Tammikuu jo loppuu ja ensi viikolla alkaa meidän vuoden ensimmäinen ”juhlakuukausi”, kun päästään juhlimaan ensin kuopuksen 4v-synttäreitä, sitten meidän seitsemättä hääpäivää ja sitten vielä kymmenettä vuosipäivää. Syyskuu on sitten se toinen ”juhlakuukausi”, kun silloin on mun, meidän esikoisen ja mun äidin synttärit peräkanaa. Oton ja keskimmäisen synttärit sijoittuvat tasaisemmin ympäri vuotta, mutta hauskaa miten joillekin kuukausille näitä juhlia vaan kasaantuu.

Aiotaan juhlia kuopuksen synttäreitä ihan vain Oton perheen kanssa nyt pienesti. Pidetään sitten joskus isommat juhlat kuopukselle, jonne kutsutaan kummit ja ystäväperheetkin mukaan, sekä tietty mun äiti myös. Hääpäivää ja vuosipäivää juhlitaan nyt vain kotona, mutta myöhemmin helmikuussa karataan kahdestaan Oton kanssa yhdeksi yöksi hotellilomalle. Siitä onkin jo pitkä aika kun ollaan viimeksi oltu yötä kahdestaan, se oli mun synttäreillä syyskuussa.

Tammikuu on alkanut vähän väsyneesti ja tahmeasti, mutta tämä viimeinen viikko on ollut oikeastaan aika hyvä. Tässä on ollut toivoa. Mulla on vahvistunut tällä viikolla kolme kivaa työjuttua, mikä lievittää stressiä ainakin hieman sen suhteen, että riittääkö töitä vai ei. Koronatilanne sahaa ja eihän sitä tiedä mihin tämä kevät vielä vie, mutta nyt alkaa olla sellainen toiveikas fiilis kuitenkin, että töitä riittää edes jonkin verran. Olen siitä valtavan kiitollinen ja toivon, että niitä tulee paljon lisää!

Ollaan katsottu lasten kanssa tällä viikolla meidän vanhoja reissuvideoita YouTubesta, kun on tullut välillä niin kova reissuikävä. Mutta ei ne videot ole sitä kyllä oikein helpottaneet, päin vastoin. Olisi niiiiin ihana lähteä jonnekin, edes risteilylle! Vitsi miten ikävä on niinkin perus juttuja kuin Max Hamburgaren halloumiburgeria, Tukholman vanhaa kaupunkia tai jotain Silja Serenaden buffaa! Lähtisin kyllä niin fiiliksissä kauemmaskin, mutta pelkkä päivä Tukholmassa -risteily voi tuntua aikamoiselta elämykseltä sitten joskus, kun tämä kaikki on vihdoin ohi. Jos meillä vielä on Ruotsin laivat silloin. Se ”joskus” tuntuu karkaavan koko ajan kauemmas, mutta vielä on jaksettava.

Tilasin tällä viikolla netistä kotiin isot ruokaostokset pitkästä aikaa. Mulla on vähän ristiriitaiset fiilikset siitä, kun tavallaan siihen menee ainakin mulla paljon kauemmin aikaa kun teen ostokset netissä, mutta sitten taas toisaalta onhan se ihanaa saada ne ostokset kotiin. Toki siinä on se, että mitä useammin niitä tekisi netissä, sitä paremmin palvelu oppisi tuntemaan ne meidän perusostokset (nytkin se osasi ehdottaa kyllä hyvin meidän suosikkeja) ja tekisi ostosten teosta entistä nopeampaa. Mutta joo, luulen, että tullaan aina välillä hyödyntämään tätä nettitilausta, mutta ei varmasti joka viikko. Mutta ihanaa, kun se vaihtoehto on olemassa ja nykyään niitä toimitusaikojakin on jo niin hyvin saatavilla.

Tänä viikonloppuna meillä ei ole hirveästi mitään sen suurempia suunnitelmia. Ajateltiin varmaankin ulkoilla, katsoa leffoja ja lukea kirjoja, sekä syödä hyvää ruokaa. Kiireetöntä yhdessäoloa ja paljon haleja! Ja ehkä voitaisi katsoa vielä New Yorkin reissuvideo, kun siitä reissusta tulee maanantaina kuluneeksi vuosi. Ihan hurjaa. Perjantaita ollaan vietetty yökkäreissä sen jälkeen, kun lapset pääsivät koulusta. Pyjamaperjantait best!

Toivotan kaikille ihanaa viikonloppua! 

Tietäisinpä tänään, että kaikki tulee menemään tänä vuonna hyvin. Että vuoden lopussa tarkastelen kulunutta vuotta tyytyväisenä, onnellisena ja kiitollisena siitä, että kaikki meni hyvin, vaikka alkuvuodesta oli vielä epävarmaa ja pelottavaa. Kliseitä, kliseitä, mutta epävarmuus, se on niin hiton kuluttavaa. Kai sitä on viimein alkanut tajuta, että ei se vuoden vaihtuminen tosiaan ollut mikään taikanappula. Nyt se on alkanut jysähtää kunnolla tajuntaan, että ei oikeasti tiedä vielä(kään) mistään mitään tämän vuoden suhteen. Kaikki on ihan yhtä levällään nyt kuin syksylläkin.

Haluan uskoa hyvään ja  ennen kaikkea siihen, että pikkuhiljaa kaikki alkaa tästä ratketa kun vuosi kuluu eteenpäin. Arjessa kaikki on hyvin ja pyrin ottamaan siitä kaiken ilon irti. Mutta se taustalla jatkuvasti häilyvä epävarmuus häiritsee. Yrittäjänä olen tottunut sietämään tietyn määrän epävarmuutta aina – mutta liika on liikaa. Tätä epävarmuutta on kohta jo vuosi takana. Kuinka pitkään sitä pitää vielä jaksaa?

Miten olla tuottava, inspiroiva ja luoda uutta, kun epävarmuus tahmaa ajatuksia ja saa pelkäämään, vaikka ei haluaisi? Siihen mulla ei ole vastausta, mutta se on jotain, mitä on pakko oppia. Inhoan termiä ”uusi normaali”, mutta koska ei vieläkään ole olemassa mitään absoluuttista deadlinea, tämä on jollain tasolla se tämän hetken normaali, johon on jotenkin vaan pakko tottua. En voi enkä aio rämpiä tätä vuotta eteenpäin samanlaisen pelon vallassa kuin viime syksyä. Mutta toistaiseksi sitä fiilistä on ollut yllättävän vaikea karistaa.

Tiedän mikä siihen auttaisi. Se, että viettää mahdollisimman paljon aikaa sellaisten tyyppien kanssa, jotka inspiroivat, kannustavat ja antavat uutta ajateltavaa. Mutta sekin on helpommin sanottu kuin tehty näinä aikoina, kun suurin osa ajasta kuluu oman perheen kanssa kotona. Oma perhe toki ilahduttaa ja kannustaa aina, mutta kun on viettänyt yhdessä aikaa todella tiiviisti melkein vuoden, niin sitä ehkä harvoin enää siinä vaiheessa pystyy tarjoamaan toiselle out-of-the-box-ajattelua tai täysin uusia ideoita. Mutta haittaako se mitään? Tarvitseeko aina ollakaan tuottelias ja luova, vai voisiko vain ammentaa siitä, mitä on juuri nyt ja miettiä itsensä haastamista ja tavoitteita myöhemmin?

Koska en ole ennustaja, enkä voi vielä kurkistaa, miltä loppuvuosi näyttää, voin vain keskittyä siihen hyvään mitä on juuri nyt. Yrittää olla itselleni ja muille armollinen ja uskoa, että sieltä levon ja rentoutumisen kautta löytyisi jossain vaiheessa myös se fiilis luoda uutta. Tehdä niitä asioita, joista nautin ja jotka tekevät mut onnelliseksi. Ja onneksi perhe on niistä kaikkein suurin ja merkittävin. Parasta mitä voin tehdä itselleni juuri nyt, on nauttia ajasta perheen kanssa ja ilahduttaa heitä minkä ehdin. Koska sieltä arjen onnesta oman perheen kanssa olen ennenkin löytänyt sen inspiraation, silloinkin kun koko elämä on ollut epävarmaa ihan ilman koronaa.

Niin kauan kuin mulla on mun perhe, kaikki on hyvin, vaikka en tietäisi mistään muusta. Joten oikeastaan tiedänhän minä jo nyt, että kaikki tulee menemään ihan hyvin ja tästä tulee hyvä vuosi, jota voin tarkastella onnellisena ja kiitollisena. Jokainen vuosi, jonka saan viettää mun perheen kanssa yhdessä, on vuosi, josta olen mittaamattoman kiitollinen. Ja se riittää. Vaikka mulla on kova halu edetä elämässä ja saavuttaa tavoitteita, ne eivät kuitenkaan ole mittari sille, kuinka onnistunut olen tai kuinka menestynyt olen elämässä. Sellaisia lempeitä ajatuksia tammikuussa 2021.

PS: on muuten pinkit noi mun housut oikeasti, kuvissa on lämpimämpi filtteri, koska ne vetivät niin siniseksi iltapäivän hämärässä ja tasapainotin sitä lämpimämmillä sävyillä, joka veti sitten housut samalla oranssiksi. Ajattelin, että näyttää ihan hauskalta oranssitkin housut ja annoin olla!

Tämä vuosi on ollut aivan hullu, siitä ei pääse mihinkään. Alkuvuodesta ei olisi ikinä voinut kuvitella mitä kaikkea vuosi 2020 tulee pitämään sisällään, hyvässä ja pahassa. Tämä vuosi on ollut todella pitkä ja se on pelottavaa, miten se aivan kertakaikkisen kummallinen arki on nykyään juuri sitä, arkea. Kaikki kulkevat maskit päässä, kaupassakäynti tuntuu pelottavalta ja koko ajan on epävarmaa mitä seuraavalla viikolla saa tai ei saa tehdä. Tämä vuosi on horjuttanut turvallisuudentunnetta ja käsitystä normaalista. Tämä on ollut uuvuttava,  pelottava ja raskas vuosi, vaikka on tässä ollut paljon hyvääkin. Nyt käyn oman vuoteni 2020 läpi, kuukausi kuukaudelta.

Tammikuu 2020

Vuosi vaihtui kotona kaikessa rauhassa lasten kanssa. Tammikuu alkoi toiveikkaana: helmikuussa odotti jo vuosia haaveiltu reissu ja kevätaurinko loisti kirkkaana. Olin täynnä rakkautta ja innostunutta fiilistä. Päätin tavoitella tänä vuonna armollisuutta ja lempeyttä itseäni kohtaan (ja epäonnistuin surkeasti, mutta palataan siihen myöhemmin). Käytiin Oton sisarusten ja meidän lasten kanssa Rush-trampoliinipuistossa, ulkoiltiin ja etsittiin asuntoa. Uutiset koronavirustapauksista Kiinassa alkoivat levitä ja kalvaa pientä huolen poikasta jonnekin takaraivoon – voisiko tässä olla uusi SARS tai sikainfluenssa? Uskallettaisiinko lähteä reissuun? Seurasin uutisia herkeämättä jo tässä vaiheessa, vaikka moni vielä toppuutteli, että ei siitä kannata huolestua, se on siellä kaukana Kiinassa.

Fiilistelin sitä, että olin vihdoinkin saanut liikunnasta säännöllisen osan arkea ja muistankin monta mielettömän ihanaa ja voimaannuttavaa lenkkiä tammikuisilta pakkaspäiviltä. Iloitsin siitä, että mediassa julkaistiin kerrankin positiivinen artikkeli lapsiperheistä.

Helmikuu 2020

Kuukausi alkoi koko elämän ajan haaveilemallani reissulla New Yorkiin kahdestaan Oton kanssa. Se oli mullistava matka ja niin iso kokemus, että sitä tulee edelleen ajateltua vähintäänkin viikottain, pitkään ihan päivittäin. Kuinka kiitollinen olen, että saimme kokea sen juuri ennen kun vuosi 2020 paljasti todelliset kyntensä. Se reissu on kantanut todella pitkälle ja joskus me vielä lähdemme sinne uudestaan, pitkäksi aikaa ja ihan koko perhe. Jos haluatte matkakuumeilla, niin TÄÄLTÄ pesee New York-vinkkejä.

NYCin reissun jälkeen vietimme meidän kuudetta hääpäivää ja juhlimme kuopuksen My Little Pony -teemaisia 3v-synttäreitä ja viikolla 8 matkustimme hiihtolomalle Ouluun. Mikä onni, että saimme olla yhdessä läheisten kanssa vielä hetkeä ennen kuin siitä tuli kiellettyä pitkäksi aikaa. Helmikuussa alkoi iskeä sellainen turhautuminen siitä, että omaa kotia ei vaan tuntunut löytyvän. Teimme aiheesta myös podijakson Oton kanssa. Ei osattu silloin arvata, että se meidän oma koti olisi jo aivan kulman takana. Helmikuussa kävin myös tekemässä vuoden ensimmäisen Ihanat erilaiset perheet -haastattelun ja opiskelin ammattikorkeassa Business Design -kurssia, joka oli hieno kokemus. Jatkuvasti seurattiin korona-uutisointia, joka tuntui tulevan pikkuhiljaa lähemmäs ja lähemmäs Suomea.

Maaliskuu 2020

Kuun alussa tapahtui jotain mullistavaa: kävimme katsomassa unelmiemme asuntoa ja teimme siitä sitovan ostotarjouksen, joka hyväksyttiin. Se oli niin jännittävää ja hurjaa ja pelottavaa ja kaikkea samaan aikaan! Elämämme suurimmat ja hienoimmat kaupat. Vihdoin 1,5 vuoden etsimisen jälkeen löytyi asunto, joka tuntui juuri meille sopivalta.

Matkustimme kuun alussa Himokselle Oton perheen kanssa mökkilomalle ja laskettelemaan ja se olikin kreivin aikaan. Vain viikon kuluttua siitä koulut siirrettiin etäopetukseen ja Suomeen julistettiin poikkeustila, joka kosketti kaikkia. Uusimaa suljettiin. Poikkeusaikana me päästiin vihdoin tekemään asuntokaupat. Alettiin valmistautua muuttoon ja uskallettiin vihdoin myös kertoa siitä julkisesti. Tässä vaiheessa koko poikkeustila tuntui vaan joltain absurdilta asialta, jota ei edes meidän arjessa huomannut muuten, kuin että lapset olivat kotona. Meidän kaikki ajatukset keskittyivät tulevaan kotiin ja muuttoon.

Huhtikuu 2020

Kuun ekalla viikolla me muutettiin tähän kotiin. Toteutettiin muutto ja pintarempat alusta loppuun täysin yksin ilman apua. Ilman muuttoautoa, ilman lastenhoitoapua. Otto roudasi tähän kotiin meidän 7-paikkaisella katumaasturilla niin parisängyn kuin valtavan divaanisohvankin. Saatiin avaimet sunnuntaina iltapäivällä, ja sunnuntaina illalla päätettiin rauhallisen remppailun sijaan sittenkin muuttaa niin nopeasti kuin mahdollista. Meillä ei ollut silloin mitään valmiina. Muutettiin sisään seuraavana perjantaina. Maalattiin ruokailutilan seinä pinkiksi, vietettiin pääsiäistä omissa oloissa ja keskimmäisen 7-vuotissynttäreitä ilman yhtäkään vierasta. Lasten huonejako herätti keskustelua, johon vastasin postauksella. Elettiin poikkeusarkea, mutta se ei siinä vaiheessa tuntunut vielä kovin raskaalta. Töitä riitti ja kun keskitti ajatukset yhdessäoloon ja uuteen kotiin, oli hyvä olla.

Toukokuu 2020

Vietettiin vappua ja fiilisteltiin sitä, että eka kuukausi omassa kodissa oli ollut ihana. Innostuttiin laatikkoviljelystä omalla pihalla. Tein katsauksen siitä, missä mentiin niiden tavoitteiden kanssa, jotka olin asettanut itselleni saavutettaviksi ennen 30v-synttäreitä. Blogi täytti 9 vuotta ja minä vietin kymmenettä äitienpäivääni. Tein bucketlistin tulevalle poikkeuskesälle ja kirjoitin ylös fiiliksiä toukokuulta. Meidän haaveet keittiöremontista nytkähtivät askeleen eteenpäin vihdoinkin ja oltiin aivan innoissamme siitä. Toukokuun lopuksi tein kevään tilinpäätöksen,  jossa kirjoitin näin: ”Hei hei kevät 2020. Olit outo. Olit monin paikoin ihana ja täynnä rakkautta ja naurua. Olit myös aivan hiton pelottava ja ahdistava. Nostit pintaan pelkoja, joita en tiennyt olevan olemassakaan. Sait mut itkemään, onnesta, rakkaudesta, ahdistuksesta ja pelosta. Helpotuksestakin. Annoit meille paljon, kaikesta huolimatta. Opetit läsnäoloa ja hetkessä olemisen merkitystä. ”

Kesäkuu 2020

Lapset olivat palanneet pariksi viikoksi kouluun juuri ennen kesäloman alkua. Kuun alussa luovuttiin vihdoin meidän vanhasta asunnosta, joka meillä oli ollut kevään ajan rinnalla huolehdittavana. Se oli yhden ajanjakson loppu ja helpotus. Kesäloma tuntui ihanalta oudon kevään jälkeen. Kaikki alkoi pikkuhiljaa palata hieman normaalimmaksi. Läheisiä sai taas tavata, ainakin pienissä ryhmissä. Juhlistettiin Oton 30v-synttäreitä Oton perheen kanssa pihalla grillijuhlilla. Vietettiin juhannusta yhdessä Emilian ja Topiaksen ja lasten kanssa ja meillä oli ihanaa.

Keittiöremontti alkoi sitten heti juhannuksen jälkeen vanhan keittiön purkamisella, eikä yllätyksiltä vältytty. Kesäkuussa listasin myös asioita, jotka yllättivät pientaloasumisessa ensimmäisten kuukausien aikana ja tein katsauksen kaksikielisyyteen poikkeuskevään ja etäkoulujakson jälkeen. Kesäkuussa puhuttiin myös pitkästä aikaa rahasta. Sain pitkästä aikaa aurallisen migreenin, joka säikäytti. Loppukuusta päästiin veneretkelle Espoon saaristoon upeana hellepäivänä.

Heinäkuu 2020

Keittiöremontti jatkui heinäkuussa ja tuli joitakin viivästyksiä kodinkonetoimistuksissa koronan vuoksi, mutta ei mitään liian pahaa. Kodinhoitohuone toimi meidän väliaikaisena tiskauspisteenä ja onneksi meillä oli vanha jääkaappi ja pakastin käytössä. Maalasin suuren taulun meidän olohuoneen seinälle. Matkustettiin Ouluun kesälomalle ja blogikin lomaili sen aikaa. Lomalla aloin kirjoittamaan kirjaa (ja ei, se ei ole valmis vielä tai edistynyt mitenkään kovin hyvin muutenkaan. Tämä on yksi niistä asioista, joita olisin halunnut edistää, mutta joihin mun aika tai voimavarat eivät ole riittäneet tänä syksynä mitenkään).  Kesäloma teki niin hyvää. Poikkeuskevään aikana oltiin lenkkeilty niin paljon, että meidän 3-vuotias oppi ajamaan pyörällä ilman apurattaita. Kirjoitin siitäkin postauksen.

Kun palattiin reissusta kotiin, meidän keittiö oli valmis ja se oli UPEA. Vaihdettiin takaisin vaaleanpunaiset sohvanpäälliset, jotka saimme kuin ihmeen kaupalla puhtaaksi pinttyneestä ikiliasta. Nautittiin lasten kanssa kesälomapäivistä Lintsillä ja Haltialan maatilalla.

Elokuu 2020

Elokuun alussa kirjoitin siitä, kuinka kesä oli jo lopussa ja edelleen vaan odotin jotain. Käytiin Turussa minilomalla, joka oli ihana. Saatiin vihdoin muutama helteinen uintipäivä ja matkustettiin Ouluun Oton serkun vaimon valmistujaisiin. Kävin Oulussa kirppiskierroksella ja tein kaikkien aikojen parhaat kirppislöydöt. Sitten alkoi arki viiden kuukauden tauon jälkeen. Arki, joka yritti olla mahdollisimman tavallinen ”uusi normaali”. Lapset palasivat kouluun, Oton viimeinen koulusyksy alkoi ja mullakin oli vähän enemmän töitä.

Kirjoitin plussia ja miinuksia tästä kodista viiden kuukauden asumisen jälkeen. Yritykseni täyttyi jo neljä vuotta ja sanoitin ajatuksia merkkipäivänä. Syksyn alussa ilmassa oli toivoa ja innostusta. Nautittiin viimeisistä kesäisistä päivistä ja valmistauduttiin syksyyn.

Syyskuu 2020

Kuun alussa remontoitiin meidän eteisen lattia. Vaihdettiin sinne tumman kivilattian sijaan vaalea vinyylilaatta, joka raikasti ilmettä todella paljon. Meillä tuli jo viisi kuukautta täyteen tässä kodissa ja se herätti jonkin verran asumiseen liittyviä ajatuksia esimerkiksi asumisen neliöistä ja kuluista, sekä meidän remontoidun keittiön toimivuudesta. Mun äiti matkusti Helsinkiin ja tuli ekaa kertaa katsomaan meidän uutta kotia. Se oli niin ihana hetki. Juhlistettiin mun 29-vuotissynttäreitä ja esikoisen 9-vuotissynttäreitä, sekä mun äidin 60v-synttäreitä. Käytiin Oton kanssa yön yli -treffeillä ekaa kertaa sitten New Yorkin matkan ja se oli niin ihanaa. Tuli todella tarpeeseen.

Mediassa puhutti rankka kouluväkivaltatapaus, joka sai mut kirjoittamaan ajatuksia ylös. Loppukuusta kerroin rehellisiä kuulumisia siitä, miten syksy oli mennyt siihen asti. Heittäydyin myös melko avoimeksi ja kerroin meidän fiiliksiä siitä, tuleeko meille joskus neljäs lapsi?

Lokakuu 2020

Kuukauden alussa oli viikon mittaiset tv-kuvaukset, mikä oli valtavan jännittävä ja hieno kokemus, jota tulen muistelemaan loppuelämäni. Muuten lokakuussa ei tapahtunut mitään kovin ihmeellistä. Lokakuun aikana koronatilanne alkoi hiljalleen kiihtyä taas. Alettiin puhua entistä enemmän maskisuosituksista, kokoontumisrajoituksista ja siitä, mitä syksy ja talvi tuovat tullessaan. Kirjoitin siitä, kuinka etuoikeutettu olo mulla on, kun saan jakaa elämäni juuri Oton kanssa. Vietettiin syyslomaa ihan vaan kotona. Lokakuussa laitoin blogin kommentoinnin vain kirjautuneille wordpress-käyttäjille. Se oli suuri päätös, jota olin harkinnut vuosien ajan.

Lokakuussa mulla oli myös reilusti tavallista vähemmän laskutettavia töitä, mikä aiheutti aika paljon stressiä. Blogin puolella kirjoitin mm. lasten liikuntasuosituksista ja kysyin seuraajilta, missä ammatissa olisin, jos en olisi some-ammattilainen? Vastaukset olivat huikean inspiroivia ja ihania! Kuun lopussa käytiin sienimetsällä ja saatiin mahtava saalis!

Marraskuu 2020

Kuun vaihteessa vietettiin halloweenia pienimuotoisesti kotona. Marraskuu oli hieman kiireisempi työkuukausi, mikä oli suuri helpotus. Tein todella kovasti töitä sen eteen, että marraskuu oli kiireisempi ja töitä riitti. Päivät ja illat pimenivät ja inspiroiduin kirjoittamaan 15 minuutin säännöstä, jonka avulla motivoin itseäni mm. liikkumaan ja siivoamaan. Kuun alussa vietettiin myös Oton kymmenettä isänpäivää.

Marraskuun alussa mun äidillä oli iso leikkaus, jonka jälkeisten vakavien komplikaatioiden vuoksi hän joutui teho-osastolle ja me säikähdettiin kovasti. Lopulta äiti oli melkein tasan kuukauden sairaalassa sen vuoksi. Huoli äidistä oli ollut kova jo koko syksyn ajan ja tämä pitkä sairaalajakso nosti sen aivan pilviin. Koronatilanne jatkoi kiihtymistään. Pressejä ja tapaamisia oli vain etänä ja samalla sai jännittää ja stressata miten käy joulukuun työtilanteen.

Onneksi jouluun valmistautuminen toi pientä piristystä. Koristeltiin joulukuusi aikaisemmin kuin koskaan ennen ja laitettiin joulutunnelmaa muutenkin jokapuolelle kotia. Vietettiin paljon aikaa kotona keskenämme.

Joulukuu 2020

Joulukuussa tein tosi ahkerasti blogijoulukalenteria ja hoidin kaikki sovitut työt, mutta muuten voimat alkoivat ehtyä rankan vuoden jälkeen ja olin selvästi loman tarpeessa. Blogissa oli hiljaisempaa muun kuin kalenterisisällön osalta, koska en kertakaikkiaan jaksanut enkä oikein halunnutkaan tehdä mitään muuta. Halusin keskittää kaiken mahdollisen ajan ihanaan jouluhattaraan, jotta ei tarvinnut miettiä mitään sen syvällisempää tai herättää keskustelua, mitä yleensä tykkään tehdä. Jatkoin loppukuun samalla linjalla, kun jäin joululomalle juuri ennen aattoa ja somelomani loppuu vasta 2.1. kun palaan takaisin sorvin ääreen.

Tämä vuosi on ollut outo ja raskas, mutta on siihen mahtunut ihan valtavasti hyvääkin. Ollaan muutettu meidän ensimmäiseen omaan kotiin, jota etsittiin niin pitkään ja hartaasti. Ja ollaan koettu täällä ihan hurjasti onnellisia hetkiä, joista olen enemmän kuin kiitollinen. Niin tärkeitä ja ihania onnellisia hetkiä, joita en koskaan tule unohtamaan. Kiitos ihan jokaiselle, joka on tänä vuonna kulkenut matkassa, lähettänyt positiivisia ajatuksia, sydämiä, tsemppiä, kiitoksia ja vinkkejä. Kiitos ihan mielettömän paljon teille kaikille! <3 Ja onnellista sekä toivottavasti parempaa uutta vuotta! Jatketaan taas ensi vuonna!

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Ideapark Oulun kanssa.

Käytiin toissa viikolla kahden päivän reissulla Oulussa hoitamassa mun äidin asioita, kun hän oli ollut pitkään sairaalassa. Ennen reissua vältettiin kaikkia ylimääräisiä tapaamisia ja seurattiin omaa oloa hyvin tarkasti. Onneksi päästiin täysin terveinä matkaan ja terveitä ollaan edelleen. Ei tietenkään päästy Oulussa tapaamaan äitiä, koska sairaalassa oli täysi vierailukielto, mutta saatiin autettua äitiä niin, että hän pystyi kotiutumaan vihdoin nyt muutama päivä sitten turvallisesti kotiin, eikä hänen tarvitse toipilaana poistua kotoa hoitamaan asioita.

Samalla reissulla kuvasin tämän Ideapark Oulun kaupallisen yhteistyön, josta olimme sopineet joulukuulle jo kuukausia aiemmin. Joku voisi kysyä, miksi tehdä helsinkiläisenä vaikuttajana kaupallinen yhteistyö oululaisen kauppakeskuksen kanssa. Puhtaasti siksi, että oululaisten juurteni vuoksi somekanaviani seuraa myös moni oululainen, mistä olen tietysti tosi iloinen ja kiitollinen. Ja toki Ideapark on myös luonteva yhteistyökumppani, koska asioimme siellä lähes aina Oulussa käydessämme ja se on näkynyt kanavissani jo vuosien ajan.

Yhteistyöstä syksyllä sovittaessa iloitsin mm. siitä, että pääsisin kertomaan kaikille oululaisille seuraajilleni Ideaparkin upeasta lasten leikkipaikasta ja A-oven uudesta mahtavasta liukumäestä, mutta nyt ne ovat molemmat tietenkin ymmärrettävästi suljettuina. Halusin korostaa tässä Ideaparkin mahtavaa ravintolatarjontaa ja kahviloita, joissa voi istua tuntikausia vaan juttelemassa ja herkuttelemassa ja sitä, miten Ideaparkissa tulee kuin huomaamatta päivän 10 000 askelta täyteen, kun risteilee pitkää valtavaa käytävää koko päivän kaikissa huipuissa liikkeissä. Nyt päädynkin kirjoittamaan Ideaparkista aivan toisessa valossa.

Siitä, miten siellä voi asioida mahdollisimman turvallisesti, helposti ja nopeasti myös näinä aikoina. Ja siitä, miten kovasti toivon, että ihmiset uskaltaisivat turvallisuus hyvin huomioiden tukea kivijalkaliikkeitä, palveluita ja ravintoloita myös näinä aikoina, jotta meillä olisi niitä liikkeitä ja ravintoloita edes olemassa ylipäätään vielä ensi vuonna.

Ideaparkissa suositellaan hyvin vahvasti, että kaikki asiakkaat joille se on mahdollista, käyttäisivät maskeja. Asiakkaiden tulee huolehtia turvavälien toteutumisesta, onneksi niitä on helppoa tilavassa kauppakeskuksessa pitää. Ideaparkissa on myös runsaasti käsidesi-pisteitä joka puolella (mm. jokaisella sisäänkäynnillä) ja kaikkia asiakkaita suositellaan desinfoimaan kätensä usein ja huolehtimaan hyvästä hygieniasta.

Oireisena ei missään nimessä tule lähteä ostoksille tai asioille, silloin pysytään kotona. Ideaparkissa on useita eri sisäänkäyntejä, jolloin asioinnin voi hoitaa ”täsmäiskuna” suoraan lähimmän sisäänkäynnin kautta siihen liikkeeseen, mihin on menossa. Kannattaa katsoa esimerkiksi Ideaparkin Instagram-tililtä tai nettisivuilta jo etukäteen liikkeen tai liikkeiden sijainti ja suunnitella reissu mahdollisimman tehokkaaksi. Ideaparkin ravintoloista saa ruokaa myös take awayna, jolloin siitä voi nauttia turvallisesti kotona.

Ideaparkin Reima-liikkeestä ostin meidän esikoiselle ja mun kummipojalle talveksi hyvät ja laadukkaat hanskat, sekä merinovillakerraston joulupukin konttiin. Reiman liikkeestä saa asiantuntevaa palvelua ja sieltä löytyy laadukkaat sisä- ja ulkovaatteet sekä kengät pikkuvauvasta 170-senttiselle asti.

Leluaitta myy Ideaparkissa nimensä mukaisesti leluja. Ihana ja suuri lelukauppa, jossa oli kauniita puuleluja, runsaasti erilaisia lautapelejä ja paljon muuta. Upea valikoima, josta varmasti löytyy lasten toivelahjat.

Tätini osti Click Shoesta itselleen tarpeelliset lämpimät 2Moons talvikengät ja minä toimin siellä makutuomarina. Click Shoessa oli suuri valikoima aikuisten kenkiä niin miehille kuin naisillekin.

Life-myymälästä löytää laajasti luonnonkosmetiikkaa, ravintolisiä ja muita hyvinvointiin liittyviä juttuja kuten kauratyynyjä ja villatohveleita, jotka sopivat upeasti myös joululahjaksi.

Mikäli jollakulla perheenjäsenellä on toiveissa uusi puhelin joululahjaksi, kannattaa pitää mielessä iTapsa. Siellä myydään nimittäin esimerkiksi käytettyjä ja takuuhuollettuja iPhoneja. Moni tuntee iTapsan puhelinhuoltona, missä se epäilemättä onkin oikein pätevä, mutta lisäksi sieltä tosiaan voi ostaa hyvin toimivia ja käytettyjä puhelimia, mikä on myös vastuullista. iTapsasta saa huoltojen ja puhelimien lisäksi myös suojakalvot ja panssarilasit puhelimiin, sekä muut tarvikkeet.

Espressohousella on kätevä oma app, jolla tilatessa voi vaan noutaa tilauksen suoraan valmiina sovelluksen ilmoittaessa, mikä tekee asioinnista salamannopeaa ja helppoa. Kaiken voi hoitaa etukäteen. Sovellukseen ladatuilla crediiteillä maksetuista tilauksista saa myös 10% alennuksen.

Arnoldsilla on upeasti uudistunut suolainen valikoima, josta löytyy jokaiselle jotakin. On herkullista foccacciaa, bageleita, toasteja ja salaatteja useissa eri makuyhdistelmissä. Lisäksi Arnoldsilta saa tietenkin maan parhaat donitsit niin klassikkomakuisina kuin jouluversionakin.

Ideaparkin RAX Pizzabuffetin Kotibox-valikoimasta voi tilata RAXin suosittuja herkkuja kotiin take awayna. Kotibox valikoimassa on mm. jännittävä Hot Potato -pizza, jossa on perunalastuja!

Oli ilo huomata, että Oulussa ja Ideaparkissa maskisuositusta, käsihygieniaa ja turvavälejä noudatettiin todella hyvin. Kauppakeskuksessa ei ollut missään liikkeessä ryysistä (kuten kuvistakin näkyy), vaan todella väljää, ja kaikilla oli kasvomaskit, niin asiakkailla kuin henkilökunnallakin. Lisää vinkkejä turvalliseen asiointiin Ideaparkissa kannattaa katsoa Ideaparkin somekanavista, sekä tietenkin seurata THL:n & Valtioneuvoston ohjeistuksia. Yksi hyvä vinkki on vielä se, että mahdollisuuksien mukaan kannattaa välttää kaikkein suosituimpia ostosaikoja, ja mennä ostoksille esimerkiksi aikaisin aamulla tai myöhään illalla, jos se sopii omiin aikatauluihin.

Minä en halua tällä kaupallisella yhteistyöllä kannustaa ketään vastuuttomuuteen tai piittaamattomuuteen tai viettämään koko päivän ostosmaratoneja ja istumaan tuntikausia ravintoloissa suosituksista välittämättä. Sen sijaan haluan kannustaa ihmisiä mahdollisuuksiensa mukaan tukemaan kivijalkayrittäjiä ja suomalaista työtä turvallisuutta noudattaen. Käykää hakemassa joulukukat siltä tutulta avuliaalta kukkakauppiaalta, tai tilatkaa ruokaa mukaan kotiin. Ostakaa lelut siltä sydämelliseltä lelukauppiaalta ja pehmeät paketit ammattitaitoiselta yrittäjältä. Tuetaan heitä, jotta heillä on töitä jatkossakin, jotta sitten joskus kun tämä kaikki on ohi, meillä on vielä paikkoja joihin mennä.

Ihan hullua, että nyt on jo elokuu. Kesä on vaan kulunut hurjaa vauhtia. Vaikka olen kovasti hetkessä elämisen kannalla ja olen kesällä nauttinut myös niistä pienistä asioista ja hetkistä, koko kesän on kuitenkin ollut jollain tapaa odottava fiilis. 

En tiedä onko se tämä maailmantilanne, oliko se mahdollisten reissujen odottaminen – kun ei tiennyt näkeekö läheisiä vai ei, oliko se kunnon helleputken odottaminen, vai oliko se keittiörempan valmistumisen odottaminen. Koko kesän on kuitenkin ollut sellainen olo, että odottaa jotain. Ja nyt kun ei enää pitäisi odottaa mitään: remppa on valmis, helteitä ei tullut, Ouluun päästiin ja koronavirus jyllää edelleen, kesä onkin yhtäkkiä melkein ohi. Jotenkin on sellainen olo, että kesä on melkein ohi ennen kuin se ehti kunnolla alkaakaan. Tämä kesä (ja toki koko 2020) jää kyllä muistoihin oudoimpana vuotena koskaan. 

En missään nimessä tarkoita etteikö meillä olisi ollut tänä kesänä ihanaa, päin vastoin. Ollaan ulkoiltu ehkä enemmän kuin minään kesänä koskaan, ailahtelevista säistä huolimatta. Ollaan vietetty koko kesä yhdessä perheenä, mikä on mun kaikista lempparein tapa viettää kesää ja elämää ylipäätään. Ollaan otettu ilo irti jokaisesta hellepäivästä, joita ripotellen pitkin kesää saatiin muutama. Ollaan levätty ja ollaan touhuttu ja päästy näkemään läheisiä. On ollut ihania hetkiä, joissa ollaan oltu täysillä läsnä. Ollaan pysähdytty monta kertaa yhdessä juttelemaan siitä, miten hyvä on ollut olla juuri jossain tietyssä hetkessä. Tästä kesästä jää iso kasa tärkeitä muistoja. 

Se odottava fiilis on kuitenkin läsnä edelleen. Mitä mä oikein odotan? Ehkä sitä, että kaikki palaisi normaaliksi. Vaikka omassa jokapäiväisessä arjessa kaikki on ollut jossain määrin normaalia jo kesän ajan, isossa kuvassa ei vielä sinne päinkään. Taustalla läsnä on vielä pelko toisesta aallosta ja siitä, mitä syksy ja talvi tuovat tullessaan. Ei vain Suomessa, vaan koko maailmassa. 

Saavatko koululaiset kokonaisen, tavallisen kouluvuoden? Pääseekö mun äiti matkustamaan syksyllä ensimmäistä kertaa meidän uuteen kotiin ja voidaanko juhlia normaalisti synttäreitä tai tupareita läheisten kanssa syksyllä ja talvella? Pysytäänkö kaikki terveenä, etenkin mun äiti? Riittääkö töitä, vaikka pandemia iskisi pahemmin Suomessakin? Saako Otto opinnäytetyön valmiiksi ja valmistuuko suunnitellusti, jos kaikki lapset jäävät jossain vaiheessa syksyä taas kotiin? Paljon on kysymyksiä ilmassa, eikä kenelläkään ole niihin vielä vastauksia. 

On helppoa sanoa, että pitää vaan päästää irti niistä kysymyksistä, joihin ei ole vastauksia ja elää hetkessä. Mutta itse en ainakaan vielä osaa niin hienosti hallita mun ajatuksia, ainakaan koko ajan. Vaikka ajattelen pääosin positiivisesti ja uskon, että syksy voi mennä hyvin ja edessä voi vihdoin olla se ihan normaali ja tavallinen arki, aina joskus ne ajatukset tulevat mieleen. Ei auta kuin odottaa ja katsoa mitä syksy tuo tullessaan. Toivoa parasta ja yrittää olla pelkäämättä pahinta. 

Onneksi ennen syksyä on vielä kaksi viikkoa lasten lomaa jäljellä. Ennen lasten loman loppua pidän itsekin vielä toisen kesälomapätkän ja meillä on vielä paljon kivaa tekemistä ja pari reissuakin tulossa. Aion näiden kahden viikon ajan yrittää oikein kovasti painaa ajatukset ja kysymykset syksystä jonnekin takaraivon viimeiseen nurkkaan ja heittäytyä täysillä imemään itseeni kesän viimeisiä päiviä. 

Tuntuuko kenestäkään muusta samalta? Millä fiiliksillä olette syksystä?