Näin joulun alla saan itseni jatkuvasti kiinni sanomasta ”no se on meillä sellainen perinne”. Joulukoristeiden valinta -perinne, joululahjojen vieminen hyväntekeväisyyteen -perinne, perhejoulukalenteri-perinne, blogijoulukalenteri-perinne, joulukadun avajaisissa käymis-perinne, perinteiset jouluruuat, pyjamabile-perinne, linnanjuhlien katselu -perinne vain muutamia viime aikoina ääneen sanomiani perinteitä listatakseni. Miten tässä kävikin näin, että meidän perheen joulun aika on ihan täynnä perinteitä? En tiedä, mutta rakastan sitä. Se tuntuu niin turvalliselta, lämpimältä ja ihanalta. Perinteet on meidän itse luomia, joten ne tuntuvat omalta, kotoisalta ja raikkaalta, eivät tunkkaiselta tai vanhanaikaiselta.

Mulle jokavuotiset jouluperinteet ovat keino piristää tätä kaikkein pimeintä vuodenaikaa. Joka päivä on jotain kivaa pientä, jotain, joka vie lähemmäs kohti joulua ja jotain, joka tekee pelkästä joulun odottamisesta ihanaa. Mä melkein toivon, että joulua saisi odottaa vieläkin pidempään, koska tämä joulua edeltävä aika on aina niin ihanaa ja menee aina niin nopeasti. Joulun alla tuntuu, että mulla on ihan tuplamäärä energiaa. En tiedä mistä se tulee, kai mä vain olen niin jouluihminen. Haluaisin olla ”jouluihminen” eli näin energinen ympäri vuoden, mutta en ikävä kyllä ihan taida olla.

En mä lokakuussa jaksa joka (arki)päivä välttämättä keksiä jotain hauskaa ekstraa lasten kanssa. En ainakaan niin usein, että haluaisin itselleni kalenterin, josta joka päivä uusi luukku antaisi meille uuden perheaktiviteetin. Toki me eletään ihan normi arkea ja vietetään yhdessä aikaa ja puuhaillaan milloin mitäkin, mutta aika sellaista tavallista ja jaksamisen mukaan. Ja se on todellakin ihan fine, ollaan me silloinkin onnellisia ja arki tuntuu mukavalta ja rakkauden täyteiseltä meistä kaikista.

Joulun alla se kaikki ekstra ei kuitenkaan ole mulla mitenkään jaksamisesta kiinni. Musta tuntuu, että joka päivä mä haluan tehdä jotain spesiaalia perheen kesken, eikä esim. perhejoulukalenterin yhteiset jokapäiväiset aktiviteetit tunnu työpäivänkään jälkeen koskaan siltä, että ne olisivat liikaa. Mä odotan niitä vähintään yhtä paljon kuin lapset. Tämä on sikäli nurinkurista, että joulun aika on lähes poikkeuksetta mun vuoden kiireisintä työaikaa, jolloin työtunteja kertyy viikon jokaiselle päivälle (ja yölle) enemmän kuin muina kuukausina, joten voisi olettaa, että jaksaminen olisi esim. juuri silloin lokakuussa parempi. Mutta ei, tämä sama toistuu joka vuosi. Ehkä se on sitä joulun taikaa.

Me vietettiin torstaina meidän perinteisiä joulunalusajan (heh) pyjamabileitä lasten kanssa. Otto oli kiipeilemässä ja illastamassa pitkän kaavan mukaan ystävänsä kanssa, joten meillä oli tyttöjen ilta. Levitettiin patjat, peitot ja tyynyt olohuoneeseen, kasattiin iso tarjottimellinen herkkuja, puettiin yökkärit päälle jo iltakuudelta ja katsottiin koko ilta jouluelokuvia. Välissä pidettiin jouludisko ja tanssittiin ja pompittiin patjoilla. Ruuat kerättiin onneksi alta pois.

Meillä oli niin kivaa yhdessä! Eniten mulle merkitsi kuitenkin se, kun juteltiin ja kikateltiin leffojen jälkeen vaikka kuinka pitkään lasten kanssa. Valvottiin vähän, koska edessä oli kolme vapaapäivää itsenäisyyspäivän ansiosta. Puhuttiin ihan kaikesta ja lapsetkin sanoivat, että parasta pyjamabileissä oli se, kun voitiin jutella kaikesta yhdessä. Vitsi miten hyvä fiilis siitä tuli. Ja kyllähän se näin vanhempana on maailman ihaninta, että lapset haluavat vielä kertoa mulle kaikkea ja kysyä multa kaikkea ja ennen kaikkea viettää yhdessä aikaa mun kanssa.

Meidän vanhimmat lapset ovat nyt 6- ja 8-vuotiaita. Tiedän, että tämä perheperinteiden kulta-aika ei välttämättä jatku ikuisesti. Voi olla, että vielä tulee se päivä, kun meidän lapset ovat teinejä ja äidin jokapäiväiset jouluisat perheaktiviteetit eivät todellakaan voisi vähempää kiinnostaa. Siksi mä nautin tästä nyt niin paljon kun vain ikinä osaan. Imen tätä itseeni kaikilla soluillani. Nämä ovat just niitä muistoja, joita mä vaalin sitten, jos tai kun teinejä kiinnostaa joulukuussa ennemmin olla ihastuksen kanssa katsomassa joululeffaa tai kavereiden luona yötä äidin pyjamabileiden sijaan.

Ihanaa iltaa kaikille <3 

Mun muutama vuosi sitten tekemäni postaus kuivatuista appelsiineista on noussut yhdeksi joulun ajan hiteistä. Se nousee tasaisesti luetuimpien postausten listalla aina joulun aikaan, tälläkin hetkellä sitä luetaan kymmeniä tai jopa satoja kertoja päivässä. Ei mikään ihme, sillä kuivatut appelsiinit ovat erityisen trendikkäitä juuri nyt. Eikä varmasti vähiten siitä syystä, että niistä on todella helppoa tehdä ekologisia ja kauniita joulukoristeita niin kuuseen kuin seinällekin. Viimeksi mä tein kuivatuista appelsiineista köynnöksen, serviettikoristeet sekä riippuvia joulukoristeita. Tällä kertaa törmäsin vähän toisenlaiseen (mutta ihanaan) ideaan Pinterestin ihmeellisessä maailmassa.

Erilaiset roikkuvat macrame-koristeet on todella trendikkäitä tällä hetkellä ja vähän niiden tyyliin voi toteuttaa riippuvan seinäkoristeen myös kuivatuista sitrushedelmien viipaleista. Viimeksi kuivasin vain appelsiineja, mutta nyt otin mukaan myös limejä, jotta sain vähän vaihtelua viipaleiden ulkonäköön ja kokoon. Ne meidän monta vuotta sitten kuivatut appelsiinit ovat muuten edelleen meillä esillä keittiön ikkunassa. Vuosien saatossa appelsiiniviipaleet on tummuneet kyllä, mutta edelleen ne ovat tosi kauniita ja rustiikkisia mun mielestä. Ne on meillä esillä ympäri vuoden.

Olin ihan unohtanut miten mielettömän upea tuoksu siitä tulee, kun kuivaa sitrussiivuja raollaan olevassa uunissa tuntien ajan. Koko kodissa leijuu ihana joulun tuoksu. Tämä ohje on ihan todella helppo ja tässä se tulee:

DIY Seinäkoriste kuivatuista appelsiineista

Tarvikkeet:

Puukeppi haluamasi levyisenä (kuitenkin vähintään n. 50cm, voi olla leveämpikin)

3kpl appelsiineja

3kpl limejä

juuttinarua

iso parsinneula

Viipaloi appelsiinit ja limet ohuiksi siivuiksi ja levitä uunipellille. Kuivata uunissa 75 asteessa 5-7 tuntia. Laita lusikka tai joku muu uunin luukun väliin, jotta se pysyy raollaan ja neste pääsee haihtumaan pois. Kuivatuksen jälkeen nostele viipaleet talouspaperin päälle pöydälle ja jatka kuivatusta siinä kunnes paloista ei irtoa enää milliäkään nestettä. Pujota juuttinaru parsinneulan silmiään ja ompele sitrusviipaleet yhteen 5-6 nauhaksi. Jätä nauhan päähän narua ja solmi nauhat roikkumaan puukepistä tasaisin välein. Kepin voi ripustaa seinälle solmimalla juuttinarusta siihen vielä ripustusnauhan.

Mun mielestä tästä tuli aivan ihana ja kotoisan näköinen ja olen aika varma, että tämäkin tulee olemaan meillä esillä vuoden ympäri eikä ainoastaan näin joulun aikaan. Koristeen väreihin saa vaihtelua esimerkiksi veriappelsiineista (joita en vielä pari viikkoa sitten askarrellessani onnistunut löytämään kaupoista), limeistä tai sitruunoista.

Oletteko te askarrelleet itse kuivatuista appelsiineista koristeita? 

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä K-Supermarketin & Indieplacen kanssa.

Mä rakastan perinteitä, vaikka monessa asiassa olen myös valmis luopumaan niistä ja ottamaan uudet ja paremmat ideat vastaan.  Tässä kaupallisessa yhteistyössä K-Supermarketin kanssa mä pohdin jouluruokaperinteitä ja jouluruokaan liittyviä muistoja, joita mulla on.

Joulupöytä on mulle tärkeä sekoitus perinteitä ja kokeilua, rakkaita ruokamuistoja ja uusia ideoita. Yksi niistä asioista, joista mä olen joulussa todella iloinen on se, että ennen kuolemaansa mun mummu ehti antaa mulle meidän suvun perinteiset joulureseptit, jotka hän oli kirjoittanut ja tulostanut. Ne reseptit on aina olleet mulle tärkeitä, mutta nykyään ne on vielä ihan älyttömän ekstra-rakkaita ja vaalin niitä kuin kukkaa kämmenellä.

Olen skannannut ne ja tallentanut ulkoiselle kovalevylle ja google driveen ja puhelimeen ja joka paikkaan. En halua ikinä menettää niitä, vaan haluan, että ne siirtyvät sukupolvelta toiselle. Mun haaveena on ehkä tehdä vielä sellainen valokuvakirja, johon kuvaan kaikki ne perinteiset jouluruuat ja liitän mummun reseptit mukaan. Ehkä sinne voisi liittää meidän perheen omiakin reseptejä mukaan, sillä meille on muodostunut omia jouluherkkuperinteitä myös.

Mun lapsuudessa me vietettiin joulua aina joko mummulassa tai sitten mun tätien tai enon luona. Ei koskaan oltu jouluaattona kotona Helsingissä, vaan lähdettiin aina Ouluun. Meillä ei äidin kanssa siis ollut mitään jouluruokaperinteitä, vaan kaikki tuli sieltä mummulasta tai sukulaisilta. Aina jos vietettiin joulua mummun luona, mä autoin mummua sen minkä pystyin. Leivoin mummun kanssa Hanna-tädin kakkuja ja vaaleita pipareita ja herkuttelin oikeasti itsetehdyillä joulutortuilla, jotka olivat ihan erilaisia kuin ne kaupan taikinasta tehdyt.

Meidän jouluissa oli aina ne kaikki perinteiset jouluruuat: imelletty perunalaatikko, lanttu- ja porkkanalaatikko, sinappihunnutettu joulukinkku, graavilohi, kinkun kastike ja hernetuuvinki, eli oululainen perinneruoka, sellainen paksu hernemössö. Jälkkäriksi oli sekahedelmäkeittoa ja pipareita ja torttuja. Mä tykkäsin jouluruuasta kovasti jo ihan lapsesta asti. Myös ne laatikot, joista moni lapsi ei tykkää, olivat mun suosikkeja. Aina odotin ihan hirveästi ruokailua jouluisin. Mun mummu teki kaiken aina alusta asti itse, tuoreista juureksista ja muutenkin tuoreista aineksista.

Mulle on jäänyt ihan elävästi mieleen yksi joulu mun lapsuudesta, kun oltiin kaikki influenssassa: minä, mun äiti ja mummu sekä vähän pappakin. Kaikki, paitsi mun teräspappa, me oltiin aivan sänkyjen omia. Jatkuvasti korkeassa kuumeessa ja yskässä. Muistan vaan kuinka aaton aattona mun pappa kokkasi yksin jouluruokia, koska pitihän ne jouluruuat silti saada pöytään. Hän paistoi kinkkua ja teki laatikoita. Yleensä mun mummu aina teki ruuat, mutta sinä jouluna pappa valmisti ne. Olivat kyllä ihan yhtä hyviä kuin mummunkin tekemät. Mummu taisi sängyn pohjalta huudella ohjeistuksia.

Mulle ei silloin oikein edes maistunut ruoka, mutta muistan kuinka mulle tuotiin vaaleita Hanna-tädin kakkuja ja söin niitä sängyssä kuumeisena ja murustelin mun lakanoille. Vaikka harmitti olla jouluna kipeänä, tämäkin joulu on jäänyt mieleen lämpimänä muistona. Siellä me sairasteltiin kaikki yhdessä ja lopulta kuitenkin päästiin yhteisen joulupöydän ääreen ja alettiin parantua. Vaikka olo oli kurja, niin ainakin oltiin kaikki yhdessä.

Vietin ensimmäistä kertaa joulua kotona vasta ollessani 21-vuotias. Se oli mun ja Oton ensimmäinen yhteinen joulu. Sinä jouluna me saatiin ne mun mummun reseptit ja sinä jouluna me alettiin luomaan niitä meidän omia jouluruokaperinteitä ja muistoja. Ollaan alusta asti tehty kaikki ruuat Oton kanssa yhdessä. Mun mielestä on ihanaa, että lapset ovat nähneet niin jouluruuissa kuin muutenkin meidän ruokaperinteissä sen, että Oton kanssa ollaan keittiössä(kin) tasa-arvoisia, eikä ruuanlaittovastuu kasaudu kummallekaan yksin. Joulun aikaan me ollaan aina hääräilty kahdestaan keittiössä joulumusiikin soidessa ja tehty saumatonta yhteistyötä.

Toinen todella elävästi mieleen jäänyt muisto, on mun ja Oton joulukinkkumoka vuodelta 2015. En kertakaikkiaan käsitä mikä aivopieru meille tuli Oton kanssa (oltiin siis molemmat ihan todella poikki töistä ja töissä vielä 23.päivä). Me leikattiin kinkusta se verkko pois vahingossa silloin, kun se kinkku oli vielä raaka. Siis miksi, mitä, miten, en vieläkään käsitä. Kätevinä me ratkaistiin tämä ompelemalla se verkko takaisin kiinni kinkun ympärille. Ihan hyvä kinkku me saatiin silloinkin ja nyt naurattaa, mutta silloin meinasi tulla melkein itku, kun ajateltiin kalliin kinkun olevan menetetty. Oltiin siis ennen sitä paistettu onnistuneesti kinkku jo monena jouluna, joten en vieläkään käsitä miksi me yhtäkkiä mokattiin silloin. Onneksi saatiin se pelastettua lopulta. Ja opittiinpahan kerrasta, että ei todellakaan tehdä niin enää.

Vaikka tässä nyt tuli mieleen nämä kaksi muistoa, sairastelu ja mokailu, niin päällimmäisenä ruokamuistona joulusta on kuitenkin ne ihanat yhteiset ateriat, upeat maut ja rentous. Herkulliset ruokamuistot, täysi maha kun on syönyt liikaa graavilohta, mätiä ja sienisalaattia, joulupäivän helppo lounas kun voi vaan yökkäreissä lämmittää jouluruokia. Kynttilänvalo, juuri sopivan makea imelletty perunalaatikko ja aaton aatto -yönä syödyt ensimmäiset kinkkusiivut. Sekin perinne tulee mun lapsuudesta, että kinkku paistetaan aina yöllä. Vaikka me aloitettaisiin kuinka aikaisin, niin yöhommiksi se kuitenkin aina menee.

Mä haluan välittää jouluruualla samanlaisia arvoja ja rakkautta meidän lapsille, kuin itsekin koin lapsuuden jouluissa. Vanhoja ruokaperinteitä, itse alusta asti tekemistä, yhdessä rauhassa syömistä, tuoreita ja laadukkaita aineksia, sekä kiireettömyyttä. Jouluruuat tehdään isoissa satseissa etukäteen valmiiksi, jotta jouluna voi sitten keskittyä olennaiseen: yhdessäoloon, nauttimiseen ja rentoutumiseen. Jouluruokiin panostetaan, koska se on meille mahdollista ja koska joulu on tärkeä juhla ja me halutaan kunnioittaa sitä.

Me ostetaan meidän jouluruuat K-Supermarketista. Sieltä löytyvät niin tuoreet paikallisten tuottajien juurekset, ihanat herkulliset juustot myöhäisillan juustotarjottimelle, tuoreet kalat ja mädit tiskistä sekä loistava glögivalikoima. Suositaan joulupöydässä mahdollisimman paljon lähellä tuotettua, kotimaista ja luomua. Monia reseptejä meidän joulupöytään on tullut myös K-ruoka -sivustolta, kuten savuporoterriini, joka on Oton suurinta herkkua jouluisin. Jaan myöhemmin teille meidän tämän joulun joulumenun, mutta siihen asti jouluruokainspiraatiota voi etsiä hyvin K-Supermarketin sivuilta ja kauppojen hyllyiltä. Siellä voi tutustua paremmin myös K-Supermarketin arvoihin ja ajatuksiin ruokaan liittyen.

Millaisia jouluruokaperinteitä teillä on? Millaisia muistoja teillä on lapsuuden joulupöydistä?

Niin vaan päivät kuluu ja jouluaattoon on enää 2,5 viikkoa! Aivan kreisiä. Tässä luukussa onkin hyvä valottaa vähän meidän suunnitelmia tämän vuoden jouluaatolle. Kuten tiedätte, me ollaan sellaisia tyyppejä, jotka nauttivat perinteistä. Tykätään jouluruokaperinteistä ja tykätään muutenkin jouluperinteistä. Siksi meidän jouluaatto noudattaa sellaista meille aika perinteistä kaavaa. Käyn sen tässä läpi.

Jouluaattoa vietämme tänä vuonna meillä kotona. Meille tulee aattona mun äiti (jo muutamaa päivää ennen joulua), sekä Oton isä ja sisarukset. Meitä on siis joulua viettämässä niin iso ja runsas porukka, että meidän ruokapöytää täytyy jatkaa lisäpöydällä. IHANAA! Juuri tällaisen joulun järjestämistä mä rakastan niin paljon. Viimeksi kun vietettiin joulua isolla porukalla meidän kotona vuonna 2017, meidän kuopus oli vielä vauva ja mun mummu oli juuri kuollut. Vaikka vauva toi ihanaa vauvamaista tunnelmaa joulun viettoon, niiden järjestelyiden toteuttaminen hieman katkonaisilla yöunilla oli vähän haastavaa.

Lisäksi tunnelma ei ehkä ollut niin katossa, kun meillä oli suruaika vielä meneillään. Ihana joulu me saatiin olosuhteista huolimatta, mutta odotan ihan hirveästi sitä, että tänä jouluna meillä on kaikki voimavarat kohdillaan tämän ison perhejoulun järjestämiseen. Jouluaattoa edeltää (ainakin toivottavasti) hyvät kahdeksan tunnin yöunet ja koko porukalla on hyvä fiilis. Siitä on jo hyvä lähteä.

Aattoaamuna me herätään perinteisesti lasten kanssa katsomaan Joulupukin kuumalinjaa sekä muita aamun joulu-lastenohjelmia. Samalla viimeistellään jouluruokia, mikäli jotain viimeisteltävää vielä on. Jos oltaisiin niin onnekkaita, että maassa olisi jo lunta ja ilma olisi kaunis, tämä olisi se hetki kun me sännättäisiin pulkkamäkeen. Lapset myös avaavat kuusen alta löytyvät ”jouluaaton selviytymispakkaukset”, jotka yleensä sisältävät aaton asun tai yöpuvun, kirjan sekä pienen itsetehdyn herkun. Lumiukko-piirretyn jälkeen syödään riisipuurolounas ja mennään käymään joulusaunassa. Sitten laittaudutaan ja lähdetään joko käymään haudoilla (ellei olla käyty jo 23.päivä) tai sitten valmistaudutaan rauhassa kotona vieraiden saapumiseen.

Iltapäivällä meille tulee joulupukki, jonka kanssa vietetään pieni tuokio ja ehkä lauletaan joulupukkii, joulupukkii. Lapset jakavat pukin apuna osan lahjoista. Lisäksi he saavat avata yhdet lahjat. Tämän jälkeen on jouluillallisen vuoro, joka syödään kaikessa rauhassa nautiskellen. Pukki on jo käynyt, niin iso osa joulujännityksestäkin on jo lauennut ja lapset jaksavat keskittyä ruokailuun. Santsataan monta kertaa, jutellaan ja sitten me aikuiset valitellaan ähkyä (muuten en harrasta tällaista ähkyyn asti syömistä, mutta joulu on joulu).

Ruuan jälkeen jaetaan loput lahjat ja lapset saavat availla niitä. Istuskellaan, kuunnellaan joulumusiikkia (ehkä Michael Buble) ja autetaan lapsia avaamisessa. Jossain vaiheessa nautitaan jälkiruokaa. Pelataan mahdollisesti jotain lautapeliä, jos pukki sellaisia tuo. Seurustellaan ja nautitaan. Katsotaan vähän aikuistenkin lahjoja, että mitä se pukki toi. Jossain vaiheessa lapset menevät nukkumaan ja aikuiset jatkavat iltaa vielä mahdollisesti aikuisten seurapelin, glögin ja juustotarjottimen kanssa. Tämä osuus jäi ainakin silloin pari vuotta sitten pois, kun meidän vauva ei alkanut yöunille kovinkaan aikaisin ja oltiin muutenkin aivan puhkipoikki kaikesta. Siksi odotan tätä aikuisten rauhallista loppuiltaa tänä vuonna tosi paljon, siitä tulee varmasti ihana päätös päivälle. Rupattelua, joulumusiikkia, hilloja, juustoja, oliiveja ja viikunoita. NAM!

Ja sitten alkaakin se joulun paras osuus: joulupäivä ja tapaninpäivä. Silloin ollaan yökkäreissä, pelataan, luetaan, leikitään ja nautitaan rauhasta.

Aivan mielettömän ihanaa itsenäisyyspäivää kaikille ja onnea Suomi 102 vuotta <3

Millaiset suunnitelmat teillä on jouluaatolle? Onko teillä paljon jouluperinteitä, vai menettekö enemmän fiilispohjalta?

Multa toivottiin kovasti postausta meidän lasten itse valitsemista joulukoristeista, sillä kuten tiedätte, meillä on joulukoriste-perinne. Lapset saavat joka vuosi valita yhden koristeen jokainen ja sitten kun aikuisena muuttavat omaan kotiin, saavat kerätyn joulukoristekokoelman mukaansa. Näin heidän ei tarvitse aloittaa koristeiden keräämistä tyhjästä (mikäli sellaista haluaisivat isona tehdä) ja lisäksi heillä on tuttuja, rakkaita koristeita, joilla on tarina. Mun mielestä tämä on ihana perinne, jonka avulla voi samalla myös seurata sitä, mistä lapset innostuvat tänäkin vuonna.

Koristeita tätä varten kuvatessani huomasin, että vuonna 2015 me ei noudatettu tätä perinnettä. Olen ollut varma, että koristeet on valittu joka vuonna, mutta ei. Vuonna 2015 tämä jäi välistä kokonaan. Miten harmi! No mutta, ehkä he saavat jonakin vuonna sitten valita kaksi koristetta yhden sijaan, jotta voidaan korjata tilanne. Lisäksi yksi valittu koriste kerkesi mennä innokkaan taaperon käsissä rikki, joten sen tilalle on ostettu uusi melkein vastaava. Muuten kaikki koristeet ovat juuri niitä alkuperäisiä, joita meidän lapset ovat alunperinkin valinneet. Onneksi tässä on ehditty jo aika monta vuotta harrastaa tätä, niin on jo monen monta koristetta esiteltävänä. Aloitetaan alusta:

2011:

Aina ensimmäisenä joulunaan meille syntynyt vauva on saanut kliseisesti Weisteen Baby’s First Christmas -koristeen. Aloitin perinteen vuonna 2011, joten sitä jatkettiin sitten myös keskimmäisen ja kuopuksen kanssa.

2012:

Toisena joulunaan meidän esikoinen valitsi tämän ihanan pehmeän tonttukoristeen.

2013:

Ekana jouluna keskimmäinenkin sai siis vaaleanpunaisen vuosipallon ja meidän esikoinen taas valitsi tämän ihanan kimaltelevan jäätelöannoksen.

2014:

Vuoden 2014 koristeet me ostimme Tukholmasta. Alunperin meidän esikoinen valitsi aivan ihanan glitter-robotin ja keskimmäinen suloisen punaisen kilpa-auton. Kilpa-auto on kuitenkin sittemmin mennyt rikki ja korvattu punaisella Kleinbusilla, jonka katolla on joulukuusi. Tuossa alemmassa kuvassa ikuistettuna kilpa-auto vuonna 2015.

2016:

Tänä vuonna lapset valitsivat yllättäen lasiset koristeet, joiden sisällä on toisessa joulukuusi ja toisessa kuusi sekä ihana lumiukko. Nyt en kyllä yhtään muista kumpi on kumman, mutta nämä on tosi kauniit.

2017:

Meidän kuopus sai syntyessään myös tuon perinteisen vaaleanpunaisen vuosi-joulupallon. Isommat heittäytyivät villeiksi ja valitsivat kuuseen eläimiä. Toinen pöllön ja toinen puusta veistetyn munanmuotoisen poron pään, jossa on punainen tupsu. Nämä ovat aika hauskoja.

2018:

Viime vuonna meidän taapero ihastui punaiseen lentokoneeseen. Toinen isoista valitsi lasipallon tekstillä ja paljeteilla ja toinen jatkoi hyväksi havaitsemallaan eläinlinjalla: hän valitsi jääkarhun, jonka suussa on hopeinen kala.

2019:

Tänä vuonna eläinlinjaa noudattivat ei-niin-yllättäen kaikki kolme. Yksi valitsi raidallisen laaman, joka muistuttaa pinjataa. Yksi ihastui suloisen pehmoiseen siiliin ja yksi valitsi valtavan karvaisen kirahvin. Kirahvit ovat meidän taaperolla pop tällä hetkellä muutenkin, joten heti koristeen nähdessäni mä arvasin, että hän varmaan valitsee sen.