyseessä olisi uusi seikkailu, vaan enemmänkin sillä ajatuksella, että lisää samaa ja hyväksi todettua. Jos kaikki menee hyvin, niin mä jään uudestaan vanhempainvapaalle, oon omasta mielestäni erinomainen koti-isä. Varsinkin kun korona-aikana tuli innostuttua ruoanlaitosta, ja olen opetellut mm. käsittelemään kalaa, ja sietämään erikokoisia kurkkusiivuja.

Että sillä lailla. Kuten varmaan huomaatte, on mun ajatuksenjuoksu ehkä vähän rönsyilevää, mutta pohjimmiltaan positiivista. Mun mielestä se kiteyttää aika hyvin mun ja meidän fiilikset tästä. Me ollaan kaikki todella innoissaan, myös allekirjoittanut. Vauva on tervetullut lisä meidän entuudestaan suureen perheeseen, eikä malteta odottaa kesää ja alkusyksyä, kun meidän kuopuksestakin tulee isosisko. Sen kyllä kuitenkin sanon, että raskauden kanssa me ollaan molemmat ihan sata pros varmasti done. Joo, Iinan satunnaiset sanasekoilut on ihan hauskoja, mutta muuten kaikki raskauteen liittyvä on jo aikalailla nähty. Toisaalta ihan hyvä että vielä kestää, niin ehtii hankkia kaiken tarvittavan.

Joten sen pidemmittä puheitta:

TL;DR: Kivaa kun tulee vauva, neljä lasta on hyvä alku, toivottavasti on terve vs. sukupuoli, ja innolla odotetaan että päästään kaikki nuuskuttelemaan “vauvan hajua”, kuten Iina sen mulle tänään aikaisemmin sen niin kauniisti ilmaisi.

Tällä viikolla olen saanut useamman kerran itseni kiinni miettimästä, että olenko mä raskaana ollenkaan! Varsinkin aamupäivällä ja päivällä on ollut monesti jopa epätodellisen hyvä ja energinen olo. Se energinen keskiraskaus on ilmeisesti todellakin alkanut. Toisaalta sitten taas illalla supistelee tiheästi ja on sellainen ”pallo” olo, jos on päivän aikana touhunnut paljon. Eli esimerkiksi jos täytyy käydä kaupassa tai haluaa käydä lenkillä, se on parempi hoitaa aamupäivällä, jolloin supistukset eivät kiusaa joka askeleella vielä ja askel kulkee kevyesti kuin ei raskaana olisikaan.

Vauva liikkuu ja tunnen hänen liikkeensä, mutta välillä voi olla, että tunnen vain kerran päivässä ja välillä tunnen useamman kerran päivän aikana.Tämäkin lisää sitä epätodellista fiilistä, että onko siellä ketään  ja kasvaako hän hyvin, kun potkujen määrä ei vielä ole lisääntynyt mitenkään valtavasti siitä, mitä se oli pari viikkoa sitten. Mutta pikkuhiljaa hän vahvistuu ja kasvaa ja varmasti pian liikkeitäkin alkaa tuntumaan useammin. Enää seitsemän viikkoa siihen maagiseen 22 viikon rajaan.

Mulla oli tämän viikon aikana myös neuvola, joka sujui hyvin. Siinäkin tosin vauva karkaili, kun yritettiin saada sydänäänet kuuluviin. Varmaan kolme kertaa kävi niin, että saatiin just syke kuulumaan muutamaksi sekunniksi, sitten vauva potkaisi doppleria ja karkasi niin, että ääniä sai taas etsiä vaikka kuinka kauan. Mutta syke oli vahva ja hyvä, oli ihana kuulla se.

Painoa mulle oli tullut nyt tähän 15. viikon neuvolaan mennessä lähtöpainosta 1,8kg. Olin jopa hieman yllättynyt, että niin vähän, kun mulla on ollut jotenkin niin pehmeä olo viime aikoina ja kun liikunta oli niin vähäistä silloin, kun oli lääkäriltä lepokäsky monen viikon ajan. Mutta kai se pehmeys on enemmän mun päässä, heh. Ihan hyvä, että painoa tulee maltillisesti näin alussa, kun yleensä sitten keskivaiheilla mulla on tullut enemmän.

Kaikki oli neuvolassa normaalia, hemoglobiini oli edelleen hyvä 133 ja kaikki muutenkin mallikkaasti. Olipa ihanaa kun nyt tälle neuvolakäynnille sain meidän ”oman” terveydenhoitajan. Jouduin ekassa neuvolassa menemään toiseen neuvolaankin, että kerkesin saada lähetteen ajoissa niskapoimu-ultraan. Sielläkin oli aivan ihana ja mukava terveydenhoitaja, mutta onhan se aina eri käydä sillä tutulla.

Meillä on ollut sama neuvolan terveydenhoitaja esikoisen raskausajasta lähtien (tai no siitä, kun muutettiin meidän ekaan yhteiseen kotiin Oton kanssa mun ollessa raskausviikolla 15 tai 16. Eli nyt tulee huhti-toukokuussa kymmenen vuotta! Hän on aivan ihana ihminen ja seurannut meidän tarinaa alusta asti, nähnyt meidän lasten kasvun ja toivottanut kahdelle vanhimmalle jo hyvää matkaa koulutielle. Hän on aina kohdannut meidät lempeästi ja arvokkaasti, vaikka kymmenen vuotta sitten olin vasta 19-vuotias teini. Hän on käynyt meidän jokaisessa kodissa neuvolan kotikäynnillä katsomassa vastasyntynyttä, ja ollut aina mukana meidän elämässä. Ihanaa, että saadaan pitää hänet edelleen!

En siis meidän muuton myötä vaihtanut neuvolaa, vaan käydään edelleen samassa kuin ennen juuri siksi, koska haluttiin pitää sama terveydenhoitaja. Ja nykyään kun on auto, niin ei sillä neuvolan sijainnilla ole mitään merkitystä sinällään, ekan neuvolakäynnin kävin Viiskulman neuvolassa keskustassa, kun sieltä löytyi vapaa aika. Sekin oli hauska sattuma, sillä myös esikoisen raskausaikana kävin sen ekan käynnin nimenomaan Viiskulman neuvolassa, kun asuin silloin vielä Ullanlinnassa. Jotenkin tämän raskauden kohdalla niin monessa jutussa on sellainen ”ympyrä sulkeutuu” -fiilis, että just näin tämän pitikin mennä.

Silloin 10 vuotta sitten kävin Viiskulman neuvolassa epävarmana 19-vuotiaana teininä ja nyt sain mennä sinne uudelleen itsevarmana tulevana neljän lapsen äitinä, joka ei tuntenut itseään yhtään huonommaksi kuin ketään muutakaan. Ja ei, en missään nimessä ollut 19-vuotiaanakaan ketään muuta huonompi. Mutta silloin tuntui siltä. Nyt mua hymyilytti istua siellä samassa odotushuoneessa kuin silloin. Muistin sen jännityksen ja epävarmuuden ja miten me Oton kanssa silloin istuttiin siellä pyörittelemässä peukaloita, eikä yhtään tiedetty mitä odottaa. Nyt oli ihan toinen fiilis, kaikki meni rutiinilla ja oli jo entuudestaan tuttua, paitsi se, että nyt saakin syödä pehmeitä pastöroituja juustoja, kunhan niissä on hyvin päiväystä jäljellä.

Asiasta kukkaruukkuun, nyt olen myös alkanut nukkumaan heräämättä öisin pissalle, mikä on I-H-A-N-A-A! Nyt nautin tästä niin kauan, kunnes sitten loppuraskaudessa se vessaramppaaminen öisin alkaa uudelleen. Vielä viime viikolla heräsin kuuden-puoli seiskan maissa aamuisin ja olin aina hereillä ennen kaikkia muita. Mutta nyt eilen nukuin jopa 7.50 asti ja tänäänkin heräsin vasta herätyskelloon 7.15. Eli ehkä tässä on nyt toivoa, että saisi hetken aikaa nauttia ihan tavallisista katkeamattomista yöunista ja normaaleista aamuherätyksistä? Ihanaa!

Loppuun vielä samanlainen koonti kuin viime viikolla:

Checklist raskausviikko 15:

Vauvan koko hedelmänä: Päärynä.

Cravings: Tuoreet mansikat.

Oireet: Harjoitussupistukset liikkeessä, muuten ei oireita.