Eilen esittelin asuja, ja nyt ovat vuorossa meidän kaksi ihanaa pientä neitiämme jotka niin hienosti jaksoivat pitkän päivän studiolla. Me päätettiin Heidin kanssa yksissä tuumin, että fiksuinta on ottaa mun ja lasten yhteiskuvat heti ekana alta pois, jotta sen jälkeen lapset voivat rentoutua ja hengata ihan rauhassa, kun mun asuja kuvataan. Tämä järjestely toimi mielestäni hyvin, ja tytöt jaksoivat keskittyä yllättävän kivasti vaikka aluksi oli pieniä hankaluuksia saada ikiliikkujia pysymään paikoillaan.

Tiara etenkin taisi oikein innostua kamerasta hetken aikaa siihen totuteltuaan, kun Heidi sai niin söpöjä hymyjä tallennettua. Välillä vaadittiin vähän äidin kutituksia ja välillä elefanttimarssia taustamusiikiksi, mutta loppupeleissä kaikki sujui tosi kivasti ja mä oon supertyytyväinen kuviin. Ainoa mikä harmittaa se että kivoja kuvia on niin paljon etten tiedä mitkä niistä valitsisin kehystettäväksi meidän seinälle. Saa auttaa, jos löytyy näiden kuvien joukosta joku extrakiva kuva joka ansaitsisi paikan kehyksissä enemmän kuin muut, koska mä kärsin hurjista valinnanvaikeuksista!

Mä eilen kirjoittelin fb-sivujen puolella, että tosiaan mulla jatkuu flunssa edelleenkin. Lääkärissäkin kävin, mutta kuulemma vain seuraillaan, sillä tämän hetken flunssavirukset voivat kestää jopa kolme viikkoa, yök! Toivottavasti jossain vaiheessa tämä menisi ohi, olen nimittäin jo unohtanut miltä tuntuu aamulla herätä siihen että on hyvä fiilis kylmän hien ja kurkkukivun sijaan. Onneksi sentään tytöt ja Otto on terveenä, ja munkin olo helpottaa aina iltaa kohti kun on juonut pari kuppia lämmintä teetä.

Huomenna tulossa ihonhoitojuttuja joita lupailin, ja illalla suuntaan erääseen kivaan tapahtumaan johon liittyy sekä suklaa, että alusvaatteet, mikä kuulostaa hyvältä ainakin mun korvaan. Muuta en oikeastaan vielä tiedäkään, mutta kerron lisää heti kun tiedän! Ihanaa tiistai-iltaa ja huomista päivää kaikille♥

Mä oon pikkutytöstä asti haaveillut että pääsisin joskus studiokuvauksiin, ja nyt mun haaveet on ainakin pieniltä osin toteutuneet. Suuren maailman meininkiä ei ehkä rauhallisessa studiossa, kahden viihdytettävän alle kolmivuotiaan kanssa kauheasti ole, mutta kuvista tuli ihania ja meillä oli hauskaa! Me oltiin mun vanhan kouluni studiolla, ihanan Heidin kuvattavana Heidin lopputyötä varten, ja nappailtiin samalla sitten muutenkin asukuvia, perhekuvia ja lisäksi kuvia blogin uuteen ulkoasuun.

Perhekuvia tuli hurja määrä, enkä vielä ole ehtinyt valita kaikkia suosikkejani, joten ajattelin ensin aloittaa näistä asukuvista ja jättää huomiselle loput. Pieni maistiainen kuvista on kuitenkin nähtävissä jo blogin FB-sivujen puolella, jos haluatte vilkaista! Sain valita Sheinsidelta kevätvaatteita, ja kuvattiin myös niitä Heidin kanssa.

Mekko Sheinside* / Kengät H&M

Musta mekko oli mulle iso, ja kiristettiin se takaa että saimme sen näyttämään siltä kuin sen kuuluisi oikean kokoisena näyttää. Hihat oli kuitenkin liian lyhyet, mikä on aika hassua, liian iso mutta liian pieni. Tää oli jo toinen Sheinsiden mekko joka oli mulle liian iso, eli taidan jatkossa tyytyä vain pelkkiin yläosiin koska ne eivät koskaan ole olleet väärän kokoisia. Harmittaa vaan kun mekko olisi niin ihanan yksinkertainen ja tyylikäs!

Paita Sheinside* / Farkut Cubus / Kengät Spirit / Kello Guess*

Lintupaita on mun ehdoton uusi suosikki, se on jotenkin niin nätti ja rento ja erilainen kuin mun yläosat yleensä. Tuo vaihtelua yksiväristen paitojen armeijaan tuollainen ihana lintukuosi. Paita oli luonnossa vielä ihanampi kuin myyntikuvissa, sillä printti on luonnossa kirkkaampi ja tykkään tästä hieman värikkäämmästäkin versiosta hurjasti!

Paita Sheinside* / Hame Sheinside* / Kengät H&M / Laukku Cubus* / Tipan mekko Mini Rodini* / Tipan sukkikset Knittex*

* saatu blogiyhteistyön kautta.

Musta paita tuli siis nyt mulle myös, tekonahkainen hame on jo vanhempi suosikki. Tykkään paidan kultaisista yksityiskohdista, mutta materiaaliltaan se oli helposti rypistyvää ja mä satun inhoamaan silittämistä, ei ehkä paras kombo siis. Mutta ehkäpä tuon aina välillä jaksaa silittääkin, se on kuitenkin kivan näköinen päällä!

Eikös olekin Tiara maailman suloisin pikkuinen pingviinimekossaan, joka viimeinkin alkaa olla sopivan kokoinen. Pitkään me ollaan odoteltukin että neiti kasvaisi ja mekkoa voisi käyttää ilman että hihoja saa kääriä muutaman..kymmentä kierrosta ja helma laahaa lattiaa. Pingviinimekko on Tiaran lemppari, enkä ihmettele kun se on pehmeä,  mukava ja kuosiltaan hauska. Mä tykkään kovasti näistä studiokuvista, vaikka toki on ulkona otetuissa asukuvissakin omat puolensa. Varsinkin näin paljon asukuvia yhteen postaukseen laitettaessa ulkokuvien taustat tuovat vaihtelua kuviin, siinä missä nämä studiossa otetut kuvat ovat tosi samanlaisia vaikka asu vaihtuisikin.

Huomenna luvassa kuitenkin siis lisää studiokuvia, tällä kertaa pääosassa meidän pikkuneidit. Tällä viikolla asiaa tulossa myös testissä olleista kuivan ihon hoitotuotteista, kellostani, gaala-asukriisistä ja vaikka mistä! Mä kävin tänään lääkärissä, sillä flunssa ei ole vieläkään mennyt ohitse ja alkoi vähän jo pelottaa että onko mulla jotain enemmänkin vialla kun kurkkukipu on jatkunut jo toista viikkoa. Mutta kuulemma ei ole mitään vakavaa, vain joku tavallista ärhäkämpi flunssa joka toivottavasti menee pian ohitse.

Miten teidän viikko on lähtenyt käyntiin? Mikä asuista oli suosikkisi?

Tänään on ollut ihanan tavallinen päivä. Otto oli töissä, ja me perheen naiset vietettiin naistenpäivää rennosti kotosalla. Ihan kuin Tiara ja Zeldakin olisivat olleet naistenpäiväfiiliksellä, kun antoivat mun tehdä aivan rauhassa juuri sitä mistä olin haaveillut jo monta päivää: siivota rauhassa. Zelda vetäisi huimat kolmen tunnin päiväunet parvekkeen auringossa ja Tiara kehitteli niin kivat barbieleikit että sai ajan kulumaan, vaikka välillä auttoikin mua sukkien järjestelyssä ja pyykkien kuivumaan laittelussa.

Järjestelin kaikki kaapit ja vaatehuoneen ja lipaston laatikot kevätkuntoon ja ai että nyt on paljon rennompi ja seesteisempi fiilis. Se on oikeasti totta mitä sanotaan, että kun kaapit on järjestyksessä, on elämäkin paremmin hallinnassa. Vaikka kalenteri on täynnä, niin kaikki tuntuu kuitenkin olevan ihan reilassa, eikä tekemättömät asiat ahdista vaan on innostunut fiilis kaikesta mitä on tulossa. Siivosin pois kaikki vaatteet mitä en ole puoleen vuoteen käyttänyt, ja laitoin tyttöjen pieniä vaatteita pois. Pian on vihdoin aika siivota myös talvivaatteet pois kaapeista, en malta odottaa että saadaan sonnustautua kevätvermeisiin paksujen toppavaatteiden sijaan.

Me ollaan vaihdettu olkkarissa järjestystä kun kyllästyttiin vanhaan, ja nyt tuntuu että meidän koti näyttää paremmalta kuin koskaan. Ikea-reissu pitäisi silti tehdä tässä keväämmällä, kun on tarvetta parille laatikostolle, hyllylle ja vaaterekille. Mulla on kauhea sisustuskuume ja tulen kirjoittamaan sisustusjutuista lisää sitä mukaa kun saadaan kotia uuteen uskoon. Ei me varmasti mitään radikaalia muutosta tehdä, mutta uudet tekstiilit piristävät ilmettä helposti ja nopeasti ja niihin onkin tarkoitus panostaa tässä keväämmällä kunhan keksin mitä haluan.

Aurinko on hellinyt viime päivinä ja me ollaan nähty kavereita puistossa, käyty potkulautailemassa ja eilen oltiin sitten siellä studiokuvauksissa. Kuvaukset sujuivat tosi hyvin, ja odotankin innolla milloin saan nähdä kaikki kuvat! Tiaralla kului aika rennosti Kaapoa katsellen silloin kun otettiin musta yksityiskuvia, ja Zelda nukkui päiväunia makoisasti. Kirjoitan kuvauksista lisää sitten kun saan kuvia näytettäväksi!

Naistenpäivän kunniaksi sain Otolta uuden Trendin ja fanipalapussin, kyllä se tietää mistä mä tykkään. Mä unohdin siivousvimmassani koko Radio Novan haastattelun, joka kuulemma tuli joskus kahden maissa tänään. Täytyy katsoa jos voisin jossain vaiheessa kuunnella sen jälkikäteen, olisi hauska kuulla miltä mun eka radiohaastis kuulosti! Napattiin kauppareissulla Oton kanssa ilta-auringossa vielä kuvat päivän rentoiluasusta.

Takki Sheinside* / Neule Cubus* / Housut River Island / Laukku Michael Kors / Kengät Dinsko   * = saatu blogiyhteistyön kautta

Ihanaa naistenpäivää kaikille!♥

Mä olen aika paljon jakanut täällä jo meidän hääkuvia, kuvia itse juhlista siis. Nyt olemme kuitenkin viimein saaneet viimeisetkin hääkuvat, joukossa sekä potrettikuvat että kovasti odotetut photobooth -kuvat ja ajattelin vielä viimeisen kerran fiilistellä häitä tämän blogin puolella! Kuten kaikki aiempia hääkuvapostauksia lukeneet tietävät, meidän häämme kuvasi Täydenkuunkuva. Täydenkuunkuvan Reetta ja Niko ottivat muhun yhteyttä jo kesällä, hyviä hääkuvaajia kysellessäni, ja me innostuttiin heistä heti. Se mitä Täydenkuunkuva korostaa erityisesti on että kuvat suunnitellaan aina hääparin toiveiden mukaan, ja näin meni ehdottomasti meilläkin.

Tuoreessa muistissa on edelleen elokuinen suunnittelupalaveri, missä läppä lensi ja omenapiirakka maistui (oliko mulla joskus oikeasti aikaa leipoa???). Löydettiin nopeasti yhteinen sävel siitä mitä me kuvilta toivotaan, ja hyvä fiilis vahvistui tammikuussa pidettyjen, mahtavasti sujuneiden boudoir -kuvausten jälkeen. Täydenkuunkuva tekee hääkuvauksen lisäksi siis pre- ja post wedding -kuvauksia, joihin boudoir -kuvaus kuuluu. Myös vauva – ja lapsikuvaus on Täydenkuunkuvan alaa, ja Reetan ja Nikon voi tilata vaikka ikuistamaan ristiäiset tai muut perhejuhlat kauniisti ja persoonallisesti. Mua harmittaa ettei tiedetty tästä jo Zeldan ristiäisten aikaan, puhumattakaan Tiaran ristiäisistä joissa mä en ollut vielä löytänyt järjestelmäkamerasta edes tarkennustoimintoa.

Me haluttiin ikuistaa hääpäivä alusta loppuun, ja valitsimme siksi dokumentaarisen häävalokuvauksen. Reetta ja Niko saapuivat meille jo aikaisin aamulla kuvaamaan häätohinoita, ja seurasivat mukana aina pikkutunneille saakka. Musta on ihanaa että meillä on kuvia mun aamuisesta, meikittömästä naamasta (joka sinällään ei ole mitenkään ruusuisen kaunis, mutta kuuluu asiaan) aina sinne asti kun alettiin tilailemaan taksia hotellille hääjuhlien jälkeen.

© Täydenkuunkuva © Täydenkuunkuva © Täydenkuunkuva © Täydenkuunkuva© Täydenkuunkuva © Täydenkuunkuva© Täydenkuunkuva © Täydenkuunkuva

Olennaisena osana hääkuvausta ovat tietenkin ne potrettikuvat. Potrettikuvista meillä oli kovat suunnitelmat, jotka kuitenkin hääpäivänä osoittautuivat toteuttamiskelvottomiksi. Mun hääpuku olisi yksinkertaisesti mennyt täysin pilalle siinä loskassa ja räntäsateessa, eikä me mitenkään voitu ottaa kuvia ulkona niinkuin toivoimme. Se harmittaa mua edelleen todella paljon, vaikka otetuista kuvista pidänkin. Tämä oli kuitenkin riski jonka me tietoisesti otimme valitessamme talvihäät.

Potrettikuvat otettiin lopulta hotellillamme, Bestwestern hotelli Katajanokalla, makeissa ja rajuissa vankilamaisemissa. Mun mielestä vankilan portaat loivat kivaa kontrastia mun höttöiselle puvulle, ja miljöö oli ihan huippu vaikka se ei mukulakivinen, talvinen bulevardi ollutkaan. En voi sanoa etteikö mua harmittaisi se että emme päässeet ulos kuvaamaan, mutta sen voin sanoa että kuvat onnistuivat kuitenkin mielestäni niin hyvin kuin toteutuneilla olosuhteilla oli mahdollista.

© Täydenkuunkuva © Täydenkuunkuva © Täydenkuunkuva © Täydenkuunkuva© Täydenkuunkuva © Täydenkuunkuva

© Täydenkuunkuva

Mun mielestä noi meidän perhekuvat on niin ihania, Tipa ja Zelda olivat universumin suloisimmat kukkaistytöt! Kuvista välittyy mielestäni se rakkaus mitä meidän hääpäivä oli tupaten täynnä. Rakkauskuvista onkin hyvä siirtyä lopuksi vielä niihin photobooth -kuviin, joista tuli tosi hauskoja! Mä oon niin iloinen ja tyytyväinen siihen että photobooth oli menestys ja kaikki kävivät meidän isovanhempia myöten kuvattavana ja lähtivät iloisena mukaan. Meillä on photobooth -kuvia iso liuta, mutta en uskalla jakaa niistä kuin muutaman, sillä en ole ehtinyt kysymään kaikilta lupaa kuvien julkaisuun.

© Täydenkuunkuva© Täydenkuunkuva © Täydenkuunkuva© Täydenkuunkuva © Täydenkuunkuva

But I’m a human not a sandwichin viimeisen hääpostauksen myötä mä haluan kiittää etenkin Täydenkuunkuvaa siitä että he ikuistivat meidän häät juuri sellaisina kuin ne olivat ja juuri sellaisina kuin me halutaan ne muistaakin. Rentoina, hauskoina, iloisina ja rakkaudentäyteisinä. Lisäksi haluan kiittää teitä lukijoita loputtomasta tuestanne, uskomattoman kauniista sanoistanne ja siitä, että olette eläneet mukana meidän onnessamme. Kiitos tuhannesti!

Hääblogin puolelle tulee vielä muutama postaus hääjuttuja, koruista, kiitoskorteista ja muista asioista joita en vielä ole ehtinyt esittelemään, ennenkuin hääblogi jää historiaan ja sulautuu osaksi tätä päätoimista blogiani. Eli hääpostaukset eivät häviä mihinkään, vaan tulevat jatkossa sitten löytymään täältä hääblogi -tunnisteen alta.

Hyvää yötä ja ihanaa viikonloppua kaikille!♥

Toivepostausideoita kysellessäni esiin nousi meidän lapsiluku, josta toivottiin postausta. Usein on aiemminkin kyselty että onko tämä nyt tässä oikeasti vai aiotaanko joskus vielä toivoa saavamme lisää perheenjäseniä. Mä en oo mitenkään peitellyt teksteissä sitä että kaksi mukulaa on meille juuri sopiva määrä tällä hetkellä, päinvastoin; olen kirjoittanut viimeisen vauvan syndroomasta ja siitä kuinka ikävöin synnyttämistä ja harmittelen kun en todennäköisesti sitä saa enää koskaan kokea. Nyt ajattelin vihdoin avata vähän laajemmin meidän ajatusmaailmaa tässä asiassa, miksi kaksi?

Se on varmaan sanomattakin selvää, että meidän toiveena oli useampi kuin yksi lapsi. toinen vauva sai luvan tulla silloin kun Tipa oli samanikäinen kuin Zelda nyt ja pian me jo odotettiinkin toista vauvaa. Alusta asti me oltiin sitä mieltä, että haluamme enemmän kuin vain yhden lapsen. Sille on monta syytä leikkikaveruudesta sisarussuhteen rikkauteen ja toisten huomioonottamiseen, mutta ehkä päällimmäisenä syynä se, että mä olen itse ainut lapsi. En koe kärsineeni siitä suoranaisesti, mutta silloin kun mun äiti sairastui vakavasti mun ollessa 14, mä jäin aivan yksin. Ei mulla ollut ketään muuta perheenjäsentä, kuin äiti, vaan olin sukulaisten huomassa silloin kun äiti makasi teho-osastolla, ja mietin että onko mulla kohta perhettä enää ollenkaan.

En halua että meidän lapsi joutuu koskaan tuntemaan olevansa niin yksin, kuin mä silloin tunsin. Ja nyt meillä onneksi on kaksi lasta. Vaikka mulle tai Otolle tapahtuisi mitä tahansa ikinä, niin tytöillä on kuitenkin toisensa, ja se on uskomattoman huojentavaa. Ei sillä että me oltaisiin täältä Oton kanssa lähdössä edes kulumalla, mutta näin vanhempana sitä tulee mietittyä kaikenlaista. Tytöillä on toisensa.

Mutta miksi kaksi, ja vain kaksi? Miksei enempää? Koska kahdelle me jaksetaan olla sellaisia vanhempia, kuin me halutaan olla. Riittävän hyviä vanhempia, ilman loppuunpalamista ja pinnistelyä. Mä tunnen itseni ja omat voimavarani, ja tiedän että kahden kanssa en joudu olemaan jatkuvasti äärirajoilla vaan aivokapasiteettia riittää vielä itseni kehittämiseen ja muuhunkin elämään kuin lasten kanssa touhuamiseen. Kolmen tai useamman kanssa fiilis saattaisi olla eri.

Kuten taannoin kirjoitin, nyt on opiskelun ja korkealle tähtäämisen aika, ja tässä yhtälössä ei ole tilaa taas uudelle raskaudelle ja vauvavuodelle. Mulla on kovat tavoitteet niin uran kuin opintojenkin suhteen, ja halu päästä opiskelemaan ja kehittymään päihittää 100-0 telkkarin vauvaohjelmia katsellessa iskevän hetkellisen mitä jos sittenkin -fiiliksen. Se että mä aion keskittyä nyt opiskeluun ja uraan, ei tietenkään poissulje itsessään sitä vaihtoehtoa että joskus tulevaisuudessa pyöräyttäisimme iltatähden.

Moni onkin kysellyt, miksi emme haluaisi kolmatta lasta vaikka kymmenen vuoden kuluttua. Tietenkään se ei ole täysin poissuljettua, etteikö meille vielä joskus voisi tulla kolmatta lasta, mutta ainakin tällä hetkellä – viimeiseen hengenvetoon asti kahteen vauvavuoteen kaikkensa panostaneena, ajatus kaiken alusta aloittamisesta siinä vaiheessa kun molemmat tytöt ovat alakoulussa ei houkuttele sitten yhtään. Miksi aloittaa sama vaipparumba alusta kun vihdoin elämä alkaa taas olla vapaampaa ja helpompaa?

Koskaan ei kuitenkaan pidä sanoa ei koskaan, sillä eihän sitä ikinä tiedä. Jollain tasolla ajatus vielä yhdestä vauvasta, optio siihen että joskus saisi vielä kokea sen tuhinan ja tuoksun ja ne pienet varpaat, on hyvä olla olemassa. 22-vuotiaana kun en koe vielä olevani mikään elämän asiantuntija tai ennustaja joka osaisi kertoa miten elämä tulee menemään. Elän päivän, viikon ja vuoden kerrallaan ja pyrin olemaan mahdollisimman hyvä äiti meidän kahdelle pallerolle.

Tunneperäisten syiden lisäksi on tietenkin vielä ne järkisyyt sille miksi kaksi on sopiva määrä. Helsingissä on kallista asua, ja me ollaan jo nyt aika pian suuremman asunnon tarpeessa, sillä mun blogijutut (ja tulevat opiskelujutut) valtaavat alaa sen verran että niille olisi hyvä olla ihan oma huoneensa. Tytötkin tarvitsevat jossain vaiheessa omat huoneet, ja jos meidän nelihenkinen perheemme veisi jo neljä makuuhuonetta, niin useamman lapsen kanssa meille iskisi jo suunnilleen oman kartanon tarve aika pian. Me haluamme asua tilavasti, turvallisella, kauniilla ja lapsiperheystävällisellä asuinalueella, palveluiden läheisyydessä, mutta 6H+K:ta ei meilläkään olisi sellaisilta alueilta mahdollista ostaa Helsingin hintatasolla, ainakaan vielä useampaan vuoteen.

Lisäksi mun molempien tyttöjen odotusajat ovat sisältäneet dramaattisia käänteitä, vuodelepoa ja loputtomasti piinaavia ajatuksia siitä syntyykö vauva ennenaikaisena, ja jos syntyy niin kuinka aikaisin. Tiara syntyi viikolla 35+6, sillä kahden viikon vuodelepo pitkitti synnytyksen käynnistymistä ja kerkesin saada keuhkoja kypsyttävät kortisonipiikit. Zeldan odotusaikana jouduinkin sitten vuodelepoon jo viikolla 26, ja viime kevät vuodelevossa, täysin toisten armoilla oli mun elämän rankinta aikaa. En halua enää koskaan kokea sitä stressiä ja hätää, joka kestää monta viikkoa, kun ei saa tehdä mitään ja jatkuvasti vain miettii että kuinka hyvät mahdollisuudet vauvalla olisi selvitä jos hän syntyisi viikolla 27 tai 31.

Aika tunnetusti kultaa muistoja, mutta onnekseni mulla on aina tämä blogi, mistä voin käydä vauvakuumeen iskiessä lukemassa viime kevään rankoista kuukausista, tai Zeldan vartin pätkissä nukkumista öistä kirjoitettuja postauksia, ja muistaa että meillä on tässä ja nyt kaikki mitä me tarvitaan. Vielä se kuume ei ole iskenyt, mutta jos se vielä joskus nostaa päätään, on hyvä pitää nämä asiat mielessä.

Mikä on teidän ihanne lapsilukunne? Miksi?