Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Lifen kanssa ja toimin Lifen brand ambassadorina tämän vuoden ajan.

Jokainen vatsaongelmia joskus kokenut varmasti tietää, että ne ovat ihan järjettömän inhottavia ja ikäviä, ja vaikuttavat elämänlaatuun todella paljon. Mulla todettiin lapsena laktoosi-intoleranssi, joka on iän myötä helpottanut. Nykyisin en kiinnitä huomiota siihen, ovatko käyttämäni maitotuotteet laktoosittomia vai eivät, sillä vatsani ei enää reagoi laktoosiin herkästi. Lapsuuden vatsaongelmista on kuitenkin jäänyt sellainen pelko ja ahdistus esimerkiksi siitä, että jonain tärkeänä juhlapäivänä onkin kauheasti vatsavaivoja. Silloin nimittäin kävi monesti niin, että juhlissa vahingossa söi jotain missä oli laktoosia, ja sitten tuli vatsa kipeäksi.

Mä kärsin pitkään myös emetofobiasta eli oksennuskammosta, ja se onkin ollut yksi blogin puhutuimpia aiheita vuosien varrella. Blogin kautta opin, että en ollut kummallisen pelkoni kanssa yksin todellakaan, vaan todella moni muu pelkäsi samaa asiaa. Oksentaminen ja oksentamisen näkeminen olivat mun pahimpia pelkoja, ja vatsataudin uhka sai mut todella vainoharhaiseksi. Yhdessä me tsempattiin täällä toisiamme, miten selviää esimerkiksi lapsen ensimmäisestä vatsataudista. Alkuun se tuntui nimittäin todella pelottavalta ajatukselta oksennuskammoiselle.

Mutta juuri niinhän siinä kävi, että kun se ensimmäinen vatsatauti iski omalle lapselle, mä jotenkin pääsin siitä mun pelosta vähän yli. Ja joka kerta sitä pelkää vähemmän, ja pystyy suhtautumaan neutraalimmin. Edelleenkin mä pelkään tartuntaa, ja olen ehkä hieman tavallista tallaajaa vainoharhaisempi vatsataudin suhteen, mutta pystyn toimimaan. Ja nykyään jos sairastun itse, en enää panikoi, vaan suhtaudun siihen kuten mihin tahansa muuhunkin pöpöön tai flunssaan. Viime keväänä kärsittiin vatsataudista yhtäaikaa meidän tytön kanssa, ja  nukuttiin kahdestaan alakerrassa patjoilla. Hänen mieleensä se jäi jännittävänä seikkailuna, vaikka välillä tulikin oksennus. Siinäpä vasta ihailtava suhtautumistapa.

Vatsan hyvinvointi on ihan uskomattoman tärkeää, ja tämä mun pelko on ajanut mut jo vuosien ajan pitämään ekstra hyvää huolta vatsasta (tai ainakin yrittämään). Vaikka osittain vaikutus on varmasti myös psykosomaattista, uskon, että vatsataudista on helpompaa ja nopeampaa toipua, kun vatsa on muuten terve ja hyvässä kunnossa.

Silloin kun vatsa toimii huonosti arjessa, on vaikea olla. Mä pidän arjessa huolen mun vatsasta terveellisellä ja monipuolisella ruokavaliolla, riittävällä kuidun saannilla ja syömällä säännöllisesti maitohappobakteerivalmistetta. Lifen brändilähettiläänä olen saanut tutustua moniin erilaisiin maitohappobakteereihin, ja kaikista testaamistani olen tykännyt. Tällä hetkellä mulla on käytössä edelleen Lifen oman sarjan probiootit. Sen olen ainakin huomannut, että mun vatsan hyvinvoinnille on tärkeää, että syön maitohappobakteerivalmistetta säännöllisesti. Kesällä pidin taukoa, kun lomamoodissa maitohappobakteerin ottaminen hieman unohtui. Samaan aikaan kärsin viikon sisään kahtena eri päivänä vatsaongelmista. Kyseessä ei ollut mikään vatsapöpö siis, vaan satunnaisesti viikon aikana mulla oli vatsa sekaisin parin tunnin ajan parina eri päivänä, joiden välissä se toimi ihan normaalisti.

Silloin kesällä söin noiden vatsavaivojen jälkeen kuuriluonteisesti Lifen Sporebioticia parin viikon ajan päivittäin, ja sen jälkeen olen jatkanut säännöllistä maitohappobakteerivalmisteen käyttöä. Vatsaongelmat ovat pysyneet poissa, enkä muista tältä syksyltä yhtäkään päivää, että olisin niistä kärsinyt. Koputan nyt puuta tätä kirjoittaessani, ja toivon, että ne pysyvät poissa jatkossakin. Toivon myös, että hyvä huolenpito vatsasta koko perheellä valmistaa meitä taas ensi keväänä alkavaan noroviruksen kultakauteen. Lapsilla on edelleen käytössä lasten oma Kidz Probi -valmiste, jossa maitohappobakteerit ovat itiömuodossa, kuten Sporebioticissa.

Kaapissa on myös vatsataudin tai antibioottikuurin varalta valmiina Puhdas+Saccharomyces Boulardii –valmistetta, joka on hiivaprobiootti ja kestää siksi paremmin vatsahappoja kuin monet maitohappobakteerit. Sitä voi käyttää esimerkiksi kuuriluontoisesti antibioottikuurin yhteydessä tai ulkomaanmatkojen aikana, mutta sitä voi käyttää myös päivittäisenä valmisteena. Koska hiivaprobiootti ei ole bakteeri, antibiootit eivät tuhoa sitä. Siksi sitä voi hyvin käyttää yhtä aikaa antibiootin kanssa ilman että teho kärsii. 

Jos mietitte, mitä herkkusuklaata mä syön tuossa kuvassa, niin se on kuulkaa Life-myymälöihin juuri rantautunutta Coffee Pixels -suklaata! Se sisältää kofeiinia espresson verran, mutta on erittäin vatsaystävällistä ja kuitupitoista. Voin kertoa, että oli vähän liiankin hyvää tällaiselle herkkusuulle.

ARVONTA – Voita Lifen Sporebiotic-valmistetta:

Vatsan hyvinvoinnista puheenollen, teillä on nyt mahdollisuus voittaa Lifen Sporebiotic-valmistetta! Voit osallistua arvontaan kommentoimalla tähän postaukseen Miten sinä huolehdit vatsasi hyvinvoinnista? Kommentoi vastauksesi, ja muista jättää sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään, niin osallistut arvontaan, jossa kolme teistä voittaa paketin Sporebioticia (arvo 52,50€). Osallistumisaikaa on 18.10.2018 asti ja tarkemmat säännöt löydät TÄÄLTÄ.

ALEKOODI LIFE-TUOTTEISIIN:

Muistuttelen teitä koko vuoden kestävästä mahtavasta alekoodista: Koodilla sandwich saatte 20% alennuksen kaikista kaikista normaalihintaisista Lifen oman Life-tuotesarjan tuotteista vuoden loppuun saakka. Koodi on voimassa sekä Lifen verkkokaupassa, että Lifen kaikissa myymälöissä koko tämän vuoden ajan. 

LIFEN SYNTTÄRIT -tarjouskampanja:

Life-myymälöissä ja verkossa juhlitaan synttäreitä 8.-21.10., jolloin heillä on huikeita tarjouksia mm. tässä postauksessakin mainituista tuotteista, ja monista muista. Suosittelen käymään Lifessa juttelemassa asiantuntevien hyvinvointikonsulttien kanssa, jos jokin hyvinvointiin liittyvä askarruttaa. He osaavat neuvoa ja auttavat etsimään itselle sopivia valmisteita.

Maailman mielenterveyspäivää vietetään tänään 10.10. ja aihe koskettaa myös itseäni syvästi. Ei niinkään itseni puolesta, vaan siksi, koska olen seurannut vierestä oman äitini masennusta jo yli 12 vuoden ajan. Mun äitini masentui vakavan sairastumisen seurauksena v. 2006, ja on siitä lähtien elänyt masennuksen kanssa. Mulla on äidin lupa tämän tekstin kirjoittamiseen, koska halutaan yhdessä kertoa tästä tärkeästä aiheesta, ja mä haluan myös antaa vertaistukea kaikille masentuneiden läheisille omasta puolestani.

Silloin kun mun äiti sairastui, mä olin vasta teini. Olin silloin 14-vuotias, ja mun oli hyvin vaikeaa tajuta sitä, miksi äiti ei jaksanut nousta sängystä ylös ollenkaan. Ensimmäiset vuodet äidin masennuksesta mä en oikein ymmärtänyt koko sairautta. Silloin näistä asioista ei ollut yhtä paljon tietoa kuin nykyään, tai ainakaan sitä ei ollut yhtä helposti saatavilla, tai en jaksanut olla tarpeeksi kiinnostunut siitä. Luultavasti näiden kaikkien yhdistelmä. Eniten ajattelin vaan, että miksi äiti ”ei ota itseään niskasta kiinni” ja nouse ylös sieltä sängystä. Miksi se ei tee ruokaa, miksi se ei maksa laskuja, miksi se ei tee mun kanssa jotain hauskaa. Miksi se ei nauti siitä, että se on edes hengissä, kun se olisi ihan hyvin voinut kuolla. Miksi se käyttää kaikki päivät vaan nukkumiseen, kun se voisi elää ja tehdä kaikkea kivaa mun kanssa.

Mä olin vihainen ja turhautunut. En pystynyt asettumaan äidin asemaan, ja ymmärtämään sitä, miltä se tuntuu kun koko oma persoonallisuus, kyky käsitellä tunteita ja oma liikuntakyky muuttuu täysin itsestä riippumatta vakavan sairauden seurauksena. Teinille tyypillisesti ajattelin kaikkea omasta näkövinkkelistäni, miten vaikeaa ja hankalaa kaikki on minulle. Samalla surin sitä, että äiti ei voinut enää tehdä kaikkea samaa mitä ennen.

Meidän lasten syntymän myötä äiti on viettänyt jonkin verran aikaa täällä meillä Helsingissä. Ensimmäisinä vuosina enemmän. Moni ajatteli silloin, että äiti oli meillä vaan tukena, kun ei luotettu itseemme nuorina vanhempina, tai kaivattiin hoitoapua. Todellisuudessa äiti kuitenkin vietti aikaa meillä, koska se teki hänelle hyvää. Hän sai olla rakkaiden läheisten luona, eikä yksin kotona masentuneena. Toki hän oli suuri apu myös mun toisen raskauden aikana mun joutuessa vuodelepoon, ja saatiin me joskus sitä hoitoapuakin häneltä, ja saadaan satunnaisesti edelleen. Pääosin äiti kuitenkin tulee tänne meille viettämään aikaa meidän kanssa ja lomailemaan siitä omasta arjestaan (ja nukkumaan, hän kuulemma nukkuu parhaiten meillä, vaikka meidän vierassänky on n. 17366494 huonompi kuin hänen oma sänkynsä).

Lapset saavat äidin liikkeelle, ja hymyn kasvoille. Silloin kun meidän esikoinen syntyi, mä näin ekaa kertaa, että äidin masennus alkoi helpottamaan. Se oli ollut yhtä syvää kuilua vuodesta toiseen vuoden 2006 jälkeen mutta vuonna 2011 äiti ensimmäistä kertaa alkoi piristymään. Hän jaksoi paremmin kuin vuosiin, ja mä en voi sanoin kuvailla sitä tunnetta, kuinka ihanaa oli nähdä hänen voivan paremmin ja olevan aidosti iloinen ja onnellinen. Silloin me tehtiin yhdessä kaikkea ja äiti jaksoi. Silloin tuntui, että aloin saada sitä ”mun vanhaa äitiä” takaisin. Olihan hänellä silloinkin hankalampia päiviä ja hän nukkui paljon, mutta siitä huolimatta hän oli enemmän se äiti, jonka tunsin ennen sairautta.

Vuonna 2014 äidin koira Mörkö kuoli sydänvikaan, ja äiti masentui taas pahemmin. Mä osasin odottaa sitä, mutta silti se turhautti ja suututtikin. Oli vaikeaa hyväksyä sitä, että menetin uudelleen ison osan äidistä masennukselle ja tunsin katkeruuden tunteita. Satunnaiset huonot päivät vaihtuivat jälleen satunnaisiin hyviin päiviin, ja huonoista päivistä tuli arkea. Sen jälkeen masennus on ollut taas näkyvämmin läsnä, vaikka äiti piristyikin huomattavasti uuden koiransa Armaksen myötä. Notkahduksia tulee ja menee, välillä hänellä on pidempiä masennuskausia ja välillä hän jaksaa paremmin.

Mä olen käynyt pitkän tien ajatuksissani, että olen pystynyt hyväksymään masennuksen pysyväksi osaksi äitiä. Olen lukenut masennuksesta satoja artikkeleita ja kirjoja, ja käyttänyt varmasti tuhansia tunteja siihen, että olen pyrkinyt ymmärtämään sairautta. Mistä se johtuu, miksi se ei parane, mitä voisin itse tehdä. Luulen, että olen tehnyt kaiken mitä vaan on mahdollista yrittää tehdä. Ja olen huomannut, että masentuneelle tärkeintä on vaan se, että vaikka ei aina ymmärtäisi, ei ainakaan hylkää ja muistaa kuunnella. Ja mä en ikinä ole hylännyt äitiä, eivätkä ole muutkaan läheiset. Äiti sanoo, että meidän perheen, ystävien, vanhempien ja sisarusten tuki on ollut korvaamatonta ja antanut voimaa jaksaa masennuksen ja muiden sairauksien kanssa.

Mun mielestä tärkeää on se, että pitää yhteyttä, kuuntelee ja muistaa pyytää mukaan, vaikka usein saisikin masentuneelta vastaukseksi ”en jaksa”. Ja se, että ymmärtää, että masentunut ei ole hankala tai jaksamaton tahallaan. Vaikka olen katsonut masennusta 12 vuotta vierestä, sitä on edelleen joskus hankalaa hyväksyä. Joskus äidin masennus tuntuu henkilökohtaiselta loukkaukselta, vaikka jokainen järjen ääni sanoo päässä, että ei äiti voi sille mitään. Masentuneen ihmisen läheisten on tärkeää huolehtia myös omasta jaksamisestaan, ja purkaa niitä omia tunteitaan jollekin. Onneksi mulla on Otto, jolle voin puhua. Kun puhun itse omista tunteistani, pystyn ymmärtämään masennusta paremmin, ja olemaan purkamatta omaa turhautumistani äitiin.

Mä olen äidistä hurjan ylpeä. Tällä hetkellä hän voi paremmin kuin pitkään aikaan, vaikka viimeisen vuoden sisällä hän on kohdannut suuren menetyksen, ja käynyt läpi rankimman masennusjakson hetkeen. Kerta toisensa jälkeen äiti kipuaa niin ylös kun vain jaksaa, vaikka tippuisi korkealta ja kovaa. Mä en voi läheisenä muuta kuin tukea, kannustaa pienistäkin onnistumisista ja olla läsnä niin paljon kuin pystyn, ja niin aion jatkossakin tehdä. Joka päivä mä soitan äidille, ja kysyn miten hän voi. Äiti on meille kaikille rakas, ja mä toivon koko sydämeni pohjasta, että vielä joskus hän saisi elää ilman masennuksen varjoa.

Mulla on jännittäviä uutisia: me ollaan alettu pikkuhiljaa etsimään ihan omaa kotia, sitä kotia, joka ostetaan omaksi. Omistusasunto on ollut meillä aina tavoitteena, ja nyt on tullut se aika, kun me voidaan ihan oikeasti alkaa etsimään sitä ihan omaa kotia. Me käytiin tänään katsomassa ensimmäistä asuntoa, ja voin helposti sanoa, että se ei ollut meidän tuleva koti. Siellä oli liian monta juttua, jotka ei yhtään natsanneet, vaikka paperilla se vaikutti täydelliseltä. Mutta nyt me ollaan aloitettu tämä projekti, josta ollaan pitkään puhuttu. Nyt me ollaan otettu ensimmäinen askel, käyty ekassa näytössä, laitettu hakuvahdit päälle asuntosivuilta ja sanottu sukulaisillekin ääneen, että tässä ollaan haku päällä.

Mä uskon, että tästä tulee pitkä projekti. En pidä ollenkaan mahdottomana, että meillä kestäisi vuosikin löytää se oikea koti – ehkä jopa pidempään. Kiire meillä ei onneksi ole, sillä mahdutaan edelleen tähänkin ihan mukavasti. Ei aiota ottaa mitään stressiä, eikä tarkoituksena ole paineessa etsiä nopeasti vaan jotain. Nyt me etsitään sitä kotia, jossa me asutaan ehkä siihen asti, että muutetaan vanhainkotiin. Tai sitten ei, tilanteethan voi aina muuttua, nopeastikin. Mistäs sitä nyt tietää missä me ollaan vaikka viiden vuoden päästä. Mutta näillä näkymin etsinnässä on pitkäaikainen koti.

Tilan puolesta mahdutaan edelleen tähän, mutta toiveena on, että lähitulevaisuudessa me kerrytettäisiin asumiskustannuksilla omaa omaisuuttamme, eikä jonkun toisen. Toki tässä asumisoikeusasunnossakin osa menee omaan pussiin ja hyvä niin, mutta ei tietenkään niin suuri osa kuin omistusasunnossa. Tämä on kuitenkin tähän asti ollut meille se kaikkein paras vaihtoehto.

Meidän ongelma tässä asunnon ostamisessa on se, että ei olla ihan varmoja, mitä halutaan. Siksi ajateltiin lähteä liikkeelle sillä, että käydään katsomassa vähän kaikkea mahdollista laidasta laitaan. Tutustutaan eri paikkoihin, tsekataan erilaisia asuntoja. Me ei tiedetä vielä mistään mitään, muuta kuin meidän budjetti ja se, että me tarvitaan ainakin viisi makkaria – kolme lapsille, yksi meille ja yksi vierashuone. Sitten kun me tehdään se suuri päätös, että ostetaan koti, halutaan olla varmoja, että se on juuri se oikea. Se on niin iso asia, että ei missään nimessä haluta tehdä mitään hätiköityä. Aiotaan miettiä tätä kaikilta mahdollisilta kanteilta.

Tuntuu jännittävältä sanoa tämä ääneen, vaikka eihän tässä periaatteessa mikään muutu vielä nykytilanteeseen verrattuna. Edelleen asutaan tässä, mutta nyt vaan seuraillaan markkinoita, ja käydään katsomassa, jos joku tuntuu erityisen kiinnostavalta. Asunnon ostaminen tuntuu musta ajatuksena edelleen vähän pelottavalta – se on niin suuri vastuu. Miten voi olla varma, että ostaa juuri sen oikean? Miten voi olla varma, että kaikki on kunnossa asunnossa, eikä tule mitään ongelmia? Miten sen oikean asunnon voi löytää, ja entä jos mikään asunto ei tunnukaan oikealta? Suuria kysymyksiä, joihin mulla ei ole vastauksia. Onko teillä?

Nyt saa jakaa kaikki mahdolliset vinkit asunnon ostamiseen ja etsimiseen liittyen. Mitä meidän pitäisi kysyä välittäjältä, kun ollaan katsomassa asuntoa? Kuinka paljon asunnon hinnasta voi tai kannattaa tinkiä? Mitä kannattaa itse tsekata kun on katsomassa asuntoa? Mikä on pahin virhe mitä voi tehdä? Mitkä on hyviä puolia erillistalossa, entä huonoja? Mitkä on hyvät puolet asunto-osakeyhtiössä, entä huonot? Uusi vai vanha talo? Oma tontti vai vuokratontti? Kertokaa kaikki! Mä uskon, että teidän joukossa on monta asunto-asiantuntijaa, joten nyt kaikki vinkit kehiin, kiitos! Ehkä joku muukin löytää täältä hyviä vinkkejä siihen, mitä pitäisi ottaa huomioon kun ostaa ensimmäistä asuntoa.

 

En arvannut vielä maanantaina julkaistessani postausta lapsiperhe-arjen ”maineesta” mediassa, että postauksen pohjalta syntyisi jokin näin mieleniintoinen ja hieno juttu. Mutta niin vaan kävi, että ihana lukijani sanoi ääneen sen, mitä olin ehkä joskus salaa haaveillut, mutta en ollut koskaan vienyt sen pidemmälle tai sanonut edes ääneen: ”Miksi et tekisi postaussarjaa erilaisista perheistä, joita haastattelisit ja esittelisit blogissasi?”. Ja näin mä päätin tehdä, koska ideahan on aivan loistava. Olen siis ikuisesti kiitollinen lukijalleni tästä kommentista. Mä pyöritän tässä näin omaa mediaani, ja mulla on todellakin mahdollisuus tuoda esiin sitä perheiden erilaisuutta, yksilöllisyyttä ja ihanuutta ihan itse. Miksi ihmeessä siis en tekisi sitä?!

No en kyllä keksi yhtäkään syytä, miksi en. Ensimmäinen osallistuva perhe on jo valmiina, ja nyt mä kysynkin teiltä rakkaat mahtavat ihmiset: tiedättekö jonkun ihanan perheen, tai oletteko sellainen perhe itse, joka sopisi tähän postaussarjaan mukaan? Erilaisen perheen ei tarvitse tarkoittaa sitä, että perheiden pitäisi olla jotenkin huippu-erilaisia välttämättä. Erilainen perhe tarkoittaa mulle sitä, että ei ole olemassa mitään ”tavallista perhettä”, vaan jokainen erilainen perhe on tavallinen perhe, ja jokainen tavallinen perhe on erilainen. Kokoonpanosta ja elämäntilanteesta riippumatta. Nyt mä aion tehdä juuri sitä, mistä puhuin: näyttää millaista on ihan tavallinen lapsiperheiden arki ja elämä Suomessa, ihan kaikenlaisissa perheissä. Millaisia tarinoita perheiden syntyyn liittyy, millaista se arki niiden lasten kanssa on, mikä arjessa on hienoa, mikä kuormittavaa? Mistä syntyvät arjen haasteet, miten niistä selvitään, mikä on kaikkein parasta elämässä lasten kanssa?

Haastattelut aion tehdä omaan positiiviseen tyyliini, 100% perheitä kunnioittaen. Mun blogi ei koskaan ole ollut mikään paljastusblogi, eikä sellaista ole tulossa nytkään. Mitään TV:stä tuttua skandaalihakuisuutta ei siis ole luvassa. Se mitä mä haluan näyttää on rakkaus, välittäminen ja tavallinen arki, ja se miten erilaista tavallista on olemassa. Miten paljon Suomen perheissä on rakkautta ja onnea, ja miten erilaisissa perheissä, erilaisten vanhempien kanssa, kasvaa kaikissa mahtavia lapsia. Mä haluan näyttää sen kaiken hyvän ja ihanan, mitä teissä kaikissa on.

Ensi vuonna luvassa on siis postaussarja, jossa esittelen 12 perhettä. Joka kuukausi kerron yhden perheen tarinan. Toivon, että saan mukaan mahdollisimman monta keskenään erilaista perhettä, jotka ovat valmiita jakamaan oman tarinansa. Jos siis sinä kiiinnostuit tästä, tai tiedät jonkun toisen ihanan perheen, joka voisi olla halukas lähtemään mukaan: vinkkaa itsestäsi, tai vinkkaa toiselle perheelle osallistumisesta. Mukaan voi ilmoittautua lähettämällä mulle sähköpostia osoitteeseen iina.hyttinen@indiedays.fi. Viestissä voi kertoa vähän omasta perheestään, siitä missä kaupungissa asuu ja siitä, miksi haluaisi mukaan. 

Mitään romaania ei tarvitse kirjoittaa, mä kysyn sitten haastatellessa ne kysymykset, joihin toivon saavani vastauksia. Mihinkään kysymykseen ei ole pakko vastata, ja jokainen haastateltu perhe saa lukea julkaistavan tekstin etukäteen, ja vaikuttaa 100% siihen mitä kerrotaan. Kuvaan myös haastateltavat perheet postauksen kuvia varten, ja perheet saavat ottamani kuvat omaan käyttöönsä (kunhan kuvaaja on mainittu käytön yhteydessä). Kuvissa ei näytetä mitään sellaista, mitä perhe ei halua, eikä niissä ole pakko esiintyä omilla kasvoillaan, jos ei halua. Haastattelut toteutan ensi vuoden aikana, eli mikään kiire ei ole. Mukaan voi hakea marraskuun loppuun asti, eli ihan rauhassa voi miettiä, että voisiko tähän osallistua. Uskoisin haastattelun ja kuvauksen kestävän n. 1-2h maksimissaan, joten mistään hirveän aikaa vievästä jutusta ei myöskään ole kyse.

Sellaista! Mua jännittää ihan hirveästi julkaista tämä teksti, ja samalla olen ihan uskomattoman innoissani. Musta tuntuu hurjan hienolta ajatus siitä, että pääsen (toivottavasti) tapaamaan perheitä, kuulemaan erilaisia tarinoita ja ennen kaikkea näyttämään kaikille millaista on arki Suomen lapsiperheissä, ja millaisia perheitä täältä löytyy. Uskon, että ihan valtavan upeita ja ihania. IIIIIIK! Hae mukaan! Pssst! Aion myös järjestää jokaiselle osallistuvalle perheelle pienen lahjan kiitokseksi osallistumisesta. <3

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Visit Ålandin kanssa.

Me lähdettiin viime viikon lauantaina aamulla aikaisin kohti Turkua, ja autolla suoraan laivaan. LViking Linen laiva vei meidät Maarianhaminaan minisyyslomalle. Mä en ollut koskaan ennen käynyt Ahvenanmaalla, eivätkä olleet meidän lapsetkaan, joten tämä oli aivan uusi kokemus! Laivamatka meni niin nopeasti, hassua, kun on tottunut menemään aina Helsingistä laivalla Tukholmaan, jolloin matka Ahvenanmaan läpi Tukholmaan on tietysti paljon pidempi. Nyt laiva lähti aamulla ennen yhdeksää, ja kahdelta oltiin jo Ahvenanmaalla.

Ensimmäisenä me kirjauduttiin sisään hotelliimme Park Alandiaan, joka oli aivan älyttömän ihana ja kaunis hotelli ihan Maarianhaminan keskustassa. Me yövyttiin upeassa sviitissä, jossa oli upea kahden hengen kylpyamme ja erillinen makuuhuone. Päästiin myös kurkkaamaan Park Alandian normihuoneeseen, ja tilava ja kaunis oli sekin. Meidän perhe olisi mahtunut loistavasti myös tavalliseen huoneeseen, jossa oli parisänky ja vuodesohva. Kuopus sai hotellilta matkasängyn ihanilla lakanoilla pedattuna.

 

Meidän reissu oli täynnä Visit Ålandin meille järjesteämää hauskaa ohjelmaa, ja ihan ekana lähdettiin vierailemaan Grannasin omenatilalla. Päästiin näkemään upeat omenatarhat täynnä kauniita ja kypsiä omenoita, ja saatiin kuulla kaikenlaista ihanaa omenoiden tuotannosta ja tilan pitämisestä. Lapset poimivat omenat suoraan puusta syötäväksi, ja mukaan meille lykättiin vielä suuri laatikollinen omenoita, omenamehua ja hyvää mieltä. Paikalle remontoidaan juuri aivan upeaa kahvilaa, johon päästiin myös tutustumaan. Koko paikka ja sen omistajat olivat niin sydämellisiä ja ihania ihmisiä, että saatiin kyllä todella hyvä ensivaikutelma Ahvenanmaasta heti alkuun.

Grannasin omenatilalta matka jatkui Käringsundin kalastajakylään, jossa on kuvattu mm. Astrid Lindgrenin Saariston lapset -sarjaa. Kalastajakylä oli juuri sellainen, kuin mikä mielikuva mulla on Ahvenanmaasta ollutkin. Upean idyllisiä puurakennuksia vedessä, kauniita maisemia ja rauhaa. Käringsundissa on myös villieläinsafari, leirintäalue ja vierasvenesatama.

Lauantain ohjelmassa oli vielä Käringsundin lähellä sijaitseva mahtava perhepuisto Smart Park. Smart Park on yleensä auki vain kesällä, mutta tänä vuonna se avataan myös syyslomaviikon ajaksi. Smart Parkissa on laajat ulkotilat, joissa on karuselleja, leikkipuisto, kiipeilylinna, keinuja, sähköautoja ja vaikka mitä muuta. Kesällä Smart Parkista löytää myös ihania kotieläimiä, joita saa paijailla ja halia, veneitä ja ihan kaikkea mahdollista. Siellä olisi voinut viettää ihan koko päivän, tai vaikka kaksi. Smart Parkilla on myös sisätilat, joissa oli paljon lisää tekemistä.

Pomppulinnoja, interaktiivista hiekkaa, sekä ylösalaisin -seikkailu, joka sekoittaa aisteja ja saa katon näyttämään lattialta! Paljon hauskaa tekemistä sekä lapsille että aikuisille. Paikalla on myös kahvila ja kauppa, jossa on mm. paljon ahvenanmaalaisen Plaston klassikkoleluja myynnissä. Lapset laskivat innoissaan myös Plaston rekka-auton mallista tehdystä liukumäestä.

Illastettiin lauantaina Park Alandia -hotellin ravintolassa, jossa oli todella herkullista ruokaa ja hyvä palvelu. Hurjan pitkän päivän jälkeen me mentiin helpoimman kautta, ja valittiin ruuaksi ravintolan hampurilaiset. Nappivalinta! Jälkiruuaksi lapset ottivat jäätelöä kinuskikastikkeella ja tuoreilla marjoilla, ja me otettiin Oton kanssa Ahvenanmaan pannukakut. Aivan superhyvää, ja ihan erilaista kun odotin.

Sunnuntaiaamuna nukuttiin rauhassa, ja käytiin aamiaisella hotellin ravintolassa. Tykkäsin kovasti siitä, miten Park Alandia -hotellissa suurin osa aamupalatuotteista oli paikallisilta tuottajilta ihan läheltä. Juustot, jugurtit, leikkeleet, vihannekset ja hedelmät, kaikki oli lähituotantoa. Ja herkullista sellaista!

Sulateltiin hetki ruokia, ja lapset kävivät kylvyssä meidän sviitin upeassa kylpyammeessa. Kylvyn jälkeen olikin loogisesti oiva hetki lähteä uimareissulle Mariebadin seikkailukylpylään. Mariebad sijaitsi aivan lähellä meidän hotellia, meren rannassa. Kylpylässä on paljon erilaisia altaita, kolme liukumäkeä (joista yksi kiertää rakennuksen ulkopuolella, IIK!), sekä upea ulkoallas mielettömällä näköalalla. Kylpylässä pääsee myös uimaan suoraan meressä halutessaan, mutta me ei oltu ihan niin hurjia, ulkoallas riitti lasten kanssa. Tilat olivat tosi siistit ja viihtyisät, ja pukuhuone oli juuri sopivan kokoinen lasten kanssa, ei tarvinnut pelätä, että taapero menee hukkaan.

Me lounastettiin Mariebadin Thai Orchidissa, jossa oli herkullista thairuokaa, sekä perus kahvilaruokaa kuten panineja. Ruoka valmistettiin alusta loppuun asti itse, ja yllätyinkin siitä, miten laadukasta thairuokaa voi olla miljöössä, joka muistutti vain tavallista uimahallin kahvilaa. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan, sillä hinta-laatusuhde oli todellakin kohdallaan.

Viimeisenä kohteena meillä oli upea Merenkulkumuseo, josta en tiennyt etukäteen mitään. Meillä meinasi loppua aika kesken, sillä museossa oli niin paljon nähtävää ja tehtävää. Lapsille on museossa Rubyn Aarrejahti, jossa etsitään Rubya ja vastataan erilaisiin kysymyksiin. Täytettyään aarrejahti-lappusen, sai lopuksi valita itselleen aarteen ja osallistua arvontaan. Museossa on todella upeita juttuja esillä, ja vaikka me ei olla esimerkiksi mitenkään erityisen kovia veneilijöitä tai mitään muutakaan, niin meillekin museossa oli ihan hurjasti kiinnostavia juttuja. Rör&Gör -pisteillä pääsee itse kokeilemaan kaikkia. Lapset kiipesivät pelastuslauttaan, ohjasivat simulaattorilla risteilyalusta, värittivät merimiestatuointeja ja harjoittelivat solmuja. Ihan mahtavan toiminallinen ja mielenkiintoinen museo.

Sunnuntaina iltapäivällä oli sitten aika ajaa auto jälleen laivan kyytiin, ja ottaa nokka kohti Turkua. Oltiin Turussa illalla kahdeksalta, ja siitä ajeltiin yöksi kotiin. Älyttömän intensiivinen, mielenkiintoinen ja hauska reissu, josta me kaikki nautittiin aivan täysillä. Lapset juttelivat eri paikoissa ahvenanmaalaisten kanssa sujuvasti ruotsiksi, ja nauttivat kun saivat käyttää toista äidinkieltään pääkielenä.

Ahvenanmaa yllätti mut monipuolisuudellaan ja 24h reissun jälkeen jäi olo, että meillä olisi ollut vielä niin paljon nähtävää ja koettavaa. Neljän päivän syyslomareissu voisi olla juuri sopiva Ahvenanmaan tutkimiseen, tai sitten kunnon kesäreissu. Joka tapauksessa Ahvenanmaalla on hurjasti tekemistä koko perheelle, oli vuodenaika mikä hyvänsä. Tykkään siitä, miten kaikkiin paikkoihin on lyhyt matka, ja kaikki on siinä lähellä. Kaikkea ympäröi upea sininen meri. Ahvenanmaalaiset olivat hurjan sydämellisiä ja ihania kaikki, ja me viihdyttiin loistavasti. Ahvenanmaalle on pakko päästä pian uudelleen!

Visit Ålandin sivuilta voi lukea lisää Ahvenanmaasta ja sen tarjoamista mahdollisuuksista, lasten kanssa ja ilman. Aivan ihana paikka ja ihana reissu. Mä niin nautin matkustamisesta Oton ja lasten kanssa, kun me osataan reissussa puhaltaa yhteen hiileen ihan yhtä hyvin kuin kotonakin. Vaikka tekemistä oli paljon, meillä oli koko ajan hauska ja rento meininki. Kiitos Visit Åland mahtavasta minisyyslomasta!