Maaret Kallio haastatteli viittä tunnettua suomalaista HS:n jutussa, ja kysyi heiltä, mitä he haluaisivat sanoa nuorelle itselleen, mitä he toivovat, että olisivat tienneet silloin. Siitä syntyi ilmiö #olisinpatiennyt, johon itsekin nyt otan osaa. Aihe on lähellä sydäntä, koska teinivuosiin liittyvät mun elämän kaikkein suurimmat vastoinkäymiset ja opettavaisimmat kokemukset.

Olisinpa tiennyt nuorena, että mäkin saan sanoa ei, eikä se tee musta yhtään huonompaa tai vähemmän kilttiä. Olisinpa tiennyt, että mun ei tarvitse jaksaa yksin kantaa aikuisen vastuuta, vaan se on aikuisten tehtävä. Olisinpa tiennyt 14-vuotiaana, että mun ei tarvitse yhdessä yössä muuttua tyttärestä äidiksi omalle äidilleni. Tietäisinpä sen nytkin. Se on jotain, mitä en osaa enkä tiedä vieläkään. Kun on vaihtanut rooleja äitinsä kanssa vasten tahtoaan puoli elämää sitten, ja huolehtinut ja ollut huolissaan vuosikaudet, on vaikeaa päästää irti ja luottaa, että kyllä se äiti pärjää.

Olisinpa tiennyt silloin, että äiti selviää aivoinfarktista, keuhkoveritulpista ja kaikista niistä seuranneista vastoinkäymisistä. Jos olisin tiennyt, olisin voinut hengähtää, ja päästää irti pelosta edes joskus, edes hetkeksi. Olisin voinut olla rippileirillä tekstaamatta äidille joka välissä vain tarkistaakseni, että äiti ei ole kuollut. Olisin ehkä säästynyt niiltä helpotuksen kyyneleiltä, joita itkin autossa, kun äiti tuli rippileirille vanhempien vierailuiltana, ja sain varmistuksen sille, että hän on ihan voimissaan. Olisinpa tiennyt että hän vielä joskus nousee masennuksesta, ja alkaa taas nauttia elämästä ja hymyillä.

Olisinpa tiennyt, että mä olen arvokas omana itsenäni, ja mun ei tarvitse suostua asioihin mitä en halua tehdä. Olisinpa tiennyt, että kenelläkään ei ole oikeutta satuttaa mua, tai tehdä mulle asioita, joita en halua mulle tehtävän. Olisinpa tiennyt, että mulla on oikeus päättää itse mun omasta kehosta, aina.

Olisinpa tiennyt, että kaikki kyllä järjestyy. Se olisi antanut toivoa. Toisaalta, olisinko tässä ilman sitä sisua, jota kaivoin jostain, kun tuntui, että mikään ei järjesty ikinä, ja asioille on pakko tehdä jotain. En ehkä olisi. En siis toivo, että olisin ollut vähemmän jääräpäinen, enkä toivo, että olisin tiennyt miten upean miehen ja perheen ja uran joskus voin saada. Jos olisin tiennyt, en olisi tehnyt niin kovasti töitä kaiken eteen. En ehkä olisi oppinut arvostamaan kaikkea sitä, mitä nyt osaan arvostaa. En olisi ehkä oppinut nauttimaan niistä pienistä ilon aiheista ja onnistumisista, joita elämä tarjoaa joka päivä.

Ne kaikki asiat, joita toivon, että olisin tiennyt, on niitä asioita, joita opetan mun omille lapsille. Tiedän myös kokemuksesta, että he eivät ehkä tule oppimaan ainakaan niitä kaikkia siitä huolimatta, että yritän opettaa. Kaiken sairauden keskellä mun äiti opetti mulle, että mä olen hyvä ja arvokas juuri omana itsenäni, ja mulla on oikeus sanoa ei. En silti oppinut sitä, koska teini-ikä. ja epävarmuus. Voiko joku oikeasti sanoa, että olisi tajunnut sen jo teini-iässä? Jos voi, niin hullut propsit hänelle. Lohdutuksen sanana kuitenkin, että suurin osa meistä oppii sen joskus, vaikka siihen menisikin aikaa. Toivon silti, että omat lapseni oppivat sen aiemmin kuin minä.

Mä toivon, että meidän lapset eivät koskaan tule kohtaamaan niin surullisia asioita teini-iässä, kuin oman vanhemman sairastuminen tai menettäminen. Yhä edelleen, mun pahin pelko on, että he joutuisivat samaan tilanteeseen, jossa me ollaan Oton kanssa molemmat oltu. Toinen on menettänyt vanhempansa nuorena, ja toinen on ollut hyvin lähellä menettää. Näitä pelkoja ja hetkiä mä toivon, että he eivät koskaan joudu kokemaan, niin kuin me ollaan jouduttu.

Kun mä katson tätä aikaa taaksepäin 15 vuoden kuluttua, mä toivon, että voisin sanoa itselleni: Olisinpa tiennyt, että saadaan elää terveenä ja onnellisena, ja selvitään kaikista vastoinkäymisistä yhdessä, mitä eteen tulee. Koska en voi vielä, ei auta kuin toivoa parasta, ja rakastaa täysillä joka päivä.

PS: Olisinpa tiennyt, että ei kannata tehdä seitsemää markettivärinpoistoa kuudessa päivässä, se polttaa tukan kahden sentin mittaiseksi.

Heräsin: Ekan kerran 5.45 kun taapero huuteli sängystään ”Kukku, kukku. Äiti, Äiti. Kukku, Kukku. Äiti, äiti. Titaaaaa” eli syliin, äiti, vettä. Raukka siellä ihan hikisenä, vaikka nukkuu vaippasillaan peiton päällä ja ikkuna auki. Meidän yläkerta on ihan sauna, ja se on ainoa miinus näissä mielettömissä keleissä. Taapero herää kuumuuteen joka aamu. Eilen hän onneksi jatkoi uniaan vielä puoli tuntia juotuaan ison mukillisen vettä kerralla. Noustiin siis ylös klo 6.15.

Söin aamiaiseksi: Kaksi karjalanpiirakkaa ja Plantin meloni-kaura-kurkku-smoothien, joka oli yllättävän hyvää. Mulla on joku kurkkukausi menossa, tykkään kaikista kurkkujuomista (ja syön muutenkin paljon kurkkua).

Liikuin: Kaverini Jennin kanssa käytiin kahden tunnin vaunulenkillä ja leikkipuistossa lasten kanssa. Oli mahtavaa viettää aikaa ja höpötellä, ja asutaan Jennin kanssa sen verran lähekkäin, että lenkkitreffit voi sopia vaikka puolen tunnin varoitusajalla (parasta). Extempore lenkit on ihan best, varsinkin näillä säillä!

Huokaisin ihastuksesta: kun sain viestin, että yksi työjuttu jota on pitkään neuvoteltu, on viimein varmistunut. Tämä on sellainen juttu, jota odotan ihan superisti!

Söin lounaaksi: Uutta taco-subia flatbread-leivällä. Maistoin sitä viime viikolla eka kertaa, ja mainoksen nähdessäni tänään alkoi tekemään uudestaan mieli sitä.

Hymyilytti: Kun kuopus ”heräsi” päiväunilta vaunuista, ja tuli jatkamaan unia äidin syliin…kahdeksi tunniksi. Voin kertoa että oltiin pikkuisen hikisiä tämän jälkeen. Mutta olihan se tuhiseva taapero sylissä nyt maailman ihanin, ja kerkesin siinä samalla puhua muutaman tärkeän puhelun, hän kun ei korvaansa lotkauttanut mun höpöttelyille. Ei siis haitannut että en saanut naputeltua, kun sain hoidettua muita työasioita.

Pakkasin: keskimmäisen kaverille synttärilahjan hopeaan pussukkaan vaaleanpunaisella silkkipaperilla. Keskimmäisellä oli eilen kaverin synttärit Hoplopissa, joista hän oli ihan hurjan innoissaan.

Kielsin: kuopusta seisomasta sohvalla n. miljoona kertaa. Kielsin myös kaatamasta vettä olohuoneen matolle, ja repimästä muistikorttia mun tietokoneesta irti, sekä purkamasta mun lompakon sisältöä (jälleen kerran) pallomereen.

Kehuin: kuopusta, kun hän niin hienosti käveli Aurinkolahden rantabulevardin kokonaan ihan itse, keräsi lelut, puki isosiskon Marcus & Martinus -paidan päälle ja maistoi montaa uutta makua lounaalla ja iltaruualla.

Kiitin: kun Otto jousti niin ihanasti omasta menostaan, että sain hoidettua yhden työtapaamisen josta olin jo kieltäytynyt, mutta jonne olisin oikeasti halunnut mennä. En ollut edes pyytänyt että Otto järjestelisi omia menojaan, vaan kieltäydyin tapaamisesta heti, koska en halunnut että Otto joutuu luopumaan omastaan. Sitten kun tapaaminen tuli sattumalta puheeksi siihen liittyvästä työjutusta juteltaessa, Otto sanoikin, että tietenkin mun pitää mennä sinne, ja hän järjestää kyllä. Tämä on vain yksi niistä miljoonista syistä, miksi joka ikinen päivä olen niin kiitollinen siitä, että tuo mies on mun rinnalla.

Söin illalliseksi: pastaa ja jauhelihakastiketta, jonka kokkasin. Se on meidän go-to nopea illallinen silloin kun on kiire jonnekin heti päiväkodin jälkeen, kuten eilen oli keskimmäisellä sinne kaverin synttäreille.

Tapasin: lukijani, joka osti meidän vanhan Stokken Newborn setin. Kiitos hänelle hyvistä kaupoista ja hyvästä mielestä. Ihanaa kun setti pääsee uuteen hyvään kotiin!

Sovitin: mun kaason mekkoa. OMG häät YLIHUOMENNA! Se oli onneksi vieläkin ihan sopiva, ja tykkään siitä tosi paljon. Nyt pitää vielä miettiä jotkut ihanan simppelit korvikset, niin look on valmis. Mua jännittää niiiin paljon, ja oon niin innoissani!

Illalla: Tein kirjanpitohommia ja katsoin Temppareita Oton kanssa. Me ollaan katsottu ihan tv-tahtiin, ja eilisen jakson jälkeen on enää vissiin tän päivän kaikkein kreisein jakso jäljellä. Sitä odotellessa!

Eilinen oli aika ihanan tavallinen kesäinen keskiviikko, kertakaikkisen hyvä päivä. Toivottavasti teilläkin oli eilen (ja tänään) hyvä päivä! Ihanaa huomenna alkavaa kesäkuuta kaikille <3

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Abban kanssa.

Me vietettiin viime viikonloppuna rennosti silliksiä meidän terassilla, ja herkuteltiin silleillä, kesän ekoilla uusilla perunoilla sekä raikkailla mocktaileilla. Ennen vuotta 2012 mä en ollut koskaan oikein ollut sillin ystävä, ehkä olin vaan maistanut ei-niin-hyviä sillejä aiemmin. Mutta kesällä 2012 Otto esitteli mulle täydellisen yhdistelmän: Abban sinappisillin, ja uudet perunat. Ai että oli hyvää! Niin klassinen yhdistelmä, jota en vaan aiemmin ollut edes maistanut, koska söin uudet perunat aina mummun voikastikkeen kanssa. Siitä lähtien voikastike & silli ovat kilpailleet uusien perunoiden seurasta mun lautasella joka kerta. Mummun voikastike on edelleen lähellä sydäntä, mutta rinnalle ovat tulleet sillit.

Me maisteltiin Silliksillä Abban silliherkkuja, sekä kevään uutuusmakuja eli Inkivääri-Lime -silliä, ja Gin-silliä. Pakko tunnustaa oma sivistymättömyyteni, mutta ennen Gin-silliä en koskaan ollut maistanut edes Giniä. Toki Gin-sillissä maku on varmasti miedompi kuin Ginissä itsessään, mutta yllätyin siitä, miten paljon tykkäsin sen mausta. Gin-silli nousi mun suosikiksi kaikista maistelluista uutuuksista, vaikka olivat kaikki muutkin kyllä todella hyviä. Erityistä suosiota meidän Sillis-porukassa nautti myös Rapumarinoitu Silli, sekä Smetana-Silli.

Me tarjoiltiin sillejä tietenkin uusien perunoiden, sekä saaristolaisleivän ja ruisnappien kanssa. Klassista, ja herkullista. Kyytipoikana meillä toimivat tällä kertaa raikkaat alkoholittomat drinkit, eli mocktailit. Mä valmistin meille alkoholitonta Sangriaa, sekä tämän kesän trendikkään hitti-drinkin Moscow Mulen mocktail-version. Ohjeet alla.

Alkoholiton Sangria

2 osaa karpalo-viinirypälemehua

1 osa appelsiinimehua

2 osaa kivennäisvettä

1 lime tai sitruuna

jääpaloja

viipaloituja mansikoita ja sitrushedelmiä

Viipaloi mansikat ja sitrushedelmät kannun pohjalle. Lisää mehut, kivennäisvesi, ja purista limen tai sitruunan mehu sekaan. Sekoita ja lisää jääpalat.

Alkoholiton Moscow Mule

2 osaa inkivääriolutta

1 osa kivennäisvettä

1 rkl glukoosisiirappia

2 limeä

minttua

jääpaloja

Sekoita inkivääriolut, kivennäisvesi ja glukoosisiirappi keskenään. Siirappi on tärkeää sekoittaa kunnolla muuhun nesteeseen, ettei se vaan valahda klimpiksi pohjalle (been there done that). Purista sekaan yhden limen mehu, ja viipaloi toinen lime koristeiksi. Lisää lopuksi jääpalat, ja iso kourallinen minttua.

Näitä sillejä uskaltaa suositella tottumattomammillekin sillin maistajille, sillä niissä on maut niin kohdillaan! Abban silliherkut on tehty helposti lähestyttäväksi juurikin silli-neitsyille pienillä paloilla ja miedoilla mauilla, mutta maistuvat ne kokeneemmallekin Sillistelijälle oikein hyvin.

LUKIJAKILPAILU- VOITA 20€ LAHJAKORTTI K-RYHMÄN KAUPPOIHIN SEKÄ ABBA SILLIS-TUOTEKASSI:

Oletko sinä sillien ystävä? Jaa oma sillisvinkkisi, ja osallistut 20€ K-Ryhmän lahjakortin ja Abba Sillis -tuotekassin arvontaan. Muista jättää sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään. Arvonta-aikaa on 6.6. klo 23.59 asti. Arvonnan tarkemmat säännöt löydät TÄÄLTÄ. Onnea kisaan!

Ihanaa päivää kaikille <3

Tänään me juhlittiin esikoisen kevätjuhlaa ja eskarin päättymistä. Nyt meidän perheessä on ihan ehta koululainen, joka sai kesäksi ”läksyjä”, tietää kotiluokkansa, tykkää hulluna tulevasta opettajastaan, ja tulee hienosti toimeen kaikkien tulevien luokkalaistensa kanssa. Koululainen, ihan uskomatonta. Juuri tänään aamulla FB-muistoissa tuntui olevan tavallista enemmän muistoja juuri esikoisesta, ihan kun FB tietäisi, että tänään on tärkeä päivä. Aivan kuin se olisi tiennyt, että juuri tänään haluaisin katsella taaksepäin tätä upeaa matkaa, joka ollaan yhdessä esikoisen kanssa kuljettu näiden vuosien aikana.

Kaksi ensimmäistä pientä hammasta, ja niin uskomattoman iloinen ja aurinkoinen vauva syöttötuolissa. Piknik jonka hän oli rakentanut olohuoneen lattialle elefanttipeiton päälle kaksivuotiaana. Video 3-vuotiaasta esikoisesta juoksemassa pikkusiskonsa kanssa Uutelan kanavalla kauniina kesäpäivänä, ja huutamassa ”aaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa”. Pyöräilevä 4-vuotias esikoinen ylpeä hymy kasvoillaan, ”kattokaa kun osaan ilman apupyöriä”. Viime vuoden viisivuotiaasta ei ole kuvaa tältä kyseiseltä päivältä, mutta tuoreessa muistissa on viime vuodenkin kevätjuhlapäivä: hikinen ja pieni päiväkodin juhlasali, jossa esikoinen kavereineen lauloi heleällä äänellä ”Hejdåååå, dagis hejdå, adjöss och goodbye, hejdå!”  ja mä meinasin haljeta ylpeydestä ja onnesta, mun tulevasta eskarilaisesta.

Niin vaan meni nopeasti tämä eskarivuosi, ehkä jälleen kerran vielä tuhat kertaa nopeammin kuin osasi odottaa. Siirtyminen pienestä ja kotoisasta päiväkodista koulun yhteydessä olevaan eskariin sujui hienosti, ja täysin ongelmitta. Koulurakennus ja sen henkilökunta on vuoden aikana tullut täysin tutuksi, eikä ekaluokkalaisen tarvitse ihmetellä enää missä mikäkin sijaitsee. Tulevat luokkakaverit ovat kaikki vanhoja tuttuja eskarikavereita, ja opettajaankin on ehditty tutustua jo kaikessa rauhassa. Ekaluokkalainen osaa itse ottaa ruuat koulun ruokalassa, ja viedä astiat pois.

Opettajan antamasta ekaluokalle tullessa osattavat taidot -checklististä hän ruksitti heti melkein kaikki kohdat, mutta kaksi kohtaa hän jätti ruksittamatta, koska niissä hänellä on omasta mielestään vielä harjoiteltavaa: liikenteessä itsenäisesti liikkumisen, ja kaikkien ruokien maistamisen. Mun mielestä hän kyllä maistaa hienosti kaikkea, mutta itsearviointi taitaa olla äidin arviota tiukempi.

Liikenteessä yksin liikkumista me taas ei olla vielä harjoiteltu, nyt alkaakin pikkuhiljaa olla sen aika. Se on asia, joka pelottaa mua ihan hulluna. Miten voin päästää tuon rakkaan lapseni kävelemään joskus yksin kouluun, tai kotiin? Miten voin luottaa siihen, että autot varmasti pysähtyvät, kun pieni tyttö ylittää suojatietä? Miten voin luottaa siihen, ettei joku tule kovaa vauhtia pyörällä ja törmää häneen vahingossa? Ihan järkyttävän pelottavaa, mutta pakko sitä on joskus uskaltaa. Onneksi on koko kesä aikaa opetella, ja onneksi meillä on mahdollisuus hoitaa kouluun viemisiä ja hakemisia syksylläkin niin kauan kuin siltä tuntuu.

Vasu-keskustelussa esikoinen sai kehuja, ja ekaluokan opettajalle annettavaan suunnitelmaan oli kirjattu, että hän tarvitsee haastavia tehtäviä, jotta koulumotivaatio ei laske liian helppojen juttujen takia. Ja mun mielestä se oli hyvin kirjoitettu. Hän lyö meidät vanhemmat ällikällä suunnilleen joka toinen päivä kertoessaan jotain, mitä ei todellakaan tiedetty hänen jo osaavan.

En malta odottaa tätä ihanaa kesää ja lomaa, ja meidän yhteisiä päiviä. On suuri ilo ja kunnia saada viettää ne just meidän ihanien kolmen tytön (ja Oton) kanssa. Ja sitten kun se koulun aika koittaa, olen varma, että kaikki menee hienosti. Tänään kun katselin esikoistamme kahden parhaan kaverinsa kanssa istumassa, kikattamassa ja syömässä pullaa kevätjuhlan jälkeen koulun portailla, saatoin vaan huokaista onnesta. Meillä on käynyt niin uskomattoman hyvä tuuri niin  monessa asiassa, ei voi kuin olla kiitollinen.

Onnea hurjasti meidän rakkaalle esikoiselle hienon eskarivuoden päätöksestä. Me ollaan niin ylpeitä <3 Ja onnea kaikille muillekin eskarivuoden päättäneille ja vanhemmille, tästä se koulutie alkaa! 

Me mietittiin aamulla mitä tehtäisiin, ja oltiin jo lähdössä Allas Sea Poolille polskimaan, mutta tytöt tulivat hakemaan sisältä pitkähihaisia päälle ulos, kun siellä kuulemma oli viileää, ja niin päätettiin keksiä jotain muuta Oton kanssa. Sitten se välähti: PORVOO! Meidän on pitänyt niin monta kertaa hurauttaa sinne, kun sinne on meiltä lyhyempi matka kuin Espooseen, ja olen aina halunnut ehtiä tutustua Porvoon vanhaan kaupunkiin rauhassa. Olen käynyt Porvoossa kerran pienenä, ja kahdesti työasioissa pari vuotta sitten, mutta en koskaan niin, että olisin voinut vaan dallailla rauhassa siellä ja aistia tunnelmaa. Tänään siis päätettiin tehdä ihan ex tempore päiväretki lasten kanssa Porvooseen, ja mennä katsomaan mitä sieltä löytyy.

Parkkeerattiin sopivasti vahingossa juuri siihen, mistä vanhan kaupungin ihanat kujat alkavat, ja lähdettiin vaan katselemaan meininkiä. Kuljettiin kujia ja käytiin muutamassa ihanassa pikku liikkeessä katselemassa.

Pikkuhiljaa meille alkoi tulla lounas-nälkä, ja lähdettiin etsimään kivaa ruokapaikkaa jokirannasta. Siellä oli muutamakin kivan näköinen kesäravintola, mutta Otto ehdotti Wilhelm Å-nimistä ravintolaa, ja mentiin sinne. Se oli oikein mukava ravintola, ja ruokakin oli hyvää. Lapset valitsivat nakkeja ja ranskalaisia, kun bongasivat ne listalta, ja mä otin herkullisen fetasalaatin. Otto söi ravintolan nimikkoburgerin, joka oli kuulemma myös hyvää. Oli ihana istuskella jokirannassa, ja aurinko porotti lämpimästi.

Ruuan jälkeen oli kuulemma saatava jäätelöä jälkkäriksi, ja niin lähdettiin takaisin vanhan kaupungin pikkukaduille etsimään jäätelökioskia. Sieltä löytyi Vanhan Porvoon Jäätelötehtaan koju, josta ostettiin lapsille banaani-pähkinäjäätelöt. Sillä aikaa kun isommat tytöt herkuttelivat jätskillä, me lähdettiin kuopuksen kanssa pikku kävelylle. Mä en ole vielä antanut hänelle muita jätskejä, kuin vihanneksista tehtyjä vegepopseja ja yhden pienen mehujään, niin piti vähän harhauttaa, että hän ei alkanut vaatia itselleen kermaista jättipalloa jätskikiskalta, kuten isosiskoilla oli. Hän ehtii kyllä syödä niitä sitten isompana yllin kyllin. Kuopus nautti kun sai kävellä hassuilla mukulakivikaduilla ihan itse, ja lähdettiin tutkimusmatkailemaan.

Pian kuului ihastunut huokaus: MUUUUUUUMI! ja hän oli bongannut suloisen lelukaupan muumi-aiheisen nukkekodin näyteikkunasta. Sinne kauppaan oli päästävä, ja  voi sitä riemua, kun siellä odotti lisää muumeja. Kuopus on niin rakastunut muumeihin, että ostettiin hänelle viimein oma muumipeikko-pehmolelu pienestä ja sympaattisesta lelukauppa Riimikosta, jossa oli hurjan ihana valikoima. Isommat tytöt ostivat kaupasta Oton kanssa nostalgiset pikkulentokoneet, joita he aikovat lennättää huomenna.

Tässä vikassa kuvassa juuri kysyin tytöiltä, haluavatko hekin samaan lelukauppaan, missä käytiin kuopuksen kanssa sillä aikaa kun he söivät jäätelöä. Varmaan tuo liike kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, että halusivatko, hah!

Porvoosta jäi varmasti vielä paljon näkemättä, me käytiin vaan muutaman tunnin ajan, eikä piipahdettu esimerkiksi lelu- ja nukkemuseossa, joka mua jäi kiinnostelemaan. Olen myös kuullut paljon hyvää Porvoon ravintoloista ja kahviloista, ja haluan ehdottomasti käydä kokeilemassa joku kerta ainakin Cafe Postresin, Atelje Sinnen ja SicaPellen. Mutta meidän reissun perusteella voin oikein lämpimästi suositella Porvoota lapsiperheen päiväretkikohteeksi, aivan ihana paikka kerta kaikkiaan! Tytötkin kysyivät lähtiessä, että tullaanhan me tänne toisenkin kerran. No todellakin!

Loppujen lopuksi tämä(kin) päivä oli vähintään yhtä kuuma kuin aiemmat, että ihan hyvin oltaisiin pärjätty siellä Allas Sea Poolillakin. Mutta olen silti iloinen että lähdettiin juuri Porvooseen, kun ollaan siitä niin monet kerrat puhuttu. Mennään sinne altaalle joku toinen päivä, niitä toivottavasti vielä riittää tänä kesänä.

Huomenna alkaa sitten meidän eskarilaisen elämän viimeinen eskarilaisviikko, ja sitten hän on ekaluokkalainen. OMG! Ensi viikolla juhlitaan myös rakkaiden ystävien häitä (joihin liittyen polttareista tulossa ensi viikolla VIHDOIN postausta! Mutta joo, aivan ihana viikko varmasti tulossa, mua jännittää jo kaikki mahtavat hetket joita tullaan viettämään. Ihanaa toukokuun viimeistä viikkoa kaikille jo etukäteen <3