Huomenna ollaan jo joulukalentereiden puolivälissä, miten?! Joka vuosi tämä joulukuu tuntuu vaan hujahtavan nopeammin ja nopeammin ohi. Tämä alkuviikko on ollut aivan älyttömän inspiroiva, vaikka mitään erityistä ei kalenterin puolesta olekaan tapahtunut. Tai ehkä se on ollut inspiroiva juuri siksi, että mitään erityistä ei ole tapahtunut kalenterin puolesta. On ollut aikaa ajatella. Ja se on kuulkaas aika tärkeää!

Eilen keksin sellaisen idean, että meinasin pudota tuolilta kun se iski. Siis niin ilmiselvä juttu, joka on koko ajan ollut mun nenän edessä, mutta en ole vaan tajunnut aiemmin. Ehkä juuri siksi, koska koko syksy on menty niin tukka putkella, että en ole pysähtynyt ja antanut vaan ajatusten laukata. Mutta nyt mä sen keksin, ja mä tiedän, että tästä tulee jotain niin siistiä, mistä tekin pääsette ensi vuonna nauttimaan. Mä pääsen tekemään jotain sellaista, mikä tuntuu jo nyt niin oikealta, ettei mitään järkeä. Mä kerron lisää kunhan pääsen työstämään tätä ideaa, mutta jotenkin jo nyt tuli vaan sellainen aivan älyttömän positiivinen ja toiveikas olo ensi vuodesta. Siitä tulee varmasti ihan mielettömän upea.

Halusin vaan sanoa tästä, koska mulle on tärkeää, että te tiedätte, että pyrin koko ajan uudistumaan, keksimään jotain erilaista ja kehittymään. En koskaan halua jämähtää paikoilleen ja tuottaa vaan liukuhihnalta tasapaksua tahnaa, vaan haluan herättää tunteita ja ajatuksia ja inspiroida. Haluan rikkoa normeja ja tehdä kaikki asiat omalla tavallani, enkä aina niin kuin kaikki muut. Ilon ja positiivisuuden ja naurun kautta mennään ensi vuonnakin, mutta luvassa on teille kaiken vanhan lisäksi myös paljon uutta ja ihanaa! En aio luopua niistä tutuista elementeistä, jotka toimivat, mutta aion tuoda niiden rinnalle myös uutta.

Eniten odotan ensi vuodessa sitä, että mulla on aikaa ajatella rauhassa. Sen huomaa jo yhden rennomman ja aikatauluttoman päivän aikana, kun tekee jotain ei-niin-tärkeää, mutta rentouttavaa, ihan omassa rauhassa. Kun jää enemmän aikaa rentoutumiseen, ideoita vaan pulpahtelee päähän. Mä haluan saavuttaa sen fiiliksen säännöllisesti, enkä vain satunnaisena luksuksena. Onneksi ensi vuonna niin tulee olemaan, tiedän sen jo valmiiksi. Mulla on ensi vuodesta jotenkin ihan uskomattoman innostunut ja toiveikas fiilis, vaikka toki nyt haluan ihan rauhassa olla ja nauttia näistä vuoden viimeisistä viikoista, jotka ovat myös täynnä kaikkea ihanaa.

Me ollaan lasten kanssa avattu jo 11 perhejoulukalenterin luukkua, ja nämä kuvat ovat itsenäisyyspäivältä, jolloin joulukalenteri kauniisti ehdotti, että vierailisimme Tuomaan markkinoilla. Meille sattui ihan mielettömän kaunis ja upea päivä, ja käveltiin kirpsakassa pakkasessa ja auringonpaisteessa, juotiin kaakaota ja höpöteltiin.

Ollaan tähän mennessä tehty jokaisen luukun ”tehtävät” paitsi leivottu torttuja. Ehkä huomenna on se ilta, kun me leivotaan ne tortut vielä toisenkin tekemisen rinnalla, niin ei ole yhtäkään luukkua rästissä? Onneksi torttupäivänä me käytiin Oton perheen luona, ja siellä oli sentään torttuja tarjolla. Siksi se leipominen jäikin, kun oli maha täynnä torttuja kotiin tullessa. No, viikunahillo ja torttutaikina odottavat valmiina sitä päivää kun inspiraatio iskee. Pipareitakin pitäisi leipoa toinen satsi!

Kiitos kaikista ihanista viesteistä ja kommenteista, joita olette laittaneet taas tulemaan! Mä rakastan muuten blogin lisäksi myös instagramia kanavana, koska siellä teidän kanssa on niin rento ja helppo vaihtaa ajatuksia. On mahtavaa kun siellä ihmisillä on nimi ja kasvot, niin pystyy ehkä itsekin olemaan vieläkin avoimempi kuin täällä. Toki sitten blogissa on se hyvä, että tänne ihmiset voivat jakaa ajatuksia myös anonyymisti, ja kertoa sellaisia kokemuksia ja ajatuksia, joita eivät uskaltaisi omalla nimellä ja naamalla kertoa. Sekin on aivan super tärkeää!

Ihanaa tätä viikkoa kaikille, ja muistakaa joulukalenteri, uusi luukku joka aamu klo 06.00! Siellä on tulossa mm. pari videota, Oton juttuja, DIY-lahjavinkkejä ja vaikka mitä kivaa vielä! Tänä aamuna esittelin taaperon joululahjatoiveita, ja eilen jouluisen arkimeikin lempparituotteita. 

Joko te odotatte vuotta 2019? Mitä odotuksia teillä on tulevalle vuodelle?

Pidettiin eilen lasten kanssa pyjamabileet ja vitsit se oli hauskaa! Oltiin puhuttu siitä jo monta kertaa ja suunniteltu, mutta jotenkin se aina ”jäi”, niinkuin joskus käy. Viimeksi kun lapset ottivat pyjamabileet puheeksi tässä alkuviikosta, mä otin itseäni niskasta kiinni ja sanoin että arvatkaa mitä, pidetään kuulkaas perjantaina ne pyjamabileet. ”AI ENS PERJANTAINA?”. ”Joo!”. Sitä innostuksen ja kiljunnan määrää, kun kauan yhdessä suunniteltu asia vihdoin oli toteutumassa. Yhdessä odotettiin koko viikko perjantaita, laskettiin öitä pyjamabileisiin. Ja eilen se päivä sitten koitti.

Jo aamulla he odottivat, että saavat pukea yökkärit päälle. Ja niin kieltämättä mäkin. Iltapäivällä levitin kolme patjaa olkkarin lattialle, ja siinä illan päälle kannettiin peittoja ja tyynyjä yläkerrasta. Käytiin vielä ulkona tekemässä pieni lumiukko, kun satoi juuri täydellistä lumiukkolunta. Ulkoilun ja päivällisen jälkeen oli ihanaa vaihtaa yökkärit päälle ja käpertyä patjapesään lasten kanssa ilman mitään kiirettä minnekään.

Mua myös vähän jännitti, että mitähän siitä tulee, kun lastaan tarjottimellisen herkkuja vaahtokarkkikaakaoineen patjojen päälle. Odotin vähän, että ainakin me saataisiin joku kauhea sotku aikaiseksi, tai siis taapero lähinnä. Mutta ei! Toki peiton päällä oli murusia kun vedettiin poppareita ja piparia, ja piparilaatikossa oli popcornia, mutta siinäpä se sitten olikin. Kaakaot ei kaatuneet, eikä minkäänlaista katastrofia tapahtunut muutenkaan. Meillä oli oikeasti aivan älyttömän kivaa ja hauskaa.

Ei lasten kanssa kannata pelätä, että spesiaalijutut ovat hankalia tai eivät suju odotusten mukaan. Liian usein tällaiset oikeasti aika helposti toteutettavat jutut jäävät roikkumaan, kun ne tuntuvat ajatuksena vähän hankalalta, koska ne muuttavat normi-rutiineja. Ei se oikeasti ole niin hankalaa, ja tällaisesta illasta tulee niin hyvä fiilis sekä itselle että lapsille, että se on todellakin sen arvoista, vaikka ne kaakaotkin olisi kaatuneet. On niin helppoa vastata, että ”joku kerta” tai ”katotaan ens viikolla” kun lapset kysyvät. Mä en halua sanoa niin, koska ei ole kiva pitää lapsia odottamassa, eikä se ole oikeasti yhtään niin hankalaa aina silloin tällöin luopua siitä omasta ajasta, ja tehdä jotain hauskaa nimenomaan lasten kanssa yhdessä. Spontaanius kunniaan!

Nykyään pidetään todella korkeassa arvossa vanhempien omaa aikaa, ja hihitellään meemeille siitä, kuinka ihanaa on kun lapset on nukkumassa ja saa vihdoin rauhassa katsoa Netflixiä tai olla puhelimella. Mä ymmärrän sen, ja kyllä mä itsekin joinakin iltoina todellakin odotan, että pitkän päivän jälkeen saa hengähtää tai tehdä töitä rauhassa. Se on enemmän kuin ok! Mutta mun mielestä rentoutuminen ja lapset eivät ole aina automaattisesti toisiaan poissulkevia asioita (toki riippuu aina ihan tilanteesta, jokainen perhe kun on erilainen). Aika lasten kanssa voi myös olla rentouttavaa silloin, kun siihen omaan aikaankin on aina välillä mahdollisuus.

Me katsottiin eilen KOLME leffaa isojen tyttöjen kanssa, taapero nukahti tokan leffan puolivälissä. Valvottiin isompien kanssa pitkään, höpöteltiin kaikkea mahdollista. Oltiin yhdessä, halittiin, naurettiin, herkuteltiin ja rentouduttiin. Ihan paras mahdollinen perjantai-ilta, jollaisia voisi todellakin pitää useamminkin. Meidän lapset on ihan mielettömän siistejä tyyppejä, joiden kanssa hengaaminen on parasta!

Tänään nukuttiin aamulla pitkään, ja kaikki kolme vaikuttivat oikein tyytyväisiltä pyjamabileisiin. Mulla oli ainakin niin hauskaa, että luultavasti se olen minä, joka tällaista pyjamabileiltaa seuraavaksi ehdottaa. Ihanaa lauantai-iltaa kaikille <3 

Joulukuun eka viikonloppu on ollut aika best, vaikka ei samanlaista upeaa ensilunta saatukaan, kuin viime vuonna. Meidän perhejoulukalenterissa luki eilen, että ”käykää moikkaamassa joulupukkia” ja me käytiinkin siis eilen moikkaamassa joulupukkia keskustassa. Eilen oli ihan mielettömän upea sää, ja käveltiin keskustassa ulkona ja tsekattiin jouluikkunoita ja valoja. Iltaa vietettiin kotona, jouluelokuvaa katsellen ja herkutellen. Onneksi ainakin vielä meidän koko perhe fiilistelee joulua yhtä paljon kuin minä. Joulua inhoavalla tyypillä voisi olla näinä aikoina meidän perheessä vähän hankalaa, heh!

Tänä aamuna perhejoulukalenterissa luki, että ”koristelkaa joulukuusi”, ja voi sitä kiljunnan määrää kun se luukku avattiin! Aivan yhtä fiiliksissä kaikki kolme pientä tyyppiä. Ja niin me tänään tehtiin. Joulukuusi paljastuu myöhemmin ensi viikolla perinteisessä joulukalenteriluukussa. Perhejoulukalenteri on tänäkin vuonna täytetty perheen yhteisellä tekemisellä. Joillekin päiville on isompaa, kuten joulukuusen koristelua tai joulupakettien viemistä hyväntekeväisyyteen, ja joillekin päiville pienempää, kuten tonttudiskoa tai joulusatujen lukemista.

Kuusen koristelun jälkeen me lähdettiin ulos yhden päiväkodin pihalle leikkimään. Siellä on lapsista niin hauskaa, kun siellä on sekä pieni ”metsä” että paljon erilaisia leikkivälineitä. Lisäksi sieltä löytyy mm. autonrenkaita, joilla lapset rakastavat leikkiä. Hauska, vähän erilainen päiväkodin piha. Ei meidän päikyn pihalla mitään auton renkaita ollut silloin kun mä olin pieni. Kuopuksen suurinta hupia on kiivetä (äidin tai isin avustuksella) rengastornin sisään ja leikkiä kukkuu-leikkiä sieltä. Uudestaan ja uudestaan hän kyykistyy renkaiden taakse piiloon, ja pomppaa ylös. Ainiin, ja hän on antanut mulle uuden nimen. Mä olen nykyään ”Mami shark du-duu-du-du-du-du”. Isommat lapset pääsivät jo yli Baby sharkista, mutta taapero on vasta viime aikoina päässyt sen makuun.

Keskimmäinen rakenteli siellä kävyistä, havuista, kivistä ja kepeistä tontulle omaa kotia, jonka katossa oli kuulemma ”hålkakoreita” (eli reikäleipiä). Hän järjesteli tikkuja reikäleipien tangoiksi. He kävivät jokin aika sitten päiväkodin kanssa Kruununhaassa Ruiskumestarin talossa (jossa hän näihin hålkakoreihin tutustui), ja mulla tulvahti ihan kaikki muistot omasta lapsuudesta mieleen. Mekin käytiin siellä silloin kun olin vielä alakoulussa, ja siellä oli niin jännittävää kuulla Wickholmin perheen tarinaa ja tutustua kaikkiin vanhoihin tavaroihin. Mä näin oikein mielessäni sen talon kun meidän 5v kertoi heidän vierailustaan. Sinne on muuten aina ilmainen sisäänpääsy, pitää mennä koko perhe joskus käymään siellä.

Oton sisko kävi meillä tänään kylässä ja pelattiin Junior Aliasta. Meidän 7v on aivan ylivoimainen siinä, hän arvaa aina enemmän ja nopeammin kuin aikuisetkaan ja voittaa lähes joka kerta. Pitäisi varmaan siirtyä hänen kanssaan pikkuhiljaa isompien versioon, niin olisi edes jotain haastetta hänelle (tai siis meille tasoituksen mahdollisuutta, eiku). Illalla katsottiin vielä toinen jouluelokuva, The Princess Switch Netflixistä. Se oli musta tosi kiva, perinteinen vähän ennalta arvattava joululeffa, mutta siis juuri siksi ihan loistava.

Sellainen aika rauhallinen ja perhekeskeinen viikonloppu, joka oli todella tervetullutta vastapainoa viime viikonlopun juhlaputkelle. Teki niin hyvää vaan olla yhdessä, eikä ollut mitään pakollista menoa minnekään. Ensi viikko onkin itsenäisyyspäivän ansiosta aika tynkäviikko, ja silloin meidän lapsillakin on neljän päivän loma, kun perjantai on vapaa myös koulusta. Odotetaan sitä innolla, kuten joululomaakin, sillä olisihan tätä viikonlopun aikatauluttomuutta, yökkärihengailua ja rentoa ulkoilua voinut jatkaa vaikka monta päivää putkeen. Ihanaa alkavaa uutta viikkoa kaikille <3

PS: Ihanien erilaisten perheiden hakuaika on nyt päättynyt, ja nyt mun täytyy tehdä hurjia valintoja. Ihan mielettömän suuret kiitokset yli 50 perheelle sydämellisistä, ihanista, mielenkiintoisista, itkettävistä, rakkaudentäyteisistä viesteistä ja tarinoista. Mä en malta odottaa, että pääsen viemään tätä eteenpäin <3 

Tämä viikko on alkanut jotenkin poikkeuksellisen hektisesti, varsinkin kun vielä eilen meinasin unohtaa yhden sovitun palaverin, ja ehdin sinne vain nippa nappa, mutta ehdin kuitenkin, onneksi. Tuntuu, että nämä kaksi päivää on ollut yhtä paikasta toiseen hösäämistä ja aikatauluja, ja en ole ehtinyt ”tehdä mitään” vaikka koko ajanhan olen siis tehnyt kaikkea. Onneksi eilen sentään otettiin kuopuksen kanssa ennen sitä palaveria ihanan rauhallinen tunnin lenkki ohuen ensilumen peittämällä metsätiellä. Se olikin varmaan alkuviikon rauhallisin hetki, kun ihmeteltiin vaan käpyjä ja keppejä ja lumen peittämää maata.

Tänään illalla ennen lasten nukkumaanmenoa yksi tytöistä kysyi, että voidaanko ennen nukkumaanmenoa tehdä perhekasa. Perhekasa tarkoittaa sitä, että ollaan kaikki toistemme kainalossa ja halitaan ja jutellaan. Kello oli jo yli tavallisen nukkumaanmenoajan tämän päivän poikkeusmenosta johtuen, mutta mä sanoin, että tietenkin voidaan. Onneksi huomenna on myöhäinen aamu. Perhekasa on just best. Se oli juuri se, mitä me tarvittiin tähän iltaan. Pysähtymisen hetki yhdessä, missä oltiin täysillä läsnä kaikki viisi.

Perhekasassa voi jutella kaikesta, mitä mielen päällä on. Tänään me juteltiin päivän aikana tapahtuneista kivoista asioista. Jokainen sai sanoa kaksi päivän aikana tapahtunutta kivaa asiaa. Yksi kertoi siitä, miten hienoa oli ollut opetella laulamaan Vårt Land, Vårt Landia, ja kuinka hän oli laulanut kaikista kovimmalla äänellä koko porukasta. Yksi kertoi, että oli iloinen siitä, kun oli siivonnut oma-aloitteisesti ihan yksin taaperon yksin levittämän lautapelin ja vienyt sen paikoilleen, ja kuinka hän oli nähnyt ja kuullut miten iloiseksi minä tulin siitä. Kuulemma oli ihanaa ilahduttaa omaa rakasta äitiä. Taapero kertoi, että parasta päivässä oli ollut ”Samppa ja Kaja”. Tietäjät tietää. Meidän aikuisten mielestä kaikkein parasta oli juuri se perhekasa.

Kuinka onnellinen voikaan olla siitä, että omat lapset haluavat tulla kainaloon ja haluavat jutella meidän kanssa ja halia ja olla yhdessä. Ja miten ylpeä olen niistä asioista, jotka heidän mielestään olivat olleet kivoja. Hauskinta oli, että toinen isoista tytöistä oli aivan kriisin partaalla, kun hän ”sai valita vain kaksi kivaa asiaa”, kun kuulemma olisi ollut niin hurjan monta muutakin kivaa asiaa, ja oli vaikeaa päättää mitkä sanoo. Totesimme yhdessä, että sehän on aivan ideaalitilanne, että on niin paljon kivoja asioita päivässä, että ei tiedä minkä valitsisi. Se ei haittaa jos ei osaa päättää.

Aina silloin kun meinaa tuntua, että arjen velvollisuudet ottavat ylivallan ja minä vain juoksen mukana, on hyvä pysähtyä oikeasti hetkeksi niiden tärkeiden asioiden äärelle. Silloin voi antaa lasten palauttaa takaisin siihen, mikä oikeasti on tärkeää ja merkityksellistä. Lapset. Otto. Meidän perhe. Rakkaus. Läsnäolo. Jutteleminen. Haliminen. Kuulluksi tuleminen.

Ja tänäkin iltana voin sanoa olevani onnellinen ja iloinen tästä kuluneesta päivästä. Kiitos näiden rakkaiden, joista olen ihan älyttömän kiitollinen elämäni jokaisena päivänä.

Helmikuussa meidän arki muuttuu jälleen, sillä Otto aloittaa opintovapaan. Ja me ei enää maltettaisi odottaa sitä! Siitä tulee niin ihanaa, kun saadaan olla joka päivä yhdessä. Tämä syksy on ollut todella intensiivinen meidän kahden kokopäivätyön, yhden koulun ja yhden kotihoidossa vielä olevan taaperon kanssa, mutta sumplimalla ollaan selvitty hyvin. Vielä on pari intensiivistä kuukautta jäljellä, ja keväällä helpottaa oikein kunnolla.

Alunperihän me oltiin sillä ajatuksella, kun Otto aloitti monimuoto-opiskelut ammattikorkeassa tänä syksynä päivätyön ohella, että katsotaan miten tämä syksy menee, ja miten me jaksetaan. Toistaiseksi ollaan jaksettu hyvin ja molemmat olemme saaneet hoidettua kaiken mitä pitää. Mutta koska vaihtoehtona on myös, että Otto heittäytyy täysillä opintoihin ja suorittaa ne tiiviimmässä tahdissa, hän päätti itse, että haluaa jäädä opintovapaalle. Samalla meidän arjesta tulee rennompaa, ja se ei haittaa ollenkaan.

Hänellä on mennyt koulussa todella hyvin, ja ala on sellainen, joka häntä on aina kiinnostanut. Musta on ollut ihan mieletöntä seurata Oton opintoja, koska hänestä huokuu kilometrin päähän se, miten innoissaan hän on kaikesta, ja miten kotoisa olo hänellä on juuri noiden opintojen parissa. Olen ihan älyttömän ylpeä Otosta.

Muutama viikko sen jälkeen kun Otto jää opintovapaalle, taapero aloittaa osa-aikaisesti päivähoidossa. Näin me saadaan arkeen paljon enemmän perheaikaa ja paljon vähemmän sumplimista. Taapero aloittaa päivähoidon kolme päivää viikossa, jolloin mulle jää kolme kokonaista työpäivää viikkoon ja Otolle kolme kokonaista päivää opintoihin. Ja loput tunnit saa helposti sumplittua pariin iltaan tai yhteen päivään viikonloppuna, siinä missä tähän asti ollaan kumpikin tehty töitä ja/tai opiskeltu lähes joka ilta ja/tai yö ja viikonlopun molempina päivinä vuorotellen Oton päivätyön lisäksi. Monimuoto-opiskelu on luonteeltaan samanlaista kuin mun työtkin, eli helposti itse aikataulutettavissa.

Otto on näillä näkymin opintovapaalla ainakin 1,5 vuotta, joten meillä on edessä aika ihanat yhteiset ajat. Mä nautin tälläkin hetkellä kaikkein eniten Oton etäpäivistä ja siitä, että saadaan olla yhdessä, vaikka Otto tekeekin töitä. Nautin myös ihan hurjasti Oton puolen vuoden vanhempainvapaasta, jolloin myös saatiin olla yhdessä, vaikka mä teinkin töitä. Nyt edessä on jopa 1,5 vuotta yhteisiä työpäiviä, yhteisiä lounaita, ehkä yhteisiä aamulenkkejä ja arjen askareiden hoitamista yhdessä. Voidaan viedä ja hakea lapsia yhdessä, hoitaa kaikki arjen velvollisuudet yhdessä ja höpötellä yhdessä siinä työnteon ja Oton opiskelun lomassa. Ja lisäksi meillä on pienempien kanssa vielä yhteisiä extra-vapaapäiviäkin, eikä heillä edelleenkään tule olemaan pitkiä hoitopäiviä, kuten ei tähänkään asti ole ollut. Koululainenkin voi halutessaan tulla koulusta kotiin suoraan, eikä mennä iltapäiväkerhoon. Tosin hän itse yleensä haluaa aina mennä sinne.

Opintovapaan voi toki keskeyttää, jos tilanne muuttuukin suuntaan tai toiseen ja Otto haluaakin vaikka palata töihin. Eihän sitä ikinä tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, ja on hyvä pitää kaikki ovet avoinna. Mutta jos kaikki menee kuten on suunniteltu, niin meillä on edessä yhteiset ihanat 1,5 vuotta. Vapautta ja yhteistä aikaa. Vähemmän aikatauluja, enemmän yhdessäoloa.

Mä ymmärrän hyvin, että kaikille ei sovi sellainen, että tehdään puolison kanssa kaikki yhdessä ja työskennelläänkin kotoa käsin yhdessä, mutta meille se sopii. Jotkut tarvitsevat omaa aikaa enemmän ja toiset vähemmän, ja sehän on jokaisen parin oma asia. Me ollaan juuri niitä ihmisiä, jotka haluavat katsella toistensa naamoja vaikka 24/7 kyllästymättä. Vaikka ollaan yhdessä paljon, osataan myös antaa toisillemme omaa tilaa. Me osataan olla ”yhdessä yksin” eli keskittyä rauhassa kummatkin omiin juttuihimme, silti siitä nauttien, että välillä voi heittää toiselle tyhmää läppää tai käydä halaamassa. Ja kummatkin kaikkein mieluiten halutaan työskennellä yhdessä.

Tuleva vuosi on ajatuksena jo niin ihana, että se melkein pelottaa. Voiko niin ihanaa ollakaan? Mutta uskon että voi olla. Aiotaan ottaa ilo irti jokaisesta päivästä ja nauttia täysillä. Tämä on vähän niinkuin Oton vanhempainvapaa 2.0, mutta nyt yhteisen perheajan lisäksi molemmat saavat kaivattua rauhallista työaikaa arkipäiviin ja niihin päivän valoisiin tunteihin iltojen ja öiden sijaan. Ja iltaisin ei tarvitse enää vuorotella, että kumpi touhuaa lasten kanssa ja kumpi tekee töitä, kun se riittää, että tekee hommia hoitopäivinä ja lasten nukkumaanmenon jälkeen. Siitä tulee mahtavaa.

Odotan innolla sitä, että pystyn toivottavasti viemään blogiani ja kaikkia muitakin kanaviani eteenpäin entisestään, kun aikaa on enemmän. Mulla on niin paljon haaveita ja suunnitelmia, jotka ovat vain odottaneet sitä oikeaa hetkeä. Ehkä ensi keväänä on se oikea hetki? Se kuulostaa hyvältä.

Ihanaa iltaa kaikille<3