Kiitos ihan hurjasti teille kaikille eiliseen postaukseen kommentoineille tsempistä! Sitä todellakin tarvitaan. Toistaiseksi olen pärjännyt onneksi Panadolin ja kuumavesipullon sekä levon avulla, mikä on hyvä. Ei tässä montaa päivää tarvitse pakkolevätä enää mutta jokainen mahassa vietetty päivä on kuitenkin hyväksi vauvalle vielä tässä vaiheessa ja helpottaa elämää syntymän jälkeen, ja siksi olen rauhassa.

Olen saanut paljon töitä tehtyä etukäteen ja nyt mieli on kevyt. Vaikka lähtö tulisi milloin tahansa, niin sovitut pakolliset hommat on jo tehtynä. Olen aika ylpeä itsestäni, kun eilen vielä hieman heikohkojen yöunien ja supistellun illan jälkeen jaksoin puurtaa kaiken valmiiksi. Onneksi kerettiin viettää aivan ihana ja touhuntäyteinen lomaviikko tyttöjen kanssa ennen kuin supistukset alkoivat, ja mulle sekä tytöille jäi lomasta tosi hyvä fiilis.

Kun kysyin tytöiltä, mikä lomassa oli parasta, niin se oli kuulemma se että oltiin kaikki yhdessä ja tehtiin kaikkea kivaa. Rakenneltiin legoilla ja pelattiin ja ulkoiltiinkin. Ihan kiva että uskalsin vielä lauantaina lähteä ulos ennen kuin supistukset alkoivat, niin jäi siitäkin koko perheelle mukava lomamuisto. Vaikka en hirveästi voinut ulkona touhuillakaan niin jo se tuntui olevan tytöille ihana juttu että äiti oli mukana ja näki heidän hienot lumienkelinsä ja kuinka hurjan nopeaa vauhtia he laskivat liukumäkeä alas.

Kolme viikkoa kotona lasten kanssa myös vähän korvasi sitä kökköä fiilistä mikä mulle edellisestä pitkästä lomasta jäi kun olin itse niin väsynyt ja pahoinvoiva silloin. Nyt sain vietettyä sitä ihanaa laatuaikaa lasten kanssa juuri niinkuin toivoinkin. Loppulomasta tytöt alkoivat jo odottaa pääsyä dagikseen, taisi tulla kavereita ikävä. Molemmat kirjoittelivat salaisia viestejä kavereilleen ja piirsivät kuvia missä oli tarhakavereita. Kai se on jo myönnettävä että tuossa iässä kaverit alkavat olla jo aivan supertärkeitä!

Loman jälkeen eletään muutenkin jännittäviä aikoja kuin lähestyvän synnytyksen vuoksi, nimittäin meidän esikoisella koittaa pian förskolaniin tutustuminen ja hakeminen – iik! Mua jännittää että päästäänkö me koko tutustumiseen vai olenko silloin juuri synnärillä, mutta toivotaan parasta. Ollaan kaikki aivan innoissaan, kaikkein eniten tietenkin neiti itse joka odottaa todella kovasti että pääsee samaan kouluun johon kaverit viime syksynä lähtivät tutusta päiväkodista. Jotenkin se että eskari ja koulu ovat samassa tekee tästä niin paljon isomman jutun, itse kun vaan aikoinaan siirryin omassa päiväkodissani eskariryhmään mutta muuten kaikki jatkui samaan tapaan. Meillä on jännittävä vuosi edessä, se on selvää. Mutta aivan ihana vuosi myös, siitä olen varma.

Nyt on aika koittaa elellä niin normaalia arkea kuin näissä olosuhteissa on mahdollista siihen asti että vauveli syntyy, ja sen jälkeen lomaillaan taas ja tutustutaan uuteen pieneen perheenjäseneen rauhassa kaikki neljä.

Ihanaa tammikuista arkiviikkoa kaikille <3

Eilen illalla mua alkoi supistelemaan ruuanlaiton lomassa, ja yhtäkkiä huomasin kellottelevani säännöllisiä alle 3min välein tulevia supistuksia. Se oli sellainen herätys todellisuuteen. Lapset olivat juuri menneet nukkumaan kun oikeasti sisäistin, että näitähän tulee ihan säännöllisesti ja tajusin ladata supistuslaskurisovelluksen. Otin panadolia ja kuumavesipullon ja parkkeerasin sohvalle. Supistukset eivät olleet kipeitä, mutta tosi napakoita kuitenkin, selkeästi erilaisia kuin tähän asti tulleet satunnaiset harjoitussupistukset. Ja kun kokemuksesta tiedän että mun supistukset eivät ole kipeitä kun vasta juuri ennen ponnistusvaihetta, meni vähän pasmat sekaisin ja aloin miettimään että ei hitto syntyykö se nyt oikeasti tänään.

Siinä me sitten hetken Oton kanssa panikoituamme pakkasimme sairaalakassin lennosta, kirjoitimme synnytyssuunnitelman ja rupesimme miettimään miten organisoimme tyttöjen hoitoon viemisen jos lähtö tulee. Kun mä tuijotin kelloa, niitä vaan tuli ja tuli ja tuli kokoajan parin tunnin ajan. Kokemuksesta kuitenkin tiedän myös, että mulla saattaa jatkua tätä vaihetta useamman viikon vaikka joka päivä, ennen kuin vauva oikeasti syntyy. Ja siksi mä päätin että nyt yritän vaan rentoutua, laitoin puhelimen pois enkä tuijottanut vaihtuvia minuutteja, ja niin ne sitten rauhoittuivat pikkuhiljaa siinä.

Kun väli piteni kolmesta minuutista kahteenkymmeneen minuuttiin, uskalsin oikeasti rauhoittua ja alettiin katsomaan Vikingsiä niinkuin ollaan tehty monena iltana muutenkin. Ei vielä ollut lähdön aika, onneksi. Päästiin nukkumaan ja taas yksi päivä raskautta eteenpäin. Viikot on toki jo ihan hyvät, mutta kyllä vauva saisi vielä pari viikkoa pysytellä kasvamassa ennen kuin tulee ulos, niin alku on hänelle helpompi.

Siinä kun mä pötkötin sohvalla kuumavesipullon kanssa supistellen ja katselin sairaalakassia pakkaavaa miestäni, mut valtasi kuitenkin paniikin sijaan levollinen mieli. Vaikka mitä tapahtuu, vaikka milloin tapahtuu, mulla on tuo ihana aviomieheni tässä tukena. Hän tietää mitä tekee, hän ottaa ohjat käsiinsä ja pysyy rauhallisena. Hän osaa kyllä. Ja yhdessä me selvitään tästäkin synnytyksestä.

Otto on ollut mulle jo kahdessa aiemmassa synnytyksessä maailman suurin tsemppari ja tuki ja se joka mut pitää rauhallisena, ja olen varma että niin tulee olemaan tälläkin kerralla. Hän ei anna paniikille valtaa, eikä jätä mua yksin vaan on läsnä siinä kokoajan. Hän kannustaa, ja hän kuuntelee ja tarkkailee mun vointia. Ja jos mä en tiedä mitä pitää tehdä, hän tietää kyllä.

Eilisillan jälkeen mua on supistellut säännöllisen epäsäännöllisesti, ja olen ottanut tosi rauhassa. Yritän nyt saada viimeiset pakolliset työjutut hoidettua alta täältä sohvan pohjalta käsin, niin voin sitten rauhoittua senkin osalta.

Nyt ne viimeiset epätietoiset hetket on sitten alkaneet. Tämä vaihe raskaudesta on aina se kaikkein kuluttavin henkisesti, kun kokoajan pitää olla valmiudessa ja ei ikinä tiedä että milloin se tilanne oikeasti on päällä. Onneksi tätä ei kestä montaa viikkoa vaikka loppuun asti menisikin. Jotenkin en vaan osannut yhtään varautua tähän, kun viimeiset viikot on olleet niin oireettomia. Toisaalta, tällä tavalla puskista se tuli Tiarankin odotusaikana, supistukset vaan alkoivat ihan yhtäkkiä viikolla 34+3 ja kestivät sinne synnytykseen asti, viikolle 35+6. Eilen mulla oli 34+2 ja tänään siis 34+3, ehkä tämä tyyppi ottaa siskostaan mallia, tai sitten ei.

Mutta joo, jännityksellä nyt odotellaan täällä ja seurataan mitä tapahtuu, ja lähdetään käymään tarkistamassa tilanne jos alkaa tuntua siltä että se on tarpeellista. Oli se sitten tänään, ensi viikolla tai kolmen viikon päästä. IIK!

Ihanaa sunnuntaipäivää kaikille <3

Vauvan varusteet -sarjan lisäksi ajattelin tehdä myös meidän minityypin vaatteista oman postaussarjansa, niitä kun on kertynyt hillittömät määrät ja muutama on kysellytkin vaatejuttujen perään. Jos siis täällä on muita jotka talvivauvaa odottelevat ja kaipaatte jotain vinkkejä, niin nyt on luvassa sarja siitä miten me aiotaan hoitaa vastasyntyneen pukeminen talvella.

Tätä kirjoittaessani lämpömittari näyttää yli 20 astetta pakkasta, ei ole mikään kaikkein helpoin keli siis tämä aloittaa vauva-arkea. Kovasti toivomme että vähän lauhtuisi ennen kuin vauva syntyy, edes alle 10 pakkasasteeseen, niin uskaltaisi hyvillä mielin siinä parin viikon iässä alkaa sitten totuttelemaan vauvan kanssa ulkoiluun. Ollaan varauduttu talvisäihin muutamilla erilaisilla vaihtoehdoilla, ja uskon että vauva pysyy lämpimänä tulevina kuukausina, oli keli mikä hyvänsä.

Vauvan kanssa aion suosia kerrospukeutumista, kuten tyttöjenkin kanssa vauva-aikana ja nykyäänkin suositaan. Ensin sisävaatekerros, siihen väliin asteiden mukaan joko collegea tai villaa, ja sen jälkeen toppahaalari ja tietenkin lämpöpussi vaunuihin. Myös turvakaukaloon meillä on oma kaukalolämpöpussi, joka sopii myös rattaissa käytettäväksi vähän lämpimämmillä keleillä. Vaunujen lämpöpussista* (saatu) tein oman postauksensa pari viikkoa sitten, mutta se on siis tosiaan uskomattoman lämmin ja hyvä, ja saattaa olla että nollakelillä vauva pärjää siellä hyvin pelkässä villahaalarissa.

Sisävaatekerroksen päälle mulla on tällä hetkellä siis Gugguun 62-kokoinen collegehaalari, joka on kyllä sen verran napakka kooltaan että hihat ja lahkeen resorit käärittynä pääsee varmasti käyttöön jo 56-koon aikoihin. Tämä yli-ihana collegehaalari oli yksi mun ekoja vaateostoksia vauvalle, se on vain niin söpö. Lisäksi on Name itin villahaalari koossa 50/56, joka on valmistettu eettisesti tuotetusta villasta ja joka on ihanan lämmin ja pehmeä.

Jalkaan vauva saa mun mummun aikoinaan Tiaralle neulomat villasukat, jotka ovat aivan minikokoiset ja suloiset. Myös seuraavaan kokoon löytyy onneksi mummun neulomat villasukat vaikka hän ei nykypäivänä enää osaakaan alzheimerin vuoksi neuloa. Mutta mummun sukat on parhaat! Sormien suojaksi mulla on puuvillatumppuja, mutta kunnon lapaset pitäisi vielä ostaa. Huomasin tässä tähän postaukseen kuvia ottaessani että sellaiset puuttuu, aiemmin ei ole jotenkin tullut mieleenkään.

Vauva saa päähänsä Johan ohuen ja pehmeän, eettisesti tuotetusta villasta valmistetun, merinovillalakin joka on vastasyntyneen päähän juuri sopiva. Lisäksi on sitten Gugguun merinovillapipo tuplatupsuilla, joka on tosin varmaankin sopiva sitten kun vauvalla on muutama viikko lisää ikää. Onneksi tuohon välivaiheeseen löytyy vauvan tulevan kummitädin neuloma ihana villapipo myös, joka on varmasti vastasyntyneelle myös juuri sopiva.

Kakkoskerroksen päälle tulee sitten tuo ihan liian söpö vaaleanpunainen toppahaalari, jonka ostin Reimalta koossa 50/56. Siis mä en ole mikään vaaleanpunaisen ja hörselön ystävä enää näin kolmannen tytön kohdalla, mutta jokin tuossa Naava-haalarissa vaan kolahti muhun ja lujaa, ja se oli ihan pakko ostaa. On se vaan niin ihana ja herkku! Meillä on kaikki muuten aika harmaata ja neutraalia niin ihan hauskaa että on tuollainen leivosmainen väripilkkukin. Haalarissa on käännettävät lahkeet ja hihat, eli ei tarvitse erillisiä tumppuja vaan vauvan raajat ovat suojassa kylmältä haalarissa itsessään.

Näissä kuvissa näkyy siis myös meidän harmaa kaukalolämpöpussi joka saatiin vauvalle joululahjaksi mun äidiltä. Se on Kaiser Babyn Hoody, ja se on kyllä ihan syötävän söpö. Lämpöpussin hupun saa kiristettyä suojaamaan vauvaa tuulelta ja pussi on tosi lämmin. Harmaameleerattu kuosi sopii ihanasti myös meidän Cybexin Priam-vaunuihin, sillä nekin ovat harmaat. Kaukalolämpöpussi tämä on siksi, että onnistuu kiinnitys sekä 3- että 5-pistevaljailla. Nykyäänhän juuri suositellaan, että vauva ei autossa ole haalari päällä ja valjaat sen päällä, vaan nimenomaan ohuemmissa vaatteissa lämpöpussissa, ja valjaat sen pussin läpi kiinni. Näin vauva on tiukemmin kiinni istuimessaan mikäli jotain sattuu.

Uskon että kunhan tumput on hommattu, niin selvitään näillä varusteilla oikein hyvin välikauteen asti. Zeldan jäljiltä on tallessa vielä Reiman 62/68 -kokoinen baby toppahaalari myös, että jos tuo vaaleanpunainen jää pieneksi nopeasti niin vaihtoehto löytyy kyllä. Ja ensi syksyllekin on hommattuna jo toppahaalari, jonka tosin ostin käytettynä sukulaisperheeltä kun se oli niin söpö.

Välikausivaatteita en ole vielä hommannut vauvalle yhtään kun ajattelin että odotan kevään uusia mallistoja ensin, kohtahan niitä alkaa putkahtelemaan. Mutta tosiaan jos nyt näillä pärjättäisiin pakkasten yli niin olisi aika hyvä!

Ihanaa loppiaista kaikille!

Millaisia ulkovarusteita teillä on ollut talvivauvalla/on hommattuna tulevalle talvivauvalle?

Täällä sitä ollaan, loppumetreillä. Tämä raskaus on edennyt ihan hurjaa tahtia, ja on vaikea ymmärtää että olen jo näin pitkällä. Mutta joka päivä se konkretisoituu enemmän ja enemmän. Uusia suunnitelmia tehdessä on pitänyt ottaa huomioon mitä viikkoja jo eletään, ja monen kaverinkin kanssa kun ollaan nähty niin lähtiessä ollaan sitten sovittu että ”Nähdään seuraavan kerran sitten kun vauva on jo syntynyt!”. Siis apua, liian todellista! Samalla kuitenkin niin epätodellista, kun ei mulla yhtään ole sellainen olo että esim. kolmen tai neljän viikon päästä meillä olisi vauva.

Muuton aikaan kiusanneet supistukset ovat helpottaneet, tai oikeastaan kadonneet kokonaan. Tällä viikolla olen uskaltanut aivan rauhassa jo siivoilla ja tyhjennellä tiskikonetta ja kävellä portaita normaalisti ylös ja alas – ja pah, mulla ei tule supistusta edes joka päivä. Eli saattaahan se hyvin olla että tämä tyyppi viihtyykin kohdussa reippaasti siskojansa pidempään, tai sitten ei. Tiaran odotusaikana koin ensimmäisen supistukseni ikinä viikolla 34+3, ja siitä ei sitten kauaa enää mennytkään että hän syntyi, vaikka tuota ennen mulla ei koskaan ollut ollut edes yhtäkään kivutonta harjoitussupistusta. Mutta saa nähdä, onhan tämä taas jännää seurata miten oma keho toimii tällä kertaa.

Kävin neuvolassa eilen, ja siellä oli kaikki oikein hyvin, juuri niinkuin pitääkin. Verenpaine oli edelleen matala ja muutkin arvot hyviä. Vauva on tosiaankin pää alaspäin pötsissä, mikä on myös hyvä. Toivottavasti hän ei sieltä enää käännykään. Tulostin jo itselleni HUSin Ajatuksia tulevasta synnytyksestä -lomakkeen, ja ajattelin neuvolahoitajan kehotuksesta pakata sen mukaan synnärille neuvolakortin väliin. Viimeksi mulla ei sellaista ollut ja pärjäsin ilmankin, mutta ajattelin että nyt olisi kiva kun se on mukana ja ei tarvitse sitten kesken synnyttämisen enää osata sanoa mitä toivoo.

 Neuvolan hoitajan kanssa juteltiin tulevasta synnytyksestä ja mun ajatuksista sen suhteen ja hän oli kyllä tosi rohkaiseva ja sanoi että mulla kuulostaa olevan selkeät sävelet ja hyvä ja luottavainen mieli tulevasta. Meillä on ollut sama hoitaja Tiaran raskausajalta asti, melkein kuusi vuotta siis jo ja se on kyllä ihanaa. On tuttu ihminen jonka kanssa jutella ja joka tuntee sekä mut että meidän perheen hyvin. Hänen kanssaan mulla on aina ollut hyvä mieli käydä neuvolassa eikä koskaan ole tarvinnut jännittää tai miettiä että uskaltaako kysyä jotain.

Mulla olisi jäljellä vielä yksi neuvolalääkärikerta ja yksi ultra jossa tsekataan vauvan koko ja tarjonta vielä varmuuden vuoksi. Varattiin myös yksi normaali neuvolakäynti vielä, mutta saattaa olla että se jää sitten käymättä kokonaan, kun oli niin myöhään vasta viikolla 38. Katsotaan, katsotaan. Nämä on niin jänniä hetkiä, jotenkin ei oikein tiedä miten päin olisi! Olisi niin helppoa kun tietäisi etukäteen milloin vauva syntyy,  mutta eihän sitä millään voi tietää, pitää vaan odottaa.

Ensi viikolla varmaankin pakkailen sitten sairaalakassin, kunhan olen saanut viikonloppua vauvan vaatteita pestyä. Ei olla nimittäin vielä pesty mitään! Sairaalakassista tulee sekä tekstiä että videota, kun molempia on toivottu.

Laitoin muuten kollaasiin kaikki kuvaamani mahat tästä raskaudesta, alkaen viikolta 15! Onhan tuo maha nyt kyllä ottanut jäätävän kasvuspurtin tässä loppua kohden. Naurattaa miten isolta maha tuntui jo puolivälin tienoilla, vaikka oikeastihan se oli aivan mini.

Ihanaa huomista loppiaista kaikille, nauttikaa mielettömän kauniista pakkassäästä, mä oon ainakin ihan fiiliksissä tuosta auringosta ja lumesta!

Lapset ovat olleet nyt kolmatta viikkoa lomalla päiväkodista ja meillä on ollut aivan ihanaa lomailla yhdessä. Tämän viikon Otto on jo ollut takaisin töissä, mutta minä ja tytöt ollaan vielä oltu kotona ja olen ottanut bloginkin kanssa kevyemmin. Ensi viikolla ja sitä seuraavalla on tarkoitus tehdä mahdollisimman paljon blogijuttuja varastoon tyttöjen ollessa päiväkodissa, että voi sitten rauhoittua synnyttämään ja aloittelemaan pikkuvauva-arkea.

Mulla alkaa virallisesti ”äitiysloma” ensi viikolla, mutta se nyt ei kauheasti muuta arkea tai mitään muutakaan mitenkään. Kuten aiemminkin kirjoitin, niin mä tulen jatkamaan työntekoa niin normaalisti kuin kykenen ihan koko kevään ja siitä eteenpäinkin, mutta toki nyt otan rauhallisemmin silloin kun vauva on ihan pieni ja pyrin tekemään kaikki työt silloin kun vauva (toivottavasti) nukkuu. Äidin pakollisen äitiysrahakauden jälkeen saan sitten apukädet tänne kotiin kun Otto voi pitää oman osansa vanhempainvapaasta.

Musta se on ikävää että perheet eivät saa jakaa vanhempainvapaita  niin kuin itse haluavat. Meidänkin perheelle kaikkein paras vaihtoehto olisi ollut se että Otto pitää kaikki vapaat, sillä mun blogityö ei häviä mihinkään vaikka vauva syntyykin, ja sen vuoksi en juurikaan ”äitiysvapaasta” hyödy vaan siitä on enemmänkin haittaa.

Mutta onneksi tätä kestää vain muutaman kuukauden, ja toukokuusta eteenpäin sitten Otto saa jäädä kotiin ja olla ihan oikeasti vanhempainvapaalla, toisin kuin minä, vaikka kotona vauvan kanssa olenkin. Olen hurjan onnellinen että meillä on mahdollisuus siihen että Otto voi jäädä sitten vauvan kanssa kotiin, ja myöskin siitä että mulla on työ jota pystyn tekemään silloinkin kun vauva on aivan pieni, ilman että se vaikuttaa vauvan arkeen juurikaan.

Pyrin myös olemaan itselleni töiden suhteen armollinen niiden kolmen tai neljän kuukauden ajan jotka olen yksin vauvan kanssa kotona, ja blogikin saattaa olla tavallista hieman hitaampi päivittymään mikäli meillä on vauvan kanssa vaikka univaikeuksia tai muuta. Onneksi tiedän että te huipputyypit siellä ruutujen takana ymmärrätte varmasti <3

Ollaan lasten kanssa leikitty hirveästi kaikkea mahdollista koko viikon ajan, muovailuvahat ovat olleet kovassa käytössä, samoin kuin joulupukin tuomat plusplus-rakennuspalikat ja lautapelit. On myös ihanaa kun tuli lunta ja lapset ovat nauttineet kovasti lumileikeistä omalla pihalla. Ollaan leivottu keksejä yhdessä, ja muutenkin tehty paljon kaikkea kivaa. Rento yhdessäolo vailla aikatauluja on ihan parasta!

Tämä viikko on muutenkin tehnyt meille tosi hyvää varmasti ennen vauvan syntymää, kun ollaan saatu tankattua läheisyyttä ja olen jaksanut ja ehtinyt hyvin touhuamaan tyttöjen kanssa kaikenlaista. Tytöt tuntuvat myös hyvin ymmärtävän jo sen että sitten kun vauva syntyy niin aluksi hän vaatii paljon huomiota. He odottavat jo innolla että pääsevät auttamaan vauvanhoidossa, ja ovat saaneet myös osallistua vauvanurkan rakennukseen ja vaatteiden viikkaukseen ja kaikkeen mahdolliseen vauvaan valmistautumiseen.

Olen seurannut miten hellästi he ovat hoitaneet sukulaisten ja kavereiden vauvoja ja auttaneet ja olen aika varma että heistä tulee olemaan iso apu meidänkin vauvan kanssa. Ja en ainakaan usko että he tulevat olemaan kovinkaan mustasukkaisia, ikää on kuitenkin jo sen verran että he ymmärtävät että vauva tarvitsee paljon vanhempien huomiota, ja he ovat lähinnä innoissaan. Mutta toki se jää nähtäväksi että miten kaikki sitten käytännössä sujuu.

Vauvan syntymän ja ensimmäisten viikkojen aikoihin ollaan varattu tytöille muutamia ihan omia spessujuttuja, he pääsevät mm. Disney On Ice showhun sukulaisten kanssa ja odottavat sitä kovasti. Uskon että kaikki menee tosi hyvin, mutta te joilla on kokemusta isommasta ikäerosta (4, 5 tai 6v) niin kertokaa ihmeessä miten on lähtenyt alussa sujumaan? Meillä sujui ihan ok hyvin se kaikkien kauhistelema 1,5v ikäerokin silloin tyttöjen ollessa pieniä, vaikka väsyneitä tietysti oltiinkin. Mutta mustasukkaisuutta ei juuri ilmennyt silloinkaan.

Meillä on vielä ihana Loppiaisen tarjoama koko perheen miniloma edessä, kunhan Oton huominen työpäivä on ohi, ja silloin mennään myös aivan lasten ehdoilla ja tehdään mitä he ikinä haluavat. Mulla on suhteellisen energinen ja jaksavainen olo viikkoihin nähden ja aion ottaa kaiken irti siitä. Ensi viikolla tytöt palaavat hetkeksi päiväkotiin että mä saan työjuttuja tehtyä, ja kunhan vauva syntyy niin saavat sitten taas jäädä meidän kanssa kotiin opettelemaan vauva-arkea ja tutustumaan uuteen pikkutyyppiin. Huomenna on luvassa raskauskuulumisia ja paljon on tulossa vielä kaikkia DIY-juttuja sekä pohdintaa raskauden jälkeisestä tyylistä ja synnytyskassin pakkausta ja vaikka mitä. Pysykää kuulolla ja ihanaa talvista keskiviikkoiltaa sinne <3