Robinia katsomassa

19.05.2017

Me oltiin tyttöjen kanssa keskiviikkona Löylyssä katsomassa Robinia. Robin esiintyi lanseeraustilaisuuden yhteydessä parin biisin verran akustisesti, ja esityksen päätteeksi me päästiin vielä tapaamaan Robinia ihan henkilökohtaisesti, ja juttelemaan ja ottamaan kuvia. Oli kyllä ihan mieletöntä nähdä livenä se positiivinen energia mikä Robinista huokui, ja itsevarmuus. Hän oli aivan mielettömän kohtelias ja ihanasti otti meidän tytöt siinä kuvaustilanteessa huomioon. Jäi niin hyvä fiilis kyllä, Robin oli ihan tismalleen sellainen millaisen kuvan hänestä on saanutkin: kohtelias, mahtavan positiivinen ja mukava.

Tytöt olivat ihan suunnattoman innoissaan kun pääsivät tapaamaan lemppariartistiaan ja vielä kuulemaan tämän musiikkia livenä. Kaikki biisit osataan ulkoa ja Robin on kyllä ehdottomasti meillä soitetuin artisti jota koko perhe fanittaa. Nova oli myös mukana tilaisuudessa, hän nukkui Boom Kahin ajan mutta heräsi raikuviin aplodeihin, ja ”Onnellinen” -biisin aikana hänkin oli ihan messissä.

Oli kyllä ihan mahtavaa viedä tytöt tapaamaan Robinia, ei voi kuin olla kiitollinen siitä että oman ammatin kautta pääsee tällaisiakin juttuja kokemaan. Vaikka olen käynyt blogin kautta ulkomaan reissuilla ja tehnyt vaikka mitä, niin kyllä tuo keskiviikkoinen tapaaminen on ihan ehdottomasti top vitosessa. Koska Robin.

Löyly oli kyllä tosi makea paikka, oli hauskaa käydä sielläkin sisällä ekaa kertaa. Viime kesänä kovasti suunnittelin että lähden terdelle löylyyn joku kaunis kesäilta, mutta kun sitten vihdoinkin meillä tärppäsi, niin terassisuunnitelmat vaihtuivat alkuraskauden väsymykseen ja jäi Löylykin ihan vain haaveeksi. Ehkä elokuussa uskaltaudun Löylyn terassille, kun Novakin on jo silloin yli puolivuotias ja syö rintamaidon lisäksi muutakin? Saa nähdä uskallanko lähteä yksin, mutta kyllähän tuonne voi keskellä päivää toki mennä koko perheenkin kanssa vaikka lounaalle.

Näkymät olivat kyllä huikeat ja Helsingin siluetti niin upea harmaasta säästä huolimatta. Hernesaaren ranta kehittyy kyllä joka kesä vaan upeammaksi. Tänä kesänä pitää ehdottomasti hengailla siellä enemmän kuin viime kesänä, jolloin käytiin vain yhden kerran. Se on täynnä kivoja kahviloita ja ravintoloita joita pitää käydä testaamassa, ja jo pelkkä rannassa kävely on ihanaa kun voi ihastella upeita maisemia.

Vitsit mä odotan kyllä kesää, tästä kesästä tulee varmasti ihan paras kesä ikinä! Onneksi ilmat lämpenevät kokoajan ja puutkin ovat jo aivan vihreinä. Tänään ollaan saatu aitakin jo pystytettyä pihalle ja tutustuttu taas uusiin naapureihin, jotka vaikuttavat ihan mahtavilta tyypeiltä. Näillä fiiliksillä on huippua lähteä viikonloppuun!

Ihanaa viikonloppua kaikille <3


Vegeruokaa kotiovelle – Sannan Vegekassi

18.05.2017

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Sannan ruokakassin kanssa.

Aikaisemmin olen kertonut teille kuinka me ollaan koettu hektisissä elämänvaiheissa Sannan ruokakassi todella kätevänä palveluna, ja edelleen olen samaa mieltä. Ei oltaisi saatu yhtään niin ravitsevaa ja herkullista ruokaa raskauden loppumetreillä ja pikkuvauva-ajan ekoina hetkinä ilman Sannan ruokakassia ja valmiiksi kotiovelle toimitettuja ruokatarvikkeita sekä reseptejä.

Moni on kuitenkin kaivannut tavalliselle sekasyöjän ruokakassille vaihtoehtoa, mukaan lukien minä itse: kasvisruokaa olisi mukavaa syödä enemmän.  Nyt kuluttajien tarpeeseen on vastattu, ja 17.5. alkaen on Sannan ruokakassilta voinut tilata myös Vegekassin. Ensimmäiset Sannan vegekassit jaetaan tilaajille 29.5. eli jo aivan pian. Vihdoin kasvissyöjätkin pääsevät kokeilemaan Sannan huippuja reseptejä, joista me sekasyöjät ollaan nautittu jo pitkään.

Mä olen ollut jo pitkään todella innoissani kasvisruoasta ja yrittänyt lisätä kasvisruoan osuutta meidän perheen viikottaisessa ruokalistassa. Monena päivänä syödäänkin kasvisruokaa nykyisin. Välillä kuitenkin tulee tunne että sitä aina pyörittää niitä samoja reseptejä, tai sitten ei välttämättä aina saa tarpeeksi makua jos yrittää itse soveltaa jotain omaa.

Sannan Ruokakassin vegekassissa mä odotankin erityisesti niitä herkullisia reseptejä ja täysin uusia kasvisruokia joita me ei olla vielä kokeiltu, vaihtelua ruokapöytään. Ruokakassipalveluitahan on nykyisin monia, mutta miksi juuri Sannan ruokakassi on mun suosikki? Juuri niiden reseptien takia. Jokainen resepti on tosi hyvin mietitty ja hyvänmakuinen, helppo toteuttaa arjessa ja ruokaa tulee riittävä määrä meidän perheen tarpeisiin. Nyt odotan samaa myös vegekassilta, jota päästään kokeilemaan ekojen joukossa.

Mä pääsin kurkkaamaan ensimmäisen vegekassin reseptit etukäteen, ja täytyy sanoa että kyllä täällä vesi kielellä jo odotellaan! Ensimmäisen kassin reseptejä ovat  Libanonilainen sahramiriisi kuminalla ja jogurttipalloilla, Halloumiburgerit bbq-marinadilla, limekastikkeella sekä paahdetulla bataatilla ja Sweet Corn Gazpacho papusalsalla ja juustoraasteella. NAM! Siis ihan älyttömän herkullisen kuuloiset ruuat, ja vilkaisin reseptejäkin ja ne ovat Sannalle tyypilliseen tapaan mukavan yksinkertaisia.

Kolmen päivän ateriat ja reseptit sisältävä vegekassi on helppo tapa lisätä kasvisruokien osuutta omassa ruokavaliossa, tai tuoda vaihtelua omaan kasvisruokavalioon. Kolmen päivän vegekassin hinta on normaalisti 74 euroa, mutta nyt uudet tilaajat saavat ensimmäisen kassin hintaan 59 euroa. Kassin pääset tilaamaan tästä.

Sannan ruokakassit toimitetaan maanantai-iltaisin, ja tilaaja saa itse valita haluaako kassin joka viikko vai joka toinen viikko. Tilauksen voi päättää koska tahansa. Uuden kolmen päivän vegekassin lisäksi Sannan ruokakassin valikoimista löytyy kolmen ja viiden päivän perhekassit tavallisena ja gluteenittomana, sekä kolmen päivän pikakassi jossa on vielä helpompia ja nopeampia ruokia kuin perhekassissa. Sannan ruokakassi -palvelu toimii nykyään useissa isoissa kaupungeissa, ja voit tarkistaa omalla postinumerollasi Sannan ruokaksssin sivuilta toimitetaanko kassia juuri sinun alueellasi.

Yhteistyössä Sannan ruokakassi. 

Herkullista päivää kaikille!


Kun vauva on rinnalla

17.05.2017

Kun mä katson Novaa silmiin imetyksen jälkeen, mä näen syvää luottamusta ja rakkautta. Vaikka vauvalla ei ole vielä sanojakaan käytössä, hänen silmistään voi lukea kaiken mitä mielessä liikkuu milloinkin. Imetyksen jälkeen Nova jää aina rinnalle hengailemaan. Ne on meidän kahdenkeskisiä pieniä hetkiä joita kukaan muu ei voi kokea samalla tavalla. Se on samalla siunaus ja harmi – toki haluaisin että Ottokin pääsee kokemaan ihan tismalleen samat hetket, koska ne ovat niin ihania. Onneksi Novalla ja Otolla on ihan omat juttunsa joita he tekevät kahdestaan.

Vauvan silmät ovat ihan uskomattomat. Noilla pienillä ihmisillä on vielä vähän keinoja käytettävissä kertomaan omasta fiiliksestä, mutta onneksi on silmät. Kuten klisee kuuluu, silmät ovat sielun peili, vauvoilla ainakin. Heidän katseensa on rehellinen ja armoton, siitä näkee kaiken. On myös ihan absurdia että vauvat eivät räpyttele silmiään juurikaan, ainakaan meidän Nova. Hän voi tuijottaa suoraan silmiin vaikka kuinka kauan samalla kuin syö.

Mä rakastan sitä hetkeä, kun Nova on jo syönyt masun täyteen, ja katson häntä silmiin, ja hän päästää irti rinnasta ja alkaa hymyillä maailman leveintä hymyä, säestäen sitä ehkä pienellä ilon kiljahduksella. Se hymy ja ilo on niin aitoa, hän on puhtaasti onnellinen siitä että sai mahan täyteen ja saa olla äidin lähellä rinnalla. Niin pieni asia, mutta vauvalle niin suuri. Vauvat eivät kaipaa paljoa, kunhan vain saavat olla lähellä ja rakastettuja.

Otin nämä kuvat maanantaina sen jälkeen kun olin imettänyt Novan. Hän sai sinä päivänä kaksi rokotuspiikkiä ja rotarokotteen suun kautta. Rokotukset menivät hyvin, ja hän rauhoittui heti kun sai tulla rinnalle niiden antamisen jälkeen. Vaikka meille aikuisille tissit ovat vaan tissit, vauvalle tissi on lohtu, rauha ja rakkaus. Se auttaa kaikkeen. Silloin kun harmittaa, pitää tarrata kovemmin kiinni pikkuruisilla sormilla, ja pitää kiinni ettei vaan kukaan vie rintaa pois. On mieletöntä nähdä miten vauva rentoutuu ja rauhoittuu kun pääsee rinnalle. Näissä kuvissa Novaa ei kyllä harmittanut, hän oli aivan oma kujeileva itsensä kun rokotuksista oli kulunut jo monta tuntia.

Nova kasvaa hurjaa vauhtia, mutta toivon että saan nauttia näistä hetkistä vielä mahdollisimman pitkään. Vaikka muutaman kuukauden päästä hän on jo paljon liikkuvaisempi, mä toivon että hän malttaa välillä jäädä siihen lähelle. Se on niin ainutlaatuista ja ihanaa, että toivon että voisin purkittaa näitä hetkiä itselleni varastoon.

Imetystä on takana nyt kolme ja puoli kuukautta, enkä sekuntiakaan vaihtaisi pois. Välillä Novalla on ollut rintaraivareita, viimeksi siinä parin kuukauden iässä, niistäkin päästiin yli ja sen jälkeen ollaan taas nautittu rauhallisista imetyksistä hytkyttelyn ja pikaruokailun sijaan. Olen onnellinen ja iloinen siitä että kaikki on sujunut näin hyvin, ja toivon että imetys sujuu hienosti niin pitkään kun Nova sitä haluaa jatkaa.

Rakastan tätä minityyppiä niin paljon <3


Piristystä hiuksiin

16.05.2017

Mulla on ollut elokuusta asti melkein samanlaiset hiukset ja nyt oli jo aika radikaalimmalle muutokselle. Eilen koitti pitkään odottamani käynti vakkarikampaajani Essin tuolissa, Yhteistyökampaamossani Salon Pepe Åhman Tapiolassa. Mun oli tarkoitus mennä kampaajalle heti kun Oton vanhempainvapaa alkaa, mutta ensin oltiin Oulussa ja Tukholmassa ja viime viikko oli vielä täynnä muuta puuhaa. Eilen onneksi oli hyvä aika, ja huristeltiin Novan neuvolan jälkeen kohti Tapiolaa.

Otto ja Nova tulivat mukaan, koska Nova vielä syö kuitenkin 2-3h välein päivällä, ja yksin mulla olisi kestänyt reissussa ainakin tuplamäärä tunteja. Onneksi Tapiolan Salon Pepe Åhmanilla on paljon tilaa ja Nova nukkui melkein kokoajan paria ruokataukoa lukuunottamatta, kun reissu osui juuri hänen pitkien päiväuniensa ajaksi.

Lähtötilanne oli raidoitettu vaaleanruskea, aika lailla mun oma luonnollinen hiustenvärini. Essi vaalensi koko pään raidoittamalla tiheästi sekä folioraitoja että balayagea, ja hius vaaleni ihan uskomattoman hyvin, paljon paremmin kuin osasin edes olettaa. Mulla olikin ollut jo kova ikävä vaaleaa tukkaa! Vaalennuksen päälle laitettiin vaaleanpunaista ja harmaata suoraväriä sekoitettuna, jotta saatiin vähän sellainen metallisen vaaleanpunainen look. Tämä ei luultavasti kestä muutamaa pesua kauempaa, eikä ole tarkoituskaan. Halusin vaan hetkeksi jotain piristävää tukkaan kun olen kokenut olevani niin ”harmaavarpunen” melkein vuoden putkeen.

Kuvissä näkyvässä vaaleassa välivaiheessa hiusten sävyä ei ole edes taitettu millään, vaan ainoastaan vaalennettu. Pakko nostaa hattua Essille miten nätin sävyn hän sai aikaan ihan ilman taittoa, ja tuohon väriin tämä vaaleanpunainenkin sitten luultavasti haalistuu. Juteltiin yhdessä, että vaalea pohja on vaan niin ihana kun sen kanssa voi leikitellä ja kokeilla aina vaikka juuri eri sävyjä, taittoja tai suoravärejä. Onnistuu karkkipastellit ja onnistuu kylmät sävyt pienellä vaivalla. Blondi vaan tuntuu niin omalta, ja se tunne vahvistui vielä entisestään kun katselin vanhoja profiilikuviani.

Nyt siis toistaiseksi mennään tällä ihanan karkkisella ja sopivan hienovaraisella vaaleanpunertavalla sävyllä sen aikaa kun se kestää, ja katsotaan mitä sen alta paljastuu. Ehkä olen ensi viikolla blondi, tai sitten vedän jonkun toisen pari pesua kestävän sävyn päälle. Tai jos en halua luopua tästä niin jatkan vaaleanpunaisella linjalla, se jää nähtäväksi. Nyt mulla on kuitenkin juuri sellainen ihana muuntautumiskykyinen tukka jollaista olen kaivannutkin.

Essi tasoitti mun hiusten latvoja, kun mulla on edelleen se ongelma että tukka katkeilee keskeltä takaa. Onneksi nykyään jo paljon vähemmän kuin silloin reilu vuosi sitten kun aloin käymään Salon Pepe Åhmanilla, ja käyttämään Olaplexiä säännöllisesti sekä kotona että aina kampaajalla. Mun hiukset on vahvistuneet ihan tosi paljon, ja jatkan edelleen kasvattamista. Yhdessä ihmeteltiinkin miten paljon mun tukka oli kasvanut siitä kun elokuussa leikattiin se ihan lyhyeksi polkaksi.

Hiusten väri ja leikkaus saatu yhteistyön merkeissä. 

Mä rakastan mun uusia hiuksia ja nyt olo on paljon enemmän MINÄ! Mitäs te tykkäätte, hitti vai huti?

INSTAKISA:

Suunniteltiin yhteistyössä Salon Pepe Åhmanin kanssa teille huippu arvonta Instagramin puolelle, jossa palkintona on kahdelle onnekkaalle ilmainen hiusten värjäys ja leikkaus (arvo 150€) valitsemassaan Salon Pepe Åhman -salongissa. Käykää ihmeessä seuraamassa sekä mun tiliä @iinalaura että Salon Pepe Åhmanin tiliä @salonpepeahman ja osallistukaa arvontaan tägäämällä kaverinne mun tilillä julkaistuun arvontakuvaan!

Aurinkoista ja ihanaa iltaa kaikille <3


Hyvinvointia vauvan vatsalle – Rela Drops

15.05.2017

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Rela Dropsin kanssa.

Vauva-arkea on nyt takana ne kriittisimmät kolme kuukautta, jolloin vauvat ovat kaikkein itkuisimmillaan ja kärsivät eniten vatsavaivoista. Hassua sanoa näin, mutta siinä missä keskimmäisen kanssa odotin tuota kolmen kuukauden rajapyykin täyttymistä kuin kuuta nousevaa, nyt en ole sitä muuten edes huomannut kuin siitä että vauva kasvaa ja kehittyy. Itkuisuudesta tai masuvaivoista ei olla kärsitty kuin hetken rotavirusrokotteen jälkeen, tai joskus kovin satunnaisesti aivan ekoina viikkoina. Meidän vauva on tyytyväinen, hyvinvoiva ja iloinen, ja vatsa toimii hyvin.

Rakkaus omaa pientä vauvaa kohtaan on aivan järjettömän suurta, ja hänelle haluaa tarjota parhaan mahdollisen tien elämään alusta asti. Nova on meidän perheen silmäterä, ja itsekin vielä pienet isosiskot huolehtivat hänestä aivan ihanasti. Isosiskot kyselevät aina saavatko auttaa vaipanvaihdossa tai pukemisessa, tai viihdyttää vauvaa silloin kun hän on hereillä. Kahden vanhemman lapsen kasvun myötä on tajunnut sen miten hurjan lyhyt se vauva-aika on, eikä satunnaisista itkuista ole tullut otettua niin paljoa stressiä kun tietää että tämä vaihe on niin lyhyt.

Rokotuksen antamisen jälkeen otettiin käyttöön Relatipat, ja en tiedä oliko niiden ansiota vai sitten vatsan tottumista, mutta itkuisuus loppui parissa päivässä siitä kun alettiin antaa maitohappobakteeria vauvalle. Myös vatsavaivat menivät ohi, ja ollaan jatkettu maitohappobakteerin antamista senkin jälkeen. Tänään neiti saa tokan annoksen rotarokotetta, ja toivotaan että nyt maitohappobakteerin kanssa masuvaivoja ja itkuisuutta ei tulisikaan niin paljoa kuin viime kerralla.

Mä täysimetän Novaa ja imetyskin itsessään antaa hyvän vastustuskyvyn ja on parasta mahdollista ravintoa pienelle masulle, mutta maitohappobakteerin antamasta lisäsuojasta tuskin on ainakaan haittaa. Nova syntyi kaikkein pahimpaan flunssa- ja vatsatautiaikaan, ja saadaan olla kyllä hurjan kiitollisia siitä että pieni on toistaiseksi saanut ainakin olla terveenä. Isommat tytöt tuovat päiväkodista kotiin liudan pöpöjä joka päivä, vaikka käsiä pestäänkin, ja koen Relatippojen antaman lisävahvistuksen oikein hyvänä juttuna.

Meillä innokkaat isosiskot ovat juuri he jotka muistavat myös muistuttaa antamaan Rela Dropsit Novalle. He muistavat pilkuntarkkaan joka ikinen aamu ottaa omat D-vitamiininsa ja samalla muistuttavat äitiä ja isiä antamaan vauvallekin omat tipat ja ottamaan myös itse vitamiinit. Se on hyvä että he ovat pienestä asti tottuneet muistamaan vitamiinit, toivottavasti se tapa säilyy aikuisuuteen asti.

Rela Dropseilla on nyt uudistunut pakkaus josta on helppoa annostella tipat vauvan omaan lusikkaan (tai suoraan maitoon jos vauva syö pullosta). Tipat säilyvät avatussa pakkauksessa kolme kuukautta. Riittoisassa pakkauksessa on 50 viiden tipan annosta, eli siitä riittää pitkäksi aikaa. Nova on tykästynyt omiin tippoihinsa, ja vaikka hänelle ei pullo tai tutti kelpaa niin lusikkaa hän maistelee aivan innoissaan ja jää maiskuttelemaan tippoja joka kerta tyytyväisenä.

Vauva-arjen kiireitä helpottaakseen Rela Dropsista on ilmestynyt nyt myös uusi Rela Drops + D, joka yhdistää maitohappobakteerin ja D-vitamiinin samaan pulloon. Näin tulee samalla huolehdittua vauvalle vitamiinit ja masun hyvinvointi, eikä tarvitse muistaa kaksia tippoja päivittäin. Rela Dropsien sisältämä maitohappobakteeri on äidinmaidosta eristettyä Lactobacillus reuteri Protectis® -bakteeria, joka sopii luontaisesti ihmiselle.

Rela Drops + D sisältää myös hyvin imeytyvää D₃-vitamiinia, joka ylläpitää vahvaa vastustuskykyä, ja jota suositellaan annettavaksi kaikille vauvoille kaksiviikkoisesta alkaen. Monet kokevat että D-vitamiinista tulee mahavaivaa, ja siksi tämä onkin erityisen hyvä ratkaisu, koska maitohappobakteeri rauhoittaa vauvan vatsaa kun sinne tulee jotain uutta eli D-vitamiinia. Molempia Rela Dropseja, eli sekä pelkkää maitohappopakteeria että myös D-vitamiinin sisältävää Rela Dropsia, myydään apteekeissa ympäri Suomen.

Yhteistyössä Rela Drops.

Miten te huolehditte vauvan masun hyvinvoinnista? Oletteko kärsineet mahavaivoista tai toistuvista flunssista?