Nyt syyskuussa tulee vuosi siitä, kun juoksin ensimmäisen lenkin pitkän tauon jälkeen, Mallorcan helteessä Oton siskon kanssa. Se tuntui niin hyvältä silloin, vaikka olinkin lenkin jälkeen aivan dööööd. Mutta se fiilis: mä pystyin siihen! Ja siitä sain kipinän aloittaa juoksemisen uudelleen.

Harmaaseen Suomeen palattuamme suuntasin lenkille. Laitoin napit korville, kuuntelin podcastia ja juoksin. Oli niin hiki, puolimatkassa loputtomassa ylämäessä tuntui, etten vaan jaksa enää enempää, mutta juoksin kuitenkin. Parin päivän päästä lähdin taas. Ja taas. Parin viikon kuluttua olin niin ylpeä itsestäni, kun olin pitänyt lenkeistä kiinni. Viikot vaihtuivat kuukausiksi.

Välillä ei huvittanut yhtään lähteä lenkille, tai tuntui ettei kertakaikkiaan ollut aikaa, mutta lähdin silti. Päätin, että juoksen joka viikko vähintään kolme kertaa ainakin 20-30min lenkin. 20min voi kuulostaa lyhyeltä ja tokihan se on lyhyt aika, mutta ensin piti saada kiinni siitä säännöllisyydestä, siitä, että oikeasti lähden sinne lenkille kolme kertaa viikossa. Otin aikaa lenkille sieltä mistä sitä löytyi ja aina sitä jostain löytyi parikymmentä minuuttia.

Sitten kun lenkistä tuli rutiini, saatoin alkaa miettimään matkaa, nopeutta ja aikaa. Aloin tarkkailla tuloksia mun älykellosta ja terveysappista. Olin ihan tyytyväinen. Appi näytti, että kehitystä tapahtui jo muutamassa viikossa kivasti. Talvella mun keskivauhti oli usein 8km/h, johon olin aivan tyytyväinen. Pyrin juoksemaan aina n. puoli tuntia, matkasta viis. Leuto talvi oli juoksun kannalta ihanteellinen, sillä missään ei ollut jäätä ja oli helppo juosta kun ei tarvinnut edes sen kummemmin miettiä vaatteita. Koko talven pärjäsi juoksutakilla, juoksutrikoilla ja lenkkareilla.

Pidin juoksusta kiinni myös muuton aikaan ja tutkin innoissani kodin lähistön uusia lenkkimaastoja. Keväällä meitä puraisi kunnon ulkoilukärpänen, kun ei juuri muutakaan voinut rajoitusten aikaan tehdä. Huhti-toukokuussa kävin lenkillä lähes joka ikinen päivä, joko yksin tai koko perheen kanssa. Se oli ihan mahtavaa. Nautin siitä ja olo oli tosi energinen.

Kesäkuussa rakastin lenkkeillä lämpiminä kesäiltoina ja monesti lähdin lenkille myös jo aamupäivällä niin, että esikoinen pyöräili ja mä juoksin. Yhtenä kesäiltana lenkillä ollessani mulle iski kauhea aurallinen migreeni ja näkö lähti kesken lenkin. Siitä tuli jotenkin sellainen kammo ja ahdistus, että en juossut moneen viikkoon lenkkejä yksin. 

En voinut sietää ajatusta, että mulla lähtisi uudelleen näkö niin, että olen yksin keskellä skutsia myöhään illalla.  Juoksin koko kesän vain keskellä päivää meidän esikoisen kanssa yhdessä. Jos näkö olisi lähtenyt, hän olisi voinut soittaa Oton hakemaan. Meillä oli tosi kivaa lenkeillä ja höpöteltiin kaikenlaista. Edelleen tykkään lähteä hänen kanssa lenkille. 

Elokuun puolella otin kuitenkin itseäni niskasta kiinni ja päätin, että en anna yhden migreenin lannistaa mun juoksuintoa. Todennäköisyys sille, että migreeni iskee uudelleen lenkillä on hyvin pieni. Olen juossut aikuisvuosinani varmaan muutaman sata lenkkiä yhteensä ja kaksi kertaa on iskenyt migreeni. Niiden kahden migreenin välissä oli viisi vuotta. Pakkasin siis migreenilääkkeet ja minikokoisen vesipullon vyölaukkuun ja lähdin yksin lenkille. Ainakin saisin lääkkeen heti otettua, jos migreeni iskisi kesken lenkin. Ja hyvinhän se lenkki meni, eikä tullut migreeniä.

Nyt olen uskaltanut juosta taas jo useammankin lenkin yksin ja se on ollut ihanaa vaihtelua. Kesän höpöttelylenkit taisivat muuten tehdä hyvää mun juoksukunnolle: Kun totuin juoksemaan kovaa niin, että koko ajan juttelin samalla esikoisen kanssa, nyt juoksen yksin ihan ekstrakovaa. 

Tällä hetkellä mun perus vajaan viiden kilsan lenkillä mun keskivauhti on yli 11km/h, mikä on jo huomattava kehitys siitä vuoden takaisesta. Kun en höpöttele koko ajan, vaan keskityn pelkkään juoksuun, niin vauhtikin on kova ihan huomaamatta. Tuo vauhti tuntuu nyt ihan samalta kuin talvella se 7-8km/h keskivauhti. Tai no, en edes ole mitenkään “död” lenkin jälkeen kuten silloin, vaan yleensä on ihan hyvä fiilis, vaikkakin hiki. Jaksan juosta lenkin ihan helposti ja tiedän, että jaksaisin pidempäänkin jos vaan malttaisin käyttää enemmän aikaa lenkkiin kuin sen puoli tuntia. 

Olen pitänyt sitä prioriteettina, että ylipäätään liikun sen 3-4 kertaa viikossa. Enkä siis vieläkään ole yrittänyt juosta mitään 10km lenkkejä, 4-6km on ollut mulle se perus lenkin pituus. Nyt ajattelin kuitenkin, että näin vuoden jälkeen voisin alkaa kokeilla juosta vaikka kerran viikkoon vähän pidemmänkin lenkin. Olisi niin siistiä juosta joskus elämässä vaikka Naisten kymppi tai ehkä jopa puolimaratoni. Ehkä kokeilen jo tällä viikolla juosta vaikka seitsemän kilsaa, tai vaikka 40 minuuttia. En halua ottaa mitään pitkän ajan tavoitteita, mulle tärkein tavoite on se, että en anna säännöllisen liikunnan pudota pois mun arjesta, tapahtui mitä tapahtui.

Tämä on mulle ihan valtava saavutus, että olen oikeasti pitänyt vuoden kiinni tästä. Säännöllinen liikunta osaksi elämää oli mun tärkein tavoite ja mulla on vaan niin hyvä mieli siitä, että onnistuin. Miten voikin yksi viikon lomareissu muuttaa ihmisen elämää näin paljon?

Juokseminen on mulle kaikkein sopivin ja helpoin harrastus, koska lenkille on helppo lähteä omien aikataulujen mukaan ihan milloin haluaa. Ja lisäksi se on ilmaista ja hauskaa!

Onko täällä muita juoksijoita? Miten olette lähteneet pidentämään matkoja lenkillä?

Mallorcan reissulla kokeilin oikein kunnon juoksulenkkiä pitkästä aikaa Oton siskon kanssa ja yllätyin, kun ei se tuntunutkaan niin pahalta. Luulin, että olisin paljon huonommassa kunnossa. Kun tultiin reissusta kotiin, lähdin lenkille yksin ja juoksin. Olen toki lenkkeillyt reippaasti kävellen tässä pitkin vuotta ja välillä hölkännytkin, mutta suoraan sanottuna aika harvoin. Ei ole ollut säännölliseen juoksuun motivaatiota samalla tavalla kuin oli silloin ennen, kun juoksin aina. Olen juossut viime vuosina joskus ja jouluna, niinkuin sanotaan. Siellä Mallorcalla mun päässä jotain kuitenkin naksahti ja sen reissun jälkeen olen juossut joka viikko ihan vähintään kaksi lenkkiä, mutta useimpina viikkoina 3-4.

Näin siellä Mallorcalla joka päivä, miten Oton sisko lähti aina aamulla lenkille ja sitten hänellä oli koko päivä vielä edessä. Ei se lenkki ollut mitään sen kummempaa, ei mikään valtava suoritus joka haukkaa ison osan päivästä. Samanlainen rutiini kuin vaikka hammaspesu tai aamupala. Olen ikuisesti kiitollinen hänelle tästä mallista. Vaikka se kuulostaa tosi yksinkertaiselta jutulta, niin mulle se ei ollut mikään itsestäänselvyys. Mulle liikunta on lähes aina ollut sellainen pakollinen paha, eikä luonnollinen osa jokapäiväistä arkea.

En ole uskaltanut kirjoittaa tästä mitään ennen tätä, koska mulle on oikeasti käynyt tosi monta kertaa huono tuuri. Siis huono tuuri sillä tavalla, että kirjoitan blogiin, että jee nyt olen lenkkeillyt/treenannut/muuten kuntoillut tosi hyvin ja säännöllisesti ja wohoo ja sitten menee kaksi päivää ja sairastunkin johonkin keuhkotauti-rokko-tulehdus-kuumeeseen ja hyvä putki katkeaa siinä. Voin kertoa, että jännittää nyt, että jinxaan tämänkin kertomalla tästä. Mutta otan sen riskin. Ja tässä lupaan julkisesti nyt, että vaikka tulisinkin kipeäksi, niin sitten etsin sen motivaation uudelleen parantumisen jälkeen ja lähden. Niin hyvä olo lenkkeilystä on viime aikoina tullut.

Olen juossut sellaisia 4-6km lenkkejä ja ne sopivat loistavasti mun arkeen, koska ne eivät vie liikaa aikaa. Usein lähden lenkille heti aamulla kun lapset ovat lähteneet hoitoon ja kouluun. Puolen tunnin lenkki saa hyvin aivot liikkeelle ja sitten on ihana tehdä töitä energisellä fiiliksellä. Aamulenkkeily tuntuu sopivan mulle paljon paremmin kuin sellainen ”katson sitten illalla lasten mentyä nukkumaan päivän jälkeen, että jaksanko lähteä” -lenkkeily, jota ennen hyvin satunnaisesti harrastin. Aamulla ei ole mitään tekosyitä, tiedän jo valmiiksi, että mulla sujuu työtkin paljon paremmin kun käyn juoksemassa puoli tuntia. Välillä tosin, jos on oikein kiire päivä, on kiva tehdä super tehokkaasti töitä iltapäivään asti ja sitten lopuksi palkita itsensä lenkillä ja suihkulla. Siinä saa sitten ajatukset nollattua hyvin päivän jälkeen. Just niin mä tein tänään.

Olen juossut monet lenkit vesisateessa ja olen juossut pakkasellakin ja hyvältä on tuntunut joka ikinen kerta. Parasta on mun mielestä juosta sateessa, koska se virkistää samalla kun mulle tulee loppulenkistä hiki. Kuuntelen aina samalla podcasteja ja hihittelen niiden jutuille. Aiemmin mulla oli vaikea löytää aikaa kuunnella podeja, mutta nyt ehdin kuunnella useamman jakson viikossa kun käyn samalla juoksemassa. Ihan parasta rentouttavaa omaa aikaa. Ja siinä saa paljon uusia näkökulmiakin, kun kuuntelee fiksujen ja inspiroivien ihmisten ajatuksia. Välillä on kiva kuunnella ihan hömppääkin ja päästellä naurunpyrskähdyksiä samalla kun juoksee täyden bussipysäkin ohi.

En ole käynyt vaa’alla lokakuisen verenluovutuksen jälkeen, joten ei ole mitään tietoa onko tämä vaikuttanut mun painoon vai ei. Silloin ei ainakaan ollut, vaan paino oli ihan sama kuin kesälläkin. Olo sen sijaan on ihan älyttömän paljon energisempi ja housujen vyötärö ei enää kiristä. Kolmannen raskauden jälkeen mun vartalo on jojoillut varmaan viisi kertaa. Samat housut, jotka puoli vuotta synnytyksen jälkeen olivat jo ihan hyvät, on välillä olleet aivan liian pienet. Nyt ne taas mahtuu ja jää vielä tilaakin.

Muuten en ole harrastanut liikuntaa, muuta kuin hyötyliikuntaa. Lasten kanssa tanssia ja puistossa riehumista. Joogakin on jäänyt, enkä ole tehnyt lihaskuntoakaan vaikka pitäisi. Mutta olen lenkkeillyt ja olen siitä ylpeä. Olen menossa viikonloppuna yhden kuntosalin avajaisiin ja tapaan personal trainerin siellä, joten katsotaan saisinko siitä motivaatiota ja inspiraatiota senkin puolen kehittämiseen. Tuntuu hyvältä pitää itsestä huolta, mutta liikaa en halua ahnehtia itselleni liikuntaakaan. Pikkuhiljaa tulee hyvä, niinkuin kaikessa muussakin.

Mitä podcasteja te tykkäätte kuunnella lenkillä? Mihin aikaan päivästä tykkäätte käydä lenkillä?

Multa toivottiin Instagramin puolella postausta siitä, miten pidän huolta itsestäni ja mun kropasta lapsiperhearjen keskellä. Tämä oli itselleni aika iso positiivinen huomio. Kolmannen raskauden jälkeen en nimittäin paljoa tällaisia postaustoiveita ole saanut, sillä meni kauan aikaa niin, etten oikeasti ollut hyvässä kunnossa. Ja se myös näkyi. En mä vieläkään koe olevani mitenkään huippukunnossa, mutta jaksan hyvin arjessa ja kroppa tuntuu omalta. Ja nyt ajattelin kertoa miten se on onnistunut. Spoiler alert! En ole himoliikkuja, en käy salilla enkä noudata minkäänlaisia ruokavalioita tai dieettejä. Jos siis haluat lukea keinoja pitää itsestään arkisesti huolta ilman sen suurempia kommervenkkejä, jatka lukemista.

1. Pienensin annoskokoja ähkystä riittävään.

Raskaus- ja imetysaikana olin tosi nälkäinen. Söin oikeasti paljon ja usein ja se jäi päälle. Oli vaikea lopettaa syömistä, vaikka maha tuntui jo kylläiseltä. Tänä keväänä tein tietoisen päätöksen pienentää annoskokoja, syödä vähän hitaammin ja lopettaa sitten, kun lautanen on tyhjä, eikä vasta sitten kun tuntuu siltä, että maha on ääriään myöten täynnä. Otan siis tietoisesti aavistuksen vähemmän ruokaa kuin ennen, mutta kuitenkin täysin riittävästi. Mitään ruoka-aineita tai aterioita en ole jättänyt pois, enkä mieti hiilareita tai protskuja tai kaloreita. Lakkasin vaan syömästä liikaa. Toimii!

2. Teen töitä seisten.

Mun työasento ei vieläkään ole optimaalinen ja tarvitsisin ihan oikean seisomatyöpisteen. Mutta noin niinkuin muuten kropan kannalta on ainakin tuhat kertaa parempi seisoa koko työpäivä tietokoneen ääressä, kuin istua tai olla puoli-istuvassa asennossa koko työpäivä koneen ääressä. Samalla kun seison, venyttelen välillä, liikuttelen jalkoja ja pyörittelen olkapäitä. Välillä seison esim. yhdellä jalalla ihan huomaamattani vaikka vartin ja Otto naureskelee mun asennoille ja ottaa musta salakuvia. Hän edelleen istuu oman työpisteensä ääressä silloin kun tekee töitä, ja arvatkaa kumpi meistä valittaa edelleen niska- ja hartiasärkyä ja kumpi ei? Niinpä. Ainakin mun kokemuksella seisominen on paljon parempi vaihtoehto kuin istuminen.

3. Käyn 1-2 kertaa viikossa 6-8km lenkillä kaverin kanssa.

Me ei juosta, mutta kävellään niin reipasta tahtia kuin jaloista lähtee. Ihan mieletön fiilis aina lenkin jälkeen, kun on saanut höpötellä kaikesta maan ja taivaan välillä rauhassa ja sitten on tullut vielä liikuntaakin samalla. Aiemmin tuntui, ettei mun arjessa ole aikaa liikunnalle tarpeeksi. Nykyisin sitä on vaan löytynyt, kun aloitti pikkuhiljaa. Ensin käytiin lenkillä vain kerran viikossa, joka viikko. Kun siitä onnistui pitää kiinni, on helppo lisätä arkeen myös toka lenkki. Eikä se reilu tunti ole niin pitkä aika, päivään jää silti 23 muuta tuntia.

Varsinkin näin kesällä lenkille on tosi helppo lähteä vielä myöhäänkin illalla, kun on valoisaa pitkään. Mielellään lisäisin viikkoon vaikka kolmannenkin lenkin, mutta en halua ahnehtia heti liikaa. Lisätään lenkki kerrallaan ja pidetään niistä kiinni. Mulla on ainakin tapana kyllästyä, jos yritän liian kovaa ja usein. Suuri kiitos kaverille, joka alkuun muisti aina pyytää lenkille, vaikka multa meinasi unohtua. Mä todella odotan innolla meidän lenkkejä aina! Kävelyä tulee myös muuten vaan paikasta toiseen liikkuessa, kun hoitaa kävellen esim. kaikki alle 2km etäisyydet.

4. Venyttelen tai joogaan tai teen lihaskuntoa 1-3 kertaa viikossa YouTuben videoiden avulla.

Tämä on täysin viikon aikatauluista kiinni, mutta silloin kun tuntuu olevan sopiva hetki, teen 10-30min jooga-, kehonpaino-treeni- tai venyttelyvideon. Se voi olla aikaisin aamulla, myöhään illalla tai vaikka keskellä päivää. Usein lapset tulevat mukaan ja meillä on hauskaa yhdessä. Videot sopii hyvin mulle, koska mä olen tosi laiska lähtemään mihinkään tunneille kodin ulkopuolelle. Liikunta sopii mulle silloin, kun sen harrastaminen vaatii multa mahdollisimman vähän muuta säätöä. Siksi joogavideot ja siksi lenkit. Aloitin 5-10min lyhyillä videoilla ja huomasin, että usein tuli tehtyä vielä toinenkin video siihen perään, kun se olikin niin kivaa. Sitä 5min pikavenyttelyä oli paljon helpompi lähestyä kuin jotain 30-45min videota ja siksi aloitin niillä. Sitten tuli ihan huomaamatta tehtyä kuitenkin 20-30min treeni, vaikka aloitti sillä ”mä nyt venyttelen nopeesti vaan 5 minuuttia” -asenteella.

5. En kiellä itseltäni mitään enkä pakota itseäni mihinkään.

Silloin kun tekee mieli herkkuja, syön herkkuja. Herkut on hyviä! Varsinkin kesällä mä tarvitsen jäätelöä ja se on ihan fine. En pakota itseäni lenkille silloin kun ei huvita, enkä pakota itseäni tekemään treeniä, jos ei huvita. Silloin yleensä huvittaa. Vältän sellaista ”turhaa” napostelua, että kävisi aina vähän väliä hakemassa kaapista keksin tms. Jos syön herkkuja, niin sitten syön niitä kunnolla, hetkestä nauttien. En myöskään juo mitään limuja tms. kokoajan, vaan jos haluan juoda limua, niin sitten nautiskelen siitä. Muuten janojuomana toimii vesi.

+ Lähden mukaan lasten juttuihin ja leikkeihin.

Puistossa en seisoskele paikallaan puhelinta selaten vaan kiipeilen ja hypin trampoliinilla. Pihalla en makaa (pelkästään) aurinkotuolissa, vaan pelaan lasten kanssa jalkapalloa tai hypin hyppynarua. Kun lähdetään lasten kanssa puistoon, he usein pyöräilevät ja me kävellään Oton kanssa reipasta tahtia. Näin tulee huomaamattakin liikuttua ja se on paljon hauskempaa kuin seisoskelu, lapsetkin tykkäävät. Sitten kun pääsee rannalle, aion mennä sinne veteen uimaan ja leikkimään, enkä vaan makoile pyyhkeen päällä.

Siinäpä ne, mun keinot pysyä (omasta mielestäni) riittävän hyvässä kunnossa. Mä olen kaukana atleettisesta, eikä näillä neuvoilla mitään huippukuntoa saavutakaan. Mutta näin mä jaksan arjessa, saan liikuntaa, saan nautiskella, saan olla just sellainen kuin olen. Voi hyvin olla, että jossain vaiheessa liikun enemmän ja nautin siitä. Voi olla, että joskus alan nauttimaan salilla käynnistä ja ryhmäliikunnasta tai aloitan vaikka uinnin. Mutta just nyt on hyvä näin.

Ihanaa viikonloppua kaikille <3

Miten te pidätte itsestänne huolta arjessa? Mikä liikunta tuo teille eniten iloa tai hyvää fiilistä? Mikä on teidän lemppariruoka just nyt?

Arvatkaa mitä, mä myönnän nyt jotain mikä mua oikeasti vähän hävettää. Viime syksynä treenasin personal trainerin johdolla reilut kolme kuukautta hyvällä menestyksellä, sain kropan voimaan hyvin, ryhtiä kohennettua ja fiilistä paremmaksi. Olin tyytyväinen siihen miltä näytin, voin hyvin ja jaksoin vauva-arkea loistavasti. Sitten tuli marraskuu, pimeys, ja se päivä kun mun mummu kuoli. Sen jälkeen en vaan pystynyt, vaikka tiedän että liikunnasta olisin saanut energiaa, ajatuksia purettua ja oloa paremmaksi, niin en vaan pystynyt. Mä lösähdin ihan totaalisesti. Ekan muutaman viikon ajan olikin ihan ok hetkeksi vaan höllätä, ja vuoden kiireisimmän työajan keskellä jostain oli pakko vaan joustaa. Se ”joustaminen” ei olisi kuitenkaan saanut jatkua niin pitkään kun se lopulta jatkui.

Helmikuussa vasta vihdoin havahduin siihen, että kaikki vaatteet olivat alkaneet taas tuntua ihan liian pieneltä, ja vaatekaupassa en mahtunut edes normikokoani yhtä kokoa suurempiin housuihin, lähellekään. Heräsin ja näin itseni ekaa kertaa peilistä muutamaan kuukauteen. En todellakaan näyttänyt itseltäni.

Mua alkoi harmittaa se mitä olin itselleni tehnyt. Sen lisäksi että en liikkunut yhtään, olin pahasti sokerikoukussa, ja söin suklaata harva se ilta. Päätin laittaa stopin saman tien – ja nyt on takana viisi viikkoa ilman yhtäkään itse ostettua herkkua. Olen herkutellut ainoastaan viime viikonloppuna serkun rippijuhlissa ja papan synttäreillä, ja pari kertaa kun meillä on käynyt kaveri, olen seuraksi ottanut kaverin tuoman pullan. Muuten olen pysytellyt ainoastaan terveellisessä, herkullisessa arkiruoassa ja säännöllisessä ateriarytmissä. Mitään ruokavaliota en siis noudata edelleenkään, vaan syön ihan perus ruokaa viisi kertaa päivässä.

Liikunnan suhteen olen ottanut itseäni niskasta kiinni, palasin nimittäin vanhan tutun treenin pariin, ja fiilis alkaa pikkuhiljaa olla hyvä taas. Latasin puhelimeeni Sweat-sovelluksen, jossa on usean eri treenigurun ohjelmia, ja aloitin vanhan tutun Kayla Itsinesin Bikini Body Guiden, jolla sain itseni kuntoon myös vuonna 2014. Nyt on siis tosiaankin menossa viikko 5, ja fiilis on niiiiin paljon parempi kuin alussa. Ohjelma ei ole mitään lastenleikkiä, mutta ei liian rankkakaan. Tykkään siitä, että sillä sain nopeasti ryhdin ja hyvinvoivan fiiliksen takaisin, ja nyt voin keskittyä vaan liikkumaan ja tulemaan vahvemmaksi. Treeniin kuuluisi myös ruokavalio, mutta mä en ole edes katsonut sitä osiota sovelluksesta.

Tämä ei ole mulle mikään ”projekti” ja siksi en myöskään halua mitään dieettejä. Haluan voida pysyvästi arjessa hyvin, ilman että sen eteen tarvitsee tehdä mitään tavallisesta poikkeavaa. Haluan että liikunta on osa sitä tavallista normaalia arkea, eikä mikään dieettiprojekti. Se mihin mä pyrin on, että vaikka joskus ottaisin pienen tauon liikunnasta, palaisin kuitenkin aina sen pariin ennen kuin on liian myöhäistä. Että en antaisi itseni lösähtää kokonaan, vaan pitäisin huolta liikunnasta myös silloin kun on pimeää, kylmää ja kiireistä, tai kun eteen tulee jotain odottamatonta.

*Urheiluliivit saatu Shock Absorberilta. 

Multa on moneen kertaan kysytty että vieläkö treenaan personal trainerin kanssa ja miten muuten menee liikunnan suhteen ja olen vaan kierrellyt kysymyksiä, koska tämä on ollut mulle sellainen juttu josta en todellakaan voi olla ylpeä. Mutta olen ylpeä siitä, että en antanut itseni vajota enää sen huonompaan kuntoon, vaan tajusin ennen kuin olisi ollut paljon hankalampaa treenata itsensä takaisin hyvinvoivaksi.

En ole käynyt missään vaiheessa vaa’alla tai mitannut vyötärönympäryksiä, ainoa mittari mulle on oma fiilis, ja niin saa olla jatkossakin. Me ei omisteta vaakaa, enkä usko että koskaan hankitaankaan. Se on ihan turha kapistus, kun tärkein hyvinvoinnin mittari on oikeasti se miltä tuntuu, onko hyvä olla, kuinka jaksaa arjessa. Juuri nyt mä ainakin jaksan taas super hyvin, olen vähän ylpeä siitä miten alun puuskuttelun jälkeen jaksan jo tosi hyvin vetää ohjelmat läpi ja ryhtikin kohenee taas silmissä. En halua voida huonosti, enkä antaa lapsille esimerkkiä siitä miten ei pidetä huolta itsestä.

Vaikka olisi ollut helpompaa vaan jatkaa hyvin voimista ja kehittää itseä vahvemmaksi siitä missä olin marraskuussa, eikä käydä läpi tällaista kolmen kuukauden notkahdusta, en aio sättiä itseäni. Tehty mikä tehty. Ja vaikka kukaan ei voi olla huonosti voimisen tarpeessa, olin levon tarpeessa. Mä tarvitsin sohvaa, suklaata ja sympatiaa, ja niitä itselleni annoin. Se on ihan ok, kunhan ei anna sen jatkua liian pitkään. Nyt ollaan matkalla valoa ja kesää kohti. Mulla on loistava fiilis, ja tästä on hyvä jatkaa.

heinäkuu – elokuu – lokakuu

Kolmeen kuukauteen mahtuu myös treenittömiä viikkoja

Lupasin päivittää treenien tilannetta kun syksy etenee, ja nyt on takana siis kolme kuukautta treeniä personal trainerin opastuksella. Aiempi osa löytyy TÄÄLTÄ. Ollaan vaihdettu kerran jo ohjelmaa haastavampaan, ja pian on edessä uusi taas vähän astetta haastavampi ohjelma. Olen ollut tosi rennolla asenteella, ja tähän kolmeen kuukauteen on mahtunut myös viikkoja jolloin en ole ehtinyt liikkua ollenkaan varsinaisen ohjelman mukaan, ainoastaan hyötyliikuntaa. Onneksi mun PT on kannustanut mua koko ajan, ja kehottanut olemaan armollinen myös niiden huonompien viikkojen kanssa, ei se maailma siihen todellakaan kaadu jos jollain viikolla jää lihaskunto-treenit kokonaan välistä.

Mulle tärkeintä treenaamisessa on että se on mahdollisimman helppoa, matalan kynnyksen liikuntaa. Siksi mä en vieläkään ole siirtynyt kotitreeneistä salille. Ja olen alkanut miettimään, että miksi mun tarvitsee väkisin lähteä sitä salikorttia hommaamaan ainakaan vielä, kun ei siellä välttämättä tulisi käytyä. Kotitreenaaminen on niin paljon enemmän mun juttu. Se että voin herätä aamulla puoli tuntia ennen kaikkia muita ja vetää sen treenin kaikessa rauhassa, ja sen jälkeen käydä omassa suihkussa ja ei tarvitse käyttää aikaa mihinkään paikasta toiseen siirtymiseen, on mulle ihanaa ja käytännöllistä. Voi olla että mulla vähenisi treenien määrä reippaasti, jos pitäisi lähteä muualle treenaamaan, olen liian mukavuudenhaluinen (ja kotihiiri) siihen.

Kotitreenit kuminauhan avulla

Kotitreeneissä mulla on apuna kuminauha, mitään muuta en tarvitse. Kuminauha on yllättävän monipuolinen ja sitä voi hyödyntää kokonaisvaltaisesti koko kropan treenaamisessa. Mun ohjelma on suunniteltu koko kropan treenaamiseen, mutta selkäpainoitteisesti. Mun selkä ja ryhti on ollut tosi huonossa kunnossa, ja tämä kolme kuukautta on tehnyt molemmille ihan taikoja. Lihaskuntotreenin lisäksi olen tehnyt 2-3 reipasta kävelylenkkiä viikottain, yleensä niin että lapset pyöräilevät ja me kävellään Oton kanssa rivakkaa vauhtia.

Ryhti on tärkein treenitavoite

Kun katson noita kahden kuukauden takaisia välivaihekuvia – mun ryhti näyttää suoraan sanoen aivan hirveältä. Ja silloinkin oli jo tapahtunut edistystä aiempaan. Kun katson niitä kuvia, en melkein voi uskoa että silloin mun ryhti oli p-a-r-e-m-p-i kuin aiemmin. Huh! Kun vieressä on nyt kuva tämänhetkisestä tilanteesta, mä näen eron ryhdissä todella selvästi. Se on kirjattu mulle tärkeimmäksi treenitavoitteeksi, että saan selän ja ryhdin parempaan kuntoon, ja siinä olen mielestäni onnistunut hyvin.

Ryhti vaikuttaa ihan kaikkeen, mulla on vähentynyt pää- ja niskakivut todella paljon kun ryhti on parantunut, ja olen muuttanut työasennon kokonaan. Niinkuin viikonlopun faktapläjäyksessä kirjoitin, työskentelen nykyisin mieluiten seisoma-asennossa, ja se on vaikuttanut liikunnan lisäksi kaikkein eniten selän kuntoon. Edelleen mun selkä ja niska rasittuu imetyksestä jonkin verran, onneksi nykyään paljon vähemmän, kun kuopus kannattelee jo itse itseään paljon enemmän ja imetysasentoja on helppoa vaihdella.

Vetreyttä venyttelystä

Mä nautin liikunnasta ja treenaamisesta tosi paljon, ja eniten nautin siitä kun huomaan kuinka oma fiilis paranee koko ajan. On ihanaa huomata pystyvänsä liikkumaan monipuolisemmin ja helpommin. Olen ottanut myös säännölliset venyttelyt tavaksi, ja on ihanaa huomata että kroppa tulee koko ajan notkeammaksi. Notkeaa musta ei saa tekemälläkään, mutta ainakaan en ole enää ihan niin jäykkä kuin aiemmin.

Suoria vatsalihaksia en ole treenannut vielä ollenkaan, koska odotettiin että se pieni rako vatsalihasten välissä menee raskauden jäljiltä umpeen. Uskoisin että nyt se alkaa olla poissa, ja ehkä seuraavassa treeniohjelmassa otetaan nekin mukaan. Toistaiseksi mun ohjelma on sisältänyt siis eniten selkää ja alavartaloa vahvistavia liikkeitä, vaikka toki keskivartalo ja vatsakin on siinä samalla saanut voimaa.

Tavoitteena vahva vartalo

Olen tosi tyytyväinen tämänhetkiseen tilanteeseen ja samalla linjalla jatketaan. Tavoitteena mulla on vahva ja hyvinvoiva vartalo. Kävin neuvolan aulassa vaa’alla ekaa kertaa kesäkuun jälkeen tällä viikolla, ja kiloja mulla on lähtenyt kesäkuusta kolme. Eli noiden kolmen kuvan välillä on eroa siis vain kolme kiloa, mikä mun mielestä aika hyvin todistaa sen että ei ne kilot vaan se mistä ne kilot koostuvat. Raskauskiloja mulla on jäljellä vielä neljä. Toisaalta en kyllä tavoittele painon pudotusta, tai ole tavoitellut sitä missään vaiheessa. Itse asiassa tämän hetkinen paino tuntuu oikein sopivalta, ainoastaan haluan edelleen jatkaa vartalon voimistamista ja lihasten harjoittamista, ja lihas painaa enemmän kuin rasva, eli saattaa olla että joskus paino vielä tästä nousee (ei tosin tällä kehon painoon pohjautuvalla treeniohjelmalla, mutta ehkä joskus tulevaisuudessa), eikä se mua ollenkaan haittaa.

Ihanaa torstaita kaikille <3