Luukku 24. Hyttisten perinteinen joulutervehdys videolla

24.12.2020

Hyvää jouluaattoa ihanat tyypit! Tänään se vihdoin on, JOULU! Tätä päivää on odotettu niin paljon. Kaikki ollaan ihan täpinöissään ja into pinkeänä.

Halusin tehdä jouluaaton luukkuun sen perinteisen joulutervehdysvideon, joka siitä on monena vuonna aiemminkin löytynyt. Toivottavasti tykkäätte! Meidän joulutervehdykset eivät ole koskaan olleet mitään kovin suunniteltuja, käsikirjoitettuja tai harjoiteltuja. Ne ovat aina olleet sitä meidän perheen aitoa meininkiä, jossa mennään vaan fiilispohjalta.

Tällä videolla me päädyttiin kertomaan vähän jouluaaton odotuksista ja toiveista, sekä tietenkin loppuun lisättiin vielä pienimuotoinen koko perheen lauluesitys. Uskomatonta, miten meidän esikoinen on jo niin iso, että hän voi helposti toimia lauluesityksen säestäjänä. Ei tarvitse enää etsiä taustalauluja netistä meidän esityksiin!

Joulutervehdysvideolla nähtiin yksi toinenkin perinne, nimittäin se, että joku kertoo videolla lahjatoiveesta, josta kukaan ei ole koskaan aikaisemmin vielä kuullutkaan. Me aina kuvataan nämä videot yleensä siinä vaiheessa, kun kaikki lahjat on olleet jo paketoitunakin hyvän tovin, heh, joten yleensä ei videon jälkeen enää uusia toiveita lähdetä toteuttamaan. Mutta ei se ole niin justiinsa! Ja eipä kukaan ole koskaan niitä jäänyt kaipaamaan, mitä on näillä videoilla toivottu.

Tämän videon myötä blogi ja muutkin somekanavat jäävät joulutauolle, sillä minä jään joululomalle. Joulutauon aikana blogissa ilmestyy kuitenkin perinteinen vuosikooste ja Instan puolella saattaa tulla joku satunnainen päivitys (sekä yksi aiemmin valmiiksi tehty ja sovittu kaupallinen yhteistyö joulun välipäivinä). Tammikuussa jatketaan taas! Kiitos ihan hurjasti jokaiselle teille tästä vuodesta. Kiitos kun olette osallistuneet keskusteluun, toivoneet aiheita, antaneet palautetta, tsempanneet ja rohkaisseet. Tänä vuonna olen tarvinnut sitä enemmän kuin koskaan ennen. Se on ollut kultaakin kalliimpaa. Toivotaan, että vuosi 2021 tulee olemaan tätä vuotta parempi.

Rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille! Muistakaa olla itsellenne armollisia ja levätä, jos vain suinkin teillä on siihen mahdollisuus. <3 Ja teille jokaiselle, jotka jouluna teette töitä toivotan hyvää joulua ja hurjasti tsemppiä töihin! Kiitos kun teette tärkeitä hommia ja pidätte yhteiskunnan pyörimässä myös jouluna!


Luukku 21. Meidän perheen joulusäännöt

21.12.2020

Kolme yötä jouluun on, laskin aivan itse eilen kun näin silmät tonttuuuseeeen! Tää biisi nauratti mua aina lapsena, koska siinä lauletaan että kolme yötä jouluun on, ja sitten ”laskin aivan itse eilen”. Mun mielestä oli tyhmää laulaa kolme yötä, koska siinä vaiheessa oli enää kaksi yötä, jos ne yöt oli kerran laskettu jo edellisenä iltana. Nykyisin ymmärrän kyllä biisin, enkä takerru numeroihin. Mutta kuitenkin, tänään on siis enää kolme yötä jouluun. Sen kunniaksi on oikein hyvä hetki kertoa teille meidän perheen joulusäännöt, jotka pätevät joulun pyhäpäivinä (ja toki moni näistä muulloinkin).

Jokainen perheenjäsen on saanut osallistua näiden laatimiseen! Ei näitä kyllä kukaan jouluna katsele, mutta meidän mielestä on hyvä, että ollaan yhdessä jokainen saatu sanoa itselle tärkeitä asioita joulusta etukäteen ja keskusteltu niistä yhdessä. Näin jokaisen toiveita voi ottaa jouluna huomioon helposti. Ja säännöt ei tarkoita sitä, etteikö saisi tehdä jotain tämän listan ulkopuolelta, tai että kaikkea pitäisi tehdä, ei lainkaan.

Meidän perheen joulusäännöt

1. Saa pitää hauskaa.

2. Pitää käyttäytyä kivasti itseään ja toisiaan kohtaan.

3. Pitää kunnioittaa joulurauhaa.

4. Ei ole pakko maistaa mitään jouluruokaa mitä ei halua. Saa maistaa kaikkea mitä haluaa.

5. Saa valvoa pitkään jos haluaa. Saa myös mennä aikaisin nukkumaan.

6. Saa syödä jouluruokaa monta päivää.

7. Saa olla yökkäreissä vaikka koko päivän.

8. Saa ulkoilla vaikka koko päivän.

9. Saa olla sisällä vaikka koko päivän.

10. Saa pelata lautapelejä.

11. Saa pelata Switchillä.

12. Saa laulaa.

13. Saa tanssia.

14. Saa pitää tonttulakkia.

15. Saa pitää prinsessamekkoa vaikka joka päivä.

16. Saa katsoa jouluelokuvia.

17. Saa halia ja olla sylissä.

18. Saa syödä pipareita.

19. Saa juoda glögiä.

20. Saa kurkkia tonttuja ikkunoista.

21. Saa olla tonttu.

22. Saa nukkua pitkään. Ei saa herättää ketään ennen klo 8 paitsi jos on joku hätä tai jotain muuta tärkeää, niin silloin tietty saa.

23. Saa lukea joulusatuja.

24. Saa katsoa joulupukin kuumalinjaa.

25. Saa käydä saunassa keskellä päivää.

26. Saa syödä karkkia.

27. Saa nukkua siskonpedissä.

28. Saa leikkiä.

29. Saa lukea kirjoja.

30. Saa ottaa rennosti, tämä on joulun tärkein sääntö!

PS: Saa pussailla!

Täällä alkaa olla jo niin odottavat tunnelmat joulusta, että en kestä! Olisipa jo jouluaatto. Mutta toisaalta, kuten olen ennenkin sanonut, se joulun odotus on parasta, koska ne pyhät on ohi nopeasti. Kolme yötä vielä! Ihanaa jouluviikkoa kaikille!


Päivä kerrallaan eteenpäin

04.12.2020

Tänään käytiin viemässä äidille sairaalalle kassillinen herkkuja ja luettavaa. Näin äidin vain ikkunan läpi kassia viedessä, mutta oli ihana nähdä edes sen ohikiitävän hetken, että toinen on kunnossa ja oma itsensä, vaikka vielä toipilas onkin. Miten valtavan oudolta tuntuu olla täällä, niin lähellä äitiä, mutta silti ei saa viettää aikaa yhdessä. Ymmärrän sen ihan täysin ja olen tyytyväinen, että tässä tilanteessa ei ketään päästetä sairaalaan tartuntariskin vuoksi, paljon turvallisempaahan se on niin kaikille potilaille. Mutta silti samaan aikaan siitä tulee niin outo olo. En ole tainnut koskaan käydä Oulussa ilman, että olisin nähnyt samalla äitiä.

Käytiin myös hoitamassa äidin asioita. Aika paljon kertyy postia ja muita hoidettavia asioita, kun on viikkokausia pois kotoa. Täytettiin kaapit ja pakastin ruuilla, siivottiin ja laitettiin kaikki valmiiksi. Nyt hänellä on ainakin kotona odottamassa paljon pitkään säilyvää ja helposti valmistettavaa ruokaa ja kaikki tarvittavat jutut muutenkin. Tänään illalla saatiin tietää, että ensi viikolla äidin pitäisi jo päästä kotiin. Se oli ihan valtava helpotus. Ja selvästikin meidän apu tuli kreivin aikaan, kun nyt äiti voi ensi viikolla kotiutua turvallisesti, eikä tarvitse murehtia kauppareissuista tai muistakaan asioista ihan hetkeen.

Täällä on tosi paljon lunta! En ole nähnyt näin paljoa lunta varmaan pariin vuoteen, ainakaan täällä tai kotona. No  viime talvena meidän Himoksen reissulla oli kyllä paljon lunta sentään, mutta muuten ei. Helsingissä on satanut vasta kaksi kertaa lumi maahan ja sekin on sulanut melkein heti pois. Lapset ovat leikkineet tänään paljon ulkona lumessa ja nauttineet täysillä. Lumi tuntuu nykyään niin harvinaiselta herkulta, sitä osaa todellakin arvostaa.

Mulla on huomenna vielä jo monta kuukautta aiemmin sovittu työjuttu täällä ja sitten lähdetäänkin jo takaisin kotia kohti. Tällainen oikein kunnon pikavisiitti. Tämä on varmasti oudoin Oulun reissu ikinä, niinkuin tämä koko vuosi on ollut outo. Mutta samalla kuitenkin ihanaa olla täällä tutuissa maisemissa. Toivon niin valtavan kovasti, että pian kaikki alkaisi palautua normaaliksi ja päästäisi tänne uudelleen ja silloin saataisiin vihdoin nähdä kaikki rakkaat ihmiset. Sormet ristissä!

Tämä viikko on kulunut tosi nopeasti ja joulukuu muutenkin menee aina hirveää vauhtia. Sunnuntaina on jo itsenäisyyspäivä. Kukaan ei vielä tiedä mitä joulu tuo tullessaan, miltä joulun vietto näyttää tänä vuonna. Siksi yritän vaan ottaa rennosti päivä kerrallaan ja nauttia kaikesta mistä matkalla voin. Välillä tulee surullinen ja huolestunut fiilis kaikesta, mutta onneksi Otto ja lapset piristävät.

Jouluinen puuhastelu tuo iloa arkipäiviin ja meidän perhejoulukalenteri on tänäkin vuonna ollut hitti. Ajopäivän luukkuna oli esimerkiksi jouluisen Spotify-soittolistan teko koko perheen lempibiiseistä, mikä tarjosi hupia pitkälle matkalle. Ei luukkujen tarvitse olla mitään kallista tai rakettitiedettä, etenkin tänä vuonna suurin osa meidän luukuista (ellei jopa kaikki?) on jotain ihan vaan kotona jo olemassaolevista asioista toteutettavaa tai täysin aineetonta.

Tämä oli tällainen vanha kunnon höpöttelypostaus, jollaisia on kiva aina välillä tehdä! Haluan toivottaa kaikille ihanaa viikonloppua ja itsenäisyyspäivää jo valmiiksi ja muistakaa tsekata joulukalenteriluukut! Ne avautuvat joka aamu klo 05.00 jouluaattoon asti! 


Vuoden raskain viikko

12.11.2020

Tämä viikko on ollut itselleni ehkä vuoden raskain. Vaikka se ei ole näkynyt ulospäin, on tällä viikolla itketty monet kyyneleet. Jännityksestä, ahdistuksesta ja viimein helpotuksesta. Mun äiti oli isossa leikkauksessa tällä viikolla (tämä kaikki kirjoitettu äidin luvalla, huom), jota on jännätty ja odotettu koko syksy. Alunperin leikkauksen piti olla jo yli kuukausi sitten, mutta päivää siirrettiin viime tipassa. Tällä viikolla se sitten viimein oli. On tosi kauheaa olla niin kaukana omasta äidistä tällaisella hetkellä ja kaikki ei ihan mennyt kuin Strömsössä muutenkaan, vaan leikkauspäivä meni epätietoisuudessa ja ison huolen kourissa täällä.

Äiti joutui leikkauksen jälkeen yllättäen teho-osastolle ja huoli oli valtava, kun en voinut puhua äidin kanssa, vaan ainoastaan henkilökunnan kanssa. Vaikka henkilökunta oli ihanaa ja tiesin, että äiti oli hyvissä käsissä, pelko oli silti kova. Kun viimein 24 tuntia leikkauksen päättymisestä sain väsyneen, mutta tilanteeseen nähden hyvinvoivan äidin puhelimen päähän, mulla tuli samantien itku. Olin ollut suoraan sanottuna aivan paniikissa ja vihdoin se huoli purkautui, kun kuulin äidin tutun äänen ja äiti lohdutti, että kaikki on hyvin.

Olen jännittänyt tätä koko syksyn, vaikka äitiä olenkin vaan tsempannut, että tietenkin kaikki menee hyvin. Mutta tällaiset jutut nostaa tosi paljon vanhoja tunteita ja pelkoja pintaan ja osa niistä on ihan aiheellisiakin, koska isoihin operaatioihin liittyy aina riski. Leikkaus oli kuitenkin ihan ns. rutiinioperaatio, enkä siksi ollut ollenkaan osannut varautua etukäteen, että äiti joutuisi teholle ja se säikäytti.

Onneksi kaikki meni sitten lopulta kuitenkin hyvin ja nyt äiti jo paranee kovaa vauhtia ja laittelee mulle messengerissä viestiä ihan kuten aina muutenkin. Mutta ne pari päivää tässä välissä, ne oli kyllä aika kauheita. Yritin tehdä töitä ja olla kiinni normaalissa arjessa, mutta ajatukset oli tosi vahvasti vaan äidissä. Epätietoisuus on pahinta. Äiti on mun ainoa äiti ja meidän lasten ainoa mummu ja meille maailman tärkein, ja on ihan hirveä ajatus, että menettäisimme äidin.

Huh, että sellaista. En tietenkään voinut sanoa tästä mitään silloin kun en voinut silloin puhua äidin kanssa ja kysyä hänen mielipidettään asiasta, joten yritin vaan tehdä hommia kuten tavallista. Mutta vaikeaa se oli. Yksi ihana pitkäaikainen seuraaja laittoi mulle niin ihanan ja kannustavan viestin ihan muuten vain juuri silloin leikkauspäivänä, että päädyin itse asiassa juttelemaan hänen kanssaan tästä. Kerroin hänelle, että hän ei tiedäkään kuinka valtavan paljon hänen kauniit sanansa piristivät juuri sinä päivänä!

Kaikkea ei voi aina näyttää ulospäin somessa, monestakaan syystä. Ja juuri siksi kehulla, kannustuksella, kauniilla sanoilla ja hyvillä teoilla on vieläkin suurempi merkitys. Ikinä ei voi tietää mitä toinen käy läpi siellä kuvien tai videoiden takana. Mutta voi ilahduttaa, kehua ja tukea ihan muuten vain toisia.  Ja joskus voi olla, että niillä kauniilla sanoilla on juuri silloin käänteentekevä merkitys. Joskus ne voivat olla se ratkaiseva juttu, joka piristää tai saa toisen jaksamaan vaikealla hetkellä edes vähän paremmin.

Kiitos siis ihan hirmuisesti jokaiselle teistä, joka on joskus laittanut sydämen, ilahduttanut kommentilla tai viestillä tai tykkäyksellä, tänään, tällä viikolla tai näiden yhdeksän vuoden aikana. Ne ilahduttaa aina. Mutta joskus niillä on vieläkin suurempi merkitys, kuin osaa edes etukäteen ajatella. 

Olen maailman onnekkain, kun SAAN tänäänkin soittaa lasten kanssa videopuhelun äidille ja lapset voivat laittaa zombie-filtterin ja mummua naurattaa. Loppu hyvin kaikki hyvin.


On etuoikeus jakaa elämä parhaan ystävän kanssa

04.10.2020

Tehtiin Oton kanssa perjantaina Instagramiin Reels-video, jossa 15 sekunnissa pikakelattiin meidän yhteinen tarina. Sen tekeminen Oton kanssa oli ihan hulvatonta. Sovitin mm. hääpukuani ekaa kertaa sitten hääpäivän ja puettiin Baby Born meidän keskimmäiseksi. Hauskuuden lisäksi se oli myös ihan hirveän tunteita herättävää. Vaikka Otolla alkoi kuulemma tulla se biisi jo korvista ulos n. miljoonan kuuntelukerran jälkeen niin muuten hän oli ihan täysillä messissä. “Kosi” mua, vaihtoi vaatteita kolme kertaa ja kuvasi pätkät niin monta kertaa kuin piti, että saatiin ne musan kanssa edes suunnilleen kohdilleen.

Ja olen siitä niin kiitollinen. Olen kiitollinen, että Otto lähtee aina täysillä mukaan kaikkeen mitä keksin tehdä. Hän ei pelkää heittäytyä tai tehdä jotain ihan uutta. Otto ei koskaan nolostele tai mieti mitä muut ajattelevat. Ja kun me tehdään jotain yhdessä, meillä on aina hauskaa. 

Vaikka ihastuttiin ja rakastuttiin toisiimme ja edelleen joka päivä mulla on ihastuksen lepatusta rinnassa ja perhosia mahanpohjassa kun ajattelen Ottoa, ollaan kasvettu ennen kaikkea toistemme parhaiksi ystäviksi. Vaikka romanttiseen rakkauteen kuuluu ehdottomasti intohimo ja halu toista kohtaan, ne eivät mun mielestä sulje kuitenkaan pois sitä, etteikö samalla voisi olla myös oman puolisonsa paras ystävä. 

Parhaan ystävän puolia pidetään aina. Parhaan ystävän kanssa on sellainen me vastaan maailma -mentaliteetti ja toisen puolesta ollaan valmiita tekemään mitä vaan. Parhaalle ystävälle ei nalkuteta, eikä hänestä puhuta koskaan selän takana pahaa toisille. Kaikesta halutaan kertoa ensimmäisenä parhaalle ystävälle ja hänelle voi sanoa kaiken suoraan. Parhaiden ystävien välillä ei ole salaisuuksia. Parhaat ystävät ovat tasavertaisia, eikä heidän tarvitse taistella omasta ajasta tai  ottaa erikseen aikaa ystävyyssuhteelle. Parhaat ystävät haluavat muutenkin viettää toistensa kanssa paljon aikaa ja se on luontevaa. Parhaan ystävän kanssa voi olla aina oma itsensä, juuri sellainen kuin on. Parhaan ystävän kanssa on ne omat inside-läpät ja hän ymmärtää pelkästä katseesta, mitä tarkoitat. 

Parisuhteita ei kuitenkaan ehkä yleisesti kuvailla usein yllämainitulla tavalla. Oikeastaan aika usein parisuhteista puhutaan BFF-suhteen vastakohtina. On yleisesti täysin hyväksyttyä, että puolisolle naureskellaan  tai puolisoiden toiminnasta valitetaan kavereiden kesken tai FB:n Naistenhuoneella. Puolisolle saa nalkuttaa – sehän on vain vitsikästä. Siitäkin vitsaillaan, miten puolisolta voi esimerkiksi salata omia ostoksia tai muita asioita, joista heille ei haluta kertoa. Tai siitä, miten hassun hauskaa on olla mustasukkainen. Sitä pidetään edelleen yleisesti ihan hyväksyttävänä (tai vähintäänkin tavallisena), että velvollisuudet ja oikeudet eivät jakaudu parisuhteessa tasan. Ja siitä puhutaan paljon, miten parisuhteelle täytyy ottaa oikein erikseen aikaa, ettei se jää arjessa kaiken muun jalkoihin, koska se vaara on aina olemassa.

Mä väitän, että jos parisuhteeseen suhtauduttaisiin yleisesti enemmän niin kuin suhteeseen parhaan ystävän kanssa, olisi paljon vähemmän parisuhdeongelmia. Toki voin itse puhua vain omasta puolestani. Itse kaipaan noita luettelemiani asioita parisuhteelta ja olen onnekseni löytänyt itselleni puolison, joka kaipaa samoja asioita. Siksi meillä on helppo olla toistemme kanssa. Ehkä moni hakee parisuhteelta täysin erilaisia asioita kuin ystävyyssuhteelta, mistäpä minä sen tiedän. Mutta uskon silti, että jos parisuhteeseen suhtaudutaan lähtökohtaisesti samanlaisella ilolla ja kiitollisuudella kuin parhaaseen ystävään, suhteessa on hyvä olla. 

Otto aina soittaa mulle vaikka olisi parin minuutin päästä kotona, jos näkee vaikka jotain siistiä/järkyttävää/hauskaa matkalla kotiin.  Koska hän vaan haluaa päästä kertomaan siitä heti. Ja joskus jos mulla on ollut joku pitkä työjuttu, jonka jälkeen käyn vielä nopeasti kaupassa ennen kuin menen kotiin myöhään illalla, ostan Otolle jonkun kivan pienen yllärin. Ihan vaan koska tiedän, että se tekee hänet iloiseksi. Ei sen tarvitse olla mitään ihmeellistä – mutta vaikka jätskiä tai joku tosi kummallisen näköinen pienpanimo-IPA. 

En usko, että kumpikaan meistä on koskaan haukkunut toista ystäville selän takana. Jos meillä on jotain sanottavaa toisen toiminnasta, sanotaan siitä suoraan toisillemme. Me odotetaan joka päivä innolla sitä, että saadaan olla kahdestaan illalla. Mutta kumpikaan ei ole ikinä mustasukkainen tai valita, jos toinen tekee jotain omaa tai näkee kavereita. Meillä on pilkettä silmäkulmassa. Höpötellään, vitsaillaan, vihjaillaan ja nauretaan, ihan joka päivä. Mutta jos mulla on paha mieli, saan aina näyttää sen. Ja Otto lohduttaa. Mulla ei koskaan ole sellainen olo, että mun pitäisi tehdä vaikutus Ottoon. Toki usein mielelläni sen teen – ja Otto kehuu aina vuolaasti jos kehuttavaa on. Tai ihan muuten vaan. Mulla ei koskaan ole sellainen olo, etten riittäisi omana itsenäni. Ja sama toisinpäin. 

Tärkeimmät sanat meidän suhteessa on “Mä rakastan sua”, “kiitos” ja “anteeksi”. Niillä pääsee todella pitkälle. Ja se, mikä tuo meille molemmille iloa ja onnea, on toisen tarpeiden huomioiminen ja toisen haaveiden mahdollistaminen. Omia haaveita ja unelmia ei tarvitse unohtaa parisuhteessa, päin vastoin. Mutta molemmat suhteen osapuolet voivat toimia toistensa parhaina sparraajina ja tsemppareina, unelmien mahdollistajina, jotka puskevat toisiaan  eteenpäin.

Multa toivottiin Instagramin puolella enemmän parisuhdepostauksia ja että jakaisin vinkkejä, miten saa arjessa enemmän parisuhdeaikaa. Mun mielestä se, että kaipaa enemmän yhteistä aikaa on jo hyvä lähtökohta. Ja sitten sitä ei saa kuin ottamalla ja keskustelemalla. Laittamalla parisuhteen ykköseksi, niiden omien juttujen yli. Tietenkin on joskus myös vaiheita, jolloin aikaa vaan lähtökohtaisesti on vähemmän, eikä sille voi mitään. Väliaikaisessa tilanteessa ei auta kuin ottaa mahdollisimman paljon iloa irti niistä pienistä yhteisistä hetkistä joita saa. Mutta jos yhteistä aikaa ei tunnu olevan ikinä tarpeeksi ja se häiritsee, silloin jotain täytyy muuttaa. 

Kaikelle ei aina ole aikaa – ei ainakaan meillä. Joitakin valintoja on tehtävä. Me ollaan valittu parisuhde ykköseksi heti yhteisen perheajan jälkeen. Itse koen välillä omantunnontuskia ystävänä, vaikka ystäviäni tapaankin, eikä meillä ole koiraa tai muita lemmikkejä, tai aikuisilla useita pitkiä viikottaisia treenikertoja vaativia harrastuksia, jotka toisivat oman lisämausteensa ajanhallintaan. Me harrastetaan lenkkeilyä ja kiipeilyä, omien aikataulujen mukaan. Sekin helpottaa, että lapset ovat jo isompia ja meillä on nykyisin mahtava tukiverkko ja joustava arki. Näistä lähtökohdista yhteistä aikaa on melko helppo ottaa. Mutta aina niin ei ole ollut.

Niissä tilanteissa kun meillä on ollut vähemmän yhteistä aikaa (esim. kahden alle 2-vuotiaan vanhempina, joista toinen teki 7-päiväistä työviikkoa), on huumori, pusut ja me-henki pelastanut aika paljon. Se fiilis, että tässä mä jaan mun arkea mun parhaan ystävän kanssa ja teen töitä meidän yhteisten tavoitteiden eteen, ja vaikka välillä on rankkaa, olen etuoikeutettu, kun saan tehdä ja kokea sen kaiken rakastamani ihmisen kanssa. 

Nykyään me pystytään pitämään kahdenkeskisiä lounastreffejä lähes joka viikko, ja aina välillä käydään ihan kunnon deiteillä vaikka yön ylikin. Se on ihan parasta! Mutta eniten meidän yhteistä aikaa on ne pienet hetket arjessa: Kun tehdään yhdessä ruokaa, jutellaan autossa matkalla jonnekin, lajitellaan yhdessä pyykkejä tai käydään saunassa pitkän päivän jälkeen.

Yhteistä aikaakin tärkeämpää on rakkaus ja avoimuus ja se, ettei kadota yhteyttä toisiinsa. Että silloinkin jos yhteistä aikaa ei ole tarpeeksi, yrittää muistaa antaa pusuja, kuunnella ja sanoa, että rakastaa ja arvostaa. Niin ainakin meillä. <3