Kiitos ihan valtavasti kaikista onnitteluista eiliseen gender reveal -videoon liittyen! Jotenkin niin siistiä, että nyt me tiedetään. Vaikka samalla myös haikeaa! En tiedä mikä mulle on iskenyt, mutta sen sijaan, että odottaisin malttamattomana raskauden etenemistä, nyt on tullut sellainen haikeus, että ”voi ei, en kestä, että tämäkin merkkipaalu meni jo”. Ehkä se on se, kun on tajunnut, että nyt saattaa ihan oikeasti olla niin, että koen näitä asioita viimeistä kertaa.

Nyt ollaan puhuttu siitä paljon ja olen itse vahvasti sen kannalla, että en halua käydä enää raskausaikaa läpi tämän raskauden jälkeen, vaikka vauvoja toivottaisinkin meille tervetulleeksi vaikka sata. Alkuraskauden vaikeudet olivat vaan henkisesti niin rankkoja mulle, että en usko, että haluan koskaan enää käydä niitä läpi. Mutta, edelleen pidätän oikeuden muuttaa mieltä, olenhan vasta 29-vuotias. Ei sitä koskaan tiedä.

Mutta nyt juuri tuntuu vahvasti siltä, että jos meille joskus vielä tämän mahassani kasvavan ihanuuden jälkeen tulisi vauva, niin hän olisi kyllä sitten sijaisvauva tai koiravauva. Tai sitten jos jotenkin hamassa tulevaisuudessa keksittäisiin miten Ottokin voisi olla raskaana, niin sehän olisi ihan lempparivaihtoehto! Mutta joo, mennäänkö raskausviikkoon 17, jonka juuri jätin taakseni?

Se oli hyvä raskausviikko. Ei ollut juuri mitään oloja, paitsi liitoskivut ovat pikkuhiljaa alkaneet. Niitä ei ole jatkuvasti, eikä joka päivä, mutta aina välillä ne tuntuvat ikäviltä lonkissa ja alavatsalla. Supistukset eivät ole vaivanneet liikaa, olen pystynyt olemaan melko aktiivinen ja se on ollut ihanaa. Fiilis on ollut mitä mainioin! Aion kyllä nauttia edelleen tästä hyvästä fiiliksestä.

Olen myös miettinyt, että on mahdollista, että kipeät supistukset eivät alkaisi tällä kertaa vaivaamaan niin aikaisin, koska mulla ei pitäisi nyt olla mitään sellaista rasittavaa tekijää, joka pahentaisi/aiheuttaisi niitä. Viimeksi oli puolivälin jälkeen muutto (vaikka en nostellut juuri mitään, se oli silti fyysisesti rankkaa, kun oli paljon pakkaamista, seisoskelua, kyykkimistä ja siivousta) ja sitä edellisellä kerralla 1-vuotiaan nosteleminen. Mutta nyt ei ole muuta kuin chillailua ja etätöitä, niin ainakaan sen puolesta ei pitäisi olla hätää. Sormet siis ristissä, että tässä raskaudessa saisin edetä pelkillä harjoitussupistuksilla lähelle laskettua aikaa. Se tuntuu utopistisen ihanalta ajatukselta. Katsotaan toteutuuko.

Vauvan liikkeet tuntuvat koko ajan selkeämmin ja selkeämmin ja käännökset ja muljahdukset näkyvät joka päivä ulospäin. Vauva vaikutti ultrassakin tosi liikkuvaiselta tyypiltä ja nyt kohtu on noussut jo lähelle napaa. Selkeästi vatsa siis kasvaa, kun nyt ultrassa katseltiin vauvaa jo paljon ylempää kuin kuukausi sitten.  Hän oli todellakin kasvanut hienosti, mitat vastasivat tismalleen viikkoja, paitsi reisiluun pituus oli jopa muutaman päivän edellä. Joko hän on siis tällä viikolla keskittynyt kasvattelemaan nimenomaan reisiluita, tai sitten hänestä on tulossa samanlainen pitkäjalka kuin äidistään. Saa nähdä.

Olen tuijotellut ultrasta saatua kämmenen kuvaa monta kertaa. Se on vaan niin suloinen, että ihan herkistyn. Aina niin ihanaa ja rauhoittavaa nähdä vauva ultrassa. Nyt sitten odotellaan seuraavaksi rakenneultraa, johon on vielä melkein kuukausi aikaa.

Raskausoireista sen verran, että tällä kuluneella raskausviikolla mulla oli todella tunteet pinnassa. Yhtenä iltana viime viikolla mua oikein suututti, kun kyyneleet vaan tulivat silmiin, vaikka en edes halunnut itkeä. Sanoin ääneenkin Otolle, että mua ei edes itketä ja en halua itkeä ja silti vaan itken ja se ärsytti mua niin paljon! Ja kyse oli jostain ihan pikkujutusta, tyyliin iltapalasta tai jostain. Jälkeenpäin vaan nauratti. Mutta selkeästi tämä ei siis ole jatkoa mun kahdelle edelliselle raskaudelle, joissa tunsin enemmänkin olevani sellainen rauhallinen ja seesteinen viilipytty. Olen mä nytkin pääosin todella hyväntuulinen, kuten yleensäkin, mutta sitten tunteet saattavat kuohahtaa hetkessä, mikä on mulle tosi epätyypillistä ja hämmentävää. Mutta onneksi nämä ovat ohimeneviä vaiheita vain ja Otolta löytyy tukea ja ymmärrystä mun kaikille tunteille. Ja onneksi pääosin ei itketä, haha.

Täällä siis kaikki hyvin ja hyvällä fiiliksellä kohti viikkoa 18!

Checklist raskausviikko 17:

Vauvan koko hedelmänä: Appelsiini.

Cravings: Appelsiini ja mansikat sekä kahvi. Olen juonut vain yhden kupin päivässä, mutta tekisi mieli nuuhkia tuoretta kahvia koko ajan! Se tuoksuu niin hyvältä!

Oireet: Liitoskivut satunnaisesti, tunteet pinnassa. 

Kuten aiemmassa postauksessa mainitsinkin, ensi viikolla meillä on ylimääräinen ultrakäynti yksityisellä, koska haluttiin ihan oman mielenrauhan takia käydä kurkkaamassa pikkuista myös tässä niskapoimu-ultran ja rakenneultran välissä. Siinä ultrassa on mahdollista jo nähdä tulevan vauvan oletettu sukupuoli. Aiommeko selvittää sen? Kyllä. Aiommeko paljastaa sen? Kyllä.

Se, mikä se vauvan oletettu sukupuoli on ultrassa, ei muuta meidän suhtautumista vauvaan tai sitä, miten häntä tulevaisuudessa kasvatetaan. Mutta se antaa meille mahdollisuuden nimetä hänet jo ennen syntymää ja on lapsille kiva, konkreettinen juttu, joka tuo tulevaa pikkusisarusta taas aavistuksen lähemmäs. Myös lasten kanssa ollaan juteltu jo aiemmin siitä, että syntymässä (tai varsinkaan ultrassa) määritelty sukupuoli ei kuitenkaan kerro ihmisestä yhtään mitään, eikä takaa sitä, että pikkusisko olisi ikuisesti pikkusisko, tai pikkuveli olisi ikuisesti pikkuveli. Vasta tulevaisuus näyttää sen, millainen persoona ja millainen sukupuoli-identiteetti kullekin lapselle muotoutuu.

Tuli meille lapsi millä tahansa oletetulla sukupuolella, häntä kasvatetaan samanlaisella rakkaudella, lempeydellä ja avoimuudella kuin meidän kolmea aiempaakin. Tiedostaen, että ei ole olemassa vain kahta sukupuolta ja tiedostaen, että hänellä on oikeus muodostaa juuri sellainen sukupuoli-identiteetti itselleen, joka hänestä tuntuu oikealta. Häntä ei tulla sullomaan minkäänlaiseen lokeroon, eikä koskaan tulla olettamaan, että hän pitäisi tietyistä asioista tai olisi tietynlainen oletetun sukupuolensa vuoksi. Hänellä, kuten jokaisella, tulisi olla oikeus kasvaa juuri sellaiseksi tyypiksi, kuin itse haluaa.

Mulla ei ole minkäänlaisia tuntemuksia, enkä koskaan ole arvannut sukupuolta ”oikein” ollessani raskaana. Siksi en ole edes yrittänyt tällä kertaa. Toki todennäköisyydet kolmen tyttöoletetun vanhempina puhuvat sen puolesta, että samalla linjalla jatkettaisiin edelleen. Mutta sitähän ei voi etukäteen tietää, kaikki on mahdollista.

Jakaessani ultrakuvan aiemmin, sain runsaasti viestejä seuraajilta, jotka innostuivat soveltamaan nub-teoriaa meidän kuvaan. Osa viesteistä oli sitä mieltä, että vauva on selvä poika. Osa taas sitä mieltä, että nubin perusteella ehdottomasti tyttö! Uskon, että teorian perusteella sukupuoli on mahdollista päätellä, mikäli on siihen erityisen perehtynyt. Mutta ei sekään mikään aukoton totuus ole, kuten tämäkin tulkintojen kirjo osoittaa. En siis ole tuudittautunut vielä niidenkään perusteella minkäänlaisiin fiiliksiin siitä, kumpaa sukupuolta vauva oletetusti on.

Vatsan muodon perusteella on veikattu poikaa myös. Mutta vatsan muoto vaihtelee päivittäin, se näyttää ihan erilaiselta aamulla heti herättyä, istuessa, illalla nukkumaan mennessä ja kävellessä. Välillä se on pyöreä, välillä leveä, välillä terävä pallo, välillä se näyttää vaan turvotukselta. Makoillessa se ei vielä juurikaan erotu. Vatsan muodon perusteella meille on aiemminkin veikattu poikaa, joten siihen ei ole kyllä mitään luottamista. En usko, että vatsan muoto kertoo mitään vauvan sukupuolesta.

Toiveita meillä ei myöskään sukupuolen suhteen ole. Tavallaan ymmärrän ne toiveet vauvan sukupuolen suhteen, vaikka itselläni ei toiveita olekaan. On inhimillistä toivoa jotain tiettyä ja haaveilla, kunhan tiedostaa sen, että vaikka vauva olisikin syntyessään sitä toivetta vastaavaa sukupuolta, se ei tarkoita sitä, että ne oletetun sukupuolen varaan rakennetut haavekuvitelmat välttämättä toteutuisivat. Jokainen voi luoda mielikuvia ja kuvitella millainen vatsassa kasvava vauva tulee olemaan, mutta vasta aika näyttää millainen hän sitten lopulta on, millaisista asioista hän kiinnostuu jne.

Millaista olisi, jos meille tulisi poika? Miten pojan kasvatus eroaisi tytön kasvatuksesta? Tätäkin multa on kysytty. En osaa kuvitella etukäteen, koska en voi tietää millainen persoona lapsella on. Ja siitähän kaikki on kiinni. Vauvavuoden aikana ehkä siten, että en pukisi itse oma-aloitteisesti hänelle mekkoja. Jos hän taas itse joskus myöhemmin pyytäisi saada pukeutua mekkoon, en epäröisi sekuntiakaan. Toinen eroava juttu joka tulee mieleen, ja jonka olen kuullut on se, että poikavauva saattaisi pissiä helpommin mun päälle vaipan vaihdossa!

Mutta hän saisi leikkiä ihan samoilla barbeilla, parkkitaloilla, autoilla, nukeilla, kirjoilla, junaradoilla, duploilla, leikkikeittiöllä, Spidermaneilla, poneilla ja muilla leluilla, joilla meidän tytötkin ovat vauvana leikkineet. Hän saisi itse näyttää mistä kiinnostuu ja innostuu ja me tuettaisi häntä niissä omissa kiinnostuksen kohteissa. Hän saisi olla ihan samalla tavalla iloinen, surullinen, riehakas, rauhallinen, hiljainen, puhelias, utelias, ujo tai mitä tahansa onkaan, kuin meidän kolme aiempaakin lasta saa.

Yritin miettiä vielä, että opettaisinko pojalle elämästä joitakin asioita eri tavalla kuin tytölle? Opettaisinko hänelle, että tyttöjä pitää kohdella kauniisti ja heille pitää avata ovi? En opettaisi. Vaan opettaisin, kuinka arvokas, rakas ja tärkeä hän on omana itsenään, että hänen täytyy kohdella aivan kaikkia ihmisiä tasa-arvoisesti ja kunnioittavasti, puuttua aktiivisesti kohtaamaansa epäoikeudenmukaisuuteen tai rasismiin, kunnioittaa aina toisen ihmisen rajoja (ja toisten ihmisten hänen rajojaan), ja että aina on kohteliasta avata ovi, tai pitää ovea auki seuraavalle. Paitsi jos on ahtaassa välikössä ja on korona-aika ja olisi mahdotonta huolehtia turvavälistä pitäessään ovea auki. Tai jos joku pelottava tyyppi seuraa. Silloin on parempi vaan pujahtaa nopeasti eteenpäin.

Opettaisin tunnetaitoja ja turvataitoja. Opettaisin, että kaikkea ei tarvitse tietää ja ottaisin yhdessä lapsen kanssa asioista selvää. Opettaisin rakkautta, antaisin läsnäoloa ja luottamusta. Opettaisin ja antaisin siis niitä aivan samoja asioita, kuin jo opetan.

Jos oletettu sukupuoli selviää ensi viikolla ultrassa, me kerromme sen myös julkisesti, kuten olemme aiemminkin tehneet. On mahdollista, että se paljastuisi muutenkin, koska lapset saattaisivat puhua siitä, joku tietty vaate tai jonkin tietyn vaatteen puute voisi paljastaa tai saattaisin itse sanoa sen vahingossa epähuomiossa muutenkin. Ja sitä aivan varmasti spekuloitaisiin, jos en kertoisi. Joten sama se on paljastaa, ei se mikään salaisuus ole. Se ei silti muuta mitään. Toivon kovasti, että kumpi tahansa ”lupaus” me saadaan, en saisi mitään ”jee vihdoinkin teille tulee poika”, tai ”harmittaako, että ette vieläkään saaneet poikaa”-kommentteja. Koska me ei täällä odoteta mitään muuta kuin sitä, että elokuussa saataisiin syliin hyvinvoiva lapsi, jota meillä olisi suuri kunnia ja etuoikeus saada kasvattaa ja rakastaa.

Meidän lapset ovat nähneet YouTubesta gender reveal -videoita ja he muistavat edelleen meidän edellisen gender revealin vuodelta 2016. Se oli heille silloin tärkeä ja hauska juttu ja ovat kovasti toivoneet, että nytkin meillä on jotain hauskaa tilpehööriä, jonka avulla sukupuoli paljastetaan. (Viimeksi oli ilmapalloja).

Tullaan nytkin luultavasti tekemään joku gender reveal -video (kenties reels). Mutta mua henkilökohtaisesti ärsyttää, että kaikki oletetun sukupuolen paljastamiseen myytävät konfetit, ilmapallot ja muut ovat joko vaaleanpunaisia tai vaaleansinisiä. Omiaan vahvistamaan väreihin liittyviä sukupuolistereotypioita, joihin itsekin tässä kuvituksessa (ärsytyksestä huolimatta) turvauduin.

Toisaalta, jos paljastettaisiin oletettu sukupuoli keltaisella tai vihreällä konfetilla, niin kukaan ei arvaisi värin perusteella yhtään mitään. Joten luultavasti mekin tullaan tekemän paljastus juuri niillä stereotyyppisillä väreillä, vaikkakin samalla naureskellen sille, miten typeriä ne väristereotypiat on. Tuli meille millainen lapsi tahansa, hän taatusti tulee elämänsä aikana pukeutumaan sekä vaaleanpunaiseen että vaaleansiniseen.  Mutta olisipa mahtavaa, jos tähän gender reveal -hömppään keksittäisiin joku muukin keino, kuin nuo iänikuiset kaksi väriä.

Siinäpä tiivistetysti mun ajatuksia tästä aiheesta. Nyt vaan jännityksellä odotetaan ensi viikkoa. Eniten odotan sitä, että pääsenkö käyttämään mulla mielessä pyörivää nimiyhdistelmää, vai en. KÄÄK!

Nuo kuvien Minna Parikan puputennarit meillä on vaaleanpunaisena kuopuksen jäljiltä. Vaaleansiniseksi muokkasin kahteen kuvaan alleviivaamaan tätä postauksen aihetta. Mutta oli vauvan oletettu sukupuoli mikä hyvänsä, tulen näitä meidän puputennareita käyttämään. Näin kauniit (ja mun lempiväriset) kengät ansaitsee päästä ulos laatikosta, jos niille on sopivan kokoinen jalka tarjolla! 

Jo 17. raskausviikko alkoi, hurjaa! Kulunut 16. raskausviikko oli aika mukava. Jaksoin fyysisesti paremmin kuin moneen viikkoon ja kävelinkin pitkiä matkoja ilman, että supistukset pahasti vaivasivat. Jaksoin hyvin tehdä kaikenlaista. Toisaalta, mulla oli useana päivänä päänsärkyä, mikä oli kurjaa. Tässä raskaudessa päänsärkyä ei ole ollut niin paljon kuin aiemmissa, mutta se on tullut sellaisina kummallisina aaltoina. Että aina välillä voi mennä viikkokin, ettei ole lainkaan päänsärkyä, ja sitten taas on monen päivän putkia. Tällä raskausviikolla siis oli ensin monen monta hyvää päivää edellisen päänsäryttömän viikon jatkoksi, mutta sitten loppuviikosta päänsärky kiusasi päivittäin ja jatkui edelleen vielä maanantaina ja tänäänkin.

Päänsärkyä lukuunottamatta olen muuten siis voinut todella hyvin. Vauva on liikkunut ja olen tuntunut hentoisia liikkeitä jopa päivittäin. Samalla se liikkeiden lisääntyminen synnyttää jotain paradoksaalista huolta. Silloin kun liikkeet oli epäsäännöllisempiä ja niitä tunsi harvemmin, ei niitä osannut kaivata ja olettaa. Mutta nyt kun niitä tuntuu enemmän, sitä tulee heti vähän huolestuneeksi, jos jonain päivänä tuntuu, ettei niitä meinaa kuulua. Vaikka toki tiedän, että tässä vaiheessa vauva on vielä ihan pikkuruinen tyyppi, ja saattaa helposti majailla välillä niin piilossa, että liikkeet vaan eivät aina tunnu. Ei pitäisi huolestua, mutta silti sitä kuitenkin aina kaipailee niitä. Onneksi tämä tyyppi vaikuttaa olevan melko liikkuvaista sorttia ja on nyt ilmoitellut hyvinvoinnistaan melko usein.

Eilen jopa ekaa kertaa näin kunnolla vauvan liikkeet ulospäin, kun hän muljahti ja työnsi selkää ylöspäin. Maha meni ihan vinoon. Tänään näin saman uudelleen jo kaksi kertaa. Ehkä hän sieltä vakuuttelee, että älä murehdi, hyvin mulla täällä menee! Potkut eivät varmasti vielä hetkeen näy, mutta nämä isommat käännökset kyllä. Ihanaa!

Meillä on ensi viikolla ylimääräinen ultra yksityisellä, koska halusin käydä kurkkaamassa vauvaa myös niskapoimu-ultran ja rakenneultran välissä. Niiden välissä on niin hurjan pitkä aika, että ehdottomasti haluan käydä kurkkaamassa, että mini kasvaa ja kehittyy siellä ja voi hyvin. Aiemmin olen jaksanut odottaa tämän pitkän välin ilman ylimääräisiä ultria, mutta koska tämä raskauden alku oli mitä oli, tuntuu nyt todella tärkeältä saada tietää säännöllisesti, että kaikki on hyvin. Olen odottanut tuota ultraa jo monta viikkoa ja ihanaa, kun se lähestyy. En malta odottaa, että nähdään taas meidän pikkuinen. Päivät tuntuvat matelevan ennen sitä, mutta pian se jo koittaa.

Vatsan koko ja muoto vaihtelee edelleen päivittäin ja jopa vuorokauden aikojen mukaan. Mulla ei ole muuten turvotusta, mutta vatsa on selkeästi pinkeämpi ja turvonneempi aina iltaisin ja aamuisin se on taas pehmeämpi ja aavistuksen pienempi. Välillä se on pyöreämpi ja toisinaan taas terävämpi. Hassua, miten paljon se muuttuu ihan muutamissa tunneissa. Kasvu on hidasta, mutta kyllä sitä tapahtuu. Jos vertaa tämän viikon kuvia vaikkapa muutaman viikon takaiseen, on maha kasvanut ainakin hieman. Mutta se kasvu alkaa kiihtyä enemmän vasta sitten puolivälin jälkeen mulla. Toistaiseksi nautin siitä, että maha on vielä niin pieni, ettei se ole tiellä, tai tunnu kävellessä hankalalta.

Nautin niin paljon siitä, että nyt on fyysisesti helpompi olla ja mua ei supistele niin paljoa. Se helpottaa arkea ja elämää ja aion fiilistellä tätä vaihetta niin kauan kuin sitä vain kestää. Ainahan sitä voi toivoa, että ne supistukset eivät kiusaisi loppuraskaudessakaan, mutta hieman epätodennöiseltä se tuntuu, kun tähänkin asti niin on aina ollut. Mutta sitä on turha miettiä etukäteen, kun nyt voi vaan nauttia tämänhetkisestä tilanteesta.

Checklist raskausviikko 16:

Vauvan koko hedelmänä: Avokado.

Cravings: Edelleen ne samat mansikat, ja pitkästä aikaa myös suklaa. Suklaata ei ole tehnyt mieli koko raskaudessa ennen tätä viikkoa, mutta tällä viikolla on tullut vähän syötyä myös sitä. Toivottavasti tämä suklaanhimo menee ohi! 

Oireet: Päänsärky, harjoitussupistukset satunnaisesti, mutta harvemmin kuin edellisellä viikolla. 

Tällä viikolla olen saanut useamman kerran itseni kiinni miettimästä, että olenko mä raskaana ollenkaan! Varsinkin aamupäivällä ja päivällä on ollut monesti jopa epätodellisen hyvä ja energinen olo. Se energinen keskiraskaus on ilmeisesti todellakin alkanut. Toisaalta sitten taas illalla supistelee tiheästi ja on sellainen ”pallo” olo, jos on päivän aikana touhunnut paljon. Eli esimerkiksi jos täytyy käydä kaupassa tai haluaa käydä lenkillä, se on parempi hoitaa aamupäivällä, jolloin supistukset eivät kiusaa joka askeleella vielä ja askel kulkee kevyesti kuin ei raskaana olisikaan.

Vauva liikkuu ja tunnen hänen liikkeensä, mutta välillä voi olla, että tunnen vain kerran päivässä ja välillä tunnen useamman kerran päivän aikana.Tämäkin lisää sitä epätodellista fiilistä, että onko siellä ketään  ja kasvaako hän hyvin, kun potkujen määrä ei vielä ole lisääntynyt mitenkään valtavasti siitä, mitä se oli pari viikkoa sitten. Mutta pikkuhiljaa hän vahvistuu ja kasvaa ja varmasti pian liikkeitäkin alkaa tuntumaan useammin. Enää seitsemän viikkoa siihen maagiseen 22 viikon rajaan.

Mulla oli tämän viikon aikana myös neuvola, joka sujui hyvin. Siinäkin tosin vauva karkaili, kun yritettiin saada sydänäänet kuuluviin. Varmaan kolme kertaa kävi niin, että saatiin just syke kuulumaan muutamaksi sekunniksi, sitten vauva potkaisi doppleria ja karkasi niin, että ääniä sai taas etsiä vaikka kuinka kauan. Mutta syke oli vahva ja hyvä, oli ihana kuulla se.

Painoa mulle oli tullut nyt tähän 15. viikon neuvolaan mennessä lähtöpainosta 1,8kg. Olin jopa hieman yllättynyt, että niin vähän, kun mulla on ollut jotenkin niin pehmeä olo viime aikoina ja kun liikunta oli niin vähäistä silloin, kun oli lääkäriltä lepokäsky monen viikon ajan. Mutta kai se pehmeys on enemmän mun päässä, heh. Ihan hyvä, että painoa tulee maltillisesti näin alussa, kun yleensä sitten keskivaiheilla mulla on tullut enemmän.

Kaikki oli neuvolassa normaalia, hemoglobiini oli edelleen hyvä 133 ja kaikki muutenkin mallikkaasti. Olipa ihanaa kun nyt tälle neuvolakäynnille sain meidän ”oman” terveydenhoitajan. Jouduin ekassa neuvolassa menemään toiseen neuvolaankin, että kerkesin saada lähetteen ajoissa niskapoimu-ultraan. Sielläkin oli aivan ihana ja mukava terveydenhoitaja, mutta onhan se aina eri käydä sillä tutulla.

Meillä on ollut sama neuvolan terveydenhoitaja esikoisen raskausajasta lähtien (tai no siitä, kun muutettiin meidän ekaan yhteiseen kotiin Oton kanssa mun ollessa raskausviikolla 15 tai 16. Eli nyt tulee huhti-toukokuussa kymmenen vuotta! Hän on aivan ihana ihminen ja seurannut meidän tarinaa alusta asti, nähnyt meidän lasten kasvun ja toivottanut kahdelle vanhimmalle jo hyvää matkaa koulutielle. Hän on aina kohdannut meidät lempeästi ja arvokkaasti, vaikka kymmenen vuotta sitten olin vasta 19-vuotias teini. Hän on käynyt meidän jokaisessa kodissa neuvolan kotikäynnillä katsomassa vastasyntynyttä, ja ollut aina mukana meidän elämässä. Ihanaa, että saadaan pitää hänet edelleen!

En siis meidän muuton myötä vaihtanut neuvolaa, vaan käydään edelleen samassa kuin ennen juuri siksi, koska haluttiin pitää sama terveydenhoitaja. Ja nykyään kun on auto, niin ei sillä neuvolan sijainnilla ole mitään merkitystä sinällään, ekan neuvolakäynnin kävin Viiskulman neuvolassa keskustassa, kun sieltä löytyi vapaa aika. Sekin oli hauska sattuma, sillä myös esikoisen raskausaikana kävin sen ekan käynnin nimenomaan Viiskulman neuvolassa, kun asuin silloin vielä Ullanlinnassa. Jotenkin tämän raskauden kohdalla niin monessa jutussa on sellainen ”ympyrä sulkeutuu” -fiilis, että just näin tämän pitikin mennä.

Silloin 10 vuotta sitten kävin Viiskulman neuvolassa epävarmana 19-vuotiaana teininä ja nyt sain mennä sinne uudelleen itsevarmana tulevana neljän lapsen äitinä, joka ei tuntenut itseään yhtään huonommaksi kuin ketään muutakaan. Ja ei, en missään nimessä ollut 19-vuotiaanakaan ketään muuta huonompi. Mutta silloin tuntui siltä. Nyt mua hymyilytti istua siellä samassa odotushuoneessa kuin silloin. Muistin sen jännityksen ja epävarmuuden ja miten me Oton kanssa silloin istuttiin siellä pyörittelemässä peukaloita, eikä yhtään tiedetty mitä odottaa. Nyt oli ihan toinen fiilis, kaikki meni rutiinilla ja oli jo entuudestaan tuttua, paitsi se, että nyt saakin syödä pehmeitä pastöroituja juustoja, kunhan niissä on hyvin päiväystä jäljellä.

Asiasta kukkaruukkuun, nyt olen myös alkanut nukkumaan heräämättä öisin pissalle, mikä on I-H-A-N-A-A! Nyt nautin tästä niin kauan, kunnes sitten loppuraskaudessa se vessaramppaaminen öisin alkaa uudelleen. Vielä viime viikolla heräsin kuuden-puoli seiskan maissa aamuisin ja olin aina hereillä ennen kaikkia muita. Mutta nyt eilen nukuin jopa 7.50 asti ja tänäänkin heräsin vasta herätyskelloon 7.15. Eli ehkä tässä on nyt toivoa, että saisi hetken aikaa nauttia ihan tavallisista katkeamattomista yöunista ja normaaleista aamuherätyksistä? Ihanaa!

Loppuun vielä samanlainen koonti kuin viime viikolla:

Checklist raskausviikko 15:

Vauvan koko hedelmänä: Päärynä.

Cravings: Tuoreet mansikat.

Oireet: Harjoitussupistukset liikkeessä, muuten ei oireita. 

Kyselin instassa teidän fiiliksiä raskausviikkopostausten suhteen ja ylivoimaisesti suurin osa toivoi viikottaisia päivityksiä, vaikka vaihtoehtona oli kuukausittaiset postaukset, sekä ”harvemmin”. Joten viikottaisilla mennään! Kysyin myös, toivottiinko sisältöä eniten storyihin, blogiin vai molempiin ja päädyin nyt sellaiseen ratkaisuun, että teen raskausviikkosisältöä molempiin, mutta hieman eri kulmalla. Storyihin höpötellen ja blogiin sitten vähän pidemmästi kirjoittaen. Jokainenhan voi sitten itse skipata jommat kummat tai molemmat sisällöt halutessaan, jos raskausaihe ei kiinnosta. Täällä blogissa on samalla hauska välillä myös kurkkia aiempien raskauksien viikkopäivityksiä, niin voi tehdä hieman vertailua eri oireiden ja vatsan kasvun välillä, kunhan raskaus tästä etenee.

Mutta aloitetaanpa siis samalta viikolta kuin edellisessä raskaudessani, eli viikolta 14! Minulla on nyt menossa jo 15. viikko, mutta koska se ei ole vielä täynnä, niin käydään läpi tämä edellinen viikko ensin.

Raskausviikko 14 oli kokonaisuutena helpotus. Se oli oireettomampi ja helpompi kuin yksikään raskausviikko viikon 5 jälkeen. Yhdeksän enemmän tai vähemmän oireisen viikon jälkeen se tuntui niin mielettömän hyvältä!  Sain nukuttua melko hyvin joka yö ja sain tehtyä töitä riittävästi, mikä oli ihan hyvin, kun lapset kuitenkin olivat viikon kotona hiihtolomalla. Päänsärkykään ei vaivannut kuin yhtenä päivänä ja silloinkin se meni ohi paracetamolilla. Myös silmien valonarkuus on alkanut helpottaa vihdoin.

Aloin tuntea ensimmäisiä pieniä hipaisuja jo viikolla 11+4. Nyt 14. raskausviikolla ne jatkuivat ja voimistuivat jo hieman. Silloin jos vauva on oikeassa kohdassa, niin Otto ja lapsetkin voivat jo tuntea pienet tönäisyt ja muljumiset. Ihanaa! Ja niin rauhoittavaa. Se on kyllä parasta kun alkaa tuntea liikkeet, niin sitten saa aina tuntea, että pienellä on kaikki hyvin ja hän liikuskelee. Varsinkin mun alkuraskauden pelkojen jälkeen se tuntuu ihan korvaamattoman arvokkaalta. Odotan jo innolla sitä, kun vauvan liikkeet näkyvät kunnolla ulospäin ja tuntuvat säännöllisemmin.

13. viikolla mulla alkoi tuntua ekoja kevyitä harjoitussupistuksia ja ne jatkuvat liikkeessä nyt edelleen, mutta toki rauhoittuvat sitten levolla. Esimerkiksi kävellessä niitä alkaa tulla melko nopeasti, varsinkin jos kävelee yhtään rivakammin. Tämä on mulle tuttua jo edellisistä raskauksista, enkä sitä säikähdä, mutta toki seurailen tilannetta ja pyrin aina rauhoittamaan ne levolla mahdolllisimman nopeasti. Onneksi olen aina raskauksissa aikaisista supisteluista huolimatta päässyt hyville viikoille, kun olen malttanut tarvittaessa levätä, niin uskon, että osaan tälläkin kertaa kuunnella kropan viestejä.

Tilasin itselleni nyt yhdet äitiys-collegehousut ja pari yläosaa, joita voin yhdistellä mun äitiysleggareihin. Aika pitkälti aion mennä mekoilla ja leggareilla, jotka multa löytyy jo valmiina. Ihan parasta kun tulee kesä, ja ei juurikaan tarvitse miettiä housutilannetta, kun voi olla vaan aina mekko päällä. Eniten odotan sitä, että saa luopua sukkahousuistakin, sillä toistaiseksi jopa ne tuntuvat välillä ärsyttävän ja puristavan kohtua. Tämä on mitä todennäköisimmin mun viimeinen raskaus, joten jos johonkin ihanaan  ja sopivaan odotusajan vaatteeseen törmään niin aion sen kyllä ostaa, mutta niin kauan kuin pärjään jo olemassaolevilla jutuilla niin mahtavaa.

Yksi ostos itselleni tulee kyllä varmaan olemaan kengät, jotkut sellaiset ihanat kesäkengät, jotka voi vaan sujauttaa jalkaan, eikä tarvitse kumartua. Kyllä mulla on pinkit pihacrocsit ja korolliset sandaalit, mutta jotain vähän katseenkestävämpää ja ei-korollista kenties.

Ai että, edelleen pitää melkein nipistää itseäni, että saan oikeasti istua tässä kirjoittamassa tätä(kin) postausta juuri nyt. Alkuvuosi on ollut henkisesti tosi rankka, mutta onneksi se on ohi ja nyt yritän vaan keskittyä positiiviseen ja nauttia. Nauttiminen tuntuu vielä vähän pelottavalta, pelkään, että jos uskallan hengähtää hetkenkin, niin kohta on taas joku uusi pelottava asia kulman takana. Mutta kun ei se pelkääminen kuitenkaan mitään auta vaikka jotain tapahtuisikin, niin yhtä hyvin voin yrittää vaan nauttia. Fiilistellä mahaa, liikkeitä, valmistautua ja luoda mielikuvia ihanasta minityypistä, joka me syksyllä saadaan. <3

Loppuun vielä raskausviikko-checklist, jonka ajattelin lisätä jokaisen viikkopostauksen loppuun, niin on hauska joskus myöhemmin lukea vaikka raskaushimoja sitten!

Checklist raskausviikko 14:

Vauvan koko hedelmänä: Persikka.

Cravings: Minimaissit kung pao -kastikkeessa Itiksen vanhasta kiinalaisesta raflasta, jota ei enää ole.

Oireet: Pieni päänsärky, alaselkäsärky ajoittain, harjoitussupistukset liikkeessä.