Helmikuussa meidän arki muuttuu jälleen, sillä Otto aloittaa opintovapaan. Ja me ei enää maltettaisi odottaa sitä! Siitä tulee niin ihanaa, kun saadaan olla joka päivä yhdessä. Tämä syksy on ollut todella intensiivinen meidän kahden kokopäivätyön, yhden koulun ja yhden kotihoidossa vielä olevan taaperon kanssa, mutta sumplimalla ollaan selvitty hyvin. Vielä on pari intensiivistä kuukautta jäljellä, ja keväällä helpottaa oikein kunnolla.

Alunperihän me oltiin sillä ajatuksella, kun Otto aloitti monimuoto-opiskelut ammattikorkeassa tänä syksynä päivätyön ohella, että katsotaan miten tämä syksy menee, ja miten me jaksetaan. Toistaiseksi ollaan jaksettu hyvin ja molemmat olemme saaneet hoidettua kaiken mitä pitää. Mutta koska vaihtoehtona on myös, että Otto heittäytyy täysillä opintoihin ja suorittaa ne tiiviimmässä tahdissa, hän päätti itse, että haluaa jäädä opintovapaalle. Samalla meidän arjesta tulee rennompaa, ja se ei haittaa ollenkaan.

Hänellä on mennyt koulussa todella hyvin, ja ala on sellainen, joka häntä on aina kiinnostanut. Musta on ollut ihan mieletöntä seurata Oton opintoja, koska hänestä huokuu kilometrin päähän se, miten innoissaan hän on kaikesta, ja miten kotoisa olo hänellä on juuri noiden opintojen parissa. Olen ihan älyttömän ylpeä Otosta.

Muutama viikko sen jälkeen kun Otto jää opintovapaalle, taapero aloittaa osa-aikaisesti päivähoidossa. Näin me saadaan arkeen paljon enemmän perheaikaa ja paljon vähemmän sumplimista. Taapero aloittaa päivähoidon kolme päivää viikossa, jolloin mulle jää kolme kokonaista työpäivää viikkoon ja Otolle kolme kokonaista päivää opintoihin. Ja loput tunnit saa helposti sumplittua pariin iltaan tai yhteen päivään viikonloppuna, siinä missä tähän asti ollaan kumpikin tehty töitä ja/tai opiskeltu lähes joka ilta ja/tai yö ja viikonlopun molempina päivinä vuorotellen Oton päivätyön lisäksi. Monimuoto-opiskelu on luonteeltaan samanlaista kuin mun työtkin, eli helposti itse aikataulutettavissa.

Otto on näillä näkymin opintovapaalla ainakin 1,5 vuotta, joten meillä on edessä aika ihanat yhteiset ajat. Mä nautin tälläkin hetkellä kaikkein eniten Oton etäpäivistä ja siitä, että saadaan olla yhdessä, vaikka Otto tekeekin töitä. Nautin myös ihan hurjasti Oton puolen vuoden vanhempainvapaasta, jolloin myös saatiin olla yhdessä, vaikka mä teinkin töitä. Nyt edessä on jopa 1,5 vuotta yhteisiä työpäiviä, yhteisiä lounaita, ehkä yhteisiä aamulenkkejä ja arjen askareiden hoitamista yhdessä. Voidaan viedä ja hakea lapsia yhdessä, hoitaa kaikki arjen velvollisuudet yhdessä ja höpötellä yhdessä siinä työnteon ja Oton opiskelun lomassa. Ja lisäksi meillä on pienempien kanssa vielä yhteisiä extra-vapaapäiviäkin, eikä heillä edelleenkään tule olemaan pitkiä hoitopäiviä, kuten ei tähänkään asti ole ollut. Koululainenkin voi halutessaan tulla koulusta kotiin suoraan, eikä mennä iltapäiväkerhoon. Tosin hän itse yleensä haluaa aina mennä sinne.

Opintovapaan voi toki keskeyttää, jos tilanne muuttuukin suuntaan tai toiseen ja Otto haluaakin vaikka palata töihin. Eihän sitä ikinä tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, ja on hyvä pitää kaikki ovet avoinna. Mutta jos kaikki menee kuten on suunniteltu, niin meillä on edessä yhteiset ihanat 1,5 vuotta. Vapautta ja yhteistä aikaa. Vähemmän aikatauluja, enemmän yhdessäoloa.

Mä ymmärrän hyvin, että kaikille ei sovi sellainen, että tehdään puolison kanssa kaikki yhdessä ja työskennelläänkin kotoa käsin yhdessä, mutta meille se sopii. Jotkut tarvitsevat omaa aikaa enemmän ja toiset vähemmän, ja sehän on jokaisen parin oma asia. Me ollaan juuri niitä ihmisiä, jotka haluavat katsella toistensa naamoja vaikka 24/7 kyllästymättä. Vaikka ollaan yhdessä paljon, osataan myös antaa toisillemme omaa tilaa. Me osataan olla ”yhdessä yksin” eli keskittyä rauhassa kummatkin omiin juttuihimme, silti siitä nauttien, että välillä voi heittää toiselle tyhmää läppää tai käydä halaamassa. Ja kummatkin kaikkein mieluiten halutaan työskennellä yhdessä.

Tuleva vuosi on ajatuksena jo niin ihana, että se melkein pelottaa. Voiko niin ihanaa ollakaan? Mutta uskon että voi olla. Aiotaan ottaa ilo irti jokaisesta päivästä ja nauttia täysillä. Tämä on vähän niinkuin Oton vanhempainvapaa 2.0, mutta nyt yhteisen perheajan lisäksi molemmat saavat kaivattua rauhallista työaikaa arkipäiviin ja niihin päivän valoisiin tunteihin iltojen ja öiden sijaan. Ja iltaisin ei tarvitse enää vuorotella, että kumpi touhuaa lasten kanssa ja kumpi tekee töitä, kun se riittää, että tekee hommia hoitopäivinä ja lasten nukkumaanmenon jälkeen. Siitä tulee mahtavaa.

Odotan innolla sitä, että pystyn toivottavasti viemään blogiani ja kaikkia muitakin kanaviani eteenpäin entisestään, kun aikaa on enemmän. Mulla on niin paljon haaveita ja suunnitelmia, jotka ovat vain odottaneet sitä oikeaa hetkeä. Ehkä ensi keväänä on se oikea hetki? Se kuulostaa hyvältä.

Ihanaa iltaa kaikille<3

*Lukijailta on järjestetty yhteistyössä Lasten PR:n ja Salon Pepe Åhmanin kanssa. Saimme myös lukijailtaan ilmaiseksi glögijuomat, pillimehut ja limonadit Raikastamolta, sekä goodie bagien sisältöön kirjoja Kustantamo S&S:ltä, lahjakortit  nimikointitarroihin Tarramonsterilta, hiustuotteen & etukupongin Salon Pepe Åhmanilta, pienet pussukat Geffer Oy:ltä sekä liput Designmuseoon Designmuseolta. Salon Pepe Åhman teki meille myös ilmaiseksi kampauksia ja pikameikkejä.

Eilen vietettiin mun urani kolmatta lukijailtaa! Se oli ihan mieletön, ja olen ihan uskomattoman kiitollinen siitä, että niin moni teistä halusi tulla paikan päälle. Halukkaita osallistujia oli lähes 200, mutta 20 henkilöä arvoin tulemaan paikalle. Musta on aina mahtavaa vaihtaa teidän kanssa ajatuksia ja kokemuksia, ja saada palautetta. Lukijailloissa parasta on kuitenkin se, että sinne usein tulee sellaisiakin lukijoita, joiden olemassaolosta en ole edes tiennyt enempää kuin numerot Google Analyticsissa. Eilenkin pääsin tapaamaan montaa sellaista ihmistä, joka ei ole koskaan kommentoinut tai ilmoittanut itsestään, vaikka on hengaillut blogin mukana jopa 7 vuotta! Lukijaillat antavatkin siis ihan uudenlaisen mahdollisuuden tavata sellaisiakin tyyppejä, jotka ovat sitoutuneita ja aina mukana, mutta joista mä en vaan tiedä.

Mä ymmärrän oikein hyvin sen, että moni ei ehdi, jaksa tai halua kommentoida tai lähettää viestiä. Suurin osa lukijoista on sellaisia ”hiljaisia lukijoita” ja niin olen itsekin monen blogin tai muun kanavan kohdalla. Mutta arvostan myös ihan super paljon jokaista saamaani kommentia ja viestiä, sekä henkilökohtaisia tapaamisia teidän kanssa. Niistä saa niin paljon irti itse kirjoittajana. Teistä huokuu positiivista energiaa, valveutuneisuutta ja mahtavia ajatuksia, joista mä voin joka päivä inspiroitua. Kiitos ihan hirveästi!

Parasta oli huomata, kuinka eilenkin lukijaillassa osa solmi uusia ystävyyssuhteita ja sopi tapaamisia, ja tutustui samanhenkisiin ihmisiin. Illassa oli rento tunnelma ja iloinen puheensorina kantautui joka puolelta. Sitä oli ihana kuunnella, ja toki osallistua itsekin keskusteluun. Illassa oli paikalla suunnilleen yhtä monta perheellistä kuin ei-perheellistäkin. Sitä usein ajattelee, että suurin osa lukijoista olisi perheellisiä koska itse olen, mutta tilastot kertovat toisin. Jaottelu menee suunnilleen puolet ja puolet, ja musta on ihan mieletöntä, että onnistun tuottamaan sisältöä, joka kiinnostaa sellaisiakin, joiden kanssa elämäntilanteet ovat aivan erilaiset.

Silti koen, että vaikka te kaikki olette erilaisia ihmisiä, niin ainakin kaikkia lukijailtoihin osallistuneita, ja teitä joiden kanssa vaihdetaan muuten ajatuksia, yhdistää tietynlainen samanhenkisyys. Positiivinen asenne, avoimuus ja rentous tulee ekana mieleen, kun mietin kaikkia teitä, jotka olen blogiurani aikana tavannut. Onhan se toki ihan loogistakin, että erilaisuudesta huolimatta ne on ne jotkut yhdistävät tekijät, jotka tuovat ihmisiä yhteen.

Lukijailta ei olisi mitenkään onnistunut ilman yhteistyökumppaneitani Lasten PR:ää ja Salon Pepe Åhmania. Lasten PR:n Riikka hoiti kaikki juoksevat asiat, tarjoilut ja goodie bagit meille, ja piti koko illan ajan kaikista käytännön asioista huolta. Riikka on aivan ihana ihminen, ja olen niin kiitollinen siitä, että Riikka auttoi jälleen järjestämään lukijaillan. Mun hiukset iltaan laittoi oma luottokampaajani ihana Raisa, ja lisäksi taitavat Netta ja Antti tekivät pikakampauksia ja pikameikkejä kaikille halukkaille osana lukijailtaa. Illassa oli ihanaa glamourin tuntua, ja ainakin itse nautin ihan hurjasti siitä, kun joku muu laittaa mun hiukset tai meikin. Salon Pepe Åhman tarjosi meille tilan sekä ihanaa hemmottelua.

Pikkujouluissa oli teemaan sopivasti tarjolla kuohuvaa ja pientä purtavaa. Herkulliset leivät Lasten PR:n Riikka osti meille sympaattisesta kahvila Cafelitosta. Skumpan lisäksi tarjolla oli glögiä, jotka meille sponsoroi Raikastamo Oy. Raikastamolla on kaksi uutta Raikastamon luomuglögiä, perinteistä punaista, sekä vaaleaa omena-lime -glögiä, jossa ei ole lainkaan lisättyä sokeria. Molemmat olivat herkullisia!

Lukijailta on järjestetty yhteistyössä Lasten PR:n ja Salon Pepe Åhmanin kanssa. Saimme myös lukijailtaan ilmaiseksi glögijuomat, pillimehut ja limonadit Raikastamolta, sekä goodie bagien sisältöön kirjoja Kustantamo S&S:ltä, lahjakortit nimikointitarroihin Tarramonsterilta, hiustuotteen & etukupongin Salon Pepe Åhmanilta, pienet pussukat Geffer Oy:ltä sekä liput Designmuseoon Designmuseolta. Salon Pepe Åhman teki meille myös ilmaiseksi kampauksia ja pikameikkejä. 

Otettiin illasta muistoksi vielä ryhmäkuvia. Mä oon vaan vieläkin sanaton ja aivan fiiliksissä teistä. KIITOS! Ja seuraava lukijailta alkuvuoteen on jo suunnitteilla, ja lisäksi mietin, että ensi vuonna voisin hyvin järjestää vihdoinkin sen pohjoisemman lukijaillan Oulussa. Niin paljon on tullut kyselyitä siitä! Täytyy vaan laittaa pyörät pyörimään, ja miettiä miten sen saisi järjestettyä fiksusti.

Aivan ihanaa päivää kaikille ja suuri kiitos vielä eilisestä <3 

Jo viime vuonna Otto puhui siitä, kuinka hän haluaisi laittaa sohvan takaisin sille paikalle, jolla se alunperin oli kun muutettiin tähän kotiin kaksi vuotta sitten. Mä kuitenkin vastustin ideaa pitkään, koska se olisi tarkoittanut myös TV:n siirtämistä, ja TV-taso olisi tullut joko kahden suuren taulun eteen, tai meidän lattiasta kattoon asti olevan ikkunan eteen. Meillä oli pitkään TV-tasona korkea Bestå- kaappipari, jonka kanssa telkkari olisi oikeasti peittänyt ikkunaa paljon. Siksi en missään nimessä halunnut vaihtaa järjestystä niin, koska ikkuna on mulle tärkeä ja varsinkin näin pimeään talviaikaan korvaamaton valonlähde. Me kuitenkin vaihdettiin TV-tasoa huomattavasti matalampaan jo viime keväänä, eli se ei aiheuttanut enää samanlaista ongelmaa. En vaan ollut tajunnut sitä, ennen kuin mulla eilen yhtäkkiä välähti. Hieman myöhään joo, tiedän.

Pitkään meillä ollut järjestys alkoi vaan tuntua siltä, että se ei toimi. Kun taaperon lelukaappi oli kaiken keskiössä, lelut olivat aina pitkin koko olohuonetta. Ja esim. jos muu perhe katsoi leffaa, taaperon leikit olivat telkkarin ja sohvan välissä, ja aina kun hän leikki, peitti hän jonkun muun näkymän. Telkkari oli kaukana sohvasta, ja vaikka olkkarissa oli paljon sitä mun kaipaamaan avointa tilaa, sitä ei voinut täysin hyödyntää.

Siinä sohvalla istuskellessani eilen aamulla aloin miettimään, että miten tänne saa edes joulukuusen sitten kun sen aika tulee ensi kuussa. Ei sille ollut mitään paikkaa! Sitten tajusin, että nythän sen matalan TV-tason voi aivan hyvin laittaa ikkunan eteen, eikä se peittäisi juuri mitään. Samalla TV-tason tilalle eteisen seinää vasten voisi laittaa taaperon lelukaapin, jolloin leluille olisi ihan oma nurkka, missä leikit eivät häiritse ketään. Sohvan sai samalla mukavan etäisyyden päähän televisiosta, ja olkkariin tuli sellainen ihanan lämmin ja kotoisa pesämäinen fiilis entisen suuren avoimen tilan sijaan.

Niin me sitten pyöräytettiin olkkari ihan toisin päin, ja nyt tästä tuli ihan loistava. Niin kotoisa tunnelma, ja onhan täällä edelleenkin avointa tilaa, mutta ei liikaa. Tämä järjestys on paljon fiksumpi. Ja jotenkin oli ihanan virkistävää pitkän tauon jälkeen vähän muokata järjestystä. Me ollaan aina oltu Oton kanssa sellaisia huonekalujen pyörittelijöitä, mutta nyt ollaan pitkään oltu ”jumissa” kun ollaan ajateltu, että mitään ei voi tai tarvitse muuttaa. Mutta tämähän oli tosi hyvä ja tarpeellinen muutos. Ihan uusi fiilis, vaikka pidettiin ihan samat huonekalut.

Onneksi aloin miettimään joulukuusen paikkaa. Nyt se tulee ikkunan eteen, television ja lelukaapin väliin. Siinä on sille loistava paikka, missä se ei ole kenenkään tiellä, mutta on kunniakkaasti olohuoneen keskellä. Samalla eilen vaihdettiin vielä olohuoneen verhot. Rakastan meidän vihreitä lehtiverhoja, jotka saavat ehdottomasti tehdä comebackin heti keväällä. Joulukuusen kanssa ne eivät kuitenkaan oikein sovi, varsinkin kun kuusi on vielä suoraan niiden edessä. Siksi vaihdettiin ne Ikean viininpunaisiin samettiverhoihin, jotka tuovat talvista lämpöä ja pehmeyttä, ja sopivat kivasti myös vaaleanpunaiseen seinään ja sohvaan.

Mä olen aivan ihastunut tähän meidän olkkarin uuteen lookiin! Enkä malta odottaa, että saadaan koristella joulu tänne oikein kunnolla. Nyt meillä on vasta hyasintteja ja kynttilöitä, mutta parin viikon päästä saadaan vihdoin koristella joulukuusi. Siitä tulee niin ihanaa.

Mä näytinkin tätä muutosprojektia instagram storiesissa reaaliajassa, ja sain muutaman viestin, että tämä järjestys on todellakin edellistä parempi. Olen samaa mieltä! Joskus se vaan vaatii vähän aikaa, että itse näkee sen, mitä joku muu on nähnyt jo pitkään. Hah, menipä syvälliseksi. Nyt oli puhe vain tästä olohuoneen muutoksesta, mutta toki tämä koskee monia muitakin asioita elämässä. Vanhan olkkarin lookin näkee esim. TÄÄLTÄ.

Nyt meidän olkkari on valmis ottamaan joulun vastaan ja niin olen mäkin! Ihanaa <3 

Ha! Eilen vietettiin vuoden harmainta päivää, ja sen kunniaksi  saatiinkin vihdoinkin upea auringonpaiste koko viikonlopuksi. En voi sanoin kuvailla miten mielettömän upealta auringonpaiste on tuntunut harmaan kuukauden jälkeen. Ollaan nautittu auringosta täysin rinnoin ja vietetty suurin osa ulkona tankkaamassa valoa ja vaan nauttimassa. Eilen meillä kävivät iltapäivällä ja illalla kylässä Väätäiset Turusta, ja lapset tekivät meille huikean esityksen jossa ei ollut päätä eikä häntää, ja joka loppui mahtavaan konfettisateeseen, aivan kuin Taika-Pasin sketseissä Putouksessa. Olipa ihanaa nähdä ystäviä pitkästä aikaa, ja lapsetkin selvästi nauttivat toistensa seurasta.

Tänään ollaan myös oltu suurin osa päivästä ulkona, sillä heti aamupäivällä suunnattiin Kaivarin rantaan. Ensin vähän käveleskeltiin, ja sitten mentiin lohikäärmepuistoon leikkimään. Moni muukin perhe oli lähtenyt ulkoilemaan upeaan säähän ja puisto oli täynnä ihmisiä. Puistoleikkien jälkeen me suunnattiin vielä Cafe Carouseliin pikkulounaalle ja istuskelemaan. Oli ihanaa olla kuivassa puistossa, kun viime aikoina aina puistossa on ollut vaan märkää, kylmää ja kuraista. Niin eri fiiliksellä jaksaa itsekin olla messissä puistoleikeissä, kun voi nauttia säästä.

Tämä viikonloppu on ollut ihanan rentouttava ja mukava, ollaan vaan nautittu hyvästä seurasta, hyvästä säästä ja rennosta yhdessäolosta. Ollaan kokkailtu hyvää ruokaa ja oltu vaan rauhassa. Mihinkään ei ole ollut hoppua tai pakko mennä.

Puistoreissun jälkeen siivottiin vihdoinkin meidän piha, koska se on ollut myös märkä ja kylmä viimeiset pari viikkoa, eikä talvisiivous ole houkuttanut. Mutta nyt saatiin se aikaiseksi, ja ensi viikolla saadaan vihdoin sitten laitettua uloskin talven tunnelmavalot, joita ei haluttu laittaa ennen kuin piha on siisti. Tulee niin hyvä fiilis kun saa hoidettua asioita pois to do -listalta. Piha on tuijottanut joka päivä ikkunasta muistuttaen, että siellä on edelleen kaikki hiekkalelut levällään ja kaikki ulkokalusteet pitäisi laittaa talvea varten kasaan. Nyt piha on valmis talveen.

Syötiin iltaruuaksi teriyaki-lohta ja riisiä ja salaattia, ja sen jälkeen alkoi sen verran kolottamaan piparihammasta, että leivottiin vielä pipareita. Otto lähti käymään kuopuksen kanssa leffakarkkiostoksilla (meillä on tänään aikuisten leffailta), ja sillä aikaa me leivottiin isompien tyttöjen kanssa kaikessa rauhassa ja kuunneltiin joululauluja. Siis jotenkin tuntuu, että tytöt on kasvaneet ihan hurjasti edellisestä pipareiden leipomisesta. Kaikki meni niin jouhevasti tänään, molemmat tekivät pipareita vieri viereen, saivat ne helposti irrotettua pellille ja vielä koristelivatkin niin siististi.

Meillä oli niin hauskaa tyttöjen kanssa, ihanaa puuhastella välillä isompienkin kesken, vaikka sai taaperokin tulla toki koristelemaan oman nimikkopossunsa. Me leivottiin jälleen kerran koko meidän joulunviettoporukalle megaisot possupiparit, jotka nimikoitiin. Se on meidän ihana jouluperinne. Mun ja Oton piparit vähän kärtsäsivät, mutta onneksi yhdeksän muuta piparia saivat kauniin värin pintaan. Ja kaikki koristeltiin upeasti, niin ei se pieni palaneisuuskaan haittaa niissä mun ja Oton pipareissa.

Kertakaikkisen ihana viikonloppu takana, ja nyt se saa luvan huipentua vielä siihen, että me katsotaan Oton kanssa vihdoinkin Tuntematon sotilas. Meidän piti katsoa se jo silloin kun se ekan kerran tuli vuokrattavaksi, mutta vauvavuonna (eikä nähtävästi sen jälkeenkään) ole koskaan tuntunut siltä, että olisi käyttää kolme tuntia elokuvan katsomiseen. Mutta tänään ajateltiin tehdä se, ja ollaan varustauduttu glögillä, pipareilla ja irtokarkeilla. Tästä tulee hyvä ilta!

Ihanaa sunnuntai-iltaa ja alkavaa uutta viikkoa kaikille <3

Pahoittelut siitä, että nyt tulee pukeutumista koskevaa juttua kaksi postausta peräkkäin. Mutta ehkä tämä on sellainen ei-niin-perinteinen pukeutumista koskeva postaus, kun tänään stailaamassa ovat meidän LAPSET. Eilen vietettiin siis Anna lapsesi pukea sinut -päivää jälleen kerran, ja yhden välivuoden jälkeen halusin ehdottomasti taas osallistua siihen. Viime syksynä päivä taisi mennä meiltä ohi, kun oltiin mummuni hautajaisissa, joten oli kiva palata haasteen pariin tänä syksynä vähän iloisemmissa tunnelmissa. Ekan kerran haasteeseen osallistuessa mut stailasi meidän silloin 3-vuotias esikoinen. Tokalla kerralla taas pääsin 5-vuotiaan esikoisen ja silloin 3-vuotiaan keskimmäisen stailaamaksi. Eilen mua pääsi stailaamaan heidän lisäkseen myös meidän kuopus!

Mun mielestä anna lapsesi pukea sinut -päivä on mahtava tapa keikauttaa roolit päälaelleen ja antaa lapsille valta toteuttaa luovuuttaan super hauskalla tavalla. Lapset onnistuvat aina löytämään vaatekaapista sellaisia yhdistelmiä, jotka eivät olisi itselle tulleet mieleen. Usein he myös valitsevat sellaisia vaatteita, joita itse ei niin usein käytä. Musta on tosi mielenkiintoista aina nähdä mikä on heidän mieleensä, ja miten he pukisivat äitinsä jos saisivat päättää. On myös hauska seurata miten valinnat kehittyvät vuosien varrella, vai säilyykö tyyli aina samana, vaikka ikää karttuu.

1. ASU / ESIKOINEN

Ensimmäisen asun stailasi esikoinen. Hän kävi läpi kaikki mun kaapit, ja valitsi ensin vaaleansinisen juhlatopin farkkujen kaveriksi. Sille jakkua etsiessään hän kuitenkin löysi farkkupaidan, ja valitsi sittenkin sen farkuille kaveriksi, koska se kuulemma sopi vielä paremmin. Ja näin pukeuduin ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni kokofarkkuiseen asuun! Kengiksi hän valitsi ”ihanat pörrökengät” joita hän toiveikkaana sovitti, josko ne olisivat enää vain vähän isot hänelle. Mutta vielä täytyy jalan kasvaa muutama koko, ennen kuin hän pääsee lainailemaan pörrökenkiä.

2. ASU / KESKIMMÄINEN

Keskimmäinen iski ensimmäisenä silmänsä ruutukuvioiseen tunikaan, joka on ehkä mukavin vaate ikinä. Sen kaveriksi hän valitsi kimaltavimmat jutut jotka löysi: glitter-ylipolvensukat, sekä helmikoristeiset vaaleanpunaiset korkokenkäni. Ihan mielettömän hauska asu! En olisi itse keksinyt yhdistää näitä kolmea keskenään, mutta kieltämättä nehän olivat ihan mahtavat yhdessä. Ehkä edelleen vaihtaisin kenkien tilalle tennarit, mutta muuten voisin vaikka hengailla juuri tässä paidassa ja näissä sukissa.

3. ASU / KUOPUS

Mä ensin ajattelin, että kuopus ei varmaan edes ymmärrä jos kysyn, että haluaako hän valita äidille vaatteet. Mutta hän halusi heti tulla mukaan valitsemaan kun kysäisin, ja hän käveli oikein määrätietoisena mun hyllykaapille, ja kiskaisi alas kukkakuvioisen mekon, jossa on olkapäät paljaaksi jättävä kaula-aukko ja hihat. Sen kaveriksi hän valitsi vaaleanpunaisen neuleen, ja ilmoitti ”waau, äiti pukee NÄMÄT!”. Mä sulloin mekon hihat neuleen hihojen sisään ja sain hienot ylimääräiset habat niistä. Mutta siis en kestä, tässä on ekat vaatteet ikinä, jotka meidän taapero on valinnut kenellekään. Pyysin häntä katsomaan mun asua, kun olin pukenut valmiiksi, ja hän sanoi että ”äiti on kaunis! minu vaatteet!”. Ihana!

Mutta siis en kestä kyllä, aivan mahtavia asuja kaikki kolme. Oli ihanaa, että he halusivat kaikki osallistua tähän, jopa taapero. Odotan innolla jo seuraavaa asuhaastetta, ja ennen sitä pitää päästää ainakin lapset meikkaamaan mut, ja tietysti tekemään kampauksia myös.

Mikä asuista oli teidän lemppari? Oletteko te osallistuneet Anna lapsesi pukea sinut -päivään? Millaisia yhdistelmiä teidän lapset ovat kehitelleet?