On aika tehdä matka tammikuisten asujen läpi – niitä onkin kertynyt jo  k y m m e n e n  tammikuun verran tänne blogiin. Huh! Kuten viime vuonna, aion tänäkin vuonna jakaa enemmän arkisia asuja vuoden aikana. Se helpottaa asupostausten tekemistä myös jatkossa, kun on mistä ottaa materiaalia kokoelmapostauksiin.

Tammikuu 2012

Luulinkohan vahingossa, että olikin kesäkuu eikä tammikuu? Vai mistä nämä minikokoiset shortsit ja open toe -korkkarit putkahtivat mieleeni? En kyllä todella tiedä. Asuhan on ihan kiva, ei siinä mitään vikaa ole, mutta vuodenaika on sille hieman väärä. Muistan nuo shortsit niin hyvin. Ostin ne 16-vuotiaana Lontoosta Topshopista ja ne oli mun mielestä siis _niiiin_ korkeavyötäröiset, että huh. Mutta nyt kun katson, niin ei kai tuo vyötärö ole edes regular, vaan matala. Niin ne fiilikset muuttuu. Nykyään korkeavyötäröinen tarkoittaa sitä, että napa jää vyötärönauhan alle piiloon.

Tammikuu 2013

Odotin tässä meidän keskimmäistä hieman yli puolenvälin. Housut eivät näy, mutta voin paljastaa, että ne olivat mustat äitiysleggingssit, en juuri muita housuja silloin käyttänytkään. Tykkään kovasti tuosta hiusten pituudesta, joka mulla oli tokan raskauden aikaan. Mun hiukset eivät ole koskaan olleet niin hyvinvoivat ja ihanat kuin juuri silloin. Tuo pituus on ehkä juuri se, jota olen tällä hiustenkasvatusprojektillani tavoitellut. Vielä olisi ehkä sellaiset 5-7cm matkaa tuohon pituuteen. Tulisikohan se täyteen vihdoin tänä vuonna, jos huolehdin tukasta oikein hyvin?

Tammikuu 2014

Siis vitsi mikä asenne ja itsevarmuus??? Missä nuo ovat nykyään? Näistä kuvista huomaa, että tuo mimmi oli menossa muutaman viikon kuluttua naimisiin. Tunsin oloni silloin vaan niin onnekkaaksi ja upeaksi. Tykkään asusta, se on melko klassinen, vaikkakin nuo nilkkurit vaihtaisin nykyään hieman vähäeleisempiin. Muuten tykkään asusta ja tykkään tosi paljon mun hiuksista näissä kuvissa. Tässä mulla oli käytössä joku pidennys/tuuhennos, jonka ostin Hakaniemestä jostain pienestä kaupasta. Se ei ollut kovinkaan laadukas, mutta näytti kuvissa upealta. Olisipa noin paljon tukkaa oikeastikin!

Tammikuu 2015

Tykkään kyllä tästäkin asusta ja jos nuo mahtuisivat mulle vielä, voisin edelleen pukeutua näin. Melko klassinen ja yksinkertainen asu, joka toimii. Erityisesti pidän tuosta huivista, sekä Coachin mustasta laukusta, joka multa edelleen löytyy. Olen säilönyt sitä vuosia, sillä en ole muistanut käyttää sitä sen jälkeen, kun sain Otolta synttärilahjaksi Gucci-laukun vuonna 2018. Mutta joku kerta, kun tarvitsen hieman isompaa laukkua, pitää ehdottomasti ottaa tuo taas käyttöön.

Tammikuu 2016

Rakastan tuota punaista hametta, mutta sekin on mulle nykyisin ihan liian pieni. Olen antanut sen meidän esikoisen vaatekaappiin odottamaan, että hän vielä kasvaa muutaman vuoden. Paita on tosi 2016 ja takki keräsi hulluna karvaa, eikä muutenkaan ollut kovin laadukas, mutta kengät, hame ja laukku ovat sellaisia, joita voisin vieläkin käyttää. 2016 hiukset myös muistuttavat aika paljon mun tämän hetken tukkaa, juurikasvua myöten, tosin jakaus on eri paikassa. Pitäisi käydä pikkuhiljaa kampaajalla raidoittamassa syyskuusta asti kasvanut juurikasvu piiloon.

Tammikuu 2017

Nämä kuvat on otettu vain muutamaa viikkoa ennen kuin meidän kuopus syntyi. Muistan olleeni niin epävarma mun turvonneesta kropasta ja pyöreistä kasvoista, joita jatkuvasti kommentoitiin. Ja nyt kun katson näitä kuvia, niin hitto mä näytin upealta. Hehkuin ja näytin onnelliselta, kuten olinkin. Kampauksesta en ehkä ole enää samaa mieltä, mutta toisaalta miksikäs ei. Näyttää se ainakin leikkisältä, eikä ole lainkaan tylsä! Tässäkään housut eivät näy, mutta kuten aiemmassakin raskausasussa, ne olivat ne kuuluisat mustat trikoiset mama-leggingssit, eli eipä ole juuri mitään näytettävääkään.

Tammikuu 2018

Tähän asuun liittyen kävin tosi paljon keskustelua itseni kanssa, että voinko ja uskallanko laittaa sen päälle. Kirjoitin silloin myös postauksen aiheesta. Täytyy sanoa, että mun silmään asu näyttää aika kivalta edelleen. Se on persoonallinen, se on värikäs, se on jotain muuta kuin perus farkut ja t-paita. Pitää vaan pukeutua rohkeasti jatkossakin! Niitä rohkeita asuja on paljon kivempi muistella jälkeenpäin, vaikka ei aina niistä enää myöhemmin samaa mieltä olisikaan. Lisää pinkkiä ja glitteriä päälle!

Tammikuu 2019

Paljon vähemmän olen kuitenkin samaa mieltä tästä tammikuun 2019 asusta. Tai siis, no verkkarit, huppari ja timbsit ovat ihan pätevä asu edelleen, mutta en nyt tiedä tarvitseeko niitä sentään kuvata blogiin. Mutta miksikäs ei. Sain rentoja vaatteita silloin joululahjaksi, joten kuvasin rennon joululahja-asun. Muistan käyneeni tämä asu päällä Ikeassa, mihin se on aivan hyvä asu mielestäni edelleen. Kaikki vaatekappaleet löytyvät multa edelleen ja käytän kyllä, mutta tosiaan ehkä harvemmin tulee nykyisin kuvattua blogiin näitä.

Tammikuu 2020

Ai että, tämä asu on mun suosikki! Voisin pukea ja puenkin tämän usein ihan tällaisenaan päälle edelleen. Kamelin värinen villakangastakki, musta r-collectionin huppari, Acne Studiosin huivi, mustat suoralahkeiset perusfarkut, mustat teräväkärkiset nilkkurit. Tämä on sellainen turva-asu, joka toimii ihan aina. Farkut pitäisi värjätä uudelleen mustaksi, sillä ne ovat haalistuneet pesussa vähän ikävän näköisesti, mutta se ei onneksi ole iso homma.

Tammikuu 2021

Nämä kuvat eivät olleet varsinaisia asukuvia, vaan ainoastaan kuvituskuvia, joten en niinkään miettinyt ehkä asua loppuun asti. Mutta jos ihan totta puhutaan, tässä on mun joulun ajan käytetyin asu: mustat Lulu Lemonin leggingssit, jotka sain joululahjaksi, pehmeä neule, VamSkon nilkkurit, Acne Studiosin pipo ja tämä mun makuupussitakki. Olen suunnilleen asunut näissä asuissa siitä asti, kun leggarit sain. Ja olivat muuten hintansa väärti, mitkään housut tai leggarit eivät koskaan ole olleet yhtä mukavat  ja samaan aikaan imartelevat jalassa kuin juuri nämä.

Sellaiset 10 asua! Mun lemppari näistä kaikista oli kyllä tuo 2020 asu, koska se näyttää eniten siltä, miltä haluan näyttää. Ehkä tuossa on huomattavissa myös tuo 2020 vaikutus pukeutumiseen. Vuoden alussa jaksoi vielä panostaa, mutta näin yhdeksän kuukauden korona-ajan jälkeen vaan tulee kiskaistua ne leggingssit jalkaan joka päivä. Apua! Mun vaatekaappi kaipaa kipeästi jotain ihania tapaamisia ja tapahtumia, että saisi puettua muutakin päälle. Kai se pitäisi vaan piristää itseä ja panostaa välillä pukeutumiseen, vaikka ei käykään missään muualla kuin kaupassa tai ulkoilemassa.

*Postauksen kuvissa näkyvä seinämaali saatu Cover Storylta kaupallisen IG-yhteistyön yhteydessä ilmaiseksi.

Joulukuun puolella vaihdettiin makuuhuoneita meidän kuopuksen kanssa. Meille tuli sellainen fiilis, että huoneet voisivat sittenkin olla paremmat toisinpäin. Keväällä huoneita jakaessamme katsoimme vain huoneiden kokoa, emme muotoa. Halusimme antaa neliöiltään kaikkein suurimman huoneen kuopukselle, tottakai, jotta lasten yhteisestä leikkihuoneesta tulisi mahdollisimman tilava. Omaksi makuuhuoneeksemme valitsimme alkuun kodin pienimmän makuuhuoneen, joka sekin on kuitenkin tilava ja hyvän kokoinen.

Kun olimme tuijotelleet näitä huoneita puoli vuotta, aloimme nähdä ne eri silmin. Tajusimme, että kalustesijoittelun kannalta onkin kenties parempi, jos vaihdamme huoneet toisinpäin. Pitkän mallinen iso huone pääsisi paremmin oikeuksiinsa, jos meidän sänky muuttaisi sinne. Ja neliön muotoinen pienempi huone taas toimisi paremmin kuopuksen pienemmillä huonekaluilla. Kalusteita siirtäessä meille valkeni hyvin nopeasti, että päätös oli hyvä. Kuopuksen huonekaluilla meidän vanha huone näytti noin tuhat kertaa isommalta ja vaikka se tuntuu oudolta, pienemmässä huoneessa hänelle jäi enemmän avointa leikkitilaa.

Pitkän mallinen makuuhuone taas oli parempi meille. Laitettiin nyt toistaiseksi meidän parisänky seinää vasten, jolloin se vie mahdollisimman vähän tilaa isosta huoneesta. Se mahtuisi myös keskelle seinää, mutta luultavasti pidetään sänky seinää vasten siihen asti, että saadaan vaihdettua huoneen kaapistot liukuovellisiin, jolloin kaapinovien eteen ei tarvita enää niin paljon tilaa kuin nyt. Ovet saa kyllä hyvin auki nytkin, vaikka sänky olisi keskellä seinää, mutta sitten ei jää rauhassa tilaa ihmetellä kaappien sisältöä jos toinen haluaa vaikka kävellä ohi. Joten pidetään toistaiseksi se siinä missä se on. Toisaalta sänky nurkassa on aika ihana, siihen saa luotua sellaisen ihanan leffapesän esimerkiksi, kun laittaa paljon tyynyjä seinää vasten.

Huoneen ikkunoiden eteen jäi meidän mittapuulla ruhtinaallisesti tilaa. Saimme siihen tehtyä Otolle työpisteen. Siihen tulee muuttamaan myös oma työpisteeni sitten, kun keksin lopullisesti millaisen siitä haluan. Haaveilen mahdollisimman kompaktista ja siirreltävästä seisomatyöpisteestä. Sellainen mahtuu Oton pöydän viereen kyllä oikein mainiosti, mitä olen pieniä sähköpöytiä katsellut. Halutaan edetä tosi rauhassa makuuhuoneen sisustuksen kanssa, koska halutaan tehdä vain aikaa kestäviä sisustusratkaisuja. Makustellaan ja katsellaan rauhassa mihin päädytään. Toistaiseksi minä naputtelen edelleen alakerrassa meidän saarekkeen päällä ja Otto taas tekee omat hommansa yläkerrassa. Tämäkin toimii kyllä hyvin.

Oton työpöytä on Ikeasta Råvaror-sivupöytä, joka on massiivitammea sekä tammiviilua. Se on siro, kaunis ja lämpimän sävyinen. Tuo ihanasti lämpöä meidän suuren valkoisen sängyn kaveriksi. Otolla on kaksi valtavaa näyttöä ja iso koneen runko, joita ei nätisti saa piiloon minnekään. Mutta ainakin ne ovat nyt makuuhuoneessa piilossa, eivätkä keskellä olohuonetta. Otto itse tykkää kovasti uudesta työpisteestään ikkunoiden edessä.

Musta Kullaberg-työtuoli on myös Ikeasta, se on meidän keskimmäisen työtuoli, jota Otto on lainannut nyt puoli vuotta. Hänen piti vain lainata sitä sen aikaa, kun hän miettii millaisen tuolin hän itse haluaa, mutta hän ihastuikin siihen. Pitää siis varmaan käydä ostamassa keskimmäiselle uusi samanlainen työtuoli, kun nyt hänellä on vain vanha vaaleanpunainen pinnatuoli työtuolina. Toisaalta, meidän lapset edelleen tekevät läksyt ja piirtävät useimmiten keittiön ruokapöydän ääressä, vaikka heillä on omassakin huoneessa työpöydät, joten työtuolille ei ole toistaiseksi ollut kovin suurta tarvetta heidän huoneessaan.

Maalattiin makuuhuone omasta mielestäni aika jännittävällä sävyllä: *Cover Storyn harmaan vihreällä Agatha-sävyllä. Kirjoitin Cover Storyn maaleista ja tarinasta enemmän tekemäni IG-yhteistyön yhteydessä, mutta me tosiaan ihastuttiin tähän kauniiseen sävyyn, joka rauhoitti koko makuuhuoneen ihanan kutsuvaksi. Kuopuksen jäljiltä makuuhuoneessa oli yksi vaaleanpunainen seinä ja kolme valkoista. Neljästä seinästä kolme oli täynnä reikiä ja yhdellä oli kaapit. Seinien maalaaminen teki siis suuren vaikutuksen huoneen yleisilmeeseen. Nyt tyhjät seinät kaipaavat vielä tauluja ja hyllyjä, joille tulee kirjoja esille. Muuten huone on toistaiseksi valmis. Koska reikiä oli niin paljon, ollaan nyt oltu todella harkitsevia, eikä olla kiinnitetty seiniin vielä mitään. Halutaan miettiä rauhassa mihin tulee mitäkin, ettei jouduta sitten taas paikkailemaan reikiä!

Ollaan kyllä todella tyytyväisiä meidän uuteen makuuhuoneeseen ja Oton työtilaan. Oli ihanaa saada isot näytöt pois olohuoneesta ja piano tilalle. Piano on paljon rauhallisemman näköinen siellä. Uskon, että meidän sisustus tulee muuttumaan ja kehittymään tänäkin vuonna reippaasti.

Makuuhuone on vielä aivan kesken, vaikka tykkäänkin sen tunnelmasta todella kovasti jo nyt. Kodista tulee koko ajan enemmän meidän näköinen. En malta odottaa mitä kaikkea vielä tänä vuonna keksitäänkään! Esittelen sitten kuopuksen huoneen, kunhan sekin on kokonaan valmis. Ja varmasti tulen näyttämään tämän meidän makuuhuoneen muutosta tänä vuonna lisää, kuten kaapiston muutosta, sekä seinille tulevia tauluja/hyllyjä ja tekstiilejä.

Löydettiin muuten (myös Ikeasta) tuo kätevä valkoinen kulmaverhokisko, joka kiinnitettiin kattoon. Se on ihanan vähäeleinen ja ihastuttiin siihen heti. Tullaan luultavasti vaihtamaan tuollaiset kattoon kiinnitettävät verhokiskot myös muihin huoneisiin, joissa on verhot. Ne ovat meidän mielestä enemmän meidän tyyliset, kuin metalliväriset tangot. Huone myös tuntuu paljon korkeammalta, kun verhot lähtevät jo heti katosta.

Mitä pidätte lopputuloksesta? Laittakaa viestiä FB:ssä tai Instassa!

Tavoittelin viime vuonna esimerkiksi riittävää lepoa ja lomaa ja onnistuinkin niissä mielestäni hyvin. Niihin vuosi 2020 tarjosi poikkeuksellisen (omg) hyvät puitteet. Samalla viime vuosi kuitenkin nosti pintaan sellaisia tunteita ja estoja, joiden olemassaolon olin jo ehtinyt unohtaa. Loma ja lepo on tärkeää, tottakai. Mutta nyt kun olen löytänyt ne ja oppinut huomioimaan niiden merkitystä arjessa paremmin, on aika tarttua taas härkää sarvista. Viime vuosi oli joku ihmeellinen läsnäolon, pysähtymisen ja heräämisen vuosi, joka pakotti punnitsemaan kaikkia elämän valintoja. No nyt on punnittu ja opeteltu – 2021, please anna mun jatkaa eteenpäin!

Tämä vuosi on se vuosi kun täytän 30 vuotta ja höpsöä tai ei, se merkitsee kyllä jotain. Vaikka 30 on vain  numero, enkä ajattele kenenkään muun ihmisen kohdalla siitä numerosta yhtään mitään, omassa elämässäni se merkitsee jonkinlaista käännekohtaa. Olen jo aiemmin listannut tavoitteita ennen kuin täytän 30 vuotta ja myös päivittänyt, miten olen niiden saavuttamisessa edistynyt. Tänä vuonna toivon voivani saavuttaa kenties ne loputkin tavoitteet, joita en vielä ole saavuttanut. Vielä on kahdeksan ja puoli kuukautta aikaa. Olen ihmisenä sellainen, että tarvitsen deadlineja, jotta saan asioita aikaiseksi.

Tavoitteet, joilla ei ole minkäänlaista määräaikaa, ovat tavoitteita, joiden edistämiseen en jaksa keskittyä riittävästi saavuttaakseni ne oikeasti. Jos taas minulla on tiedossa deadline, työskentelen määrätietoisesti saavuttaakseni tavoitteen. Kummallista, miten numerot muuttavat muka kaiken, mutta niin se vain omalla kohdallani on. Voin siis hyvin käyttää sitä vahvuutena ja asettaa itselleni niitä deadlineja jatkossakin.

Sain lukupiiriltämme joululahjaksi Sanna Sporrongin Unelmien kalenterin, jossa yksi tärkeimmistä tehtävistä oli määrittää yksi sana tälle vuodelle. Ensin hihittelin yksikseni, kun mietin erilaisia sanoja, jotka voisin kirjan ohjeen mukaisesti kiinnittää esimerkiksi peiliin tai jääkaapin oveen. Kaikki sanat, joita mieleeni putkahti, tuntuivat jotenkin turhalta tai teennäiseltä. Sitten se tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta mun päähän: ELÄ!

Viime vuosi oli harmaata välitilaa – kaikki tuntui olevan jossain määrin pysähdyksissä koronan takia. Tänä vuonna aion ELÄÄ. Niin yksinkertainen sana, mutta rehellisyyden nimissä, viime vuonna maaliskuun jälkeen se eläminen tapahtui puoliteholla, koska pelkääminen ja epävarmuus söi niin paljon tilaa mielestä. Pelko halvaannuttaa. Enää en aio antaa sille valtaa. En aio antaa pelon tahria ajatuksiani ja lannistaa enää. En aio elää puoliteholla, koska jokainen päivä meidän elämässä voi olla se viimeinen. Kuinka paljon harmittaisi, jos se viimeinen päivä tulisi keskellä puolitehoista harmautta? Olin niin onnekas, että niin ei käynyt. Ja nyt en aio enää antaa mahdollisuutta käydäkään niin.

Mitä tekisin jos en pelkäisi? Tiedän, että vuoden vaihtuminen ei maagisesti parantanut koronatilannetta ja paljon tulee olemaan epävarmuutta ilmassa vielä tänäkin vuonna. Mutta helpotus häämöttää jo tulevaisuudessa, tällekin on olemassa deadline. Se tekee elämisestä helpompaa. Suurin osa maailmasta, itseni mukaan lukien, tuntui vain odottavan, että vuosi 2020 on ohitse. Silloin on vaikea elää. Nyt en odota, vaan elän ja hengitän täysillä tätä vuotta. Ja vaikka muutama tavoite vuodelle onkin, en aio tavoitella niitä hampaat irvessä, vaan ilon kautta, niinkuin tähänkin asti. Eikä unelmien tavoittelu estä elämästä, päin vastoin.

En edelleenkään usko mihinkään new year new me -meininkiin. Itse asiassa uskon sen vastakohtaan. Stop-nappula pois pohjasta ja vanha, rohkea minä takaisin! Tämä on se vuosi kun me ihmiset voitetaan korona ja tämä on se vuosi kun täytän 30 vuotta. Minulla on mahdollisuus itse vaikuttaa omaan fiilikseeni, ohjata ajatukseni oikeaan suuntaan ja luoda itselleni sellaiset olosuhteet, joissa minulla on hyvä olla ja hyvä luoda uutta.

Elä. Se kuulostaa ihanalta vuoden tärkeimmältä tavoitteelta. Se ei painosta, se ei sido mihinkään. Se kannustaa tarttumaan hetkeen, löytämään mahdollisuuksia ja seikkailemaan – ja nauttimaan matkan varrella. Se kuulostaa niin ihanalta viime vuoden tahmeuden jälkeen, että olen aivan täpinöissäni.

Hyvää uutta vuotta ihanat! Ja niin ihanaa olla takaisin koneen ääressä. Loma teki niin hyvää oikeasti, se oli juuri se mitä tarvitsin. Ennen lomaa kaikki inspiraatio tuntui olevan puristettu loppuun, olin kuin märkä rätti, josta ei irtoa enää mitään. Huomasin taas sen vanhan tutun fiiliksen, kuinka muutaman päivän lomailun jälkeen kirjoitusinto alkoi tulla takaisin voimakkaasti. Pian tajusin naputtelevani otsikoita ylös Google Docsiin ja hihkaisevani Otolle aina välillä, että ”hei voidaaks tehdä tällanen ja tällanen reels?”. Inspiraatio ei vaadi multa mitään sapattivuotta, jo muutama päivä auttaa nollaamaan ajatuksia ja löytämään sen. Voi kun sen muistaisi useamminkin.

Joulu ja joululoma oli ihana. Täynnä lautapelejä, yökkäreitä, ulkoilua, kainalossa köllöttelyä, barbieleikkejä, Just Dance -tanssipeliä (suosittelen muuten ehdottomasti ottamaan siihen kaveriksi Just Dance Unlimitedin, jolla saa yli 600 biisiä lisää!!!) ja leffoja. Lapset ovat saaneet lomalla valvoa vähän myöhempään ja ollaan nukuttu kaikki aamuisin rauhassa pitkään. Lapset ovat nukkuneet yhdessä kaikki kolme ja aamuisin huoneesta on kuulunut aina innostunutta höpöttelyä ja kikattelua. Heillä on ollut vaikka mitä teemapäiviä loman aikana ja kaikkia hauskoja yhteisiä haasteita.

Ollaan käyty kävelyillä, leikkipuistoissa ja ihmettelemässä raketteja ulkona uuden vuoden aattona. Omia ei ostettu lainkaan, mutta täällä meidän kodin lähellä todella moni oli oikein panostanut raketteihin. Vuoden vaihtuessa saatiin siis nauttia aika mielettömästä ilotulituksesta, ja täällä matalien talojen keskellä ne kaikkien muiden raketit näkyivät meidän pihalle mainiosti.

Juhlistettiin uutta vuotta keskenämme kotona perinteisellä hot dog -buffetilla, keskustelemalla kuluneesta vuodesta yhdessä koko perhe, tanssimalla ja katsomalla New Years Eve -leffaa. Se oli niin hyvä ja hauska ja sympaattinen. Ollaan katsottu se kerran aiemminkin Oton kanssa, mutta siitä on kyllä jo vuosia aikaa ja olin unohtanut kaiken muun paitsi Zac Efronin, hah.

Lapsilla on jäljellä vielä vajaa viikko lomaa ja aiotaan ottaa rennosti sen aikaa, mutta Otto palaa kahden vuoden tauon jälkeen töihin maanantaina, sillä hän haki uudenvuodenaattona koululta tradenomin tutkintotodistuksen ja valmistui. Niin hienoa ja niin jännittävää! Otonkin työt kuitenkin hoituvat toistaiseksi etänä, katsotaan kuinka kauan, joten sinänsä sillä ei meidän arkeen mitään ihan valtavaa muutosta olekaan. Paitsi se, että ainakaan Otolla ei ole iltaisin luentoja, ryhmätyö-etäpalavereita tai mitään muutakaan. Illat on kahden vuoden jälkeen taas täysin meidän. Se tuntuu ihanalta ja rennolta. Otto odottaa eniten sitä, että kellon lyödessä neljä, voi oikeasti olla vapaalla, eikä tarvitse miettiä mitään työjuttuja ennen seuraavaa aamua. Se on varmasti luksusta intensiivisen ja kokonaisvaltaisen opiskeluajan jälkeen.

Olen niin ylpeä Otosta, enkä malta odottaa, että päästään joskus pitämään Otolle kunnon valmistujaiset (ja kolmekymppiset ja tuparit ja 10-vuotis vuosipäiväbileet ja mitä näitä nyt oli). Meillä on aika monet bileet rästissä viime vuodelta, katsotaan josko tänä vuonna saisi edes yhdet niistä pidettyä. Kenties yhdistetään kaikki juhlat ja pidetään vuoden suurimmat kreisibileet sitten kun se on taas sallittua. Siitä tulee siistiä!

Olen ehtinyt tänään loman alun kunniaksi kirjoittaa jo muutamankin postauksen varastoon, mutta ajattelin, että uusi vuosi on hyvä aloittaa kuulumisten päivityksellä. Sitten voi siirtyä uusien aiheiden pariin. Tein ennen lomalle jäämistä Instassa kyselyn, että mitä teille jäi mieleen tästä vuodesta, mitä haluaisitte ehdottomasti nähdä myös tänä vuonna ja mitä toivoisitte lisää ja kysely antoi kyllä upeasti suuntaviivoja tämän vuoden sisällöille. Tuli sellainen fiilis, että oikeilla jäljillä ollaan ja te aidosti pidätte siitä, mitä teen. Tänä vuonna luvassa on perhearkea, pohdintaa, paljon sisustus- ja DIY-juttuja, ruokaa, kasvatusta ja parisuhdetta. Ja kaikkea niiden väliltä. Vuosi 2021 on myös tämän blogin 10-vuotis -juhlavuosi, ja lupaan, että se tulee näkymään teille hyvällä tavalla läpi vuoden.

Ihanaa uutta vuotta kaikille vielä kerran! Tästä vuodesta tulee niin siisti, olen varma siitä. Muistakaa, että vaikka blogiin ei voi ilman tunnuksia kommentoida, mulle saa laittaa palautetta IG:ssä @iinalaura tai blogin FB-sivuilla. Ja toki myös sähköpostitse, mikäli se on itselle helpoin tapa. Toivottavasti tämä vuosi pitää sisällään paljon ihania ja antoisia keskusteluita teidän kanssa!