Nyt kun meidän perheen koululainen sai oman huoneen, ovat taapero ja 5v yhteisessä huoneessa. Tällä hetkellä huoneessa on sekä kerrossänky että pinnasänky, ja näin ollen siellä on aika vähän leikkitilaa. Siksi ollaan mietitty, että jossain vaiheessa voisi olla ajankohtaista siirtää pienimmäinen kerrossängyn alasänkyyn nukkumaan, niin saisi pinnasängyn pois viemästä tilaa huoneesta. Pinnasänky on kyllä ihana, enkä millään haluaisi luopua siitä, mutta se nappaa oikeasti aika suuren tilan pienestä huoneesta. Tilan, jonka voisi käyttää ihanaan lukunurkkauksen ja tyhjään lattiatilaan, jossa voi antaa mielikuvituksen lentää.

Kerrossängyn alasängyssä on turvalaita, ja siihen sänkyyn meidän 5v muutti nukkumaan n. vuoden ja kymmenen kuukauden iässä vuonna 2015. Meidän esikoinen taas siirtyi aikoinaan pinnasängystä lastensänkyyn n. 1,5-vuotiaana, kun pinnasänky piti luovuttaa syntyvälle pikkusiskolle. Eli nyt 1v8kk ylihuomenna täyttävä taapero on siinä isosiskojensa siirtymä-ikien välissä. Ehkä tämä olisi hyvä ikä siirtyä? Kuka tietää. Voi olla tai sitten ei.

*Pinnasänky saatu Stokkelta blogin kautta. 

Kaksi aiempaa siirtymävaihetta on isosiskojen kohdalla mennyt aivan loistavasti. Kumpikaan ei ole karkaillut, yöunet eivät ole muuttuneet katkonaiseksi, eivätkä he ole pudonneet sängystä. Kaikki on vaan jatkunut niinkuin ennenkin, ja ainoat joita muutos on jännittänyt ollaan oltu minä ja Otto. Ollaan päästy tosi helpolla siis.

Siksi mulla on vähän sellainen kutina, että kuopus tarjoaa meille sitten haasteita siskojenkin edestä. Voin olla kyllä väärässäkin, joka kerta olen jännittänyt tätä siirtymistä etukäteen. Voisihan se mennä aivan hyvinkin. Mutta jotenkin tuntuu utopistiselta, että kolme kertaa muka päästäisiin helpolla tässä nukkumahommassa. Toisaalta, taapero ottaa aina iltaisin siskosta mallia ja alkaa kyllä aina reippaasti nukkumaan omassa sängyssään. Voihan se olla, että hänelle kävisi niinkuin isosiskoille aikoinaan, ja hänkin vaan jatkaisi nukkumista totuttuun malliin vaikka sänky olisikin eri.

Ajatus siitä, että pitäisi luopua pinnasängystä tuntuu musta ihan hurjan haikealta. Aika vaan vyöryy eteenpäin, ja perheen vauvakin kasvaa. Tavara ja asia toisensa jälkeen täytyy luopua niistä vauvajuttujen rippeistä, ja siirtyä eteenpäin. Kohti lastensänkyä, kohti kaksipyöräistä potkupyörää, kohti ihan tavallisia lautasia ja vähän pidempiä lastenkirjoja. Mutta tietysti haikeuden lisäksi tämä on myös ihanaa. Se muutos mikä 1v & 2v -synttäreiden välillä tapahtuu on ihan älytön. Ei ehkä yhtä massiivinen, kuin edellinen vuosi, mutta aika lähellä.

Mennään päivä kerrallaan, eikä stressailla tästä. Tällä hetkellä nukutaan kaikki tosi hyvin juuri näillä järjestelyillä, joten näillä mennnään toistaiseksi. Voidaan odotella ihan rauhassa, sillä lapset eivät ole ainakaan toistaiseksi esittäneet valituksia liian vähästä leikkitilasta. Sitten jos sellaisia joskus ilmenee, niin katsellaan, että josko olisi aika vaihtaa sänkyä.

Miten teillä on sujunut siirtyminen pinnasängystä lastensänkyyn? Onko sisarusten välillä ollut eroja? Jos ongelmia on ilmennyt, miten olette saaneet ne loppumaan (esim. karkailun tms)? Missä iässä olette vaihtaneet sänkyä?

Multa on toivottu jo pitkään postausta mun vaatekaapin kulmakivistä, niistä vaatteista ja asusteista, jotka muodostavat perustan koko mun tyylille. Tässä se nyt tulee! Mulla on ne tietyt vaatteet, kengät ja laukut, joiden varaan rakennan koko mun lookin. Ne vaatteet, joihin kaikkea muuta on helppoa yhdistellä, ja jotka eivät mene pois muodista, vaan ovat aina ajattomia valintoja. Tässä tulee mun kaapin 20 kulmakiveä. Yleensä joku näistä kahdestakymmenestä löytyy aina mun päältä, jokaisesta asusta.

Osa näistä kulmakivistä on jo monta vuotta vanhoja, osa on hankittu käytettynä, pari on ihan uutta ostosta, joista vaan heti ”tuli” niitä kulmakiviä, ja jotkut olen ostanut useamman vuoden harkinnan jälkeen. Mikä tekee vaatekaapin kulmakiven? Mun mielestä ne vaatekaapin tärkeimmät osaset ovat niitä, jotka ovat viikottain käytössä, osa jopa päivittäin. Juuri niitä, joista jo ostohetkellä tietää, että ne tulevat olemaan kovassa käytössä pitkään, ehkä ikuisesti. Yritän panostaa laadukkaisiin juttuihin, jotka kestävät aikaa ja kulutusta, mutta joskus jokin ketju-kampekin voi muodostua kulmakiveksi, kuten mulla on joidenkin vaatteiden kanssa käynyt. Myös edullisesti voi löytää laadukasta, kunhan tsekkaa materiaalit tarkkaan.

Tiedän, että esimerkiksi kenkien pitäisi levätä aina joka toinen päivä vähintään, mutta kun ostan kengät – ostan niin ihanat kengät, että haluaisin pitää niitä ihan joka päivä. Vaadin vaatekaapin kulmakiviltä paljon, joskus liikaakin. Nämä esiteltävät vaatteet ja asusteet ovat kuitenkin kaikki sellaisia, jotka ovat kestäneet kovaa kulutusta ja mun liian kovia vaatimuksia jatkuvassa käytössä. Yritän myös huoltaa kaikkia vaatteita, kenkiä, laukkuja ja asusteitani rakkaudella ja hyvin, silloin kun ne lepäävät.

1. Adidaksen untuvatakki

Tämän makuupussitakin ostin vuosi sitten, ja odotan jo innolla, että pääsen verhoutumaan siihen taas talven ajan. Se on aivan uskomattoman lämmin ja mukava, ja sen kanssa ei tule ikinä kylmä, vaikka olisi 25 astetta pakkasta. Sen kanssa voi pukeutua yhtä hyvin mekkoon kuin farkkuihinkin, eikä tarvitse stressata toppahousuista. Päädyin Addun untuvaan pitkän harkinnan jälkeen, koska se on ulkopuolisen toimijan sertifioimasta untuvasta valmistettu (linkissä lisää tietoa). Untuvatakki maksoi muistaakseni n. 200 euroa, ja on hinta-laatusuhteeltaan loistava.

2. Lindexin tekonahkatakki

Sain tämän tekonahkatakin itselleni käytettynä mallikappaleena, ja se on palvellut loistavasti. Biker-takki on ollut mun vaatekaapin kulmakivi 16-vuotiaasta asti, ja uskon vahvasti, että tulee olemaan hamaan tulevaisuuteen saakka. Tämä ei ole sama takki, kuin se jonka 16-vuotiaana ostin, mutta tismalleen sama malli.

3. Levis 501 Skinny -farkut

Nämä farkut sain Elloksen kampanjan yhteydessä, ja  ne ovat osoittautuneet super hyviksi! Klassikot on aina jees. Mom Jeans -malli on ajankohtainen, ja uskon, että mun kannattaa säästää  nämä farkut mummoikään asti vaikka eivät mulle ikuisesti mahtuisikaan: veikkaan että meidän minityypit tulevat teini-iässä tappelemaan näistä (tai sitten joskus, kun 501:t taas tauon jälkeen tulevat uudelleen muotiin).

4. Mustat farkkujeggingssit

No nämä! Nyt ihan rehellisesti, käsi ylös kenen kaapista ei löydy mustia farkkujeggingssejä? Jos joku on vaatekaapin kulmakivi niin ne on kyllä nämä. Mulla on ollut Ginan Mollyt viimeiset pari vuotta, sitä ennen oli Dr. Denimejä. Suurin ongelma mulla on se, että konttaan aina lasten kanssa lattialla leikkimässä, ja polvet kuluvat aina puhki jossain vaiheessa, ihan sama mikä malli on kyseessä. Mutta mustat farkkujeggingssit on oltava, ne on ehkä vaatekaapin monipuolisimmat pöksyt.

5. R-collection Oulu-college

Otto antoi mulle joululahjaksi tämän ihanan harmaan collegen, joka muistuttaa mun nuoruusvuosista ja rakkaista ihmisistä. Mä puen tämän aina päälle kun me lähdetään ajamaan Ouluun, paitsi viime kesänä, kun oli ihan älytön helle. Toki pidän tätä usein kotonakin. R-Collectionin vaatteet valmistetaan Suomessa, Suomessa kudotusta kankaasta. Mun Oulu-paidan chenillebrodeeraus on Kajaanissa tehty.

6. Makian raidallinen t-paita

Meidän koko perheeltä löytyy tämä sama raitapaita, taaperosta Ottoon. T-paidoissa alkavat helposti kiertää saumat, ja silloin paita muuttuu kulahtaneeksi ja käyttökelvottomaksi. Makian teepat kestävät jatkuvaa pesua ja käyttöä ilman että saumat alkavat kiertää.

7. JC Ruutupaita

Ostin tämän ruutupaidan v. 2014 Tukholman reissulla, ja se on ollut kovassa käytössä siitä asti. Aina välillä se unohtuu muutamaksi kuukaudeksi kaappiin, mutta sitten taas muistan sen ja käytän sitä tauotta. Ruutupaita on aina ajankohtainen klassikko, joka muuntuu eri tavoin yhdistelemällä vaikka ja mihin.

8. H&M Farkkupaita

Ruutupaidan lisäksi toinen klassikko on farkkupaita. Se on ajaton, ja ihan samalla tavalla muuntautumiskykyinen. H&M:n farkkupaita on muistaakseni vuodelta 2015, ja edelleen mulla käytössä. Ihan niinkuin nahkatakkikin, mun kaapista on löytynyt aina farkkupaita teinivuosista saakka.

9. Kenzo Tiikericollege

Haaveilin Kenzon tiikericollegesta pari vuotta, ja Otto antoi sen mulle synttärilahjaksi viime vuonna. Se on mun rakas lemppari, jota pidän ainakin kerran tai kaksi joka viikko. Se sopii kaiken kanssa, ja kestää mahtavasti. Kulumaa ei näy missään. Yhtenä viikkona säikähdin, kun lapset olivat laittaneet märän pyyhkeen collegen päälle pyykkikoriin, enkä ollut huomannut. College-paita alkoi haista sellaiselle märän ummehtuneelle, eikä haju lähtenyt tavallisessa pesussa. Mä tein miedon etikka-vesiliuoksen ja liotin paitaa puoli tuntia, ja pesin sen jälkeen normaalisti. Onneksi haju lähti, olin niin helpottunut!

10. Zaran musta smokkimekko

Tämä on yksi niistä vaatteista, joita olen ostanut tänä syksynä. En kehtaa edes kertoa kuinka paljon olen käyttänyt tätä mekkoa siitä lähtien kun sen ostin. PALJON! Se on vaan niin mukava, söpö, kaunis, ihana. Käytän sitä useamman kerran viikossa.

11. Ivana Helsinki papukaijamekko

Sain tämän mekon kesällä kaupallisen kampanjan yhteydessä, ja se on sellainen mun vaatekaapin jalokivi. Niin kaunis, erilainen, herkkä ja ihana. Säästän sitä spesiaalitilaisuuksia varten, ja tulen iloiseksi aina kun näen sen kaapissa.

12. Musta a-linjainen hame

Tämä hame onkin päässyt esille jo kolme asua samasta hameesta -postauksessa. Se on musta, aivan tavallinen hame, jota on helppo yhdistellä melkein mihin tahansa.

13. Samsoe & Samsoe -neule

Ostin tämän puuvillaneuleen viime keväänä kirppikseltä, ja se on ollut siitä asti mulla kovassa käytössä. Se on laadukas ja ihanan ohut. Sopii hyvin niin hameiden kuin farkkujenkin kanssa.

14. Gucci GG-vyö

Tämä kapea musta GG-vyö on ihana kaveri, shortseille farkuille ja hameille. Käytän sitä monissa erilaisissa asuissa, ja rakastan sitä. Haaveilin siitäkin pitkään, ja se on ollut juuri niin kovassa käytössä kuin etukäteen ajattelin.

15. Gucci GG Marmont -laukku

Vaatekaappini kaikkein uusin kulmakivi, joka on todellinen kulmakivien kulmakivi. Siitä löytyy tarkempi postaus TÄÄLTÄ.

16. Maiharit

Maiharit ovat yksi niistä vaatekaapin klassikoista, ja nämä mun bling bling -maiharit ovat sellainen mun näköinen valinta. Vähän kreisit, vähän överit. Piristävät tavallisenakin päivänä, ja ovat loistava kaveri niin pörröneuleille, herkille kukkamekoille kuin farkuillekin.

17. Coachin Bleeker Preston -laukku

Häämatkallamme v. 2014 ostettu arkilaukku, joka on toiminut hoitolaukkuna ja työlaukkuna, ja ollut lähes päivittäisessä käytössä reilun neljän vuoden ajan. Kun mä sanon, että haluan ostaa laukkuja jotka kestävät ikuisesti, tarkoitan juuri tällaisia laukkuja. Mun Coachin laukku on edelleen tismalleen kuin uusi, vaikka se on kokenut välillä todella kovia: pyörinyt vaunujen alakorissa hiekkalelujen, hiekan ja pikkukivien kanssa, saanut sisäänsä pari vuotanutta sosepussia ja muuta mukavaa. Se vaan kestää ja kestää, toki huollan ja puhdistan sitä aina asianmukaisesti.

18. Vansin Old Skool -tennarit

Viime keväänä ostetut klassikkotennarit, jotka meiltä löytyy koko perheeltä. Maihareiden kanssa mun kaikkein käytetyimmät kengät. Rennot ja mukavat, yksinkertaisen mustavalkoiset, joten sopivat moneen kuosiin ja väriin.

19. Metsolan harmaa merinovillapipo

Sain tämän laadukkaan suomalaisen merinovillapipon Metsolalta, ja siitä tuli heti mun lemppari. Se on lämmin, pitää hyvin tuulta ja on malliltaan ajaton. Ihan super ihana pipo, joka mätsää myös meidän isojen tyttöjen Metsolan merinopipoihin, jotka ostin heille viime vuonna.

20. Makia musta merinovillahuivi

Tämäkin on Otolta saatu joululahja. Sain Makian huivin pari vuotta sitten jouluna, ja se on edelleen aivan ihanan pehmeä ja lemppari. Musta huivi kestää aikaa ja trendien vaihtelua arvokkaasti, ja näyttää vuodesta toiseen yhtä hyvältä. Huivi on ihanan lämmin.

Siinä tuli ehdottomasti 20 mun vaatekaapin tärkeintä juttua. Paljon on kaikkea muutakin siinä ympärillä, mutta jos lähden miettimään mun vaatteita, nuo on ne 20 jotka mulla tulee ensimmäisenä mieleen.

Mitkä on sun vaatekaapin kulmakiviä? Mitkä on sun omat lempivaatteet tai asusteet sun kaapista? Mitä mun kaapista vielä puuttuu?

Blogeja kiertänyt 33 kysymyksen kysymyshaaste, joka alunperin lähti Pupulandia-blogista, oli niin hauska, että oli pakko osallistua siihen itsekin. On ollut hauskaa lukea muidenkin vastauksia, ja päätin jakaa myös omat. Tässä tulee mm. mun leikkaukset, rakastumiset, muuttojen määrä ja lävistykset.

Avioliittoja: 1

Meillä tulee ensi keväänä viisi vuotta avioliittoa Oton kanssa täyteen, ja ajateltiin mahdollisesti pitää sen kunniaksi hääpäiväbileet ystäville ja sukulaisille! 

Kihloissa: kerran

Meillä tuli juuri mun syntymäpäivänä täyteen seitsemän vuotta siitä, kun Otto kosi mua. Me mietittiin silloin sitä, että ollaanko me nyt oltu seitsemän vuotta kihloissa, vai oltiinko kihloissa vaan siihen asti, että mentiin naimisiin, ja nyt ollaan vaan naimisissa? Ei päästy tästä mihinkään lopputulokseen, koska kyllähän mulla on esim. kihlasormus edelleen sormessa, vaikka ollaankin jo naimisissa. Purkautuuko kihlaus kun menee naimisiin? Ja kyllä, voin hyvin myöntää oman tietämättömyyteni tässä asiassa, eikä hävetä. 

Lapsia: 3

Kolme rakasta tyyppiä, juuri sopiva määrä meille juuri nyt <3 

Lemmikkejä tällä hetkellä: 0

Mulla on ollut vain yksi lemmikki, Mörkö-koira, jonka sain kesällä ennen lukion ekaluokkaa. Mun äiti oli ollut silloin pitkään sairaalassa lonkkaleikkauksen jälkeen, ja muistan kun menin katsomaan häntä sairaalaan, ja hän kertoi, että saan oman chihuahuan. Mä tulin niin onnelliseksi! Mörkö oli aivan ihana koira, ja niin tärkeä mulle. Mä huolehdin aluksi ihan yksin Mörköstä, kun mun äiti toipui vielä leikkauksesta kuukausien ajan. Jossain vaiheessa lukion aikana osat kuitenkin vaihtui niin, että Mörköstä tuli se voima, joka veti työkyvyttömyyseläkkeelle jääneen äidin sängystä ylös ja ulos ja ihmisten pariin. Ja kun mä muutin Helsinkiin, Mörkö jäi äidille päivien piristykseksi ja ystäväksi. Mörkö kuoli sydänvikaan vuonna 2014, ja se oli yksi mun elämän surullisimmista päivistä. 

Leikkauksia: 2

Ihan pienenä multa leikattiin kitarisat ja laitettiin samalla putket korviin, ja n. 5-vuotiaana multa leikattiin umpisuoli. Umpisuolen luultiin olevan tulehtunut, mutta lopulta mun kovan vatsakivun syyksi paljastuikin angiina, kaksi viikkoa leikkauksen jälkeen siis. Se voi kuulemma tuntua pienillä lapsilla joskus myös vatsakipuna. Ihan älytön juttu. Mutta eipähän ole huolta umpisuolesta enää. 

Tatuointeja: 0, vielä

Mulla on kypsynyt mielessä idea tatuoinnista jo muutaman vuoden ajan, ja edelleen sitä mietin ja pohdin. Olen aika varma, että haluan sen, ja paikastakin olen varma, mutta silti haluan vielä vähän aikaa miettiä, koska se on niin iso juttu. En usko että tulen koskaan ottamaan useita tatuointeja, koska haluan vain tämän yhden, jolla on tarina ja tarkoitus. Muilla ihmisillä tykkään kyllä siitäkin, että on paljon tatuointeja. 

Lävistyksiä: 0 nykyään (paitsi korvikset)

Mulla on ollut napakoru, jonka otin salaa äidiltä tultuani kesätöihin Helsinkiin 17-vuotiaana. Uskalsin kertoa napakorusta vasta pari kuukautta myöhemmin, kun menin takaisin Ouluun. Äiti ei ollut iloinen. Napakorun otin pois keskimmäisen raskausaikana, kun se kasvoi jo niin paljon ulos. Kokeilin jokin aika sitten, ja koru menee vieläkin reiästä läpi, mutta ei vaan näytä kovin kivalta, kuten ei tuo arpikaan. 

Muuttoja: 13

Olen asunut elämäni aikana kahdessa eri kaupungissa, Helsingissä ja Oulussa, ja muuttanut aika monta kertaa. Ne vuodet kun asuin Oulussa, me muutettiin äidin kanssa vähintään kerran vuodessa. Huhhuh! Onneksi nyt aikuisiällä muuttoja on ollut paljon harvemmin. Lasten kanssa hihiteltiin sille, että he ovat kaikki ”syntyneet eri koteihin”. Kun esikoinen syntyi, asuttiin meidän ekassa yhteisessä kaksiossa. Tokan syntyessä asuttiin meidän silloisessa unelmien kämpässä, joka oli kolmio. Kolmannen syntyessä taas asuttiin tässä meidän nykyisessä kodissa, joka on neliö. 

Ampunut aseella: en ole

Kerran yritin ampua kohti maalitaulua ilmakiväärillä Oton perheen mökillä, mutta en oikeasti onnistunut edes näkemään tähtäimestä mitään, vaikka yritin. En sitten uskaltanut ampua ollenkaan, vaan luovutin ilmakiväärin osaavammille tyypeille. 

Ottanut lopputilin: kerran

19-vuotiaana aloitin puhelinmyyjänä, ja otin lopputilin viiden päivän jälkeen. Mä sain jopa ihan hyvin myyntiä tehtyä niiden viiden päivän aikana, mutta silti musta ei vaan ollut siihen.

Ollut saaressa: kyllä

Olen ollut, montakin kertaa ja monessa eri saaressa.

Autosi: keskikokoinen citymaasturi

Meillä on Oton kanssa yhteinen auto, joka on molempien nimissä. Mulla ei kuitenkaan ole korttia vielä, TÄSSÄ syy miksi ei. 

Ollut lentokoneessa: kyllä

Olen lentänyt montakin kertaa, mutta tiedostan lentämisen saastuttavuuden, enkä harrasta mitään jatkuvia huvilentoja. Esimerkiksi Ouluun me mennään aina autolla, mikä on huomattavasti vähemmän saastuttavaa kuin lentäminen sinne, vaikka autolla meneminen tietysti vie paljon enemmän aikaa. 

Onko joku itkenyt vuoksesi: kyllä

On kyllä, mutta onneksi kauan kauan sitten, jos siis surullisesta itkusta puhutaan. Aikuisiällä olen saanut jonkun itkemään vain ilon kyyneleitä, esimerkiksi Oton synnyttäessäni muutaman aika täydellisen tyttären. 

Ollut rakastunut: Hell yeah

Olen tälläkin hetkellä, ihan älyttömän super mega rakastunut. Sillä tavalla, että just nyt kun katson kelloa, ja tiedän, että Otto tulee kohta töistä kotiin, mulla on vähän perhosia vatsassa.

Ollut ambulanssissa: kyllä

Olen ollut ambulanssissa kaksi kertaa, kerran äidin kanssa silloin kun äiti sai aivoinfarktin ja molemminpuolisen keuhkoveritulpan, ja kerran itseni takia, kun mulle kävi 19-vuotiaana keskellä kirkasta päivää sellainen tapaturma, että luulin että multa on tyyliin selkäranka murtunut. Ei onneksi ollut. Meidän talon alaovesta oli joku rikkonut lasin Oulussa, ja kukaan ei ollut laittanut siihen minkäänlaisia teippauksia sen merkiksi, että lasi puuttuu. Muistan kun mulla oli kiire bussiin ja puhuin äidin kanssa puhelimessa, ja nojasin selälläni ja kyynärpäälläni oveen työntääkseni sen auki. Siinä ei kuitenkaan ollut mitään mihin nojata, ja niin lensin sitten hirveän voltin kivilaattojen päälle selkä ja pää edellä. Ekat kaksi minuuttia vaan huusin suoraa huutoa ihan täysillä, kun kipu oli niin hirveä. Lopulta mulla oli onneksi vain aivotärähdys, ja selkä oli arka pari viikkoa, mutta ei murtunut. Siinä olisi voinut käydä pahasti, mutta onneksi selvittiin säikähdyksellä. Joku naapurin mies tuli siihen ja soitti ambulanssin, ja odotteli mun kanssa siihen asti, että ambulanssi tuli paikalle. 

Luistellut: kyllä

Luistelu on ihanaa, odotan jo innolla ensi talven luistelureissuja!

Surffannut: en

En varmaan uskaltaisi, vaikka saisin mahdollisuuden. Surffaaminen tuntuu ajatuksena siistiltä, mutta liian jännittävältä mulle. 

Ollut risteilyllä: kyllä

No viimeksi juuri viikonloppuna. Olen ollut risteilyllä varmaan 30-40 kertaa, ja meidän lapsetkin ainakin kymmenisen kertaa. 

Ajanut moottoripyörällä: en

Viime kesänä ajoin ekaa kertaa pienellä tossumopolla mökkitiellä, ylitin jo siinä itseni ihan toden teolla, kun kaikki moottoriajoneuvot on niin kuumottavia. Joskus tulen luultavasti istumaan pärrän kyydissä, sillä miehelläni on sellainen moottoripyöräkuume, että uskoisin viimeistään keski-iässä kaksipyöräisen löytyvän meidänkin autotallista. 

Ratsastanut hevosella: en itse

Voitteko kuvitella, että en ole koskaan ratsastanut hevosella ilman, että joku taluttaa mua. Olen siis viimeksi ollut hevosen selässä joskus alakouluikäisenä, tai ehkä vielä sitäkin nuorempana. 

Lähes kuollut: en 

Ollut sairaalassa: kyllä

Montakin kertaa. Lapsena silloin kitarisaleikkauksen ja umpisuolileikkauksen vuoksi, ja aikuisena sitten kolmen synnytyksen vuoksi. 

Suosikkihedelmä: Viinirypäleet ja melonit 

Mä olen niin monelle raa’alle hedelmälle allerginen enemmän tai vähemmän, joten hyvin harvassa on ne hedelmät joita voin sellaisenaan syödä. Siitepölyallergian ristikkäisallergioina mulla on mm. omena, päärynä, sitrushedelmät, avokado, nektariinit, persikat ja muut herkut. Voin niitä syödä kyllä käsiteltynä, esim piirakassa tai grillattuna, mutta raakana aiheutuu kovaa kutinaa suuhun ja kurkkuun. Viinirypäleet ja melonit on sellaisia, joita voin popsia ilman kutinaa. 

Aamu vai ilta: Aamu todellakin

Mä olen niin aamuihminen, ja parasta on herätä ihan yksin ennen kaikkia muita ja hääräillä omiaan tunteroisen verran. 

Lempiväri: Okra ja harmaa

Lempivärit mulla vaihtelee tosi usein, tällä hetkellä lempiväri on okra, kuten varmaan moni on saattanut huomatakin. Harmaa, musta ja valkoinen on sellaisia perusvärejä, jotka on aina mun lemppareita. 

Viimeisin puhelu: Esikoiselle

Viimeisin viesti: Otolle

Lähetin kuvan meidän taaperosta, joka sanoi että ”väsyttävää, äiti tulee viereen mököttämään”. Hän siis halusi, että äiti tulee hänen kanssa pötköttämään peiton alle. 

Nähnyt jonkun kuolevan: En

Kahvi vai tee: Kahvi

Rakastan kahvia, mutta ei teessäkään mitään vikaa ole. Teetä juon silloin kun olen kipeä, kahvia juon joka aamu. Me juodaan useimmiten Saludo-kahvia, jota mun mummu aina joi vielä eläessään. Mummulla oli aina hyvät kahvit, ja tuttu kahvin maku tuo aina lämpimän tunteen.

Paras piirakka: Parsapiirakka ja omena-pekaanipähkinäpiirakka

Mä tykkään sekä suolaisista että makeista piirakoista, ja nämä kaksi on kyllä mun ehdottomia lemppareita!

Kissa vai koira: Koira

Oon pahasti allerginen kissoille, ja siksi oon aina ollut enemmän koiraihminen. 

Paras vuodenaika: Kesä ja joulu

Varsinkin viime kesä oli niin utopistisen ihana, että se säilyy aina mun muistoissa lämpimänä ja ihanana ajankohtana. Kesällä ollaan vähemmän (tai ei ollenkaan) kipeänä, on lämmintä (jos on yhtä hyvä kesä kuin vime kesä), uidaan ja vietetään aikaa yhdessä. Joulua taas rakastan, koska joulu on vaan best. Se ei tietenkään ole vuodenaika, vaan lyhyempi ajanjakso. Halusin kuitenkin nostaa sen tähän erikseen, koska en osannut valita talven ja kesän väliltä. Valmistelen jo blogijoulukalenteria, ja joulufiilis tuli rintaan jo syyskuun puolella. Maltan kuitenkin vielä vähän aikaa täällä blogin puolella. 

Ihanaa uutta viikkoa ja lokakuuta kaikille <3 

Olen törmännyt viime aikoina taas useaan artikkeliin koskien vauvakuumetta, tai sen puutetta. Ehkä tähän vaikuttaa ikä: monet influencerit Suomessa ja ulkomailla joita seuraan, alkavat pikkuhiljaa lähestyä ensisynnyttäjän keski-ikää, kuten myös minä itse. Toisilla on hurja vauvakuume, toisilla ei yhtään, toiset eivät tiedä mitä haluavat, mutta kertovat, että median antama kuva ei juuri houkuttele perhe-elämän pariin. Mä ymmärrän sen varsin hyvin.

Mediassa maalaillaan yhä edelleen varsin yksipuolista kuvaa lapsiperheiden arjesta. Paljon on puhetta ruuhkavuosista, siitä kuinka päiväkoti-ikäiset lapset voivat olla yli sata päivää vuodesta kipeänä, miten lapsi muuttaa ihan kaiken ja kuinka rakkauselämä kuolee parisuhteessa kun lapsi syntyy. Puhutaan paljon synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, siitä miten lapset pelaavat liikaa, hirveistä synnytyskokemuksista, avioerojen yleistymisestä ja järkyttävän suurista ryhmistä päivähoidossa.

Jos joskus on positiivisia uutisia perhe-elämästä, ne keskittyvät yleensä joihinkin täysin valtavirrasta poikkeaviin perheisiin, kuten heihin jotka purjehtivat perheenä maailman ympäri, tai sitten Hollywood-julkkiksiin kuten Beckhameihin. Tai sitten otetaan sankarinäkökulma – kuinka joku perhe on selvinnyt jostain aivan kertakaikkisen järkyttävästä kokemuksesta, kuten talon palamisesta tai tsunamista. Heihin voi olla vaikea samaistua. Hyvin poikkeukselliset tilanteet dominoivat perhekeskustelua mediassa, kuten Väestöliiton tutkimusprofessori Anna Rotkirch totesi taannoin Ylen artikkelissa.

Hyvä juttu on se, että nykyään vaikeuksista saa puhua avoimesti. On varmasti voimaannuttavaa, jos omaan vaikeaan tilanteeseen löytää vertaistukea. On todella tärkeää puhua imetyksen haasteista, baby bluesista ja huonoista yöunista. Vähintään yhtä tärkeää olisi kuitenkin muistaa, että kaikki perheet tilanteineen ovat erilaisia, ja että niiden kaikkien esillä olevien ongelmien lisäksi Suomestakin löytyy iso liuta perheitä, joissa voidaan hyvin, eikä sen suurempia ongelmia ole millään elämän osa-alueella.

Monet perheet nauttivat vauvavuodesta, eivät koe itseään erityisen väsyneiksi tai lopeta parisuhteeseen panostamista vauvan takia. Se että joskus on huonoja öitä tai että synnytys olisi rankka ja vaikea ei tarkoita, että koko lapsiperhe-elämä olisi kamalaa. Päivähoidossakin on paljon erilaisia vaihtoehtoja. Kotihoidon ja järkyttävän suurten ja huonosti voivien lapsiryhmien väliin mahtuu paljon muutakin. Riitaisan ja seksittömän yksinhuoltajuuteen johtavan parisuhteen ja unelma-avioliiton välissä on aika monta harmaan sävyä.  Kaikissa perheissä on varmasti hankalempiakin hetkiä, ei mekään nautita siitä kun oksennustauti kiertää koko viisihenkisen perheen, ja vielä kahdesti samana keväänä.

Niitä vaikeampia hetkiä kuitenkin ympäröi onnellinen, lämmin, rento ja meidän näköinen perhe-elämä. Sitä ei ole vedetty mistään lapsiperhe-elämän standardien laatikosta, vaan me ollaan luotu se ihan itse. Monesti unohtuu se, että kun perheeseen syntyy lapsi, se lapsi syntyy juuri siihen perheeseen, juuri omana itsenään. Se ei ole mikään standardi-lapsi, joka automaattisesti muuttaisi kaikkien perheiden elämää samalla tavalla. Jokainen lapsi muuttaa jokaista perhettä omalla tavallaan. Tai on muuttamatta. Aina ei nimittäin käy niinkään, että koko elämä menisi ihan täysin uusiksi lapsen myötä. Median antamasta kuvasta huolimatta on monia perheitä, joissa elämä on onnellista ennen lasta ja lapsen kanssa. Ja lapsen kanssa tehdään samoja asioita kuin ennenkin lasta.

Se lapsi joka syntyy yksilönä yksilölliseen perheeseen, myös kasvaa yksilöllisesti siihen yksilölliseen perheeseen. Se, että itsellä olisi kokemusta perhe-elämästä sisaruksena, lastenhoitajana tai kummina, ei kerro vielä mitään siitä, millaista se oma perhe-elämä tulisi olemaan, ellei sitten päätä elää juuri tismalleen samanlaista elämää, kuin omat vanhemmat ovat lasten kanssa eläneet, tai jollaista hoitolapsen tai kummilapsen vanhemmat elävät. Ja se päätöskään ei vielä riitä, myös syntyvän lapsen pitäisi olla tismalleen sama tyyppi. Sehän ei tietenkään ole mahdollista. Siksi ei kannatakaan ajatella, että se mitä on seurannut vierestä olisi se mitä itsellä tulisi olemaan.

Tällä tekstillä en halua vähätellä niitä vaikeuksia, joita jotkut lapsiperheet kohtaavat. On hyvä tiedostaa, että kun lähtee tavoittelemaan perhe-elämää, se on suuri hyppy tuntemattomaan. Eihän sitä ikinä voi etukäteen tietää mitä omalle kohdalle tulee eteen. Mutta ei sitä tiedä missään muussakaan.

Eihän kukaan jätä bussilla kulkematta siksi, että jossain bussi syöksyi jyrkänteeltä alas. Eikä kukaan jätä töitäkään hakematta siksi, että mediassa uutisoitiin samanikäisen naisen työuupumuksesta, tai konkurssista tuhannen kilometrin päässä. Tai ainakin toivon, että ei jätä. Vaan ennemmin kiinnittää sitten huomiota siihen omaan jaksamiseen. Ihan samalla tavalla voi perhe-elämässä kiinnittää huomiota omaan jaksamiseen, ja elää omien arvojen mukaista perhe-elämää, ja hakea apua, jos ei jaksa. Jokainen päivä on hyppy tuntemattomaan, jokainen valinta elämässä on riski. Ainahan sitä voi tapahtua mitä tahansa.

 

Haluan kannustaa uskomaan omaan itseensä ja omaan mahdolliseen perheeseensä. Suurempi riski kuin siihen, että kaikki olisi kamalaa on, että kaikki olisikin ihanaa. Tai ainakin suurin osa. On hyvä tiedostaa millaisia ongelmia ja vaikeuksia voi tulla eteen, jotta niihin voi varautua ja ehkä selvitä niistä helpommalla, jos sellaisia osuu omalle kohdalle. Mutta on myös hyvä tiedostaa, että välttämättä ei joudu kohtaamaan mitään erityisiä hankaluuksia ja se, että joskus oman perheen kohdalle osuisi jokin järkyttävä vaikeus, ei välttämättä tarkoita, että koko elämä olisi pilalla ja onnetonta.

Haluan myös kannustaa avaamaan silmät erilaisille perheille, lapsille ja vanhemmille. Tämä maa ja maailma on heitä pullollaan. Lapsiperheitä on joka puolella, ja yksikään perhe ei ole toisen kanssa samanlainen. Stereotypioiden viljely on tylsää, eikä se toimi minkään muunkaan asian kohdalla. Herätään jo siihen, että lapsiperheet eivät ole mikään tasainen massa onnettomia lapsia ja aikuisia, vaan omia mahtavia yksilöitään.

Disclaimerina loppuun, että tekstin tarkoituksena ei ole myöskään käännyttää ketään haaveilemaan perheestä, jos ei halua lapsia. Lasten saaminen tai vapaaehtoinen tai tahaton lapsettomuus ei kuulu kenellekään muulle kuin heille joita se henkilökohtaisesti koskettaa, ja jokaisella on oikeus tehdä ne itselle oikeat valinnat. Kenelläkään muulla ei ole siihen mitään nokan koputtamista. Tämän tekstin ainoa tarkoitus on tuoda esiin lapsiperheiden diversiteettiä, ja rohkaista heitä, joita kiinnostaa mutta pelottaa. Ja ehkä myös kauniisti pyytää, että lapsiperheistä ei puhuttaisi niin usein homogeenisenä massana.

Pitkästä aikaa luvassa arkikuvapostausta, eli ihan random-räpsyjä mun puhelimen kätköistä, joita en ole ottanut Instagram mielessä, tai kuvitukseksi minnekään. Kuvia arkisista tilanteista ja muistoja asioista, joita ollaan viime aikoina puuhattu. Mä kuvaan tosi paljon arkikuvia puhelimella, ja 95% mun kuvaamasta materiaalista on sellaista, jota en koskaan julkaise missään. Rakastan vaan dokumentoida meidän arkea, ja on ihanaa katsoa lasten kanssa kuvia ja videoita myöhemmin. Tässä kuitenkin pieni kurkistus meidän arkikuviin, eli kymmenen kuvaa viimeisen kuukauden ajalta. Katsoin juuri, että olen ottanut kuukauden vanhalla puhelimellani jo 1500 kuvaa ja 35 videota, voi apua. Onneksi siinä on iso muisti.

1. Taapero eteisessä Armaksen kanssa. Armas ja mun äiti olivat meillä kylässä mun ja esikoisen synttäreiden aikaan, ja taapero oli tietysti aivan innoissaan koirakaverista. Hän talutti monta kertaa Armasta ulkona, ja osasi niin hienosti olla koiran kanssa. Paijasi vain kevyesti ja nätisti selästä, eikä kertaakaan yrittänyt koskea mihinkään silmiin tai suuhun tai repiä hännästä. Armas tuli ihan itse vapaaehtoisesti aina hänen luokseen, mikä varmaan kertoo, että taaperon paijailut eivät häntä ahdistaneet. Mun mielestä on tosi tärkeää opettaa lapsille, miten eläinten kanssa ollaan ja miten niitä kohdellaan. Onneksi meillä on tällainen kiva koira-eno (Armas on mun pikkuveli), jonka kanssa harjoitella.

2. Kanttarelliaika, ja kanttarellit on mun ja mun äidin lemppariruokaa. Kokkasin mun bravuuri-kanttarellikastiketta, kun äiti oli meillä kylässä, ja ai että oli herkullista!

3. Taapero valtasi itselleen 5v:n rakentaman minisohvan. Tällä hetkellä juuri harjoitellaan näitä taitoja, että ei voi omia toisten juttuja itselleen, vaan täytyy pyytää lupa toiselta. Onneksi isosiskoilla riittää ymmärrystä ja kärsivällisyyttä tähän harjoitteluvaiheeseen, kyllä se taito sieltä vielä tulee kun ikä karttuu ja harjoitellaan tarpeeksi.

4. Vesisadelenkillä lasten kanssa pysähdyttiin lätäköihin pomppimaan koko porukka. Mäkin pompin siellä keltaisissa kumppareissani ja sadetakissani. Miten hauskaa voi olla joku näin simppeli juttu vielä näin aikuisenakin. Me pompittiin lätäköissä varmaan vartin verran, kun löydettiin kohta jossa niitä oli paljon ja syviä.

5. Taapero rakastaa piirtää, ja hyvin usein hän makoilee lattialla piirtelemässä. Hän selittää aina pitkät pätkät kuvista, että mitä kaikkea ne esittävät, ja mä yritän sitten aina kirjoittaa kaiken muistiin. Hänellä on aivan uskomattoman ihania juttuja ja loistava mielikuvitus.

6. Tässä kuvassa ollaan Redin Gymissä Pr-tilaisuudessa, jossa lapset pääsivät riehumaan ja temppuilemaan Gymin temppuradalla. He tykkäsivät siitä ihan valtavan paljon. Monia samantyylisiä juttuja kuin sirkuskoulussa, mutta myös paljon kaikkea muuta.

7. Rauhallinen aamu taaperon kanssa kotona. Näin monet meidän aamut sujuvat: käydään yhdessä suihkussa, missä leikitään laivoilla ja kylpyankoilla, ja sitten tullaan hetkeksi meidän makkariin höpöttämään. Taapero rakastaa möyriä peittojen ja tyynyjen seassa ja leikkiä kukkuu-leikkiä.

8. Kahdestaan syömässä Oton kanssa ravintola Rosterissa. Mentiin sinne extempore synttäri-illalliselle, ja ruoka oli aivan älyttömän hyvää. Mä otin paahdettua kuhaa, ja Otto otti karitsan karetta. Vieläkin herahtaa vesi kielelle kun ajattelen niitä ruokia, vaikka illallisesta on jo pian kaksi viikkoa.

9. Kylmä ja hämärtyvä syysilta, mutta lähdettiin silti puistoon. Oli ihana purkaa vähän energiaa lasten kanssa vielä ennen iltapalahommia, tehdä hiekkakakkuja ja katsoa kun taapero laski riemuissaan liukumäestä. Nyt alkaa oikeasti olla SYKSY!

10. Bongaa kuvasta taapero! Tässä me katsottiin isojen tyttöjen kanssa Vain Elämää -jaksoa, ja taapero meni pallomereen piiloon. ”Pallomere paras.” hän sanoi onnellisena sieltä pallojen seasta ja tyynyn alta, jonka alle hän itse oli mennyt piiloon niin että vain naama näkyi.

Sellaisia arkikuvia! Aika ihana syyskuu takana, vaikka siihen mahtui myös yksi sarveiskalvon haava ja yksi flunssakin. Tästä on hyvä jatkaa ensi viikolla lokakuun puolelle! Ihanaa viikonloppua kaikille <3