Arvatkaa mitä, mä myönnän nyt jotain mikä mua oikeasti vähän hävettää. Viime syksynä treenasin personal trainerin johdolla reilut kolme kuukautta hyvällä menestyksellä, sain kropan voimaan hyvin, ryhtiä kohennettua ja fiilistä paremmaksi. Olin tyytyväinen siihen miltä näytin, voin hyvin ja jaksoin vauva-arkea loistavasti. Sitten tuli marraskuu, pimeys, ja se päivä kun mun mummu kuoli. Sen jälkeen en vaan pystynyt, vaikka tiedän että liikunnasta olisin saanut energiaa, ajatuksia purettua ja oloa paremmaksi, niin en vaan pystynyt. Mä lösähdin ihan totaalisesti. Ekan muutaman viikon ajan olikin ihan ok hetkeksi vaan höllätä, ja vuoden kiireisimmän työajan keskellä jostain oli pakko vaan joustaa. Se ”joustaminen” ei olisi kuitenkaan saanut jatkua niin pitkään kun se lopulta jatkui.

Helmikuussa vasta vihdoin havahduin siihen, että kaikki vaatteet olivat alkaneet taas tuntua ihan liian pieneltä, ja vaatekaupassa en mahtunut edes normikokoani yhtä kokoa suurempiin housuihin, lähellekään. Heräsin ja näin itseni ekaa kertaa peilistä muutamaan kuukauteen. En todellakaan näyttänyt itseltäni.

Mua alkoi harmittaa se mitä olin itselleni tehnyt. Sen lisäksi että en liikkunut yhtään, olin pahasti sokerikoukussa, ja söin suklaata harva se ilta. Päätin laittaa stopin saman tien – ja nyt on takana viisi viikkoa ilman yhtäkään itse ostettua herkkua. Olen herkutellut ainoastaan viime viikonloppuna serkun rippijuhlissa ja papan synttäreillä, ja pari kertaa kun meillä on käynyt kaveri, olen seuraksi ottanut kaverin tuoman pullan. Muuten olen pysytellyt ainoastaan terveellisessä, herkullisessa arkiruoassa ja säännöllisessä ateriarytmissä. Mitään ruokavaliota en siis noudata edelleenkään, vaan syön ihan perus ruokaa viisi kertaa päivässä.

Liikunnan suhteen olen ottanut itseäni niskasta kiinni, palasin nimittäin vanhan tutun treenin pariin, ja fiilis alkaa pikkuhiljaa olla hyvä taas. Latasin puhelimeeni Sweat-sovelluksen, jossa on usean eri treenigurun ohjelmia, ja aloitin vanhan tutun Kayla Itsinesin Bikini Body Guiden, jolla sain itseni kuntoon myös vuonna 2014. Nyt on siis tosiaankin menossa viikko 5, ja fiilis on niiiiin paljon parempi kuin alussa. Ohjelma ei ole mitään lastenleikkiä, mutta ei liian rankkakaan. Tykkään siitä, että sillä sain nopeasti ryhdin ja hyvinvoivan fiiliksen takaisin, ja nyt voin keskittyä vaan liikkumaan ja tulemaan vahvemmaksi. Treeniin kuuluisi myös ruokavalio, mutta mä en ole edes katsonut sitä osiota sovelluksesta.

Tämä ei ole mulle mikään ”projekti” ja siksi en myöskään halua mitään dieettejä. Haluan voida pysyvästi arjessa hyvin, ilman että sen eteen tarvitsee tehdä mitään tavallisesta poikkeavaa. Haluan että liikunta on osa sitä tavallista normaalia arkea, eikä mikään dieettiprojekti. Se mihin mä pyrin on, että vaikka joskus ottaisin pienen tauon liikunnasta, palaisin kuitenkin aina sen pariin ennen kuin on liian myöhäistä. Että en antaisi itseni lösähtää kokonaan, vaan pitäisin huolta liikunnasta myös silloin kun on pimeää, kylmää ja kiireistä, tai kun eteen tulee jotain odottamatonta.

*Urheiluliivit saatu Shock Absorberilta. 

Multa on moneen kertaan kysytty että vieläkö treenaan personal trainerin kanssa ja miten muuten menee liikunnan suhteen ja olen vaan kierrellyt kysymyksiä, koska tämä on ollut mulle sellainen juttu josta en todellakaan voi olla ylpeä. Mutta olen ylpeä siitä, että en antanut itseni vajota enää sen huonompaan kuntoon, vaan tajusin ennen kuin olisi ollut paljon hankalampaa treenata itsensä takaisin hyvinvoivaksi.

En ole käynyt missään vaiheessa vaa’alla tai mitannut vyötärönympäryksiä, ainoa mittari mulle on oma fiilis, ja niin saa olla jatkossakin. Me ei omisteta vaakaa, enkä usko että koskaan hankitaankaan. Se on ihan turha kapistus, kun tärkein hyvinvoinnin mittari on oikeasti se miltä tuntuu, onko hyvä olla, kuinka jaksaa arjessa. Juuri nyt mä ainakin jaksan taas super hyvin, olen vähän ylpeä siitä miten alun puuskuttelun jälkeen jaksan jo tosi hyvin vetää ohjelmat läpi ja ryhtikin kohenee taas silmissä. En halua voida huonosti, enkä antaa lapsille esimerkkiä siitä miten ei pidetä huolta itsestä.

Vaikka olisi ollut helpompaa vaan jatkaa hyvin voimista ja kehittää itseä vahvemmaksi siitä missä olin marraskuussa, eikä käydä läpi tällaista kolmen kuukauden notkahdusta, en aio sättiä itseäni. Tehty mikä tehty. Ja vaikka kukaan ei voi olla huonosti voimisen tarpeessa, olin levon tarpeessa. Mä tarvitsin sohvaa, suklaata ja sympatiaa, ja niitä itselleni annoin. Se on ihan ok, kunhan ei anna sen jatkua liian pitkään. Nyt ollaan matkalla valoa ja kesää kohti. Mulla on loistava fiilis, ja tästä on hyvä jatkaa.

Viime viikolla, keskellä kiireisintä työviikkoa, mun puhelimeen kilahti sähköposti: ”Onnea, olet ehdolla Inspiration Blog Awardseissa!”. Olin tietenkin ihan innoissani, ja menin katsomaan, missä kategoriassa mun blogi on ehdolla. ”Arjen sankari”. Selasin muut kategoriani ehdokkaat läpi ja totesin, että olen ihan uskomattoman kovassa seurassa. Ehdokkuus on suuri kunnia mulle useammastakin syystä, eikä vähiten siksi, että edellisestä ehdokkuudesta on jo melkein pari vuotta aikaa ja blogikin alkaa olla enemmän jo konkari, kuin uusi ja raikas tulokas. Olin niin fiiliksissä siitä, että tällaiselle keski-ikäistyneelle blogille löytyi vielä sijaa tuoreiden vaikuttajien ja tubettajien seurasta. KIITOS siitä kuuluu teille!

Ihan alusta asti, sieltä vuoden 2011 toukokuusta, mun blogin kantava teema on ollut nimenomaan arki. Se ihan tavallinen arki jota me joka päivä eletään, ja kuinka siitä arjesta voi tehdä mukavampaa. Arki on yksi sivupalkin runsaimmin sisältöä omaavista kategorioista. Yksi niistä, joista löytyy satoja tekstejä. Arki ei nauti suuren suurta arvostusta yleisesti, mikä on mielestäni huutava vääryys. Siksi olen blogin ensimmäisestä päivästä asti halunnut puhua paremman arjen puolesta. Olen halunnut tuoda esiin sitä, kuinka arki voi olla mukavaa, ja kuinka se arki ihan oikeasti voi olla elämän parasta aikaa, kaukomatkojen tai vuosipäivien sijaan.

Jos arjen sankarilla tarkoitetaan sitä, että näyttää mahdollisimman rankkaa arkea, ja kuinka siitä suoriutuu jotenkuten siitä huolimatta, en varmaan ole arjen sankari. Olen aika kaukana Kikka Vaarasta, ja muista vastaavista ”vertaistuen” ruumiillistumista. Jos arjen sankarilla taas tarkoitetaan sellaista, joka haluaa saada mahdollisimman monen nauttimaan omasta arjestaan, pystyn samaistumaan enemmän. Haluan olla paremman arjen puolestapuhuja, ja siihen pyrin blogissani ja kaikissa muissakin kanavissa päivittäin.

Parempi arki ei mun mielestä tarkoita ruusuilla tanssimista, kaiken saamista valmiina tai kulkemista sieltä mistä aita on matalin. Se tarkoittaa omannäköistä arkea, ja se onkin toinen asia, minkä puolesta olen aina puhunut. Omat valinnat ja ratkaisut on ne mitkä merkitsevät, ei se mitä tai miten muut elämäänsä elävät. Ihana arki syntyy tasapainosta, ja siitä että ne tylsätkin asiat voi tehdä omalla tyylillä.

Näissä kuvissa me ollaan just tultu kotiin päiväkodista, eskarista ja niiden jälkeiseltä kauppareissulta tänään. Nää kuvat on just sitä arkea, mitä meillä on. Pääsiäistipuja ja mäkkileluja lattialla, reppu hujanhajan vaunujen kanssa eteisessä. Tukka pörrössä, nauru kasvoilla.

Mä haluan olla se ilon ja onnen pilkahdus kaiken harmauden keskellä, joka ei suostu kätkemään onneaan. Haluan olla se joka näyttää, että onni asuu niissä lauantaiaamun pitkissä aamiaisissa, joissa lapsi kertoo olevansa isin paras piimäkaveri. Haluan olla se, joka sanoo, että on ihan ok jos et tykkää siitä että jokainen arkipäivä on samanlainen, ja se joka kannustaa ottamaan lapset mukaan ihan kaikkialle rohkeasti. Haluan olla se, joka sanoo, että lasten kanssa voi mennä ja tehdä ihan niin paljon kuin sielu sietää. Se ei ole aina helppoa, ja joskus se on ihan kamalaakin, mutta suurimmaksi osaksi se on erittäin jees. Ja mitä enemmän sitä tekee, sitä enemmän jees ja sitä useammin se on jees. Mä haluan olla se, joka sanoo teille, että te voitte olla omia itsejänne, ja te ootte parhaita juuri sellaisina kuin olette.

Kiitos ihan mielettömän paljon jokaiselle teistä ihmisestä, jotka ehdotitte mun blogia ehdolle awardseihin! Ehdolle pääsyyn siis vaadittiin vähintään sata ehdotusta, joten teidän todellista määrää en edes tiedä, mutta olen kiitollinen ihan jokaiselle. Tämä oli mahtava itsetuntobuusti, ja varmistus itselleni siitä, että oma tyyli on just se paras tyyli. Jos haluat vielä käydä antamassa äänesi minulle, se onnistuu helposti yhdellä klikkauksella TÄÄLTÄ. Voit äänestää useampaa ehdokasta samassa kategoriassa, joten ei ongelmaa vaikka olisitkin äänestänyt jo jotain muuta. Valtavan suuri kiitos teille <3

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Prisman kanssa.

Suosin lastenvaatteissa mahdollisimman paljon laadukkaita, eettisesti tuotettuja vaihtoehtoja, ja mikäli ne ovat vielä suomalaisia, niin aina vaan parempi. Rakastan lasten vaatteita, ja käytän mielelläni aikaa toimivan vaatekaapin rakentamiseen, ja kivojen yhdistelmien pohtimiseen. Kaikki eivät ole vaatteista yhtä kiinnostuneita, mutta mun mielestä on tosi hienoa jos edes vähän pohtii sitä, kenen valmistamia ja mistä materiaaleista tehtyjä omat lasten vaatteet ovat. Nyt on jälleen tehty yksi suuri helpotus eettisesti tuotettujen lastenvaatteiden saatavuudessa, sillä koko maan kattava Prisma on ottanut valikoimiinsa suomalaisen Blaa:n lastenvaatteet. Ihan mahtava juttu!

Blaa on vuonna 2012 perustettu suomalainen merkki, joka tekee vaatteita vauvoille, lapsille ja aikuisille. Blaa:n vaatteet valmistetaan GOTS-sertifioidusta luomupuuvillasta suomalaisomisteisessa tehtaassa, Portugalissa. Työntekijöille maksetaan työehtosopimuksen mukainen palkka, ja kaikki työntekijät ovat aikuisia. Merkki toteuttaa myös Prisman vastuullisuusstrategiaa, mikä on hieno juttu. Olenkin huomannut, että Blaa:n vaatteiden lisäksi Prisman vaateosastoille on ilmestynyt muitakin vaihtoehtoja, joisa roikkuu vastuullisuudesta kertovia lappusia. Huippua että näihin asioihin panostetaan, sillä mitä helpommin eettisesti tuotettuja vaatteita on saatavilla, sitä suuremmalla osalla ihmisistä on mahdollisuus tehdä parempia valintoja.

Prismoissa on saatavilla Blaa:lta vaatteita alkaen koossa 86/92. Se tosin täytyy sanoa, että mitoitus on tosi reilua, ja tuo pienin koko vastaa enemmänkin kokoa 92/98. Otin meidän 105-senttiselle melkein-viisivuotiaalle kokoa 98/104 ja se on hänellä siis kuvissa päällä. Sama koko on päällä myös eskarilaisella, joka on kymmenisen senttiä pidempi, ja hänellekin vaatteissa on vielä kasvunvaraa ihan reippaasti.

Tytöt saivat valita haluamansa vaatteet ihan itse Blaa:n valikoimasta. Blaa:n arvoja ovat hauskuus, kestävyys ja laadukkuus, ja se tulee hyvin ilmi leikkisistä kuoseista, jotka ovat meidän lasten mieleen. Molemmat tytöt päätyivät valitsemaan tyylikkäät ja pehmeät vaaleanharmaat collegehousut, ja niiden kaveriksi lyhythihaiset paidat. Keskimmäinen valitsi valko-vaaleanpunaisen flamingoteepaidan frillahihoilla, ja esikoinen valitsi hauskan kirahviteepan. Prismoissa on flamingojen ja kirahvien lisäksi saatavilla esimerkiksi hauskaa kuumailmapallokuosia ja siksak-kuvioisia leggareita. Niiden lisäksi löytyy myös muita tuotteita, valikoimat vaihtelevat hiukan myymälöittäin.

Prisman ”muoti kuuluu kaikille” -filosofia on ainakin musta tosi jees. Tykkään siitä, että hyviä valintoja tuodaan kaikkien ulottuville. Toivon että yhä useampi ihminen kiinnostuisi pohtimaan omia kulutustottumuksiaan, ja haluaisi ostaa edes osan lasten vaatteista eettisesti tuotettuna. Blaa:n vaatteet on hinnoiteltu Prismoissa ainakin mun mielestä laatuun nähden tosi edullisesti, mikä on hienoa. Toivottavasti se kannustaa mahdollisimman monia valitsemaan ne!

LUKIJAKILPAILU:

Mikä on sinun suosikkituotteesi Blaa:n valikoimasta? Kerro oma vastauksesi (ja jätä sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään) ja osallistut 50€ Prisman lahjakortin arvontaan. Osallistumisaikaa 26.3.2018 klo 22.00 asti. Tarkemmat säännöt näet TÄÄLTÄ.

Pian vuoden ja kaksi kuukautta täyttävä kuopuksemme on ehdottomasti tämän perheen villein tapaus, on ollut ihan siitä asti, kun nousi konttausasentoon reilun viiden kuukauden iässä. Seisomaan hän nousi puolivuotiaana, ja 10kk iässä alkoi kävelemään kunnolla ilman tukea. Nyt reilut kolme kuukautta myöhemmin hän juoksee, hyppii ja kiipeilee.

Hän rakastaa kiipeilyä yli kaiken, ja näkee hienoja kiipeilypaikkoja joka puolella. Vaikka itsesuojeluvaisto on aivan olematon, hän on sitäkin fiksumpi ja kekseliäämpi. Kun hän haluaa jotain, hän yleensä keksii keinon saada sen. Sitä määrätietoisuutta on mahtavaa ja hauskaa seurata, vaikka välillä vähän pelottavaakin.

Hän on salamannopea ja halutessaan osaa myös liikkua melkein äänettömästi. Joskus hänet löytää esimerkiksi lehtihyllyltä seisomasta ja katselemasta ikkunasta ulos. Tai naulakossa olevan kenkätelineen alahyllylle ahtautuneena. Kaappien tyhjentäminen on hänen mielestään melkein yhtä hauskaa kuin kiipeily, ja olohuoneessa onkin kaksi isoa kaappia joita hän saa tyhjentää ihan mielin määrin. Hän tykkää tyhjentämisen lisäksi myös kerätä leluja koriin, ja saakin tällä tyhjennys- ja järjestysleikillä kulumaan välillä pitkänkin tovin.

Vaikka hän on vilkas tehopakkaus, osaa hän silti rauhoittuakin. Hän tykkää lukea kirjoja ja nimetä asioita kirjoista. Imetys jatkuu edelleen lapsentahtisesti, mutta on kyllä vähentynyt jonkin verran ihan taaperon omasta halusta. Aamuisin ja iltaisin tissi on kuitenkin tärkeä, ja välillä kelpaa muulloinkin. Niissä hetkissä hän rauhoittuu ja paijailee äitiä samalla, ja pysyy hetken paikoillaan. Se on ihanaa ja niin tärkeää meille molemmille.

Hän on sydämellinen ja rakastava, ja antaa pusuja ja haleja ihan jatkuvasti. Kun hän haluaa syliin, hän nostaa kädet ilmaan ja sanoo ”kukkuun!” eli sylkkyyn. Hän tykkää kovasti piirtää piirustuslaudalla, ja uppoutuu välillä pitkäksikin aikaa legoleikkien tai palikoiden pariin. Siskot ovat parasta mitä minityyppi tietää, ja hienointa on päästä joskus isosiskojen huoneeseen leikkimään, tai tuhoamaan siskojen leikkejä.

Hän on kova puhumaan, ja ymmärtää myös tosi paljon puhetta. Hän osaa vastata kysymyksiin ”joo”, ”en” ”ei oo” ja ”ei”, ja osaa tehdä monia asioita pyydettäessä. Hän osaa hyvin kertoa jos on nälkä, jano, tai vaipan vaihtoaika. Aamuisin hän ei enää vaadi puuroa (puuwooooo), vaan ”aamu”, eli aamupalaa. Useimmiten hän silti syö aamupalaksi puuroa ja hedelmää tai vihannesta.

Puhe kehittyy tosi nopeassa tahdissa ja, joka päivä tulee uusia sanoja. 1-vuotiaana niitä tuli kymmeniä, nyt jo varmaan lähemmäs sata. Ei hän kaikkia käytä joka päivä, ja jotkut unohtuvat kun uusia tulee tilalle, mutta sanavarasto on joka tapauksessa tosi laaja ja hänen kanssaan pystyy jo kommunikoimaan helposti perusjutuista ja monesta muustakin asiasta.

Yöt hän nukkuu omassa huoneessaan, ja yöunet kestävät yleensä n. 10-11 tuntia heräämättä. Tämä tuntuu niin uskomattoman ihanalta, kun saa nukkua rauhassa kokonaisia öitä. Aamut alkavat yleensä siinä klo 6-7 välillä, ja nukkumaan hän menee n. kahdeksan maissa illalla. Päivisin hän nukkuu nykyään lähes aina kolmen tunnin päiväunet, jollaisia hän ei vauvavuoden aikana nukkunut melkein koskaan. Ne tuntuvat suorastaan luksukselta!

Meidän taapero on tosi sosiaalinen. Mentiinpä me minne tahansa, hän ottaa yleensä oma-aloitteisesti kontaktia uusiin ihmisiin, kunhan vieraat eivät yritä ottaa heti syliin. Silloin hän sanoo heti ”pois” ja haluaa tutun ja turvallisen äidin luo.

Vahvaa omaa tahtoakin löytyy jo, ja sellaista pientä esiuhmaa on havaittavissa aina aika ajoin. Välillä taas menee ihan uskomattoman hienosti fiinimmätkin tapahtumat. Hän on ollut mukana esimerkiksi pressitilaisuudessa jossa oli pelkkiä aikuisia, ja ison kansainvälisen firman toimitusjohtaja pitämässä englanniksi powerpoint-esitystä, ja kaikkien muiden piti istua hiljaa pöydän ääressä ja kuunnella. Hän mutusti tyytyväisenä ananasta, melonia, marjoja ja skonssia, ja kuunteli esitystä täysin ongelmitta mun kanssa, vaikka olin varautunut siihen että käydään vaan moikkaamassa tuttuja ja lähdetään sitten kotiin ennen varsinaisen esityksen alkua. Päädyttiin vaan jäämään kuuntelemaan, kun hän vielä siinä mutusteli tyytyväisenä kun esitys alkoi. Toisella kertaa taas vartin kauppareissu ei ole ollenkaan hänen mieleensä, ja hän näyttää sen kovin selvästi, haha. Mutta sitähän se taapero-arki usein on, erilaisia päiviä ja erilaisia vaiheita. Joskus menee aivan oppikirjan mukaan tai vielä paremmin, ja toisinaan sitten ei, ja se on enemmän kuin fine.

Hän on kyllä ihan uskomattoman ihana tyyppi ja paras mahdollinen lisä meidän perheeseen mitä vaan voi olla <3

Kun tämä postaus ilmestyy, me istutaan autossa matkalla Ouluun, tai no Otto tietysti ajaa eikä vain istu. Pidän sormet ja varpaat ristissä, että ajomatka sujuu yhtä hienosti kuin ajomatkat viime reissulla, ja selvitään jälleen yhden pysähdyksen taktiikalla. Ainakin lapsille on varattu paljon mukavaa tekemistä, lempparieväitä ja ekstramukavat vaatteet ja viltit.

Vaikka reissusta tulee intensiivinen, tekee pienen pieni hengähdystauko hyvää. Hengähdystauolta Oulun reissut aina tuntuvat, vaikka puuhaa paljon olisikin. Tämä reissu tehdään, koska mun serkku pääsee ripiltä ja pappa täyttää 80 vuotta samana viikonloppuna. Kätevää meidän pitkänmatkalaisten osalta, että saa kaksi kivaa juhlaa yhdellä kertaa. Huomenna mennään yhdessä syntymäpäivän juhlaillalliselle, lauantaina mä autan tätiä leipomaan ja siivoamaan, ja sunnuntaina sitten juhlitaan mun serkkua. Maanantaina jo ajetaan takaisin kotiin ja normiarjen pariin.

Ihanaa päästä näkemään kaikkia rakkaita, saunomaan maailman lemppareimpaan tädin ja hänen miehensä saunaan (on meillä omakin mutta se ei ole yhtä ihana), ja päästä irtautumaan hetkeksi pääkaupungin vilinästä. Lapset ovat innoissaan leikkikavereista ja mummusta ja Armaksesta tietenkin. Vaikka rakastan Helsinkiä yli kaiken, on Oulussa vielä helpompi rentoutua ja viettää sellaisia leppoisia päiviä. Aina pieni maisemanvaihdos tekee hyvää ja piristää, vaikka vain hetken kestäisikin.

Viimeksi kun oltiin Oulussa, meidän rakas kuopus oppi kävelemään, mä en kestä! Niin äkkiä aika menee, siitä ei ole kuin vajaat kolme  kuukautta, mutta miten paljon hän on ehtinyt oppia siinä ajassa! Silloin hän tapaili vasta ensimmäisiä hataria askelia ilman tukea, nykyään hän jo juoksee ja yrittää hyppiä, ja ennen kaikkea kiipeilee aivan joka paikkaan. Toisaalta, hän on edelleen yhtä innokas vastaamaan ”joo” kaikkeen kuin silloinkin, ellei jopa vieläkin innokkaampi. Paljon on toki tullut uusia sanoja kaveriksi ja kyllä hän alkaa olla enemmän taapero kuin vauvavauva, vaikka kovasti häntä vielä haluankin vauvaksi kutsua.

Ihanaa päästä näkemään miten hän suhtautuu maisemanvaihdokseen. Ainakin viimeksi hän lähti käppäilemään mun tädin talossa kuin vanha tekijä, eikä ujostellut yhtään vaikka taukoa näkemisessä oli ollut melkein pari kuukautta. Ehkä hän nytkin muistaa heti missä ollaan ja lähtee juoksemaan ympyrää?

Toivon että ehditään käymään joku päivä luistelemassa, ja pakattiin luistimet mukaan koko perheelle. Helsingissä on ollut tämä viikko niin lämmintä että taitavat luistelujäät olla menneet jo. Mutta kiva jos Oulussa päästään vielä talviurheilemaan ennen kevättä ja pyöräilyä ja kaikkea muuta jännittävää.

Tämä viikko on ollut täynnä töitä, ja ensi viikolla sama tahti jatkuu, joten ihan huippua ottaa tämä pieni breikki tähän väliin. Nyt nautin vain tästä ajomatkasta, siitä että saadaan höpötellä Oton kanssa niitä näitä (niinkun eilisellä Parisuhde Q&A-videolla kerrottiinkin, ja fiilistelen sitä että kohta nähdään kaikki rakkaat!!

Ja HEI maailman suurin kiitos teille kaikille jotka olette ehdottaneet mua ehdolle Inspiration Blog Awardseihin Vuoden Arjen Sankari -kategoriaan! Kiitos kiitos kiitos! Tuntuu upealta, että saan olla parin vuoden tauon jälkeen ehdolla. Ääniä saa käydä nyt antamassa Inspiration Blog Awards sivustolla, ja se tapahtuu ihan vaan yhdellä klikkauksella, eli mitään tietoja ei tarvitse täytellä. Kiitos vielä ihan superisti!