Oltiin pari viikkoa sitten hiihtolomalla Oulussa ja sain tehtyä meidän lomasta nyt teille (tekstitetyn) videon! Kuvattiin viikon aikana monia kivoja asioita joita tehtiin, mutta toki 12 minuuttia on aika pieni osuus ihan kokonaisesta viikosta. Videolla pääsette meidän mukaan ainakin poroja katsomaan, pulkkamäkeen, luistelemaan, leikkipuistoon, ostoksille, mun äidin kanssa lounaalle & katsomaan ihanaa pientä vauvaa. Me tavattiin Oulussa paljon rakkaita ihmisiä ja meillä oli ihana loma. Uskon, että videolta välittyy ainakin se syy miksi haluan aina lähteä Ouluun ja mistä siellä eniten tykkään: meidän reissut on aina täynnä rakkautta ja mahtavia tyyppejä.

Halusin tekstittää videon, koska mä itsekin tykkään katsoa videoita usein just sellasissa paikoissa, missä äänet ei voi olla päällä. Niinku esimerkiksi metrossa, ellei ole sitten kuulokkeita. Mulla ei ole koskaan nappikuulokkeet mukana, koska en voi kuunnella niistä musiikkia, kun se aiheuttaa mulle migreenin. Siksi en oikeastaan käytä niitä ollenkaan mihinkään muuhunkaan ja usein katson videot äänettömällä. Pssst! Tekstitys pitää laittaa erikseen päälle siitä YouTuben caption-napista (en tiennyt)!

Tein tekstitykset youtuben tekstitysohjelmalla, mikä oli ihanan helppoa! Nyt kun on oikeasti rauhallista työskentelyaikaa päivisin, on paljon enemmän aikaa myös huomata, että jotkut asiat, jotka ennen on tuntuneet hankalalta, ei loppupeleissä viekään niin paljoa aikaa. Kuten tämä tekstitys. Ei tuossa mennyt kuin 45 min kun pyöräytin tekstit videolle, eli jatkossa voin ne laittaa ihan mielellään. Näin yhä useampi pystyy katsomaan videoita. Nyt kun mulla on myös aikaa editoida videoita rauhassa, aion yrittää tehdä niitä taas säännöllisemmin. Voisin hyvin tehdä ainakin 1-2 videota kuukaudessa, se tuntuu mulle sopivalta tahdilta. Videoita toivotaan usein ja mielelläni niitä teen, mutta tietysti niiden tekeminen on sitä palkitsevampaa, mitä enemmän ihmiset niitä katsoo ja antaa palautetta.

Mulla on YouTubessa vielä aika vähän tilaajia, vaikka videoilla onkin yleensä paljon katselukertoja. Siksi pyydänkin kauniisti, että jos tykkäät videoita katsella, niin käy tilaamassa mun Iinalaura -kanava, niin tiedän kuinka moni niitä oikeasti haluaa nähdä! Toki mulla on paljon myös sellaisia seuraajia täällä, joita videot ei kiinnosta yhtään ja ymmärrän senkin hyvin. Mulla meni monta vuotta itsellä, ennen kuin innostuin niitä katsomaan. Piti vain löytää ne itselle mieluisat ja mielenkiintoiset tubettajat ennen kuin pääsin hommaan sisälle. Kanavan tilaaminen ei tarkoita muuta kuin että YouTubessa tulee ilmoitus kun ilmestyy uusi video, eli sen 1-2 kertaa kuussa. Mulle se on kuitenkin iso juttu ja aion ainakin tehdä jonkun spesiaalitoivevideon kunhan seuraava tuhatluku tulee tilaajissa täyteen. Tilaajana yleensä videot pääsee myös katsomaan aikaisemmin kuin täältä blogin kautta, koska julkaisen ne aina YouTubessa ihan ekana suoraan.

Toivottavasti tykkäsitte meidän hiihtolomavideosta! Tähän kommenttiboksiin saa myös mieluusti esittää videotoiveita, jos teillä sellaisia on. Mistä aiheista te haluaisitte seuraavaksi nähdä videon? Minkä pituisista videoista tykkäätte eniten?

Eilen illalla mä tirautin kyyneleet, kun lapset olivat menneet nukkumaan. Jotenkin tuntui niin isolta asialta tämä taaperon päiväkodin aloitus. Vaikka ajankohta oli päätetty jo vauvavuoden aikana ja vaikka tiesin, että hän on valmis, hoitopaikka ihana ja me tarvitaan Oton kanssa rauhallista työ- ja opiskeluaikaa, mua itketti. Tuntui niin haikealta. Tuntui niin älyttömän haikealta, että nämä kaksi vuotta ja kuukausi päälle olivat nyt sitten siinä.

En edes jännittänyt tulevaa, olin edellisviikon harjoittelun pohjalta varma, että kaikki sujuu kyllä hyvin. Oli vaan niin surullinen olo siitä, että aika on mennyt niin nopeasti ja mun ”vauva” aloittaa jo päiväkodin. Toki tässä voisi syyttää myös pms-oireita vahvoista tunteista, kenties niilläkin oli hieman vaikutusta. Onneksi Otto lohdutti mua ja osasi sanoa just ne oikeat sanat.

Aamulla oltiin koko porukka reippaina ja juteltiin vain kivoja asioita päiväkodista. Mietittiin mitä kaikkea kivaa siellä voi sitten tehdä, mitähän on ruuaksi ja millä leluilla taapero aikoo leikkiä pihalla. Käytiin läpi samassa ruokapöydässä istuvien leikkikavereiden nimiä, muisteltiin mistä pienet leluautot löytyvät leikkihuoneessa ja mikä oli sen hauskan siilipelin nimi, jota hän viime viikolla pelasi useamman kerran. Käytiin läpi päiväkodin päivärytmiä ja juteltiin yhdessä siitä, milloin me tullaan hakemaan. Valittiin yhdessä perhevalokuvat, jotka taapero sai mukaan päiväkotiin katseltavaksi.

Vietiin ensin koululainen kouluun, viisivuotias omaan ryhmäänsä ja sitten tuli aika jättää taapero pihalle leikkimään oman ryhmänsä kanssa. Ensin hän sanoi, että haluaa tulla meidän kanssa kotiin. Mutta käytiin läpi samat jutut mitä kotonakin moneen kertaan, että nyt äiti ja isi menee tekemään töitä ja sitten iltapäivällä tullaan taas hakemaan ja hänellä on varmasti tosi kiva päivä. Ja tietenkin, että hän on rakas. Sitten hän kiipesi itse omahoitajansa syliin ja vilkutti meille. Sinne he jäivät juttelemaan siitä, että tänään on lauluhetki ja nyt voi mennä keinumaan.

Mä olin ihan häkeltynyt siitä, miten iisisti kaikki meni. Toki tämä oli vasta ensimmäinen päivä ja niitä itkuisiakin aamuja voi hyvin tulla sitten kun taapero tajuaa, että tämä on nyt pysyvä ratkaisu. Mutta ainakin tämä eka aamu meni hurjan hyvin ja se tuntui itsestä tosi huojentavalta. Kun on itse selvinnyt siitä ekasta aamusta niin sitten on paljon helpompi vastaanottaa myöhemmin niitä itkuisiakin aamuja, jos niitä joskus tulee. Itselle ainakin se eka aamu on se vaikein.

Mäkään en itkenyt aamulla, vaikka lähellä oli, että päiväkodin kulman takana meinasi silmät melkein vetistyä. Otto heitti onneksi tyhmää läppää ja sai mut nauramaan. En voi väittää, ettenkö olisi katsonut päivän aikana tosi monta kertaa kelloa, että milloin saa lähteä hakemaan. Mutta mullakin oli aika tuottelias ensimmäinen oikea lapsivapaa työpäivä kahteen vuoteen ja yhteen kuukauteen. Sain tehtyä monta asiaa mitä pitikin, kuten vastattua moneen sähköpostiin, puhuttua 2 työpuhelua, editoitua _yhdeksästäkymmenestä_  hiihtolomalla kuvatusta videoklipistä 12min videon, kirjoitettua tämän tekstin tähän asti, editoitua kuvia ja merkittyä kaikki seuraavan kuukauden tärkeät päivämäärät kalenteriin. Ja työpäivästä palkinnoksi mä sain ihan vapaan illan perus postauksen julkaisua ja päiväkodista hakemisen jälkeen tapahtuneita allaolevia kuulumisia lukuunottamatta.

Mentiin tänään hakemaan lapsia siinä kolmen aikoihin, ja meitä vastassa päiväkodilla oli iloinen minityyppi (+ iloinen vähän isompi minityyppi). Taapero oli syönyt tosi reippaasti, nukkunut pitkät päiväunet ja ehtinyt ottaa tanssiaskeliakin päivän aikana. Tuli niin hyvä mieli kun mentiin ja siellä hän hengaili tyytyväisenä kuuntelemassa satua toisen taaperon kanssa. Kysyttiin, että oliko hänellä kiva päivä ja hän vastasi ”jooooooooo!”. Hän kertoi meille juurta jaksain päivästään monta kertaa. Hän viihtyi kyllä illan melko tiiviisti mun kyljessä kiinni, mitä osasin olettaakin. Päivä oli varmasti hänelle tosi jännittävä, vaikka kivaa olikin ollut. Mutta niin hienosti meni kaikki, tästä on super hyvä jatkaa!

Mä laitan nyt koneen pois, soitan mun äidille ja sitten katson sarjaa. Voin kertoa, että tuntuu luksukselta tehdä tämä jo klo 21 illalla. Ihanaa uutta viikkoa kaikille!

Vähän samaan tapaan kuin lapsiperheistä muutenkin luodaan jatkuvasti negatiivista kuvaa mediassa, tällä hetkellä päiväkoteja koskien mediassa korostuvat kaikki huonot puolet ja hirveät yksittäistapaukset. Viime päivinä on tullut oikein tavallistakin enemmän ikäviä uutisia eri päiväkodeista, jotka ovat tietysti kaikki tosi surullisia ja ikäviä juttuja. Se ei kuitenkaan ole koko totuus varhaiskasvatuksesta.

Milloin olette viimeksi lukeneet positiivisen ja ylistävän kirjoituksen varhaiskasvatuksen tilasta? Niinpä. On ihan totta, että varhaiskasvatuksessa voi olla ongelmia, suuria ja pienempiä. Henkilökuntapula vaivaa varsinkin näin pahimpaan flunssa- ja vatsatautiaikaan, ryhmäkoot voivat olla liian suuria ja joissakin paikoissa varhaiskasvatuksen työntekijät eivät varmasti pysty tekemään työtään aina niin hyvin kuin itse toivoisivat. Se ei kuitenkaan tarkoita, että kaikki päiväkodit olisivat mätiä omenoita ja kukaan varhaiskasvattaja ei välittäisi hoitolapsistaan.

Oma neljän vuoden kokemukseni meidän lasten varhaiskasvatuksesta kahdessa eri paikassa on täysin erilainen kuin se median luoma kuva. Mun kokemus on, että silloinkin kun sijaista ei aina saa poissaolijan tilalle, jokainen opettaja ja hoitaja tekee parhaansa. Kaikki puhaltavat yhteen hiileen ja joustoa otetaan sieltä mistä voi. Pienille löytyy syliä aina tarvittaessa ja lapsia kuunnellaan. Lapsia kohdellaan ihan yhtä tärkeinä tyyppeinä kuin aikuisiakin, eikä ikinä ole ollut mitään ”lasten päiväsäilytys” -meininkiä. Ne aktiviteetit järjestetään mitä pystytään, ja jos joskus viikottainen metsäretki peruuntuu henkilökuntavajeen vuoksi, voi järjestää hauskan eväspiknikin vaikka jumppasalissa.

Silloinkin kun mulle kertomassa lapseni päivästä on vieras ihminen, joka on ekaa päivää juuri siinä päiväkodissa sijaistamassa, hän tulee rohkeasti esittäytymään ja kertoo lapseni päivästä sen mitä tietää. Ja jos joskus sijaisen ja muiden henkilökemiat eivät ole kohdanneet, se ei koskaan ole välittynyt minulle asti.

Koskaan en ole ollut näiden neljän vuoden aikana tilanteessa, että kukaan ei olisi osannut kertoa mitä lapseni on päivän aikana tehnyt. Koskaan ei ole ollut tilannetta, että henkilökunta ei olisi tiennyt, missä lapseni on kun tulen häntä hakemaan. Koskaan ei ole ollut tilannetta, että mulle ei olisi osattu kertoa, onko lapseni syönyt tai nukkunut päiväunia. Yleensä kertomusta päivän kulusta höystää vielä jokin hoitajan tai opettajan merkille laittama hetki, jossa lapseni on toiminut erityisen mukavasti tai josta hän on tykännyt erityisen paljon. Meidän koko perheellä on ihan alusta asti ollut sellainen tunne, että lapsista välitetään niin päiväkodissa kuin eskarissakin aidosti.

Jos lapselleni on sattunut hoitopäivän aikana jokin pieni vahinko, haaveri tai konflikti, siitä on kerrottu heti ensimmäisenä. Näitä tilanteita on neljän vuoden aikana ollut maksimissaan yhden käden sormilla laskettava määrä kahdella eri lapsella yhteensä. Ei siis mitenkään hurjan usein. Aina on osattu hyvin kertoa mitä on tapahtunut ja miksi ja miten tilanne on selvinnyt. Ja kaikki on ollut hyvin.

Varhaiskasvatuskeskusteluissa meidän lapsista on aina osattu kertoa hurjan paljon asioita. Henkilökunta on laittanut merkille monia sellaisia pieniä kivoja juttuja, joita omista lapsista on ihana kuulla. Hauskoja hetkiä, joita heillä on ollut tai jotain mitä he ovat sanoneet, mikä on jäänyt mieleen. Sitä on ollut ihana kuunnella. On ollut mahtavaa huomata, että varhaiskasvatuksen henkilökunta tuntee ja tietää heidät ihan samalla tavalla kuin mekin.

Nyt kun kuopus on aloittamassa päivähoitoa ja ollaan oltu itse päiväkodin arjessa mukana useampana päivänä, olen saanut ihaillen seurata vierestä, miten hienosti kaikki toimii. Joku kyyninen sanoisi tähänkin, että ei se päiväkodin arki ole samanlaista silloin kun vanhemmat eivät ole paikalla. Mutta mä uskon, että on. Mä uskon, että näen meidän lapsista, miten kovasti he ovat hoitopaikoistaan tykänneet, silloinkin kun äiti tai isi ei ole paikalla. Näen, miten he luottavat aikuisiin ja tukeutuvat heihin. Olen nähnyt miten he pikkuisena ovat kiivenneet heidän syliin meidän lähtiessä ja hakeneet heistä turvaa. Olen kuunnellut, miten he ovat innostuneesti kertoneet päivistään. Olen saanut nähdä, miten hienosti lapset saavat toteuttaa itseään, ja miten varhaiskasvatussuunnitelmaa toteutetaan käytännössä.

Mä haluan ainakin esittää suuren kiitoksen sekä meidän päiväkodin henkilökunnalle että esikoisen vanhan eskarin, tulevan keskimmäisen eskarin henkilökunnalle. Kiitos, että olette hoitaneet ja kasvattaneet meidän lapsia niin hienosti nämä vuodet. Kiitos syleistä, silityksistä ja hoivasta. Kiitos vaihdetuista kuulumisista ja tarjotuista elämyksistä. Kiitos hyvistä pöytätavoista ja uusista kaverisuhteista, joiden syntymisessä olette olleet apuna.

Kiitos siitä, että lapset osaavat käyttää saksia ja tietävät kaikki lastenlaulut ruotsiksi, joita minä en tiennyt. Kiitos tunnekasvatuksesta ja piparinleipomispäivistä isovanhempien kanssa. Kiitos iloisesti pulppuavista keskusteluista mielenkiintoisista aiheista lasten kanssa ja elämyksistä joita olette tarjonneet. Kiitos, että eskarin uimakoulun myötä meidän lapset ovat innostaneet koko perheen uimaan. Kiitos, kun olette se turvallinen paikka päivästä  ja vuodesta toiseen, jonne voin viedä lapset tietäen, että heillä on yhtä hyvä olla kuin kotona tai isovanhemmilla. Kiitos, että pidätte huolta meidän elämän kaikkein tärkeimmistä asioista.

Mä toivon, että tämä teksti tavoittaa mahdollisimman monet vanhemmat, jotka tällä hetkellä miettivät uskaltavatko laittaa lastaan päiväkotiin ollenkaan. Mä toivon, että tämä tavoittaa mahdollisimman monta päiväkodin työntekijää, joka ei ole saanut tarpeeksi arvostusta työstään. Mä toivon myös, että tämä teksti tavoittaa mahdollisimman monta päivähoitoon tyytyväistä vanhempaa, joka haluaisi jakaa kiitokset päiväkodin henkilökunnalle.

Nyt haluan haastaa jokaisen päivähoitoon tyytyväisen vanhemman jakamaan omat kiitokset joko tähän kommenttiboksiin, tai sitten somessa hashtagilla #kiitospäiväkodille. Someakin tärkeämpää on sanoa kiitos ihan kasvotusten. Siksi mä aion, jälleen kerran, maanantaina päiväkodille mennessäni sanoa ääneen henkilökunnalle, miten kiitollinen olen heidän hyvästä työstä. Monesti olen jo sanonut, mutta sitä ei koskaan voi sanoa liikaa.

PS: Tähän postaukseen en julkaise kauhutarina-kommentteja, niille on omat fooruminsa ja oikea paikka ottaa yhteyttä varhaiskasvatuksen ongelmiin liittyen on oma päiväkoti tai oman kunnan varhaiskasvatuksesta vastaava taho. Tämän postauksen tarkoitus on tuoda esiin niitä ihania työntekijöitä ja paikkoja, joita ihan varmasti tästä maasta löytyy hurjasti! 

Ihanaa viikonloppua kaikille!

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Sabora Pharman kanssa.

Kuinka moni muistaa kun syyskuussa meidän taapero tökkäsi mua vasempaan silmään, ja mä hengailin useamman päivän silmälapun kanssa? No, minä ainakin muistan. Enkä pääse unohtamaan, sillä vasen silmä vaivaa mua lähes joka aamu edelleen. Aina kun herään, on silloin loukkaantunut silmä edelleen kuivan ja ikävän tuntuinen. Se tuntuu lähes aina herätessä siltä kuin se olisi täynnä roskia ja ilman lisäkosteutusta tunne menee ohi vasta n. 10-15 minuuttia heräämisestä. Varsinkin kiire-aamuina ei olisi yhtään aikaa hengailla toinen silmä kiinni irvistellen.

Olen siis alkanut käyttämään säännöllisesti herätessä Sabora Pharman TearsAgain silmäsuihketta. Alkuun käytin kosteuttavia silmätippoja, mutta mun täytyy myöntää, että en kertakaikkiaan tykkää silmätippojen käytöstä, tai ole kovin hyvä laittamaan niitä itselleni. Olen jo ihan pienestä asti kärsinyt silmäoireista aina siitepölyaikaan, joten tipat on kyllä tuttuja jo useammalta vuosikymmeneltä. Ikinä en kuitenkaan ole oppinut olemaan tarpeeksi rentona niitä käytettäessä, enkä tykkää käyttää niitä. Siksi olinkin ihan fiiliksissä kun löysin TearsAgain -silmäsuihkeen, joka suihkautetaan suljetuille silmille. Huomattavasti helpompaa, nopeampaa ja miellyttävämpää kuin tippojen käyttö.

TearsAgain- ja TearsAgain sensitive -silmäsuihketta voi käyttää myös meikin ja piilolinssien kanssa, mikä on tosi hyvä. Välillä silmä kuivuu myös kesken päivän ja silmäsuihketta voi silloin suihkuttaa silmään, vaikka olisikin täydessä tällingissä kaupungilla. Se ei  sotke meikkejä ollenkaan. Meillä tämä suihke on perheen molempien aikuisten käytössä. Piilareiden käyttäjänä Otto tykkää siitä, että voi käyttää huoletta TearsAgainia, koska se sopii myös piilolinssien kanssa käytettäväksi. Silmät kuivuvat piilolinssien kanssa ihan eri tavalla kuin ilman, joten niiden kosteuttaminen on tärkeää. Me voidaan käyttää molemmat samaa 150 annoksen TearsAgain -suihketta, sillä silmäsuihketta suihkautetaan 10cm etäisyydeltä koskematta silmiin ollenkaan.

Olen huomannut, että myös silloin kun istun pitkään koneen ääressä, silmät kuivuvat herkemmin. Se johtuu siitä, että pitkiä aikoja näyttöä tuijotellessa silmiä tulee räpyteltyä vähemmän, jolloin ne kuivuvat. Silmiä voi kuivattaa myös ilmastointi esim. autolla ajaessa tai matkustellessa, katupöly varsinkin näin keväällä sekä siitepölyaikaan käytettävät allergialääkkeet.

TearsAgain vaikuttaa suoraan siihen, mikä silmiä kuivattaa: kosteuden liialliseen haihtumiseen silmästä estäen sitä. Suihke vastaa koostumukseltaan silmän omaa Meibomin öljyä, joka on tärkeä silmän kosteuden ylläpitäjä. Kun Meibomin öljyn määrässä tai laadussa on häiriöitä, silmän uloin kerros, eli kyynelfilmin lipidikerros, ei ole riittävän kestävä estääkseen liiallisen kosteuden haihtumisen silmästä. Kosteuden säilyttämisen lisäksi lipidikerros esimerkiksi voitelee ja suojaa silmää.

Mä pidän suihketta aina heti sängyn vieressä, niin voin heti herättyäni suihkauttaa sitä silmään. Silloin mun ei tarvitse kärsiä siitä silmä täynnä hiekkaa -fiiliksestä ollenkaan, vaan apu on nopea. Vaikka tämä kuivuus olisi pysyvä ongelma tapaturman jälkeen, se ei tunnu niin ärsyttävältä, kun siihen on näin helppo apukeino. Ja edelleen saa kyllä olla kiitollinen siitä, että selvisin näinkin pienellä tästä silmäepisodista, olisi voinut käydä paljon pahemminkin.

KILPAILU: VOITA TEARSAGAIN TAI TEARSAGAIN SENSITIVE -TUOTEPAKKAUS!

Milloin sinä tunnet silmiesi kuivuvan? Kommentoi ja osallistut TearsAgain tai TearsAgain Sensitive -tuotepakkauksen arvontaan (arvo n. 22€). Osallistumisaikaa on 7.3. klo 23.59 asti ja arvonnan tarkemmat säännöt löydät TÄÄLTÄ.

Onnea arvontaan kaikille!

Alkuvuodesta bongasin ihanan käärmekuvioisen minihameen samalla kun etsin itselleni mekkoa meidän hääpäiväbileisiin. Ihastelin hametta pitkään, mutta lopulta päätin olla ostamatta sitä. Perustelin sen itselleni niin, että mulla on jo kaksi muutakin minihametta, joista tykkään, enkä tarvitse tätä. En silloin löytänyt myöskään hääpäiväbilemekkoa, joten sen etsiskely jatkui. Kun olin kiertänyt kaikki muut kaupat läpi jo mekkoa etsiessäni, menin vielä eri ostoskeskuksen samaan liikkeeseen, jossa aiemmin olin ollut etsimässä mekkoa. Löysin silloin sieltä kuin ihmeen kaupalla itselleni ihanan hääpäiväbilemekon, ja samalla iskin silmäni taas ihanaan käärmekuvioiseen minihameeseen.

Menin katsomaan sitä lähempää ja meinasin jo tarttua siihen, mutta liikkeessä ei ollutkaan hameesta mun kokoa. Kysyin siitä myyjältäkin, ja myyjä kertoi voivansa soittaa muihin liikkeisiin sopivan koon perässä. Mä kieltäydyin kohteliaasti. Ajattelin, että ehkä me vielä hameen kanssa kohdataan muuten, jos niin on tarkoitettu. Ei siis soiteltu muihin liikkeisiin, ja hame jäi kummittelemaan mun mieleen.

Muutama viikko sitten kun oltiin syömässä Itiksessä, mä kävelin samalla taas saman ketjun liikkeen ohi, ja näin heti, että hameita oli siellä. Kävelin liikkeestä vaan ohi, ja ajattelin, että ei, vastustan nyt tätä kiusausta. Ruokailun jälkeen Otto meni käymään isompien kanssa etsimässä jotain pelijuttuja, ja mä päätin mennä katsomaan, jos siellä liikkeessä olisi hameesta mun kokoa. Mä vaan halusin sen hameen niin paljon! Olin jo liikkeen ovien kohdalla, kun meidän taaperolla meni totaalisesti hermo, niin kuin taaperoilla joskus käy. Hän ei ollut yhtään sillä tuulella, että olisin edes yrittänyt sovittaa hametta, vaan päätin lähteä suoraan kotiin, koska eihän se hame mikään pakollinen hoidettava juttu ollut. Taisin silti luoda muutaman kaihoisan katseen hameen suuntaan samalla, kun yritin saada taaperoa rattaisiin. Ajattelin, että se oli mun viimeinen mahdollisuus löytää oikean kokoinen hame.

Olin jo melkein unohtanut koko hameen ja luovuttanut, mutta Oulussa muistin sen taas kun oltiin Valkeassa lastenvaateostoksilla ja bongasin tutun liikkeen logon. Päätin kuitenkin, että en mene edes katsomaan, ettei tule paha mieli. Siinä vaiheessa olin meinannut ostaa hametta jo melkein parin kuukauden ajan, joten ajattelin, että ei sitä varmasti siellä enää olisi, ja mua vaan harmittaisi. En myöskään halunnut itselleni lisähoukutuksia kaupasta sen ihanan hameen tilalle. Joten en kävellyt liikkeeseen sisään.

Selkeästi tämä syömässä käyminen on paha juttu, kun samalla aina ajauduin miettimään sitä hametta. Lopulta mun ja hameen tiet kohtasivat Oulun Ideaparkissa. Oltiin siellä mun tädin perheen kanssa syömässä ja ruuan jälkeen käveltiin sisäkautta lähemmäs meidän parkkipaikkaa. Matkalla mun silmät hakeutuivat yllättäen tutun liikkeen ikkunaan, ja siellä niitä oli: ihania käärmekuvioisia minihameita suoraan ikkunan vieressä! Mä olin puhunut tästä hameesta Otollekin jo monta kertaa ja Otto, ehkä hieman huvittuneella äänellä, kehotti mua menemään katsomaan, että onkohan siellä mun kokoa. Ja olihan siellä. Yksi oikean kokoinen käärmekuvioinen hame. Yritin vielä siinäkin sanoa Otolle, että en kai mä oikeasti tarvitse tätä ja pitäiskö mun vaan olla ostamatta. Ja Otto käski mua ostamaan sen, koska ei varmaan vaan enää jaksanut kuunnella mun hamehömpötystä. Ja ehkä myös, koska hän näki, että mä oikeasti tykkään siitä tosi paljon.

Takki Zara | Paita Kenzo | Hame BikBok | Sukkahousut Norlyn | Kengät Zara | Laukku Gucci 

Hame oli kyllä aivan nappiostos, koska olen käyttänyt sitä viikon aikana jo varmaan viisi kertaa. Keksin heti ainakin miljoona erilaista tapaa yhdistellä sitä, enkä malta odottaa nahkatakkikelejä. Jos jonkun, niin biker-takin kanssa tämä hame on ihan perfect. Ja kesällä paljaat sääret ja toivottavasti ruskettuneet jalat! Hame on korkeavyötäröinen, mikä ei tietty tuon collegen kanssa edes näy. Mutta kesällä tämä menee ihanasti vaikka kevyen topin ja bleiserin tai farkkutakinkin kanssa ja silloin hame pääsee kokonaisuudessaan oikeuksiinsa. Mutta toimii musta kivasti näin rennomminkin yhdisteltynä collegen, maihareiden ja peittävien mustien sukkisten kanssa.

Tulette siis luultavasti näkemään tätä käärmehametta täällä vielä moneen kertaan. Ehkä voisin jopa rakentaa sen ympärille taas sellaisen ”yksi hame – kolme eri asua (tai jopa 5)” -postauksen.

Oletteko te ihastuneet eläinkuvioihin? Muita yhtä hankalia ostajia kuin minä, jotka vatvovat yhtäkin vaatetta kuukausitolkulla?