Tässä kuvassa maalaan kankaalle akryyliväreillä ekaa kertaa 13 vuoteen. Vitsi mikä fiilis! Olen ehkä joskus täällä maininnutkin, että kuvataide on ollut joskus valtava osa mun elämää. Olen käynyt kuvisluokalla yläkoulun ja harrastin myös taidekoulua ja öljy- ja akryylivärimaalausta koko lapsuuteni ajan. Piirsin ja maalasin lähes joka päivä siihen asti, että menin lukioon. Suunnittelin vaatteita, maalasin muotokuvia ja tein sisustussuunnitelmia. Mun huoneessa oli maalausteline, jossa oli aina joku maalaus kesken. Lukiossa kuvataideharrastus vaan jäi koulun pakollisia tunteja luukun ottamatta ja sen jälkeen olen vaan satunnaisesti piirtänyt tai askarrellut lasten kanssa.
Maalaaminen oli mulle tosi tärkeä tapa ilmaista itseäni aina ennen. Osittain se on ehkä korvautunut tällä kirjoittamisella ja valokuvaamisella – en mä täysin ole luopunut itseni ilmaisusta. Mutta en ole edes tajunnut miten paljon olen kaivannut maalaamista! Miten paljon olen kaivannut sitä tunnetta, että saa vaan sekoitella värejä ja kokeilla erilaisia tekstuureja ja vaan maalata kankaalle mitä mieleen tulee.
Me maalattiin lasten kanssa tällä viikolla parinakin iltana. Ostin maaleja ja canvas-pohjia, koska halusin harjoitella vähän pienemmällä pohjalla ennen kuin maalaan meidän olkkariin ison taulun. Levitettiin kaikki meidän kodinhoitohuoneen lattialle ja alettiin maalaamaan. Se oli niin rentouttavaa, siinä vierähti pari iltaa aivan huomaamatta kun näitä tehtiin. Oli ihanaa katsoa sitä, miten lapset innostuivat kokeilemaan erilaisia tekniikoita ja värejä. Miten paljon he tykkäsivät maalata! Tuli ihan se oma lapsuuden into mieleen, taisin kyllä olla itse nytkin vähintään yhtä intona kuin silloinkin.
Mun mielestä yksi hyvä keino, jos haluaa saada esim. yhtenäisen taulukollaasin, jonka tekemiseen jokainen saa osallistua, on se, että sopii yhdessä esim. 3-4 eri väriä, joita jokainen käyttää. Kun pitäytyy näissä tietyissä väreissä, maalaukset sopivat yhteen, vaikka on neljä eri maalaria ja neljä eri tyyliä. Näin me tehtiin ja lopputuloksesta tuli mun mielestä aivan ihana! Nyt pitää vaan keksiä mihin ripustamme tämän kollaasin.
Sain 30×40 kokoista maalausta tehdessäni kyllä huomattavasti lisää luottoa itseeni. Mä osaan edelleen maalata sellaista jälkeä, mikä miellyttää mun omaa silmää. Ja oman kodin seinälle maalatessa sehän on tärkeintä, että itse tykkää. Seuraavaksi aionkin ostaa 150cm leveän kankaan ja maalata ison maalauksen meidän olkkarin seinälle. Aion kokeilla erilaisia tekstuureja ja valita värit meidän sisustuksesta. Taulusta tulee abstrakti. Nuorempana maalasin enemmän esittäviä maalauksia, muotokuvia ja asetelmia. Nyt olen aivan hulluna siihen, että saan vaan kokeilla mitä tapahtuu ja sekoitella ja sotkea sydämeni kyllyydestä.
Äidillä on edelleen tallessa Oulussa mun vanha maalausteline ja hän lupasi lähettää sen mulle. Ihanaa palata vanhan rakkaan harrastuksen pariin. En tiedä kuinka kauan tämä innostus kestää, mutta nautin tästä ihan valtavasti. En halua enää koskaan unohtaa maalaamista niin pitkäksi aikaa kun nyt unohdin! Se on niin rentouttavaa ja ihanaa, siinä voi unohtaa kaiken muun ja keskittyä vaan tekemään erilaisia kuvioita ja värejä.
Lapset tykkäsivät maalaamisesta niin paljon, että he jo kyselivät koska ostetaan lisää canvas-pohjia ja pidetään maalaustalkoot. Seuraavaksi pitäisi kuulemma maalata safari-teemaisia maalauksia koululaisten huoneeseen ja sitten pinkkiä satumaailmaa 3-vuotiaan huoneeseen. En malta odottaa!
Onko siellä muita, jotka tykkäävät maalata? Tai muita, joilla harrastus on ollut iso osa elämää ja sitten vaan jäänyt ihan kokonaan jostain syystä?
