Vapaalla

24.09.2015

Tänään oli ensimmäinen aamu muutamaan viikkoon, kun heti aamusta ei ollut mitään tekemistä kuten synttärijärjestelyjä tapahtumia tai treffejä kaverin kanssa. Me otettiin siitä kaikki irti nukkumalla puoli yhdeksään ja nauttimalla aamupalaa ihan rauhassa vailla aikataulua. Edelleenkin hengaillaan yökkäreissä, ja kello on sentään kaksitoista. Iltapäiväksi meillä on ohjelmaa, ja kohta pitääkin alkaa jo valmistautumaan, mutta tämä aamu on ollut ihan paras.

Rauhassa nautittu aamiainen hedelmineen ja kahvia vastakeitettynä ja kuumana, nautinnollista. Aamiaisen jälkeen ollaan rakenneltu kuopuksen kanssa legoilla ja askarreltu esikoisen kanssa synttärilahjaksi saaduista Frozen -hamahelmistä Olaf. Hän asetti jokaisen helmen itse paikoilleen ja mä vain silitin lopputuloksen. Hieno Olaf tuli, ei voi muuta sanoa! Mulla oli itselläkin pienenä hamahelmiä, mutta en muistanutkaan miten mielettömän hauskoja ne on! Mulla ei myöskään tainnut olla mitään tällaisia hahmohelmiä, vaan ainoastaan sellaisia erimuotoisia alustoja joihin sitten tein kaikenmaailman kukkia ja tähtiä.

Eilen olin päiväkodin vanhempainillassa ihan ekaa kertaa ja oli kyllä tosi mielenkiintoista kuulla tarkemmin mitä päiväkodissa päivisin tapahtuu. Vaikka meillä on aina ollut hyvä fiilis hoidosta, niin nyt on kyllä vielä kovempi luotto kuin aiemmin. Henkilökunta on niin innoissaan kaikesta mitä he lasten kanssa tekevät ja muistavat kaikkia hassuja pieniä yksityiskohtia joita kerrottiin eilenkin. Hoitajat jopa lauloivat lasten metsälauluja meille ja esittelivät tunnekasvatustuntien käsinuket, jotta me vanhemmat sitten tiedetään tasan kenestä lapset puhuvat kun he kertovat Olesta tai Snigelistä.

Lasten kielellinen kehitys on ollut todella hurjaa tämän puolen vuoden aikana, enkä ollenkaan ihmettele miksi. Päiväkodista he saavat hyvät eväät kieleen jo ihan arkipäiväisessä kanssakäymisessä, mutta myös erillisillä Språklust-tunneilla joita pidetään joka viikko. Lapsille opetetaan myös tunnekasvatusta ja sosiaalisia taitoja erillisillä tunneilla, ja sitte on tietysti myös viikottainen metsäretki jossa opitaan tuntemaan luontoa. Onneksi meillä sattuu juuri ne päivät dagispäiviksi, jolloin on kaikki tuo erityisohjelma juuri meidän lasten ikäryhmille. Mä tykkään siitä että päiväkodissa jaetaan lapsia paljon pienryhmiin jolloin lapset saavat paljon yksilöllistä opetusta ja huomiota. Ei sillä että nuo ryhmät muutenkaan isoja olisivat, eivät lähellekään niitä kauhumääriä joista kunnallisen päivähoidon yhteydessä puhutaan.

Molemmat neidit ovat oppineet tosi omatoimisiksi ja rohkeiksi näiden kuukausien aikana, ja viihtyvät selvästi hoidossa. Isompi osaa ottaa ruuan jo itse ja kaataa maitoa lasiin, ja tietää että ruokaa otetaan sen verran kun aiotaan syödä ja kaikkea pitää maistaa. Hän paapattaa ruotsiksi ummet ja lammet ja ymmärtää ihan hurjan paljon. Nuorempikin tietää että kaikkea pitää maistaa, osaa pukea ja riisua itse ja toistelee paljon ruotsinkielisiä sanoja. Hän ei vielä puhu ruotsin kieltä oma-aloitteisesti yksittäisiä sanoja enempää, mutta saattaa vastata ruotsiksi ja toistelee paljon mitä hänelle puhutaan tai mitä Tiara sanoo.

Ulkona paistaa ihana aurinko, ja lounas on kohta valmista. Pian me lähdetään tyttöjen kanssa vähän ulos, ja käymään hoitamassa mun työjuttuja. Tästä tulee varmasti ihana päivä kun aamukin on ollut jo näin mahtava! Ihanaa torstaita kaikille <3


Frozen-juhlien herkkureseptit

23.09.2015

Aloitin jo hyvissä ajoin miettimään juhlien tarjottavien listaa, ja inspiraationa toimi mikäs muukaan kuin Pinterest. Sieltä löytyi vinkkejä helppoihin ja hauskoihin teemaan sopiviin tarjottaviin. Moni teistä pyysi kolmioleipien ja täytekakun reseptejä, ja niitäpä olisi nyt siis luvassa. Meiltä Tiaran kanssa vielä isot kiitokset neidin kummitädille Netalle joka auttoi meitä koristeiden tekemisessä ja muutenkin paljon!

Annan & Kristoffin kolmioleivät

2 pussia isoja paahtoleipäviipaleita, täysjyvä tai ruis.

Tonnikalatäyte:

2 prk tonnikalaa valutettuna

200g tuorejuustoa oman maun mukaan

200g creme fraichea

2dl majoneesia

1rkl sitruunamehua

mustapippuria tai sitruunapippuria

Sekoita kaikki ainesosat keskenään. Laita puolet leipäpussin leivistä ”alapuoleksi” ja täytä ne. Laita sitten yläpuolet niiden päälle, ja leikkaa neljään osaan. Kahdesta leivästä tulee siis yhteensä neljä pientä kolmioleipää.

Tomaatti-rucola-vuohenjuustotäyte:

1 prk aurinkokuivattuja tomaattisuikaleita (esim. Pirkka)

2rs Vuohen tuorejuustoa

1/2 ps rucolaa

Valuta öljyt tomaattisuikaleista. Sekoita tuorejuusto ja tomaattisuikaleet keskenään. Toimi samalla tavalla kuin tonnikalatäytteen kanssa, mutta lisää päälle vielä pestyä rucolaa.

Mustikka-valkosuklaa-vaniljatäytekakku

Pohja:

Tee itse, tai osta kaupasta valmiina niikuin minä 😀

Täytteet:

Valkosuklaavaniljatäyte:

Dr. Oetker vaniljakakkumoussea

Dr. Oetker valkosuklaamininappeja

1,5dl vispikermaa

2dl maitoa

Mustikkatäyte:

Dr. Oetker vaniljakakkumoussea

150g pensasmustikoita

1,5dl vispikermaa

2dl maitoa

Valmista ensin kakkumousset paketin ohjeen mukaan, eli vatkaamalla yksi pussi moussea 2dl maitoa, ja sekoittamalla siihen 1,5 dl vatkattua vispikermaa varovasti. Sen jälkeen lisää toiseen mousseen valkosuklaanapit ja toiseen pensasmustikat.

Kostuta kakkupohjaa jollain laimealla mehulla, tai vaikka maidolla. Lisää ensimmäiseen kerrokseen valkosuklaamousse, laita toinen kerros päälle, kostuta se ja lisää mustikkamousse. Tee kakun päällinen vasta juuri ennen tarjoilua.

Kakun kuorrutus:

200g turkoosia/vaaleansinistä sokerimassaa

200g valkoista sokerimassaa

1prk vispikermaa

sinistä elintarvikeväriä

(lumihiutalepiparimuotteja, muovinen kaulin, tomusokeria)

Levitä tomusokeria reilusti pöydälle. Kauli valkoinen sokerimassa sen muotoisena kuin se on, älä muotoile palloksi ensin. Tee massasta ohuita lumihiutalekoristeita muottien avulla ja leikkaa kirjaimia ihan tavallisella veitsellä. Tee koristeet esim. edellisenä iltana jos haluat kuivattaa ne etukäteen jämäköiksi. Jos taas haluat muotoilla koristeita kakun suuntaisesti ja kiinnittää niitä esimerkiksi reunan ja päällisen kulmaan, tee ne vasta juuri ennen kakun valmistumista jotta ne muotoutuvat kauniiksi.

Itse kuorin myös sinisen massan tomusokerin avulla, jotta se ei jämähtänyt kiinni pöytään. Sinisessä massassa tomusokeri myös näkyy jos ei ole tosi varovainen, mutta koska kyseessä oli Elsa-kakku ja luminen teema, niin mua se ei kauheasti haitannut. Kaulin vaan massan, ja nostin sen sitten kakun päälle niin että se peitti päällisen. Leikkelin ylimääräiset reunat pois, jonka jälkeen vatkasin kermavaahdon ja tiputin sinne muutaman pisaran sinistä elintarvikeväriä jotta se sopi kakun tyyliin vielä paremmin. Pursotin ihan tavallisella pursottimella reunat, ja kermavaahto vähän lämpeni liikaa mun käsissä + meinasi loppua kesken koska tein pienemmän annoksen kuin tässä omassa ohjeessani, ja näytti siksi vähän mielenkiintoiselta, mutta maistui oikein hyvältä!

Muoviset hahmot kakun päälle ostin BR-lelukaupasta 6€ kpl hintaan, nyt toimivat hyvin lasten Frozen-leikeissä.

Elsan jääjuoma:

1 osa mustikkakivennäisvettä tai mustikkamehukivennäisvettä esim. bon aqua

1 osa semilaimeaa mehua, esim ananas-appelsiinijuissi

sopivasti sinistä elintarvikeväriä

Sekoita mehu ja kivennäisvesi keskenään. Tiputa sekaan muutama pisara elintarvikeväriä, sekoita kunnolla ja kokeile miltä väri näyttää. Lisää tippa kerrallaan kunnes sävy on toivotunlainen.

Näiden lisäksi meillä oli tarjolla mm. Olafin neniä (miniporkkanoita), Olafin lumipalloja (valkoisia minivaahtokarkkeja) ja Svenin papanoita (Suffelipuffeleita) ja hyvin maistuivat kaikille. Olin ostanut vielä ison ananaksen ja viinirypäleitä ja hunajamelonia että teen hedelmälautasen mutta se unohtui sitten siinä kiireessä kokonaan, vaikka olisi ollutkin hyvä lisä kaiken tämän keskelle. Onneksi lapset keskittyivät enemmän leikkimiseen ja kolmioleipiin kuin näihin sokeriherkkuihin, ne oli enemmän meidän aikuisten juttu.

Kun kirjoittaa Pinterestiin ”Frozen Party” löytää vaikka mitä ideoita niin resepteistä koristeisiin ja muihin DIY-juttuihin. Mä halusin toteuttaa meidän juhlat tyylikkäästi ja niin että ne olivat mahdollisimman Frozen lapsen mielestä, mutta niin etteivät ne olleet täynnä jokavärinkirjavia valmiita lisenssituotteita jotka taas eivät iske omaan makuuni. Ainakin lapsi itse tykkäsi, ja vieraat tykkäsivät kuulemma tarjottavista myös!

Toivottavasti tässä oli kivasti vinkkejä ja ideoita kaikille Frozen-bileitä suunnitteleville, ja toki muillekin. Noita kolmioleipiä mä ainakin voisin syödä iltapalaksi vaikka joka päivä, vaikka eivät ehkä niin terveellisiä olekaan. Oikein ihanaa keskiviikkoa kaikille! <3


4-vuotiskuvat

22.09.2015

Käytiin tänään illalla päivällisen jälkeen kuvaamassa esikoisen 4-vuotiskuvia. Halusin ottaa kuvat samassa paikassa kuin viime vuonnakin, koska se tuntui jotenkin ajatuksena ihanalta. Parasta olisi jos voisi ottaa tästä hamaan tulevaisuuteen asti kuvat aina samassa kauniissa kohdassa, kauniiden syysruskan väristen pensaiden edustalla. Niistä saisi ainakin aika upean valokuvakirjan hänelle vaikka 18-vuotispäiväksi, ai että.

Asuksi neiti valitse itse mummulta syntymäpäivälahjaksi saadut Gugguun ihanuudet, viime viikolla ostetut mustat syyssaappaat ja viime vuonna jo ostetun Zaran tikatun nahkatakin, joka on tämänkin vuoden lemppari. Mä olen aivan ihastunut noihin Gugguisiin, jotka ovat siis meidän ensimmäiset kyseisen merkin kamppeet. Merinovillainen tupsupipo on ihan uskomattoman kaunis ja tuo viininpunainen väri on niin mun suosikki. Mahtavaa että neiti itse tykkää myös. Mä himoitsen täällä tosin nyt kuopuksellekin tupsupipoa. Onneksi se Drop2 taitaa tulla ihan kohta, niin jos vielä mätsäävän pipon hommaisi hänellekin.

Takki Zara / Paita Gugguu / Pipo Gugguu / Leggingssit Gugguu / Saappaat Zara

Meillä  oli ihana kuvaushetki, jonka aikana höpöteltiin vaikka ja mitä. Käytiin myös heittelemässä yhdessä pikkukiviä kanavaan ja ihmeteltiin veden pohjassa hengaillutta golf-palloa. Meitä tuli vastaan myös ihan mielettömän söpö 1-vuotias musta tanskandoggi jota me saatiin silittää. Se oli, esikoisen sanoin, aika hassu ja villi, mutta ei ihan liian villi vaan sopivasti vähän liian villi. Voi tanskandoggi, oli kyllä niin suloinen ja komea koira että. On Armaskin tosi suloinen, se taas näyttää aivan kengurulta kun pomppii niin hulluna jatkuvasti. Armas ja mun äiti lähtivät tänään Ouluun takaisin aamulla, ja meillä on kaikilla tietysti hirmuinen ikävä. Onneksi on puhelin, ja pian me jo taas nähdäänkin.

Viikonlopun jäljiltä on vieläkin vähän silmien alla pussin tynkää, tai isompaakin silmäpussia ja ajattelin tänään mennä oikeasti ajoissa eli än yy tee nyt nukkumaan! Mutta mahdollisimman pian luvassa synttärireseptejä ja muitakin hömpötyksiä! Hyvää yötä ihanat, nukkukaa hyvin <3

 


Ihan tosi Frozen

21.09.2015

Eilinen oli aika Frozen, ihan tosi Frozen. Kaikki oli värikoodattua juomasta kakkuun ja jopa suurin osa vieraista oli pukeutunut siniseen, valkoiseen tai hopeaan. Aivan ihanaa! Me ei edes pyydetty kutsussa ketään pukeutumaan teeman mukaisesti, mutta näin mahtavia  ystäviä ja sukulaisia meillä on. Kaikki halusivat että Tiara saa oman täydellisen prinsessapäivänsä ja se kyllä tosiaan onnistui.

Laitettiin juhlat alkavaksi kolmelta, mikä oli hyvä päätös. Meillä oli jopa kakku valmiina silloin, vaikka karjalanpiirakat olivatkin paistamatta. Onneksi ne valmistuivat muutamassa minuutissa, ja päästiin aloittamaa juhlat hyvissä ajoin kerrankin. Tarjottavia tuli juuri sopivasti, ei jäänyt kuin ihan pikkuisen yli kaikesta ja me syötiin niitä sitten iltapalaksi. Tehtiin kaikki tarjottavat itse karjalanpiirakoita (ja karkkeja ja keksejä)  lukuunottamatta ja päätettiin ottaa mukaan sekä hyväksi havaittuja suosikkeja että muutama uusi tuttavuus.

Vanhoista suosikeista tarjolla oli mutakakkua ja vaniljakastiketta, ja niitä karjalanpiirakoita munavoin kanssa. Täytekakun täytteenä oli myös vanha lemppari, vanilja-mustikka-valkosuklaa, joka toimii aina. Muuten kokeiltiin sitten uutta, kolmioleipiä tonnikala- ja rucola-tomaatti-vuohenjuustotäytteellä sekä kakussa sokerimassakuorrutusta ja turkoosia kermavaahtoa. Juotavaksi valmistin Elsan jääjuomaa mehusta, mustikkakivennäisvedestä ja sinisestä elintarvikeväristä, jolla värjäsin myös kermavaahdon. Se oli ihan menestys!

Koristeita mä ostelin pitkin syksyä vähän sieltä sun täältä. Timantin muotoiset honeycombsit löytyivät Tigerista, ja ilmapallot Confetista. Itse askartelin mustat kirjaimet joista kirjoitettiin ”Onnea Tiara”, lumihiutaleet silkkipaperista keittiön ikkunaan, sekä kartonkisen ison Olafin ja kasan neniä, joita lapset saivat itse värittää ja kiinnittää silmät sidottuina Olafille. Vähän kuin aasinhäntää siis mutta vaan Olafin nenän kiinnitystä. Ihanat leivoskuvioiset servetit löysin H&M Homen valikoimista, ja hahmot kakkuun BR-lelukaupasta.

Katsoin kartonki-Olafiin mallia Pinterestistä, josta tämän nenänkiinnitysidean bongasinkin. Ostin ison valkoisen kartongin, ja siitä sain leikattua sekä Olafit että nenät. Lapset saivat itse värittää kukin oman nenänsä, ja kirjoittaa oman nimensä tai nimikirjaimensa siihen.

Confetista ostin myös lumihiutaleenmuotoiset piparimuotit, joilla tein sokerimassasta lumihiutalekoristeet kakkuun, kirjaimet leikkasin vaan veitsellä. Ei se kakun tekeminen ollutkaan yhtään niin hankalaa kuin pelkäsin. En eristänyt kakkua mitenkään, vaan laitoin vaan kaulitun sokerimassan suoraan siihen kakun päälle. Hyvin kesti ja pysyi kasassa.

Tiaran Frozen-mekko ja väriin sopiva kruunu olivat H&M:ltä ostettu. Zeldan hameen ostimme Zarasta, ja paidan Zelda sai Lindexiltä.

Tiara sai ihan mielettömiä lahjoja! Suurin osa lahjoista oli Frozen-teemalla, arvatenkin. Kaikkea mahdollista hamahelmistä yöpaitaan, tehtäväkirjoja ja palapelikirjoja, pinnejä ja pompuloita, sormuksia ja huulirasvoja, paitoja ja Olaf-peli, ja äidiltä ja isiltä Elsa- ja Anna-nuket. Tipa sai myös muita kivoja kirjoja, lahjakortteja, legoja, leluja ja pelejä ja vaatteita myös. Tyttöjen huone on aivan täynnä Frozenia, sen voin sanoa. Mun äidiltä saatiin ihanat Gugguun paita, housut ja tuplatupsupipo Tiaralle kauniissa burgundyn sävyssä, ja tämä äiti on aivan ihastunut. Meidän ekat Gugguut, pitää päästä kuvaamaan ne kunhan tuo ilma vähän tuosta kaunistuu, meillä on 4v-kuvat nimittäin ottamatta. Pitää vähän käydä tyttöjen kanssa lastenhuonetta läpi että saadaan Frozeneille tilaa ja vanhoja leluja uusille leikkijöille.

Oli ihanaa kun meille tuli paljon vieraita, ja lapsille monta leikkikaveria. Kaikki lapset leikkivät kauniisti keskenään. Armas pyöri ympäri juhlia kuin väkkärä ja kävi milloin kenenkin silitettävänä. Oli kyllä oikeasti niin hauskat juhlat että! Kiitos hurjasti kaikille vieraille kun tulitte paikalle ja eläydyitte Frozen-meininkiin, ja kiitos myös ihanista lahjoista.

Huh, vihdoin alkaa juhlahumukin vähän väistyä arjen tieltä, vaikka koristeet vielä roikkuvatkin katosta. Lumihiutaleethan voisi hyvin jättää ikkunaan koristeeksi, kohtahan on kuitenkin joulu, eikö! On ollut aivan parasta juhlia, mutta nyt otan kyllä innolla sen tavallisen arjen makaronilaatikkoineen vastaan ja keskitytään vähän aikaa siihen. Ei tässä kyllä silti ole kuin reilut pari viikkoa siihen että lähdetään Lontooseen Oton kanssa, ja matkakuume kasvaa päivä päivältä! Ihanaa kuitenkin nautiskella arjesta siihen asti.

Jos haluatte ohjeita tarjoiluihin niin huudelkaa hep, tai jotain, niin voin tehdä niistä vaikka oman postauksensa! Nyt mä voisin yrittää vähän rentoutua Oton kanssa kaiken hulinan jälkeen, ja vain olla ja katsoa Netflixistä Narcosia, joka on muuten tosi mielenkiintoinen sarja!

Hyvää yötä ja ihanaa alkanutta viikkoa kaikille <3


Terkkuja synttäritohinan keskeltä

17.09.2015

Ei hitsit mikä hulinaviikko on takana, ja viikonloppu vielä edessä. Me ollaan tohistu ja kohistu synttäreistä koko perhe ja ravattu kaupassa jos toisessakin. Mä pidin tässä myös mun äidille vähän etukäteissynttärilahjaksi hemmottelupäivän josta kuulette myöhemmin lisää! Mutta se oli kyllä tosi ihanaa, siis viettää kahdestaan äidin kanssa aikaa kokonainen päivä, ja jutella ja vähän hemmotella äitiä. Lasten syntymän jälkeen äidin kanssa on tullut lähinnä vietettyä aikaa lasten kanssa, ja pari kertaa ollaan käyty tyyliin syömässä kahden kesken, mutta useampaa tuntia ei olla hengattu rauhassa. Sitä on ollut ikävä, varsinkin kun miettii että ensimmäiset 18 vuotta elämästä mä asuin kahdestaan äidin kanssa, ja se oli ihanaa.

Hemmottelun lisäksi käytiin lounaalla ja shoppailemassa. Mä sain äidin ostamaan elämänsä ensimmäiset farkkulegginssit itselleen ja olen ihan innoissani siitä. Aika kauan olen nimittäin yrittänyt suostutella. Ja kyllähän ne näytti hyvältä, ja äitikin on tyytyväinen. Oli kyllä mahti päivä, en malta odottaa että pääsen kertomaan enemmän!

Lapset ovat olleet ihan innoissaan lääkärin salkusta, jonka mun äiti heille osti kun he olivat tarpeeksi monta kertaa mitanneet kuumeen mun meikkisudilla. Harmi vaan että kuopukselle tuli ihan oikea nuha tässä. Tiara on sitten ollut ahkerana hoitajana ja tuonut hänelle muuminenäliinoja. Toivottavasti nuha helpottaa ennen sunnuntain synttäreitä, eikä muutu pahemmaksi.

Mulla tuli sellainen tahaton sometauko ja vähän blogitaukokin. Onneksi loppuviikoksi on vaikka mitä asiaa, kun huomenna on ensin mun synttärit ja sunnuntaina sitten ne Tiaran juhlat. Aikamoista juhlahumua siis luvassa! Ajattelin jakaa myös synttärireseptit ja vinkit Frozen-juhliin, jos joku vaikka sattuisi kaipaamaan sellaisia helppoja ja yksinkertaisia vinkkejä, jotka sopii tämmöiselle ei-niin-jauhopeukalo-äidille kuin esimerkiksi minä olen.

Käytiin tuossa yhtenä päivänä lasten kanssa Toys’R’Usissa ostamassa neiti neljäveen synttärilahja. Hänestä on tullut liian fiksu, ei enää onnistunut sellainen varovainen ”tykkäisitkö enemmän tällaisista vai tuollaisista” -kysely ja salaa ostaminen sillä aikaa kun isi hämää. Neiti ilmoitti kyselun jälkeen että voi odottaa My Little Pony -osastolla sen aikaa kun ”sä voit käydä ostamassa sen lahjan”. Nyt hän sitten tietää etukäteen lahjansa, mutta ei se näytä vaivaavan. Hän tietää että synttäreihin on kolme yötä ja että lahjan saa sitten, ja on tyytynyt siihen. Huvittaa että oltiin edes niin pönttöjä että luultiin että menisi vielä neljävuotiaalle läpi, mutta ainakin saatiin hyvät naurut topakasta vastauksesta.

En malttaisi odottaa viikonloppua ja sitä kaikkea kivaa mitä meillä on edessä! Toivottavasti teilläkin on kaikilla ihana viikonloppu tulossa <3 Hyvää yötä!