En kyllä mitenkään kestä, että meidän bebbe täytti jo kolme kuukautta. Mutta pakkohan se on uskoa, kun katsoo miten paljon hän on kasvanut ja kehittynyt jo! Hän on vaan niin mainio tyyppi, että ei mitään järkeä. Raskausaikana ajattelin kokemuksen syvällä rintaäänellä, että ”kun vaan selvitään ne ekat kolme kuukautta, niin sitten alkaa pikkuhiljaa helpottaa vaikka olisi millainen tyyppi”. Mutta eipä näissä kuukausissa mitään selviämistä ole ollut, päin vastoin. Hän on päästänyt meidät helpolla, ollaan nukuttu hyvin ja kaikki on sujunut niin luontevasti ja iisisti, että voisin ottaa toiset samanlaiset kolme kuukautta tähän heti perään kiitos.

Tässä kuluneen kahden viikon aikana vauva on oppinut hirveästi uusia taitoja ja on selkeästi tapahtunut taas kehitystä kohti isompaa vauvaa. Nyt vauva viihtyy leikkimatolla jo pitkänkin aikaa itsekseen, kun on oppinut niin hyvin viihdyttämään itseään. Hän heiluttelee käsillä ja potkii kaikkia leluja ja juttelee niille. Lisäksi hän on nyt alkanut ihan muutaman päivän sisään pienesti jo tarttumaan kevyeen leluun ja viemään sitä kohti suuta (tai joskus jopa ihan suuhun asti), tutilla hän on myös leikkinyt samaan tapaan jo pitkän aikaa. Sieltä ne uudet hienot taidot tulee pikkuhiljaa ja sitä on uskomatonta seurata vaikka onkin jo neljäs kerta.

Meidän vauva on ollut kova juttelemaan siitä asti kun ekat kerrat äänteli ja viime aikoina ääniin on tullut paljon lisää repertuaaria. Isoja naurahduksia ja kiljahduksia muiden äänten seuraksi ja ihan kunnon jokellusta. Mua sattuu aina poskiin kun hymyilyttää niin paljon kun kuuntelen hänen juttuja. Tulee varmaan jotkut poskilihaskrampit tässä kohta. Hän seurailee mielellään meidän vanhempien sekä isosisarustensa puuhia vähän kauempaa ja viihtyy aivan tyytyväisenä kun vaan saa katsella mitä me hommaillaan.

Päiväunia hän nukkuu yleensä kolmet päivässä. Aamupäivällä on pidemmät n. 3h unet, iltapäivällä yhdet ja sitten vielä illalla viimeiset n. tunnin mittaiset siinä 17-19 välillä. Välillä on kyllä myös sellaisia päiviä, että ei nukuta yksiäkään pitkiä unia, tai että ne kahdet lyhyemmät päikkärit on tosi lyhyet. Mutta ei se haittaa, eipä meillä aikuisillakaan jokaikinen päivä ole tismalleen samanlainen, välillä väsyttää enemmän ja välillä vähemmän, hah. Aamuisin hän nukkuu yleensä 9-10 asti ja iltaisin hän nukahtaa n. 22 maissa yöunille. Yöllä hän syö yleensä 1-3 kertaa. Tämä on meille tosi hyvä rytmi ja toimii kyllä.

Ollaan mietitty, että ehkä nyt tässä pikkuhiljaa voitaisi alkaa nukuttamaan vauva ensimmäiseksi unipätkäksi omaan sänkyyn siihen meidän sängyn viereen, mutta ei hötkyillä sen kanssa. Viimeistään sitten kun Otto jää vanhempainvapaalle niin aletaan pikkuhiljaa sitä kokeilemaan ilman paineita. Jossain vaiheessa olisi kiva saada ne meidän aikuisten omat illat takaisin, kun nyt kuitenkin vauva on meidän kanssa aina siihen asti, että mennään itsekin nukkumaan. Mutta hän on näin pieni vain hetken aikaa, eikä tosiaan mikään kiire ole. Sen tietää näin 10v kokemuksella, että kyllä se oma aikakin tulee sieltä takaisin ja se tulee jo ennen kuin huomaakaan, sillä nämä kolme kuukautta ovat menneet ihan käsittämätöntä vauhtia. Kohta voi vain toivoa, että vauva malttaisi joskus nukkua edes hetken sylissä tai viekussa.

Kaikki on mennyt kyllä hänen kanssa alusta asti niin hyvin ja leppoisasti, että usein mietin voiko näin helppoa ollakaan. Mutta kai sitä voi! Enkä pelkää, että se helppous loppuu ja kohta alkaa joku kauhea vaihe. Ennemmin nautin tästä mitä on juuri nyt ja otan kaiken tulevan vastaan sitten kun se tulee vastaan. Etukäteen on turha murehtia mitään vaiheita, kun on myös ihan mahdollista, että mitään erityisen hankalaa vaihetta ei edes tule.

Sen sijaan odotan kyllä niin innolla kaikkia ihania taitoja ja mahdollisuuksia mitä on tulossa <3 On niin siistiä saada tutustua meidän vauvaan joka päivä lisää ja nähdä millainen ihana tyyppi hänestä kasvaa. Paljon onnea rakkaalle kolmen kuukauden ikäiselle!

En voi sanoin kuvailla, miten innoissaan olen siitä, että nyt meitä on kuusi henkeä, joille suunnitella halloween-asuja! Rakastan keksiä perheasuja ja rakastan maskeerata ja kokeilla uusia juttuja. Kuuden hengen voimin saa toteutettua aika isojakin teemoja, kun pystyy toteuttamaan monta hahmoa. Meillä on yleensä joka vuosi perinteisesti joku yksi perheasu-teema, joka tehdään kaikki yhdessä. Lisäksi lapset saavat toki valita ihan mitkä tahansa roolit itse haluavat, jos menevät yksin esim. koulun tai dagiksen tai ystävän halloween-naamiaisiin.

Mulle tärkeä juttu asuja miettiessä on se, että mahdollisimman iso osa asusta löytyisi jo valmiiksi meiltä kotoa tai olisi mahdollista toteuttaa kotoa löytyvistä materiaaleista, tai jostain, jolle on käyttöä muutenkin kuin yhtenä päivänä yhden kerran. Rakastan nimenomaan tehdä maskeerauksia, ja niillä saakin tosi paljon näyttävyyttä asuihin helposti ilman, että tarvitsee ostaa sen kummemmin materiaa.

Toissa vuonna me oltiin Addams Family ja viime vuonna maskeerasin meille kaikille puoli-pääkallot kasvoille ja pukeuduttiin mustiin vaatteisiin. Tälle vuodelle inspiraatio tuli mun ja esikoisen leffaillasta, joka me pidettiin kahdestaan heinäkuussa. Käytiin silloin katsomassa Disneyn mielettömän upea Cruella-elokuva ja siitä löytyikin sitten täydelliset roolihahmot ihan koko perheelle. Uudessa Cruella-elokuvassa on pääosissa Cruella, hänen bestiksensä Jasper ja Horace (eli ne 101 dalmatialaista -leffojen rosvot), sekä ilkeän vanhan muotisuunnittelijan kolme dalmatialaista koiraa. Eli juuri täydellisesti kuusi hahmoa meidän kuusihenkiselle perheelle.

Lapset sai kertoa itse keitä haluaa olla ja Otolle jäi sitten Horacen hahmo, haha. Onneksi meidän kolme pienintä halusivat olla dalmatialaisia kaikki ja esikoiselle sopi Jasperin rooli. Itseni laitoin sitten Cruellaksi. Tykkään muutenkin eläinkuoseista vaatteissa, joten lähdin etsimään löytyisikö naamiaisasuja varten dalmatialaiskuosissa ihan perusvaatteita. Lindexillä oli kuin tilauksesta meidän lemppari ribbibodyja ja -paitoja juuri mustavalkoisessa täpläkuosissa. Ne kestävät mainiosti pesua ja ovat meillä muutenkin aina käytössä, joten en epäröinyt ostaa kahta paitaa ja yhtä bodya lapsille sopivassa koossa, kun ne tulivat ihan muutenkin arkikäyttöön. Lisäksi ostin itselleni Cruellan asua varten mustavalkoisen peruukin, koska peruukeille on aina käyttöä myöhemmissäkin naamiaisissa ja mustavalkoinen peruukki sopii moneen muuhunkin asuun kuin vain Cruellalle.

Kaikki muut materiaalit sekä kasvomaalit, siveltimet ja muut härpäkkeet meiltä löytyikin jo valmiina koko perheelle, mikä oli ilahduttavaa. Esikoinen lainasi Jasperin asuun multa hattua ja mun vanhaa bleiseriä, joka toimi hyvin hänelle Jasperin ”villakangastakkina”. Tein meidän dalmatialaisille nutturasaparot, jotka saivat toimia koiran korvina ja kasvomaali sekä pilkkupaidat riittivät mielestäni hyvin luomaan dalmisfiiliksen asuun. Ja Cruellan asuun käytin mun vanhaa mekkoa, jonka ostin muutama vuosi sitten Indieplacen synttäreitä varten, sekä meikkasin itselleni vähän näyttävämmän meikin kuin yleensä.

Olen kyllä ihan super tyytyväinen näihin tän vuoden asuihin! Oli hauska tehdä näitä yhdessä ja kuvata ne kaikessa rauhassa jo muutama viikko sitten. Meillä on tosiaan vielä useammatkin naamiaiset tulossa, mä aion varmaankin olla itse Cruella edelleen, mutta katsotaan mitä lapset keksivät! Ihanaa halloween-viikonloppua kaikille! <3

Moikka ihanat! Ajattelin, että pitkästä aikaa olisi hauskaa tehdä ihan perinteinen sillisalaattinen kuulumispostaus ja samalla kertoa vähän viime aikojen lemppareita myös. Tässä vauva-arjen lomassa kuulumisia on ollut ihanan helppoa ja rentoa päivittää Instagramin puolella, mutta tiedän toki, että osa seuraa ennemmin vain täällä blogissa, joten kerrotaan nyt täälläkin että mikä on meininki. Viimeiset puolitoista viikkoa ollaan nautittu Oton kesäloman jämistä, ja vielä on muutama päivä onneksi jäljellä, kun tämä on ollut niin ihanaa.

Epäonnistuin hieman omassa päätöksessäni olla tekemättä niin paljon töitä näinä ensimmäisinä kuukausina kun olen vielä yksin vauvan kanssa. Kun ei sitä vaan osaa sanoa ei kiinnostaville mahdollisuuksille. Ensimmäisen kuukauden otin kyllä tosi iisisti, mutta etenkin tämä lokakuu on ollut kyllä kiireisin mitä mulla on ollut hetkeen. Vauvan ollessa hereillä olen tietysti keskittynyt häneen, mutta muuten päiväuniajat ja monet illat vauvan mentyä nukkumaan ovat menneet paljolti töitä tehden. Tämä on kuitenkin sikäli onnellinen tilanne, että töitä riittää, ja siitä saa aina olla kiitollinen.

Ja tietty se on tärkeintä, että itse jaksan – kyllä sitten osaan laittaa stopin, jos tuntuu, että muuten olisi ihan liikaa. Vauva on onneksi niin tyytyväinen ja hyvin nukkuva tapaus, että sitä rauhallista työaikaa on jäänyt riittävästi. Ja olen jopa onnistunut harrastamaan jotain muutakin kuin työntekoa: maalasin meidän olkkariin uuden jättitaulun vanhan kuvan päälle. Se oli ihanaa ja rentouttavaa. Mutta Oton tuleva vanhempainvapaa tulee kyllä kreivin aikaan, sillä siinä 4kk korvilla päikkäritunteja alkaa olla jo vähän vähemmän kuin näiden ihan ekojen kuukausien aikana. Loman jälkeen Otolla on siis vielä nelisen viikkoa töitä ennen vanhempainvapaan alkua ja sitä me kovasti jo odotellaan, että saadaan oikeasti olla päivisin yhdessä.

Meillä on tulossa ensi viikolla koululaisten halloween-yhteissynttärit, vaikka kummankin oikea synttäripäivä meni jo aikoja sitten. Kaverisynttärit heillä on ollut ja perheen kesken on toki juhlittu molempia, mutta heidän yhteinen toive oli pitää nimenomaan halloween-juhlat sukulaisille ja muille läheisille. Huhtikuisen synttärit jäivät tänäkin vuonna juhlimatta isommin, kun silloin oli kaikkein pahin sulkutila käynnissä. Onneksi nyt saa taas juhlia ja toivottavasti 9-vuotissynttärit päästään viettämään sitten ihan ajallaan jo puolen vuoden päästä. Rakastan pukeutumista naamiaisasuihin ja nyt onkin ihan lempiaika niiden osalta meneillään, kun on niin monet Halloween-tapahtumat tulossa.

Nyt tätä kirjoittaessani Otto on vauvan kanssa vaunulenkillä ja isommat muksut ovat koulussa ja dagiksessa. Vauva nukkuu yleensä parhaat aamupäiväpäikkärit niin, että Otto tai minä käyn hänen kanssa puolen tunnin tai tunnin lenkillä, ja sitten vauva jatkaa uniaan vielä ainakin pari tuntia sen jälkeen vaunuissa. Se on kyllä ollut ihan siunaus! Osaan arvostaa näitä pitkiä katkeamattomia päikkäreitä, kun aiemmin on ollut kokemusta paljon katkonaisemmista päiväunista isompien lasten vauvavuosina. Oton loma on ollut ihana, kun saatiin esimerkiksi eilenkin käytyä keskellä päivää lounastreffeillä vauvan päiväuniaikaan.

Kohta lähdetään Oton ja vauvan kanssa yhteen PR-tilaisuuteen ja illalla menen käymään vielä meidän lukupiirin tapaamisessa vauvan kanssa. Elokuun tapaamisen aikaan olin synnyttämässä ja viimeksi skippasin vielä, kun baby oli niin pieni, mutta nyt on ihana päästä moikkaamaan lukupiirikollegoita pitkästä aikaa! Ja näyttämään vauvelia tietysti myös!

Ei meille oikeasti mitään sen ihmeempää kuulu, tällaista kuusihenkisen perheen touhukasta arkea. Harrastusrumbaa iltaisin, paljon rakkautta ja haleja. Viikonloppuisin köllöttelyä yhdessä, ystävien ja läheisten kanssa hengailua ja paljon (Oton tekemää) hyvää ruokaa. Odotetaan kaikki ihan hulluna sitä, että saadaan alkaa odottaa joulua. Odotuksen odotus best! Marraskuussa vaihtuu autossa taas päälle jouluradio ja katsotaan milloin laitetaan joulukuusi. Työjuttujen kannalta se olisi kiva laittaa mahdollisimman aikaisin, niin saa ihanan jouluisan taustan. Tänä vuonna sille on täydellinen, arvoisensa paikkakin, odottakaa kun näette!

Nyt niitä lemppareita vielä tähän lopuksi:

Paras biisi just nyt: Ed Sheeran – Shivers & Victor Leksell Eld & Lågor, niin söpöjä molemmat!

Paras herkku viime aikoina: Fazerin sitruunamarenkijogurtti-suklaapatukoita on kulunut kyllä aika monta.

Paras kirja, jonka olen tänä syksynä lukenut: Olen ihan koukussa Lars Kepleriin, luen hänen dekkareita aina illalla ennen nukkumaanmenoa, enkä kummaa kyllä ole vielä ainakaan nähnyt painajaisia, vaikka niissä on todella ällöttäviä ja graafisia juttuja. Tällä hetkellä kesken on Keplerin Peilimies.

Paras sarja jota katsotaan: Tällä hetkellä meneillää on You:n kolmoskausi ja sitä ennen katsottiin Squid Game. Molemmista tykkään tosi paljon!

Paras vaate, jota käytän koko ajan: Löysin mun kamelin värisen villakangastakin taas ilmojen kylmettyä ja se on kyllä ajaton ikuisuuslemppari.

Paras arkiruoka: Oton tekemä palak paneer leipäjuustosta! Niin herkullista.

Paras juttu tällä viikolla: Päästiin keskellä päivää treffeille vauvan päiväuniaikaan ja käytiin lounaalla.

Paras juttu, joka on vielä tulossa: Lapsilla on yhteensä viidet eri halloween-bileet seuraavien kahden viikon aikana, pääsen siis toteuttamaan omia salaisia maskeeraushaaveitani oikein runsaasti!

Paras tekeminen (isompien) lasten kanssa: Ollaan maalattu viime aikoina taas paljon yhdessä, se on niin ihanaa puuhaa! Rakastan katsoa mitä kaikkea he keksivät tehdä ja heillä on muutenkin niin hyviä, luovia ideoita. Viime viikolla he askartelivat itse tarroja.

Paras tekeminen vauvan kanssa: Tällä hetkellä vauva alkaa olla jo ihan messissä esim. siinä, jos hänen masua päristelee. Rakastan siis päristellä ja pusutella vauvan pientä masua ja varpaita ja kuunnella kun hän kujertaa pieniä naurun kujerruksia. Ihana tyyppi!

Ihanaa viikon jatkoa kaikille <3 

Kaupallinen yhteistyö WSOY & TAMMI

Niin vaan tämä syksy on vierähtänyt jo siihen pisteeseen, että ensi viikolla me vietetään syyslomaa! Ihan älyttömän siistiä päästä lomailemaan ja ihan kreisiä, että ollaan jo parin viikon päässä lempijuhlastani heti joulun jälkeen, eli halloweenista. Nyt on juuri se täydellinen aika vuodesta kääriytyä kliseisesti viltin alle, kynttilät palamaan ja lempikirja käteen. Viime viikot vauvan kanssa ovat olleet melko intensiivisiä, etenkin kun hän on alkanut olla jo paljon enemmän hereillä. Siksi välillä tekee ihan älyttömän hyvää uppoutua imetyksen lomassa kirjaan, samalla kun vauva nukkuu rinnalla. Se nollaa aivoja, rentouttaa ja virkistää. Varsinkin näin syystunnelmissa mun dekkarihulluus nostelee päätään, syksy on vaan jotenkin ihan täydellisen mystistä dekkariaikaa.

Tässä postauksessa minun vinkit tämän hetken lempparikirjoista, sekä alempaa löydät myös meidän lasten tämän syksyn lastenkirjasuosikkeja vauvasta esiteiniin.

Aikuisten kirjat syksyyn

Sofie Sarenbrant: Valheenpunoja

Mun suosikkidekkaristin uutuus! Rakastan Sofie Sarenbrantin Emma Sköld -sarjaa, vaikka välillä Emman elämän valinnat ajavatkin melkein hulluuden partaalle. Valheenpunoja alkaa siitä, kun koulun suunnistuspäivän jälkeen metsästä löytyy kuollut teinipoika. Hänet on pahoinpidelty ja arvoesineet ovat kadoksissa. Epäilykset suuntautuvat Brommassa liikkuvaan välivaltaiseen nuorisojengiin, mutta ovatko he sittenkään syyllisiä teinipojan kuolemaan? Emman täytyy löytää oikea syyllinen ennen kuin seuraava murha tapahtuu. Sofie Sarenbrant on juri nimetty vuoden parhaaksi dekkarikirjailijaksi kotimaassaan Ruotsissa, enkä kyllä ihmettele ollenkaan. Emma Sköld -kirjat vain paranevat kirja kirjalta!

Charlotte McConaghy: Viimeinen muuttolintu

Yksi meidän tämän syksyn lukupiirikirjoista, joka teki muhun lähtemättömän vaikutuksen. Niin kaunista, raastavaa, pysäyttävää ja ajankohtaista kuvausta luonnosta ja sen tuhosta, jota kohti ollaan matkalla juuri nyt. Franny lähtee seuraamaan maailman viimeisen lapintiiraparven muuttomatkaa. Hän puhuu itsensä mukaan kalastusaluksen kyytiin Grönlannista Antarktikselle. Matkan aikana Franny kohtaa joutuu kohtaamaan oman historiansa, väkivallan ja rakkauden. Vaikka kirjassa käsitellään rankkoja aiheita, siinä on silti myös toivoa. Suosittelen Viimeistä muuttolintua jokaiselle luettavaksi! Kuvassa maalaus, jonka tein tämän upean teoksen pohjalta.

Suvi Auvinen: Kaltainen valmiste

Tässä vauva-arjen keskellä olen keskittynyt erityisesti lukemaan meidän lukupiirikirjoja, ja tämä Suvi Auvisen tämän syksyn uutuus Kaltainen valmiste oli yksi niistä. Kaltainen valmiste on esseekokoelma, joka kertoo ihmisistä, eläimistä ja anarkismista. Kirja herätti valtavasti ajatuksia esimerkiksi roskisdyykkauksesta ja ylipäätään ruokahävikistä, sekä kansalaisten keinoista vaikuttaa asioihin. Kirjassa puhutaan karismaattisista seurakunnista, talon valtauksesta ja poliiseista. Se sai mut ajattelemaan ihan uusia asioita, mihin en ollut koskaan aiemmin edes kiinnittänyt huomiota, joten olen iloinen, että luin kirjan. Kaikesta en ole samaa mieltä, mutta mun mielestä on hyvä lukea ja ymmärtää myös erilaisista mielipiteistä ja niiden syistä.

Viveca Sten: Lumen uhrit

Ruotsalaiset naisdekkaristit vaan osaavat, sillä Viveca Sten on mun toinen lemppari Sarenbrantin lisäksi! Viveca Stenin uutuus Lumen uhrit vie lukijat Åren maisemiin. Åressa on Länsi-Ruotsin suosittu hiihtokeskus, jonka rinteestä löytyy ruumis. Merkit viittaavat siihen, että kyseessä ei ollut onnettomuus. Årelainen poliisi Daniel Lindskog ryhtyy selvittämään kuolemaa, ja saa seurakseen Tukholmasta Hanna Ahlanderin, joka pakenee eroa ja potkuja.

Brit Bennett: Mikä meidät erottaa

Kolmas meidän tämän syksyn lukupiirikirjoista, joka löytyy Keltaisen kirjaston valikoimasta. Tämä on ehkä mun koko syksyn lempparikirja, koska se kertoo niin käsittämättömän uniikkia tarinaa. Kirja kertoo nimittäin identtisistä kaksosista, joista toinen päättää elää elämänsä mustana ja toinen valkoisena. Identtiset kaksoset Stella ja Desiree Vignes syntyvät 1930-luvulla yhdysvaltalaiseen pikkukaupunkiin, jonka mustat asukkaat haluavat olla mahdollisimman vaaleita. Elämä kuljettaa kaksoset aivan eri suuntiin: toinen heistä päättää elää elämänsä valkoisena ja toinen saa lapsen itseään tummemman miehen kanssa. 50 vuotta myöhemmin Stellan ja Desireen tyttäret joutuvat kohtaamaan äitiensä tekemät valinnat ja virheet. Mikä meidät erottaa, mikä meidät tuo yhteen? Kirja kysyy tärkeitä kysymyksiä ja nostaa esiin tärkeitä teemoja. Tämä oli vaikuttava kirja!

Koululaisten kirjat syksyyn

Paula Noronen: Supermarsu palaa tulevaisuuteen

Supersuosittu kirjasarja on saanut jo seitsemännen osan! Itse Paula Norosen suurena fanina tykkään kovasti myös Supermarsusta. Supermarsussa pääosassa on mahtava 11-vuotias Emilia, jolla on melko jännä kyky: hörppäämällä marsunsa juomapullosta hän muuntautuu Supermarsuksi, joka taistelee hyvän puolesta ja vääryyttä vastaan. Supermarsut sopivat mainiosti myös ääneen luettavaksi, jos perheessä ei ole vielä kouluikäisiä, jotka lukisivat itse. Ja aikuisellakin lukijalla on taatusti hauskaa, sillä kirjojen huumori on taattua Paula Norosta: älykästä ja ihan hullua samaan aikaan.

Sarjan seitsemännessä osassa Emilia löytää söpön kulkukoiran, jonka he Simon kanssa ottavat hoiviinsa. Kummankaan kotiin ei kulkukoiraa haluta. Emilian äitiä muka haittaa koiran haju, vaikka kyllähän isäpuoli Pertinkin sukat haisevat ja sekin tykkää haukkua tv-ohjelmia! Kirjassa Jättiläismarsu vie Emilian aikakoneella tulevaisuuteen 3000-luvulle. 3000-luvulla ihan tavalliset haisevat ja haukkuvat lemmikkikoirat ovat kuolleet sukupuuttoon, ja tilalla on pitkälle jalostettuja koiria jotka ovathajuttomia ja haukuttomia olioita, jotka eivät ärsytä ketään. Supermarsun tehtävänä on selvittää, kuka aloitti koirien jalostamisen nykyisyydessä ja estää hänen puuhansa! Ihan mielettömän hauska asetelma tarinalle ja voin kertoa, että tästä ei naurua puutu.

Paula Noronen: Yökoulu ja hyytävä home

Toinen Paula Norosen mahtava kirjasarja eli Yökoulu on myös saanut uuden osan! Helppolukuista Yökoulua meillä on luettu erityisesti 7-8-vuotiaana ja se on Norosen tyyliin hulvattoman hauska sarja. Uusimmassa osassa yökoululaiset ovat joutuneet evakkoon kauhujen taloon. Yökoulun Home, Tähtisädesieni Antti Huisku on kadonnut ja homeen puutoksen vuoksi opettajat ja oppilaat alkavat oireilla. Paavon nenästä alkaa valua sinistä limaa ja Pihla Käpy kärsii silmätulehduksesta. Yökoululaiset joutuvat kohtaamaan pahimman painajaisensa – ihan tavallisen koulun, jossa he joutuvat naamioitumaan ihan tavallisiksi lapsiksi.

Pahinta muutenkin tylsässä koulussa on se, että sitä käy myös yökoululaisille kaunaa kantava Kleopatra Rouhiainen, joka aikoo paljastaa heidät kaikki! Paljastuvatko yökoululaiset, vai löytävätkö he Antin ajoissa?

ElinaAlien & Tiedenaiset: Isosisko – Kaikki muuttuu

Ajankohtainen ja lempeä kirja murrosiästä, johon on koottu Elina Sofia -YouTube-kanavalta tutun Elinan seuraajien kysymyksiä murrosiästä, sekä Tiedenaiset-yhteisön asiantuntijoiden ja Elinan vastauksia niihin. Elina selvittää murrosiän mysteereitä turvallisten Tiedenaisten avulla, tutkittuun tietoon pohjautuen. Kirjassa on huumoria ja juuri sellainen lämmin isosiskomainen ote, jollaista ainakin itse olisin kaivannut murrosiässä. Mulla on tallessa omat murrosikä-opukseni, mutta ovathan ne nyt täynnä aivan auttamattoman vanhenutunutta tietoa ja haitallisiakin näkemyksiä. Jos tiellä on siellä esiteinejä, niin suosittelen ehdottomasti tätä kirjaa, sillä tämä opettaa murrosiästä nuoria kiinnostavalla tavalla, innostaen, ilahduttaen ja turvallisesti.

Christal Snow: Penni Pähkinäsydän ja mörkökuumeen kirous

Rakastan Penni Pähkinäsydäntä! Hän on maailman sympaattisin keiju! Sarjan toisessa osassa Penni on ihan satavarma, että hänen epäkaveristaan Hilda Siukusta tulee aikuisena mörkö. Kun Tuulenpesän metsässä puhkeaa mörkökuume, Pennistä vaikuttaa siltä, että Hildakin on saanut tartunnan. Mikä on tämä eriskummallinen tauti ja sitä ympäröivä salaisuuksien verho? Penni Pähkinäsydän on Christal Snown kirjoittama ja Kati Vuorenton upeasti kuvittama ihana kirjasarja, jonka edellinen osa Penni Pähkinäsydän ja kauhea kadotuskakku kannattaa ehdottomasti myös lukea! Sarja sopii hyvin 7-vuotiaasta ylöspäin itsenäisesti luettavaksi, tai jo aiemmin yhdessä aikuisen kanssa.

Nolo elämäni: Olisinpa jäätanssija

Tästä sarjasta olen kirjoittanutkin jo aiemmin, ja se on edelleen meillä yksi koululaisten suosikeista. Nolo elämäni -sarjassa seurataan 14-vuotiaan Nikkin elämää, ja Olisinpa jäätanssija on sarjan neljäs suomennettu osa. Uusimmassa kirjassa Nikkin ihastus Brandon haluaa pelastaa sulkemisvaarassa olevan löytöeläinkodin, ja Nikki rientää tietenkin apuun. Rahaa kerätäkseen Nikki ilmoittautuu luistelukilpailuun, mutta ilkeä MacKenzie yrittää jälleen kerran sotkea suunnitelmat. Onnistuuko Nikki loistamaan kilpailussa ja auttamaan suloisia eläimiä?

Nolo elämäni on vähän kuin glitterillä kuorrutettu versio Neropatin päiväkirjoista. Kirjoissa on paljon hauskaa kuvitusta, huumoria ja draamaa juuri sopivasti. Viihdyttäviä kirjoja esiteini-ikäisille.

Kirjat pienille:

Muumi ja kultainen lehti

Täydellinen kirja syksyyn 3-6-vuotiaille. Muumipeikko ja Nipsu löytävät metsästä kultaisena kimaltavan lehden ja päättelevät, että jossain täytyy siis olla puu täynnä samanlaisia kultaisia lehtiä. Muumipeikko ja Nipsu lähtevät etsimään tuota maagista puuta, jotta voisivat antaa ystävilleen upeat lahjat syysjuhlassa. Kultaa ja kimallustakin tärkeämpää on kuitenkin ystävät, minkä Muumipeikkokin kirjassa  lopulta ymmärtää. Muumipeikko ja kultainen lehti pohjautuu Tove Janssonin originaalikuvituksiin ja on jokaisen pienen Muumi-fanin must have! 

Muumi vauvapörinää

Meidän vauva sai Vauvapörinää vauvalahjaksi ja se on ollut hänen lemppari since day one. Kirjassa on vahvoja kontrasteja ja se pörisee ihanasti kun vetää narusta. En malta odottaa, että meidän vauva oppii tarttumaan kirjaan itse. Vauvan ensimmäinen oma muumikirja on super suloinen lahja lähipiirin tai omalle vauvalle, suosittelen!

Tästä listasta löytyy iso satsi luettavaa koko perheelle! Kaikki kirjat löytyvät esimerkiksi Suomalaisen kirjakaupan valikoimista, joten miten olisi ihana syysloman alkajaisiksi ihana reissu kirjakauppaan? Me tykätään lasten kanssa aloittaa monet yhteiset lomat lomakirjalla, jonka avulla on ihana rentoutua ja virittäytyä lomatunnelmiin.

Palautuminen. En voi väittää etteikö kehon palautuminen olisi jännittänyt näin neljännellä kerralla ehkä enemmän kuin koskaan ennen. Lähinnä siksi, että mulla on ollut aiempien raskauksien ja synnytysten jälkeen palautuminen kerta kerralta vaikeampaa. Toisaalta, en ole osannut sanoa mitään yksittäistä syytä mistä se on johtunut. Siihen oli voinut vaikuttaa raskausaika, synnytyksen kulku, vauvan koko ja miksei myös mun ikäkin.

Viimeksi ajattelin että haastavamman palautumisen syynä oli nimenomaan ikä, tai se, että olin jo synnyttänyt kolmesti aiemmin. Olin viimeksi jo neljä vuotta vanhempi kuin ekassa raskaudessa ja ajattelin, että pakkohan sen on jotenkin jo vaikuttaa. Viimeksi mulla oli paljon liitoskipuja lonkissa ja lantiolla vielä viikkoja synnytyksen jälkeen, tuntui, että kaikki lantion luut ja sisäelimet mahassa olivat väärillä paikoilla. Myös raskausarpia tuli kolmannessa raskaudessa eniten kaikista raskauksista, mutta silti tosi maltillisesti.

 

Lähdin siis tähän neljänteen raskauteen vähän pelonsekaisin fiiliksin palautumisen osalta. Kyllä siihen vaikutti sekin, kun olen kuullut puhuttavan, kuinka kohdun laskeumat ja muut vakavammat ongelmat tulevat yleensä vasta useamman synnytyksen jälkeen. Olisiko mahdollista käydä tuo ihan valtava mullistus keholle läpi vielä kerran ilman sen suurempia vahinkoja, kestäisikö mun kroppa sen vielä? Pelkäsin, että ponnistan synnytyksessä mun kohdun ulos kropasta samalla. Tosi rationaalinen pelko – I know. Mutta kaikkea sitä tulee mietittyä. 

Raskausaika sujui vaikean alun jälkeen kuin unelma, ja sekin osaltaan lisäsi vähän jännitystä. Voisiko vielä palautuminenkin sujua yhtä hyvin, kun raskausaikakin on sujunut? Toisaalta, pystyin liikkumaan ja kävelemään hyvin läpi koko raskauden, joten fyysisesti olin palautumista ajatellen parhaassa kunnossa ikinä. Aiemmissa raskauksissa mun piti levätä koko loppuraskaus, mikä tietysti heikensi fyysistä kuntoa. Harjoitin myös tälläkin kertaa lantionpohjan lihaksia aktiivisesti koko raskauden ajan, kuten olen tehnyt joka raskaudessa – sitä sentään pystyi tekemään vuodelevossakin, hah. 

Synnytys käynnistyi yllättäen kuukauden etuajassa ja tiedän, että se helpotti tätä palautumista tällä kertaa. Kun vauva oli kilon pienempi kuin viimeksi, mulla ei ole ollut yhtään kipuja lantion tai lonkkien alueella, vaan kaikki on palautunut paikoilleen täysin kivuttomasti. Paitsi no jälkisupistukset toki olivat kivuliaita, mutta liitoskipuja ei ole ollut lainkaan. Se on tehnyt palautumisesta paljon mukavampaa ja helpompaa, kun olen uskaltanut esimerkiksi lenkkeillä jo melko nopeasti synnytyksen jälkeen. Juoksemaan en tietty vielä ole alkanut, mutta jaksan jo useamman kilometrin reippaita kävelylenkkejä aivan helposti. 

En saanut synnytyksessä yhtään tikkejä tai repeämiä, joten niiden osalta en myöskään kärsinyt kivuista tai vaivoista. Olen ollut tosi onnekas siitä, että ainoastaan ekassa synnytyksessä sain kolme tikkiä (joista kaksi ylimääräisen väliseinän leikkaamisesta synnytyksen aikana johtuen ja yksi pieneen nirhaumaan), ja sen jälkeen en koskaan ole saanut tikkejä tai repeämiä. Se todella helpottaa toipumista, kun ei tarvitse kärsiä kivuista niiden osalta. Mulla on selkeästi joustava kudostyyppi, joka suojaa repeämiltä ja saan olla siitä tosi kiitollinen. 

Mulla oli tämän synnytyksen jälkeen niin hyvä olo, että tuntui kuin olisin voinut lähteä vaikka heti kauppaan tai vaikka lenkille. Kun sitten viisi päivää myöhemmin lähdin ekalle lenkille, se tuntui niin ihanalta! Kuopus oli meidän eka kesävauva, eikä koskaan aiemmin olla voitu lähteä niin aikaisin ulkoilemaan kunnolla. Se oli niin virkistävää ja ihanaa. Kolmannen synnytyksen jälkeen taas mulla oli vielä kolmen viikonkin jälkeen pelkästään kauppareissulla sellainen olo, että lonkkaluut vaan lonksuu ja tuli niitä liitoskipuja. Joten se mun uskomus ei sitten lainkaan pitänyt paikkaansa, että ikä hankaloitti mun palautumista viimeksi, koska tämä neljäs palautuminen viisi vuotta myöhemmin on sujunut niin paljon mukavammin. 

Kerkesin saada raskauden aikana 11 raskauskiloa ja kuuden viikon kohdalla synnytyksen jälkeen käydessäni neuvolassa puntarilla niistä oli jäljellä neljä. Nyt en tiedä montako kiloa vielä on, eikä sillä ole mitään väliäkään. Sen tiedän, että mun imetysboobsit painaa ainakin kilon per hinkki silloin kun ovat täynnä maitoa, että jo pelkästään niiden osalta mulla varmasti pysyy pari raskauskiloa sinne asti, että imetys päättyy. Ja saa pysyäkin. Käyn vaa’alla todella harvoin (raskausaikana ja synnytyksen jälkeen toki pakko käydä neuvolassa), eikä meillä ole sellaista edes kotona, koska kiloja enemmän mulle merkitsee oma fiilis.

Olen keskittynyt lantionpohjan lihasten harjoituksiin ja coren kuntouttamiseen. Mitään valtavia treenejä en ole tehnyt, mutta olen yrittänyt pitää keskivartalon hyvin hallinnassa kävelyllä ja muutenkin. Viimeksi mulle jäi pieni erkauma vatsalihaksiin raskauden jälkeen ja jännityksellä seuraan, että jääkö se tälläkin kertaa. Mulla on neuvolalääkärin jälkitarkastus vasta parin viikon kuluttua, jossa toivottavasti tsekataan mahdollinen erkaumakin. Jos ei, niin sitten pitää suunnata vielä äitiysfyssarille varmuuden vuoksi.

Tässä ylläolevassa kuvassa ei ole editoitu värejä tai kontrasteja tms. vaan täysin raakaversio. 

Odotan jo todella kovasti, että pääsen jatkamaan mun rakasta juoksuharrastusta. Fyysisesti olo on sellainen, että voisin jo juosta, mutta en uskalla kyllä sitä aloittaa ennen kuin on lääkärin lupa, joten odottelen vielä. Uskon, että myös mun säännöllinen juoksuharrastus ennen raskautta vaikutti siihen, että olen ollut fyysisesti niin paljon paremmassa kunnossa kaikin puolin.

Ajattelin ennen neljättä raskautta, että fysiikan puolesta neljäs raskaus on kyllä ihan viimeinen, koska en uskaltaisi ottaa enempää riskejä kropan voinnin takia. Ja nyt taas kun tämä palautuminen meni näin hienosti, niin tuntuu, että ainakin oman voinnin puolesta uskaltaisin helposti olla raskaana ja synnyttää vielä. Mutta toki on ne muut elämän realiteetit mitä pitää myös huomioida kun lapsilukua miettii, hah.

Laitan IG Storyyn kysymysboxin, jossa saa kysyä vielä synnytyksestä ja palautumisesta, niin laittakaa ihmeessä siellä kysymyksiä jos tulee jotain mieleen! Ja laitan storyyn myös kuvia tästä palautumisen varrelta lisää. Nämä postauksen kuvat on otettu tällä viikolla.