Mä rakastan tarkastella tyylin muutoksia, ja katsella vanhoja asukuvia. Olen tosi iloinen, että blogin ansiosta pystyn selaamaan vanhoja asukuvia, ja tsekkaamaan miten oma tyyli on vuosien varrella kehittynyt. Aina silloin tällöin on hauska tehdä kooste, ja katsoa, miltä on näyttänyt eri vuosina samaan aikaan. Mun tyyli on kautta ikäni vaihdellut tosi paljon, mutta toisaalta: palaan mielelläni vanhoihinkin tyyleihin, jos ne tuntuvat myöhemminkin omalta.

Yksi tällainen vanhaan tyyliin paluu on ollut paluu violetteihin hiuksiin. Mikään tukkatyyli ei varmasti koskaan ole tuntunut yhtä omalta, kuin pitkä pastellivioletti tukka. En tiedä miten ihmeessä, mutta juuri se tuntuu vaan niin omalta. Sen kanssa on hyvä olla, ja edelleen parin kuukauden jälkeenkin hymyilyttää kun katson sitä peilistä tai kuvista. Nyt on siis ottaa tyylitsekkaus huhtikuisiin Iinoihin, ja katsoa miltä sitä on näytetty eri vuosina samaan aikaan, alkaen vuodesta 2012, sillä vuoden 2011 huhtikuussa mä vasta harkitsin oman blogin perustamista.

Huhtikuu 2012

Tässä mä huhtikuussa 2012, meidän ensimmäisen yhteisen kodin parvekkeella. Silloin esikoinen oli vauva, ja me oltiin oltu vasta vuosi yhdessä Oton kanssa. Mä taisin viihtyä leopardikuviossa ja pinkeissä ruuduissa, sekä pikimustissa hiuksissa. Muistan tämän olleen yksi lempiasujani kuusi vuotta sitten, mutta nykyään en ehkä noita kahta kuosia yhdistäisi keskenään. Leopardiballerinat olivat mun lempparikengät, ja kävelin ne aivan puhki asti ennen kuin ne piti heittää pois pohjaan tulleen reiän takia. Alkuperäinen postaus löytyy TÄÄLTÄ.

Huhtikuu 2013

Tämä kuva on otettu reilut kaksi viikkoa keskimmäisemme syntymän jälkeen huhtikuussa 2013. Ostin ekat uudet farkut synnytyksen jälkeen keväisessä neonkeltaisessa värissä, ja olin ihan fiiliksissä. Asu on melko paljas, nyt asustaisin sen aivan eri tavalla. Tennarit, nahkatakki ja joku kiva koru tekisivät jo ihmeitä basic-topille ja kirkkaille farkuille. Värimaailman pitäisi kuitenkin yhtä simppelinä, koska neonkeltainen on niin kirkas väri. Hauskasti tämäkin asu kuvattu parvekkeella, se taisi olla vakkaripaikkamme ensimmäisinä blogivuosina, kun ulkona kuvaaminen nolotti sekä mua että Ottoa. Alkuperäinen asupostaus löytyy TÄÄLTÄ.

Huhtikuu 2014

Tämä asu mulla oli päällä ystävän taidenäyttelyn avajaisissa huhtikuussa 2014. Rakastan noita kenkiä edelleen, ja tuo takkikin on mulla tallessa. Hauskaa, että siitä on jo neljä vuotta kun bomberit tulivat muotiin, ajattelin että siitä olisi jotenkin vähemmän aikaa. Viihdyin hyvin pitkässä vaaleassa tukassa, vaikka jostain syystä tämä violetti tuntuu vielä sitäkin omemmalta. Huhtikuussa 2014 taisi olla paljon lämpimämpää kuin nyt, kun olen kerran uskaltanut noin kevyessä varustuksessa ilta-aikaan ulos. Alkuperäinen postaus löytyy TÄÄLTÄ.

Huhtikuu 2015

Huhtikuussa 2015 työskentelin koru-startupissa, ja olin ollut muutaman kuukauden Indiedaysilla. Pukeutumisessa on selkeästi näkyvissä se, että yritin olla sellainen bisnes-iina ja aikuinen paljon enemmän kuin nyt kolme vuotta vanhempana. Silloin mulla oli varmasti kolmen kotivuoden jälkeen vähän sellainen fiilis, että piti pukeutumisella todistella että ”Kyllä mä pystyn tähän ja olen ammattilainen”. Ehkä siihen vaikutti myös se, että olin ainoa alle 35v ja ainoa nainen joka firmassa oli töissä. Tykkään tästä asusta, mutta nykyään pukisin korkkareiden sijaan tennarit, ja kauluspaidan päälle ei välttämättä tarvitsisi enää bleiseriä. Alkuperäisen postauksen löydät TÄÄLTÄ.

Huhtikuu 2016

Tässä kuvassa ollessa olin edelleen samassa firmassa töissä, mutta korkkarit oli vaihtuneet baltsuihin, ja bleiseri jäänyt kotiin. Hauskaa että päällä on ihan samat paita ja trenssitakki kuin edellisessäkin asussa. Mä tykkään tästä asusta vähän mauttomia kenkiä lukuunottamatta ihan super paljon, ja voisin pukea sen eri kenkien kanssa juuri tuollaisena päälle vaikka tänään. Hiusten värikin miellyttää, tuo parin vuoden takainen violetti oli kyllä kaunis myös. Alkuperäisen postauksen löydät TÄÄLTÄ.

Huhtikuu 2017

Tämä kuva ei oikeastaan ole edes varsinaisesta asupostauksesta, sillä en tehnyt sellaista viime huhtikuussa. Silloin meidän kuopus oli kahden kuukauden ikäinen, ja me vietettiin aikaa Oulussa, sillä Oton puolen vuoden vanhempainvapaa oli juuri alkanut. Kuopus viihtyi paljon kantorepussaan, ja vähän vähemmän rattaissa. Voi itku miten ikävä tulee noita ihan ekoja vauvakuukausia, kun katsoo tätä kuvaa. Se oli aivan ihanaa aikaa. Asukin on ihan kiva, voisin pukea sen edelleen päälle ja kaikki nuo vaatteet ja kengät löytyvät multa edelleen. Alkuperäisen postauksen löydät TÄÄLTÄ (se oli kaupallinen yhteistyö).

Huhtikuu 2018

Tämän vuoden huhtikuu-asupostaus on tehty viime viikolla, ja se on näistä ainoa, jossa mulla on talvitakki päällä. Onneksi kevät tuli vihdoinkin tämän jälkeen, ja talvitakin sai pakata kaappiin odottamaan ensi talvea. Tästä asusta tykkään superisti, ja se on yksi tämän kevään lemppari-asuja, varmasti myös kesällä paljaiden säärien kanssa. Alkuperäinen postaus löytyy TÄÄLTÄ.

Mikä näistä huhtikuisista asuista on just sun lemppari ja miksi? Mun oma lemppari on varmaankin tuo vuoden 2016 huhtikuu, sillä tuo asu on niin ihanan keväinen, ja punainen huulipuna sopi kivasti violettiin tukkaan. Toinen lemppari on kyllä myös viime vuoden huhtikuu, ei asun takia, vaan koska asuste on maailman suloisin, eli meidän parin kuukauden ikäinen kuopus kantorepussa. Ai että, hän oli niin pieni! Mutta joo, pitkä matka sitä on kuljettu oman tyylin kanssa. Nuo loppupään kuvat tuntuvat melko omilta kaikki, sellaisilta, että voisin vetää samat asut päälle vaikka tänäänkin. Alkupään kuvien asut taas eivät tunnu ihan niin multa enää, mutta joskus ne olivat ihan mua.

Meillä on nyt selkeästi viimeisen kuukauden aikana alkanut taaperon oman tahdon kausi, ja hän on sellainen kujeileva pieni tyyppi, joka todella tahtoo vahvasti silloin kun tahtoo. Toisaalta hänestä on samalla kuoriutunut niin ihanan hellä ja rakastava tyyppi, joka antaa haleja ja pusuja, ja hymyilee niin iloisesti että sulattaisi jäisimmänkin sydämen. Hän on kertakaikkiaan ihan mahtava pikkutyyppi, jonka kanssa ei koskaan tule tylsää.

”Oho, puppu!”

Meidän taaperon yksi lempipuuhista tällä hetkellä on tiputella tahallaan kaikkea mahdollista, tai heitellä esim. ruokaa lattialle. Joka kerta kun hän tahallaan heittää jotain, hän toteaa ”Oho, puppu!”, eli ”Oho, tippui.”, ja hymyilee iloisen aurinkoisesti päälle.

”EIIIIIIIIIIII!”

Hän ilmaisee voimakkaasti mielipiteensä, jos ei halua tehdä jotain. Esimerkiksi jos hän ei halua pukea, tulla rattaisiin istumaan tai antaa siskolle barbia takaisin. Meidän yksivuotiaasta lähtee yllättävän kova ääni, ja tämä meidän tyyppi nimenomaan oikein huutaa vastauksensa painokkaasti. Hän harvoin itkee tahtoessaan tai ei tahtoessaan, mutta hän sanoo EIIIII erittäin kuuluvalla äänellä.

”Bebbemage”

Hänen lempikirjansa on Mervi Lindmanin Bebbe och fina kroppen, ja kirjassa on kohta, jossa taapero-Bebbe ihailee hienoa Bebbemageaan, eli bebbemasua. Myös meidän taapero ihailee omaa bebbemageaan, hän nostaa paidan ja taputtelee tyytyväisenä pikkuista pötsiä.

”EI TUU.”

Hän sanoo ”ei tuu” kun hän ei halua tulla jonnekin, esimerkiksi pois keinusta.  Hän sanoo ”ei tuu” myös silloin kun hänellä on kiire juosta omiin leikkeihinsä eikä hän ehdi tulla antamaan äidille halia.

”Moi”

Otto aina kiusoittelee isompia tyttöjä kutsumalla heitä nimeltä niin kuin hänellä olisi joku maailman tärkein asia kerrottavanaan, mutta sitten hän sanookin vain ”Moi.”. Isot tytöt oppivat hyvin nopeasti että isi on vähän höpö, ja alkoivat vastaamaan ”mitä?” -kysymyksen sijaan suoraan vaan ”Moi.”. Yksivuotias on alkanut tekemään samaa, eli aina kun häntä kutsutaan nimeltä, hän vastaa ”Moi” ja nauraa päälle.

”Poiiiisssssss”

Aina kun mennään vessaan, (joo kyllä, monikossa) hän kiipeää seisomakorokkeelle seisomaan, eikä sitten uskalla tulla alas, ja sanoo ”poissss”. Iiiihan joka kerta, vaikka hän tietää, että ei uskalla tulla pois itse. Aina on ihan pakko kiivetä. Pari kertaa olen kysynyt että miksi hän aina kiipeää siihen, vaikka tietää että ei pääse pois. Vastaukseksi tuli painokas ”piipee!” eli kiipee. Mitäpä siihen lisäämään.

”Naaanni, Naaanni!”

Kun perheessä on kaksi Pikkukakkos-ikäistä, ei taaperokaan välty televisiolta kokonaan. Hän katselee hyvin satunnaisesti siskojensa kanssa lastenohjelmia, tosin harvemmin hän jaksaa niihin keskittyä muutamaa sekuntia tai minuuttia kauempaa. On kuitenkin yksi ohjelma, johon hän on ihastunut: se on perjantaiaamuisin kakkoselta tuleva Sanni Sateenkaari, jonka yksi jakso kestää 12 minuuttia, ja joka on yksi meidän viisivuotiaan suosikkiohjelmista. Joka kerta kun taapero löytää kaukosäätimen, hän toteaa ”Naaanni, Naaanni” ja alkaa tanssimaan kuin kuulisi jo sarjan tunnarin korvissaan. Hänen mielestään telkkarista pitäisi aina tulla Sanni Sateenkaari, mutta ehkä ihan hyvä että ei tule.

”Joooooooooooooooo!”

Vaikka Ei-sana on kovassa suosiossa tällä hetkellä, on ”Joo” edelleen taaperon yleisin vastaus, onneksi. Hän sanoo sen niin aidon innostuneella ja iloisella äänellä joka kerta, että se on vaan niin söpöä. ”Tuutko mukaan suihkuun?” ”joooooooooooooooooo!” hän vastaa ja on jo riuhtomassa portaiden turvaporttia auki, jotta pääsee ”piipeee” yläkertaan ja suihkuun leikkimään.

”Mammiaaaaaaaa!”

Kun joku ruoka on oikein tosi hyvää, on se taaperon mielestä ”mammiaa” eli namia. Maissi on mammia, ruisleipä on mammia, avokado on mammia ja kaikkein eniten mammia on maustamaton jugurtti, jota hän söisi ja söisi vaan.

”Vauva”

Kaikki omanikäiset tai vähän nuoremmat, tai häntä vähän vanhemmat ovat vauvoja hänen mielestään. Kaupungilla hän osoittelee sellaisia omaan silmään kaksivuotiaitakin, ja yksivuotiaan rautaisella itsevarmuudella kutsuu vauvaksi, sekä osoittaa iloisesti sormella. Muutaman kerran on isompia lapsia naurattanut meidän tyypin kommentit.

Hänellä on kyllä ihan mahtavia juttuja, ja joka päivä hän oppii jotain uutta, ja sitä on uskomattoman hienoa seurata vierestä. Tänään hän oppi sanomaan mm. ”maissi” ja ”kurkku” eli ”kuukku”. Ihana höpöttäjä <3

Mitkä on teillä tällä hetkellä taaperoiden lempparisanoja? 

 

Maanantain kunniaksi haluan levittää ympärilleni hyvää mieltä ja iloa viikon alkuun, ja siksi päätin tänään listata kymmenen kivaa asiaa joista olen juuri nyt iloinen, kiitollinen ja onnellinen. Mistä sinä iloitset juuri tänään, mikä on mennyt hyvin?

1. Terveys ja eka treeni antibioottikuurin jälkeen

Voin kertoa, että tuntui oikeasti niin hyvältä kahden viikon tauon jälkeen pukea treenikamppeet päälle, laittaa musiikit kaakkoon ja haastaa itseä. Kaikkein eniten kaipasin kipeänä ollessa nimenomaan treenaamista, heti tuntui menevän niskakin jumiin kun ei voinut vahvistaa lihaksia ja venytellä kunnolla. Tämän päivän treenin jälkeen olo oli hikinen, mutta niin loistava. JES!

2. Valmis ja herkullinen lounas

Kerrankin ostin niin ison palan lohta, että sitä jäi yli seuraavan päivän lounaalle, eli tälle päivälle. Lounaaksi söin siis ihanasti vielä entisestään maustunutta aasialaista uunilohta, joka oli vielä tänäänkin niin hyvää. Se on aina ihan parasta, jos on valmis lounas kotona. Aasialainen uunilohi taitaa edelleen olla omista ruuistani se kaikkein lempparein.

3. Uudet terassikalusteet

Tehtiin loistava löytö viikonloppuna, ja ostettiin hyvällä alennuksella avajaistarjouksesta ruokapöytä ja tuolit meidän terassille. Ne olivat juuri sellaiset joita oltiin etsitty, ja saatiin niistä tuntuva alennus kun satuttiin remontin jälkeisten avajaistarjousten aikaan kauppaan. Ihan mahtavaa. En oikeasti malta odottaa että terassi on valmis, ja saadaan istuskella siinä ilta-auringossa katsomassa kun lapset leikkii (tai herkuttelemassa uusilla perunoilla, sillillä ja voikastikkeella. Ihan ekana siihen terassille pitää tosin asentaa se portti, meidän taapero yrittää muuten karata koko ajan.

4. Juhlaviikko

Tällä viikolla on Inspiration Blog Awardsit, sekä meidän rakkaan keskimmäisen 5v-synttärit, joten juhlia piisaa. Ihan parasta, kun saa nähdä kaikkia ihmisiä, pukeutua kivasti ja vielä suunnitella juhlia. 5v-juhlia suunnitellaan hirviöteemalla, ja mulla on suunnitelmat kovasti käynnissä. Pitää keksiä kaikkea mahdollisimman hirvittävää tarjottavaa. Keskimmäinen on ehdottanut äidin asuksi mm. cookie monsteria ja muumiota, ja pikkusisko voisi kuulemma olla hirviö-peruna. Katsotaanpa vain mitä keksitään!

5. Kuopuksen parantuneet päiväunet & myöhäisemmät aamut

Kipeänä ollessa päiväunet lyhenivät puolen tunnin mittaisiksi pikatorkuiksi, ja aamuherätykset aikaistuivat kello viiden ja kuuden välille. Nyt ollaan vihdoin palattu takaisin normirytmiin, eli aamuseiskan herätyksiin ja kolmen tunnin päikkäreihin. Tuntuu luksukselta, ja se miten paljon enemmän saa aikaan on ihan uskomatonta. Kipeänä ollessa kerkesin stressaantua aika tavalla tehtävälistan kasvamisesta, mutta nyt voi taas rentoutua onneksi.

6. Työt

Se samainen välillä stressaava tehtävälista on myös yksi mun suurimpia ilon ja ylpeyden aiheita heti lasten jälkeen. Olen niin järjettömän kiitollinen ja onnellinen siitä, että töitä riittää ja olisi paljon enemmänkin kuin ehdin tai pystyn edes tekemään. Se, että saa tehdä työtä jota rakastaa koko sydämestään, on tilanne josta täytyy olla kiitollinen ihan joka päivä. Viime aikoina olen saanut tehdä todella mielenkiintoisia juttuja sekä blogin että sisällöntuotannon puolella, ja se on ihan mahtavaa. Siitä huolimatta, että välillä töitä on joka sormelle, olen oppinut välillä hölläämään. Jotta voi tehdä töitä 100% teholla, on välillä pakko myös pysähtyä ja rentoutua.

7. ”EI TUU!” ja muut kuopuksen uudet taidot

Meidän taapero on alkanut sanomaan ekoja lauseitaan, joista tämän hetkinen suosikki on ehdottomasti ”EI TUU!”. Hän siis sanoo ei tuu, kun häneltä kysytään ”Tuutko syliin” tai ”tuutko istumaan tänne äidin viereen”. Hän puhuu ihan pyörryttävän paljon, ja tuntuu että en edes muista mitä hän oppi toissapäivänä, kun hän on oppinut eilen ja tänään niin paljon. Hän on kyllä mahtava tyyppi, jolla tahtoa ja rakkautta riittää. Ainiin, viime viikolla ikää tuli täyteen jo vuosi ja kaksi kuukautta. Hurjaa!

8. Kivettömät kadut

Kaduilta on siivottu suurin osa pikkukivistä jo pois, ja se fiilis kun kävelee kuivalla asfaltilla tennarit jalassa on vaan niiiiin BEST! Ihan mahtavaa. Ja kuinka onnellisia lapset on, kun liikkuminen on helpompaa ja ulkona on lämpimämpää!

9. Otto ja lapset

Tämä on tietysti vakio, josta olen kiitollinen ihan joka sekunti. Siksi tämän täytyy olla mukana myös jokaisella elämäni kiitollisuuslistalla, muistuttamassa siitä, että omaa perhettä ei voi, eikä saa pitää koskaan itsestäänselvyytenä. Oma perhe on just ne tyypit, jotka ansaitsee kuulla joka päivä, vaikka monta kertaa päivässä, miten tärkeitä ne on, miten paljon niitä rakastaa, ja miten onnellinen niistä on. Ja ne on just ne tyypit, jotka muistaa kertoa samat asiat myös mulle, just silloin kun sitä eniten tarvitsen.

10. 14 astetta lämmintä

Mä lähdin tänään kuopuksen kanssa hoitamaan vähän kaason hommia, kun mentiin mukaan morsiamen hääpuvun sovitukseen Atelje Tuhkimotarinaan. Kotona harmittelin kun paksumpi viltti oli pesussa, ja pohdin, että pärjääköhän kuopus merinovilla-housuilla, college-leggareilla, merinovilla-paidalla, hupparilla ja bomberilla, sekä pipolla ja lapasilla (+ sillä ohuella peitolla rattaissa), kun kävellään ulkona parin sadan metrin matka. Kun astuttiin ulos, mua alkoi naurattamaan. Lämpömittari näytti Vallilassa varjossa 14 astetta, ei tuullut yhtään ja aurinko paistoi täydeltä taivaalta. Oli niin uskomattoman lämmintä, varsinkin kun miettii vielä viime viikolla iskenyttä takatalvea. Uskomaton muutos siihen nähden.

Ihana fiilis kun miettii näitä kaikkia kivoja asioita, jotka tänäänkin on saanut hymyilemään. Tämä aurinkoinen maanantai oli kyllä ihan täykky aloitus tälle uudelle viikolle. Toivottavasti tekin olette saaneet nauttia tänään auringosta <3 

Tein pari vuotta taaksepäin postauksen, ”Tätä kukaan ei kerro synnyttämisestä”, jolla halusin rikkoa perinteisiä rajoja ja kertoa synnytyksestä niitäkin asioita, mitä ei yleensä listata jokaisessa ”tätä kukaan ei kerro synnyttämisestä” -postauksessa tai listassa. Tänään mulla on sama periaate – haluan kertoa niitä asioita, jotka olen kirjaimellisesti saanut kohdata ihan yksin äitinä. Asioita, joista kukaan ei kertonut mulle äitiydestä etukäteen.

Vaikka näitä listoja on enemmän kuin viisitoista tusinassa, on silti olemassa monia asioita joista ei vaan puhuta, mutta sitten kun tulee kaverin kanssa puheeksi, käy ilmi että joku muukin on sitä samaa miettinyt. Varmasti myös monella on vähän eri asiat, joku kuulee jostain yleensä vaietusta asiasta, ja toinen taas ei kuule jostain, jonka joku toinen kokee olevan yleisesti tiedossa. Tässä siis kahdeksan asiaa, jotka mulle itselleni tuli ihan uutena äitiyden myötä. Nämä on ihan random -asioita, osa liittyy pikkuvauva-aikaan tai synnytykseen, ja osa äitiyteen yleisesti.

1. Tunteiden heittelyt molempiin suuntiin

Joka paikassa puhutaan kyllä baby bluesista, ja siitä miten tuoreet äidit herkästi itkeskelevät kun hormonit heittelevät. Harvoin puhutaan siitä, että tunteet kulkevat yhtä kovaa toiseenkin suuntaan: itse olen saanut meidän lasten kolmen vauvavuoden aikana myös kaikkein hysteerisimmät nauruhepulini, ja kokenut niin valtavan suuria onnen tunteita, että sydän on meinannut räjähtää. Välillä olen vaan ihmetellyt että miten en pysty hallitsemaan nauruani, se vaan jatkuu ja jatkuu.

2. Synnytyksen jälkeen kätilö tulee säännöllisesti painamaan käsillä kohtua

Tämä tuli mulle järkytyksenä, enkä ollut osannut siihen varautua. Ensimmäiset kerrat sattui ihan sikana! Kohdun painaminen on tärkeä ja hyvä asia, sillä kätilö varmistaa että kohtu supistuu takaisin eikä verenvuotoa ole liikaa. Mutta se oli pelottavaa, enkä ollut ollenkaan osannut varautua siihen! Musta tuntui oudolta ja ällöltä edes itse koskea omaan  mahaan, kun siitä oli yhtäkkiä poistunut muutama kilo vauvaa ja lapsivettä, ja yhtäkkiä joku muu tulee ja PAINAA kovaa juuri siitä.

3. Lantionpohjalihakset voivat olla paremmassa kunnossa kuin ennen äidiksi tulemista

Ennen kuin tulin raskaaksi ensimmäisen kerran 19-vuotiaana, en ollut uhrannut elämästäni ajatustakaan lantionpohjalihaksille, ikinä. Tai no sen verran, että hihittelin jos satuin törmäämään mainokseen jossa oli ”Geisha-kuulat.” Silloin aloin kiinnittää lantionpohjalihaksiin ensimmäistä kertaa huomiota, kun niistä puhuttiin perhevalmennuksessa, neuvolassa ja äitiysoppaissa. Kolmen lapsen jälkeen uskallan väittää että mulla on huomattavasti timmimmät lantionpohjalihakset kuin seitsemän vuotta sitten, enkä aio tulevaisuudessakaan unohtaa niiden treenailua. Lantionpohjalihakset siis voivat olla paremmassa kunnossa kuin ennen äidiksi tulemista, mutta eivät ilman harjoitusta. Jos niitä ei kuntouta ja treenaile, voi sanoa hello virtsankarkailulle ja heipat trampoliinille. Kuntouttaminen on tärkeää aloittaa jo heti synnärillä, ja jatkaa sitä hamaan tulevaisuuteen asti.

4. Järkyttävä kuolemanpelko

Mä olen aina suhtautunut jollain tasolla pelokkaasti kuolemaan, mutta vanhemmuuden myötä se pelko suorastaan räjähti. Varsinkin heti synnytyksen jälkeen iltaisin mulla oli todella vaikea saada unta, kun pelkäsin kuolemaa mitä ihmeellisimmistä syistä. Ajatuksissa pyöri vaan että kuka sitten syöttää meidän tissivauvaa jos kuolen ennen kuin hän syö kiinteitä, kun hän ei juo tuttipullosta (vaikka ei ollut mitään järjellistä syytä pelätä kuolemaa). Onneksi nämä pelot on hellittäneet, ja niihin pystyy jälkeenpäin suhtautumaan jo huumorilla.

5. Yöheräilyt tuntuvat rankemmalta vauvavuoden jälkeen

Tämä on varmasti ihan vauva- ja perhekohtaista, mutta meillä on ainakin mennyt niin, että vauvavuoden aikana sitä jatkuvaa heräilyä jaksaa, siihen tottuu, eikä se aiheuta sellaista kauheaa syvää väsymystä. Taaperoaikana sitten taas ehtii tottua niihin hyviin, kokonaisiin öihin, ja sitten jo yksi katkonainen yö aiheuttaa pahempaa väsymystä, mitä vauvavuonna tuli koettua. Tuntuu hullulta, että voi yhden kolmen herätyksen yön jälkeen olla väsyneempi, kuin puolen vuoden kuuden herätyksen öiden, mutta totta se on. Taaperovuonna hormonit eivät pelastakaan enää ihan samalla tavalla kuin vauvavuonna, vaikka imetys jatkuisikin. Osittain varmasti on myös tottumisesta kyse: kun tottuu jälleen nukkumaan kokonaisia öitä, tuntuu yksiki katkonainen yö rankalta.

6.  Tiukat housut aiheuttavat menkkakipuja ja turvotusta

Tätä kukaan ei oikeasti kertonut, ja ensimmäisen synnytyksen jälkeen olinkin ihan varma että mulla on joku gynekologi-käyntiä vaativa ongelma. Äidin ja muutaman synnyttäneen ystävän kanssa juteltuani selvisi, että kyseessä on ihan vain se, että kohtu on herkempi synnytyksen jälkeen, ja jopa tiukat vaatteet voi saada sen ärtymään. Tokalla ja kolmannella kerralla osasin jo varautua siihen, että vielä jopa vuosi synnytyksen jälkeen tiukka housujen vyötärö voi aiheuttaa menkkakipumaista jomottelua alaselkään ja alamahaan, ja jopa turvotusta. Mulla tämä on mennyt ohi yleensä 1-2 vuoden kuluessa synnytyksestä, mutta olen kuullut että jotkut eivät voi käyttää esim. farkkuja enää ollenkaan. En todellakaan ihmettele enää, miksi niin monet äidit pukeutuvat leggingsseihin ja tunikoihin.

7. Yllättävät edut joita ei olisi tullut heti ensimmäisenä ajatelleeksi

Kolmannen lapsen opittua istumaan, mulla on ollut yllättävän paljon aikaa sävyttää hiuksia colormaskilla, ja käyttää pre-shower itseruskettavaa, lapseni nimittäin rakastaa leikkiä suihkussa. Hän leikkisi suihkussa vaikka koko päivän niin että vesi valuu suoraan naamalle. Hän usein pyytää itse päästä suihkuun leikkimään, ja on aina valmiina suihkukaveriksi sille joka on menossa suihkuun. Hänen kanssaan ei ole ollut sitä ongelmaa että ”ei pääsisi suihkuun”, tosin yksin en yleensä edes yritä mennä koska tykkään käydä siellä yhdessä taaperon kanssa.

Mulla on siis viimeiset kuukaudet ollut tukka ojennuksessa ja rusketus kunnossa paremmin kuin esim. hektisessä kahden työn arjessa ennen kolmannen lapsen syntymää. Ei kannata ajatella etukäteen että joutuisi luopumaan kaikesta äitiyden vuoksi, vaan olla avoimin mielin ja kokeilla. Tämä on vain yksi pieni ja hieman hupsu esimerkki sellaisista yllättävistä kivoista asioista, joita vanhemmuus on tuonut tullessaan. Niitä on miljoona muutakin, ja jokaisella ne on omanlaiset. Niihin voi johtaa myös seuraava kohta:

8. Voit olla juuri sellainen äiti kuin itse haluat

20-vuotiaana ensimmäisen lapsen kohdalla koin voimakasta tarvetta olla sellainen äiti, kun äitien nyt vaan odotettiin olevan. Otin paineita joka asiasta, stressasin ja yritin miellyttää muita. Inhosin sitä kuinka mua katsottiin kaupungilla, ”tuolla tuo nolo teiniäiti menee”, ja inhosin sitä, miten joka tuutista tuli neuvoja ja paineita siitä miten mun pitää tehdä ollakseni oikeanlainen ja hyvä äiti. Onneksi olen löytänyt oman tapani toimia kaikessa. Tärkein neuvo mikä mulla on tuleville vauvaperheille on, että löytäkää juuri ne omat tavat toimia ja ne ratkaisut, jotka sopii juuri teidän perheelle, vauvalle ja parisuhteelle tai parisuhteettomuudelle.

Äitiys on myyttejä täynnä, ja jokainen kokee sen ihan omalla tavallaan. Vaikka jokainen maailman äiti kirjoittaisi tällaisen listan, jäisi silti varmasti asioita kertomatta, koska monet jutut on myös niin yksilöllisiä, ja jokainen kokee äitiyden omalla tavallaan. Mä en ole liiallisen pelottelun kannalla, enkä ainakaan itse halunnut lukea mitään kauhukertomuksia ennen yhtäkään synnytystä. Olenkin aina pyrkinyt tuomaan omassa blogissani omia kokemuksiani esiin realistisesti, mutta positiivisesti. Tämä lähestymistapa pätee mulla ihan kaikkeen. Tässä listassa halusin listata nimenomaan sellaisia juttuja, joita en ole nähnyt millään muulla niistä miljoonasta lukemastani listasta, eli jätin tietoisesti pois kaikki ne yleisimmät jälkivuodot, maidonnousut, rajattoman suuren rakkauden ja synnytyksen jälkeisen kakalla käynnin (ei ollu muuten paha).

Mitä sellaista sinä haluaisit kertoa äitiydestä, mitä et ole kuullut mistään muualta? Mikä on järkyttänyt tai ilahduttanut sua äitiydessä?

Heräsin: klo 6.30 taaperon iloiseen ”kukku” -huuteluun. Hän huutaa ”kukku” kun hän haluaa syliin, ja ihan ekana aamulla hän haluaa syliin. Noustiin ylös, pidettiin ihana rauhallinen aamun tissihetki, ja sitten hän otti puuroa ja minä otin kahvia. Rakastan meidän kahdenkeskisiä halimishetkiä ennen päivän touhuja. Hän on niin touhukas päivisin että ei paljoa ehdi halimaan, mutta aamuisin hän viihtyy kainalossa ja sylissä. Parasta.

Söin aamiaiseksi: Ruisleipää juustolla, viinirypäleitä ja kahvia. Viinirypäleet on meidän taaperon suurinta herkkua, ja niitä pitää saada aina kaupasta. Hän myös roikkuu aina jääkaapin kahvassa ja äännähtelee merkitsevästi, mutta ei vielä osaa sanoa ”viinirypäle”. Kun kaapin oven avaa, hän osoittelee heti innoissaan viinirypäleitä ja sanoo ”tätä, tätä, joo, kiitti!”.

Matkustin autolla: Espooseen ja Isoon Omenaan. Meidän piti ostaa isommille tytöille kuoritakit, kun lämpömittari näytti tänään kymmentä astetta, ja molemmat olivat kasvaneet talven aikana ulos edelliset välikaudet palvelleista takeistaan. Päätettiin ajella Isoon Omenaan, koska vaihtelu virkistää ja välillä on kiva käydä muuallakin kuin siinä lähimmällä ostarilla. Tytöt valitsivat takit ihan itse, tosin olin ensin antanut sopivat vaihtoehdot joissa oli tarpeeksi hyvät ominaisuudet. Toinen valitsi vihreän ja toinen turkoosin takin, jotka on kyllä tosi kivat.

Söin lounaaksi: Burger Kingin mättöä. Yritin ehdottaa Fafa’sia tai Taco Bellia, mutta kaikki muut halusivat pitkästä aikaa Burger Kingiin, joten oli munkin sitten taivuttava. Ei siinä mitään vikaa ollut, hyväähän se hampparikin on välillä.

Puuhattiin yhdessä koko perhe: varaston kevätsiivousta. Meidän on pitänyt jo ihan liian pitkän aikaa siivota meidän lämmin varasto, ja tänään sitten otettiin se asiaksi. Saatiin kuin saatiinkin varasto siivottua, mutta tuli vaan todettua että siellä on vaikka mitä mitä meidän pitäisi myydä! Esikoisen vanha sänky, lasten puinen leikkikeittiö, Tripptrappin Newborn set, hoitopöytä ja hoitoalusta, sitteri, leikkimatto, ja vaikka mitä. Kun vaan saisi aikaiseksi myydä ne eteenpäin, niin saisi varaston melkein tyhjäksi joitain kausijuttuja lukuunottamatta. Lapset löysivät sieltä keskimmäisen vanhan potkumopon ja Brion junaratasetin, ja ne piti ottaa kotiin mukaan. Kuvassa ollaan juuri kävelemässä varastoon, taapero halusi kävellä itse koko matkan ja mua hirvitti että hän kaatuu kun pihatieltä ei vielä ole ehditty siivota hiekoituksia pois. Onneksi ei kaatunut.

Söin päivälliseksi: Parsapiirakkaa. Parsakausi on vihdoinkin alkanut, ja me ollaan syöty jo parsapastaa, parsaa uunissa paahdettuna ja nyt tätä bravuuria, eli maailman parasta parsapiirakkaa. Tämä piirakka maistuu myös meidän lapsille, ja on helppo tehdä. Siksi se onkin yksi meidän kevätlemppareista.

Nauratti: kun tytöt suunnittelivat asujaan tulevalle Marcus & Martinus -keikalle, johon ostettiin liput jo torstaina kun ne tulivat Stockalle ennakkomyyntiin. Voi tulla pitkät pari kuukautta odotella keikkaa, he ovat niin innoissaan, ja niin on äitikin. Asusuunnitelmat ainakin olivat kovin lennokkaat, täytyy toivoa että sää suosii meitä niin he voivat toteuttaa ne.

Siivosin: meidän eteisestä suurimman osan talvikamppeista pois, jätin vaan yhdet haalarit taaperolle ja keskimmäiselle, ja esikoiselle takin ja housut. Tilalle siirsin välikausivaatteet, -kengät ja -asusteet. Eteinen keveni saman tien ihan superisti, ja tuli niin keväinen fiilis. Täällä Helsingissä alkaa oikeasti olla ihan kevät jo!

Iloitsin: siitä että meidän terassilta on vihdoin sulanut ihan kaikki lumet. Kohta päästään laittamaan siihen huonekalut ja paviljonki ja istutuslaatikko ja grilli. Ehkä vappuna jo grillataan, ainakin voi toivoa niin. Iloitsin myös siitä että mun antibioottikuuri loppuu vihdoin tänään, ja nyt toivon kovasti että saisin taas olla monta vuotta ilman, niinkuin ennen tätä.

Huomenna: mennään juhlimaan tyttöjen sokeriserkun 4v-synttäreitä Espooseen, ja päästään varmaan nauttimaan ihanista synttäriherkuista, ja antamaan synttärilahja josta tytöt ovat ihan innoissaan.

Ihanaa iltaa kaikille, toivottavasti teillä on ollut kiva viikonloppu tähän asti <3