Tänään alkoi 29. raskausviikko eli täyteen tuli raskausviikko 28+0. Vauvan täysiaikaisuuteen on enää yhdeksän viikkoa, huh ja wau. Mä törmään usein fb:ssä hassuihin kuviin koskien sitä kuinka esikoisen aikana oli aivan kartalla siitä mikä raskausviikko milloinkin on menossa, ja kuopuksen kohdalla ei ole mitään käryä. Mutta mulla se ei kyllä pidä paikkaansa, blogin ansiosta tulee seurattua näitä viikkoja tällä kolmannellakin kerralla aikamoisen tarkkaan. Musta se on ihanaakin että tiedän missä mennään, vaikka saattaahan se olla että välillä odotusaika tuntuu sen takia sitten pidemmältä. Tiedän kuitenkin että tulen ikävöimään tätä masua vielä joskus ihan todella kovaa, ja siksi olenkin tyytyväinen että on tullut otettua tästä ajasta kaikki irti.

Vauva tuntuu oikeasti jo aika isolta, ja osa liikkeistä sattuu kipeästikin. Mahakin on iso ja kasvaa vain kasvamistaan. Tällä viikolla vauva päätti yhtäkkiä ensimmäistä kertaa vierailla mahan vasemmalla puolella, vaikka on siis nämä ensimmäiset 27 viikkoa ollut oikealla. Voin kertoa että mahani oli hieman järkyttynyt tästä yllätysvierailusta! Mutta nyt kun tyyppi on hyörinyt joka puolella, niin mahakin on tottunut. Jännää vaan, että tähän asti hän on aina ollut vaan oikealla. Edelleenkin pääosin hengailee siellä puolella, mutta sitten yhtäkkiä päätti, että käynpä välillä pyörimässä täällä vasemmallakin. Ehkä oikealla alkoi olla liian ahdasta.

Hormonipäänsäryt ovat tehneet comebackin, sopivasti kellon tarkkaan juuri nyt, kun seesteinen keskiraskaus on ohi ja viimeinen kolmannes virallisesti alkanut. Päätä on särkenyt jo kolme päivää putkeen, mutta ehkä se tästä pian taas hellittää. Onneksi muut alkuraskauden ihanat oireet ovat pysyneet poissa, enkä ole mitenkään väsynyt tai huonovointinen muuten. Olo on ihan suhteellisen energinen, ja olen voinut päänsärkyä lukuunottamatta hyvin.

Kotona jaksan liikkua ja tehdä aika paljonkin, ja on ihan hyvä olla: Pidemmät kävelyt ja kauppareissut tuntuvat raskaammilta ja kävelyni muistuttaa jo erittäin hidasta ankkaa. Mua aina naurattaa, kun me liikutaan jossain ja mietin miten huvittavalta varmasti näytän. Supistukset eivät ole pahentuneet tai lisääntyneet ja olen uskaltanut rentoutua niiden suhteen. Sekin on varmasti tehnyt hyvää, koska stressikin aiheuttaa supistelua ainakin mulla.

Toivon kovasti, että saan nauttia tästä hyvästä ja energisestä olosta mahdollisimman pitkään. Uskon, että saankin kunhan muistan kuunnella kroppaa ja itseäni ja ottaa rennosti silloin kun olo on sellainen että sille on tarvetta. Joulukuussa meillä olisi vielä yksi pikkureissu tiedossa sukulaisen syntymäpäiville ja toivon että pääsen osallistumaan sinne. Viikkoja onkin silloin jo aika monta kasassa. Onneksi ajomatka ei olisi kuin reilun tunnin verran, eli sen puolesta ei pitäisi olla ongelmaa. Pidetään peukkuja.

Tässä vielä kunnon mahakuva viikolta 28+0, aikamoinen pötsi! Otto kutsuu mua möhömahaksi, kaikella rakkaudella.

Ihanaa päivää kaikille <3

Viimeisen viikon sisään mulle on sanottu useamman ihmisen toimesta useampaan kertaan että vaikutan ihmiseltä joka rakastaa ja arvostaa perinteitä. Tämä on musta tosi mielenkiintoinen huomio, koska en koskaan aiemmin ole itse huomannut tätä piirrettä itsessäni. Sanalla perinne on myös joskus ehkä jopa negatiivinen kaiku, riippuen toki ihan siitä mihin perinteet liittyvät. Mulle perinteet ja niiden luominen kuitenkin luovat sellaista turvaa, jatkuvuutta, ja mahdollisuuden tehdä ihania asioita. En vaan koskaan ollut tajunnut miten suuri rooli niillä on mun elämässä. Miten tykkään tehdä monet asiat aina samalla tavalla, ja miten haluan luoda toistuvia kivoja juttuja joita yhdessä perheenä tehdään.

Mulle perinne ei automaattisesti tarkoita vanhoja asioita, tai kaavoihin kangistumista – vaikka jouluruokia yhä edelleen mummoni resepteillä kokkaankin ja koristelen joulukuusen aina samaan aikaan kuin omassa lapsuudessani. Mulle perinteet ovat tutun ja turvallisen lisäksi enemmänkin uuden luomista, rakastan luoda uusia perinteitä ja nyt kun pysähdyn asiaa ihan miettimään, olen tainnut yhdessä Oton kanssa luoda meidän perheelle aika monta omaa uutta perinnettä.

Naistenpäivänä meidän perheen naiset saavat valita itselleen kukkakaupasta haluamansa kukat. Kaikki meidän perheen naiset, ei vain äiti. Pääsiäisenä on pääsiäismunajahti, äitienpäivät kuvataan videolle, isänpäivänä syödään munakokkelia ja pekonia aamiaiseksi, ja joulukuussa lapset saavat valita joka vuosi oman uuden joulukoristeen joita heille kerään. Aatonaattona kokataan aina Oton kanssa itse alusta loppuun kaikki jouluruuat, ja jouluaattoon kuuluu pulkkamäki säiden niin salliessa. Kesälomalla mennään aina Ouluun vaikka koko kesälomaa ei siellä vietetäkään.

Jouluihmisenä iso osa perinteistäni liittyy nimenomaan jouluun, mutta koen että ne tuovat iloa ja valoa myös kaikkiin muihin vuodenaikoihin. Niistä jää ihania muistoja lapsille, ja ne tuovat juhlan tuntua vuoden tärkeisiin päiviin. En usko että perinteitä voi olla liikaa, varsinkaan jos niiden kanssa ollaan myös joustavia eikä niitä toteuteta hampaat irvessä. Viime äitienpäivää en kuvannut videolle vatsataudissa väkisin, enkä ikinä pakottaisi perhettä mihinkään perinteeseen joka ei tunnu kaikista hyvältä. Jos isompana lapsista jotkut perinteet alkavat tuntumaan tylsiltä, niitä voidaan muuttaa tai niistä voidaan luopua. Tosin uskon että vielä teini-ikäistenkin kanssa jouluaaton pulkkamäki voisi olla aika mahtava hetki hullutteluun, ja sellainen hetki kun ehkä niin kovin isoja ja cooleja muka olevat teinit päästäisivätkin kaikki tunteet valloilleen ja heittäytyisivät täysillä lumessa pyörimiseen. Etukäteen ei voi tietää mutta aina saa toki haaveilla.

Uskon että perinteistä jää meille kaikille ihania muistoja, ja niistä muodostuu lapsille erityisesti sellainen turvallisuuden ja jatkuvuuden tunne elämässä. He tietävät mitä odottaa ja saavat osallistua juhlatunnelman luomiseen omalta osaltaan. Perinteiden lisäksi tykkään myös tietyistä rutiineista, kuten iltasadun lukemisesta joka ilta ja siitä että päivällinen syödään aina yhdessä ruokapöydän ääressä koko perhe. Uskon että rutiinit ja perinteet yhdessä tekevät hyvää, ja jos tietyt asiat toistuvat samankaltaisina, se luo lapsille turvallisuuden tunteen vaikka elämässä olisi ajoittain paljonkin muuttuvia tekijöitä. Perinteiden lisäksi rakastan myös yllätyksiä ja spontaaniutta, ja kun näitä kaikkia yhdistelee keskenään, elämä ei ainakaan tunnu tylsältä. Aina on jotain mitä odottaa, ja aina tapahtuu jotain odottamatonta ja hauskaa. Yksikään päivä ei ole samanlainen kuin toinen, mutta jokaisessa päivässä on tuttuja ja tärkeitä elementtejä.

Mikään ei ole mulle tärkeämpää elämässä kuin se että mun perhe voi tuntea olonsa onnelliseksi, turvalliseksi ja rakastetuksi, ja yritän ajatella kaiken aina sen erityisesti huomioon ottaen. Ehkä sieltä kumpuaa myös tämä rakkaus perinteitä kohtaan.

Oletteko te perinteiden ystäviä, vai tykkäättekö enemmän yllätyksellisyydestä ja suunnittelemattomuudesta?

Kun synnytys jo pikkuhiljaa lähestyy, ajattelin kirjoittaa vähän meidän ajatuksista tulevan vauvan nimen suhteen. Meillä on etunimi ja kolmas nimi päätettynä, ja etunimeä ollaan kahdenkesken Oton kanssa käytetty siitä asti kun sen päätimme. Toki jos vauva tyttölupauksesta huolimatta sattuisikin olemaan poika, niin sitten menisi kyllä nimivalintakin uusiksi. Olisi varmaan aika hassua jos on rakenneultrasta asti ajatellut odottavansa tyttöä ja sitten syntyisikin poika, tosin tähänkin ollaan onneksi varauduttu ja 90% hankinnoista on tai tulee olemaan neutraalin värisiä, varsinkin kaikki isommat jutut sopivat kyllä kummalle vain.

Meille oli tärkeää että tytön nimi on meidän perheen näköinen, ja omalta osaltaan sopii myös Tiaran ja Zeldan nimeen, vaikka niissä ei sinällään mitään kovin yhteistä olekaan muuta kuin se että eivät löydy nimipäiväkalenterista. Jos olisin jo Zeldaa odottaessa osannut aavistaa että meille tulee joskus kolmas tyttölapsi, olisin varmaan säästänyt nimen Alva hänelle, sillä niin kovasti mä siitä nimestä tykkään ja olisin halunnut antaa sen ihan kutsumanimeksi. Mutta se oli jo käytetty Zeldan toisena nimenä, niin sitten me lähdettiin miettimään nimeä ihan puhtaalta pöydältä, ajatukset tyhjinä.

Mä aloitin nimen etsinnän netin nimisivustoilta. Vaikka niissä on tuhansia, ellei satojakin tuhansia nimiä, niin jotenkin sieltä aina sitten tulee poimittua niitä omia suosikkeja. Hakuehtoja on paljon, ja nimiä voi etsiä vaikka alkukirjainten, tavujen, loppukirjainten tai vaikka aihepiirin perusteella. Parhaita nimisivuja ovat meidän nimeämistottumuksia ajatellen ulkomaiset nimisivustot, sillä yhdenkään meidän lapsen nimet eivät ole alkuperältään suomalaisia.

Mä tykkään kyllä tosi paljon suomalaisistakin nimistä, ja monet perinteiset nimet kuten Aino, Oiva ja Selma on tosi tosi kauniita. Jotenkin ne ei vaan ole kuitenkaan sitten valikoituneet omille lapsille. Ja nyt tässä vaiheessa kun on jo kaksi erikoisen nimen omaavaa muksua, ei tuntuisi luontevalta enää valita kolmannelle perinnenimeä. Kolmannenkin kanssa kuitenkin noudatamme samaa periaatetta kuin kahden aiemman, keskimmäinen nimi tulee olemaan sellainen sopivan tavallinen ja turvallinen, että jos muksu itse ei tykkää erikoisesta etunimestään yhtään, hän on aivan vapaa käyttämään halutessaan toista nimeään tai vaikka kolmatta nimeään, ihan mikä itselle kolahtaa.

Keskimmäistä nimeä ei tosiaan olla päätetty vielä, enkä tiedä miten saadaan se päätettyä. Tähän asti mikään ei ole tuntunut juuri oikealta, vaikka pian kaksi kuukautta ollaan nimeä pähkäilty. Kolme nimeä halutaan kuitenkin ehdottomasti koska muillakin on, ja koska kaksi muuta nimeä toimivat parhaiten siten että siinä välissä on jotain siihen sopivaa. Välillä innostun miettimään nimiä koko illan ja välillä asia unohtuu kokonaan, kun on niin tottunut käyttämään sitä etunimeä että ei edes ajattele että nimi ei vielä ole ”valmis”.

Kuvat: ruutukaappauksia mun Kastejuhla -pinterestboardista

Tällä kolmannella kerralla nimen salaaminen menee jo ihan rutiinilla, vaikka siitä jatkuvasti uteluita tuleekin niin äidiltä kuin kavereiltakin. Ei ole ollut kertaakaan hankalaa muistaa olla sanomatta nimeä ääneen. Myöskään tytöt eivät nimeä tiedä, ja hekin saavat kuulla sen sitten kastejuhlan yhteydessä kun nimi viimein paljastuu. Toistaiseksi toinen tytöistä on sitä mieltä että vauvan nimeksi pitäisi tulla Mia, ja toinen ehdottelee kaikkien kavereidensa nimiä vuorotellen. Se on aika hauskaa, mua jännittää jotenkin ihan hirveästi että mitä meidän lapset sitten tykkäävät siskon nimestä kun saavat kuulla sen. Viimeksi kun nimettiin Zeldaa niin Tiaralla ei kauheasti siinä kypsässä 1,5v iässä ollut nimestä mielipidettä. Ensi keväänä tytöt ovat kuitenkin sen verran isoja että heillä varmasti joku mielipide tulee olemaan.

Saa nähdä! Nyt ajattelin kuitenkin kääntyä teidän puoleen, sillä olen huomannut että moni teistä lukijoista jakaa mun innostuksen lasten nimiä kohtaan. Kertokaa siis ihmeessä halutessanne teidän mielestä kauneimpia nimiä, ehkä sielä löytyisi meidän kuopukselle upea ja ihana keskimmäinen nimi, tai nimi joka auttaisi löytämään sen meidän suosikin kaikkien ihanien nimien joukosta. Ja jos teillä on jotain ihania tarinoita nimien takaa, niin niitäkin saa jakaa!

Ihanaa tiistai-iltaa kaikille <3

Sitä mukaa kun ollaan saatu laatikoita purettua, olen uskaltanut myös laittaa esille jo muutamia joulukoristeita. Jouluinen paperitähti on koristanut ruokailutilaa nyt pari viikkoa, ja viikonloppuna askartelin meille uudet adventtikynttiläkipot. Tai no itse kipot olivat valmiita, ostin ne keväällä Anttilasta -75% alennuksesta johonkin huimaan kahden euron hintaan. Silloin niissä oli vielä punavalkoruutuiset rusettinauhat. Pienessä DIY-vimmassani kuitenkin irroitin nauhat ja korvasin ne Tigerista ostamallani kultaisella glitterteipillä. Se teki tuikkukupeista huomattavasti ajankohtaisemman näköiset, ja meidän kotiin sopivammat. Aika huikeaa että sunnuntaina juhlitaan jo ensimmäistä adventtia!

Viime viikolla käytiin Stockmannin joulumaailmassa ostoksilla tyttöjen kanssa ja jouluperinteen mukaisesti kummatkin saivat valita yhdet mieleisensä joulukoristeet, kuten joka vuosi. Kummatkin valitsivat lasipallon, joiden sisällä on joulukuusia (tosin erilaiset). Aika ihanat pallot kuitenkin. Mun mielestä tämä on yksi meidän hauskimpia joulunodotusperinteitä, sillä sitten kun tytöt ovat aikuisia on heillä jo iso kokoelma persoonallisia ja hauskoja joulukoristeita. Tällä hetkellä siihen kuuluu mm. autoja, robotteja, pinkkejä leivoksia ja kakkuja ja nyt nuo joulukuuset. Ja tietenkin Baby’s first Christmas -vuosipallot niiltä jouluilta kun tytöt ovat olleet liian pieniä valitsemaan itse koristeita. Ensi vuonna pitää sitten ostaa vielä vauvalle oma sellainen Baby’s First Christmas 2017 -pallo niin hänkin saa alkaa keräämään omaa kokoelmaansa.

Sunnuntai-iltana pyöräytettiin ensimmäiset vuohenjuusto-viikunahillotortut Oton kanssa iltapalaksi ja ai että oli hyvää, olin niin kaivannut niitä! Piparitaikina ja toinen paketillinen torttutaikinaa odottavat pakkasessa, saa nähdä milloin intoudutaan tyttöjen kanssa leipomaan eka satsi pipareita. Muutaman uuden piparimuotinkin olen ostanut, sillä meiltä puuttui niinkin olennaisia juttuja kuin ihan ne perus tähdet ja sydämet. Kaikkia jänniä juttuja on ollut aina mutta sitten ne perus piparimuotit on jostain syystä uupuneet. Nyt löytyy nekin!

Ensi viikolla starttaa jo blogin joulukalenterikin ja mä olen siitä niin innoissani. Siellä on luvassa vaikka ja mitä jouluista kivaa teille ja mulle, ja ennenkaikkea en malta odottaa että pääsen näpertelemään kaiken jouluisen puuhastelun pariin. Joulussa on taikaa! Joulukalenterissa tulee ilmestymään uusi luukku joka päivä, ja se tulee olemaan juuri sellainen kuin aiempinakin vuosina: täynnä joulua, herkkuja, joulutarinoita, lahjaideoita, askartelua, vinkkejä ja seassa muutama ylläri. Sen lisäksi blogi päivittyy suhteellisen normaaliin tahtiin muutenkin, eli ei tarvitse pelätä että ihan kaikki muuttuu vain jouluksi jos ei joulu itseä niin miellytä. Mä lupaan yrittää hillitä joulun kanssa itseäni sinne kalenteriin asti, mutta pakkohan mun oli vähän päästää tätä joulutunnelmaa ulos jo näin etukäteen, ihan pikkuisen vain!

Mua käytiin tänään haastattelemassa erääseen lehteen juurikin joulun tiimoilta, ja siksi mä olen täällä niin joulumeiningeissä kun sain yli tunnin ajan vaan höpöttää meidän jouluperinteistä ja siitä mitä joulu mulle merkitsee ja keskittää kaikki ajatukset kaikkeen jouluun liittyvään. Voitte uskoa että olen täällä koko päivän kuunnellut sitten joululaululistaa ja juonut glögiä ja haaveillut lanttulaatikosta.

Joko te alatte olla joulufiiliksissä? Olen huomannut somesta että monilla on ollut joulukuusikin jo monta viikkoa! Hieman kaiholla olen niitä katsellut kun itse olen mennyt suostumaan sellaiseen diiliin tuon toisen puoliskoni kanssa että se kuusi laitetaan vasta itsenäisyyspäivänä. Eikä meillä edes ole kuusta, kun vanha kuusi meni rikki. Nyt on siis hakusessa vielä uusi joulukuusi, ja olen miettinyt että uskaltaisinko monen vuoden tauon jälkeen ottaa riskin ja kokeilla josko kykenisin ihan aitoon kuuseen allergian puolesta? Mulla kun muutenkin on allergista nuhaa (ja raskausnuhaa) aina, niin saattaa olla että en edes huomaisi mitään eroa siinä onko meillä oikea kuusi vai ei. Kauanko aidot kuuset edes säilyvät? Voiko sellaista laittakaan vielä itsenäisyyspäivänä vai onko ainoa mahis sitten tekokuusi jos haluaa alkaa ajoissa koristelupuuhiin?

Huomaatteko miten juttu lähtee rönsyilemään heti kun saan puhua joulusta? Tämä on mun ikuinen lempiaiheeni, sen sai toimittajakin huomata tänään kun mulla vaan tuli ja tuli ja tuli sitä asiaa. Kauhea höpöttäjä-Iina kun joulusta tulee puhe. No, ei ainakaan ole ongelmaa että saisi vastaukset riittämään kattavaksi haastatteluksi.

Ihanaa maanantai-iltaa kaikille!

JA HEI! Vaikka jouluhengessä tai ihan missä hengessä vaan niin käykää kysymässä multa ja Otolta kysymyksiä edellisessä postauksessa, niin me vastaillaan sitten joko kirjoitettuna tai videolta. Mä palan halusta kuulla Oton vastauksia teidän mahtikysymyksiin!

Juteltiin Oton kanssa yksi päivä yhteisen videon tekemisestä, ja me ajateltiin että voitaisiin tehdä yhdessä vastausvideo kysymyspostaukseen. Silloin kun ollaan viimeksi näin tehty pari vuotta sitten, mä en osannut vielä edes editoida. Se tuntui silloin ihan super duper haastavalta ja vaikealta, vaikka on todellisuudessa ihan piece of cake, ja siksi videoiden tekeminenkin silloin venähti vaikka ensimmäinen ja toinen video saikin kivan vastaanoton teiltä. Koska mulla ei pitkään aikaan ole ollut täällä kysymyspostausta, ja vielä pidempään aikaan ei ole ollut mun ja Oton yhteistä, on sille nyt hyvä hetki. Ajattelin jälleen tehdä niin, että saatte kysymystä kysyessänne päättää että haluatteko vastauksen videolla vai kirjoitettuna, koska mieluiten toteutan vastauksen niin että toteutustapa on kysyjälle mieluisa.

Saatte kysyä ihan mitä haluatte, mutta itse tietenkin päätämme sitten että mihin kysymyksiin vastaamme. Jos kysymys ei ole hyvän maun rajoissa tai tuntuu muuten vaikkapa liian intiimiltä niin se jää sitten pois. Mutta yleisesti ottaen parisuhteesta, raskaudesta, lapsista, töistä, mistä ikinä haluattekaan niin kysykää, en malta odottaa että päästään vastaamaan koska teiltä tulee aina niin mielenkiintoisia kysymyksiä. Muistakaa mainita onko kysymys osoitettu molemmille, Otolle vai minulle ja sitten se että haluatteko vastauksen videolla vai kirjoitettuna! Aikaa kysyä on maanantaihin 28.11. klo 23.59 asti ja sen jälkeen vastaamme mahdollisimman nopeasti sekä videolla että kirjoitettuna.

Ihanaa maanantaipäivää kaikille <3