Nautinnollinen Lindt Excellence suklaan maisteluhetki

23.03.2017

Postaus on osa Lindtin ja Lifien kaupallista kampanjaa. Sain Lindtiltä maisteltavaksi 12 levyä laadukasta tummaa Lindt Excellence- suklaata, ja päätin järjestää suklaanmaisteluhetken ystäväni kanssa vauvan päiväuniaikaan. Mikäs sen nautinnollisempi tapa viettää vapaahetkeä, kuin maistella erilaisia herkkusuklaita ja juoda kupilliset kahvia kuumana.

Mä olen aina tykännyt kovasti suklaasta ja taidan olla aikamoinen suklaan suurkuluttaja. Olen kerran aikaisemmin osallistunut suklaan maistelu- ja valmistuskurssille joka kesti yhden illan. Se oli mahtava kokemus, mutta olin unohtanut jo melkein kaikki opit ja kertaus teki terää. Sain tässä myös hienon muistutuksen siitä, miten paljon enemmän suklaasta nauttii kun keskittyy aistimaan kaiken mitä se tarjoaa ja vain pienen palan mutta hitaasti, kuin että ahmisi puoli levyä kerralla nopeasti.

Maistelupaketissa tuli mukana ohjeet maisteluhetken järjestämiseen, sekä kuvaus siitä miltä eri suklaiden pitäisi maistua. Suklaa tulee säilyttää huoneenlämmössä, ja tarjoilla huoneenlämpöisenä, sillä kylmänä kaikki sen maut eivät pääse esille oikein. Asettelin suklaat maisteltavaksi ohjeiden mukaan vaaleimmasta tummimpaan laatuun, eli ensin makusuklaat ja ihan viimeiseksi kaikkein tummin, 85% tumma suklaa.

Maisteluhetken aikana tarkoitus oli maistella ja aistia suklaan eri vivahteita kaikilla aisteilla, Miltä suklaa tuntuu, maistuu, tuoksuu, kuulostaa ja näyttää. Kuinka usein perjantai-iltana leffaa katsoessa tuleekin vaan puputettua sitä suklaata, sen sijaan että oikeasti ottaisi hetken nautinnolle ja oikeasti keskittyisi tuntemaan ja maistamaan suklaan jokaisella solulla? Ystäväni kanssa juuri mietimmekin, miten paljon enemmän suklaasta nauttii tällä tavalla.

Suklaan kuuluu olla ulkonäöltään tasaista, ja pinnan himmeästi hohtava. Jos suklaa on päältä harmaantunut, se voi johtua esimerkiksi lämpötilavaihteluista tai siitä että suklaa on luonnollisesti vanhentunutta. Meidän maistelusuklaat olivat kauniin tasaisia ja hohtavia, juuri niinkuin pitääkin. Kun suklaata koskettaa, sen tulisi olla silkkisen pehmeää.

Kun suklaasta katkaisee palan, sen tulisi ihan napsahtaa, mikä kertoo siitä että suklaa on onnistuneesti temperoitua ja rakenteeltaan kiinteää ja tasaista. Ohuet suklaalevyt napsahtivat komeasti kun katkoin niistä palasia maisteltavaksi.

Asetellessani suklaita maisteltavaksi mä haistoin jo niiden upean voimakkaan tuoksun. Suklaan tuoksuttelu oli melkein yhtä ihanaa kuin maistelukin. Tummimmat suklaat myös tuoksuivat voimakkaammin, ja vaaleammat olivat tuoksultaan makeampia ja hieman vähemmän voimakkaita.

Lindt Excellence suklaanmaistelupaketissa oli kuutta eri makua suklaata, kaikki nimensä mukaisesti erinomaista laatua. Ohjeiden mukana tuli tosiaan makuprofiili kaikille eri mauille, mutta me maistettiin eka kierroksella ihan sokkona ilman että luettiin kuvauksia. Kirjoitettiin lapuille omia ajatuksia siitä millaisia tuntemuksia eri aisteissa eri maut herättivät. Oli hauskaa huomata että olin jotenkin oikeilla jäljillä omien ajatusteni kanssa, mutta tietenkin ne oikeat, viralliset makupfofiilit olivat huomattavasti tarkempia ja havainnoivampia kuin omat ajatukseni.

Mun suosikikseni nousi Lindt Excellence Merisuola, jonka makeus sopii upeasti yhteen merisuolan kirpeyden kanssa. Virallisen makuprofiilin mukaan suklaan loppumaussa on aistittavissa myös hunajaisuutta ja kieltämättä sen luettuani osasin sen myös sieltä erottaa. Mun ystävän lemppariksi nousi kaikkein tummin, 85% kaakaopitoisuuden omaava tumma suklaa. Tässä tummassa suklaassa on aistittavissa jopa lakritsin ja tupakan aromeja, ja karvas maku pyöristyy kaakaovoin ansiosta.

Kahvin kanssa suklaat maistuivat todella hyvin ja musta tuntui että mitä tummempi suklaa, sen parempaa se oli kahvin kanssa. Oli hauskaa maistella vielä toinen kierros sen jälkeen kun oltiin luettu ne makuprofiilit ja nimenomaan sitten etsiä ja makustella että löytääkö sieltä niitä kuvattuja vivahteita. Aika monet erilaiset maut ja esimerkiksi hedelmäisyyden mä sitten maistoin kun olin lukenut, vaikka eka kierroksella en sellaista itse osannutkaan paikantaa.

LUKIJAKILPAILU:

Haluaisitko säkin viettää maisteluhetken jonkun sun ystävän tai läheisen kanssa? Kerro kommenttiboksissa mitä näistä suklaista haluaisit maistaa ja kenen kanssa sä haluaisit maistella Lindtin Excellence -suklaita, ja osallistut samanlaisen 12 suklaalevyn (2x kuutta eri suklaata) maistelupaketin arvontaan! Arvonta-aikaa on 30.3. klo 22.00 asti ja sen jälkeen voittajalle ilmoitetaan voitosta henkilökohtaisesti, muista siis jättää myös sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään. Arvonnan tarkemmat säännöt löydät TÄÄLTÄ.

Käykää ihmeessä Lindtin sivuilla tutustumassa näihin mielettömiin suklaisiin, ja lukemassa ohjeita suklaan maisteluun. Sivuilla on myös erillinen ohje mikäli suklaata haluaa maistella vaikkapa kahvin tai viinin kanssa.

Yhteistyössä Lindt.

Ihanaa ja herkullista päivää kaikille <3


Leivän rakastajan parempi valinta

13.03.2017

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Fazerin ja Lifien kanssa. Mä rakastan leipää, ja olen joskus aiemminkin blogissani kirjoittanut mun ja Oton iltapalaleipärituaalista, siitä kuinka se on yksi meidän parisuhteen pitkään jatkunut koossa pitävä liima. Luonnollisesti tykätään panostaa leipään ja leivänpäällisin, kun sitä paljon syödään ja koska se on osa meidän iltaherkuttelua.

Leipä on pahimmillaan tosi epäterveellistä, mutta parhaimmillaan se on terveellinen ja tärkeä osa ruokavaliota. Fazer on uudistanut leipähyllyjen tarjontaa jo viimeisten parin vuoden ajan terveellisillä ja herkullisilla vaihtoehdoilla perinteisille leiville, ja osa uutuuksista on päätynyt meidänkin leipäkoriin. Mun suurimpia lemppareita leipäuutuuksista ovat Fazerin juuresleivät, jotka tulivat viime vuonna markkinoille. Tänä vuonna tuoteperheeseen on lisätty ihan äärettömän herkullinen uutuus: Fazer Juuresleipä 100% Kaura Bataatti & Linssi.

Mitä on juuresleipä

Juuresleivässä jauhoista 1/3 on korvattu juureksilla ja kasviksilla, minkä ansiosta leipä on terveellistä, kuohkeaa ja mehevää. Fazer Juuresleipä 100% Kaura Bataatti & Linssi -leivän jauhoista täydet sata prosenttia on puhdasta suomalaista kauraa, joka on suosittua ja vatsaystävällistä, sekä todella hyvän makuista. Leipä leivotaan Suomessa, ja siinä on luontaisesti korkea proteiinipitoisuus sen sisältämien papujen ja linssien ansiosta. Leipäpalat on kuorrutettu palsternakkarouheella joka antaa kivan suutuntuman ja hyvää makua.

Mä yritän syödä mahdollisimman terveellisesti, vaikka usein sorrun kyllä herkuttelemaankin. Olen kuitenkin ajatellut sen niin että kun ruokavalion peruspalaset on kunnossa, ei satunnainen herkuttelukaan ole pahitteeksi, varsinkaan näin imetysaikana kun tarvitsen joka päivä 500 lisäkaloria jotta mun keho jaksaa tuottaa meidän vauvalle ravinteikasta maitoa.

Mitä leivän päälle

Koska leipä on tärkeä osa mun päivittäistä ruokavaliota, on tärkeää että valitsen sekä leivän että päälliset hyvin. Juuresleivän kaveriksi sopii melkein mikä vaan, mutta mun yksi lemppari on ihan perinteiset tomaatti-mozzarella-pestoleivät. Kaupoista saa nykyään melko herkullista tuorepestoa (jos laiskottaa eikä jaksa värkätä itse) ja sen kanssa tomaatti ja mozzarella on supernamia! Vegaanivaihtoehtona tykkään laittaa leivälle hummusta ja aurinkokuivattua tomaattia, niiden vahvat maut sopii kivasti pehmeän juuresleivän kanssa.

Tykkään värikkäästä ruuasta, ja leivän päälle on ihana myös laittaa tuoreita kasviksia jotka rouskuvat ja piristävät leivän ulkonäköä. Puoli kiloa kasviksia tulee helposti täyteen kun muistaa tehdä värikkäät iltapala- ja aamupalaleivät. Meidän lasten leivänpäällislemppareita ovat paprika ja kurkku jotka rouskuvat kivasti hampaissa.

Parempi valinta

Fazerin juuresleivällä on muuten myös Parempi leipä -symboli, joka pyrkii helpottamaan kuluttajien valintaa leipähyllyllä. Parempi leipä -symboli tarkoittaa että leipä on leivottu käyttäen vähemmän suolaa, vehnää tai jauhoja, mutta enemmän vihanneksia tai proteiinia. Paremmat leivät ovat tutkitusti terveellinen valinta tasapainoiseen ja monipuoliseen ruokavalioon.

LUKIJAKILPAILU:

Mitä Fazer Juuresleipä -makua sinä haluaisit testata? Kommentoi vastauksesi tämän postauksen kommenttiboksiin ja jätä sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään niin olet mukana 20€ arvoisen Fazer -tuotepalkinnon arvonnassa. Arvonta-aikaa on 20.3. klo 22.00 asti ja arvonnan tarkemmat säännöt löydät TÄÄLTÄ. Voittajalle ilmoitetaan voitosta henkilökohtaisesti.

Yhteistyössä Fazer.

Onnea arvontaan ja ihanaa päivää kaikille!

 


Miksi vähennän lihansyöntiä?

09.03.2017

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä WWF:n ja Lifien kanssa. Mä en ole kasvissyöjä tai vegaani, vaan ihan sekasyöjä. Viime vuosina olen kuitenkin yhä enenevässä määrin vähentänyt lihan syömistä arjessa ja lisännyt kasvisten ja kasviperäisten tuotteiden määrää. Miksi? No minäpä kerron.

Ruoantuotannon ympäristövaikutukset

Sillä mitä me syödään on todella suuri vaikutus ympäristöön, voisi jopa sanoa että se on merkittävin päivittäinen ympäristövalintamme. Ihmisten hiilidioksidipäästöistä 20% aiheutuu ruoasta, mikä on saman verran kuin esimerkiksi liikenteestä jota yleisesti ottaen pidetään ”pahempana” päästötekijänä.

Muiden ympäristötekijöiden kannalta ruuan vaikutus on vieläkin suurempi, esimerkiksi 70% makean veden kulutuksesta maailmanlaajuisesti aiheutuu ruuasta, ja ruuan tuotanto on ylivoimaisesti suurin maankäytön muoto. Luonnon monimuotoisuus kärsii jatkuvasti siitä että yhä enemmän maata raivataan viljelyä varten. Sekä suoraan että välillisesti ruoantuotanto haittaa luonnon monimuotoisuutta kaikkein eniten.

Eläinkunnan tuotteet vs. kasvikunnan tuotteet

Sillä käytämmekö me eläinperäisiä vai kasviperäisiä tuotteita, on suuri merkitys ympäristön kannalta, sillä selkeästi suurin osuus ympäristövaikutuksista liittyy eläinperäisen ruoan tuotantoon. Niin lihan, maitotuotteiden kuin kananmunienkin tuotantoon tarvitaan lähes poikkeuksetta myös viljelyä rehuntuotantoon, joten eläinperäisillä tuotteilla on aina suuremmat ympäristövaikutukset jo pelkästään tästä syystä.

Suomessa lihankulutus lisää esimerkiksi Itämeren ja järvien rehevöitymistä, kun peltojen ravinteet valuvat vesistöihin. Maailmalla lihan tuotanto aiheuttaa metsäkatoa, kuluttaa valtavasti vettä ja aiheuttaa kaikkein suurimmat kasvihuonekaasupäästöt. Ratkaisevaa on se, kuinka paljon me lihaa kulutamme. Nykyisenkaltainen lihankulutus ei voi jatkua, sillä maailma ei yksinkertaisesti kestä sitä.

Lihantuotannon haasteet eivät tarkoita että lihaa ei saisi syödä ollenkaan

Suurin vaikutus on sillä millaista lihaa ja kuinka paljon me syömme. Lihan syömistä ei tarvitse lopettaa kokonaan, mutta pienillä valinnoilla on suuri merkitys ympäristön kannalta. WWF:n lihaopas kannustaa suomalaisia syömään vähemmän ja ympäristön kannalta parempaa lihaa. Jokainen voi vaikuttaa omilla pienillä valinnoillaan ja korvaamalla osan lihasta kasviksilla ja kestävästi pyydetyllä ja kasvatetulla kalalla.

Me ollaan vähennetty lihan syömistä arjessa ihan yksinkertaisilla jutuilla: Syömällä kalaa kaksi kertaa viikossa ja pitämällä ainakin kerran tai kaksi viikossa kasvisruokapäivä. Lihaa on helppo korvata, kun markkinoilla on siihen niin paljon sopivia ja hyvänmakuisia tuotteita, joita tulee kokoajan lisää. Me korvataan lihaa esimerkiksi härkiksellä, pavuilla, kasvispihveillä ja falafeleilla. WWF:n Lihaopas esittelee parhaita vaihtoehtoja lihalle, ja kertoo millaista lihaa lautaselle kannattaa valita silloin kun sitä haluaa syödä.

Mä henkilökohtaisesti tykkään monista liharuuista ja maitotuotteista, enkä aio ryhtyä kokonaan kasvissyöjäksi. Mutta ei mun tarvitse joka päivä saada lihaa, tai välttämättä joka viikkokaan. Liha on meillä enemmän sellainen juhlaruoka, ja sitä osaa enemmän arvostaakin kun rakkaudella hauduttelee vaikka viikonlopun ajan kestävästi kasvatetusta tai tutun pyytämästä lihasta hyvää pataa.

Nyt kuitenkin jaan teille yhden meidän perheen lemppari arkikasvisruokaresepteistä, eli Nyhtökaura Nachos Supremen:

Vegaaninen Nyhtökaura Nachos Supreme (6 annosta)

250g Nyhtökauraa

200g Mustapapuja

1ps tacomaustetta

1/2 pussi nachoja

5 tomaattia

2 avokadoa

1 lime

1 punasipuli

1 tlk valmista texmex salsaa

1tlk kaura fraichea

vegejuustoa raastettuna

Pilko vihannekset ja laita ne eri kulhoihin. Purista limen mehu avokadojen päälle. Valuta pavut. Kuumenna pannulla nyhtökaura ja pavut, lisää joukkoon tacomauste ja puolet tomaateista. Laita uunipelti täyteen nachoja ja lisää päälle nyhtökaura-papu-tomaattiseos, sekä vegejuustoraaste. Paista uunissa 225 asteessa n. 5 minuuttia. Tarjoile tuoreiden kasvisten,  korianterin, limelohkojen, salsan ja kaura creme fraichen kanssa. Yksinkertaista, nopeaa ja hyvää! Nyhtiksen tilalle sopii tosi hyvin myös härkis jota meillä on usein ollut, nyt vaan nappasin nyhtökauraa kun sattui olemaan saatavilla. 

LUKIJAKILPAILU:

Mikä on sun lemppari kasvisruoka arjessa? Jaa oma kasvisruokalempparisi blogin kommenttiboksiin, jätä sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään ja olet mukana 50€ WWF-verkkokaupan lahjakortin arvonnassa. Arvonta-aikaa on 16.3. klo 22.00 asti. Voittajalle ilmoitetaan voitosta henkilökohtaisesti. Arvonnan tarkemmat säännöt löydät TÄÄLTÄ.

Kannattaa käydä tutustumassa WWF:n lihaoppaaseen, siellä on helppoja konkreettisia vinkkejä jokaisen ruokavalioon, kuinka tehdä parempia valintoja.

Yhteistyössä WWF.

Mahtavaa päivää kaikille!


Lapsi keittiössä: Isoäidin lihapullat ja kätevät uudet jauhelihapakkaukset

26.02.2017

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Atrian ja Lifien kanssa. Lähdin mukaan Atrian kamppikseen jossa me päästiin tutustumaan Atrian täysin uudistettuihin jauhelihapakkauksiin. Jauheliha on monessa lapsiperheessä sellainen arkiruoan kulmakivi, ja meiltäkin löytyy monta lasten suosikkiruokaa joihin jauheliha kuuluu.

Kuusi kymmenestä suomalaisten suosikkiruuasta sisältää jauhelihaa, ja se muodostaakin yksin yli puolet koko lihakaupasta. Musta on hienoa, että Atria on lähtenyt vähentämään pakkausjätteen määrää näin reippaalla kädellä, ja tehnyt suurimman jauhelihauudistuksen sitten Atrian valmiiksi pakattujen jauhelihojen ilmestymisen  kauppojen hyllyille vuonna 1992.

Uusissa jauhelihapakkauksissa pakkausmateriaalia on käytetty 50% aiempaa vähemmän, ja ne on myös helppo hävittää. Pakkaus mahtuu pieneen tilaan niin kauppakassissa, jääkaapissa, pakastimessa kuin roskiksessakin, ja mikä parasta: siinä ei ole mun inhokkia eli aluspaperia. Siis ällöintä jauhelihassa on aina ollut sen paperin irroittaminen, mutta eipä enää! Uusissa pakkauksissa ei ole käytetty suojakaasua, mutta tyhjiöpakattuna jauhelihalla on silti pitkä säilyvyysaika.

Me testattiin tällä kertaa Atria Parempi Nauta 10% jauhelihaa, joka sopi täydellisesti reseptiin joka on meidän tyttöjen kaikkein suurin suosikki: Farmors köttbullar eli isoäidin lihapullat. Meidän esikoinen kävi muiden 5-vuotiaiden päiväkotilaistensa kanssa viime syksynä kokkikoulussa, jossa he saivat ihan itse valmistaa lihapullia ja perunamuusia ja vielä jälkkäriksi smoothien.

Tämä lihapullaresepti on sen verran yksinkertainen että lapsenkin on se helppo itse valmistaa, tietenkin aikuisen valvonnassa. Uusi helposti avattava pakkaus helpottaa myös lapsen kokkausprojektia, kun avaaminen käy kätevästi myös 5-vuotiaalta itseltään.

Viime syksyisen kokkikoulun jälkeen me ollaan tehty tätä herkullista arkiruokaa jo monen monta kertaa tyttöjen kanssa, ja joka kerta meidän lapset ovat olleet yhtä innoissaan mukana kokkaamassa. Esikoinen on hurjan ylpeä ”omasta” reseptistään ja joka kerta kun kysyn että mitä tytöt haluaisivat lisätä viikon ruokalistalle, on tämä arkiherkku mukana.

Farmors köttbullar

400g Atria Parempi 10% Naudan jauhelihaa

1/2 sipuli

1dl korppujauhoa

1dl maitoa

1tl suolaa

1 tl valkopippuria tai mustapippuria

1 kananmuna

Sekoita korppujauhot ja maito keskenään. Pilko sipulit. Sekoita haarukalla kaikki loput aineet mukaan korppujauhojen ja maidon kanssa. Muotoile pyöreiksi tasakokoisiksi lihapulliksi. Paista uunissa 200 asteessa n. 25 minuuttia. Tarjoile esim. kermakastikkeen ja perunoiden tai perunamuusin sekä salaatin kanssa.

Meillä sattui viimeksi olemaan juuri vieraita kylässä niin tehtiin resepti tuplana. Neiti sai siis vääntää aikamoisen satsin lihapullia, mutta hän oli aivan innoissaan saadessaan tehdä niin. Ruoka maistui hienosti koko porukalle!

Ensitestin jälkeen en ole enää muuta jauhelihaa ostanutkaan kuin näitä Atrian uusia käteviä pakkauksia. Kaikki muut tuntuu vaan niin kömpelöltä tähän verrattuna, kun pakkauksen avaamiseen tarvitsee joko veistä tai saksia ja joutuu irroittelemaan sitä paperia ja kaiken lisäksi pakkaus ei mene kasaan vaan vie hillittömästi tilaa roskiksessa.

Yhteistyössä Atria.

Oletteko te testanneet jo näitä uusia käteviä pakkauksia? Mitä tykkäsitte?


Maailman paras voileipäkakku + arvonta

19.02.2017

Kun mua jokin aika sitten pyydettiin mukaan Kariniemen ja Lifien kaupalliseen yhteistyöhön jonka aiheena olivat Kariniemen uudet leikkeleet, tiesin heti mitä tekisin: voileipäkakkua! Koko raskausajan olin himoinnut ihan kunnon voileipäkakkua pehmeine juustoineen, ja ajatellut että saan sitä sitten viimeistään vauvan kastejuhlassa. Kampanjan myötä mulle tarjoutui kuitenkin oiva tilaisuus tehdä yksi harjoituskappale ennen kastejuhlaa ja nautiskella voikkarikakusta jo vähän etukäteen. Lähdin suunnittelemaan reseptiä Kariniemen uusien lihapitoisten ja runsasproteiinisten kanaleikkeleiden pohjalta.

Kariniemen kananpojan mustapippuri oliiviöljy filee leikkele

Kariniemen on laajentanut tuotevalikoimaansa leikkelehyllyyn, ja myyntiin on tulleet uudet hunajapaahdettu filee sekä mustapippuri-oliiviöljy paahdettu filee -leikkeleet. Niiden lihapitoisuus on 86% ja leikkeleillä on myös sydänmerkki, joka myönnetään tuotteille jotka sisältävät pehmeää rasvaa ja joiden suolapitoisuutta on vähennetty. Hunajapaahdettu filee maistuu pehmeän hunajaiselta ja on ihanan mureaa. Sitä käytin voileipäkakun täytteessä. Koristeluihin käytin Kariniemen Mustapippuri-oliiviöljy paahdettua fileeleikkelettä.

Meillä leikkeleet kuuluvat aamupalapöytään tietenkin, mutta niiden ympärille voi keksiä kaikenlaisia muitakin reseptejä kuin vain leivänpäällisenä toimimisen. Kariniemen sivuilla on ohjeet esimerkiksi herkulliseen Pasta Kanarbonaraan, sekä vinkkejä kuinka käyttää leikkeleitä tapaksissa. Koska leikkeleet ovat yleensä osana päivän tärkeimpänäkin pidettyä ateriaa eli aamiaista, on hyvä että niissä on pehmeää rasvaa ja paljon proteiinia, jotta nälkä ei yllätä heti tunnin päästä ruokailusta. Varsinkin näin imetysaikana mulla tulee helposti nälkä useinkin, niin on hyvä että ruoka on täyttävää ja terveellistä.

MAAILMAN PARAS VOILEIPÄKAKKU

30 viipaletta täysjyväpaahtoleipää

2pkt Kariniemen hunajapaahdettu filee leikkele

1pkt Kariniemen Mustapippuri-oliiviöljy paahdettu filee leikkele

400g tuorejuustoa (valkosipuli ja chili-paprika)

400g sulatejuustoa (kevätsipuli)

500g creme fraichea

1 kurkku

1rs eri värisiä kirsikkatomaatteja

1 ruukku herneenversoja

1 ruukku ruohosipulia

1tl mustapippuria

maitoa kostutukseen

Leikkaa paahtoleivistä reunat pois. Asettele kuusi viipaletta pohjakerrokseksi. Kostuta maidolla. Kuutioi hunajapaahdetut fileeleikkeleet. Jaa kuutiot kahteen eri kulhoon puoliksi. Raasta puolikas kurkku karkeaksi raasteeksi ja lisää toiseen kulhoista. Sekoita kurkkua sisältävään kulhoon valkosipulituorejuusto ja 200g creme fraichea, ja toiseen kulhoon chili-paprikatuorejuusto, 1 tl mustapippuria ja 200g creme fraichea. Täytä ensimmäinen kerros haluamallasi täytteellä, ja lisää seuraavat kuusi viipaletta paahtoleipää. Kostuta jälleen maidolla, ja täytä toisella täytteellä. Täytettä riittää yhteensä neljään kerrokseen, eli kaksi kerrosta kumpaankin. Kun kakku kerroksineen on valmis, anna sen kostua pari tuntia jääkaapissa kelmujen alla.

Koristelu:

Sekoita sulatejuustoon 100g creme fraichea. Päällystä kakku kauttaaltaan tasaisesti sulatejuusto-creme fraiche -seoksella. Tee kurkun puolikkaasta juustohöylällä isoja leveitä suikaleita. Muotoile kurkkusuikaleista ja mustapippuri-oliiviöljyleikkeleistä ruusukkeita. Koristele kakku ruusukkeilla, yrteillä ja kirsikkatomaateilla esimerkiksi kukkakimpun näköiseksi, tai miten itse haluat.

Meillä tytöt ihastuivat tuohon kukkakimppuideaan jonka bongasivat mun kanssa Pinterestistä, ja niin päätettiin koristella kakku sillä tavalla. Se oli hauska, helppo ja näyttävä koristelu vaikka ei ehkä se kaikkein salonkikelpoisin, hah.

ARVONTA:

Miten sinä käyttäisit Kariniemen Kananpojan uusia filee -leikkeleitä? Jaa oma ideasi tämän postauksen kommenttiboksiin, jätä sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään ja olet mukana kolmen 20€ arvoisen Kariniemen tuotelahjakortin arvonnassa. Arvonta-aikaa on sunnuntaihin 26.2.2017 asti. Arvonnan tarkemmat säännöt löydät TÄÄLTÄ.

Yhteistyössä Kariniemen.

Paljon onnea arvontaan kaikille ja ihanaa päivää!