Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Liberon ja Lifien kanssa. Kuten ensimmäisessä Liberon Brand Ambassador-postauksessa kerroinkin, me testataan vauvan kanssa tänä vuonna Liberon vaippoja. Tällä hetkellä meillä on testissä Touchit, jotka on meidän lisäksi aika moni muukin testannut parhaiksi vaipoiksi. Libero nimittäin järjesti viime syys-lokakuussa kaikkien aikojen suurimman vaippatestinsä Pohjoismaissa, jossa yli 60 000 perhettä testasi Touch-vaippoja. Mukana oli Suomestakin yli 7000 perhettä, ja kaikkien vastaukset koottiin tietokantaan ja ne ovat sieltä kenen tahansa luettavissa koska tahansa.

Vanhemmat ja lapset kutsuttiin testaamaan vaippoja ihan tavallisessa arjessa, tosielämässä, jotta saatiin mahdollisimman luotettavia tuloksia siitä millaisia vaipat ihan oikeassa käytössä ovat. Jokaisen testiperheen vastaukset lähetettiin eteenpäin myös Liberon tuotekehitystiimille länsinaapurimme Ruotsin Göteborgiin, jotta vaippoja voidaan kehittää yhä paremmiksi ja paremmiksi. Libero testaa vaippojaan sekä laboratoriossa, että kuluttajatesteissä.

Liberon suurimman vaippatestin perheiden vastauksia pääsee lukemaan Liberon sivuilta. Yli 63 000:sta testiperheestä 56 000 suositteli Libero Touch -vaippoja, mikä on mun mielestä aivan loistava tulos kun kuitenkin miettii miten erilaisia perheitä ja erilaisia vauvoja noinkin suureen ihmismäärään mahtuu. Mikään ei varmasti koskaan voi olla sellainen tuote joka sopisi ihan jokaiselle, mutta noiden lukujen perusteella Libero on päässyt aika lähelle Touch-vaipoillaan.

Mekin ollaan tykätty vaipoista, kuten ekassa postauksessa kerroin. Nyt käytössä on jo Touch-vaippojen 2. koko, joka menee varmasti pidempään hyvin. Kertaakaan vaipat eivät ole falskanneet, ja vauvan iho on pysynyt oikein hyvänä eikä ole mennyt rikki. Vaipan etuosasta löytyvä kosteusindikaattoriviiva on tosi kätevä, kun se kertoo milloin vauvan vaippa pitää vaihtaa. Varsinkin ekoina päivinä kun täytettä ei vielä vaippaan kovin usein tai paljoa tullut niin oli hyvä tsekata siitä viivasta että milloin on tarvetta vaipanvaihdolle.

Mulle tärkeintä vaippoja valitessa on se että vauvan olo on mukava, eikä vaippa ärsytä ihoa tai päästä tavaraa läpi tai ohi. Vaipan pitää istua hyvin ja tuntua mukavalta ja pehmeältä päällä. Liian paksut tai kovat vaipat eivät varmasti tunnu kenestäkään kivalta. Arvostan myös sitä että vaipat eivät sisällä voiteita, ja ne on tuotettu niin ympäristöystävällisesti kuin kertakäyttövaippoja on mahdollista tuottaa. Libero Touch-vaipoilla ja kaikilla muillakin Liberon tuotteilla on joutsenmerkki sekä FSC-sertifiointi, joten ne täyttävät tiukat ympäristökriteerit.

Mä palaan kertomaan meidän vaippatestin tuloksia myöhemmin, kunhan kokemusta on kertynyt enemmän sekä vauvalle että meille vanhemmille. Toistaiseksi vaikuttaa kuitenkin erittäin lupaavalta ja jatketaan testaamista innolla.

LUKIJAKILPAILU: 

Onko teillä testattu Liberon Touch -vaippoja? Kommentoi vastauksesi tähän postaukseen ja jätä sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään, niin osallistut kahden Libero-viltin arvontaan! Voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Arvonta-aikaa on 28.2. klo 22.00 asti. Löydät arvonnan tarkemmat säännöt TÄÄLTÄ.

Onnea arvontaan kaikille ja ihanaa päivää!

Tänään on aika päästää Otto ääneen, sillä vuorossa on Oton synnytyskertomus <3 

Muistatteko mikä on refleksitesti? Puhun siis siitä pelistä jossa piti niitä neljää eriväristä nappulaa mäiskiä sitä tahtia kun niissä syntyi valo, en siitä kun kaveri huutaa että ”aivot mukaan” jonka jälkeen yritetään paniikissa ottaa kiinni suunnasta X lentävää esinettä Y. Se peli kuvastaa aika hyvin miltä tuntuu olla synnytyksessä mukana näin miehenä, paitsi että nappeja on vähintään viisikymmentä eikä hutipainalluksesta saa aloittaa alusta. Siltä minusta ainakin tuntui kun yritin parhaani mukaan auttaa vaimoani, kun tämä suoritti kolmatta kertaa elämässään pientä ihmettä.

Tottakai minulla oli tässä tapauksessa pieni etu, olihan kyseessä jo kolmas lapsemme. En ehkä neuvonut puudutuslääkäriä kuten ensimmäisellä kertaa, tai you know, ottanut tirsoja kuten toisella kerralla. Kohelsin kuitenkin oman osuuteni. Tälläkin kertaa.

Moro taas, pitkästä aikaa t. harvinaisen osuvasti itse kruunattu Akkavalta-Otto. Iina viettää vapaailtaa kun meillä on anoppi kylässä, ja ajattelin että nyt jos joskus olisi hyvä hetki tulla vähän avautumaan synnytyksestä. Vaimoni ehkä hieman toivoi että kertoisin oman synnytystarinani, ja osittain sen teenkin. Keissi nyt valitettavasti on vähän niin että kaiken sähläämiseni ohella en todellakaan pysty muistamaan koko päivästä niin paljoa kuin Iina.

Ellen olisi aloittanut koko tapahtumaa telomalla varvastani ja palauttamalla itseäni maan pinnalle, en varmaan muistaisi tätäkään pientä. Sattuipa meinaan niin että heti kun Iinalla meni lapsivedet, aloin minä paniikissa juoksemaan ylös ja alas portaita katsomassa että meillä on kaikki kasassa. Siinä samalla onnistuin lipeämään ja irroittaman oikean jalkapöytäni ja pottuvarpaani välistä noin 90% siellä olleesta ihosta.

Meillä oli kuitenkin vauva tulossa, niin ei muuta kuin desinfiointiainetta, talouspaperia, teippiä ja sukka jalkaan. Päivän tähti oli kuitenkin vaimoni, ei varpaani. Yllätys, eikö.

Ensimmäisen varsinaisen virheen tein siinä etten ollut muistanut tankata. Ei iso moka, mutta moka kuitenkin ottaen huomioon että olimme jo viikkoja olleet ”valmiita” synnytystä varten ja olen normaalisti todella ennakoiva ihminen. Polttoainetta oli tarpeeksi parinkiin rundaan edestakaisin, ei siinä, merkkivalo vaan sattui juuri syttymään. Auto on kuitenkin dieseli, ja olen turhan usein kuullut tarinan siitä kuinka dieselautoa ei saa päästää liian tyhjäksi että olisin voinut hyvällä omallatunnolla olemaan tankkaamatta siinä lapsivesien menon ja lapsen syntymän välillä. Hyvää työtä.

Ja koska autolla koheltaminen ei riittänyt, tuli seuraava pulma vastaan heti parkkiin laittamisen jälkeen. Minulla, kuten monella muullakin suomalaisella, on käytössä kätevääkin kätevämpi EasyPark joka oli kätevyyttään hälyttänyt minulle useita viikkoja siitä kuinka pankkikorttini tiedot sovelluksessa olivat menossa vanhaksi. ”Ahaa hyvä tietää”, olin sovellukselle kuitannut, kerta toisensa jälkeen. Kunnes en enää voinut. Kesken synnytyksen.

Minulla on tapana saada sakot aina ja heti kun on mahdollista sakot saada, ja koska lapsen pitäminen Suomessa on muutenkin hintavaa, en todellakaan aikonut heti ensimmäiseksi heittää parkkisakkoja uuden perheenjäsenemme syyksi, puhumattakaan siitä että olisin muka antanut tämän vaikuttaa Iinaan.

Jollain ihmeen konstilla onnistuin todennäköisesti taikomaan jostain kolmannen käden, koska autosta poistumisen ja synnärille ilmoittautumisen välillä olin onnistunut kaikkien kassien kantamisen ja vaimon taluttamisen ohella syöttämään sovellukseen uudetkorttitiedot ja läppäisemään parkkiajan jonnekin kolmen viikon päähän.

Itse synnärillä tilanne kuitenkin hieman rauhottui. Kävi miten kävi, olimme jo perillä avun luona, eikä lapsi voinut enää syntyä jätesäkillä ja pyyhkeellä vuoratulle etupenkille. Ehdimme hiukan hengähtää. Sain jopa jossain vaiheessa oikeat tarvikkeet varpaani hoitoon joka oli siinä vaiheessa mennyt niin karun näköiseksi että kaiken muun keskellä kesti puolitoista päivää ennenkuin uskalsin taas katsoa miten pikkukaveri voi.

Vastuun kuitenkin lopulta siirryttyä minulta Iinalle ja kätilöille, lopetin minäkin koheltamiseni. Pidin vain huolen etten ollut kenenkään tiellä, autoin aina pyydettäessä ja annoin Iinalle vuorotellen kättä puristettavaksi ja ilokaasunaamaria. Iina ei ole kuitenkaan koskaan kuunnellut minua ponnistuvaiheessa, aina vain kätilöä, eikä minulla ollut enää muuta tehtävää kuin jännittää ikuisuudelta tuntuneen ajan. Voin vain kuvitella miltä Iinasta tuntui.

Ja hyvinhän se meni taas tälläkin kertaa, onneksi. Niin oudolta kuin se tuntuukin, oli ikuisuudelta tuntunut tilanne silmänräpäyksessä ohi. Mikä alkoi valuvana vaimona vessan edessä oli hetkessä muuttunut pieneksi ihmiseksi, ainoaksi asiaksi millä enää siinä vaiheessa oli merkitystä. Samalla tavalla kuin kahden aikaisemmankin synnytyksemme yhteydessä en tälläkään kertaa onnistunut poraamaan sisäisesti, kuitenkin ilmeisesti vaimoni mukaan edes ”coolisti” vaikka omasta mielestä porasinkin kuin kulkusensa pyöräntankoon lyönyt pikkupoika.

En pääse yli siitä kuinka tunteisiin synnytys aina menee. Kolmas kerta tai ei, tuntui meidän uusimman alastoman pikkupötkön ensimmäinen vihainen huuto siltä kuin joku olisi ajanut rekallisen tunteita päin seinää. Tuima, pieni ja suurisilmäinen nahkapötkö joka tuli tähän maailmaan isänsä lailla vastatuuleen kusten, napanuora kahdesti kaulan ympärillä. Vanhinta isosiskoaan muistuttava pieni sankari joka muuten ottaa maailman rennoimmin mutta tarpeen tullen komentaa ja tarkoittaa sitä. Ihan täysin isin tyttö, kuten meidän kaksi aikaisempaakin.

Tässähän vaiheessa olemme koko perhe olleet kotona jo pari viikkoa, ja vielä on noin viikko aikaa ennen kuin palaan taas hetkeksi töihin. Vauva on antanut meidän nukkua, ja niin perhettä kuin kaveria on rampannut ihastelemassa tuota pientä ihmettä. Me olemme tätä nykyä viisihenkinen perhe, ja vaikka kaikki onkin hieman vielä pelottavaa ja uutta, tuntuu kaikki erittäin luonnolliselta. Innolla odotan millainen tästä kasvaa.

Otto <3

Tänään vauva on kaksi viikkoa vanha. Hänen oma persoonansa on alkanut tulla yhä enemmän esiin hereillä vietettyjen minuuttien lisääntymisen myötä. Ja pakko sanoa: meidän vauva on aivan mahtava tyyppi! Kuinka voi tuijotella jotain sydänlasit silmillä vaan kokoajan? Hän on ihan hurmaava neiti ja tekee meidät kaikki niin onnelliseksi.

Hän pitää maailman söpöintä pientä ähinä-ääntä, jonka seassa kuuluu jo välillä ihan pieniä jokelluksiakin. Välillä hän vaan tuijottelee suurilla silmillään ihan hipihiljaa vaikka kuinka kauan. Hän osaa jo katsoa suoraan syvälle silmiin ja seurata lelua ja ääntä katseellaan. Hän voisi katsella isosiskojaan vaikka kuinka pitkään, ja viihtyy ihanasti molempien sylissä sohvalla.

Vauva on rauhallinen tyyppi ja melko kärsivällinenkin. Hän viihtyy lattialla oman peiton päällä hengaillen, ja usein nukahtaakin siihen. Hän nukkuu pitkiä päiväunia melkeinpä missä vaan, ja on kehittänyt itse itselleen omanlaisensa rytmin, johon kuuluu täsmällinen ruokailu 2-3h välein päivisin. Joka ilta hän bulkkaa tissillä tunnin-pari jotta jaksaa sitten nukkua pidempiä pätkiä yöllä. Hän on kova syömään ja kasvaa hienosti. 50cm housut ovat jo jääneet pieneksi meidän pitkäsäärelle, 50cm bodyt taas ovat edelleen aivan sopivia.

Vauva hymyilee ihanasti vahingossa unissaan. Tarkoituksellista hymyä saadaan varmaan odottaa vielä jonkin aikaa mutta ai että nuo pienet vahinkohymyt sulattavat sydämen. Voisin vaan tuijotella tyttöä oikeasti vaikka koko illan kun hän nukkuu ja paijata hänen silkinsileää pientä poskeaan. Silloin kun vauva nukkuu päiväunia jossain muualla kuin mun sylissä, mulle ehtii tulla häntä jo ihan hirmuinen ikävä, vaikka hän olisi metrin päässä.

En malta odottaa että saan oppia tuntemaan vauvaa vielä enemmän. Mistä hän tykkää, millainen hänen äänensä on kun hän puhuu, miltä hänen naurunsa kuulostaa. Samaan aikaan en kuitenkaan haluaisi mennä enää yhtään minuuttia eteenpäin, vaan jäädä tähän ihanaan täydelliseen hetkeen. Hän on niin ihana, voisiko ajan vaan pysäyttää?

Ei me uskallettu haaveillakaan että vauva-arki voisi alkaa näin ihanasti tällä kertaa, ja musta tuntuu että joka päivä hämmästellään monta kertaa ääneen että kaikki on vaan niin hyvin. Vaikka aika kuluu eteenpäin, vauva kasvaa ja arki arkistuu – näillä ainutlaatuisen ihanilla ensimmäisillä päivillä tulee olemaan kyllä iso paikka mun sydämessä ikuisesti. Kaiken sen odotuksen ja toivomisen ja kaikkien viime vuoden rankkojen juttujen jälkeen tämä tuntuu täydelliseltä, ihanalta ja voimaannuttavalta.

Vauva on varastanut meidän kaikkien sydämet ihan kokonaan, ja olen varma että ihastutaan häneen vaan päivä päivältä enemmän <3

Pikkuvauva-arkea on nyt takana puolitoista ihanaa viikkoa. Päivät on menneet uskomatonta vauhtia. Ihan niinkuin raskausaikana ajattelinkin, nyt se pitkä odotus tuntuu menneen niin nopeasti ohi vaikka silloin ne päivät olivat maailman pisimpiä.

Vauva on sujahtanut ihanasti osaksi meidän perhettä ja meidän arkea. Hän tuntuu niin omalta, ja isosiskotkin ovat ottaneet hänet ihanasti vastaan. Raskausaikana jo huomasin miten meidän nykyinen keskimmäinen odotti vauvaa kovasti ja oli ylpeä tulevasta isosiskon pestistään. Välillä kuitenkin mieleen hiipi epäilys että miten perheen ”vauva” ottaa muutoksen ja sen ettei olekaan enää se kaikkein pienin. Jännitin ihan turhaan, sillä hän on ottanut uuden roolinsa vastaan niin hienosti ettei tosikaan.

Päiviin ja öihin on löytynyt jo oma rytminsä mikä tuntuu hyvältä ja helpottaa arkea. Heräillään aina 9-10 välillä ja kun olen syöttänyt vauvan, hän jatkaa vielä unia Oton kainalossa jonkin aikaa. Iltaisin mennään nukkumaan vähän ennen puolta yötä Oton kanssa, ja vauva nukkuu yleensä siitä puolesta yöstä tuonne aamuun asti yhdellä syötöllä joka on n. 5-6 aikaan aamulla. Hän aloittaa yöunensa sylissä jo muutamaa tuntia ennen puoltayötä ja syö sitten samalla kun mennään nukkumaan.

Pikkuisen jännittää se kun Otto puolentoista viikon kuluttua palaa töihin siihen asti että hänen vanhempainvapaakautensa alkaa, mutta eiköhän sekin suju ihan mallikkaasti. Ja vaikka ei aina sujuisikaan ihan maailman parhaiten niin uskon että me kuitenkin selvitään niistä ei-niin-mahtavistakin päivistä kunnialla. Turhaa silti vielä miettiä sinne asti kun nyt on aikaa kuitenkin nauttia tästä yhteisestä ajasta, joka on maailman parasta.

*Vauvan peitto* ja pehmoeläin* saatu Cubukselta, ne ovat Cubuksen uusinta C-Mini vauvojen sisustustuotemallistoa, joka on ihan vasta tullut myyntiin. Sarjaan kuuluu myös pussilakanoita* ja pyyhe* ja olen aivan hullaantunut!

Olen yrittäyt aina vauvan päiväuniaikaan huomioida tyttöjä niin paljon kuin mahdollista. Ollaan leikitty barbeilla, luettu kirjoja, pelattu korttia ja leivottu yhdessä. Toiset pidemmät päiväunet taas olen käyttänyt työntekoon, ja tämä on sujunut ihan mukavasti toistaiseksi kun olen himmaillut blogin kanssa. Sitten kun palaan normitahtiin niin tytötkin ovat ehkä jo palanneet päiväkotiin mikä taas jättää lisäaikaa työnteolle keskellä päivää ja vapauttaa vastaavasti taas viikonloppuja ja iltoja. Kaikki tietysti riippuu myös siitä kuinka hyvin vauva nukkuu tulevaisuudessa, mutta pidetään sormet ristissä että hän jatkaa samalla tiellä kuin tähänkin asti.

Tänään meillä on ensimmäinen pidempi päivä tyttöjen ja vauvan kanssa nelistään, kun Otto menee ottamaan tatuointia ja siinä menee melkeinpä koko päivä. Saadaan kyllä tänne kaverit kylään ja uskon että päivästä tulee kiva. On ollut ihanaa nähdä paljon läheisiä kun he ovat tulleet moikkaamaan meidän uusinta tulokasta.

Ihanaa alkavaa viikonloppua kaikille <3

Tänään tuli viikko siitä kun tultiin vauvan kanssa kotiin. Vauvan ensimmäinen viikko kotona on ollut jotenkin niin ihana, itkettää että se on jo ohi. Toisaalta ihanaa kun kokoajan arki ja elämä normalisoituu tästä, vaikka edelleen vauvakuplassa ollaankin. Lapset ovat olleet edelleen kotona päiväkodista, ja ovat ainakin ensi viikon vielä. He itse kaipailisivat jo kavereiden seuraa mutta päiväkodissa on ollut vatsatautia niin me ollaan pidetty heidät kotona ettei vaan tule ikäviä pöpöjä kotiin. Onneksi täälläkin on ollut tekemistä kun on käynyt vieraita ja on ollut niin kaunis ilma että he ovat viihtyneet paljon ulkona leikkimässä omalla pihalla.

Eilen vietettiin ystävänpäivää askarteluiden ja herkuttelun merkeissä ja tänään ollaan vaan oltu ja öllötelty. Mä kerkesin tehdä kotona vähän lisämuutoksia juuri synnytyspäivänä ja pitäisi keittiön uudesta ilmeestäkin päästä postaamaan kun siellä vilahtaneista uusista verhoista on tullut kyselyä! Lisäksi tulossa on myös toivottua postausta mun palautumisesta näin kolmannella kerralla. Olen kuitenkin iloinen siitä että olen osannut ottaa rennosti bloginkin suhteen, nämä ensimmäiset päivät ja viikot vauvan kanssa ovat niin arvokkaita että en halua missata sekuntiakaan.

Vauvalla oli maanantaina ensimmäinen neuvola, joka oli neuvolan kotikäynti. Neiti oli ylittänyt syntymäpainonsa kuudessa ja puolessa päivässä jo komeasti 60 grammalla. Hän kasvaa siis oikein hyvin mun rintamaidolla, täytyy olla tyytyväinen ja helpottunut. Ei kyllä ole kertaakaan tuntunutkaan vielä siltä että maito ei riittäisi, vauva on syönyt säännöllisesti ja vaikuttanut oikein tyytyväiseltä. Ihanaa kun imetys on sujunut niin luonnollisesti ja hyvin eikä ole tarvinnut miettiä sitä sen enempää.

Ollaan saatu nukuttua hyvin ja en ole herätellyt vauvaa öisin syömään vaan hän on itse herännyt aina kerran tai kaksi yössä syömään ja nukahtanut sitten heti uudelleen. Viime yönä vauvan pisin unipätkä oli klo 1.00-7.45 eli aika huikean hulppeat yöunet saatiin nauttia! Päivisin hän syö aika säntillisesti kahden tai kolmen tunnin välein, ja viettää aina suunnilleen tunteroisen syönnin jälkeen hereillä ainakin aamulla ja illalla, päivällä vähän lyhyempiä hetkiä. Täytyy toivoa että unenlahjat säilyvät yhtä hyvinä jatkossakin, mutta vaikka eivät säilyisikään niin ainakin voidaan olla onnellisia jokaisesta näistä yöstä jotka ollaan saatu nukkua hyvin. Olo on levännyt ja virkeä ja mahdolliset tulevat huonot yötkin jaksaa paremmin kun on saanut toipua synnytyksestä ja loppuraskauden unettomuudesta kunnolla.

Otolla on vielä tämä ja ensi viikko isyyslomaa jäljellä ja me otetaan niistä kaikki irti. Vietetään aikaa yhdessä perheenä, ja ensi viikolla viimein päästään sitten kaikki yhdessä ulkoilemaankin ellei tule jotain megapakkasia. En malta odottaa!

Ihanaa päivää kaikille <3