Vuoden 2021 tavoitteet ja sana

04.01.2021

Tavoittelin viime vuonna esimerkiksi riittävää lepoa ja lomaa ja onnistuinkin niissä mielestäni hyvin. Niihin vuosi 2020 tarjosi poikkeuksellisen (omg) hyvät puitteet. Samalla viime vuosi kuitenkin nosti pintaan sellaisia tunteita ja estoja, joiden olemassaolon olin jo ehtinyt unohtaa. Loma ja lepo on tärkeää, tottakai. Mutta nyt kun olen löytänyt ne ja oppinut huomioimaan niiden merkitystä arjessa paremmin, on aika tarttua taas härkää sarvista. Viime vuosi oli joku ihmeellinen läsnäolon, pysähtymisen ja heräämisen vuosi, joka pakotti punnitsemaan kaikkia elämän valintoja. No nyt on punnittu ja opeteltu – 2021, please anna mun jatkaa eteenpäin!

Tämä vuosi on se vuosi kun täytän 30 vuotta ja höpsöä tai ei, se merkitsee kyllä jotain. Vaikka 30 on vain  numero, enkä ajattele kenenkään muun ihmisen kohdalla siitä numerosta yhtään mitään, omassa elämässäni se merkitsee jonkinlaista käännekohtaa. Olen jo aiemmin listannut tavoitteita ennen kuin täytän 30 vuotta ja myös päivittänyt, miten olen niiden saavuttamisessa edistynyt. Tänä vuonna toivon voivani saavuttaa kenties ne loputkin tavoitteet, joita en vielä ole saavuttanut. Vielä on kahdeksan ja puoli kuukautta aikaa. Olen ihmisenä sellainen, että tarvitsen deadlineja, jotta saan asioita aikaiseksi.

Tavoitteet, joilla ei ole minkäänlaista määräaikaa, ovat tavoitteita, joiden edistämiseen en jaksa keskittyä riittävästi saavuttaakseni ne oikeasti. Jos taas minulla on tiedossa deadline, työskentelen määrätietoisesti saavuttaakseni tavoitteen. Kummallista, miten numerot muuttavat muka kaiken, mutta niin se vain omalla kohdallani on. Voin siis hyvin käyttää sitä vahvuutena ja asettaa itselleni niitä deadlineja jatkossakin.

Sain lukupiiriltämme joululahjaksi Sanna Sporrongin Unelmien kalenterin, jossa yksi tärkeimmistä tehtävistä oli määrittää yksi sana tälle vuodelle. Ensin hihittelin yksikseni, kun mietin erilaisia sanoja, jotka voisin kirjan ohjeen mukaisesti kiinnittää esimerkiksi peiliin tai jääkaapin oveen. Kaikki sanat, joita mieleeni putkahti, tuntuivat jotenkin turhalta tai teennäiseltä. Sitten se tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta mun päähän: ELÄ!

Viime vuosi oli harmaata välitilaa – kaikki tuntui olevan jossain määrin pysähdyksissä koronan takia. Tänä vuonna aion ELÄÄ. Niin yksinkertainen sana, mutta rehellisyyden nimissä, viime vuonna maaliskuun jälkeen se eläminen tapahtui puoliteholla, koska pelkääminen ja epävarmuus söi niin paljon tilaa mielestä. Pelko halvaannuttaa. Enää en aio antaa sille valtaa. En aio antaa pelon tahria ajatuksiani ja lannistaa enää. En aio elää puoliteholla, koska jokainen päivä meidän elämässä voi olla se viimeinen. Kuinka paljon harmittaisi, jos se viimeinen päivä tulisi keskellä puolitehoista harmautta? Olin niin onnekas, että niin ei käynyt. Ja nyt en aio enää antaa mahdollisuutta käydäkään niin.

Mitä tekisin jos en pelkäisi? Tiedän, että vuoden vaihtuminen ei maagisesti parantanut koronatilannetta ja paljon tulee olemaan epävarmuutta ilmassa vielä tänäkin vuonna. Mutta helpotus häämöttää jo tulevaisuudessa, tällekin on olemassa deadline. Se tekee elämisestä helpompaa. Suurin osa maailmasta, itseni mukaan lukien, tuntui vain odottavan, että vuosi 2020 on ohitse. Silloin on vaikea elää. Nyt en odota, vaan elän ja hengitän täysillä tätä vuotta. Ja vaikka muutama tavoite vuodelle onkin, en aio tavoitella niitä hampaat irvessä, vaan ilon kautta, niinkuin tähänkin asti. Eikä unelmien tavoittelu estä elämästä, päin vastoin.

En edelleenkään usko mihinkään new year new me -meininkiin. Itse asiassa uskon sen vastakohtaan. Stop-nappula pois pohjasta ja vanha, rohkea minä takaisin! Tämä on se vuosi kun me ihmiset voitetaan korona ja tämä on se vuosi kun täytän 30 vuotta. Minulla on mahdollisuus itse vaikuttaa omaan fiilikseeni, ohjata ajatukseni oikeaan suuntaan ja luoda itselleni sellaiset olosuhteet, joissa minulla on hyvä olla ja hyvä luoda uutta.

Elä. Se kuulostaa ihanalta vuoden tärkeimmältä tavoitteelta. Se ei painosta, se ei sido mihinkään. Se kannustaa tarttumaan hetkeen, löytämään mahdollisuuksia ja seikkailemaan – ja nauttimaan matkan varrella. Se kuulostaa niin ihanalta viime vuoden tahmeuden jälkeen, että olen aivan täpinöissäni.


Kuopuksen kaappiin isosiskojen jemmoista | 3-vuotiaan välikausivaatteet

26.08.2020

Kävin läpi meidän vaatejemmoja välikautta ja talvea ajatellen ja ilokseni huomasin, että kuopukselle meillä on kenkiä lukuunottamatta ihan kaikki mitä hän vain tarvita saattaa. Edellisen syksyn PO.Pin vuorillinen välikausihaalari menee vielä helposti. Onneksi  otettiin silloin sopivalla kasvunvaralla! Myös kuravaatteet ja kurahanskat olivat edelleen sopivat. Lisäksi jemmassa isosiskoilta oli KAXsin kuorihousut ja Reiman softshell-housut pari kokoa isompana. Nekin ovat jo käyttökelpoiset, vaikka kasvunvaraakin on vielä. Niille ei tosin ole takkia kaveriksi oikeassa koossa, mutta se ei haittaa.

Löysin jemmoista lisäksi pari “kaupunkitakkia”, jotka olivat molemmat sopivia. Toinen on Metsolan Outlet-löytö muutaman vuoden takaa ja toinen taas on esikoiselle viisi vuotta sitten ostettu villakangasbomber suloisilla pampuloilla. Kuopus tykkäsi molemmista kovasti.

Tämä on ihan mahtavaa, kun nyt ollaan siinä pisteessä kuopuksen kasvun kanssa, että hän alkaa olla saman ikäinen kuin meidän keskimmäinen oli silloin, kun saatiin tietää odottavamme vauvaa. Eli siitä asti olen osannut säästellä sitten vaatteita tulokkaalle.  Nyt saan nauttia niistä säästöistä, kun ei tarvitse ramppailla kaupoissa! Ihan parasta. Jemmasta löytyi myös sopivat kumisaappaat. Ainoastaan vedenpitävien välikausikenkien osto on siis edessä. Toistaiseksi ollaan pärjätty lenkkareilla ja kumppareilla nämä arjen ekat päivät.

Talvea varten löytyy tismalleen oikean kokoinen Molon takki sekä housut. Sitä kyllä mietin, että voi olla, että ostan kuitenkin haalarin vielä talveksi, kun se on helpompi pukea dagiksessa itse päälle. Mutta pohdiskellaan vielä ja tietty sovitetaan ensin viime talven haalari, josko se vielä mahtuisi. Meillä isosisarukset itse halusivat käyttää ehdottomasti takkia ja housuja silloin kun tämän koon kamppeet ovat olleet viimeksi käytössä, joten siksi ei ole haalaria heidän jäljiltä ks. koossa. Kaksi kokoa isompana taas sitten löytyy haalari, kun silloin on haluttu ennemmin haalari kuin kaksiosainen asu. 

Kävin asustejemmoja myös läpi ja kaikkea löytyy kaulurista vk-hanskoihin ja pipoista lapasiin ja villasukkiin. Keväälläkin pärjättiin viime syksyn kamppeilla, niin tämä on kyllä oikeasti aika pitkä aika, kun ei ole tarvinnut juurikaan tehdä hankintoja. Ihanan virkistävää. 

Keskimmäiselle menevät nyt ainakin vielä viime syksyn vk-kamppeet loistavasti, kun silloin otettiin hyvin kasvunvaraa ja esikoiselta on hänelle jemmoja hyvin myös. Esikoisella saattaa olla tarvetta uudelle vk-takille, mutta housut on varmaankin sopivat, jos muistelen koot oikein (en vielä ehtinyt etsiä kaikkea sovitukseen). Talvikamppeiden suhteen pitää mahdollisesti tehdä jotain hankintoja ja kenkiä ainakin (siis hitsi, esikoinen ottaa ihan kohta mun jalan koon kiinni), mutta katsellaan niitä sitten lähempänä talvea. Vielä ei ole mikään kiire onneksi talven varusteiden kanssa.

Silloin kun meillä isommat olivat pienempiä ja lastenvaateinto oli ylimmillään, niin mua välillä kyllästytti, kun jotkut vaatteet olivat niin monta vuotta putkeen käytössä. Vaikka hyvähän se tietysti oli, että pystyi käyttämään samoja. Isommilla on vain 1,5v ikäero, niin vaatteet menivät heti käyttöön pienemmälle kun jäivät isommalle pieniksi. Nyt kun on tämä isompi ikäero kuopukseen, niin aina oikein odottaa, että saa ne rakkaat lempparit taas käyttöön pitkän tauon jälkeen. Ihanaa!

Millaisia välikausivaatteita teillä on tälle syksylle? 


Random-asioita, jotka kiinnostaa mua juuri nyt

31.07.2020

Koska rakastan random-listojen tekemistä, halusin kirjoittaa listan random-asioista, jotka kiinnostaa mua juuri nyt. Listalla on pienempiä ja suurempia asioita, jotka ovat viime aikoina olleet mielessä erityisen paljon. Mitä sun listalta löytyy juuri nyt?

Asioita, jotka kiinnostaa mua tällä hetkellä:

– Voimaantuminen naisena. Moni ystävä ja tuttu on viime aikoina käynyt erilaisia (verkko)kursseja, joiden jälkeen he ovat löytäneet itsensä ihan uudella tavalla ja uskaltaneet olla kunnon bosseja. Sitä on ollut mahtavaa seurata! Vaikka koen uskaltavani toteuttaa itseäni suhteellisen rohkeasti, en todellakaan ole mitenkään räjähtävän itsevarma ja mun päässä on vieläkin joskus liikaa itseäni epäileviä ajatuksia. Mitä kaikkea voisinkaan saada aikaan ilman niitä? Ootteko käyneet itse jotain tällaisten aiheiden ympärillä pyörivää kurssia ja mitä ootte tykänneet? 

– Asuntosijoittaminen. Emme ole vielä alkaneet kiikaroimaan asuntoja uudelleen etuovesta oman asunnon oston jälkeen, mutta pyrimme sitä kohti, että ensi vuonna voisimme alkaa ainakin vilkuilemaan kiinnostavia sijoitusasuntoja. Sillä tavalla stressittömästi. 1,5 vuoden kiihkeä asunnon etsintä-prosessi on edelleen erittäin tuoreessa muistissa, joten sijoitusasunnon suhteen mennään varmasti sellaisella rennolla asenteella, eikä ainakaan etsitä kuumeisesti. Sitten jos ja kun se oikea tulee joskus vastaan, edetään sen mukaan. Sitä ennen kiinnostukseni kohdistuu pelkästään käsirahan säästämiseen, sekä kaiken mahdollisen tiedon imemiseen aiheeseen liittyen. Jos sinulla on vinkata hyviä kirjoja tai sivustoja aiheesta, otan vinkit kiitollisena vastaan. Onneksi lähipiirissä on myös innokkaita asuntosijoittajia, joilta saa paljon hyviä vinkkejä! Mutta tykkään lukea aiheesta ja opit jää itselläni parhaiten päähän lukemalla, niin siksi erityisesti kirjallisuus kiinnostaa. 

– Kirjat ja lukeminen. Voisin vaan lukea ja lukea ja lukea, kuten jo edellinenkin kohta paljasti. Se on niin parasta. Rakastan lukea erilaisten ihmisten tarinoita ja rakastan uppoutua hömppään. Rakastan oppia uutta ja inspiroitua. Kirjat tarjoaa niin paljon ja parhaimmillaan niillä voi olla valtava vaikutus omaankin elämään. Erityisesti tykkään myös meidän lukupiiristä, joka on tarjonnut ihan uudenlaisia lukukokemuksia. Löysin muuten kirppikseltä Nuorten äitien kirjan vuodelta 1947, huimaan kahden euron hintaan ja mun oli pakko ostaa se! Olen lukenut sitä suurella mielenkiinnolla ja ajattelin ehkäpä tehdä postauksen siitä, mitä eroavaisuuksia oli neuvoissa vuoden 1947 nuorille äidille nykyäiteihin verrattuna. Erot ovat aika huimia. 

– Väreillä sisustaminen. Olen huomannut, miten hyvä fiilis mulle tulee väreistä meidän kotona. Miten paljon rakastan kaikkia  värillisiä yksityiskohtia. Seuraan Instassa varmaan kymmentä eri värikästä sisustustiliä ja aina ihailen niitä upeita ja runsaita väriyhdistelmiä. Ehkä joskus olen vielä itsekin niin rohkea sisustaja, että meille tulee joku pinkki lavuaari ja viidakkoseinä vessaan. Toistaiseksi ollaan menty hieman hillitymmillä sävyillä alakerrassa, mutta kyllä pienikin väri, kuten se vaaleanpunainen sohva, jo piristää. 

– DIY -projektit. Lasten mentyä iltaisin nukkumaan olen viettänyt ihan liikaa aikaa Pinterestissä erilaisia DIY-ohjeita googlaillen. DIY-jutuissa kiinnostaa eniten se, miten vanhasta saa jotain uutta. Miten voi hyödyntää jo olemassa olevia juttuja ihan erilaisten uusien asioiden tekemiseen. 

– Kirjoittaminen. Sekä blogin että oman kirjan kirjoittaminen. En ole varmaan koskaan kirjoittanut niin paljon kuin viimeisen viikon aikana. Se on tosi puhdistavaa ja terapeuttista. Vaikka prosessi on vasta ihan alussa, se tuntuu jo niin tärkeältä. 

– Syksy. Vaikka kesä ja kesäsää on jotain niin parasta, niin jouluhullu sisälläni kuiskailee jo välillä, että kohta on taas joulu, meidän eka joulu täällä! Alle puoli vuotta enää. Syksyssä on aina toivoa ja uuden alkua. Rakastan kliseisiä syysjuttuja: uusia harrastuksia, peiton alle käpertymistä, kynttilöitä, juureksia ja kurpitsa-ruokia. Ja hei, syksy on ihana myös koska synttärit – syyskuussa juhlitaan taas minun ja esikoisen, sekä mun äidin synttäreitä. Mutta kyllä mä toivoisin, että saataisiin vielä muutamat kunnon uinti-säät tälle kesälle ensin, ennen kun alan fiilistelemään syksyä. Jos ensi viikolle aurinkoa ja muutama hellepäivä?

– Lasten kirjat. Ja erityisesti HYVÄT lastenkirjat. Sellaiset, jotka tarjoavat itselle ja lapsille ajattelemisen aihetta ja aivan uusia näkökulmia. Viime aikojen lemppareita ovat olleet esimerkiksi Tarinoita suomalaisista tytöistä, jotka muuttivat maailmaa, sekä kaikki Päiväkoti Heippakamu -sarjan kirjat. Ollaan käyty lasten kanssa myös kirjastossa nyt kesällä säännöllisesti, kun keväällä kirjastossa käynti ei ollut koronan vuoksi mahdollista. On aina ihana fiilis kun on kassi täynnä uutta luettavaa! 

– Maalaaminen. Kuten muutama viikko sitten kirjoitin, olen todellakin löytänyt takaisin vanhan harrastukseni pariin. Nykyään tulee maalailtua ainakin kerran-pari viikossa, eikä pelkästään lasten pyytämiä piirroshahmoja tai eläimiä, vaan kaikkea, mistä mulle itselleni tulee hyvä mieli. Kasveja, kukkia, abstrakteja muotoja, kasvoja, ihmisiä. Maalaaminen on ihanan rentouttavaa.

Millaiset asiat sua kiinnostaa juuri nyt? Mitä uutta haluaisit oppia seuraavaksi? 

Ihanaa viikonloppua kaikille!


10x Parasta just nyt heinäkuu

03.07.2020

* Postauksessa mainittu Suon villi laulu -kirja saatu ilmaiseksi arvostelukappaleena Wsoy:ltä. 

Tänään on heinäkuun ensimmäinen perjantai ja sen kunniaksi jaan teille muutamia tämän hetken suosikkiasioita. Näitä on kiva lukea jälkeenpäin ja muistella, että mitä sarjoja tai leffoja on tullut milloinkin katsottua ja mitä musiikkia kuunneltua. Mutta oikeasti mun suurin syy tämän postauksen tekemiselle oli leffa, joka me katsottiin tällä viikolla ja josta halusin ehdottomasti vinkata!

Paras leffa: Eurovision Song Contest: The story of Fire Saga.

Porattiin Oton kanssa molemmat loppuhuipennuksessa ja kysyttiin koko leffan ajan toisiltamme “MIKS TÄÄ ON NIIN HYVÄ?!?”. Leffa tuli Netflixiin kai viime viikolla ja katsottiin se yhtenä arki-iltana tällä viikolla. Se oli vaan tosi viihdyttävä ja oikea hyvän mielen leffa. Will Ferrell ja Rachel McAdams olivat rooleissaan huikeita ja tykkäsin myös kovasti kaikista leffan “euroviisubiiseistä”, ne olivat niin euroviisuja kun voi vaan olla. Hyvää lääkettä kun tänä vuonna euroviisut jäivät koronan takia väliin, tässä oli vähintään yhtä hyvät musat ja näyttävät esitykset. Meillä ei ollut mitään ennakko-odotuksia leffan suhteen, mutta se oli niin hauska! Leffan IMDB-arvosana on 6,6, eli mikään draaman mestariteos se ei todellakaan ole. Mutta jos haluaa nauraa ja tykkää euroviisuista, niin se on ihan täydellinen. 

Paras sarja: Tänään Netflixiin tullut The Babysitters Club!

Me odotettiin tätä esikoisen kanssa kuin kuuta nousevaa ja bingetettiin päivällä sitä jo muutama tunti. Sarjasta oli huhuja jo yli vuosi sitten, joten tätä on todella odotettu pitkään. Sarja oli juuri niin ihana kuin toivoinkin ja kirjasarjan faneille ehdoton katsottava!

Paras biisi: The Black Eyed Peas – Mamacita.

Siis kuinka siistiä, että varhaisnuoruuteni lempibändi on tehnyt paluun! Lähes kaikki (myös minä) kirjoittivat mun Krissen ystäväkirjaan vitosluokalla, että lempibändi oli The BEP ja kyllähän se nyt oli hitsin kova. Mamacitasta tulee hyvä ja tanssiva kesäfiilis. Ja parasta on se, että meidän 3v huutelee caliente milloin mihinkin asiaan. 

Paras kirja: Delia Owens: Suon villi laulu* (saatu arvostelukappaleena ilmaiseksi Wsoy:ltä). 

Meidän tämän kuun lukupiirikirja, jota on myyty maalmanlaajuisesti yli 6 miljoonaa kappaletta! Ihan huippuhyvä, vaikka ensin en meinannut millään päästä sisään. Ekat 50 sivua oli sellaista taistelua, sitten yhtäkkiä tarina vei mukanaan ja nyt olen kirjan puolivälissä ja en millään malttaisi laskea sitä käsistäni.  Kirja ilmestyy 17.8. luettavaksi.

Paras kosmetiikkatuote: La Roche Posayn 50+ aurinkosuojavoide.

Kuivuu tosi nopeasti, on hajusteeton ja suojaa ihan super hyvin! Tämä oli todella kovassa käytössä viime viikolla, kun oltiin paljon rannalla ja käytiin veneilemässä. Myynnissä apteekeissa. Myös lasten vastaava on hyvä, vaikka ei kuivukaan ihan yhtä nopsaa kuin tämä aikuisten versio. 

Paras juttu tässä viikossa: Nähtiin pitkästä aikaa rakkaita ystäviä, joita ei oltu nähty kuin viimeksi ennen meidän NYCin reissua. 

Syötiin pizzaa, lapset leikkivät, juteltiin kaikkea mahdollista, herkuteltiin mansikoilla ja kirsikoilla. Oli kyllä niin ihanaa!

Paras juttu, joka on vielä tulossa: MUN KESÄLOMA.

Loma, loma, loma. Päätin jo alkukesästä, että tänä kesänä pidän kaksi viikkoa lomaa. Ensimmäinen lomaviikko alkaa ensi viikon viikonloppuna, lauantaina 11.7. Toisen pidän vasta myöhemmin, kunhan löytyy sopiva ajankohta. Odotan lomaa ihan älyttömän paljon tämän koko intensiivisen kevään jälkeen. Se tulee tekemään niin hyvää. Loman aikana pidän blogivapaata, instaa saatan päivittää, mutta en ota siitä paineita ja teen sitä ihan omassa tahdissa, jos siltä tuntuu. Loman jälkeen jatkan taas samalla tavalla kuin ennenkin. 

Paras tekeminen lasten kanssa: Näin sadeviikolla täytyy sanoa, että pelikorteilla pelaaminen.

Siis meidän lapset on kehittyneet niin hyviksi kortin pelaajiksi, että kaksi vanhinta voittaa meidät vanhemmat ihan yhtä usein kun me heidät! Ihan huippua, kun he tarjoavat oikeasti haastetta. Kortin pelaaminen on ihanan helppoa ja viihdyttävää ja täydellistä sadepäivän puuhaa. Tänään tosin oli niin upea sää, että ei paljoa korttia pelattu vaan oltiin ulkona koko päivä ja pompittiin trampalla. 

Paras arkiruoka: Kaikki uuniruuat, koska meillä on viimein toimiva uuni!

Mutta erityisesti tänään ruuaksi nautittu tortelliinivuoka uunissa, johon sain reseptin ihanalta Kokit & Potit -Hannelelta! Ruoka valmistui tosi nopeasti ja oli ihana syödä pastaa parin viikon tauon jälkeen. Pasta on mun ikilemppari ja ihanaa kun sitäkin voi valmistaa uunissa. Tämä resepti valmistui 20 minuutissa ja oli tosi helppo, onnistuisi varmasti meidän lapsiltakin esim. valmistaa itsekseen. 

Paras juoma: Hiilihapotettu lähdevesi.

Ikisuosikki, jota etenkin näin kesällä kuluu paljon. Onko teillä muuten jotain hiilihapotuslaitetta kotona käytössä? Suositteletteok jotain, tai onko joku tietty, jota ette suosittele missään nimessä? Me ollaan pitkään mietitty, että olisiko sellainen kätevä, kun kuitenkin juodaan paljon juuri hiilihapotettua vettä.

Ihanaa viikonloppua kaikille <3


Arkeen paluu hiihtoloman jälkeen

25.02.2020

Tultiin takaisin kotiin Oulusta ja meillä oli kyllä siellä niin kivaa! Lasten hiihtoloma kului kuin siivillä, kun Oulussa oli niin paljon kivaa tekemistä ja rakkaita ihmisiä. Meidän hiihtolomalle ei tällä kertaa kuulunut varsinaista hiihtämistä (no okei, ei ole kuulunut vielä ikinä), mutta ulkoilua senkin edestä. Oulussa oli jo valmiiksi lunta ja viikonloppuna sitä satoi vielä reippaasti lisää. Kun me lähdettiin sieltä, Oulu oli vihdoinkin se ihana ja kaunis talven ihmemaa, jollaisesta ollaan haaveiltu koko alkuvuosi.

Hiihtoakin on kuitenkin luvassa, sillä lähdetään ensi viikolla vielä Oton perheen kanssa mökkeilemään ja laskettelemaan! Vanha alppihiihtovirtuoosi Otto palaa rinteeseen yli kymmenen vuoden tauon jälkeen ja saa samalla opettaa meidän lapsetkin laskettelemaan (ja mut). Mä olen itse lasketellut kaksi kertaa koko elämäni aikana ja meidän esikoinen on ollut kaksi kertaa laskettelemassa, mutta nuorimmat pääsevät ensi viikolla rinteeseen ekaa kertaa. Onneksi Oton perheessä on monta taitavaa laskettelijaa, niin opettajia riittää meille kaikille noviiseille. Siitä tulee varmasti hauskaa ja jännittävää!

Jotenkin hassua, että ei olla aikaisemmin lähdetty porukalla laskettelemaan, kun joskus alppihiihto on ollut puolet Oton elämästä. Mutta hei, kerta se on ensimmäinenkin. Meillä on ollut niin paljon kaikkea muuta hauskaa, että laskettelu ei ole käynyt edes mielessä. Mutta voi olla, että tämän jälkeen laskettelukärpänen puraisee pahemman kerran ja ollaan rinteessä jatkossa joka talvi enemmänkin. Ei voi tietää jos ei kokeile.

Viikonloppuna juhlittiin Oulussa mun tädin nelikymppisiä. Päivällä kahviteltiin ja lapsetkin olivat mukana, mutta illaksi he lähtivät yökylään mummulaan. Enpä ole aikoihin ollut yhtä vauhdikkaissa kotibileissä kuin nämä! Vanhat kunnon kotibileet olivat kyllä niin hauskat ja tanssittiin ja tampattiin ihan hulluna kasari-ysärisoittolistan ja Antti Tuiskun tahtiin. Jos mun nelikymppiset sitten tulevaisuudessa on edes puoliksi näin vauhdikkaat niin olen kyllä onnistunut, hah. Oli ihana juhlia mun tätiä, joka yleensä järjestää kaikille muille juhlia. Kerrankin hän oli illan tähtenä ja mä sain auttaa seremoniamestarina. Vedin mm. tietokilpailua ja pallonheittokisaa, joista jälkimmäisessä olin itsekin mukana ja sain muuten vieläpä eniten palloja koriin! Yllätyin kovasti tästä menestyksestä.

Käytiin Oulussa lasten kanssa leffassa katsomassa uusi Heinähattu, Vilttitossu ja ärhäkkä koululainen -leffa joka oli kyllä hauska. Se oli ehkä mun mielestä hauskin Heinähattu & Vilttitossu-leffa tähän asti, jonka myös meidän 3-vuotias jaksoi hyvin katsoa. Leffassa tapahtui koko ajan, eikä se ollut mitenkään liian pitkä vaan juuri sopiva. Leffassa on sympaattisten ja hauskojen juttujen lisäksi kyllä myös yllättävän paljon lällättelyä ja nimittelyä, mikä mua vähän häiritsee.

Jotenkin tuntuu vaan oudolta, että miksi sellaista pitää ylipäätään näyttää tai opettaa vielä lapsille?  Sellainen toive tulevaisuuden Heinähattu & Vilttitossu -leffoille, että voisiko sitä lällättelypuolta edes aavistuksen vähentää? Olen varma, että hauskan ja viihdyttävän lasten elokuvan saa tehtyä ilman nimittelyä ja lällättelyäkin. Vai mitä olette muut vanhemmat mieltä? Toki Vilttitossun ilkikurisuus ja pikkusiskon kujeilu on nimenomaan se juttukin, mutta olen varma, että sitäkin voi toteuttaa muuten kuin esim. nimittelemällä.

Sellainen spontaani avautuminen, heh. No, ei onneksi ole niin vakavista asioista kysymys ja kyllä siis tykkään sekä kirjoista että leffoista tosi paljon, varsinkin, koska tulee myös oma lapsuus mieleen tutuista hahmoista. Mutta tällaisetkin jutut välillä vanhempana mietityttää, kun meidän kotona muiden haukkuminen tai tahallinen härnääminen ei vaan ole ok. Leffoissa tuo ehkä nimenomaan mietityttää enemmän, koska niissä siihen kiinnittää enemmän huomiota, kun on kuva ja ääni.

Nyt takaisin kiinni arkeen ja kotihommiin, meillä on ainakin viisi koneellista pyykkiä pestävänä, isot ruokaostokset tehtävänä ja paljon töitä ja koulua tälle viikolle. Ihanaa hiihtolomaa, jos lomailette tällä viikolla ja muille mukavaa arkiviikkoa!

PS: Meidän uusi Yhdessä -podcast-jakso ilmestyi eilen ja sen aiheena on ne kolme maagista sanaa, Minä rakastan sinua. Kuinka monelle Otto on sanonut ne ennen mua? Entäs mä ennen Ottoa? Milloin sanottiin toisillemme ekan kerran? Kuinka nopeasti ne voi sanoa? Miten osoitamme rakkautta arjessa ja mitä opetamme rakkaudesta lapsille? Sanommeko omille vanhemmillemme edelleen usein minä rakastan sinua? Mm. näihin kysymyksiin vastaus uusimmassa jaksossa, joka löytyy tuttuun tapaan Spotifysta, Soundcloudista ja Apple Podcasteista.