Video -workshopissa oppimassa

06.12.2016

Syksy ASUSin Brand ambassadorina on ollut mielenkiintoinen, ja viikko sitten oli ehkä tähän asti mielenkiintoisin workshop jossa saatiin vinkkejä siihen kuinka tuottaa parempaa videomateriaalia. Vinkkejä meille oli antamassa vloggaaja ja bloggaaja Valtteri Sandberg, jolla on videoiden kuvaamisesta ja editoinnista vuosien kokemus. Varsinkin kun olen itsekin viime aikoina yrittänyt panostaa hieman enemmän myös videosisältöön blogin ohella, tämä workshop tuli todella tarpeeseen ja sytytti taas hetken kadoksissa olleen kipinän videoiden tekemiseen. Osan vinkeistä mä jo tiesin etukäteen, mutta sain todella paljon kullanarvoisia neuvoja siihen kuinka tavoittaa enemmän ihmisiä omalla kanavallani, ja kuinka tehdä viihdyttäviä ja hyviä videoita.

ASUS siis järjestää tässä syksyn aikana neljä workshopia, joissa on käyty läpi työkaluja siihen miten kehittyä bloggaamisessa ja kaikessa siihen liittyvässä, niin pienten kuin isompienkin niksien avulla. Ensimmäisessä workshopissa keskityttiin hakukoneoptimointiin ja tavoitteelliseen bloggaamiseen, tokalla kerralla käytiin läpi windowsia käyttöjärjestelmänä ja nyt tosiaan tässä kolmannessa keskityttiin videosisältöön. Vielä on yksi workshop jäljellä juuri ennen joulua ja mä olen siitä tosi iloinen. Workshopien parhaat vinkit koostetaan myös ASUSin The Next Level of Blogging with ASUS –asiantuntijablogin, joka löytyy osoitteesta www.asus.indiedays.com. Workshopeihin voi hakea kuka tahansa bloggaaja täyttämällä blogista löytyvän ilmoittautumislomakkeen! Olen itse kokenut saamani vinkit tosi hyödyllisiksi ja oppinut tässä syksyn aikana paljon tehokkaammaksi blogin pitämisessä, nykyään langat pysyvät paljon paremmin käsissä enkä ole kokoajan aivan pyörällä päästäni deadlinejen kanssa.

Mä kokosin teille pienen kymmenen kohdan listan parhaista videovinkeistä joita viime viikolla saatiin Valtterilta, näiden avulla kuka tahansa pääsee hyvään alkuun tubettamisessa.

1. Jos haluat saavuttaa videoillesi yleisöä, tee videoita youtubeen, älä Vimeoon. Youtube auttaa vloggaajia, suosittelee videoita  ja siellä uutta videosisältöä on helpompi löytää joten uudetkin vloggaajat saavat katseluita.

2. Panosta kanavasi yleiseilmeeseen, niin että kaikki on linjassa keskenään ja kanavallasi on tunnistettava oma look kansikuvan, videoiden pikkukuvien ja nimen osalta.

3. Sijoita hyvään kameraan, tilavaan muistikorttiin, jalustaan sekä mikrofoniin, jotta saat tuotettua laadukasta sisältöä.

4. Alkuun pääset kuvaamalla luonnonvalossa, mutta jos haluat tehdä videoita ammattimaisemmin, kannattaa hankkia ainakin kaksi softbox-valoa, joilla saat valaistua videot ja pystyt kuvaamaan muulloinkin kun keskipäivällä.

5. Videoiden tausta on tärkeä, se on olisi hyvä olla rauhallinen silloin kun kuvataan videoita joissa pysytään paikoillaan yhdessä kohdassa. Taustaksi voi ostaa esimerkiksi erilaisia kankaita.

6. Erilaisia videotyylejä on paljon. Tällä hetkellä suosittuja ovat mm. My Day -videot, Storytimet joissa kerrotaan jostain elämän suuresta käännekohdasta, tutoriaalit, DIY-videot ja erilaiset haasteet joita Youtube on pullollaan. Hyviä ideoita videoihin saa myös blogipostauksista, monet blogipostaukset toimisivat hauskasti myös videona.

7. Kannattaa tehdä yhteisvideoita muiden tubettajien kanssa ja verkostoitua rohkeasti kommentoimalla toisten videoita ja seuraamalla muiden kanavia.

8. Videot kannattaa nimetä houkuttelevasti, ja videoille kannattaa lisätä aina erillinen pikkukuva jossa nimi myös näkyy. Ihmiset eivät kiinnitä niin paljoa huomiota videoihin joista pikkukuva puuttuu koska ne hukkuvat massaan.

9. Hyvän videoiden pituuden löytää kokeilemalla. Esimerkiksi My day-videot voivat olla vähän pidempiä, kun taas DIY-videot kannattaa pitää mahdollisimman lyhyenä jotta idea on helppo sisäistää.

10. Ole oma itsesi! Kuten bloggaamisessa, myös vloggaamisessa tärkeintä on persoona. Videoissa ehkä vielä tärkeämpää kuin tekstissä, sillä videolla itse ihminen on paljon enemmän esillä. Ei kannata matkia ketään vaan rohkeasti toteuttaa omaa juttuaan.

Mun mielestä videoiden tekeminen on tosi mielenkiintoista, ja haluan oppia siinä paremmaksi. En varmasti koskaan tule siirtymään pelkästään vloggaajaksi, koska rakastan kirjoittamista ja kuvaamista liikaa, mutta haluan pitää videot osana mun blogia nyt ja jatkossa.

Jos haluatte hakea mukaan ASUSin viimeiseen 19.12. klo 16-18 järjestettävään workshopiin, käykää ilmoittautumassa ASUSin The Next Level Of Blogging -blogissa sijaitsevan ilmoittautumislomakkeen kautta. Mukaan voi hakea ihan kuka tahansa bloggaaja. Monipuolisissa ja laadukkaissa workshopeissa saa kullanarvoisia vinkkejä, ihan ilmaiseksi, joista monet yritykset esimerkiksi ovat valmiita maksamaan sievoisia summia. Viimeisessä workshopissa käydään läpi hakukoneoptimointia ja blogin kävijämäärien kasvattamista.

Yhteistyössä ASUS.

Oletteko te kokeilleet vloggaamista? Keitä vloggaajia seuraatte? Millaisista videoista pidätte eniten?


Luukku 5: Kauneimmat joululaulut

05.12.2016

Sain tänä vuonna suuren kunnian olla mukana Kauneimmat Joululaulut -kampanjan kasvona. Tämä ei ole mikään kaupallinen yhteistyökampanja, sillä palkkioksi osallistumisestani en saa rahaa tai mitään muutakaan aineellista. Sen sijaan saan hyvän mielen, ja tunteen siitä että saan olla osana jotain tärkeää, välittämässä tietoa ja mukana auttamassa ja tuottamassa hyvää mieltä. Ja se on mulle näin joulun aikaan ihan äärimmäisen tärkeää.

Kauneimmat Joululaulut on Suomen Lähetysseuran järjestämä, jo 44. kertaa tänä vuonna soiva koko kansan musiikkitapahtuma, ja seurakuntien jouluperinne, jonka tarkoituksena on vahvistaa yhteislauluperinnettä ja samalla kerätä rahaa avustustyöhön ja levittää lähimmäisenrakkauden sanomaa. Kauneimpia joululauluja lauletaan kaikissa Suomen evankelisluterilaisissa seurakunnissa ensimmäisestä adventista alkaen. Kauneimmat Joululaulut -yhteislaulutapahtuma on osallistujamäärältään ja konseptiltaan kansainvälisesti ainutlaatuinen kirkkojen jouluperinteiden joukossa, ja se on levinnyt Suomen seurakunnista myös moniin ulkosuomalaisten seurakuntiin. 

Kuva: Ari Vitikainen / Suomen Lähetysseura

Tänä vuonna Kauneimmat Joululaulut soivat unohdetuille lapsille. Maailmassa on miljoonia lapsia, jotka ovat orpoja tai elävät muuten vailla riittävää turvaa. Lähetysseura ohjaa Kauneimmat Joululaulut -tilaisuuksista ja lahjoituksista saadut keräystulot kehitysmaiden lasten koulutukseen, lasten ja äitien terveydenhuoltoon sekä perheiden toimeentulomahdollisuuksien parantamiseen. Kirjoitin aiheesta artikkelin Kauneimpien Joululaulujen sivuille, ja sen voi käydä lukemassa täällä

Me ollaan menossa ensi sunnuntaina lasten kanssa laulamaan Kauneimmat Joululaulut-tilaisuuteen ja virittäytymään joulutunnelmaan. Tilaisuuksia järjestetään niin lapsille, perheille kuin aikuisillekin. Lauluvihkoista löytyvät kaikki suomalaisten rakastetuimmat joululaulut, myös ne ihanimmat mitä itsekin olen lapsena käynyt äidin kanssa laulamassa Temppeliaukion kirkossa, sekä tämän hetken suurin suosikki: Tulkoon joulu. Mulle Kauneimmat Joululaulut oli lapsuudessa ihana jouluperinne äidin kanssa, ja samaa perinnettä haluan jatkaa omienkin lasteni kanssa. Kauneimmat Joululaulut -sivuilta näet kaikki paikat joissa järjestetään laulutilaisuuksia.

Kuva: Ari Vitikainen / Suomen Lähetysseura

Kauneimmat Joululaulut -tapahtumissa voi lahjoittaa rahaa kolehtiin, jonka tuotto menee maailman unohdettujen lasten hyväksi. Jos tilaisuuteen ei pääse osallistumaan, rahaa voi lahjoittaa myös puhelimella tai netissä, tai liittymällä kuukausilahjoittajaksi. Jo viidellä eurolla voi auttaa, sillä nimittäin saa lisäravinteen aliravitulle lapselle. 20:lla eurolla saa turvallisen sairaalasynnytyksen yhdelle äidille. Neuvolan sairaanhoitajan kuukausipalkkion saa maksettua lahjoittamalla 150 euroa. Lisää esimerkkejä siitä mitä lahjoitetulla rahasummalla konkreettisesti saa, löydät täältä. Samalta sivulta pääset myös suoraan lahjoittamaan.

Mulle apua tarvitsevien auttaminen on yhtä tärkeää kuin ruuan ostaminen tai mikä tahansa muu arkipäiväinen asia. Se on tärkeä osa mun elämää ympäri vuoden, mutta haluan kiinnittää hyväntekeväisyyteen erityishuomiota etenkin näin joulun alla. Jokainen voi auttaa omalta osaltaan, ja myöhemmin jaan vielä blogijoulukalenterissani linkkejä ja vinkkejä siihen millä muilla keinoin apua tarvitsevia voi auttaa Suomessa ja ulkomailla joulun alla, kuten olen tehnyt jo useampana vuonna.

Kuuluvatko Kauneimmat Joululaulut teidän jouluperinteisiin? Mikä on teistä se kaikkein kaunein joululaulu?


Luukku 3: Lastenvaatearvonta & 25% alekoodi

03.12.2016

Ihanaa lauantaita teille! Joulukalenterissa on vain muutama arvonta, koska mä olen erittäin tarkka siitä mitä sisältöä siihen teen. Siksi jokainen niistä muutamasta arvonnasta on sitäkin huikeampi! Tässä tulee kalenterin ensimmäinen arvonta, jonka on sponsoroinut Lillacompany, jonka kanssa ollaan tehty yhteistyötä koko syksy ja jota jatketaan keväälläkin. Lilla Companysta löytyy melkeinpä kaikkia meidän perheen lemppari lastenvaatemerkkejä, ja sen lisäksi aivan ihania sisustustuotteita. Postaus sisältää arvonnan lisäksi myös alekoodin jolla saatte 25% alennusta kaikista mun lempimerkeistä.

Pari viikkoa sitten ilmestyi Mini Rodinin Xmas & Pre SS17 -mallisto, jonka ihania porokuosisia vaatteita mekin saatiin tytöille. Nämä porot ovat vieneet sekä mun että tyttöjen sydämen ihan totaalisesti ja ovat tähän mennessä varmaan tämän joulun ajan käytetyimmät vaatteet. Myös vauvalle on ensi joulua odottamassa oma onesiensa kirkkaan punaisena. Porokuosin lisäksi mallistossa oli jo vaikka mitä kivaa kevääksi kuten kukkia ja kirsikoita. Kannattaa käydä kurkkimassa sitä ja muitakin ihanuuksia Lillan sivuilta, jos vaikka löytyisi pukin konttiin jotain ihanaa! Mä ainakin ajattelin tehdä vielä vauvalle ostoksia.

En kyllä ehkä kestä miten söpöt tytöt meillä on ihanissa joulunpunaisissa hepeneissään. Saattaa olla että nämä asut päätyvät päälle jouluaattonakin, elleivät tytöt sitten keksi jotain muuta, he kun ovat niin tuuliviirejä ettei ikinä tiedä. Mutta mä en ainakaan laittaisi ollenkaan pahakseni jos otettaisiin joulupukki vastaan näissä asuissa.

ARVONTA: Lilla Companyn merkeistä tänä syksynä mun blogissa on nähty myös mm. Papua, ja arvonnassa onkin Papun vapaavalintainen tuote! Käykää siis kurkkaamassa Lillan sivuilta minkä Papun tuotteen valkkaisitte jos voittaisitte, kommentoikaa valitsemanne tuote tähän ja jättäkää sähköpostinne sille varattuun kenttään. Arvonta-aikaa on keskiviikkoon 7.12. klo 22.00 asti. Arvonnan voittajalle ilmoitetaan voitosta henkilökohtaisesti.

ALEKOODI: Koodilla HUMAN saatte tiistaihin 6.12. asti 25% alennusta Lilla Companyn valikoimasta Mini Rodini, BangbangCPH, Lucky Nr 7 ja Papu -tuotteista (ei koske Mini Rodinin Xmas & Pre SS17-mallistoa, mutta muita Rodinint tuotteita ja aletuotteita kyllä). Nyt saa siis hyvällä alennuksella ihanat vaatteet vaikka pukin konttiin tai jouluaatoksi päälle. 

Onnea arvontaan ja huippua lauantaita kaikille <3


Oton ja Iinan Q&A

02.12.2016

Kiitos hei hurjasti kaikille jotka lähettivät kysymyksiä! Tässä on mun ja Oton ensimmäinen osa vastauksia teidän kysymyksiin. Ne joihin toivottiin vastaukset videolla, on vastattu videolla, ja ne jotka haluttiin kirjallisena löytyvät tuosta videon alapuolelta kirjoitettuna. Kysymyksiä tuli niin paljon että tulee ainakin vielä 1 tai 2 osaa vastauksia lisää myöhemmin, mutta tässä tosiaan siis nämä ensimmäiset. Vitsit meillä oli hauskaa kun Oton kanssa kuvattiin videota ja höpöteltiin ja räkätettiin. Pitää tehdä Oton kanssa lisää videoita kun se on niin kivaa.

Koetteko olevanne tasa-arvoisia ja tasavertaisia vanhempia?

Otto: Kyllä.

Iina: Koen ehdottomasti.

Pyrittekö vähentämään esim lihansyöntiä ekologisista/eettisistä syistä ja kannatatteko yleisesti ”vihreitä” arvoja?

Otto: Jossain määrin kyllä. Olen itse vain mielestäni niin käsi keittiössä että väkisinkin tarttuu paketti jauhelihaa mukaan jos minä olen vastuussa ruoanlaitosta. Kasvisruoka on kuitenkin aina ollut jees ja härkis on äijää.

Iina: Kyllä pyritään, parhaamme mukaan. Kokonaan ei olla lihasta luovuttu mutta yritetään senkin suhteen tehdä parempia valintoja, ja viikossa on aina vähintään yksi ja usein useampi kasvisruokapäivä.

Molempien joululahjatoiveet?

Otto: Mulla on sukat taas lopussa, Iina on vielä kysymysmerkki.

Iina: Mä toivon sellaista ihanaa kiristämätöntä raskauspyjamaa, ja jotain hyvää kirjaa mihin uppoutua kinkkuleipien kanssa.

Oletteko enää suunnitelleet Ruotsiin muuttoa?

Otto: Ei oikeastaan. Ollaan niin kotiuduttu että tuntuisi vähän liian alusta aloittamiselta tässä vaiheessa.

Iina: Ei me olla sitä aktiivisesti enää suunniteltu, mutta on se mulla edelleen haaveena, ehkä kaukaisena sellaisena. Koskaan en sano ei koskaan.

Minkä nimen antaisitte koiralle?

Otto: Pumbaa ollaan tässä tovi makusteltu.

Iina: Pumba olisi ihan ykkönen <3

Onko teillä jotain tapoja tehdä asioita arjessa ja/tai periaatteita joista olette täysin eri mieltä keskenänne?

Otto: No se iänikuinen kiista siitä että kumpi kuuluu leivässä päällimmäiseksi, juusto vai kinkku, jatkuu edelleen. Jatkuu todennäköisesti hamaan loppuun saakka.

Iina: Juustokinkkukiista, Otto laittaa nimittäin aina juuston päällimmäiseksi mikä on väärin. Muita ei tule mieleen.

Mitä/millaisia vlogeja seuraatte jos seuraatte?

Otto: Olen enemmän Let’s Play kuin vlog-ihminen. Iinasta en osaa sanoa.

Iina: Mä en oikeastaan hirveän aktiivisesti seuraa vlogeja, mutta kavereiden videot katson yleensä ja sitten joskus jotain meikkivideoita kun tarvitsen inspiraatiota.

Kuka on paras ystäväsi?

Otto: Minulla on kourallinen erittäin hyviä ystäviä, finalisteja en ala sen kummemmin erottelemaan.

Iina: Mulla on monta parasta rakasta ystävää joita en osaa laittaa sen kummemmin järjestykseen. Olen vaan kiitollinen siitä miten ihania ihmisiä meidän ympärille on kerääntynyt.

Ammatit?

Otto: Olen tekninen asiantuntija.

Iina: Sisällöntuottaja

Onko teillä Oton kanssa toisillenne lempinimiä?

Otto: Löytyyhän noita, ällösöpöimmät ehkä Otsukkaliini ja Iinatsuikkeli. Möhömaha on kanssa kova sana. Pätee molempiin.

Iina: Joo, Oton sanomat ja sitten perus muru ja rakas. Möhömaha on paras <3

Mikä on lemppari matkakohteenne?

Otto: Berliini so far ylivoimainen ykkönen. Ei tässä vielä ole tullut hirveästi matkusteltua, mutta se on sellainen mesta että sinne on pakko mennä toistamiseen.

Iina: Otto huijaa, kyllä se on matkustellut tosi paljon ja varsinkin jo ennen kuin me tavattiin. Mutta mä sanon että meidän yhteisistä kans Berliini, se oli vaan ihan meidän paikka. Toinen on Tukholma, se on mun ikilemppari.

Itse muistan lapsuudestani ja etenkin teini-iästäni sen, kun äiti ei antanut lupaa johonkin mitä kovasti halusi niin rynnättiin kysymään isältä. Kumpi teistä todennäköisemmin olisi tämä jolta saisi niin sanotusti helpommin luvan, vaikka toinen vanhemmista olisi asian kieltänyt?

Otto: Kyllä mä tunnustan että Iina on meistä se jolta kannattaa kysyä, oli se sitten hyvä tai huono asia.

Iina: Mä olen ehkä vähän lepsumpi ja helpommin annan luvan.

Millaisia lapsia olitte?

Otto: Aika pikkunörtti olin.

Iina: Mä olin sellainen pieni totuudentorvi joka kertoi aina äidille ihan kaikesta ja leikki aina kiltisti ja luki kirjoja ja piirsi. Ja vähän sellainen pikkuvanha, ja tosi kiinnostunut opiskelusta ja ahkera koululainen.

Entä millaisia teinejä?

Otto: Nörtti edelleen, mutta ilman pottatukkaa.

Iina: Lasken teini-ikäni alkaneeksi vasta 16-vuotiaana, silloin musta tuli teini ja siihen asti olin mallikäytöksinen lapsi. Mutta siis no 16-19-vuotiaana olin kyllä aika kova menemään ja varmasti äitiä joskus huoletti. Onneksi Otto kesytti mut, hah.

Tuleeko neljättä lasta?

Otto: Ei kyllä ainakaan näillä näkymin. Kolme on sellainen kiva luku. Itsekin olen kolmesta lapsesta vanhin.

Iina: En sano ei koskaan mutta just nyt kolme tuntuu siltä että se on meille hyvä luku.

Entä koiraa parin vuoden sisällä?

Otto: Ei mitenkään täysin poissuljettua, vaikka ei vielä mitenkään suunnitelmissa olekaan.

Iina: En ehkä usko että parin vuoden sisällä vielä, sitten kun elämässä on tarpeeksi aikaa ja annettavaa koiralle, on oikea aika ottaa uusi karvainen perheenjäsen.

Jos Tipa ei ois ilmoitellut tulostaan, milloin olisitte luultavasti hankkineet lapsia?

Otto: Joskus toiste, veikkaisin.

Iina: En osaa sanoa. Me oltiin tunnettu niin vähän aikaa silloin kun Tipa ilmoitti tulostaan että en tiedä millaiseksi ja miten nopeasti meidän suhde olisi kehittynyt ilman sitä.

Mietittekö koskaan miten olisi elämä mennyt ilman lapsia?

Otto: Ihminen on luonteeltaan kovin jossitteleva. En kuitenkaan koskaan ole ns. katumuksen kautta miettinyt. Meidän pikkunaperot on siinä Iinan rinnalla parasta mitä mulle on koskaan tapahtunut, mikään ei saa minua haluamaan mitään muuta kuin juuri tätä.

Iina: En oikeastaan, tai ainakaan en keksi mitään parempaa mitä mulle olisi voinut tapahtua kuin Otto ja lapset, ainoastaan paljon paljon  huonompia vaihtoehtoja. Mieluummin olen miettimättä ja keskityn tähän hetkeen.

Sellaisia vastauksia! Kysymykset oli tosi hauskoja ja niihin oli kivaa vastata, odotan jo innolla seuraavan osan tekemistä! Ihanaa viikonloppua kaikille!


Raskausviikko 29+0

01.12.2016

Tämän viikon jälkeen siirrytään uudelle kymmenluvulle, luultavasti viimeiselle sellaiselle. Tänään tuli täyteen 29+0. Joka viikko mä olen vaan kiitollisempi siitä, että olen päässyt jo näin pitkälle hyvävointisena. Vauva kasvaa tasaisesti ja hyvin. Edellinen raskaus oli huolta ja pelkoa täynnä jo puolivälin jälkeen. Nyt osaan todellakin arvostaa sitä, että nyt voin mennä joka ilta hyvällä mielellä nukkumaan pelkäämättä, että synnytys käynnistyy aivan liian aikaisin kesken unien.

Rasituksessa harjoitussupistuksia tulee edelleen, mutta se on normaalia. Aaina kun siltä tuntuu että olisi levolle tarvetta, otan iisisti ja ne menevät heti ohi. Kipeitä supistuksia ei ole tullut muuton jälkeen enää. Toivotaan, että pysyvätkin poissa sinne asti, että vauva on täysiaikainen ja saa luvan syntyä.

Raskausviikko 29+0

Viime viikolla mulla oli neuvolakäynti ja kuunneltiin sydänäänet ja mitattiin SF-mitta. Hyvin ja tasaisesti kasvaa mahakin. Neuvolassa todettiin että maha on vielä tosi ylhäällä, ja vauva on mahassa aivan poikittain, mutta seuraavana päivänä hän sitten kääntyi ja maha laskeutui astetta alemmas. Senkin jälkeen tyyppi on ehtinyt hyörimään ja pyörimään ties kuinka paljon, eikä mulla ole kyllä mitään hajua että miten päin hän siellä on.

Välillä potkut tuntuvat navassa, välillä nivusessa. Välillä vauva tunkee pyllyä ylös navan vierestä ja välillä taas potkii kylkiluita vasemmalta. Eli on aivan miten sattuu siellä, eikä ole vielä kiinnittynyt lähtökuoppiin. Onneksi tässä on monta viikkoa vielä aikaa kääntyä ”oikein päin”. Mulla on kokemusta onnistuneesta perätilasynnytyksestäkin, niin en osaa sitäkään pelätä. Mun lantio on mitattu niin, että sieltä mahtuu perätilassakin tulemaan jos tarve sitä vaatii.

Musta tuntuu samaan aikaan jotenkin epätodelliselta että hän on jo pian täällä, ja toisaalta jännittävän todelliselta että joidenkin viikkojen päästä me oikeasti ollaan synnärillä jo saamassa tyyppiä tähän maailmaan. Tämä syksy on mennyt ihan älyttömän nopeasti, ja se jossain hamassa tulevaisuudessa siintänyt joulukuu on jo täällä. Mulla on ihan hirmuinen vauvakuume ja odotan jo niin kovasti että pääsen hoitamaan meidän pientä, mutta samaan aikaan olen kyllä iloinen että meillä on vielä aikaa laittaa kaikki valmiiksi. Vauvanurkkauksen tavaroiden pitäisi saapua meille seuraavan parin viikon sisällä, ja rattaiden viimeistään kuun puolivälissä eli pian alan esittelemään vauvahankintojakin!

Mahavertaus raskausviikko 29

Vertasin jälleen mahoja kolmen raskauden ajalta. Ne näyttävät musta melkein samanlaisilta kaikki kolme viikolla 29+0, ja saman muotoisiltakin. Mitä mieltä te olette? Jos haluatte muuten kurkata raskauskuulumisia aiemmilta raskauksilta samoilta viikoilta, niin tässä kirjoittamani postaus vuodelta 2011 ja tässä vuodelta 2013.

Muistakaa seurata joulukalenteria joka päivittyy joka aamu klo 7.00! Tän päivän luukussa oli meidän 3v:n kertoma ja kuvittama sydäntä lämmittävä joulutarina. Huomenna luvassa jotain uutta! Ja joulukalenterin lisäksi viikonloppuna luvassa muutakin kivaa. Me aletaan tyttöjen kanssa viettämään nyt superpitkää viikonloppua. He ovat huomisen kotona, ja sitten on viikonloppu. Maanantaikin pidetään yhdessä vapaata, joka jatkuu vielä tiistain itsenäisyyspäivän vapaalla.

Yrittämisen parhaita puolia on juurikin se, että voin säädellä omaa työtahtiani. Kun olen tehnyt kaiken tehokkaasti etukäteen voin ottaa meille tällaisen ihanan viiden päivän tyttöjen miniloman jolloin leivotaan ja askarrellaan ja katsotaan leffoja ja koristellaan joulukuusia ja keskitytään vaan kaikkeen hauskaan. Ihan parasta, en malta odottaa!

Ihanaa torstai-iltaa kaikille <3