Kesä loppuu ja vieläkin odotan

02.08.2020

Ihan hullua, että nyt on jo elokuu. Kesä on vaan kulunut hurjaa vauhtia. Vaikka olen kovasti hetkessä elämisen kannalla ja olen kesällä nauttinut myös niistä pienistä asioista ja hetkistä, koko kesän on kuitenkin ollut jollain tapaa odottava fiilis. 

En tiedä onko se tämä maailmantilanne, oliko se mahdollisten reissujen odottaminen – kun ei tiennyt näkeekö läheisiä vai ei, oliko se kunnon helleputken odottaminen, vai oliko se keittiörempan valmistumisen odottaminen. Koko kesän on kuitenkin ollut sellainen olo, että odottaa jotain. Ja nyt kun ei enää pitäisi odottaa mitään: remppa on valmis, helteitä ei tullut, Ouluun päästiin ja koronavirus jyllää edelleen, kesä onkin yhtäkkiä melkein ohi. Jotenkin on sellainen olo, että kesä on melkein ohi ennen kuin se ehti kunnolla alkaakaan. Tämä kesä (ja toki koko 2020) jää kyllä muistoihin oudoimpana vuotena koskaan. 

En missään nimessä tarkoita etteikö meillä olisi ollut tänä kesänä ihanaa, päin vastoin. Ollaan ulkoiltu ehkä enemmän kuin minään kesänä koskaan, ailahtelevista säistä huolimatta. Ollaan vietetty koko kesä yhdessä perheenä, mikä on mun kaikista lempparein tapa viettää kesää ja elämää ylipäätään. Ollaan otettu ilo irti jokaisesta hellepäivästä, joita ripotellen pitkin kesää saatiin muutama. Ollaan levätty ja ollaan touhuttu ja päästy näkemään läheisiä. On ollut ihania hetkiä, joissa ollaan oltu täysillä läsnä. Ollaan pysähdytty monta kertaa yhdessä juttelemaan siitä, miten hyvä on ollut olla juuri jossain tietyssä hetkessä. Tästä kesästä jää iso kasa tärkeitä muistoja. 

Se odottava fiilis on kuitenkin läsnä edelleen. Mitä mä oikein odotan? Ehkä sitä, että kaikki palaisi normaaliksi. Vaikka omassa jokapäiväisessä arjessa kaikki on ollut jossain määrin normaalia jo kesän ajan, isossa kuvassa ei vielä sinne päinkään. Taustalla läsnä on vielä pelko toisesta aallosta ja siitä, mitä syksy ja talvi tuovat tullessaan. Ei vain Suomessa, vaan koko maailmassa. 

Saavatko koululaiset kokonaisen, tavallisen kouluvuoden? Pääseekö mun äiti matkustamaan syksyllä ensimmäistä kertaa meidän uuteen kotiin ja voidaanko juhlia normaalisti synttäreitä tai tupareita läheisten kanssa syksyllä ja talvella? Pysytäänkö kaikki terveenä, etenkin mun äiti? Riittääkö töitä, vaikka pandemia iskisi pahemmin Suomessakin? Saako Otto opinnäytetyön valmiiksi ja valmistuuko suunnitellusti, jos kaikki lapset jäävät jossain vaiheessa syksyä taas kotiin? Paljon on kysymyksiä ilmassa, eikä kenelläkään ole niihin vielä vastauksia. 

On helppoa sanoa, että pitää vaan päästää irti niistä kysymyksistä, joihin ei ole vastauksia ja elää hetkessä. Mutta itse en ainakaan vielä osaa niin hienosti hallita mun ajatuksia, ainakaan koko ajan. Vaikka ajattelen pääosin positiivisesti ja uskon, että syksy voi mennä hyvin ja edessä voi vihdoin olla se ihan normaali ja tavallinen arki, aina joskus ne ajatukset tulevat mieleen. Ei auta kuin odottaa ja katsoa mitä syksy tuo tullessaan. Toivoa parasta ja yrittää olla pelkäämättä pahinta. 

Onneksi ennen syksyä on vielä kaksi viikkoa lasten lomaa jäljellä. Ennen lasten loman loppua pidän itsekin vielä toisen kesälomapätkän ja meillä on vielä paljon kivaa tekemistä ja pari reissuakin tulossa. Aion näiden kahden viikon ajan yrittää oikein kovasti painaa ajatukset ja kysymykset syksystä jonnekin takaraivon viimeiseen nurkkaan ja heittäytyä täysillä imemään itseeni kesän viimeisiä päiviä. 

Tuntuuko kenestäkään muusta samalta? Millä fiiliksillä olette syksystä?