Yksi aihe, josta puhumista olen enemmän tai vähemmän ”vältellyt” blogissa on seksi. Niinkin luonnollinen asia kuin seksi. Mulle on ollut vaikeampaa puhua seksistä julkisesti, kuin esimerkiksi rahasta, tasa-arvosta tai politiikasta. Ei siksi, että mulle itselleni seksi olisi jollain tapaa ongelma, vaan siksi, koska haluan ehdottomasti kunnioittaa Ottoa ja meidän parisuhdetta. Mulle on ollut vaikeaa löytää keino puhua tästä tärkeästä aiheesta julkisesti niin, että en kerro liikaa meidän yksityisiä asioita, mutta kuitenkin niin, että puhun asioista niiden oikeilla nimillä ja rohkeasti. Tavallaan olen varmasti pelännyt ihan turhaankin, koska Otto ei ole mitenkään erityisen yksityinen tai asioista vaikeneva tyyppi. Mun mielestä on silti aina parempi kunnioittaa toista liikaa, kuin liian vähän.

Samalla kun haluan suojella meidän yksityisyyttä seksin(kin) osalta, haluaisin kuitenkin olla sellainen rohkea ja ennakkoluuloja murtava tyyppi, joka uskaltaa ottaa esille tämänkin aiheen. Haluaisin murtaa tabuja ja näyttää, että on ihan ok puhua nautinnosta, läheisyydestä ja siitä, miten pikkulapsiarki vaikuttaa seksielämään, tai vaikuttaako mitenkään. Haluan myös näyttää, että seksi on luonnollinen asia, josta puhumisessa ei ole mitään noloa.

Haluan olla myös sellainen äiti, jolta ei hävetä kysyä mitään. Haluan opettaa, että pimppi, pippeli, pylly ja tissit on ihan yhtä arvokkaita kehonosia kuin korvat, nenä ja kyynärpää. Haluan suhtautua niihin neutraalisti ja olla luomatta jo alusta asti erilaista stigmaa niiden ympärille. Lapselle mikään kehon osa ei ole nolo tai hävettävä, ellei joku toinen näytä hänelle, että näitä asioita kuuluu hävetä ja nolostella. Vaikka ainakin mun ikäluokassa se on vielä enemmän sääntö kuin poikkeus, että nämä sanat ovat lapsuudessa olleet sellaisia hihityksen aiheita, olen yrittänyt itse vastata rohkeasti ja suoraan lasten kysymyksiin myös täydessä bussissa, ruokakaupassa ja kirjastossa.

Toivoisin, että sitten kun meidän lapset ovat aikuisia, seksi ei olisi enää tabu. Toivoisin, että se olisi silloin ihan yhtä normaali puheenaihe kuin mikä tahansa muukin asia. Mun äiti on aina vastannut mun kysymyksiin seksuaalisuudesta kunnioittavasti, rehellisesti ja suoraan, mutta silti mua on nolottanut tosi paljon kysyä. Ei siis äidin vuoksi, vaan ihan sen ilmapiirin vuoksi, mikä sukupuolielinten ja kaiken seksiin liittyvän ympärillä vallitsi mun lapsuudessa yleisesti. Mä olen kasvanut lapsesta teiniksi ja aikuiseksi niin, että ei saanut koulussa käyttää hiuksista nimitystä ”tukka” koska se muka tarkoitti häpykarvoja ja oli tosi noloa sanoa niin. Se ehkä kertoo kaiken olennaisen siitä, miten noloa mistään seksuaalisuuteen liittyvästä puhuminen muka oli ysärillä ja 2000-luvun alussa.

Koen, että viimeisen 10 vuoden aikana seksistä puhuminen on vapautunut tosi paljon ja siitä on tullut sallitumpaa kuin ennen, mikä on mahtavaa. Silti se on edelleenkin kohahduttavaa ja rohkeaa, että uskaltaa puhua seksistä. Mun mielestä viime aikoina tosi rohkeasti ja hienosti seksistä on puhuneet esimerkiksi seksuaaliterapeutti Marja Kihlström ja Iidan matkassa -blogin Iida. Mä ihailen aivan älyttömästi sitä rohkeutta ja mutkatonta suhtautumistapaa, joka heillä molemmilla on aiheeseen.

Olen myös huomannut, että seksi aiheena kiinnostaa tosi monia etenkin mun oman ikäisten naisten joukossa. Siksi haluaisin oppia tuomaan sitä esiin täällä blogissakin, ihan samanlaisena aiheena kuin vaikka perhearkea tai parisuhdetta. Ei seksi ole mulle elämässäkään yhtään vähemmän tärkeä osa kuin edellämainitut, niin miksi se ei saisi näkyä täälläkin? Miksi ei voisi vaikka kerran kuussa postata jostain seksiin liittyvästä? Miksi ei voisi järjestää ihan samalla tavalla arvontaa liukuvoiteesta ja dildosta, kuin järjestää vaikka kosmetiikasta? Tottakai voi!

Ne rajoitukset ovat vain mun omassa päässä. Ja se, jos tuntuu ettei voi kirjoittaa aiheesta tarpeeksi neutraalisti, fiksusti ja kunnioittavasti johtuu enemmän omasta taidon puutteesta, kuin siitä, että itse aihe olisi hankala. Aion siis opetella mutkatonta suhtautumista itsekin ja nostaa seksin ja seksuaalisuuden säännölliseksi puheenaiheeksi.

Nyt mä haluaisinkin kuulla teitä, että mitkä seksiin liittyvät asiat teitä kiinnostaa? Millaisista seksiin liittyvistä asioista te haluaisitte, että herättäisin keskustelua tai kirjoittaisin? Toivoisitteko enemmän asiantuntijasisältöä, jossa olisi mukana esimerkiksi seksuaaliterapeutti, lääkäri tai joku muu alan ammattilainen vastaamassa kysymyksiin? Vai kaipaatteko enemmän ajatuksia, vertaistukea, tuntemuksia, vinkkejä? Kertokaa ihmeessä, koska mä haluan tehdä juuri sellaista sisältöä, joka teitä kiinnostaa ja josta teille voisi olla jotain hyötyä tai iloa.

Me tehtiin Oton ja seksuaaliterapeutti Marja Kihlströmin kanssa jakso nimeltä Seksi pikkulapsiarjessa meidän Yhdessä-podcastiin, joka on nyt kuunneltavissa. Jaksossa puhutaan siitä, miten raskaudet ja synnytykset on vaikuttaneet meidän seksielämään, millaista seksistä puhuminen on meille keskenään, onko meillä ollut jotain seksuaalisuuteen liittyviä haasteita, jne. Lisäksi Marja Kihlström vastaa jaksossa podcastin seuraajien lähettämiin kysymyksiin seksiin tai seksuaalisuuteen liittyvistä asioista ja ongelmista, esim. Mitä tehdä jos halut ja tarpeet eivät kohtaa ollenkaan kumppanin kanssa, tai mitä jos miehellä ei vaan seiso.

Meidän omasta mielestä tämä 9. jakso oli ehkä kaikkein lempparein tähän asti. Podcast on formaattina sellainen, että siinä uskaltaa ottaa esiin sellaisiakin aiheita, joista kirjoittaminen ei tunnu ehkä niin luontevalta. Siksi tämä ura rentona seksistä juttelijana oli helpointa aloittaa sieltä. Podin tekeminen kuitenkin rohkaisee olemaan avoimempi muillakin alustoilla. Mikäli teitä siis kiinnostaa lukea tästä aiheesta myös blogin puolella, huikatkaa ihmeessä tähän niin tiedän ja huomioin sen! Kiitos ihan mielettömän paljon myös kaikille rohkaisevasta ja ihanasta palautteesta, jota tämän päivän jaksosta on tullut.

Kuuntele Yhdessä S01E09: Seksi pikkulapsiarjessa (vieraana seksuaaliterapeutti Marja Kihlström)

Spotifyssa TÄSTÄ

Soundcloudissa TÄSTÄ

Apple Podcasteissa TÄSTÄ

Juhlistettiin tänään meidän 8-vuotiasta esikoista Tanssityttö Mia -teemaisilla synttäreillä. Kaverisynttärit pidettiin jo aiemmin yhteissynttäreinä kuuden luokkakaverin kanssa Hoplopissa ja tänään kahviteltiin ja kakuteltiin kotona sukulaisten, kummien ja perhetuttujen kanssa. Olipa taas ihanat juhlat ja ihanan teeman myös valitsi meidän esikoinen. Teema näkyy meillä yleensä kakussa ja väreissä, sekä mahdollisesti asuissa. Koristelut ovat yksinkertaistuneet hieman siitä, mitä ne joskus vielä olivat meillä. Nykyisin mennään lähinnä ilmapalloköynnöksellä, kun se on niin helppo tehdä ja silti näyttävä.

Tanssityttö Mia on siis Netflixin kouluikäisille ja esiteineille suunnattu argentiinalainen sarja (Go! Vive a tu manera alkuperäisnimeltään) ja meidän lapset tykkäävät siitä tosi paljon. Ja kröhöm pakko myöntää, että itsekin olen nähnyt kaikki jaksot ja onhan se nyt kyllä hyvä ja koukuttava. Esikoinen ilmoitti jo kesällä, että hän pitää Go!-synttärit sitten kun on synttäreiden aika ja nehän me pidettiin. Sarjassa seikkaillaan argentiinalaisessa esiintymispainotteisessa koulussa ja kaikilla on tosi coolit vaatteet ja joka puolella on paljon glitteriä ja pinkkiä ja turkoosia. Siitä siis idea myös kakkuun ja meidän esikoisen rentoon asuun, jonka hän myös valitsi itse itselleen.

Kakun mä ostin jälleen kerran espoolaisesta Cake O’Clock -leipomosta, josta ostin myös meidän 6-vuotiaan merirosvokakun keväällä, ja josta saimme talvella kakun meidän hääpäiväjuhliin. Ollaan oltu niin tyytyväisiä kyllä kaikkiin kakkuihin ja jälleen oltiin. Annoin leipomon omistajalle vapaat kädet kakun koristeluiden toteuttamiseen teeman puitteissa ja se ylitti kyllä taas ihan kaikki odotukset. Kakku oli porkkanakakku voi-tuorejuustokreemillä ja se oli älyttömän maukasta ja just sellaista kosteaa, niinkuin toivoinkin.

Muuten tehtiin tarjottaviksi kinder-piirakkaa sekä skagenröraa saaristolaisleivällä ja karjalanpiirakoita munavoilla. Lisäksi oli keksejä ja erilaisia hedelmiä. Tarjottavat kävivät hyvin kaupaksi ja olivat ihanan helppoja ja nopeita valmistaa. Kinderpiirakasta tuli aivan älyttömän hyvä, vaikka itse sanonkin. Pyöräytin sen aamulla valmiiksi.

Lahjojen suhteen meidän esikoisella oli ihana ajatus: hän toivoi vain aineettomia lahjoja ja niitä hän myös sai (+ yhden maailman ihanimman kasvin). Hän sanoi fiksusti itse, että ei hänellä ole edes tilaa millekään uusille tavaroille, eikä hän tarvitse mitään uutta, kun on jo tarpeeksi kaikkea vanhaa. Hän vaikutti erittäin tyytyväiseltä saamiinsa lahjoihin ja varmasti hymyilyttää vieläkin enemmän sitten, kun pääsee käymään leffassa kummin kanssa tai yökylään kaverille ja leffaan. Milloin meidän tyypistä tuli noin iso? En kestä!

Nyt on taas esikoisen juhlat juhlittu ja on aika pitää pieni party-paussi. Seuraavan kerran juhlitaankin vasta helmikuussa sitten meidän kuopusta, mutta omg en todellakaan halua vielä ajatella sinne asti. Ensin aion nauttia meidän pienestä kaksivuotiaasta ja jokaisesta hassun hömpästä päivästä hänen kanssaan. Ja tietysti meidän 6- ja 8-vuotiaista myös. Vielä kerran suuret onnittelut meidän huikealle 8-vuotiaalle ja kiitos vielä hurjasti kaikille ihanille juhlavieraille ja teille siellä, jotka olette lähettäneet onnitteluita!

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille!

PS: Käykää kurkkaamassa eilen julkaistu Mallorca-video nro 2, jos meni eilen ohi. Julkaisin vähän myöhään, kun tekstityksissä kesti kauemmin kuin odotin.

Meillä on täällä synttärihulinat täydessä tohinassa, mutta sen verran otin paussia leipomisesta, että tekstitin vielä meidän Mallorcan reissuvideoiden tokan osan, joka löytyy nyt YouTubesta. Tokassa osassa me juhlitaan mun synttäreitä (tosin päivä nyt ei ihan hirveästi poikennut muista ihanista lomapäivistä), juhlitaan esikoisen synttäreitä (videolla kuuluu valitettavasti myös mun laulua) sekä käydään Palman kaupungissa, joka oli aivan ihana ja positiivinen kokemus.

Tokalla videolla näkyy myös se, kuinka meidän esikoinen ui ensimmäisiä kertoja. Hän oppi Mallorcan reissulla uimaan ja se meni jotenkin tosi helposti ja näppärästi. Kannustuksesta myös kummisedälle iso kiitos. Hhän kannusti ja tsemppasi ja oppiminen tapahtui ihan hetkessä vain päivää ennen tyypin 8-vuotissynttäreitä. Oltiin joka päivä tosi paljon vedessä koko porukka. Varmaan se sellainen pieni jännitys, mikä vettä kohtaan vielä oli, laantui niiden päivien aikana tehokkaasti. Kyllä oltiin koko porukka ylpeänä siellä hienosta taidosta ja oli niin ihana katsoa, miten iloiseksi toinen tuli kun oppi uuden näin tärkeän jutun.

Mä itse opin uimaan vasta 10-vuotiaana, koska pelkäsin vettä yhden 3-vuotiaana sattuneen läheltä piti -tilanteen vuoksi aika pitkään. Kesti kolme uimakoulua + yksi Rodoksen reissu 10-vuotiaana päästä yli vesipelosta. Mäkin rentouduin lapsena siellä reissussa, kun vedessä tuli vietettyä joka päivä niin paljon aikaa ja uiminen alkoi vihdoin luonnistua. Ennen meidän ensimmäistä etelänmatkaa en ollut uinut ikinä kovin pitkää matkaa ja siellä reissussa opettelin uimisen lisäksi seisomaan vedessä käsillä ja tekemään kuperkeikkojakin.

Olipa ihanaa palata reissutunnelmiin vielä tämän videon editoinnin verran. Nyt reissu alkaa olla kaukainen muisto vain, ainakin nuo hellesäät ja uiminen suolaisessa vedessä tuntuu todella kaukaiselta, kun miettii eilistä lumi-räntäkuuroa, joka hetkeksi jopa jäi maahan. Aivan älytön muutos tässä ihan parin viikon sisään säässä. Nyt olen entistä iloisempi, että otettiin reissu juuri tuohon syyskuun loppuun, se pidensi kesää mukavasti ja nyt voi hyvin fiilistellä jo ensin halloweenia ja pian sitten myös joulua, joulufiilistelijöitä kun ollaan.

Huomenna me tosiaan juhlitaan esikoisen 8v-synttäreitä sukulaisten kanssa. Tämä päivä ollaan siivottu ja koristeltu ja leivottu ja huomenna käydään sitten hakemassa vielä kakkukin juhliin. Odotan innolla, että nähdään kaikkia ihania sukulaisia ja ystäviä ja saadaan vihdoin juhlistaa kunnolla meidän isoa pientä synttärisankaria.

Ihanaa viikonloppua kaikille! <3

Muistatteko, kun me tilattiin uusi auto toukokuun 22. päivä? Mäkin muistan. Luovutettiin meidän vanha auto heinäkuun lopussa eteenpäin ja meille oli luvattu auton toimitus viikon päähän luovutuspäivästä.

Oltiin pyydetty uuden auton autoliikkeeltä sijaisautoa siksi aikaa, että saadaan meidän uusi auto. Uusi auto ei ollut vielä valmis vanhan auton luovutuspäivänä, koska tilattiin se itse niin myöhään ja se oli meillä ihan tiedossa jo etukäteen, että näin tulee olemaan. Auton toimitus kuitenkin viivästyi huomattavasti enemmän kuin alunperin oli tiedossa. Yksi syy oli se, että meidän tilaamaa automallia ”päivitettiin” kesän aikana, eli malli uudistui hieman. Meille haluttiin toimittaa se uudistunut automalli, eikä sitä vanhempaa melkein samanlaista. Tämä oli tietenkin tosi kiva juttu meidän mielestä, että saatiin uusi malli uusilla yksityiskohdilla. Meille ei kuitenkaan kerrottu siitä ennen kuin vasta lopullisena luovutuspäivänä, mikä hieman nakersi luottoa autoliikkeeseen, koska meidän näkökulmasta auto oli jatkuvasti vaan enemmän ja enemmän myöhässä ilman mitään syytä.

Lisäksi kuljetusliikkeellä oli toimitusviivästys vielä Suomen päässä, mikä ei johtunut autoliikkeestä. Auto seisoi 150km päässä Helsingistä kolme viikkoa, ennen kuin se kulkeutui autoliikkeeseen. Voin kertoa, että turhautti aivan mahdottoman paljon, kun saatiin aina uusi arvio luovutuspäivästä ja sitten se ei taaskaan tullut sinä päivänä. Loppujen lopuksi meidän auto myöhästyi arvioidusta toimituksesta kaksi kuukautta. Ihan käsittämätön juttu.

Onneksi meillä oli kuitenkin koko ajan se sijaisauto käytössä, joten ei jouduttu olemaan tätä yli kahta kuukautta ilman autoa. Päin vastoin, saatiin ajella ilmaiseksi parin kuukauden ajan, joten tämähän oli suorastaan säästöä, vaikka toki sitä omaa autoa kovasti odotti sen aikaa ja alettiin olla jo hieman kärsimättömiä. Täytyy olla kiitollinen itselleni siitä, että osasin vaatia sitä sijaisautoa silloin autokaupoilla, muuten oltaisiin oltu ilman autoa ja se olisi ollut hankalaa nykyisillä harrastus- ja työkuvioilla.

Kun me käveltiin autoliikkeeseen sisään, tiedettiin mitä me haluttiin. Käveltiin suoraan sen auton luokse, pyydettiin sitä koeajoon ja käytiin ajelemassa tunnin verran. Sitä ennen oltiin tehty huolellista taustatyötä ja käyty pitkään keskustelua siitä, mikä on meille oikea ratkaisu. Otto otti päävastuun eri automallien vertailusta ja mä kerroin mielipiteeni sitten, kun hän oli rajannut vaihtoehtoja muutamaan.

Muistatte varmasti, kun jossain vaiheessa pyöriteltiin eri vaihtoehtoina myös hybridiä ja täyssähköautoa. Tultiin kuitenkin siihen tulokseen, että juuri tällä hetkellä juuri meidän tarpeisiin sähköauto ei ole oikea ratkaisu. Meidän kodin parkkipaikalla ei ole pikalatausmahdollisuutta, eikä latauspisteitä ole myöskään tässä ihan lähellä ollenkaan. Sähköautoista ei myöskään ole saatavilla 7-paikkaisia malleja, ellei Tesla Model X lasketa ja se on meidän kukkarolle liian kallis ainakin tällä hetkellä. Sähköauto on meille tällä hetkellä vielä liian hankala myös Oulun reissujen takia. Lasten kanssa niille ei halua yhtään ekstra pysähdyksiä latauksen takia ja Teslallakin sellainen vielä tulisi ainakin talvella. Päätettiin, että otetaan vielä tämä auto tähän väliin ja sitten kun  tulevaisuudessa latauspaikkojen lisääntymisen myötä sähköauton pidosta tulee helpompaa, siirrytään siihen.

Juuri nyt meidän kaikkein suurin tarve oli lisätila. Viisipaikkainen vanha auto jäi meille vaan liian pieneksi. Lasten kasvaessa me kuskataan huomattavasti useammin lasten kavereita kuin ennen ja ekstrapaikoille on tarvetta myös silloin kun ollaan Oulussa, tai jos mun äiti on meillä täällä Helsingissä. Ai että oli ihanaa mennä koko perhe hakemaan yhdessä äitiä tänään junalta, kun hän tuli meille kylään. Ensimmäistä kertaa päästiin yhdessä koko perhe hakemaan sitten vuoden 2016, jolloin meitä oli vielä neljä ja mahduttiin kaikki kerralla autoon äidin kanssa.

Meidän uusi auto on Skoda Kodiaq 7-paikkaisena. Lisätilan lisäksi haluttiin uudelta autolta mukavuutta ja tyylikkyyttä ja sitä meidän uudesta autosta löytyy. Siinä missä meidän vanha auto oli aivan ”karvalakkimalli” manuaalivaihteilla, perus radiolla ja manuaali-ilmastoinnilla, uusi auto on automaattivaihteinen ja monilla herkuilla. Minä en autoista niin paljoa tiedä, mutta mun mielestä kivoimpia ominaisuuksia on mm. automaattinen ilmastointi, kosketusnäyttö ja mediajärjestelmä, tummennetut takalasit, sähkötoiminen takaluukku  ja integroidut aurinkosuojat.

Me ollaan kaikinpuolin tyytyväisiä tähän autoon nyt tässä elämäntilanteessa. Auto on meille tällä hetkellä välttämättömyys, jota ilman meidän arki ei pyörisi niinkuin se nyt pyörii. Katsotaan mihin elämä vie seuraavien vuosien aikana ja kuinka kauan tämä auto vastaa meidän tarpeita. Asuinpaikka vaikuttaa tosi paljon ja jos muutetaan jossain vaiheessa lähemmäs keskustaa, autolla olisi huomattavasti vähemmän käyttöä kuin nyt. Lisätila on ollut jo nyt hyvin kaivattua, vaikka auto on ollut käytössä vasta muutaman päivän. Ja eihän sitä ikinä tiedä onko meitä aina vain viisi vai kenties joskus vaikka viisi plus koira tai kuusi. Silloin on kivaa, että ei tarvitse ainakaan sen takia alkaa vaihtamaan autoa suurempaan. Ainiin, uusi auto on musta. Mä halusin valkoisen ja Otto mustan. Päädyttiin mustaan, koska mä sain valita viimeksi ja nyt oli Oton vuoro. Oikeastaan tää mustahan on ihan törkeän siisti, tykkään!

Tämä on nyt sitten myös se auto, jolla Otto alkaa opettaa mua ajamaan. Jos kaikki menee hyvin, tulen saamaan jossain vaiheessa sitten ajokortin, joka oikeuttaa ajamaan automaattivaihteisella autolla (en muunlaisella aio enkä halua edes ajaa). Kuinka jännittävää! Mä olen odottanut sitä niin paljon, vaikka pelottaakin ihan sikana edelleen. Kiitos ihan älyttömän paljon kaikille teille muille ajamispelkoisille, jotka olette jakaneet positiivisia kokemuksianne vuosien varrella mulle. Te olette olleet isossa roolissa rohkaisemassa mua ajamaan. Muutama vuosi sitten en olisi ikinä voinut kuvitella haaveilevani vielä joskus auton rattiin istumisesta. Kiitos <3

Millaisilla autoilla te muut kolmen tai useamman lapsen perheet ajatte? Mitä ison perheen kanssa tulee ottaa huomioon autovalinnassa teidän mielestä?

Alkuviikon kuuma peruna: Syntyvyyden lasku Suomessa. Aiheesta toivottiin postausta ja mua on pyydetty jo aiemminkin (kesällä) ottamaan tähän kantaa esimerkiksi Instagramissa. Vastasinkin silloin yhden storyn verran siitä, että mitä mun mielestä Suomen pitäisi tehdä paremmin, jotta syntyvyys saataisiin nousuun, mutta halusin ottaa aiheen vähän kattavammin esiin nyt täällä blogin puolella.

Minkään alan asiantuntijahan minä en ole, mutta suomalaista lapsiperhekulttuuria tässä kuitenkin aika monta vuotta olen seurannut ja aika läheltä. Niin oman perheen kautta, erilaisten aiheeseen liittyvien tilaisuuksien ja tiedotteiden kautta kuin sitten tämän blogin ja muiden somekanavieni kautta. Näiden vuosien aikana olen jutellut todella henkilökohtaisestikin tuhansien eri ihmisten kanssa eri kanavissa, toteuttanut erilaisia kyselyitä ja äänestyksiä ja sitä kautta kuullut aika laajasti erilaisia lapsiperheitä ja sellaiseksi haluavia laidasta laitaan. Sanotaanko näin, että perheiden tarpeet ja haasteet on tulleet tutuksi. Halusin kuitenkin kysyä aiheesta suoraan heiltä, joita aihe koskettaa, enkä vain itse arvailla syitä tässä postauksessa.

Mulla on hieno mahdollisuus kysyä isolta joukolta ihmisiä asioita kerralla ja päätin hyödyntää sitä. Kysyin siis insta storiesin puolella, että kuinka syntyvyyden lasku koskettaa juuri teitä. Tuli todella laajasti ja paljon erilaisia vastauksia siitä, mistä syystä ihmiset ovat vapaaehtoisesti tai tahattomasti lapsettomia tällä hetkellä, sekä vastauksia heiltä joita syntyvyyden lasku on koskettanut jotenkin.

Seuraavaksi otteita vastauksista, joita sain seuraajilta Instagramissa (kaikkia en pystynyt ottamaan mukaan postaukseen, kun vastauksia tuli niin suuri määrä, joista osa todella pitkiä, mutta julkaisen lisää Instagram storiesin puolella):

”Haluan kouluttautua korkeammalle ja pidempään, siksi olen lapseton”

”Epävakaa työelämä. En tiedä haluanko maailmaan lapsia, joille en pysty tarjoamaan samaa mitä itse olen saanut.”

”Työt vaikuttavat. Nyt kun on vakituinen virka, uskalsin alkaa hankkimaan lapsia. Nyt olen raskaana esikoista odottaen.”

”Lapsiperheiden tukia leikataan koko ajan ja perhevapaisiin yritetään kajota.”

”8 vuotta yritettiin, hoidoilla ja ilman. Lapsettomuus siis meillä syynä että vain 2 lasta on.”

”Tahaton lapsettomuus. Sekä primäärinen että sekundäärinen. Lapsia olen saanut vain yhden.”

”Lapsiperheiden taloudellinen ahdinko sekä ajatus siitä, että lapsi muuttaisi elämää epäedullisesti.”

”Ystäväpari ei halua lapsia, koska heillä on ”tarpeeksi intohimoja ja harrastuksia joilla täyttää elämä.”

”Uskaltaisipa tehdä rohkeita ja omien toiveiden mukaisia päätöksiä, mutta ulkopuolelta tuleva paine työelämään (opiskeluiden jälkeen) nopeasti päätymiseen on valtava.”

”Sitoutumiskammo + lapsiperheiden pienet tuet, äitiyspäivärahalta kotihoidontuelle.”

”Lapsia haluaisin ja paljon, mutta sopivaa miestä ei oo vielä tullut vastaan.”

”Endometrioosi on tuhonnut lisääntymismahdollisuudet. Yksi saatiin hoidoilla.”

”Asun pienessä kylässä, josta juuri lakkautettiin alakoulu, kun uusia lapsia ei synny.”

”Sopivaa kumppania ei löydy. Naisten yliedustus isommilla paikkakunnilla.”

”Oma taloustilanne mietityttää, vaikka oon ihan tavis palkansaaja  ja keskituloinen.”

”Haluaisin lapsen, mutta epävakaa työtilanne ja ensi vuonna alkavat korkeakouluopinnot siirtävät lapsihaavetta. Kaikki on liian epävarmaa tällä hetkellä ja vielä ainakin muutaman vuoden verran. Onneksi olen vasta 24v, joten aikaa pitäisi vielä olla. En myöskään haluaisi kovin vanhana äidiksi, mutta ei auta muu kuin odotella vielä ainakin pari vuotta.”

”Vaakakupissa negatiivisella puolella painaa ilmastonmuutos ja elämän raskaus lasten kanssa.”

”En ole koskaan halunnut lapsia. En oo koskaan miettinyt miksi, en vain halua.”

”Määräaikaisesta lyhyestä työsuhteesta ei voi jäädä äitiyslomalle jos haluaa vielä takas.”

”Tukiverkkojen puute.”

”Raha. En haluaisi laittaa vauvaa päiväkotiin, mutta  olisi pakko koska ei ole varaa olla vanhempainvapaan jälkeen kotona.”

”Meillä on kaksi lasta ja toivotaan kolmatta. Tarvittiin toisen kohdalla pientä apua ja nyt olis tarvittu sitä myös, koska oma kierto ei koskaan palannut esikoisen syntymän jälkeen. Mutta koska meillä on jo kaksi yhteistä lasta, ei saada kunnalliselta enää apua, vaan pitäisi mennä yksityiselle. Tämä tuntuu just niin typerältä, koska samaan aikaan ollaan huolissaan kun lapsia ei synny tarpeeks, mutta kuitenkin kattona on kaks yhteistä lasta ja apua ei enää anneta.”

”Haluan saattaa opinnot loppuun ja päästä sen jälkeen hetkeksi työelämään.”

”Ainakin omassa kaveripiirissä eniten esille nousee pelko, että lapsi muuttaa elämäntyyliä liikaa.”

”Haluan lapsia, mutta hyvän isän löytäminen on hankalaa. Niin monilla mies ottamatta vastuuta.”

”Syyllisyys ilmastosta. Jokainen lapsi kuluttaa maapallon luonnonvaroja.”

”En halua elää kädestä suuhun lapsiperheenä. Haluan, että tulot on riittäviä ja säästöt kunnossa.”

”24v opiskelija. Jotenkin vaan tuntuu, että haluaa ensin sen ammatin ja sit ne lapset.”

”Tulot laskee, ei varaa suurempaan perheeseen.”

”Pelottaa, millaisessa maailmassa lapsi tulisi elämään.”

”Lapselliset kaverit tuovat esille arjen huonot puolet, positiivisista eivät oikeastaan puhu.”

”100% rahahuolet syynä vapaaehtoiseen lapsettomuuteen.”

”Sain keskenmenon -17 keväällä ja sen jälkeen ei vaan ole tärpännyt. Lääkärissä käyty ja kaikki ok. Ikävä asia.”

”Ihmiset rakastaa äänetöntä, rauhallista elämää ilman häiriöitä. (Itselläni on 1 erityislapsi)”

”Ei vielä omia lapsia, mutta ilmastonmuutos ja taloudellinen pärjääminen ahdistavat ja huolettavat.”

”Työtilanne vaikuttaa! Itse en uskalla hankkia lasta ennen vakityötä, mikä tällä alalla vie aikaa.”

”Lapsiarki kuulostaa inhottavalta, sotkuiselta, aikaavievältä, enkä osaa olla lasten kanssa. En halua luopua omasta vapaa-ajastani, kuulostaa raskaalta, että töistä tultua pitäisi huolehtia lapsista, eikä voisi tehdä mitä itse haluaa.”

”Itkettää, kun kehotetaan hankkimaan, mutta yhteen lapseen jää ilman miestä. Olisin halunnut kolme. Odotan kovasti ohjelmaa jaetusta vanhemmuudesta, koska se auttaisi miettimään uusia keinoja.”

”Minulla on yksi lapsi, mutta nyt olen alkanut epäilemään haluanko enää toista, koska se tarkoittaa taas yhtä vuotta pois työelämästä. Menetin ylennyksen ja jäin töissä jälkeen, kun tulin raskaaksi ja jäin lapsen kanssa vuodeksi kotiin. Raskaana ollessani mulla oli tosi paljon sulateltavaa siinä, että mä joudun tekemään valinnan työ vai lapsi, kun taas puoliso sai molemmat.”

”En ihmettele syntyvyyden laskua ainakaan pohjois-Suomessa. Itse toisen lapsen syntyessä ehdin just sairaalaan. En ehtinyt saada kipuihin mitään. Liian nopean synnytyksen takia ajatus 3. lapsesta pelottaa.”

”Tukiverkon puute ja sitä kautta oma jaksaminen, taloudelliset syyt. Meillä 2 lasta.”

”Koen, että nykymaailmassa jotenkin lapset koetaan raskaina, sekä jotenkin pilaavat elämän. Tämä ajatus ärsyttää. Mulla on kaksi maailman rakkainta pientä kummippoikaa, joiden kanssa ollaan paljon tekemisissä.”

”En osaa päättää haluanko valita perheen vai uran. Uran luonti veisi perheeltä liikaa aikaa.”

”2 vuotta yritetty esikoista lapsettomuushoitojen avulla, yhteensä yritystä takana jo 5 vuotta. Median syyllistäminen tuntuu todella pahalta kun sitä omaa lasta ei vaan näy eikä kuulu.”

”Omassa kaveripiirissäni on useammalla pariskunnalla lapsettomuushoidot meneillään.”

Suurin osa näistä syistä on samoja, joita on nostettu esiin myös tutkijoiden toimesta. Epävakaa taloustilanne mietityttää, halutaan kouluttautua pitkälle ja nähdään koulutuksen ja perheen yhdistäminen vaikeana, sopivaa puolisoa ei löydy tai kärsitään tahattomasta lapsettomuudesta. Muutama vastaus tuli myös liittyen ilmastoahdistukseen. Ja osa ei vaan yksinkertaisesti halua lapsia. Eniten mua yllätti kuitenkin se, että kunnallisella puolella ei tehdä edes kevyitä lapsettomuushoitoja, mikäli perheessä on jo kaksi lasta. Tämähän on tosiaankin aivan ristiriidassa sen kanssa, että lapsia toivotaan lisää. Tähän nyt ainakin äkkiä korjaus!

Suurimmaksi osaksi näissä vastauksissa korostuvat ne paineet, joita etenkin naiset kokevat perheen perustamisen ja työelämään siirtymisen ristitulessa. Ei löydetä sopivaa hetkeä lapselle, koska ei koeta koulutusta tarpeeksi joustavaksi, että perheen voisi perustaa koulun aikana. Koulun jälkeen taas tuntuu, että on elintärkeää päästä työelämään, jotta ei tipahda kärryiltä vaan saa arvokasta työkokemusta. Sitten saattaakin olla jo liikaa ikää, joko omasta mielestä (ei haluta vanhemmaksi enää siinä iässä) tai sitten lasten saanti ei enää onnistu, koska hedelmällisyys on laskenut. Lisäksi taloudellinen epävarmuus ahdistaa jokaisessa elämänvaiheessa. Lasten ja opiskelun tai uran yhdistäminen koetaan toivottomana ja mahdottomana tai vähintäänkin todella hankalana.

Mulle näin täysin toista ääripäätä edustavana tulee tässä sellainen fiilis, että monet naiset joutuvat kokemaan ihan järjettömän suuria paineita ja ahdistusta joutuessaan yrittää ajoittaa kaiken ”täydellisesti” ristiriitaisten vaatimusten mukaan. Ja sitten joillekin käy niin, että sitä täydellistä hetkeä ei vaan koskaan tule.

Niin yleisestä on, että ajatellaan, että kaiken pitää olla valmista ja täydellistä jo sitä ensimmäistä lasta varten, eikä niin, että lapsen/lasten kanssa on koko elämä aikaa kasvaa ja kehittyä puolisona, perheenä ja omalla uralla tai koulussa. Ajatellaan, että se elämä rakennetaan valmiiksi lasta varten, eikä sitten enää yhdessä lapsen kanssa. Oikeastihan se perhe-elämä vasta alkaa siitä kun lapsi syntyy, eikä lapsi tule maailmaan kysyen, että paljonko te vanhemmat tienaatte ja onhan teillä varaa mun jääkiekkoharrastukseen ja iPhoneen. Lapsen syntymän jälkeen voi ihan samalla tavalla tavoitella edelleen parempaa elintasoa ja omia unelmia.

Haluaisin kannustaa ihmisiä luottamaan siihen, että elämä kantaa myös lapsen kanssa. Jos lapsi on toiveissa, mutta em. syiden takia ei uskalla toteuttaa haavetta, kannattaa ainakin ottaa itseä mietityttävistä asioista selvää ihan käytännön tasolla, liittyivät ne sitten omaan talouteen, tukiverkkoon tai koulutuksen/työn ja perheen yhdistämiseen. Ja heille, joita vanhemmuus kiinnostaa, mutta pelottaa liikaa, koska on saanut lapsiperhe-elämästä niin negatiivisen kuvan, suosittelen tätä tekstiä ja sen kommentteja.

Se on selvää, että yhteiskunnalla on parantamisen varaa monessa asiassa, jotta perhe-elämä näyttäytyisi yhä useammalle  perheestä haaveilevalle saavutettavana ja mahdollisena asiana. Olisi myös tärkeää, että kukaan ei joutuisi valitsemaan uran ja perheen väliltä. Opintojen sekä työ- ja perhe-elämän joustavaa yhdistämistä pitäisi tukea kaikin mahdollisin keinoin.

Kaikille heille, jotka lapsettomuudesta kärsivät tahattomasti, mä haluan lähettää ihan älyttömän paljon voimia ja toivoa <3 En voi edes kuvitella, mitä joudutte käymään läpi.