Jo raskausaikana meidän tytöt olivat vahvasti mukana pienen pikkusiskonsa odotuksessa. Joka päivä he kyselivät vauvasta ja miten vauva voi ja kävivät paijaamassa mahaa ja kokeilemassa potkuja. Tiesin että he tulevat olemaan maailman ihanimpia isosiskoja uudelle tulokkaalle, mutta en tietenkään voinut etukäteen aavistaakaan miten uskomattoman ihana suhde vauvalle ja isosisaruksille kehittyisikään. Aikaa meidän Novan syntymästä on kulunut vasta kolme kuukautta, mutta ihan alusta asti hän on tuntunut siltä kuin olisi aina ollut osa meidän perhettä.

Raskausaikana ehkä meidän keskimmäinen huomioi enemmän mahaa ja kyseli enemmän kysymyksiä, mikä toki saattoi liittyä ikäänkin. Vauvajutut kiinnostivat hurjan paljon. Esikoinen oli silloin ehkä vähän pidättyväisempi eikä ihan niin paljoa kiinnittänyt asiaan huomiota kuin keskimmäinen, vaikka molemmat innoissaan olivatkin. Jotenkin silloin oletin että näin jatkuisi myös sitten kun Nova syntyy.

Mutta vauvan synnyttyä onkin ollut vähän toisinpäin. Molemmat toki huomioivat Novaa ja leikittävät ja halivat ja pusivat ja haluavat pitää sylissä, mutta 1,5 vuotta vanhempi esikoinen on se joka vielä enemmän haluaa auttaa vauvan hoidossa.

Hän heti ensimmäisenä aamulla herättyään haluaa vauvan syliin ja auttaa aina vaipanvaihdossa. Automatkoilla hän on se joka jututtaa Novaa takapenkillä ettei vauvelilla mene hermo jos sattuu olemaan hereillä, ja sillä aikaa kun mä laitan pyykkejä kuivumaan, esikoinen lukee vauvalle kuvakirjaa. Hän osaa pukea vauvalle sukat, ja muistaa ulkoa kaikki lempparilorut ja laulut joilla hän viihdyttää pikkutyyppiä.

Musta on ihana seurata tätä sisarussuhteen kehittymistä ihan aitiopaikalta. Etukäteen mietin että millainenkohan sisarussuhteesta muodostuu esikoisen ja kuopuksen välille, kun ikäeroa on viisi ja puoli vuotta ja he ovat vielä pitkään aivan eri elämänvaiheissa. Mulle itselleni ainoana lapsena sisaruus muutenkin on edelleen uusi asia siinä mielessä, että olen saanut seurata läheltä vasta meidän esikoisen ja keskimmäisen kasvamista tiiviiksi parivaljakoksi.

Ennen Novaa mulla on ollut kokemusta vain 1,5v:n ikäerosta hyvine ja huonoine puolineen. Jännitin kuitenkin ihan turhaan. Tuleehan reilummalla ikäerolla sisarussuhteesta erilainen kuin meidän tiiviillä tehokaksikolla, mutta se ei missään nimessä ole huono asia – erilainen vain.

Näin lyhyen ajan jälkeen en tietenkään voi tietää miten tulee olemaan tulevaisuudessa. Ehkä viiden vuoden päästä esiteiniä esikoista ärsyttää viisivuotias pikkusisko, joka tulee kutsumatta huoneeseen kun kaverit on kylässä. Tai sitten hän rakastaa viedä pikkusiskonsa ulos leikkimään, ja opettaa häntä lukemaan. Tai ehkä molempia?

Eihän sitä vielä voi tietää. Mutta juuri nyt on aivan ihana seurata kuinka isosisko saa pikkusiskon heti nauramaan, ja kuinka pikkusisko tarraa kiinni isomman kaulaan ja painaa päänsä tämän rintaa vasten. On myös ihanaa seurata miten ylpeä isosisko on vauvan uusista taidoista ja kasvamisesta.

Keskimmäisellä ja kuopuksella on aivan oma sisarussuhteensa, joka kehittyy kokoajan. Siitä pitää tehdä ihan oma postauksensa kunhan saan heistäkin napattua yhtä ihanat kuvat <3

Ihanaa helatorstaita kaikille <3

Kun mä katson Novaa silmiin imetyksen jälkeen, mä näen syvää luottamusta ja rakkautta. Vaikka vauvalla ei ole vielä sanojakaan käytössä, hänen silmistään voi lukea kaiken mitä mielessä liikkuu milloinkin. Imetyksen jälkeen Nova jää aina rinnalle hengailemaan. Ne on meidän kahdenkeskisiä pieniä hetkiä joita kukaan muu ei voi kokea samalla tavalla. Se on samalla siunaus ja harmi – toki haluaisin että Ottokin pääsee kokemaan ihan tismalleen samat hetket, koska ne ovat niin ihania. Onneksi Novalla ja Otolla on ihan omat juttunsa joita he tekevät kahdestaan.

Vauvan silmät ovat ihan uskomattomat. Noilla pienillä ihmisillä on vielä vähän keinoja käytettävissä kertomaan omasta fiiliksestä, mutta onneksi on silmät. Kuten klisee kuuluu, silmät ovat sielun peili, vauvoilla ainakin. Heidän katseensa on rehellinen ja armoton, siitä näkee kaiken. On myös ihan absurdia että vauvat eivät räpyttele silmiään juurikaan, ainakaan meidän Nova. Hän voi tuijottaa suoraan silmiin vaikka kuinka kauan samalla kuin syö.

Mä rakastan sitä hetkeä, kun Nova on jo syönyt masun täyteen, ja katson häntä silmiin, ja hän päästää irti rinnasta ja alkaa hymyillä maailman leveintä hymyä, säestäen sitä ehkä pienellä ilon kiljahduksella. Se hymy ja ilo on niin aitoa, hän on puhtaasti onnellinen siitä että sai mahan täyteen ja saa olla äidin lähellä rinnalla. Niin pieni asia, mutta vauvalle niin suuri. Vauvat eivät kaipaa paljoa, kunhan vain saavat olla lähellä ja rakastettuja.

Otin nämä kuvat maanantaina sen jälkeen kun olin imettänyt Novan. Hän sai sinä päivänä kaksi rokotuspiikkiä ja rotarokotteen suun kautta. Rokotukset menivät hyvin, ja hän rauhoittui heti kun sai tulla rinnalle niiden antamisen jälkeen. Vaikka meille aikuisille tissit ovat vaan tissit, vauvalle tissi on lohtu, rauha ja rakkaus. Se auttaa kaikkeen. Silloin kun harmittaa, pitää tarrata kovemmin kiinni pikkuruisilla sormilla, ja pitää kiinni ettei vaan kukaan vie rintaa pois. On mieletöntä nähdä miten vauva rentoutuu ja rauhoittuu kun pääsee rinnalle. Näissä kuvissa Novaa ei kyllä harmittanut, hän oli aivan oma kujeileva itsensä kun rokotuksista oli kulunut jo monta tuntia.

Nova kasvaa hurjaa vauhtia, mutta toivon että saan nauttia näistä hetkistä vielä mahdollisimman pitkään. Vaikka muutaman kuukauden päästä hän on jo paljon liikkuvaisempi, mä toivon että hän malttaa välillä jäädä siihen lähelle. Se on niin ainutlaatuista ja ihanaa, että toivon että voisin purkittaa näitä hetkiä itselleni varastoon.

Imetystä on takana nyt kolme ja puoli kuukautta, enkä sekuntiakaan vaihtaisi pois. Välillä Novalla on ollut rintaraivareita, viimeksi siinä parin kuukauden iässä, niistäkin päästiin yli ja sen jälkeen ollaan taas nautittu rauhallisista imetyksistä hytkyttelyn ja pikaruokailun sijaan. Olen onnellinen ja iloinen siitä että kaikki on sujunut näin hyvin, ja toivon että imetys sujuu hienosti niin pitkään kun Nova sitä haluaa jatkaa.

Rakastan tätä minityyppiä niin paljon <3

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Liberon ja Lifien kanssa.

Kun mä tulin raskaaksi ensimmäistä kertaa yli kuusi vuotta sitten, meillä oli aivan erilainen elämäntilanne kuin nykyään. Tein positiivisen raskaustestin silloisen ystäväni luona, ja ekana kerroin tietenkin Otolle ja äidille, heti samana iltana soitin molemmille. Olin vasta 19-vuotias ja mua jännitti kauheasti kertoa yllätysvauvasta. Vaikka vauva oli tosi iloinen asia ja olin itse aina halunnut äidiksi, en tiennyt etukäteen miten kukaan muu suhtautuisi mun uutisiin. Onneksi ne rakkaimmat, Otto ja äiti, olivat heti alusta asti yhtä onnellisia ja iloisia kuin mäkin.

Alussa en jakanut raskauskuulumisia oikein missään, en ennen kuin perustin blogin ja aloin kirjoittaa raskaudestani siellä. Kerroin raskaudesta ensimmäisinä kuukausina vain lähimmille ihmisille ja muuten me iloittiin raskaudesta enimmäkseen Oton kanssa kahdestaan kotona. Ei me alussa muistettu ottaa edes kuvia kasvavasta vatsasta, mikä näin jälkikäteen harmittaa. Kuvat meidän muutoksesta kahdesta nuoresta kahdeksi vanhemmaksi puuttuvat alkuajoilta oikeastaan kokonaan. Jälkeenpäin niitä olisi ollut ihanaa ja hauskaa katsella.

Perustin blogin n. raskausviikolla 17 ja siitä eteenpäin masukuvia löytyykin, ja aloin jakaa kuulumisia muillekin. Rakenneultrasta kerroimme jo Facebookissa, ja olikin ihanaa miten ystävät ja sukulaiset sitten iloitsivat kanssamme ja onnittelivat siellä. Siitä asti kun uskalsimme kertoa raskaudesta, ovat ihmiset myötäeläneet meidän perheen muutoksissa ja kaikkien kolmen pienokaisen odotuksessa, syntymässä ja kasvussa ja kehityksessä.

Monet ihmiset eivät kuitenkaan halua jakaa kuvia esimerkiksi FB:ssä, mutta toivoisivat silti että läheisimmät ihmiset saavat seurata vauvan kasvua ja kehitystä helposti ja hauskasti. Siihen hyvä vaihtoehto on uudistunut Liberokerho, jossa perheelle voi tehdä oman profiilisivun. Liberokerho on koko perheelle, isovanhemmille, serkuille ja muille sukulaisille hieno tapa seurata lapsen kehitystä ja kuvia. Liberokerhosta tarinoita ja kuvia lapsesta voi jakaa myös lapselle itselleen sitten kun hän on isompi. Ainakin meidän tytöt tykkäävät kovasti kuulla millaisia ovat olleet pienempänä, ja selata omia vanhoja kuviaan.

Liberokerhon uudistuneet sivut sisältävät myös paljon uusia sosiaalisia ominaisuuksia. Sen lisäksi että omaan profiiliin voi tallettaa tärkeät muistot, uudistuneessa klubissa on nyt myös helppoa keskustella ja jakaa kokemuksia muiden vanhempien kanssa. Siellä voi kysyä myös mieltä askarruttavia kysymyksiä, sellaisia joihin muut vanhemmat ja tulevat vanhemmat voivat vastata omilla kokemuksillaan.

Vanhemmaksi kasvaminen on suuri muutos, johon paras tuki on tukea muista samassa tilanteessa olleilta tai olevilta. Liberokerho tarjoaa mahdollisuuden tutustua muihin vanhempiin ja etsiä itselleen myös samanhenkistä seuraa tulevaan lapsiperhearkeen niin halutessaan. Liberokerho on Suomen suurin vanhemmuuteen keskittynyt kerho. Se sopii niin raskaana oleville, pienen vauvan tuoreille vanhemmille kuin isompien lasten vanhemmillekin. Monelle Liberokerho tulee tutuksi Liberolaukusta, jonka saa ilmaiseksi hakea päivittäistavarakaupasta kun liittyy raskausaikana Liberokerhoon. Laukussa on tarpeellisia tuotteita ja tuotenäytteitä vauva-arkea helpottamaan.

Onko Liberokerho teille tuttu? Oletteko jo tutustuneet Liberokerhon uudistuneisiin sivuihin ja luoneet itsellenne profiilin?

Huomenna meidän tytär kastetaan, ja samalla hänen nimensä paljastetaan viimein kaikille muillekin ihmisille. Viimeistä päivää nimetön on ehkä harhaanjohtava, onhan tuolla ihanalla minillä ollut nimi jo monta kuukautta, se on vaan pysynyt visusti salassa. Ei olla lipsautettu kenellekään, ainoat joilla nimi on tiedossa ovat kastepappi, sekä leipuri joka tekee kakun. Leipurikin tietää vain etunimen. Salailu ei ole ollut hankalaa, kyllä siihen on näin kolmannella kerralla jo tottunut että päivisin meidän vauva on nimenomaan ”vauva”, ja illalla kahdestaan nukkuvaa tuhisijaa ihastellessa hän on sitten *nimi*.

Moni teistä on samanlaisia nimi-intoilijoita kuin minäkin. Tykkäätte pohdiskella erilaisia nimiä ja lukea harvinaisista nimistä. Moni teistä on jopa kertonut löytäneensä tänne blogiin meidän tyttöjen harvinaisten nimien ansiosta. Musta se on ihanaa, nimet ovat ihan hurjan mielenkiintoisia! Nimimakuja on paljon erilaisia, ja musta se on mahtavaa että Suomessa lapsen saa nimetä ihan oman maun mukaan, tietenkin asiallisuuden rajoissa. Meille nimen etsiminen ja keksiminen on aina ollut tärkeä prosessi, ja ollaan valittu jokainen nimi pitkän harkinnan ja mietinnän tuloksena. Tätäkin nimeä ollaan makusteltu lokakuusta asti ja se tuntuu tismalleen oikealta.

Tärkeintä on ollut löytää jokaiselle lapselle sellainen nimi joka sopii juuri heille, joka kuulostaa kauniilta meidän omaan korvaan ja jolla on jokin meille rakas tai tärkeä merkitys. Niin myös näin kolmannella kerralla. Me ollaan löydetty vauvalle kolme ihanaa nimeä jotka kuvaavat häntä ja liittävät hänet meidän perheeseen ja hänen sisaruksiinsa. Joka kerta kun kutsun vauvaa hänen nimellään, mua hymyilyttää. Se on ihana!

Ensimmäisellä kerralla nimeä paljastaessa mua jännitti paljon enemmän kuin nyt. Nyt mulla on jo pian kuuden vuoden kokemus harvinaisen nimen omaavien lasten äitinä. Tiedän että harvinaiset nimet ovat nykyään todella yleisiä ja tiedän että lasten päiväkoti- ja harrastuskavereilla on toinen toistaan jännittävämpiä ja erikoisempia nimiä joista osaa en ole koskaan aiemmin kuullut. Ihanaa että erilaiset nimet saavat kaikki kukkia ja tulla kuulluksi, olivat ne sitten perinteisempiä tai harvinaisempia.

Mä tiedän että nimi tulee varmasti jakamaan mielipiteitä, niinkuin nimet yleensäkin. Se on ihan ok, on mullakin nimiä joista pidän enemmän ja jotka eivät niin ole minun makuuni. Toivon silti asiallista kommentointia, sillä en tule julkaisemaan yhtäkään asiatonta kommenttia. Jos ei mielipidettään osaa ilmaista toisia ihmisiä kunnioittavasti, se ei ansaitse tulla kuulluksi tai luetuksi. Tämä vain näin etukäteen pienenä muistutuksena, koska tiedän että teidän kaikkien melkein sadan tuhannen ihanan joukossa on myös muutama sellainen jotka eivät tätä aina muista. Pysytään siis asiallisena, eikö!

Multa pyydettiin että saisitte arvailla nimeä vielä kerran ennen kuin sen paljastan. Nyt saatte siis arvata vielä nimeä, tai saatte kertoa minkä nimen TE antaisitte meidän kolmannelle neidille nyt kun olette nähneet hänet. Musta on tosi hauskaa aina lukea ehdotuksia ja arvailuja esim. äitiryhmistä kun äidit lisäävät kuvia vauvoista ja kysyvät että minkä nimen toiset äidit antaisivat kun he itse eivät meinaa keksiä nimeä. Vaikka me ollaankin nimi päätetty jo aikaa sitten, on hauska lukea myös toisenlaisia näkökulmia.

Sen verran paljastan nimestä, että nimiä tulee kolme ja nimi sopii isosiskojen nimien kanssa yhteen. <3

Eipä tässä muuta kuin nyt vaan jatkan leipomista ja valmistaudun huomiseen upeaan päivään, mahtavaa alkavaa viikonloppua kaikille!

Tällä viikolla meidän typy on alkanut hymyilemään ihan tarkoituksella. Hän vastaa hymyyn maailman iloisimmalla ihanalla hymyllä joka ulottuu silmiin asti. Aito hymy on ehkä maailman vaikutusvaltaisin ilme, ei siis ihme että se on yksi ensimmäisiä asioita joita vauvat oppivat tekemään tarkoituksella. Hän hymyilee siskoilleen, hän hymyilee äidille ja isille ja välillä hän myös hymyilee jääkaapin mustavalkoisille magneeteille. Tänään hymyilytti aamulla isosiskon mustavalkoinen pilvipussilakana.

Samalla kun vauva alkoi hymyilemään, yksi aikakausi päättyi ja uusi alkoi. Nyt vauvan kanssa voi olla vuorovaikutuksessa, häntä voi ilahduttaa ja häneen saa ihan uudenlaisen kontaktin. Vauva voi vastata omalla tavallaan siihen mitä hänelle sanotaan. Tämä on aivan ihanaa, jotenkin tuntuu että samalla vauva sai taas enemmän luonnetta ja hän tuntuu paljon tutummalta.

Reilun kuukauden ikäinen ei ole enää vastasyntynyt, hän on jo ihan vauva, vaikka tosi pieni onkin. Vaikka vastasyntyneen kanssa on ihanaa, iloitsen myös tästä uudesta vaiheesta. On ihanaa hassutella vauvan kanssa, kutitella häntä ja loruilla ja laulella ja saada hänet ilahtumaan. On mahtavaa oppia tuntemaan uutta perheenjäsentä päivä päivältä paremmin.

Kun meidän vauva hymyilee niin tuntuu kuin koko maailma näyttäisi sata kertaa valoisammalta ja ihanammalta paikalta. Kyllähän se nyt tuntuu hienolta, että tekee pienen viattoman ihmisen onnelliseksi. Vauvojen kasvot ovat kuin peilejä sille miltä heistä tuntuu, jokainen tunne on luettavissa niistä. Siksi on erityisen hienoa nähdä oman vauvan hymyilevän, koska hymy on niin aito. Vauvat eivät osaa tekohymyä tai teko-yhtään-mitään, vauvat vain ovat.

Mä hymyilen aika herkästi muutenkin, mutta nyt meidän perheessä taidetaan hymyillä ihan ekstrapaljon kun on niin ihanaa saada vauva hymyilemään takaisin.

Ihanaa iloista sunnuntaita kaikille ja hymyjä teidän päivään<3