Tätä mä olen niin odottanut, että saan kertoa näistä oireista, joiden vuoksi myös työnteko oli hieman haastavaa esimerkiksi tammikuussa! Ne viikot tuntui niin käsittämättömän pitkältä, varsinkin aluksi, kun odotti vaan että saisi ne maagiset 12 viikkoa täyteen. Nyt odotellaan sitä, että tulisi se 22 viikon raja täyteen, se on niin tärkeä merkkipaalu tällä pitkällä matkalla, jonka jälkeen voi taas rentoutua asteen enemmän. Mutta nyt keskitytään siihen alkuun ja niihin oireisiin. Tämä on kyllä hauskaa, miten jokainen raskaus tosiaan on aivan erilainen. Mullakin on monet oireet olleet aivan erilaisia ja vaihdelleet joka raskaudessa, jopa ne ihan ensimmäiset raskausoireet.

Viikot 0-4: Ensimmäiset raskausoireet ennen raskaustestiä

– Kiinnittymisvuoto. Noin viisi päivää sen jälkeen kun olin tikuttanut ovulaation, mulla oli parin päivän ajan sellaista tiputtelua. Varovaisen toiveikkaasti mietin jo silloin, että ehkä se oli kiinnittymisvuotoa siitä, kun alkio kiinnittyy kohtuun. En uskaltanut vielä iloita, mutta kyllä se kävi muutaman kerran mielessä, että ENTÄ JOS?!

– Rintojen arkuus. Tämä on siitä hassu oire, että mulla on nyt kahdessa raskaudessa tullut se ennen testin tekemistä ja kahdessa ei. Tässä raskaudessa se tuli. Se oli mun toka raskausoire ja se alkoi jo todella aikaisin, jo yhdeksän päivää ennen kuin mun kuukautisten piti alkaa. Ihan sellainen kosketusarkuus ja en voinut esim. nukkua mahallaan.

– Outo olo. Jotenkin vaan sellainen tunne, että mun ei kannata syödä nyt graavilohta. Ei sitä voi selittää muuten, mutta jotenkin vaan tiesin. Tätä ei ole myöskään ollut mulla kaikissa raskauksissa, mutta nyt oli.

Näiden oireiden pohjalta tein raskaustestin viisi päivää ennen kuin kuukautisten olisi pitänyt alkaa. RFSU super early -testillä voi testata jopa kuusi päivää ennen kuukautisten alkua ja sillä testasin minäkin ja sain ihan selkeän viivan, vaikkakin vielä kontrolliviivaa haaleamman. Muuten en olisi pitänyt niin kiirettä testaamisessa, mutta koska oli joulu ja kaikki ihanat joulun kalaruuat ja mädit (jotka on raskaana olevilta kielletty) halusin testata varmuuden vuoksi. Ja hyvä olikin, että tein testin. Mädit ja graavilohet jäi siihen paikkaan. Uuden testin tein vielä viisi päivää myöhemmin varmistaakseni, että hcg-hormonitaso nousee tasaisesti. Viiva oli heti tosi tumma, siis jopa sitä kontrolliviivaa punaisempi (noissa ylläolevissa kuvissa näkyy). Uskalsin hengähtää, että luultavasti raskaus etenee normaalisti.

Viikot 5-8: Migreeniä, turvotusta ja pahoinvointia

– Nälkä. Täsmälleen viikolla 5+0 mulla alkoi ihan jäätävä nälkä ja samalla pahoinvointi. Olin täysin onnistunut unohtamaan sen, että alkuraskaudessa kärsin aina niin kovasta nälästä, että tuntuu n. tunnin välein siltä, kuin en olisi saanut ruokaa viikkoon. Heikottaa ja maha kurnii ja on vaan ihan älytön nälkä. Mikä on aika hankala yhdistelmä sen kanssa, että on myös todella ällöttävä olo, eikä tee mieli syödä mitään. Se oli tosi ärsyttävää, kun tunnin välein sai olla miettimässä mitä seuraavaksi söisi, ja jokainen ruoka jota oli jo syönyt, tuntui liian ällöttävältä. Eli koko ajan piti keksiä jotain uutta syötävää. Nälkä iski myös keskellä yötä ja heti herätessä oli ihan pakko saada ruokaa. Heräsin aina aamulla klo 6 siihen, että oli pakko saada ruokaa.  Pahin nälkä kesti viikot 5-7, sitten se alkoi vähän helpottua, että tuli enää parin tunnin välein nälkä, mutta edelleen paljon useammin kuin normaalisti. Teen muuten varmaan vielä oman postauksensa niistä ruuista ja juomista, jotka ällöttivät eniten ja niistä, jotka taas maistuivat.

– Pahoinvointi. Olen aina päässyt pahoinvoinnin kanssa melko helpolla, ja niin myös tälläkin kertaa. Ei se pahoinvointi helpolta tunnu silloin kun siitä kärsii, vaikka helpompaa olisikin kuin jollain toisella. Mutta selvisin ilman oksentamista neljännelläkin kerralla, se oli helpottavaa. Aamusta iltaan jatkuva kuvotuksen tunne on rankka, mutta sen kestää kun on toivoa, että se helpottaa melko nopeasti. Mullakin se kaikkein pahin ällötys alkoi helpottaa viikolla yhdeksän, vaikka ajoittain vielä jatkui joinakin päivinä.

– Turvotus. Viikoilla 5 ja 6 mulla oli voimakasta turvotusta alavatsassa ja näytin silloin lähes yhtä raskaanaolevalta kuin viikko sitten. Turvotus kuitenkin hävisi viikon kuusi loppupuolella ja sitten maha oli taas ihan samankokoinen, kuin ennen raskautta. Ylimmässä kuvassa ennen näitä tekstejä näkyy mun maha (vessan likaisesta peilistä) ja turvotus, joka oli tosiaan joskus viikolla kuusi.

– Migreeni. Viikoilla 5-8 mulla oli yhteensä neljä migreeniä ja niiden lisäksi jatkuvaa päänsärkyä. Enemmän oli päänsärkypäiviä kuin ei-päänsärkypäiviä. Lisäksi kärsin todella valon aroista silmistä ihan jatkuvasti, eikä kotona voinut pitää mitään kattolamppuja päällä iltaisin. Aurinkokin oli tosi paha ja ihan jo pelkkä lumihanki pilvisenä päivänä häikäisi. Myös telkkarista, koneesta ja puhelimesta näytönkirkkaus piti olla koko ajan minimissä, tai en voinut katsoa ollenkaan. Migreenien esioireena mulla on voimakas aivastelu, joka on tosi kurjaa myös. Kaikki valo aivastuttaa.

– Pissahätä. Viikolla 8 alkoi jatkuva pissahätä ja kävin pahimmillaan öisinkin kolme kertaa pissalla, siinä missä normaalisti en käy ikinä ollenkaan.

– Väsymys, mutta silti herääminen aikaisin. Heräsin jo kuudelta joka aamu, enkä saanut enää unta. Päivisin oli tosi väsynyt fiilis ja illalla tuli uni aikaisin, mutta silti unta ei riittänyt aamuisin pidempään.

– Hajuherkkyys. Kahvin haju, vanha tuttu suihkunraikas Otto (normaalisti rakastan Oton suihkugeelia ja dödöä eikä ne myöskään aiheuta mulle migreeniä, mutta sekä edellisessä että tässä raskaudessa on ollut tämä sama oire että en kestä sitä tuoksua :D), ruisleivän haju kun pussin avaa, pannukakun tuoksu, paprikan tuoksu vain muutamia mainitakseni. Siis lähes kaikkien ruokien haju ällötti niin paljon, että yritin vaan tekovaiheessa olla haistelematta, tai muuten en pystynyt syömään ollenkaan.

Varasin meille varhaisultran päivälle, jolloin mulla piti olla rv 6+4, mutta sitten ultrassa olinkin jo viikolla 7+2, eli pääsin kertaheitolla monta päivää eteenpäin! Varhaisultrassa näkyi syke ja kaikki oli hyvin pikkuisella tyypillä. Saatiin monta kuvaa mukaan. Se oli niin helpottavaa. Saatiin viimein varmistus sille, että tyyppi on kiinnittynyt oikeaan paikkaan ja kasvaa ja kehittyy. Oli myös huojentavaa, että en ollut kärsinyt kaikista oireista ”turhaan”, vaan raskaus eteni. Nämä olivat fyysisesti alkuraskauden rankimmat viikot, mutta eivät henkisesti, sillä tässä vaiheessa mulla ei ollut vielä hajuakaan tulevista ongelmista.

Raskausviikot 9-12: Verenvuotoa ja pelkoa

– Hematooman aiheuttama verenvuoto. Viikolla 8+2 mulla alkoi verinen vuoto, jonka syyksi paljastui myöhrmmin ultrassa hematooma kohdussa. Tästä kirjoitinkin ihan oman postauksensa, josta voi lukea lisää. Vuoto kesti yhteensä n. kolme viikkoa.

– Migreeni. Viikoilla 9-12 mulla oli kaksi hyvää viikkoa, jolloin ei ollut juuri ollenkaan päänsärkyä. Lisäksi oli kaksi huonompaa viikkoa, jolloin kärsin melkein koko viikon ajan joko päänsärystä tai migreenistä. Ne kaksi hyvää viikkoa antoivat kuitenkin jo hurjasti energiaa jaksaa.

– Pissahätä. Uskon, että tämä oli sekä psykosomaattista että myös sitä, että kohtu painoi virtsarakkoa. Mutta etenkin silloin kun oli verenvuotoa, ramppasin yölläkin usein vessassa ja oli vaikea nukkua. Kun vuoto loppui, heräilykin väheni ja kävin enää kerran yössä pissalla.

– Alavatsa- ja alaselkäkivut. Nämä säikäyttivät yhdistettynä verenvuotoon. Toisaalta, ihan samanlaista menkkamaista jomottelua mulla on ollut jokaisessa raskaudessa ensimmäisellä ja vielä toisellakin kolmanneksella.

– Rintojen kasvu. Kasvu on ollut melko tasaista koko ajan, mutta voimakkainta erityisesti näiden viikkojen aikana. Nyt se on pikkuhiljaa tasoittunut.

– Vatsa tuli esiin. Kymmenennellä viikolla huomasin, että pieni kumpu alkoi tulla alavatsalla esiin, joka ei ollut turvotusta. Se pullahti melkein yhdessä yössä ja alkoi kasvaa kovaa vauhtia.

– Ensimmäiset liikkeet. 11+ viikolla tunsin ensimmäiset pienet kalanpyrstön hipaisut ja kuplinnat alavatsalla kun makoilin selälläni sohvalla. Se oli ihan mielettömän huojentavaa kaikkien huolien jälkeen. Nyt tunnen jo melkein päivittäin vauvan hipaisut ja isommat kääntyilyt sekä makoillessa että istuskellessa.

Jos ne edelliset viikot olivat fyysisesti raskaimmat, niin nämä olivat kyllä henkisesti raskaimmat. Viikkoihin sisältyi ihan valtava määrä huolta ja pelkoa, monta säikähdystä ja stressiä ja itkua. Sanoin monta kertaa, että en halua oikeasti enää ikinä koskaan olla raskaana, koska en vaan kestäisi sitä huolta enää uudestaan. Sitten kun verenvuoto loppui, alkoi pikkuhiljaa vähän helpottaa. Kävin näiden viikkojen aikana myös ensimmäisessä neuvolassa, sekä sikiöseulonnan verikokeissa, joissa kaikki oli kunnossa. Neuvolassa sain kyllä jutella mun huolista ja mut kohdattiin ihanan empaattisesti ja rauhoittelevasti. Mutta raskainta oli kuitenkin se odottaminen, kun tiesi ja tiedän edelleen, että vielä viikkokausiin mitään ei ole tehtävissä, voi vaan odottaa ja toivoa parasta.

Huhhuh! Tämä on kyllä ollut henkisesti raskain alkuraskaus tähän mennessä. Migreenin ja pahoinvoinnin suhteen pääsin ehkä helpommalla kuin tokassa ja kolmannessa raskaudessa, mistä olen todella kiitollinen. En uskalla vielä nuolaista ennen kuin tipahtaa, sillä viime viikollakin mulla oli seitsemän päivän päänsärkyputki, mutta tämä viikko on taas ollut aavistuksen helpompi. Nyt voi vaan toivoa, että raskaus jatkuu sujuvasti ja päästäisiin sinne hyville viikoille ilman sen suurempia komplikaatioita <3 Vaikka tämä postaus oli täynnä oireita, niin olen ihan valtavan kiitollinen siitä, että saan juuri nyt olla tässä ja kantaa tätä minityyppiä mun sisällä.

Blogissa on luvassa paljon raskausaiheista sisältöä lähiviikkoina ja -kuukausina ja ajattelinkin tehdä instan puolelle ensi viikolla pienen kyselyn, että minkä tyylistä sisältöä toivoisitte ja missä kanavissa. Siellä saa laittaa palautetta ja sisältötoiveita muutenkin! 

Tänään alkoi 29. raskausviikko eli täyteen tuli raskausviikko 28+0. Vauvan täysiaikaisuuteen on enää yhdeksän viikkoa, huh ja wau. Mä törmään usein fb:ssä hassuihin kuviin koskien sitä kuinka esikoisen aikana oli aivan kartalla siitä mikä raskausviikko milloinkin on menossa, ja kuopuksen kohdalla ei ole mitään käryä. Mutta mulla se ei kyllä pidä paikkaansa, blogin ansiosta tulee seurattua näitä viikkoja tällä kolmannellakin kerralla aikamoisen tarkkaan. Musta se on ihanaakin että tiedän missä mennään, vaikka saattaahan se olla että välillä odotusaika tuntuu sen takia sitten pidemmältä. Tiedän kuitenkin että tulen ikävöimään tätä masua vielä joskus ihan todella kovaa, ja siksi olenkin tyytyväinen että on tullut otettua tästä ajasta kaikki irti.

Vauva tuntuu oikeasti jo aika isolta, ja osa liikkeistä sattuu kipeästikin. Mahakin on iso ja kasvaa vain kasvamistaan. Tällä viikolla vauva päätti yhtäkkiä ensimmäistä kertaa vierailla mahan vasemmalla puolella, vaikka on siis nämä ensimmäiset 27 viikkoa ollut oikealla. Voin kertoa että mahani oli hieman järkyttynyt tästä yllätysvierailusta! Mutta nyt kun tyyppi on hyörinyt joka puolella, niin mahakin on tottunut. Jännää vaan, että tähän asti hän on aina ollut vaan oikealla. Edelleenkin pääosin hengailee siellä puolella, mutta sitten yhtäkkiä päätti, että käynpä välillä pyörimässä täällä vasemmallakin. Ehkä oikealla alkoi olla liian ahdasta.

Hormonipäänsäryt ovat tehneet comebackin, sopivasti kellon tarkkaan juuri nyt, kun seesteinen keskiraskaus on ohi ja viimeinen kolmannes virallisesti alkanut. Päätä on särkenyt jo kolme päivää putkeen, mutta ehkä se tästä pian taas hellittää. Onneksi muut alkuraskauden ihanat oireet ovat pysyneet poissa, enkä ole mitenkään väsynyt tai huonovointinen muuten. Olo on ihan suhteellisen energinen, ja olen voinut päänsärkyä lukuunottamatta hyvin.

Kotona jaksan liikkua ja tehdä aika paljonkin, ja on ihan hyvä olla: Pidemmät kävelyt ja kauppareissut tuntuvat raskaammilta ja kävelyni muistuttaa jo erittäin hidasta ankkaa. Mua aina naurattaa, kun me liikutaan jossain ja mietin miten huvittavalta varmasti näytän. Supistukset eivät ole pahentuneet tai lisääntyneet ja olen uskaltanut rentoutua niiden suhteen. Sekin on varmasti tehnyt hyvää, koska stressikin aiheuttaa supistelua ainakin mulla.

Toivon kovasti, että saan nauttia tästä hyvästä ja energisestä olosta mahdollisimman pitkään. Uskon, että saankin kunhan muistan kuunnella kroppaa ja itseäni ja ottaa rennosti silloin kun olo on sellainen että sille on tarvetta. Joulukuussa meillä olisi vielä yksi pikkureissu tiedossa sukulaisen syntymäpäiville ja toivon että pääsen osallistumaan sinne. Viikkoja onkin silloin jo aika monta kasassa. Onneksi ajomatka ei olisi kuin reilun tunnin verran, eli sen puolesta ei pitäisi olla ongelmaa. Pidetään peukkuja.

Tässä vielä kunnon mahakuva viikolta 28+0, aikamoinen pötsi! Otto kutsuu mua möhömahaksi, kaikella rakkaudella.

Ihanaa päivää kaikille <3

 

Yhteistyössä Sabora Pharma. Raskaudessa eletään nyt 19. viikkoa, ja pahoinvointi alkaa olla suurimmaksi osaksi helpottanut muutamia tilanteita lukuunottamatta. Mulla pahoinvointiin on auttanut erityisesti kaksi juttua: syöminen, sekä Sabora Pharman Sea Band pahoinvointiranneke josta kerron teille nyt lisää. Pahoinvointiranneke on täysin lääkkeetön vaihtoehto pahoinvoinnin lievittämiseen, jonka teho perustuu siis akupainantaan. Sea Band -rannekkeet laitetaan molempiin käsiin ja ne painavat tiettyä akupistettä, joka sitten helpottaa pahoinvointia. Ensin olin vähän skeptinen että voiko tämä toimia edes, mutta toisaalta halusin helpottaa pahoinvointia nimenomaan ilman lääkkeitä, raskausaikana kun lääkkeiden syöminen on entistäkin tarkempaa ja niitä haluaa välttää viimeiseen asti.

Mulla pahoinvointia on aiheuttaneet erityisesti kolme asiaa: nälkä, hajut ja päänsärky. Alkuraskaudessa nälkä iski aivan yllättäen ja todella usein, ja jos ei ruokaa saanut sillä siunaaman sekunnilla kun nälkä tuli, alkoi armoton pahoinvointi. Mä en oksentanut raskauden takia kertaakaan, mutta kuvotuksen tunne oli todella voimakas tässä raskaudessa, pahempi kuin koskaan aiemmin. Hajut liittyivät myös voimakkaasti pahoinvointiin, näistä pahimpana mm. meidän auto, joka haisi siis uudelta käyttämättömältä autolta ja ihan todella kovasti. Oli niin ristiriitaista kun samaan aikaan huokaisi ihastuksesta istuessaan uuteen tilavaan ja mukavaan autoon, mutta sitten alkoi samantien etomaan kun se vaan haisi niin järkyttävälle! Päänsärkyä mulla oli myös usein, ja aina kun pää oli kipeä tarpeeksi pitkään, tuli särystä myös huono olo, ja tulee vieläkin vaikka puoliväli jo parin viikon päässä häämöttääkin.

Raskauspahoinvoinnissa ja päänsäryssä pahinta on niiden jatkuvuus ja se miten ne vaikuttavat arkeen. Varsinkin jos elämässä on raskauden lisäksi muutakin kuten työt, koulu, lapset tai lemmikit, olisi todella tärkeää säilyttää toimintakyky ja kyetä elämään normaalia elämää ja huolehtimaan oma osansa arjessa. Ainakin mulla se jos en kykene toimimaan, aiheuttaa stressiä, ja sitten se taas omalta osaltaan aiheuttaa päänsärkyä ja pahoinvointia. Siksi olen ollut tosi iloinen siitä, että olen voinut turvautua Sea Band -pahoinvointirannekkeiden apuun tarvittaessa. Rannekkeita voi pitää joko jatkuvasti, ns. ennaltaehkäisevästi, tai sitten ne voi laittaa käteen tarvittaessa. Mä sain ne käyttöön vasta sitten kun se pahin nonstop pahoinvointi alkoi jo hellittää, mutta olen käyttänyt näitä aina päänsärkykohtauksen iskiessä sekä autossa. Ja voin sanoa että viime viikkoina molemmat ovat olleet huomattavasti siedettävämpiä, kuin ilman rannekkeita.

Sea Band-ranneke on pehmeää joustavaa materiaalia, ja siinä on kova pallura joka painaa akupistettä. Ranneke oli helppo asettaa paikallaan kuvallisen ohjeen avulla kumpaankin käteen, ja sen tehon alkoi huomata hyvin nopeasti, ehkä n. vartissa pahoinvointi helpottaa jo huomattavasti mulla. Ranneketta voi hyvin käyttää muuhunkin kuin raskauspahoinvointiin, aina kun haluaa lievittää pahoinvointia lääkkeettömästi, tai ei voi käyttää pahoinvointilääkkeitä mutta tarvitsee silti pahoinvointiin apua. Sea Bandia voi käyttää esimerkiksi leikkauksen jälkeiseen pahoinvointiin tai matkapahoinvointiin, ja myös lapsille on omat pienikokoisemmat rannekkeet.

Sea bandilla on hintaa vain n. 20 euroa ja sitä saa laajasti apteekeista. 20 euroa on aika pieni investointi tuotteeseen, jolla on pitkä käyttöikä. Muutaman kuukauden käytössä en ole huomannut että rannekkeet olisivat yhtään kuluneet tai löystyneet, päinvastoin. Kaikilla akupainantaan perustuvat, ns. reflexologia-tuotteet eivät toimi, mutta selkeällä enemmistöllä ihmisistä kuitenkin. Olen onnekas että kuulun tähän enemmistöön, ja olen turvautunut akupainantaan muulloinkin, esimerkiksi edellisen raskauden loppupuolella kun 12 viikkoa jatkuneet supistukset alkoivat kyllästyttää ja yritin käynnistää synnytystä kaikin mahdollisin keinoin. Ja kyllähän se sitten käynnistyikin ja meni sutjakasti.

Raskauspahoinvointi on todella kuluttavaa ja rankkaa, ja se saattaa pilata raskauden ilon pitkäksi aikaa. Siksi kannattaa kokeilla kaikkia mahdollisia apukeinoja, joista tämä on tietenkin turvallisin mahdollinen koska on täysin lääkkeetön. Jokaisen naisen pitäisi saada nauttia omasta raskaudestaan niin vähillä oireilla kuin mahdollista.

Yhteistyössä Sabora Pharma:

Oletteko kokeilleet akupainantaa tai sen vaikutukseen perustuvia tuotteita?

Kun oireet vihdoin alkavat helpottaa on niistä kiva päästä puhumaan. Tämän postauksen kirjoittamisella mä olen leikitellyt aina kun on ollut oikein paha olo, Otollekin sanoin että ”Voi kuule sitten kun mä voin puhua tästä niin vuodatan kyllä sellaiset oirelistaukset että ei oo todellista!”. Eli kuten ehkä tästä voi päätellä, ei ole ollut mikään maailman hehkuvin olo ensimmäisen kolmanneksen aikana.

Ensimmäiset pari viikkoa olivat superhelpot, ei ällöttänyt eikä väsyttänyt eikä ollut oikeastaan mitään erilaista kuin aiemmin. Sitten se seitsemännellä viikolla iski kuin salama kirkkaalta taivaalta, aivan jäätävä hajuherkkyys. Tässä lista asioista jotka mun mielestä haisivat aivan kuvottavalta ja saivat oksennuksen kurkkuun: hanavesi, tuoreet mansikat, suihkunraikas Otto, hissi, metro, bussi, hiki, jauheliha, kala, kahvi, hiuslakka, shampoo, suihkugeelit, hammastahna, meidän uusi auto. Eli oikeastaan ihan kaikki, yritin vaan olla haistamatta mitään ja kiitin korkeampia voimia säännöllisestä allergisesta nuhastani, joka ajoittain hälvensi hajuaistini kykyjä.

Mulla oli pahoinvointia mutta pääosin se liittyi siis hajuihin, koska jatkuvasti joku haisi mun mielestä niin pahalta että olin puolimatkassa vessaan purjolle. Pahinta oli ehkä Oulussa kun käytiin sukulaisten luona kylässä. Olin silloin niin alkuvaiheilla että en halunnut kertoa kenellekään vielä, ja kaikki tietenkin keittivät sitten kahvia joka kyläpaikassa, yleensähän mä juon kahvia mustana ja monta kuppia päivässä. Pelkästä kahvin tuoksusta nousi jo kylmä hiki otsalle, mutta siinä vaiheessa kun sain mukin aina eteen niin tuntui että taju lähtee. Onneksi rakas mieheni auttoi mua ja kärsi koko reissun ajan pienistä kahvitärinöistä, hän nimittäin aina katseen välttäessä kietaisi munkin kupillisen kerralla huiviin. Nyt mulla menee jo cappuccino alas mutta mustaa kahvia en ole uskaltanut vieläkään haistaa.

Pahoinvoinnin lisäksi ikävin oire on ollut päänsärky ja jokaviikkoiset migreenit. Nyt on alkanut vähän helpottaa, viikossa on ollut jo yhtä monta päänsärytöntä päivää kuin päänsärkypäivää, mutta ensimmäiset seitsemän viikkoa mä kärsin 5/7 päivästä päänsärystä ja kerran viikkoon oikein kunnon migreenin. Osasin tätä odottaakin koska edellisessä raskaudessa oli ihan samanlaista, mutta ei se siitä sen mukavampaa tehnyt. Viimeksi päänsäryt helpottivat kunnolla raskausviikon 16 jälkeen joten samaa toivon nytkin. Ja kaikkeen turtuu, en mä ole antanut päänsärkyjen koko kesää pilata, olen vaan sitten käyttänyt aurinkolaseja sisälläkin ja koittanut olla menossa mukana.

Ulkoisesti näkyviä oireita on tietenkin ollut jäätävä turvotus ja pötsin kasvu, sekä kokovartaloakne. Edelleen selkä on sen näköinen että mulla on joku vuosituhannen pahin vesirokko, mutta näppyjä ne vaan on. Kasvoista on onneksi alkanut helpottaa, vaikka ei se vieläkään ennallaan ole. Mulla oli nyt lähtöpainoa pari kiloa enemmän mitä Zeldaa odottaessa, ja välillä olen hormoneissani kokenut jäätäviä itsetuntokriisejä. En kropasta tai mahasta, mutta kasvoista. Muutama teistäkin kommentoi että mulla on kasvot pyöristyneet, ja niinhän ne on, ja se on se mun itsetunnon heikko kohta muutenkin mitä en vaan opi käsittelemään. Mutta, sen kanssa on vaan elettävä, ja keskityn mieluummin sitten vaan ajattelemaan miten ihana maha mulla jo on! Sitä on kiva kasvatella.

En tiedä paljonko olen kerännyt painoa ensimmäisen neuvolan jälkeen, mutta nälkä on ainakin ollut ihan kokoajan. Kun normaalisti voin hyvin olla syömättä aamupalan ja lounaan väliset neljä tai viisi tuntia, on nyt pakko syödä välipalaa jo kymmeneltä. Mun on siis syötävä 2-3h välein, tai tulee sellainen tunne että näännyn ja pökerryn ja en ole saanut ruokaa koko päivänä. Se on ihan naurettavaa! Olen yrittänyt syödä terveellisiä välipaloja ja monipuolisia aterioita ja pitää ateriarytmin mahdollisimman säännöllisenä, mutta aina se nälkä melkeinpä pääsee yllättämään. Se tulee ihan sekunnissa, ei ole mitään sellaista pientä että maha vähän murisee tai ”voisin kohta syödä” vaan se nääntymisfiilis on HETI. Sinänsä huvittavaa, kun se lisäenergiantarve on neuvolan oppaiden mukaan raskausaikana 250 kaloria vuorokaudessa. Eli yksi ylimääräinen pieni välipala. Mä syön niitä ainakin kolme.

Väsymys on ehkä se eniten edelleen läsnäoleva raskausoire, sillä nukahdan iltaisin jo yhdeksän jälkeen vaikka nukun joka aamu melkein kahdeksaan. Ekoina viikkoina nukuin päikkärit joka päivä ja väsymys oli sellaista kokonaisvaltaista ”musta ei oo tänään mihinkään en jaksa edes nousta sängystä ylös!” -väsymystä. Vaan olihan se noustava. Onneksi nyt on ollut kesä ja lämmintä ja valoisaa, se on varmasti auttanut paljon väsymyksen selättämisessä. Ja iltaisin on ihana nukahtaa Oton turvalliseen kainaloon kesken sarjan, joka ilta.

Onneksi tosiaan kaikki ikävimmät oireet ovat alkaneet helpottaa, ja ollaan jo matkalla kohti sitä seesteistä keskiraskautta. Viimeksi mun seesteinen keskiraskaus keskeytyi siihen kun säännölliset supistukset alkoivat viikolla 25 ja jouduin vuodelepoon, mutta nyt tietenkin toivotaan että niin ei käy. Onneksi mulla on Otto, joka on pitänyt huolta siitä että en rasitu liikaa (tai yhtään), ja tytötkin ovat sen verta isoja että ei tarvitse jatkuvasti nostella heitä vaan he pukevat ja hoitavat vessa-asiat ja ruokapöytään istumiset ihan itse, toisin kuin viimeksi Tiaran ollessa vasta 1v.

Siinäpä mun alkuraskaus pähkinänkuoressa, nyt keskityn mielelläni katsomaan eteenpäin enkä muistele sen enempää näitä oireita. Toivotaan että kaikki menee kivasti loppuun asti.

Millaisia alkuraskauden oireita teillä on ollut? Onko ollut eroa eri raskauksien välillä?

Viime aikoina olen törmännyt netissä moneen listaukseen ”asioista joita ei kerrota synnytyksestä”. Nämä listat kuitenkin tuntuvat muistuttavan toisiaan aika paljon, huumorilla höystettyine kauhukuvineen.  Niissä on usein listattu ne kaikki asiat jotka löytyvät ensimmäisellä neuvolakäynnillä saatavista lippulappusista, vanhemmuusoppaista, vauvasivustoilta ja keskustelupalstoilta ensinäkemältä, kuten se että synnytyksessä saattaa tulla kakka, se että alapäähän laitetaan ehkä tikkejä ja se että ensisynnytys saattaa kestää päiväkausia ja synnyttäjällä ei ole välttämättä mitään kontrollia mihinkään.

Mä päätin listata ne asiat, jotka ovat myös ihan yhtä mahdollisia synnytyksessä, mutta jotka usein jäävät vähemmälle huomiolle kuin ne ”asiat joita kukaan ei kerro synnyttämisestä”. Nämä ovat asioita, jotka itsestänikin olisi ollut kiva tietää mahdollisiksi etukäteen kaiken sen pelottelun vastapainoksi. Tässä tulevat ne asiat, joita mun mielestä kukaan ei OIKEASTI kerro synnytyksestä.

1. Ensisynnyttäjänkin synnytys saattaa päivien sijaan kestää vain 4 tuntia tai vähemmän,

joten jos sinusta tuntuu ihan oikeasti siltä että nyt se vauva on sieltä tulossa, niin käy ihmeessä tarkistamassa tilanne. Aina on parempi tarkastaa, kuin sitten vaikka synnyttää matkalla autoon. Matka- ja kotisynnytyksiä sattuu nimittäin yllättävän paljon. Omat synnytykseni kestivät 4,5h ja 1,5h, joista ensimmäinen perätilasynnytys.

2. Supistukset eivät ole kaikilla mitään hirvittävää tuskaa ensimmäisestä  asti.

Joillakin synnytyssupistukset eivät ole juuri kuukautiskipuja kovempia (tai edes niin kovia) ennenkuin vasta ihan loppumetreillä (tai siis sent(e)illä). Itselläni synnytys alkoi tuntumaan synnytykseltä siinä vaiheessa kun olin 8cm auki, sitä ennen olo ei ollut sen hankalampi kuin edellisinä viikkoina kun mulla oli ollut supistuksia.

3. Vauvan synnyttäminen alateitse on mahdollista vaikka lapsi on tulossa ulos pylly edellä.

Ja turvallista, mikäli lääkäri on todennut sen olevan mahdollista. Kaikki riippuu tietysti vauvan koosta ja lantion sisämitasta. (Eli se että lantiosi on ulospäin kapea ja kaikki kummastelevat ääneen miten sinusta mahtuu ulos yhtään mitään ei tarkoita että lantiosi sisämitta olisi pieni ja synnyttäminen sinulle mahdotonta). Ensisynnyttäjänä perätilasynnytyksen alateitse kokeneena voin kertoa että ei ollut yhtään sen ”pahempaa” kuin normaali alatiesynnytys. Paikalla oli vaan vähän enemmän porukkaa, lääkäriä ja lastenlääkäriä, mikä toi turvallisuudentunnetta. Eli jos vauva onkin perätilassa, ei kannata heti panikoida, niinkuin itse vähän tein kun perätilasta ensimmäisen kerran kuulin. Onneksi synnytys sitten käynnistyi niin yllättäen ja nopeasti että siinä ei ehtinyt enää tositoimissa panikoidakaan.

4. Lapsivedet saattavat mennä vasta ihan lopuksi eivätkä suinkaan ensimmäisenä, tai huomaamattomasti.

Mun ensimmäisessä synnytyksessä lapsivedet räjähtivät mm. kätilön hiuksille kun hän käski mun harjoitella ponnistamista. Ja uskokaa tai älkää, ei hävettänyt yhtään, nauratti vaan ihan hulluna sekä mua että kätilöä.

5. Ponnistaminen voi olla täysin kivutonta, jos epiduraali vaikuttaa juuri silloin.

Itse en ole tätä kokenut koska epiduraali ei koskaan ehtinyt vaikuttaa, mutta ponnistamisesta jäi silti hyvät muistot.

6. Ponnistusvaihe voi olla myös tosi nopea, eikä kestä välttämättä ikuisuutta.

Tunnen muutaman äidin jotka ovat synnyttäneet vauvansa yhdellä  tai kahdella ponnistuksella, omat ponnistusvaiheeni ovat olleet 17 ja 12 minuuttia.

7. Synnytyskipu saattaa tuntua oudoissa paikoissa, eikä suinkaan ole kaikilla samanlaista.

Jälkimmäisessä synnytyksessä mua sattui eniten pakaraan joka kramppasi ponnistaessa, ja muistan edelleen elävästi kuinka sanoin kesken ponnistamisen että ”Mua sattuu pakaraan, tää on ihan naurettavaa!!!”.

8. Synnytyksessä voi myös naurattaa,

vitsailla ja puhua höpöjä, tai sitten voi myös olla ihan hiljaista.

9. Synnytyksen jälkeen ei olo välttämättä ole suinkaan ”kuin maratonin juosseella”.

Saattaa olla että energiaa on niin paljon että vaikka lapsesi syntyy klo 23.00, sinä nukahdat ensimmäisen kerran vasta seuraavana iltana klo 23.00 kun olet tuijottanut vauvaasi koko ajan voimatta irroittaa katsetta hetkeksikään. Ja vaikka väsyttäisikin, niin uni ei välttämättä tule. Olet käynyt juuri läpi aika hitsin ison kokemuksen ja saanut syliisi uuden ihmisen, minkä johdosta pääkoppa käy aivan ylikierroksilla.

10. Synnytyksessä saattaa tapahtua jotain mistä et ole välttämättä lukenut koskaan aiemmin.

Synnytyksessä saa kysyä, jännittää, vaatia tietoa ja pyytää apua, varsinkin synnytyksessä. Se on ainutkertainen kokemus, jossa osittain kyllä menettää kontrollin. Silloin on tärkeää että pystyy luottamaan niihin henkilöihin jotka auttavat, kätilöön, lääkäriin ja puolisoon tai tukihenkilöön.

Se mitä mä haen tällä postauksella on positiivisempi suhtautuminen synnytykseen. En sano että synnytys olisi kivutonta ja vaaleanpunaista hattaraa alusta loppuun, mutta sanon vaan että ei se kaikilla ole hirveää ja kauheaa ja pelottavaa ja ällöttävääkään. Vaikka ne usein listatut asiat saattavat olla niitä yleisimpiä synnytyskokemuksia, se ei tarkoita että kaikki kokisivat synnytyksen niin. Ennen omia synnytyksiäni mä ainakin halusin lukea mahdollisimman erilaisia synnytyskokemuksia, jotta sain mahdollisimman laajan kuvan siitä mitä kaikkea voi tapahtua, en pelkkiä kauhukertomuksia joita netti on pullollaan. Jokainen synnytyskokemus on yhtä arvokas, oli se sitten millainen tahansa.

Mitä te haluaisitte kertoa synnyttämisestä, mitä yleensä ei kerrota missään?