Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Polarn O. Pyretin kanssa.

Vaikka sitä ei näillä paukkupakkasilla uskoisikaan, niin kevät on jo ihan nurkan takana! Lisääntyvä auringon valokin siitä kertoo. Tässä postauksessa esitellään meidän taaperon välikausivaatteet. Mitä kaikkea tarvitaan kun 1-vuotias ulkoilee kevätsäässä? Jos etsit vinkkejä vauvan välikausivaatteisiin, niitä löytyy vastasyntyneen osalta TÄÄLTÄ.

Miten 1-vuotiaan välikausivarusteet eroavat vauvan välikausivaatteista? Siten, että 1-vuotiaan vaatteissa pitää ottaa paremmin huomioon se, että hän pääsee hyvin liikkumaan ihan itse. 1-vuotias haluaa kävellä itse puistossa ja lenkillä, istuskelee maassa tekemässä hiekkakakkuja (tai syömässä hiekkaa), konttailee nurmikolla ja asfaltilla, ja kiipeilee ehkä liukumäkeen tai keinulaudalle. 1-vuotias on juuri oppinut liikkumaan, ja liikkuminen on vielä varsinkin ulkona vähän huteraa ja hoippuvaa. Taidot kuitenkin karttuvat nopeasti, kunhan on sellaiset vaatteet päällä joissa on helppoa liikkua ja kokeilla ja mennä.

Kasvunvara ulkovaatteissa

Nyrkkisääntönä ehdottomasti se, että vaatteet eivät saa häiritä taaperon menoa. Laadukkaimmat ja pehmeimmätkin ulkovaatteet voivat olla lapselle hankalat, jos ne ovat väärän kokoiset tai malliset. Vaikka siis nopeasti kasvavien taaperoiden ulkovaatteita ostaessa houkuttelisi ottaa ne kunnon kasvuvaralla, niin itse ainakin mieluummin valitsen sopivan koon. Me sovitettiin 76cm pitkälle 1-vuotiaalle sekä kokoa 80 että kokoa 86, ja 86 oli niin valtavan suuri, että en edes harkinnut sitä. Se olisi varmasti ollut sopiva ja hyvä syksyllä, mutta nyt se roikkui aivan liikaa, ja hidasti taaperon liikkeitä. Hän sanoi itsekin että ”poiiiiiis”, mutta sopivan kokoisen vk-haalarin hän sen sijaan käy usein itse hakemassa eteisestä ja yrittää pukea päälle.

Sisävaatteissa on helpompaa ottaa reilua kokoa, koska niiden istuvuutta on helpompaa säätää esimerkiksi resoreilla ja säädettävillä vyötärönauhoilla. Ulkovaatteiden on tärkeää istua hyvin varsinkin taaperolla. Isommilla lapsilla kasvuvaraa voi ottaa vähän, koska heillä on jo pidemmät raajat ja varmemmat otteet kävelyssä ja liikkumisessa muutenkin.

Meidän valinnat taaperon välikausivaatteiksi

Me valittiin Polarn O. Pyretin kevään ulkovaatevalikoimasta taaperolle sekä kuorihaalari, että kaksiosainen ulkovaatesetti. Polarn O. Pyretin kuorihaalarissa on kaksi vetoketjua, se on tosi pehmeää kangasta ja siinä on hyvä hengittävyys, sekä vesipilariarvo 10 000. Se tarkoittaa sitä, että haalari päällä voi istuskella vaikkapa syvässä kuralätäkössä tovin jos toisenkin, eikä pylly kastu. Sama vesipilariarvo on myös Polarn O. Pyretin mustissa kuorihousuissa. Kaikki Polarn O. Pyretin kuorivaatteet on käsitelty vedenpitäviksi ilman PFC-yhdisteitä.

Sekä kahden vetoketjun kuorihaalarista että klassikkomallisista kuorihousuista meillä on aiempaakin kokemusta isompien tyttöjen osalta, ja tyytyväisiä ollaan oltu. Kaksiosaisen setin yläosaksi valittiin aivan ihana bomber-takki. Se on siisti ja tyylikäs myös kauppareissuille ja kylään. Tyylikkyydestään huolimatta takki on myös veden- ja tuulenpitävä, tosin ei aivan yhtä rajuun menoon tarkoitettu kuin kuorihaalari. Se päällä pärjää kuitenkin loistavasti puistoreissulla, ellei nyt ole aivan koiran ilma. Bomber -takki on siitä kiva, että sen alle on helppoa pukea huppareita, kun siinä ei ole itsessään erillistä huppua. Me tykätään kovasti huppareista ja jumppiksista hupuilla, joten niiden kanssa yhdisteltäväksi bomber sopii tosi kivasti.

Mä koen että on kätevää olla kaksi settiä. Haalari tulee olemaan pääosin meillä ulkoilukäytössä, mutta jos se menee pahasti likaiseksi, on hyvä että on toinenkin setti. Takki on myös kätevä yksinään ilman alaosaa juuri lämpimämmillä ilmoilla, tai jos lähtee kaupungille ja vauva hengailee lämpöpussissa.

Tarvitseeko taapero erilliset kuravaatteet?

Jos menee päiväkotiin, niin kyllä. Jos taas on kotona, niin ei minun mielestä. Kuorivaatteissa on yleensä parempi vesipilariarvo kuin kuravaatteissa. Pehmeissä ja hengittävissä kuorivaatteissa lapsen on paljon helpompi liikkua, kuin jäykissä ja joustamattomissa kuravaatteissa. Päiväkodissa kuravaatteita tarvitaan siksi, että ne on helppoa vaan suihkutella puhtaaksi ulkoilun jälkeen, ja ne voi pukea sekä toppa- että välikausivaatteiden päälle. Tämä on toki vain omaa kokemustani kahdesta eri päiväkodista, enkä voi missään nimessä väittää että kaikissa päiväkodeissa vaadittaisiin kuravaatteita. Mutta jos päiväkoti on ajankohtainen juttu, niin varmasti kannattaa kysyä että tarvitaanko niitä.

Asusteet välikauteen taaperolle

Hyvät kuorihanskat ovat taaperolle yhtä tärkeät kuin hyvä haalari. Taapero harjoittelee jo hiekkakakkujen tekemistä, ja möyrii maassa enemmän kuin isommat kaverit. Hanskoissa täytyy olla hyvä vesipilari, ja niiden täytyy pitää tuulta että pienet sormet eivät palellu. Hanskojen pitää istua hyvin (kuin hanska, apua), jotta pienillä sormillakin pystyy tarttumaan lapioon ja ämpäriin. Kuorihanskat valittiin samaa kuosia haalarin kanssa. Sen lisäksi meillä on vielä viime syksyn taikalapaset käytössä kaupunkireissuille ja kuivemmille päiville.

Mietin pitkään että mikä piposetti sopii mielettömän upean marjapuurohaalarin kanssa. Tätä pohdittiin yhdessä lastenvaateryhmässäkin oikein porukalla. Moni ehdotti mustaa tai harmaata, mutta muutamalta tuli myös vinkkiä vaaleasta mintusta tai turkoosista. PO.Pin vaalean mintun värinen raidallinen trikoosetti oli haalarin kanssa täydellinen, ja lisäksi ostin sitten vielä vaalean mintun värisen nauhallisen puuvillapipon kaveriksi. Se oli aivan tismalleen samaa sävyä tämän PO.Pin oman trikoosetin kanssa, joten passasi oikein hyvin haalarin kaveriksi.

Välikerrokset kuorivaatteiden alla

Keväällä kuorivaatteiden alle puetaan ihan samalla tavalla kuin talvellakin: notkeaa ja hengittävää eettisesti tuotettua merinovillaa. Ohuempaa merinovaatetta sisävaatteiden alle, ja jos on oikein kylmää, niin paksumpaa merinoa sitten sisävaatteiden päälle vielä. Polarn O. Pyretiltä löytyy sekä paksumpia että ohuempia kerrastoja, joilla pelaamalla pärjää oikein hyvin välikauden vaihtelevissä säissä.

Taaperon välikausikengät

Kirjoitin kenkien ostamisesta kattavan postauksen muutama viikko sitten, ja sieltä voi käydä lukemassa miten ostetaan oikeanlaiset kengät taaperolle tai isommallekin lapselle. Meillä on nyt kevääseen taaperolle kolmet kengät käytössä, ja kevyet kumpparit vielä ostetaan kaveriksi. Polarn O. Pyretistä saadut Kavat Nymölla XC:t viileämmille keleille, ja kuivalle ja lämpimälle, sekä kaupunkireissuille kahdet eri tennarit/lenkkarit kevyillä ja taipuisilla pohjilla.

Nyt on siis taaperon välikausisetti kumppareita lukuunottamatta kunnossa, ja näillä mennään tämä kevät. En usko että samat ulkovaatteet menevät enää syksyllä, mutta katsotaan miten taapero venyy tässä vuoden aikana.

Milloin talvivaatteet vaihdetaan välikausivaatteisiin?

Luminen maa on kylmä, ja niin kauan kuin lunta on maassa ja maa hohkaa kylmää, niin meillä on ainakin toppavaatteet käytössä, vaikka asteita olisikin enemmän. Maassa istuessa pylly paleltuu äkkiä, jos ei välissä ole riittävästi lämmintä eristämässä. Ehtii niitä välikausivaatteita pitää ihan riittämiin varmasti alkukesälläkin, ainakin jos edellisiä kesiä miettii. Sitten kun aurinko lämmittää kunnolla, eikä maa hohkaa enää kylmää tai ole lunta, on oikea hetki vk-vaatteille. Alle viidessä plusasteessa mä laitan aina toppaa, ja siitä ylöspäin tilanteen mukaan vk-vaatteita päälle ja kerroksia alle.

Lisää välikausivaatevinkkejä ja inspiraatiota pienten ja isompien pukeutumiseen löytyy Polarn O. Pyretin Instasta ja Facebook-sivuilta.

Millaiset varusteet teillä on välikauteen? Milloin otatte välikausivaatteet käyttöön?

Olen jutellut viime aikoina paljon ystävieni kanssa, ja tavannut myös työn kautta paljon sekä uusia tyyppejä että vanhoja tuttuja. Tulin pohtineeksi, että mitkä on sellaisia asioita, joita arvostan ja ihailen muissa ihmisissä? Mikä saa mut tykkäämään jostain ihmisestä, mikä antaa luotettavan kuvan, ja mistä syntyy se tunne että tuosta tyypistä olisi ihanaa kuulla lisää? Listasin kahdeksan asiaa, jotka viehättävät mua muissa ihmisissä.

1. Toisten kannustaminen

Sellainen tsemppaava meininki ja kannustaminen eteenpäin, on musta todella ihana piirre ihmisissä. Voi olla että tulee myös omasta lapsuudesta, koska mua on kotona aina kannustettu eteenpäin ja uskottu mun unelmiin. Siksi ehkä tykkään siitä piirteestä myös muissa. Lannistaminen ja tyrmääminen taas saa mut heti kavahtamaan kauemmaksi, en ymmärrä miksi joku haluaa lytätä toisen unelmia heti kättelyssä.

2. Pyyteetön auttaminen

Ihmisestä kyllä näkee, auttaako hän siksi että toivoo hyötyvänsä siitä jotain, vai auttaako hän ihan vaan koska haluaa auttaa. Pyyteetön auttaminen, sellainen että tarjoutuu avuksi vaikka tietää että ei todennäköisesti hyödy siitä itse mitenkään, on mun mielestä ihailtavaa. Yritän tehdä sitä myös itse enemmän. Miksi ei voisi pelastaa toisen päivää, kun huomaa että hän on unohtanut lompakkonsa viereiseen hampurilaisravintolan loosiin, tai miksi ei voisi tarjoutua ystävälle muuttoavuksi vaikka itsellä ei muuttoja lähiaikoina olekaan näköpiirissä.

3. Toisten kehuminen ”selän takana”

On tärkeää kehua ihan suoraan päin naamaa, ja antaa positiivista palautetta silloin kun sille on syytä. Mutta vielä enemmän mua innostaa ja kiinnostun ihmisestä, joka kehuu mulle jotain toista tyyppiä vaikka tämä ei ole kuuloetäisyydellä, ja joka ei luultavasti koskaan edes saa tietää että häntä on kehuttu mulle. Siitä tulee jotenkin hyvä, aito fiilis sekä kehutusta että kehujasta. On hieno taito nähdä hyvää toisissa, ja mun mielestä on tosi inspiroivaa kuulla millaisista ihmisistä toiset tykkäävät, saavat voimaa tai millaisia ihmisiä he ihailevat.  Selän takana pahan puhuminen taas on luotaantyöntävää, eikä mua kiinnosta ollenkaan keskustella toisten ihmisten negatiivisista mielipiteistä, jotka eivät liity omaan elämääni mitenkään. ’

4. Kyky nähdä harmaan sävyjä

Se että näkee mustan ja valkoisen välissä olevan valtavan kirjon, on hieno taito. Liian usein mediassa, lehdissä, blogeissa tai esimerkiksi vanhemmuudessa ollaan ehdottomia ja harrastetaan tarpeetonta vastakkainasettelua. Merkkivaatteet ja ketjuvaatteet, vegaanit ja sekaanit, ympäristöystävälliset ja kerskakuluttajat, fitnesstyypit ja bodylovet, korvikkeet ja imetys, etc. Vastakkainasettelu on puuduttavaa ja hölmöä, kun totuus on kuitenkin se että suurin osa ihmisistä asettuu sinne ääripäiden välimaastoon, eikä kukaan ihminen ole toista parempi, vaan erilainen. Vastakkainasettelu on toki provosoivaa ja sillä saa ehkä huomiota, mutta ei sillä mitään todellista kansan syvien rivien mielipidettä saada kuuluviin, vaan ainoastaan ne omasta asiastaan vauhkoavat ääripäät. Vaatii taitoa kyetä tuomaan oma tietous ja mielipide esiin toisia kunnioittavasti ja ilman vastakkainasettelua, mutta se on ehdottomasti mahdollista.

5. Kyky ymmärtää erilaisuutta

Edellisestä kohdasta päästäänkin sopivalla aasinsillalla mun seuraavaan lempparipiirteeseen. Kyky ymmärtää erilaisuutta on äärimmäisen tärkeä, varsinkin tämän päivän monimuotoisessa yhteiskunnassa. Ei vaan voi ajatella, että se oma tapa elää on ainoa oikea ja muut olisivat jotenkin huonompia. Se että osaa ymmärtää erilaisia elämäntilanteita ja ihmisiä sen oman kuplan ulkopuolella, on tärkeä taito ihan jo keskustelunkin kannalta. Mun mielestä on avartavaa, mielenkiintoista ja mahtavaa jutella ihmisen kanssa, jolla on vaikka täysin erilainen elämäntilanne kuin mulla, tai joka omaa jostain asiasta täysin erilaisen mielipiteen kuin minä. Me edustetaan joidenkin ystävieni kanssa esimerkiksi erilaisia poliittisia suuntauksia, mutta pystytään silti juttelemaan politiikasta ja sitä sivuavista asioista ilman tappelua tai hampaiden kiristelyä.

6. Toisen parhaiden puolien tuominen esiin

Musta on ihan mahtavaa, miten jotkut puhkeavat oikein kukkaan esimerkiksi rakastuessaan juuri siihen oikeaan tyyppiin. Juuri sillä oikealla tyypillä on nimittäin taito tuoda ne toisen parhaat puolet esiin, muistuttaa miksi joku on ihana silloin kun hän ei itse muista, ja kertoa että hienosti menee silloin kun toinen epäröi. Usein ”seura tekee kaltaisekseen”, ja esimerkiksi positiivisuus synnyttää lisää positiivisuutta. Jos hengailee ystävän kanssa jutellen kaksi tuntia unelmien saavuttamisesta, vaikutuksen tehneistä ihmisistä ja asioista joihin voi itse vaikuttaa, on luultavasti paljon paremmalla tuulella, kuin jos käyttäisi kaksi tuntia Tosi tv-julkkisten haukkumiseen.

7. Täysillä heittäytyminen

Joistain ihmisistä vaan näkee heti, että he eivät harrasta mitään itsesensuuria, vaan ovat aidosti joka tilanteessa omia itsejään. Sellaisten ihmisten kanssa on hauskaa, ja uskaltaa itsekin heittäytyä kokeilemaan uusia asioita tai sanomaan jonkun asian ääneen, mitä ei ole ennen uskaltanut. Mä voin suoraan myöntää että joissain tilanteissa mua vaikka jännittää, enkä kehtaa tehdä jotain niin täysillä kuin oikeasti haluaisin, jos olen yksin. Heittäytyvän kaverin kanssa taas saatankin päätyä tekemään juuri niin kuin halusin, ja huomata että ihan turhaan jännitin ja himmailin. Ihan korvaamattoman arvokasta!

8. Hyvä kuuntelutaito

Ihan äärimmäisen tärkeä juttu on taito kuunnella toista. Ja se toimii ihan molemmin päin. Sellaiset tyypit jotka on kiinnostuneita siitä mitä toisella on sanottavaa, ja ehkä vielä kysyvät lisäkysymyksiä, on myös itse mielenkiintoisia. On tärkeää näyttää, että sillä mitä toinen sanoo on merkitystä, ja että kuuntelija oikeasti kuuntelee, eikä vaan vastaile ympäripyöreästi jotain.

!DISCLAIMER! Pakko näin kovilla pakkasilla huomauttaa että nämä kuvat on otettu nollakeleillä yli viikko sitten, kun oltiin autolla käymässä kaverin luona, ettei tarvitse ihmetellä. 

Tässä on vain murto-osa asioista, joita arvostan ja ihailen muissa ihmisissä, mutta nämä mulla tuli ihan ekana itsellä mieleen. Tulipa hyvä mieli kun ajattelin niitä kaikkia ihmisiä, jotka mua inspiroivat kirjoittamaan tämän listauksen. On ihan mieletöntä saada tuntea niin ihania ihmisiä!

Millaisia piirteitä te ihailette muissa ihmisissä? Mitkä piirteet kiinnittävät positiivisen huomion? Ketkä on sellaisia ihmisiä joita te ihailette?

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Olympuksen kanssa.

Toukokuussa tulee kuluneeksi seitsemän vuotta siitä kun perustin tämän blogin. Se on aika kauan ainakin omasta mielestäni, ja kyllähän tässä ainakin jonkinlaista kehitystä on tapahtunut siitä, kun ensimmäiset kuvat ja sanat tänne postasin. Jo ekassa postauksessa mulla oli monta kuvaa, sillä vuonna 2011 oli kasvava trendi, että postauksessa on useita kuvia. Aiemmin monet muotibloggaajat pitivät muotiblogejaan jopa kasvottomina, ja rajasivat asukuvat vain kaulasta alaspäin. Vuonna 2011 yhä suurempi osa bloggaajista alkoi kuitenkin kirjoittaa avoimesti, omilla kasvoillaan, ja panosti kuviin myös sata lasissa.

Sen ajan ”sata lasissa” poikkesi silti täysin tästä muutaman vuoden valloillaan olleesta meiningistä, jossa osassa blogeista kuvat ottaa palkattu ammattilainen. Nekin blogit, joissa asukuvat eivät ole pääosassa, vaan meininki on lifestylempaa, ovat visuaaliselta sisällöltään aivan eri sfääreissä nykyään kuin edes ne ammattimaisimmat blogit silloin.

Millaisia olivat hienot blogikuvat vuonna 2011

Voin vain kuvitella, kuinka vaikeaa nykyään on aloittaa bloggaaminen ihan tyhjästä, kun erottuakseen pitäisi heti osata kaikki, ja omistaa kunnon kuvauskalusto. Toista se oli vuonna 2011, kun  laadukkaan blogin määritelmä kuului usein mm. näin: ”yhtä leveät kuvat kuin teksti, paljon kuvia, kuvat otettu kameralla eikä puhelimella”.  Lause lainattu oman 6,5 vuotta vanhan postaukseni kommenttiboksista, jossa kyselin lukijoiden blogimieltymyksiä ja hyvän blogin kriteereitä. Jotain tein siis oikein, kun kuvasin jo silloin Oton ikivanhalla järkkärillä, ja täytin postaukset isoilla kuvilla. Huom. kuvien laadusta ei sanottu mitään, ainoastaan koosta ja määrästä!

On aika tehdä pieni katselmus down the memory lane, ja vilkaista mistä sitä ollaankaan lähdetty, ja miten ollaan päädytty nykyisiin kuviin. Tämä matka on ollut pitkä. Se on vaatinut satoja ja taas satoja tunteja harjoitusta, valokuvaajien pitämiä koulutuksia, eksklusiivisia workshoppeja huippuammattilaisten johdolla, editoinnin opettelua kantapään kautta ja tietenkin kuvauskaluston päivitystä. Silti voin sanoa jo heti alkuun, että heti alusta asti hyvällä kameralla ja linsseillä, ja perusasioiden opettelulla, olisin päässyt ne ekatkin vuodet paljon helpommalla. Mutta joo, eipä mennä asioiden edelle, vaan todellakin tsekataan millaista visuaalista sisältöä tänne tuotin ekoina vuosina.

Blogikuvien alku

Aloitin blogiurani Oton 18-vuotislahjaksi saamalla järkkärillä, jota en osannut yhtään käyttää. Se pelitti pari vuotta, kunnes meni rikki, ja ostin uudemman version samasta kamerasta, jota en edelleenkään osannut käyttää. Kuvasin aina automaatti- tai puoliautomaattiasetuksilla, ja käytin jopa kameran omaa salamaa (suuri virhe). Vuoteen 2014 asti mun blogikuvat oli ihan ok, jos ne oli otettu päiväsaikaan tai ulkona, jolloin tuli luonnonvaloa. Rajaukset olivat ihan niin ja näin, eikä mulla ollut sellaista harjaantunutta silmää sille, mitä oli ok jättää näkymään kuvissa.

Tavallaan se oli kirous, tavallaan siunaus. Oli helpompi kuvata ihan arkipäivää välittämättä mistään yksityiskohdista, ja se näkyi kuvissa. Roskat, sotkut, keltainen valo, pöly tai tahrat, kaikki sai näkyä. Pistorasiat, kummalliset taustaelementit – you name it, my pics got it. En vaan yksinkertaisesti osannut katsoa kuvia niin kuin katson niitä nykyään. Kuvasin enemmän päivän aikana kuin nykyään kuvaan viikossa. Kamera oli kaulassa oikeastaan koko ajan kun jossain liikuttiin. Silti hyviä kuvia sai etsiä kuin neuloja heinäsuovasta. Kuvaaminen oli enemmän dokumentaarista arkikuvausta, kuin visuaalisen sisällön tuottamista.

Valokuvaustaitojen käännekohta

Käännekohta mun valokuvaamisessa tapahtui suunnilleen lokakuussa 2014, jolloin sain ensimmäistä kertaa Olympus O-MD EM10 -kameran lainaan. Rakastuin siihen, opettelin ensimmäistä kertaa manuaaliasetusten käytön, ja mun kuvaaminen nousi aivan uudelle levelille. Silmän harjaantumisessa oli vielä paljon tehtävää, mutta pelkästään tarkkojen kuvien saaminen oli n. 2874849 kertaa helpompaa Olympus O-MD:llä kuin millään mitä olin aiemmin käyttänyt. Sen automaattitarkennus ja supernopeus olivat aivan eri luokkaa kuin mikään kokeilemani. Kaikki tekniset palaset vaan loksahtivat paikoilleen, ja kuvaamisesta tuli yhtäkkiä helpompaa.

Oli aika alkaa opetella kuvien rajaamista ja sommittelua, sitä toista puolta kuvaamisesta, jonka voi oppia vain harjoittelemalla, ja jolla on vähintään yhtä suuri merkitys kuin asetusten taitamisella ja kalustolla. Lainakameran palautuksen jälkeen kestiin viisi päivää vanhaa järkkäriä, ennen kuin kävelin Verkkokauppaan ja ostin itselleni ihan oman Olympus O-MD E-M10:n.

Rajaaminen, sommittelu & editointi

Rajaamisen ja sommittelun opetteleminen jatkuu vielä tänäkin päivänä, enkä usko että siinä voi koskaan tulla valmiiksi. Myös kuvaamisen trendit muuttuvat, ja pidän tällä hetkellä esimerkiksi aivan erilaisia kuvia kauniina, kuin pidin vaikkapa kolme vuotta sitten. Koen hallitsevani peruskuvauksen jo aivan hyvin, ja pystyn tuottamaan blogiini itse sellaista kuvallista sisältöä, johon olen tyytyväinen. Mulla on oma tyyli jota noudatan, ja koen että se tyyli sopii tähän mun blogiin. Ammattikuvaaja en ole missään nimessä, mutta pystyn tuottamaan sisältöä itselleni, ja myös muille kuten yritykseni kautta teen. On paljon mua taitavampia blogikuvaajia, joiden työtä ihailen ja josta inspiroidun joka päivä, mutta en koe enää huonommuudentunnetta, kuten vielä vuosia sitten verratessani itseäni muihin.

Editoiminen on kuvaamisessa tärkeä osanen myös. Ilman hyviä editointitaitoja ei vaan kaikissa tilanteissa pysty tuottamaan loistavia kuvia, vaikka olisi kuinka hyvä kamera. Hyvillä editointitaidoilla hyvästä kuvasta saa tehtyä loistavan, ja surkeissa kuvausolosuhteissa otetusta kuvastakin ihan ok:n. Myös editointia vasta harjoittelen, vaikka osaankin jo paremmin kuin esimerkiksi pari vuotta sitten. Siihenkin ovat auttaneet ammattilaisten opit, vaikka löytyy youtubestakin hyviä tutoriaaleja.

Tällä hetkellä yritän harjoitella eniten sisustuskuvaamista ja ruokakuvausta, jotka ovat aivan oma taiteenlajinsa. Arkikuvaaminen ja lasten kuvaaminen multa onnistuu jo omia tarpeitani vastaavasti, mutta näissä kahdessa yritän tulla paremmaksi joka päivä. Ruokakuvaus on tosi haastavaa, ja se vaatii multa edelleen paljon opettelua, mutta yritän parhaani. Mun mielestä valokuvaus on yksi mielenkiintoisimmista osista mun työtä, ja mä rakastan sitä intohimoisesti, enkä koskaan halua lakata kehittymästä.

Olympus Päivitä kamerasi 4K-aikaan -kampanja

Oletko aikeissa päivittää kamerasi parempaan? Jos tuot vaihtoon vanhan Olympus PEN-kameran, saat 300€ ostohyvityksen ostaessasi uuden OM-D E-M10 Mark III 4K -järjestelmäkameran. Ihan huikea diili! 300 euroa alennusta OM-D E-M10 Mark III €K -kamerasta on aika paljon ainakin mun mielestä, joten jos sulla on PEN niin tämä kannattaa ehdottomasti hyödyntää. Mutta jos sulla ei ole PENiä, niin eipä hätiä! Nimittäin saat mistä tahansa vanhasta kamerastasi 150€ vaihtohyvityksen ostaessasi uuden OM-D E-M10 Mark III -4K-järjestelmäkameran.

Eli siis mikä tahansa (merkillä ei ole väliä) vanha digikamera, iso möhkälejärkkäri yms. tuo sinulle vähintään 150€ alennuksen kamerasta, ja sekin on jo mukiinmenevä säästö, jonka voi käyttää vaikka uuteen linssiin tai kunnon kamerajalustaan, tai vaikka editointiohjelmaan. Kamppis on Olympus Shopissa voimassa 15.3.2018 joten nyt kiireen vilkkaa ostoksille! Kampanjan lisätiedot ja toimintaohjeet täällä.

Mulla on tuosta kamerasta edellinen versio tällä hetkellä, jonka ostin viime syksynä, kun vanha ja rakas ensimmäinen O-MD:ni putosi ja meni peruuttamattomasti rikki, koska se oli kokenut jo niin kovia ennen pudotusta. Onneksi siihen ostetut objektiivit toimivat myös uuden kameran kanssa, ja jouduin päivittämään vain rungon. Uutta kameraani olen pitänyt kuin kukkaa kämmenellä, ja olen siihen edelleen aivan rakastunut, vaikka se on ollut käytössä jo syksystä asti. En voi kuin suositella!

Miten blogikuvat on muuttuneet teidän mielestä? Vetoaako teihin ennemmin vanha, rosoinen tyyli ja vai nykyinen uusi ja valoisa look? Häiritseekö teitä kuvissa kummalliset taustalla pilkistelevät yksityiskohdat, vai ettekö huomaa niitä ollenkaan? Kuvaatteko itse paljon?

Heräsin: Klo 6.17. Pelättiin eilen että tästä yöstä ei tulisi kovinkaan kokonainen, kun 1v sai rokotuksia ja niistä nousi korkea kuume hetkeä ennen nukkumaanmenoa. Kuume onneksi laski panadolilla, ja vauva nukkui tyytyväisenä koko yön, eikä herännyt kuin 16 minuuttia tavallista aikaisemmin. Hän on nyt jo viikon verran herännyt joka aamu klo 6.33 minuutilleen, ja olen alkanut itse heräämään automaattisesti klo 6.32. Ollaan täsmällisiä tyyppejä nähtävästi. Saa nähdä palataanko huomenna jo tavalliseen rytmiin, ja nukutaan taas 16 minuuttia pidempään?

Söin aamiaiseksi: Maustamatonta jugurttia, granolaa, pensasmustikoita, manteleita, pekaanipähkinöitä, (Lidlin) vihersmoothieta, klementiinin ja kahvia. Näin hiihtolomalla  herkutellaan aamuisin, nam!

Puuhasin lasten kanssa: Leivottiin yhdessä valkosuklaahippukeksejä lasten toiveesta. He halusivat myös tehdä meille omat drinkit, eli appelsiini-porkkanamehua ja mansikka lasin kylkeen. Kekseistä tuli super hyviä, ja leipominen oli helppoa. Keskimmäinen muisti niin hienosti hakea päiväkodista saamansa leipomishatun yläkerrasta, ja oikein antaumuksella muovaili kauniin pyöreitä keksejä pellille.

Söin lounaaksi: Edellispäivän jämiä, eli vietnamilaista maapähkinäkanaa cosmopolitan-salaattikäärössä. Oton kokkauksia, ja ai että oli hyvää vielä tänäänkin.

Liikuin: Pidin esikoiselle tanssitunnin, koska hän halusi oppia tanssimaan samalla tavalla kuin yksi tyttö jonka tanssivideoita ollaan katsottu yhdessä Instagramista. Me tanssittiin yhdessä kokonainen tunti, ja meille tuli HIKI. Hän oli niin reipas opettelija, ja hän päätti, että tästä lähtien pidetään kuulemma joka tiistai Instagram-tanssitunti. Hän harjoitteli vielä tunnin jälkeen itsekseen koko illan aina vähän väliä peilin edessä, ja halusi esittää tanssin isille heti kun hän tuli töistä. Vauva pyöri koko tanssitunnin ajan mukana, ja otti aina kädestä kiinni ja heilutti lantiota. Hän on ihan tanssityyppi.

Yllätyin: Kun esikoinen ei halunnut kuunnella Marcusta ja Martinusta tanssitunnilla, kun kuulemma ”ei jaksa aina samaa artistia”. Hän halusi kuunnella Ed Sheerania ja Marshmalloa.

Nauroin: Kun tajusin että meidän kuopus kutsuu syliä nimellä ”kukku”. Aina kun hän haluaa syliin, hän nostaa kädet ylös ja sanoo ”kukku” ja nyökyttelee. ”Kukku!” ”Haluutko sylkkyyn?” ”JOOOOOOOOOOOOOOOO”. Sylkky ilmeisesti kuulostaa samalta kuin kukku hänen mielestään. Hassu vauva.

Söin illalliseksi: Myös Oton kokkaamaa Tikka Masalaa ja täysjyväriisiä. Se oli herkullista, ja maistui lapsillekin. Talvella on ihanaa syödä ruokia joissa on vahva, mutta pehmeä maku. Otto on ottanut vetovastuuta ruuanlaitosta, että mä saan tehtyä sillä aikaa töitä. Mä rakastan itsekin kokkailla, mutta ihan kivaa että saa välillä tehtyä arkipäivinä esim. juuri ruuanlaiton ajan työhommia, kun Otto kokkaa yhdessä lasten kanssa (ja vauva tyhjentää kaikkia kaappeja ja laatikoita ja metsästää lattialle putoavia herkkupaloja).

Iloitsin: Huomisen työtapaamisesta, ja eräästä toisesta kivasta työprojektista johon pääsin mukaan. Se on jotain ihan uutta ja erilaista, mitä en ennen ole tehnytkään. Tämä vuosi on kyllä ehdottomasti uravuosi, vaikka tuntuukin hassulta sanoa niin samalla kun hoidan kotona meidän 1-vuotiasta. Mutta totta se on. Aikamoista palapeliä välillä, mutta sitäkin antoisampaa. Voi mitä kaikkea tämä vuosi voikaan tuoda vielä tullessaan, kun se on alkanut näin mahtavasti.

Katsoin lasten kanssa YouTubesta: Fail Armyn mokavideon. Me luetaan aina iltasatu joka ilta, paitsi kerran viikossa tai kahdessa he saavat katsoa iltasaduksi viiden tai kymmenen minuutin pituisen Fail Army -videon, yhdessä meidän kanssa. Tämä on alunperin Oton keksintö jo parin vuoden takaa. Lapsista on ihan megahauskaa saada välillä katsoa iltasaduksi höpsöjä mokia, ja ollaan aina kaikki täällä ihan että ”eiiii, apua, älä tee noin!!”.

Ajattelin: Että ihan parasta, että isommat tytöt ovat lomalla tämän viikon. Niin kivaa olla yhdessä heidän kanssaan, höpöttää aamusta iltaan ja touhuilla yhdessä. Meillä on kyllä maailman parhaat kolme tyttöä <3

Tytöt ovat tämän viikon hiihtolomalla eskarista ja dagiksesta, ja me ollaan oltu ihan lomafiiliksillä jo viikonlopusta lähtien! Lauantaina käytiin tietenkin Helsingin parhaassa pulkkamäessä, eli Kaivopuistossa, nauttimassa upean aurinkoisesta pakkassäästä koko perhe. Mukaan pakattiin kaakaota ja autollinen innostuneita Hyttisiä.

Aurinko tuo niin paljon energiaa, ihan uskomatonta että ollaan saatu nauttia näin upeasta talvesta tänä vuonna. Ei todellakaan voi valittaa, niin hienot säät on olleet ja ekaa kertaa kunnon talvi moneen vuoteen (siis mulle). Saattoihan sitä olla viime vuonnakin kaunis talvi helmikuussa, se vaan meni multa ohi. Mä muistan viime vuoden helmikuusta vain vauvakuplan, ja sen kuinka pesittiin vastasyntyneen kanssa sisällä imettämässä muutama viikko ennen ulkoilulupaa. Ihanaa sekin oli, mutta nyt on kyllä huikeaa päästä nauttimaan vauhdikkaan taaperon ja isompien tyttöjen kanssa täysillä talven parhaista puolista.

Hiihtolomalla on tarkoitus ottaa rennosti, ja liikkua ja ulkoilla niin paljon kuin sielu sietää. Mulla ja Otolla on molemmilla töitä ihan normaalisti, mutta yritin tehdä viime viikolla vähän etukäteen juttuja ja pidän tällä viikolla vähän kevyemmän viikon itse, niin pystyn myös olemaan tytöille kunnolla läsnä ja touhuamaan niin että he saavat kunnon loman. Aiotaan ainakin käydä luistelemassa, sisäleikkipuistossa ja jossain museossa piipahtamassa. Pohdittiin Kansallismuseota, kun ollaan kierretty moneen kertaan jo Lasten kaupunki ja Luomus. Kansallismuseo oli ainakin yksi mun omista lemppareista lapsena. Sen lisäksi ulkoillaan omalla pihalla, nähdään kavereita ja leikitään barbeilla ja askarrellaan. Ja kuunnellaan paljon musiikkia!

Kaivopuistossa oli niin kaunista, ja paljon paljon ihmisiä laskemassa mäkeä. Mutta kaikille oli silti tilaa, ja kaikille oli sopivan kokoisia mäkiä. Hurjimmat laskivat aivan mäen huipulta hurjan pitkän matkan alas, ja taapero sai laskea mäen viimeiset metrit isin turvallisessa sylissä. Nekin laskut saivat aikaan innostuneita ”huuiiiiiiiiii”-hihkaisuja, ja joka kerta laskun jälkeen hän halusi laskea uudelleen. Aina kiipesi takaisin pulkkaan istumaan ja nyökytteli, ja sanoi painokkaasti ”JOO!”.

Onko teillä muuten vinkkiä siihen, kuinka suojata posket kylmältä näillä pakkasilla? Meillä tuntuu isommilla tytöillä olevan tosi herkkä iho poskissa pakkaselle, ja se on ainoa miinus tässä upeassa talvisäässä. Kun tuntuu että posket kylmettyvät helposti vaikka kuinka suojaisi ihoa. Jos teillä on jotain pettämättömiä vinkkejä kuinka suojata naama kylmettymiseltä niin jakakaa ihmeessä!

Ihanaa ja aurinkoista helmikuista uutta viikkoa kaikille <3