Tavoitteena käyttää suurimmaksi osaksi luonnonkosmetiikkaa

25.03.2018

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Lifen kanssa, ja toimin tämän vuoden ajan Lifen ambassadorina. Psst! Lopussa sekä alekoodi että arvonta!

Konkreettinen tavoite

Kerroin ensimmäisessä Life-postauksessani, että ensimmäinen ja tärkeä konkreettinen tavoitteeni tälle ambassador-vuodelle on vaihtaa suurin osa käyttämästäni kosmetiikasta luonnonkosmetiikkaan. Vuoden lopuksi toivon, että olen pysyvästi tehnyt muutoksen, jonka seurauksena vähintään 2/3 käyttämästäni kosmetiikasta on nimenomaan luonnonkosmetiikkaa.

Ensimmäisessä konsultaatiossani katsoimme yhdessä Life-konsulttini Mariannen kanssa minulle sopivimmat tuotteet nimenomaan kauneudenhoitoon, niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. Eli toisinsanoen purkit ja putelit voiteineen ja putsareineen, sekä lisäravinteet jotka vahvistavat ihoa, kynsiä ja hiuksia sisältä päin. Marianne suositteli myös tuotteita meidän koko perheelle.

Hajuherkän haasteet kosmetiikan valinnassa

Omat haasteensa mun kosmetiikan käyttöön aiheuttaa jonkinasteinen hajuherkkyys – allergiaa en kosmetiikasta saa, mutta migreenin kyllä joskus. Olen herkkä osalle synteettisistä tuoksuista, ja siksikin luonnonkosmetiikan käyttö kiinnostaa. Luonnonkosmetiikan joukossa on kuitenkin myös joitakin vahvoja eteerisiä öljyjä esimerkiksi, jotka aiheuttavat mulle migreenin. Ekassa konsultaatiossani tuoksuttelinkin ahkerasti (mutta varovasti), että en vahingossakaan nappaa itselleni sellaisia tuotteita, joiden takia kärsisin sitten kolmen päivän sietämättömästä päänsärystä ja valoherkkyydestä.

Tämä tuoksuherkkyys on mulle harmillinen juttu, koska olen aina nauttinut ihanista tuoksuista. Niihin liittyy niin vahvoja muistoja, ajatuksia ja tunteita. On kuitenkin ollut pakko luopua joistakin tuoksuista, ja etsiä korvaavia vaihtoehtoja tilalle. Onneksi luonnonkosmetiikan joukosta löytyy kuitenkin myös niitä ihania tuoksuja, joita pystyn tuoksuttelemaan ja joista pystyn nauttimaan. Yksi hyvän tuoksuinen sarja jonka mun nenä kestää on Lifen oma Life Body & Soul -sarja Smooth Almond-tuoksuisena.

Kokonaisvaltainen sarja vartalon iholle

Sarjasta löytyy oikeastaan ihan kaikki mitä vartalon ihonhoitoon voi tarvita, ja olenkin ottanut sarjan kokonaisuudessaan käyttöön. Tykkään siitä että kaikki tuotteet tuoksuvat samalta, jolloin ei tule tuoksusekamelskaa. Life Body & Soul -sarjan lempparituotteitani on ehdottomasti Spoil Your Skin -vartalovoi, sekä Get Soft -vartaloöljy. Ne ovat näin talvella mun kuivalle iholle ihan täydellisiä. Näin kevään korvalla olen myös pari kertaa tehnyt jaloilleni ihanan jalkakylvyn ja pitänyt sellaisen kotitekoisen jalkahoidon Body & Soul -sarjan tuotteilla, sillä ennen kuin sitä huomaakaan, on aika kiskaista sandaalit jalkaan. Mulla on ollut jaloissa ihan super kuiva iho koko talven, ja työsarkaa riittää. On siis hyvä kosteuttaa ja pehmittää jalkoja jo näin maaliskuussa, eikä vasta sitten kun aurinko jo lämmittää varpaita.

Luonnonkosmetiikkaa kasvojen iholle

Kasvojen ihonhoitoon sain käyttööni tunnetun ja huippulaadukkaan Dr. Hauschka -ihonhoitosarjan, jota olen aina halunnut kokeilla. Tykkään siitä tosi paljon, ja olen käyttänyt sarjaa aina aamuisin ihon puhdistukseen (yhdessä Konjac-sienen kanssa), sekä kosteutukseen.  Mariannen kanssa yhdessä valittiin mulle käyttöön Dr. Hauschkan puhdistusemulsio, kirkastava kasvovesi, syväpuhdistava puhdistusvoide ja kosteuttava ja suojaava päivävoide.

Myös meidän kuopukselle löydettiin Dr. Hauschkalta jääkasvivoide, joka auttaa atooppiseen ihottumaan. Kuopuksella on meidän perheen kuivin iho, joka on ollut ihan uskomattoman kuiva tänä talvena. Jääkasvivoide on helpottanut pahimpia punoituksia ja ihottumia, vaikka ei kuivuutta olekaan kokonaan poistanut. Käytän kuopuksella ainoastaan hajusteetonta kosmetiikkaa, tai hajusteetonta luonnonkosmetiikkaa (vielä parempi), ja siksi olin iloinen että atopiaankin löytyi apua luonnonkosmetiikan puolelta.

Silmämeikin puhdistukseen sarja ei sovi, joten siihen käytän edelleen herkän ihon hajusteetonta synteettistä puhdistusgeeliä iltaisin. Mä arvostan sitä että Marianne sanoi tästä heti suoraan, niin osasin varautua enkä turhaan yrittänyt hinkuttaa ripsareita irti Dr. Hauschkan tuotteilla. Toivon aina, että saan sellaista palvelua, että asiakas on aidosti ykkönen, vaikka aina sopivin vaihtoehto ei löytyisikään omasta valikoimasta. Ja sellaista olen Lifessa saanut.

Tämä näiden tuotteiden yhdistelmä on sopinut mun iholle hyvin. Iho on pysynyt heleänä ja kosteutettuna myös kylmällä talvi-ilmalla, eikä ole hilseillyt. Aamuisin olen myös hemmotellut itseäni päivävoiteen jälkeen vielä Evolven hyaluronihappotiivisteellä, joka imeytyy hetkessä ja sopii hyvin myös meikkipohjan alle. Hyaluronihappo on super trendikästä tällä hetkellä, eikä ihme, sillä se on sellainen ihmeellinen pikakaunistaja, joka saa kasvot hehkumaan.

Syötävä kosmetiikka ja tilannekatsaus

Syötävän kosmetiikan suhteen mulla on käytössä sekä biotiini, että Puhdas+ Beautyn kollageeni & mustikka -jauhe, jota sekoitetaan esim. smoothien tai jogurtin joukkoon. Nämä tuotteet kuitenkin vaativat vähän pidemmän käyttöajan jotta voin kertoa oikeita luotettavia tuloksia, joten niitä ei vielä näin kuukauden jälkeen ole jaettavaksi. Näistä siis lisää myöhemmin tämän vuoden aikana.

Kokonaisuutena olen todella tyytyväinen tämänhetkiseen kosmetiikkatilanteeseen, ja uskoisin että mulla on jo nyt suunnilleen 2/3 kosmetiikasta nimenomaan luonnonkosmetiikka-puolelta. Hiustuotteet ja meikit (sekä jotkut tuotteet joita olen saanut ja satunnaisesti testannut) on mulla synteettisiä, ja sitten se puhdistusgeeli silmämeikin puhdistukseen. Muuten kaikki on Lifen valikoimasta. Tästä on hyvä jatkaa.

Kuten aiemminkin totesin, en usko että tulen luopumaan synteettisestä kosmetiikasta kokonaan, enkä aio kieltäytyä kokeilemasta uusia kiinnostavia synteettisiä tuotteita silloin kun niitä tulee vastaan, koska en ole ihmisenä ehdoton joko-tai -tyyppi, enkä halua sulkea mitään ovia kokonaan. Tähän asti luonnonkosmetiikkakokeilu on kuitenkin ollut todella menestyksekäs, ja olen niin iloinen että ambassadorius kestää koko vuoden, ja opin koko ajan lisää!

ALENNUSKOODI:

Koodilla sandwich saatte 20% alennuksen kaikista kaikista normaalihintaisista Lifen oman Life-tuotesarjan tuotteista vuoden loppuun saakka. Koodi on voimassa sekä Lifen verkkokaupassa, että Lifen kaikissa myymälöissä koko tämän vuoden ajan, mikä on aika huikeaa. Lifen oma tuotevalikoima on todella kattava, ja Life Body & Soul -sarjan lisäksi meillä on käytössä mm. Lifen vahvat D-vitamiinit, probiootit, aikuisten Omega-3:t ja vaikka mitä muuta. Nyt kannattaa siis hankkia Lifesta tällä koodilla tämän vuoden ajan kaikki itselle tarpeelliset tuotteet mitä valikoimasta löytyy! Alennuskoodin lisäksi Life-myymälöissä ja verkkokaupassa on nyt kevään kunniaksi 1.4. asti meneillään tarjouskampanja, ja esimerkiksi näitä Puhdas+ -tuotteita & Body & Soul -tuotteita hyvällä alennuksella! Jos siis oma kylppärin kaappi kaipaa päivitystä, niin nyt on aika hyvä hetki päivittää, vai mitä!

LUKIJAKILPAILU:

Voita 50€ arvosta Life Body & Soul -sarjan tuotteita vartalolle! Kerro postauksen kommenttiboksissa omasta suhteestasi luonnonkosmetiikkaan ja osallistut mukaan arvontaan, jossa kaksi onnekasta voittaa 50€ arvoisen Life Body & Soul -tuotepaketin. Arvonta-aikaa on 1.4. klo 22.00 asti. Muista jättää sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään. Arvonnan tarkemmat säännöt löydät TÄÄLTÄ. Onnea arvontaan kaikille!


Ei mennyt viikonloppu ihan suunnitelmien mukaan

25.03.2018

Huh mikä viikonloppu takana, ei mennyt nimittäin ihan niin kuin alunperin suunnittelin. En ehtinyt vielä edes jakaa perjantai-illaksi ajastettua blogipostausta Tallinnan muotiviikoille lähtemisestä, kun jo heräsinkin lauantaiaamuna kuuden jälkeen epämääräisen vellovaan oloon hotellisängyssäni. Mulle oli iskenyt ihan hillitön vatsatauti, perinteinen maaliskuun vieras. Ihan hirveä olo, eikä sitä yhtään helpottanut Oton viesti, että meidän nuorimmaisella oli sama meininki kotona Helsingissä.

Lauantain kiertely Tallinnan Vanhassa kaupungissa, asukuvaukset urbaanissa ympäristössä, mielettömät muotinäytökset ja rento laivamatka vaihtuivatkin vessassa ravaamiseen, aikaistettuun kotiinlähtöön ja kauheaan oloon. Onneksi Emilia oli mun mukana, niin hän sai haettua mulle lääkettä ja juotavaa ja oli muutenkin korvaamattomana henkisenä tukena. Ja onneksi ehdittiin sentään viettää ihana perjantai-ilta Tallinnassa, ja saatiin nähdä kolme upeaa muotinäytöstä eturivissä Tallinn Fashion Weekillä upeassa KultuuriKatelissa. Se oli hieno kokemus ja vaatteet olivat upeita, kuten mallitkin. Mun instastoriesissa näkyikin useampi muotinäytös perjantai-iltana, pitää laittaa ne videot tallennettuna vielä IG-profiiliin @iinalaura, jos joku haluaa käydä kurkkimassa.

Kahden tunnin laivamatka takaisin Helsinkiin vatsataudissa tuntui ihan uskomattoman pitkältä, katsoin kelloa varmaan kolme kertaa minuutissa. Mutta selvisin siitäkin, ja pääsin onneksi kotiin sairastamaan ja lepäämään. Aamulla Tallinnassa iski ensin paniikki että apua miten mä ikinä pääsen kotiin tässä kunnossa, mutta kyllä sitä vaan pääsi kun oli pakko. Yhtä kokemusta rikkaampana taas, vaikka ei ihan sellainen kokemus ollutkaan mitä alunperin odotin.

Nyt alkaa olo jo vähän helpottaa, vaikka toki vielä heikottaakin kun koko eilisen päivän aikana ei voinut syödä mitään. Tänään olen saanut alas jo mustikkakeittoa ja puuroa, kyllä tämä tästä pikkuhiljaa. Ja se fiilis kun herää vatsataudista seuraavana päivänä, eikä ole enää sitä kauheaa oloa, on vaan niin paras. ”Mä selvisin!!..” ja toivottavasti selviän ainakin ensi maaliskuuhun asti ilman toista vatsatautia, hah. Ja onneksi sentään oli vaan vatsatauti eikä mitään sen vakavampaa. Meidän kuopuskin voi jo paremmin, ja esikoisella tauti iski viime yönä mutta on jo menossa ohi hänelläkin. Toivotaan että muut säästyvät tältä kauhealta ololta.

Tänään ei siis menty yhdessä virpomaan, sen sijaan ovessa on lappu ”Ei kannata tulla virpomaan, meillä on mahatauti. :(” Onneksi pääsiäislomallakin ehtii askarrella ja virpoa voi ensi vuonnakin, ei se ole niin justiinsa.

Toivottavasti teillä on ollut onnistuneempi viikonloppu <3


Kun tänään lähden (ekalle yöreissulle kuopuksen syntymän jälkeen)

23.03.2018

Sain muutama viikko sitten kutsun Tallinnan muotiviikoille. Reissu olisi ollut alunperin jopa neljän päivän mittainen, ja ensin ajattelin että suuresta kunniasta huolimatta, en mitenkään pysty sille osallistumaan. Mua jäi kuitenkin niin paljon kiinnostamaan ihan huikean hieno mahdollisuus päästä tutustumaan Etelä-naapurin muotiviikkoon (ja ylipäätään muotiviikkoon ihan eka kertaa), että päätin kysäistä jos reissu onnistuisi typistää yhden yön reissuksi niin että matkustan perjantaina, ja tulen jo lauantaina takaisin. Se onneksi sopi, ja niinhän siinä sitten kävi että tänään mä otan lautalla suunnan kohti Tallinnaa, ja olen ekan kerran yötä pois sitten kuopuksen syntymän.

KÄÄK! Kuinka innoissaan ja kauhuissaan voi ihminen olla! Kauhuissaan en ole mistään muusta kuin siitä, miten kestän erossa mun palleroisista 36 tuntia! Innoissaan olen kaikesta muusta. Tiedän paremmin kuin hyvin, että jokainen meidän mukuloista pärjää isänsä kanssa ihan yhtä hyvin kuin munkin kanssa, mutta tämä mun oma henkinen napanuora vaan ei ole vielä katkennut. Tiedän, että kuopus menee aina muutenkin nukkumaan Oton kanssa, ja että hän nukkuu koko yön, eikä kaipaa mua aamullakaan jos herää isin kanssa. Tiedän että heille tulee hauska perjantai ilta isi-tyylillä, ja he nauttivat varmasti. Tiedän, että kaikki menee hyvin. On vaan niin raastava ajatus lähteä kokonaan toiseen maahan, vaikka ei Tallinna Tamperetta kauempana olekaan.

Olen kuitenkin ihan uskomattoman innoissani tulevasta illasta ja lauantaipäivästä, ja siitä että lauantaina saan aamulla nukkua pitkään hotellisängyssä, ja mennä ihan aikuisten kesken ihanalle hotelliaamiaiselle. Se jos mikä on luksusta! Parasta on se että reissulle lähtee mukaan Emilia, ja olen varma siitä että meille tulee tyttöjen kesken ihan huippuhauska reissu!

Eroahdistuksen lisäksi olen potenut kyllä pahimman luokan vaatekriisiä, sillä en ole koskaan ennen ollut muotiviikoilla. Voin kuitenkin kuvitella että kahden suomalaisbloggaajan lisäksi siellä on koko Viron tyylikkäimmät tyypit, joten olen kovasti koittanut miettiä mitä voisin laittaa päälle että sovin teemaan. Ehkä mä vielä keksin! Pitää vähän tutustua virolaisiin blogeihin tässä matkalla, ja uskon että tulen tapaamaan tosi kivoja ihmisiä. Ihan mahtavaa päästä tutustumaan naapurimaan blogi- ja muotiskeneen.

Verkostoituminen on kyllä oman alani tärkeimpiä juttuja, sillä tämäkin hieno mahdollisuus tarjoutui minulle ihan vaan siksi, että tutustuin pari vuotta sitten HDW Little Marketissa ihanaan Meriliniin, joka on virolaisen Mimi Disain -lastenvaatemerkin perustaja. Merilin halusi kutsua mut tutustumaan Viron muotiviikkoihin, ja erityisesti ensimmäistä kertaa järjestettävään muotiviikkojen Lasten päivään, eli lauantaihin. Samalla pääsen tsekkaamaan kuitenkin myös vaikka mitä kuumia aikuisten merkkejä. En valehtele ollenkaan jos sanon että tämä on yksi mun unelmien täyttymyksistä. Kannattaa aina olla mukava kaikille kenet tapaa, ja avata oma suu jos joku kiinnostaa. Ei ikinä tiedä mitä huikeita ovia edessä avautuukaan, kun muistaa vaan olla kunnioittava ja kiva kaikille kenet kohtaa.

Ihanaa viikonloppua kaikille toivottelee innostunut Iina matkatunnelmissa! Täältä tullaan Tallinn Fashion Week!


Aikaa kirjoille arjessa

22.03.2018

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä BookBeatin kanssa.

Yrittäjyyden ja äitiyden myötä se aika joka mulla on käytettävissä puhtaasti rentoutumiseen, on vähentynyt roimasti. Toisina päivinä ei välttämättä ehdi tai jaksa edes lukea kirjaa sängyssä ennen nukkumaanmenoa, vaikka se ihanaa onkin. Lukeminen on kautta vuosien ollut mun lempiharrastus, ja siitä asti kun opin lukemaan, on se ollut mulle ihan valtavan tärkeää. 

Kun asuin äidin kanssa, meillä sai lukea aina kun halusi, paitsi päivällispöydässä. Aamupalalla, iltapalalla, välipalalla, koulumatkalla, välitunnilla ja koulun jälkeen – mä luin aina ja missä vaan, kun siihen oli tilaisuus. Toki vietin aikaa myös kavereiden kanssa, mutta yksin ollessani ahmin välillä jopa kaksi kokonaista romaania päivässä. Voin kertoa, että ei onnistuisi nykyään, hyvä kun saa luettua kokonaisen kirjan muutamassa viikossa, kun panostuksen taso on ne kolme sivua, ennen kuin silmät painuvat illalla sängyssä kiinni. Rentoutua voi kuitenkin myös samalla kun puuhastelee, tai näin ainakin haluan uskoa.

En olekaan halunnut luopua lukemisesta ja kirjallisuudesta kokonaan, vaan on täytynyt keksiä vaihtoehtoisia tapoja nauttia kirjoista. Erittäin hyvä keino pysyä kirjoissa kiinni arjen keskellä, on äänikirjat. BookBeat on sovellus, jonka avulla voi kuunnella äänikirjoja, ja lukea e-kirjoja. Valikoimasta löytyy kirjoja laidasta laitaan, englanniksi ja suomeksi (sekä myös ruotsiksi). Kirjat voi myös ladata ja niitä kuunnella myös offline-tilassa, jolloin kuuntelu onnistuu myös silloin kun on nettiyhteyden tavoittamattomissa.

Mä kuuntelen äänikirjoja nykyään melkein joka päivä, ja olen taas saanut kirjat osaksi arkeani. Äänikirjaa on hyvä kuunnella esimerkiksi samalla kun lajittelee tai ripustaa pyykkejä, tai kun pesee lattioita. Tykkään kuunnella äänikirjaa myös vaunulenkillä silloin kun kuopus nukkuu. Äänikirjat tekevät monesta arkisesta puuhasta jopa nautittavaa, ja ainakin pyykkien ripustaminen äänikirja kaverina on huomattavasti rentouttavampaa kuin ilman. 

Arkiaskareiden lomassa kuuntelen yleensä työhöni ja elämäntapaan liittyvää kirjallisuutta. Rakastan oppia uutta ja kehittää itseäni, ja olen juuri sellainen tyyppi joka innostuu ja inspiroituu elämäntaito-oppaista. Mun suosikkeja on olleet Hanne Valtarin ja Satu Rämön Unelmahommissa, Sophia Amoruson #GIRLBOSS sekä Maaret Kallion Inhimillisiä Kohtaamisia. Näistä kaikista olen ammentanut rutkasti inspiraatiota ja hyvää fiilistä.

Vaunulenkillä taas on kiva kuunnella hömppääkin. On tullut kuunneltua esimerkiksi Eve Hietamiehen Yösyöttö ja Tarhapäivä, sekä välillä Eva Frantzin Sininen Huvila, joka multa löytyy myös fyysisenä kirjana. Sitä on ollut hauska kuunnella vaunulenkillä, ja sitten jatkaa illalla kirjasta lukien sängyssä, siitä mihin jäi lenkillä kuunnellessa.

BookBeatin sovellus on super helppokäyttöinen ja toimii nopeasti. Sieltä on helppo etsiä haluamansa kirjailija tai kirja, ja valikoima on laaja. Valikoimassa on myös lasten kirjoja, ja sieltä myös meidän tytöt on kuunnelleet äänikirjoja niin ruotsiksi, kuin suomeksikin. Eskarilaisen lemppareita on Helena Meripaasin Kuriton Koiranpentu, ja Moni Nilssonin Tsatsiki-kirjat joita luin itsekin lapsena moneen kertaan.

ILMAINEN KOKEILUJAKSO LUKIJOILLENI:

Nyt pääset kokeilemaan BookBeatia ilmaiseksi kuukauden ajan. Koodilla bihns saat neljän viikon ilmaisen käyttöjakson BookBeatia. Koodi on voimassa 31.5. asti ja vain uusille BookBeat-asiakkaille. Kokeilujakson saat klikkaamalla itsesi BookBeatin sivulle, johon koodi on valmiiksi jo syötettynä.

Tykkäättekö te kuunnella äänikirjoja? Oletteko kokeilleet BookBeatia?


Kun aloitin liikunnan taas alusta

21.03.2018

Arvatkaa mitä, mä myönnän nyt jotain mikä mua oikeasti vähän hävettää. Viime syksynä treenasin personal trainerin johdolla reilut kolme kuukautta hyvällä menestyksellä, sain kropan voimaan hyvin, ryhtiä kohennettua ja fiilistä paremmaksi. Olin tyytyväinen siihen miltä näytin, voin hyvin ja jaksoin vauva-arkea loistavasti. Sitten tuli marraskuu, pimeys, ja se päivä kun mun mummu kuoli. Sen jälkeen en vaan pystynyt, vaikka tiedän että liikunnasta olisin saanut energiaa, ajatuksia purettua ja oloa paremmaksi, niin en vaan pystynyt. Mä lösähdin ihan totaalisesti. Ekan muutaman viikon ajan olikin ihan ok hetkeksi vaan höllätä, ja vuoden kiireisimmän työajan keskellä jostain oli pakko vaan joustaa. Se ”joustaminen” ei olisi kuitenkaan saanut jatkua niin pitkään kun se lopulta jatkui.

Helmikuussa vasta vihdoin havahduin siihen, että kaikki vaatteet olivat alkaneet taas tuntua ihan liian pieneltä, ja vaatekaupassa en mahtunut edes normikokoani yhtä kokoa suurempiin housuihin, lähellekään. Heräsin ja näin itseni ekaa kertaa peilistä muutamaan kuukauteen. En todellakaan näyttänyt itseltäni.

Mua alkoi harmittaa se mitä olin itselleni tehnyt. Sen lisäksi että en liikkunut yhtään, olin pahasti sokerikoukussa, ja söin suklaata harva se ilta. Päätin laittaa stopin saman tien – ja nyt on takana viisi viikkoa ilman yhtäkään itse ostettua herkkua. Olen herkutellut ainoastaan viime viikonloppuna serkun rippijuhlissa ja papan synttäreillä, ja pari kertaa kun meillä on käynyt kaveri, olen seuraksi ottanut kaverin tuoman pullan. Muuten olen pysytellyt ainoastaan terveellisessä, herkullisessa arkiruoassa ja säännöllisessä ateriarytmissä. Mitään ruokavaliota en siis noudata edelleenkään, vaan syön ihan perus ruokaa viisi kertaa päivässä.

Liikunnan suhteen olen ottanut itseäni niskasta kiinni, palasin nimittäin vanhan tutun treenin pariin, ja fiilis alkaa pikkuhiljaa olla hyvä taas. Latasin puhelimeeni Sweat-sovelluksen, jossa on usean eri treenigurun ohjelmia, ja aloitin vanhan tutun Kayla Itsinesin Bikini Body Guiden, jolla sain itseni kuntoon myös vuonna 2014. Nyt on siis tosiaankin menossa viikko 5, ja fiilis on niiiiin paljon parempi kuin alussa. Ohjelma ei ole mitään lastenleikkiä, mutta ei liian rankkakaan. Tykkään siitä, että sillä sain nopeasti ryhdin ja hyvinvoivan fiiliksen takaisin, ja nyt voin keskittyä vaan liikkumaan ja tulemaan vahvemmaksi. Treeniin kuuluisi myös ruokavalio, mutta mä en ole edes katsonut sitä osiota sovelluksesta.

Tämä ei ole mulle mikään ”projekti” ja siksi en myöskään halua mitään dieettejä. Haluan voida pysyvästi arjessa hyvin, ilman että sen eteen tarvitsee tehdä mitään tavallisesta poikkeavaa. Haluan että liikunta on osa sitä tavallista normaalia arkea, eikä mikään dieettiprojekti. Se mihin mä pyrin on, että vaikka joskus ottaisin pienen tauon liikunnasta, palaisin kuitenkin aina sen pariin ennen kuin on liian myöhäistä. Että en antaisi itseni lösähtää kokonaan, vaan pitäisin huolta liikunnasta myös silloin kun on pimeää, kylmää ja kiireistä, tai kun eteen tulee jotain odottamatonta.

*Urheiluliivit saatu Shock Absorberilta. 

Multa on moneen kertaan kysytty että vieläkö treenaan personal trainerin kanssa ja miten muuten menee liikunnan suhteen ja olen vaan kierrellyt kysymyksiä, koska tämä on ollut mulle sellainen juttu josta en todellakaan voi olla ylpeä. Mutta olen ylpeä siitä, että en antanut itseni vajota enää sen huonompaan kuntoon, vaan tajusin ennen kuin olisi ollut paljon hankalampaa treenata itsensä takaisin hyvinvoivaksi.

En ole käynyt missään vaiheessa vaa’alla tai mitannut vyötärönympäryksiä, ainoa mittari mulle on oma fiilis, ja niin saa olla jatkossakin. Me ei omisteta vaakaa, enkä usko että koskaan hankitaankaan. Se on ihan turha kapistus, kun tärkein hyvinvoinnin mittari on oikeasti se miltä tuntuu, onko hyvä olla, kuinka jaksaa arjessa. Juuri nyt mä ainakin jaksan taas super hyvin, olen vähän ylpeä siitä miten alun puuskuttelun jälkeen jaksan jo tosi hyvin vetää ohjelmat läpi ja ryhtikin kohenee taas silmissä. En halua voida huonosti, enkä antaa lapsille esimerkkiä siitä miten ei pidetä huolta itsestä.

Vaikka olisi ollut helpompaa vaan jatkaa hyvin voimista ja kehittää itseä vahvemmaksi siitä missä olin marraskuussa, eikä käydä läpi tällaista kolmen kuukauden notkahdusta, en aio sättiä itseäni. Tehty mikä tehty. Ja vaikka kukaan ei voi olla huonosti voimisen tarpeessa, olin levon tarpeessa. Mä tarvitsin sohvaa, suklaata ja sympatiaa, ja niitä itselleni annoin. Se on ihan ok, kunhan ei anna sen jatkua liian pitkään. Nyt ollaan matkalla valoa ja kesää kohti. Mulla on loistava fiilis, ja tästä on hyvä jatkaa.