Kevään välikausivaatteet

13.03.2016

Meidän lasten välikausivaatteet eivät ole tänä keväänä Po.Pia, Villervallaa tai Moloa kuten aimmin, vaan ne ovat Kappahlista, Kaxs Proxtec-sarjaa. Tekniset ominaisuudet ovat 10 000mm vesipilarista fluorohiilettömyyteen asti samat (tai paremmat kuin osassa) kuin kalliimmissa kavereissa, mutta kuosit paljon kivemmat. Mä olin jotenkin vaan niin kyllästynyt kaikkiin niihin kuoseihin. Tuntuu että ne samat on vaan nähty jo jokaisena välikautena mitä lasten kanssa on ollut, tämä on nimittäin jo yhdeksäs välikausi mihin vaatteita ostelen, jos lasketaan Tiaran ekasta keväästä alkaen. Halusin jo jotain uutta. Onhan ne kivoja, mutta vaihtelu virkistää.

Olin jo ihan luovuttanut kun oltiin vk-vaateostoksilla lasten kanssa koska mitään tarpeeksi kivaa ei löytynyt, kunnes Tipa halusi mennä Kappahliin kun bongasi sieltä Frozen-pinnejä. Samalla tulin sitten kurkanneeksi vaatteetkin ja löysin nämä aivan ihanat Koala-takit! Alunperin ajattelin että otan Koala-takin vain toiselle, koska meidän lapsilla harvoin on mitään tismalleen mätsäävää. Mutta molemmat ihastuivat siihen niin paljon että ostettiin sitten molemmille samanlaiset takit ja housut. Ja lapset rakastavat näitä asuja, eivätkä malta odottaa että pääsevät oikeasti käyttämään niitä. Mäkin tykkään kyllä tosi paljon.

Kuopukselle otin housut kahdessa eri koossa, koska toiset olivat juuri nyt tismalleen sopivat, ja toiset vielä pikkuisen liian isot. Näille on tarkoitus vielä ostaa kaupunkitakiksi Mini Rodinilta joko klassiset Picot tai sitten uudet ihanat Bomberit. En ole vaan vielä päässyt itseni kanssa yhteisymmärrykseen että kummat valitsen, kun molemmat on aika ihania. Pico on klassinen ja ajaton mutta bomberitkin on klassikko, ja niissä on niin hauskat kuviot takana. Ehkä mä vaan annan lasten päättää nämäkin kun he valitsivat kerran näin kivat vk-vaatteetkin, haha!

*Kengät saatu blogin kautta.

Kuravaatteet on onneksi vielä viime vuodelta ihan sopivat, eikä niitä niin paljoa ole päiväkodissa käytettykään koska ulkovaatteissa on itsessään niin hyvä tekniset ominaisuudet. Tämän vuoden aikana meidän lapsilla on haettaessa ollut ehkä viisi kertaa kuravaatteet päällä, vaikka kokoajan ovat siellä olleet kyllä saatavilla.

Hanskoja, pipoja ja huiveja pitää vielä metsästää kivoja jostain. Myöskin Vikingin vk-kengät on molemmilla jo sopivat, ja nyt saatiin nämä Hai-kumpparit* Nokian jalkineilta sekä lapsille että mulle, niin on nekin sopivassa koossa. Citytennarit pitää vielä hankkia molemmille ja jotkin kivat ballerinat ehkäpä, vaikka on niitä jo entuudestaankin parit.

Keltainen on ehkä pirtein väri mitä on olemassa, ja koalat supersöpöjä. Ihanaa kun meidän tytöt ovat niinkuin kaksi maailman söpöintä pientä aurinkoa takeissaan <3

Millaisia vk-vaatteita teillä on tänä vuonna?


Pienet ulkoilijat

06.11.2014

Aiemmin blogissa on esitelty jo lasten perus välikausivaatteet, mutta loppusyksyn pelastajat ovat vielä esittelemättä! Mä ostin Tiaralle silloin kerhokengiksi Vikingin Gore-texit, ja ne olivat kuivilla keleillä oikein hyvät. Varpaita ei palellut, ja ne pitivät sukat kuivana vaikka vähän märkää olisi ollutkin. Viimeiset viikot on kuitenkin ollut todella märkää, ja myös välillä aika kylmää, enkä kokenut enää gore-texejä riittäviksi. Oikeastaan muillakin kerholaisilla tuntui olevan suurimmaksi osaksi aina kumpparit jalassa, ja tulin itsekin siihen tulokseen että ne ovat paras valinta.

kollaasiykkönenSaimme Nokian Jalkineilta lapsille Moomin Kids Winter -kumpparit, ja ne ovat olleet ihan loistavat! Kertaakaan ei ole tarvinnut miettiä näiden viikkojen aikana, pysyvätkö sukat kuivana tai varpaat lämpimänä. Muumifanien unelmasaappaissa on teddyvuori, ja irtohuopapohjallinen, jotka pitävät varpaat lämpimänä. Näin syyskeleillä ollaan vielä pärjätty ilman villasukkia, mutta tänään laitoin kumppareihin villasukatkin kun on oikein kylmää ja märkää.

IMG_0871 kollaasikolmonen

Zeldan asu / Takki Kappahl / Pipo Åhlens / Housut Zara / Huivi Polarn O. Pyret* / Tumput Jonathan / Kumpparit Nokian Jalkineet* / *saatu  blogin kautta.

Mä en ole itseasiassa vielä suonut ajatustakaan kunnon talvikengille, kun ollaan pärjätty näillä ja syksyn citynilkkureilla niin hyvin. Ehkä niitä talvikenkiäkin pitäisi alkaa miettimään, mutta kerhoiluun nämä on silti ihan ehdottomat. Niin helppo puhdistaa vaan suihkuttelemalla heti ulkoilun jälkeen, ja lapset tykkäävät. Itse en yleensä ole piiroshahmoprinttien ystävä, mutta näiden saappaiden pikkumyyt on hauskasti ja tyylikkäästi hopealla värillä toteutettu.

IMG_0858x kollaasikakkonen

Tiaran asu / Takki Zara / Pipo Reima / Huivi Pieces (mun) / Farkut Primark / Lapaset Mummon kutomat / Kengät Nokian Jalkineet* / *saatu blogin kautta.

Saappaat eivät ole kevyimmästä päästä, mutta hyvin niillä ovat molemmat pallerot päässeet juoksemaan. Saappaat pysyvät hyvin pienemmälläkin jalassa, kun niissä on kätevästi tilaa jalkalenksuille. Niissä on tukevat pohjat, jotka eivät luista liukkaallakaan, ja hyvät heijastimet jotta pikkujalat näkyvät pimeässäkin. Jos meidän lapset saisivat päättää, ei jalassa pidettäisi edes muita kenkiä, ymmärtäähän sen, koska muumit!

Yhteistyössä Nokian Jalkineet.

Millaisia kumppareita teillä on käytössä? Oletteko tykästyneet talvikumppareihin? Millaisia kenkiä teidän lapset käyttävät kerho-/päiväkotiulkoilussa näillä keleillä?


Kenkäkateutta

03.09.2014

Tiara sai tänään kahdet uudet kengät syksyä varten, kun tilaamani Zalandon paketti tuli viimeinkin! Sitä ollaankin odotettu kuin kuuta nousevaa, ja tänään kun se vihdoin tuli, mä tunsin aikamoista kenkäkateutta tytärtäni kohtaan, haha. Bongasin jo taannoin muutamasta seuraamastani ulkomaisesta blogista lasten mustia Niken Roshe Run -kenkiä, joihin ihastuin. Niitä ei vaan tuntunut löytyvän mistään suomalaisille perus tutuista verkkokaupoista, ja mä olen aika valikoiva sen suhteen mistä uskallan tilata.

Olin jo suunnilleen luovuttanut, kunnes älysin katsoa Zalandon poikien puolelta havittelemaani mustaa väriä. Ja sieltähän se sitten löytyi! Ihmettelenpä vain että mikä tekee mustavalkoisesta poikien väriyhdistelmän, eikös se ole yksi neutraaleimpia yhdistelmiä mitä löytyy, kenen tahansa ajattelemana?

IMG_3621xxIMG_3598x IMG_3610xRoshe Runit ovat kevyimmät ikinä näkemäni lastenkengät, no okei Crocseja lukuunottamatta, ja Tiaran mukaan äärimmäisen mukavat jalassa. Ne ovat pehmeät, vaimentavat iskuja, ja sopivat niin juoksuun kuin ihan citylenkkareiksikin. Citykäyttöön ne on meillä ostettu, sillä ne eivät ole vedenpitävät tai muutenkaan Suomen välikauteen sopivat. Hinta oli kohtuullinen 49,90 ja voisin kutsua näitä yhdeksi parhaaksi kenkäostokseksi ikinä. Niin parhaaksi, että haluan samat itselleni! Ja vannon, että 12 viikon treenirupeaman jälkeen myös ostan ne itselleni palkinnoksi, hah! Zalandolta näyttää ainakin pienimmät koot kuten Tiaran 25 olevan jo loppu, mutta isompia oli vielä äsken kun katsoin.

IMG_3570x IMG_3586xKirjoitin jo välikausivaatepostauksessa, että Gore-texit yleisesti ottaen eivät miellytä silmää etenkään värivaihtoehdoillaan, ja oli hankalaa löytää kenkiä joihin ei olisi yhdistetty millinkään kaistaletta pinkkiä väriä. Nämä Vikingin MID Torrent gore-texit ovat kuitenkin kivan raikkaan väriset, ja sopivat myös oranssi-mustan Popin välikausisetin kanssa mielestäni hyvin. Ne ovat hengittävät, vedenpitävät, ja vaelluskenkinä suunniteltu epätasaiseen maastoon, jollaisessa Tiarakin kerhopäivänsä viettää.

Yksinkertaisuus, se on kaunista. Molemmissa kengissä yhdistyvät yksinkertainen look ja äärimmilleen viety mukavuus. Kumppareista on tulossa vielä asiaa, mutta kunhan ne on saatu postattua niin meidän välikausikamppeet alkavat vihdoin olla kasassa. Hanskatäydennyksiä pitää vielä tehdä, mutta muuten! Sitten voisinkin alkaa miettimään talvea vihdoin, moni muu näyttää miettineen sitäkin jo.

Mitäs tykkäätte kenkäuutuuksista? Iskeekö juoksukenkämuoti?


Tyttövaatteet, poikavaatteet vai vaatteet?

14.08.2014

Kirjoittelin jo aiemmin varsinaiseen ulkoiluun tarkoitetuista vaatteista, mutta nyt ajattelin ottaa vielä lähikuviin meidän tyttöjen kaupunkikuteet, ja niihin, sekä kaikkiin muhinkin lasten vaatteisiin liittyvän ilmiön: sukupuolen määrittämisen pukeutumisen perusteella. Kun pieni lapsi puetaan ulkovaatteisiin, ne vähäisetkin hiukset peittyvät pipon alle, ja vaatteiden malli on  melkeinpä sama kaikilla, ainakin niissä varsinaiseen ulkoiluun tarkoitetuissa vaatteissa. Pelivaraa jää juuri ja juuri värien verran, että lapsen sukupuolen voi vielä jotenkuten päätellä. Niin, miksi se sukupuoli pitää päätellä juuri vaatteista (tai päätellä ylipäätään)? Eikö olisi vaikka helpompi kysyä lapsen nimeä, jolloin yleensä se sukupuolikin selviää ihan luonnollisesti ja kohteliaasti.

Kaikkien ei tarvitse mahtua siihen samaan tytöille pinkkiä ja perhosia, pojille autoja ja sinistä -muottiin. Meillä vaatteissa isompi saa jo itse vaikuttaa etenkin väreihin, minä varmistan sen että vaate on tarkoituksenmukainen ja laadukas. Nuorempi menee vielä äidin mieltymysten mukaan, mutta tietenkin otan huomioon sen että kyseessä on erittäin liikkuvainen pikkutyyppi, joka ei paljoa perusta kiipeilyä hidastavista helmoista tai liian kireistä pöksyistä.

IMG_2127x IMG_2143x

Pipo Zara / Takki Kappahl  / Housut Zara  / Kengät Zara

Mitä vanhemmaksi lapset tulevat, sitä enemmän he saavat päättää vaatteistaan itse. Tällä hetkellä lopulliset päätökset teen kuitenkin minä, ja tykkään valita tytöille värejä laidasta laitaan, hauskoja kuoseja ja ajankohtaisia malleja. Mun silmääni siinä ei ole mitään epäselvää, mitä sukupuolta lapsemme edustavat, tietenkään. Mutta joskus meidänkin tyttöjä on luultu pojiksi. Uskokaa tai älkää, tätä on tapahtunut jopa Molon silmiäsärkevän neonpinkkiin haalariin pukeutuneelle Tiaralle.

Mulla ei ole mitään tarvetta julistaa että meidän lapset ovat tyttöjä, eikä liioin olla määrittelemättä heidän sukupuoltaan. Tytöttely ei haittaa, kun se osuu oikeaan. Se ei tietenkään haittaa jos joku ei määrittele sukupuolta puhuessaan ollenkaan. Mutta se, että lapsia itseään hämmennetään puhuttelemalla vääräksi sukupuoleksi, on hassua. Jos ei ole 100% varma siitä, mitä sukupuolta lapsi edustaa, miksi heittää arvaus ilmaan?

Tyttöjen vaatteita ei ole valittu sen perusteella, että he varmasti näyttäisivät tytöiltä. Ne on valittu siksi, että ne ovat mielestämme näyttäneet kivalta, ja vaikuttaneet laadukkaalta/tarpeelliselta/hauskalta etc. Pääosin ostan vaatteet tyttöjen osastolta, tai sellaisina, että sopivat molemmille sukupuolille ihan yhtä hyvin (esim. Mini Rodini). Joskus kuitenkin löydän poikienkin puolelta jotain kivaa, enkä silloin epäröi valita sitä vain siksi että se on poikien puolelta. En loukkaannu siitä jos joku luulee lapsiamme pojiksi, en tietenkään. Mutta ihmettelen, mistä tämä tarve päätellä toisen sukupuoli kumpuaa aikuisilla ihmisillä niin vahvana? Mitä väliä sillä on?

IMG_2063x IMG_2069x IMG_2077xPipo Zara / Takki Zara / Farkut Primark / Kengät Zara

 Mä itse en ole mitenkään erityisesti sukupuolineutraalin kasvatuksen kannalla, en tosin sitä vastaankaan. Meillä lelut ja värit valitaan lapsen mieltymyksen, ei sukupuolen tai sukupuolettomuuden perusteella. En mitenkään tyrkytä barbeja, enkä kiellä autoja tai muitakaan poikien leluiksi miellettyjä leluja. Molemmilla leikitään into piukassa, sulassa sovussa junaradan, duplojen, nukkejen ja pehmolelujen kanssa. Välillä yhdessä ja välillä erikseen. Tytöt, tai ainakin Tiara, tietävät olevansa tyttöjä, ja tietävät kyllä kuka kaveri on tyttö ja kuka on poika, mutta kaikkien kanssa leikitään ihan samalla tavalla.

Jos meidän lapset haluavat pukea glitterperhosia päälleen, niin saavat ihan vapaasti, ei mulla ole mitään valittamista. Ihan yhtälailla he saavat pukeutua myös traktorikuosiin jos se tuntuu heistä kivalta. Tytöillä on aikamoiset prinsessanimet, mutta en mä kauhistuisi jos he löytäisivät itsestään vähemmän prinsessamaisen tyypin, ja haluaisivat käyttää vaikka toista, vähemmän prinsessamaista, nimeään kutsumanimenä.

Mulle itselleni tämän tekstin pointti on se, että nykyajan lapset ovat paremmassa tilanteessa, kuin yksikään aiempi sukupolvi. On vapaus olla juuri sellainen kuin itse haluaa, ja valita oma tyyli sen mukaan. Miksi emme tukisi tätä vapautta, ja lopettaisi turhan sukupuolistereotypisoinnin? Yhteiskunta on avoimempi ja suvaitsevampi kuin koskaan ennen, vaikka parannettavaa toki löytyy vieläkin. Mä aion rohkaista lapsiani pukeutumaan ja ilmaisemaan itseään rohkeasti, omalla tyylillään, millainen se sitten ikinä tuleekaan olemaan. Ja joskus kun joku täti tulee taas pojittelemaan, aion casuaalisti kysäistä, mikä tarve on määritellä se sukupuoli, ja miten sukupuoli vaikuttaa hänen mielikuvaansa lapsistani. Niin kerta!

Toim. huom. molempien tyttöjen vaatteet kuvissa pipoja lukuunottamatta tyttöjen osastoilta ostettu.

Onko teidän lapsianne luultu vastakkaisen sukupuolen edustajiksi? Millä perusteella valitsette lastenne vaatteet? Onko teille tärkeää, että lapsesta näkyy ulospäin, kumpaa sukupuolta hän edustaa? Kannatatteko sukupuolineutraalia kasvatusta? Ostatteko te lapsillenne vaatteita vastakkaisen sukupuolen vaateosastoilta?


Välikauden valinnat osa 1 / Kuorivaatteet

13.08.2014

Kiitos ihan mielettömän paljon teille kaikille loistavista vinkeistä, joita viime viikonlopun välikausivaatteet mietinnässä -postaukseen. Sain niistä paljon ajateltavaa, hyviä näkökulmia ja sekä vanhempien, että kerhonohjaajien ja lastenhoitajien vinkkejä. Osa vinkeistä oli tietenkin täysin ääripäistä, ja se on ihan ymmärrettävää, koska mielipiteitä on monia. Se mikä sopii toiselle, ei välttämättä sovi toiselle, ja siksi poimin vinkkien joukosta juuri ne, joiden koin olevan juuri meidän tarpeisiin sopivia. Tietenkin vain aika ja omakohtaiset kokemukset näyttävät, teinkö oikeita valintoja, mutta tällä hetkellä on sekä mulla että lapsilla hyvä fiilis syksyn pukeutumisesta.

Kuten kerroinkin, kerho jonka Tipa aloittaa on ulkoilmakerho. Pukeutuminen toimii oletukselta niin, että minä puen (tai neiti itse) kotona hänet ennen lähtöä, ja riisun myös kotiin tullessa, eli kerhossa ei yleisesti ottaen ole tarvetta pukea itse. Kuitenkin kesken kerhoilun saattaa yllättää vessahätä tai joku muu tilanne joka vaatii osittaista ulkovaatteista riisuutumista (heh, en kyllä keksi muita tilanteita), jolloin uskon että kaksiosainen puku on helpompi ja nopeampi. Esikoisemme on kovin tykästynyt itse valitsemaansa Po.Pin kuoritakkiin ja housuihin jotka sunnuntaina ostimme, ja onkin jo paljon harjoitellut pukeutumista itse, eikä mikään muu kuin takin vetoketju tuota hankaluuksia.

Monia kaksiosaisessa asussa huoletti se, että pääseekö kylmä selkään takin ja housujen välistä. Mä toivon että niin ei käy, ainakin housut nousevat Tiaralla todella korkealle, melkein kainaloihin saakka, ja takki tulee kuitenkin aika alas. Takin helmassa on kiristys, kuten myös housujen kauluksessa, ja lisäksi alle tulee kylmällä tietysti myös välikerrastot.Tiara myös kokeili liikkeessä liikkumista takin ja housujen kanssa, ryömien tunneleista läpi, pomppien, kontaten ja vaikka miten päin vempuloiden. Ainakin niissä tilanteissa selkä ei ollut lähelläkään paljastumista, mutta tietenkin ulkoleikit ovat vaatteille haastavampia, ja vain syksy näyttää miten asu oikeasti toimii.

IMG_2021x IMG_2022x IMG_2029xMoni kehui Po.Pin kuorivaatteiden laatua, mutta muutama kertoi myös huonoista kokemuksista. Meidän ei nyt auta muu kuin luottaa niihin hyviin kokemuksiin ja toivoa, että vaatteet kestävät käytössä hyvin. Uskon kyllä että lähestulkoon joka merkille löytyy niitä joilla vaatteet eivät ole toimineet niinkuin on pitänyt, kuten myös puolestapuhujia, tämäkin siksi että tarpeet ja käyttö vaihtelee lapsilla eri tilanteissa niin paljon.

Kuoritakin ja -housujen vesipilari on 10 000, jonka luulisi riittävän märemmälläkin kelillä. Silti aion teidän vinkeistä viisastuneena, puhdistusta helpottaakseni ostaa vielä kurahousut, sillä onhan ne paljon helpompi huuhtaista puhtaaksi kun alkaa pesemään koko settiä. Kuopuksella säilyy käytössä viime keväänä saatu Reiman Fella-välikausihaalari, joka on edelleen aivan kuin uusi. Koko 80 on reilu vielä tässä 1v4kk iässäkin, ja riittää varmasti hyvin koko syksyn.

IMG_2037x IMG_2060xMeiltä löytyy entuudestaan paljon sopivia välikausivaatteita, jotka jatkavat myös käytössä. Vk-takit Tiaran uutta nahkatakkia ja Popin takkia lukuunottamatta menevät molemmille, ja niiden lisäksi löytyy siis Reimalta saatu punainen kuoritakki, sekä Kappahlin ihana parkamallinen, vedenpitävä takki joka on ostettu jo joskus Zeldan odotusaikana. Ajaton ja ihana malli on säilynyt oikein hyvin ja on edelleen mun suurin takkilemppari. Housuja sen sijaan ei ole kuin nyt nuo yhdet, eli ostoslistalla on vielä toiset kuorihousut varahousuiksi, ja ehkä vielä toiset vähän pienemmät ulkobyysat Zeldalle.

Haalareita löytyy Zeldalle kaksi, jo aiemmin mainittu Reiman haalari, sekä Tiaran ihkaensimmäinen vk-haalari, Kappahlin Kaxsin haalari vuodelta 2012. Se on myös edelleen todella hyvässä kunnossa, vaikka vetelee tänä syksynä jo viidettä käyttökauttaan. Tiaralle löytyy myös haalari, Mini Rodinin jaguar-kuosinen ihanuus, jonka ostin Zeldan odotusaikana reilussa 92/98-koossa, ja joka on edelleen Tiaralle vähän reiluhko. Se on vettähylkivä, eli ei mikään kerhohaalari, mutta kuivien kelien puistoreissuille oikein passeli.

_DSC1029xTällä hetkellä kakkoskerroksen vaatevalikoimassa on vielä täydennyksenvaraa, meiltä löytyy nimittäin perus sisävaatteiden, collegeiden ja neuleiden lisäksi vain kaksi fleece-takkia. Toinen H&M:ltä ja toinen Stadiumista ostettu Everestin ihanan pehmeä ja kevyt musta fleece. Fleecehousuja, tai fleecehaalarin voisi vielä ostaa, ja merinovillaa myös. Aerotakki  jäi toistaiseksi kauppaan, mutta myöhemmin syksyllä senkin ostoa voisi miettiä, kunhan näkee millaiset säät tulevat olemaan.

_DSC1022xPipoja löytyy kolmea paksuutta, mutta pipovalikoima onkin se kaikista helpoin ja hauskin täydennettävä. Seppälän ja Mini Rodinin pipot (joita meillä on kaksi eri koossa) ovat ohutta trikoota. Popin raitapipot joita myös on useampi, sekä Viljamin puodista viime keväänä saadut ihanat kuosipipot ovat paksumpaa, kaksinkertaista trikoota. Lisäksi on vielä Zaran hauskat neulepipot, jotka ovat vasta oikeasti viileämpien kelien pipoja. Ostoslistalla pipopuolelta on kypärälakit molemmille, esteettistä tai ei niin ne ainakin pitävät niskan lämpimänä. Kaulahuiveja ja kaulureita meiltä kyllä löytyy, tosin ne odottavat vielä varastosta hakemista, kun olivat siellä kesän ajan pois tieltä.

Hanskapuolella ollaan vielä ihan surkeassa tilanteessa, sillä meillä ei taida olla sopivia vanhoista hanskoista enää kuin Polarn O. Pyretin Magic glovesit. Hanskoja täytyykin mennä katselemaan ja ostamaan, ja moni kehui tähti Jonathanin hanskoja, joita pitää käydä tsekkaamassa. Märemmille keleille hankintalistalla on kurahanskat, että sormet pysyvät varmasti lämpimänä.

Sunnuntain shoppailureissulla tuli vastaan vielä kenkäprobleema, nimittäin Tiaran jalankoko on kasvanut kesän aikana numerosta 23 numeroon 25. Neidillä on tällä hetkellä ainoastaan kahdet hyvän kokoiset kengät, joista kummatkaan eivät mitään varsinaisia ulkoilukenkiä ole, eli kenkäostoksille suunnataan heti kun on sopivasti aikaa. Muut kengät menevät hyvin jalkaan, mutta kasvunvaraa ei ole nimeksikään, eli ne siirretään suosiolla Zeldan käyttöä odottelemaan. Onneksi tässä on vielä lämpimät kelit, ja kerhonalkuunkin aikaa reilu viikko, niin ehditään hyvin. Zeldalle tosiaan kenkiä löytyy joka lähtöön, ja hän ei upouusien kiiltonahkaisten maihareiden lisäksi taida välikauteen muita edes tarvitakaan. Onneksi Zelda ei tarvitse uusia kenkiä, ei olisi muuten riittänyt ostoslistassa enää kirjoitustila, haha!

syksynostoslistaTästä tuli nyt niin hurjan pitkä teksti, että jaoin postaukset kahteen osaan. Tokassa osassa käsittelen city-vaatteita, ja myös tyttö-poika -vaatestereotypioita, ja se ilmestyy pian! Mukavaa iltaa kaikille<3