Tänään vauva on kaksi viikkoa vanha. Hänen oma persoonansa on alkanut tulla yhä enemmän esiin hereillä vietettyjen minuuttien lisääntymisen myötä. Ja pakko sanoa: meidän vauva on aivan mahtava tyyppi! Kuinka voi tuijotella jotain sydänlasit silmillä vaan kokoajan? Hän on ihan hurmaava neiti ja tekee meidät kaikki niin onnelliseksi.

Hän pitää maailman söpöintä pientä ähinä-ääntä, jonka seassa kuuluu jo välillä ihan pieniä jokelluksiakin. Välillä hän vaan tuijottelee suurilla silmillään ihan hipihiljaa vaikka kuinka kauan. Hän osaa jo katsoa suoraan syvälle silmiin ja seurata lelua ja ääntä katseellaan. Hän voisi katsella isosiskojaan vaikka kuinka pitkään, ja viihtyy ihanasti molempien sylissä sohvalla.

Vauva on rauhallinen tyyppi ja melko kärsivällinenkin. Hän viihtyy lattialla oman peiton päällä hengaillen, ja usein nukahtaakin siihen. Hän nukkuu pitkiä päiväunia melkeinpä missä vaan, ja on kehittänyt itse itselleen omanlaisensa rytmin, johon kuuluu täsmällinen ruokailu 2-3h välein päivisin. Joka ilta hän bulkkaa tissillä tunnin-pari jotta jaksaa sitten nukkua pidempiä pätkiä yöllä. Hän on kova syömään ja kasvaa hienosti. 50cm housut ovat jo jääneet pieneksi meidän pitkäsäärelle, 50cm bodyt taas ovat edelleen aivan sopivia.

Vauva hymyilee ihanasti vahingossa unissaan. Tarkoituksellista hymyä saadaan varmaan odottaa vielä jonkin aikaa mutta ai että nuo pienet vahinkohymyt sulattavat sydämen. Voisin vaan tuijotella tyttöä oikeasti vaikka koko illan kun hän nukkuu ja paijata hänen silkinsileää pientä poskeaan. Silloin kun vauva nukkuu päiväunia jossain muualla kuin mun sylissä, mulle ehtii tulla häntä jo ihan hirmuinen ikävä, vaikka hän olisi metrin päässä.

En malta odottaa että saan oppia tuntemaan vauvaa vielä enemmän. Mistä hän tykkää, millainen hänen äänensä on kun hän puhuu, miltä hänen naurunsa kuulostaa. Samaan aikaan en kuitenkaan haluaisi mennä enää yhtään minuuttia eteenpäin, vaan jäädä tähän ihanaan täydelliseen hetkeen. Hän on niin ihana, voisiko ajan vaan pysäyttää?

Ei me uskallettu haaveillakaan että vauva-arki voisi alkaa näin ihanasti tällä kertaa, ja musta tuntuu että joka päivä hämmästellään monta kertaa ääneen että kaikki on vaan niin hyvin. Vaikka aika kuluu eteenpäin, vauva kasvaa ja arki arkistuu – näillä ainutlaatuisen ihanilla ensimmäisillä päivillä tulee olemaan kyllä iso paikka mun sydämessä ikuisesti. Kaiken sen odotuksen ja toivomisen ja kaikkien viime vuoden rankkojen juttujen jälkeen tämä tuntuu täydelliseltä, ihanalta ja voimaannuttavalta.

Vauva on varastanut meidän kaikkien sydämet ihan kokonaan, ja olen varma että ihastutaan häneen vaan päivä päivältä enemmän <3

Hei ihanat ja kiitos ihan mielettömän paljon onnitteluista ja kauniista sanoista ja ihanista viesteistä joita olette viime päivinä lähettäneet <3 Me ollaan syvällä vauvakuplassa, ja ai että täällä on ihanaa. Kyllä oli todellakin odottamisen arvoista ja kaikki on lähtenyt aivan ihanasti käyntiin. Mä olen jo aloitellut kirjoittamaan synnytyskertomusta ja tulen kyllä sen julkaisemaan heti kun se on kokonaan valmis, mutta voin jo nyt paljastaa että synnytys oli nopea ja intensiivinen mutta jälleen kerran ah niin ihana kokemus.

Vietettiin sairaalassa perhehuoneessa puolitoista vuorokautta, jotka sujuivat oikein hyvin ja synnytyksestä olen toipunut onneksi tosi nopeasti. Oli ihan mielettömän ihanaa saada viettää vauvan ensihetkiä yhdessä Oton kanssa jo sairaalassa, aivan erilaista kuin viimeksi kun Otto ei voinut olla sairaalassa kuin hetken. Tytöt olivat päiväsaikaan meidän kanssa sairaalassa ja illan ja yön sitten Oton perheen luona lellittävänä. Oikein hyvä ratkaisu näin. Otto oli niin suuri tuki ja turva ensimmäisinä tunteina ja hetkinä kun kaikki oli niin uutta. Saimme yhdessä ihmetellä ja tutustua meidän pikkuiseen tyttäreen.

Vauva on lungi tyyppi, joka nukkuu tosi paljon mutta jaksaa myös ihmetellä välillä hereilläkin sekä sisaruksiaan että vanhempiaan. Hänellä on suuret kauniit silmät, ja ehdottomasti molempien siskojensa näköä. Hän ilmaisee pontevasti nälkänsä ja sen jos vaipassa on tavaraa, mutta muuten on hyvin rauhallinen ja jaksaa killitellä hereillä tyytyväisenä pitkiäkin aikoja. Selkeästi hän on virkeämpi kun kerkesi kerätä mahassa voimia vähän pidempään kuin isosiskonsa.

Muistin kyllä miten ihania ne ensimmäiset päivät vauvan kanssa ovat, mutta silti tämä on taas ylittänyt kaikki mun odotukset. Olin unohtanut miten vastasyntyneet ähisevät hassusti, ja miten hupsulta näyttää kun he nukkuvat silmät puoliksi auki välillä. En muistanut, miten luja vauvan sormen puristus on jo ensimmäisestä päivästä alkaen, tai miten ihanasti pienet varpaat käpertyvät kippuraan. Jokaisesta hetkestä vauvan kanssa haluaa pitää kaksin käsin kiinni, ja hormonit laittavat itkemään kun ei haluaisi että aika kuluu yhtään eteenpäin. Vaikka tottakai sitäkin odottaa kun vauva kasvaa ja kokemuksesta tietää miten ihania isommatkin lapset on, mutta nämä ensihetket on vaan niin ainutlaatuisia, ei mikään tunnu samalta.

Vauva on tänään viisi päivää vanha, ja nämä viisi päivää ovat olleet niin ihania että en kestä. Olen silittänyt tytön pehmeää untuvatukkaa, hän on puristanut mua sormesta ja tuijottanut suoraan silmiin vaikka ei kovin hyvin varmaan vielä näekään. Hän on nukkunut mun sylissä, ottanut isänsä kanssa päikkäreitä ja naurattanut meitä ihanilla hassuilla äänillä joita on päästellyt nähdessään unia. Imetys on lähtenyt ihanasti käyntiin, neiti hiffasi heti synnytyssalissa homman jujun ja kertaakaan ei ole ollut mitään ongelmia imuotteen tai minkään muunkaan kanssa.

Tytöt ovat ottaneet vauvan aivan ihanasti vastaan eikä minkäänlaista mustasukkaisuutta ole ollut havaittavissa. He ovat pitäneet tyttöä sylissä, tuoneet harsoa tai vaihtovaatteita tarvittaessa ja auttaneet vaipanvaihdossa. Se katse heidän silmissään kun he katsovat pikkusiskoa on jotain uskomatonta, mua alkaa itkettää joka kerta. Tyttöjen rakkaus pikkusiskoa kohtaan on valtavan suurta. Kaikki on niin ihanaa tällä hetkellä että melkein pelottaa, siksi nautin jokaikisestä hetkestä täysillä.

Ihanaa viikonloppua kaikille, mä menen halimaan vauvaa joka juuri heräilee uniltaan ihanasti ähisten. <3

PS: Päivitän instagramia ahkerammin kuin blogia näiden ensimmäisten päivien ja viikkojen ajan, seuratkaa siis siellä @iinalaura jos haluatte pysyä menossa mukana. 

Ihanaa helmikuun ensimmäistä! Ajattelin kirjoittaa vähän kuulumisia, niitä aivan tavallisia kuulumisia, pitkästä aikaa. Hirveästi on ollut raskaushöpinää, sisustushöpinää, vaatehöpinää ja kakkuakin on leivottu, mutta mitä meille ihan oikeasti kuuluu? Siitä aion kertoa tänään.

Kun ylitin sen 37+0 viikon rajapyykin, mä häkellyin hetkeksi. En ollut osannut odottaa että pääsen niin pitkälle, kun neuvolassa ja äitiyspolillakin oltiin alusta asti sitä mieltä että vauva tulee samaan aikaan kuin aiemmatkin. Muutama päivä meni sellaisessa valmiustilassa, kokoajan olin valmiina lähtöön. Nyt olen ollut jo monta päivää rennommin. Vaikka supistaa säännöllisesti ja paljon, se ei tarkoita mitään. Kyllä mulla se vaisto on vielä tallella, vaikka tämä raskaus onkin erilainen. Hetken jo nimittäin pelkäsin että olen kadottanut omat vaistoni enkä osaa enää tulkita omaa kroppaani. Kyllä mä osaan, ja huomaan sitten kun aika on, ja ei se ainakaan vielä ole ihan käsillä. Tein vielä suunnitelmia viikonlopuksikin ihan hyvillä mielin ja uskon ehtiväni ne toteuttaa, sillä tämä tyyppi ei ainakaan näillä näkymin halua vielä ulos jos yhtään omia fiiliksiäni tulkitsen oikein. Tokihan kaikki voi muuttua nopeastikin mutta sitten mennään sen mukaan.

Viime päivinä olen saanut tehtyä paljon töitä valmiiksi varastoon, jotta ensi hetket vauvan kanssa voidaan sitten rauhoittaa vain hänen kanssaan olemiselle. Se on ihan loistavaa, koska pelkäsin että mulla puskee deadlinet päälle turhankin aikaisin kun tässä onkin kestänyt pidempään. Lisäksi olen pessyt vähän lisää pikkupyykkiä (odotellessa ehtii vähän turhankin hyvin shoppailemaan), käynyt kävelyillä, siivonnut ja katsonut leffoja. Olen ilokseni huomannut että en olekaan niin huonossa kunnossa kuin luulin, ja jaksoin hyvin kävellä tunnin lenkin. Olen puhunut pitkiä puheluita kavereiden ja äidin kanssa ja saanut höpöttää kaikesta maan ja taivaan välillä.

Lapset ovat olleet lyhyempiä päiviä päiväkodissa, ja on ollut ihanaa hengata heidän kanssaan enemmän. Ollaan pelattu Kimbleä, leikitty barbeilla, luettu kirjoja ja hoidettu nukkevauvoja.  Iltapalalla he saivat neljiä eri muroja ja myslejä samaan annokseen, vaikka onhan se vähän hömppää että on niin monta pakettia yhtäaikaa auki. Mutta hei, miksi olla tylsä kun voi olla kiva? Huomenna heillä on vielä tarhapäivä, ja sitten on taas useampi kotipäivä. Kieltämättä odotan hurjasti sitäkin että neitokaiset jäävät lomalle meidän kanssa ja saadaan ihan koko perhe hautautua vauvakuplaan.

Otto päätti eilen vaihtaa meidän olkkarin järjestystä, ja niin me hengattiin sillä aikaa tyttöjen kanssa keittiössä pelaamassa lautapelejä kun Otto pyöräytti koko järjestyksen ympäri. Esittelen uudistuneen olkkarin kunhan ollaan saatu meidän uusi matto jonka tilasin tänään. Huomattiin nimittäin järjestyksen vaihdon jälkeen että meidän olkkari onkin oikeasti aika iso ja vaatii ehdottomasti 200×290-kokoisen maton tuon nykyisen 160×240-kokoisen tilalle. Ja tuon nykyisen maton voi sitten laittaa keittiöön niin saa sinnekin kotoisuutta ja lämpöä. Uuden maton pitäisi tulla perjantaina, joten sen jälkeen luvassa sisustusjuttuja ja ennen-jälkeen -kuvia!

Että joo, sellaista ihan tavallista arkea meille tänne, perus keskiviikkokuulumisia. Ihanaa iltaa kaikille <3

Hei rakas,

sä et vielä tunne meitä, eikä me sua, mutta mä ajattelin kirjoittaa sulle kirjeen siitä ketkä täällä sua odottavat. Varmasti olet kuullut meidän äänet, sen millainen nauruhepulikohtaus me saadaan välillä yhtäaikaa koko perhe ja miten sun isosiskot laulaa sulle aina välillä. Olet ehkä tuntenut miten sun isi on paijannut sun selkää, ja nähnyt valoa mahaan kun asennettiin uudet yölamput meidän makuuhuoneeseen ja ne olikin ”vähän” liian kirkkaat ja juuri sopivasti mahan korkeudella.

Mä olen sun äiti, Iina, 25 vuotta. Mä rakastan hassutella lasten kanssa, tanssin välillä villisti ja tykkään kokata. Ehkä säkin olet saanut vähän maistaa lempiruokia, olen nimittäin lukenut että se mitä äiti syö vaikuttaa myös siihen miltä lapsivesi maistuu. Hassua, eikö? Odotan ihan hirveästi että saan tavata sinut, koska olen kesäkuusta asti ajatellut sua ja miettinyt millainen tyyppi sä olet.

Tiedän jo valmiiksi että olet ihana, ja ihan hurjan aktiivinen. Sinulla on samanlainen nenä kuin siskollasi, ja olet kova liikkumaan. Innostut aina kun kuulet musiikkia autossa, mitä kovempi basso sitä hurjemmat bileet. Musta tuntuu että sun kanssa pidetään vielä vähintään yhtä kovia diskohetkiä kotona kuin isosiskojesi kanssa, ainakin jos se on musta kiinni. Kunhan sä vähän kasvat, mä otan sut mun mukaan kahviloihin, tapahtumiin, ravintoloihin ja ostoksille. Tulet tapaamaan paljon ihmisiä, ja näkemään vaikka mitä kivaa jo ihan pienestä asti niinkuin siskosikin.

Sun isi Otto on 26-vuotias. Se on maailman paras isi, voin luvata sen sulle ihan helposti. Se leikkii sun kanssa, kutittaa sua, juoksee sun kanssa leikkipuistossa hiestä märkänä ja kuskaa sua harrastuksiin sitten kun olet isompi ja keksit mitä haluat tehdä. Tiedän jo valmiiksi että isi tulee saamaan sut nauramaan ekaa kertaa, ja varmaan kiljumaankin, se on nimittäin vähän sellainen naurattaja.

Sä olet siitä onnekas että saat viettää isin kanssa paljon aikaa jo alusta asti, isi nimittäin jää sun kanssa kotiin kunhan äidin vapaa loppuu. Siitä tulee varmasti ihanaa aikaa niin teille, kuin meidän koko perheelle. Isi opettaa sut pelaamaan jos vaan itse haluat, ja se hihittää kun sun ukkeli lähtee ihan väärään suuntaan. Isi ei tykkää leikkiä barbeilla, mutta se vaihtaa kyllä niille kiltisti vaatteita jos haluat. Ja se suojelee sua ihan kaikelta ja rakastaa sua aina.

Sun vanhempi isosisko Tiara on viisivuotias. Sillä alkaa syksyllä eskari ja se on jo iso tyttö. Se odottaa sua tosi kovasti, ja se on luvannut opettaa sut pyöräilemään ja uimaan ja laulamaan. Se voi myös lukea sulle iltasatuja tai muitakin satuja, se lukee nimittäin Zeldallekin. Tiara tykkää tosi paljon My Little Ponyista ja Lego Friendseistä, joilla on paljon paljon pikkutavaroita. Se on kuitenkin luvannut pitää ne piilossa sinulta sitten kun alat ryömimään ja laittamaan asioita suuhun.

Teistä tulee varmasti hyvät kaverit sitten kun säkin vähän kasvat. Tiara on luvannut auttaa vaihtamaan sulta vaippaa ja syöttämään sua, ja hän on niin hienosti järjestänyt kaikki sun vaipat kauniisti koreihin ja pinoihin värien ja koon mukaan. Tulet ehkä huomaamaan että hän on aika tarkka tyyppi, mutta se on vaan hyvä. Tiara rakastaa sua, ja kunhan olette molemmat isoja, se pitää susta varmasti hyvin huolta jos jää lapsenvahdiksi.

Sun toinen isosisko Zelda on odottanut sua aivan hurjasti siitä asti kun sai kuulla että hänestä tulee isosisko. Aluksi hän kysyi joka päivä, joko vauva tänään syntyy. Pikkuhiljaa hän ymmärsi että ei vauva synny ihan niin nopeasti vaan mahan pitää ensin kasvaa tooooooooosi isoksi ja joulun ja uuden vuodenkin mennä ohitse. Välillä hän on odottanut kärsivällisemmin, välillä vähemmän kärsivällisesti. Viime aikoina hän on huokaillut syvään ja pyytänyt että sinä tulisit jo, aina samalla kun on selittänyt sulle kaiken maailman asioita. Hän on hellä ja empaattinen ja antaa sulle varmasti ihan super määrän pusuja ja haleja heti kun olet syntynyt. Hän ei koskaan unohda sanoa että rakastaa sua, ja antaa sun varmasti leikkiä kaikilla leluillaan.

Me kaikki odotetaan sua ihan ylipaljon täällä, koska tiedetään miten ihana sä olet ja miten sä tulet muuttamaan meidän perhettä. Vaikka susta tuleekin osa meidän perhettä, myös meidän perheestä tulee osa sua. Sä muutat meidän koko elämää, ja toisaalta sulaudut osaksi sitä, juuri niinkuin kuuluukin. Täydennät meitä ihan omalla tavallasi. Sä tunnut jo niin omalta, vaikka ei olla koskaan nähty. Tiedän että kun saan sut ensimmäistä kertaa syliin, tuntuu siltä kuin olisit ollut meidän kanssa aina. Ja siitä meidän yhteinen taival vasta alkaa.

Nähdään pian, olet rakas <3

Suunnattiin eilen aamupäivällä nauttimaan ihanasta lämpimästä ja aurinkoisesta talvipäivästä Kaivopuistoon. Tehtiin pieni lenkki siinä rannassa ja lapset leikkivät lumessa, käytiin ihmettelemässä joutsenia jotka tulivat katsomaan onko meillä leipää – ja lopuksi istahdettiin Cafe Ursulaan pullalle ja kaakaolle. Vaikka aina vähät väliä pintaan puskee se turhautunut ja malttamaton fiilis niin helpompaa tämä on meille kaikille kun vaan yrittää rentoutua ja tekee kivoja asioita ja nauttii vielä tästä ajasta. Ei se synnytys käynnisty ainakaan stressaamalla, päin vastoin.

Lapset olivat aivan innoissaan kun aurinko paistoi ja ilmassa oli ehkä jopa sellaista kevään tuntua, vaikka tokihan talvi saattaa iskeä voimalla päälle vielä monta kertaa ennen kuin oikea kevät alkaa. Lämpöä oli kolme astetta ja meitä ei palellut ollenkaan istuskella siinä Cafe Ursulan terassilla kaakaoiden ja munkkien kanssa. Oli mahtavan lämmintä ja istuttiin siinä hyvä tovi. Kaivopuisto on ehdottomasti yksi Helsingin ihanimpia paikkoja oli sitten kesä tai talvi. Tytöt olivat tohkeissaan kun saivat kaakaot oikein kermavaahdolla, ja hihittelivät toistensa kaakaoviiksille. Siinä hetkessä tiivistyi sellainen ihana perheonni, se oli vaan jotenkin niin parasta. Miten onnekas olenkaan kun saan nauttia tuollaisista iloa kuplivista hetkistä juuri näiden tyyppien kanssa!

Otto on tsempannut mua ihan hulluna, vaikka toki meitä molempia jännittää tulevat päivät. Se käy välillä turhauttamaan kun säännöllisiä supistuksia tulee tuntikausia putkeen kahden minuutin välein ja 90sek kestoltaan, ja silti mitään ei tapahdu. Kokoajan ollaan valmiudessa. Onneksi tämä on tuttua jo Tiaran ja Zeldan raskausajoilta, ja kun ”alkujärkytyksestä” on selvitty niin tässä sitä taas yritetään jatkaa arkea ihan niinkuin niillä kahdella aiemmallakin kerralla. Kai se joku vaisto sen sitten jälleen kertoo kun on aika toimia. Ainakin toistaiseksi vaisto on ollut oikeassa ja ollaan vältytty lähtemästä väärän hälytyksen takia sairaalaan. Vaikka eihän siinäkään tietysti mitään pahaa olisi, se vaan saattaisi turhauttaa entisestään.

Mä uskon että saan parhaimman synnytyskokemuksen kun olen onnellinen, rentoutunut ja hyvinvoiva ja siksi aion täyttää kaikki jäljellä olevat hetket vaan kivoilla asioilla, lasten kanssa hengailulla, ulkoilulla, levolla, leffoilla, halauksilla ja rakkaudella, lempiruuilla ja ilolla. Uskon että ne toimivat paremmin kuin se että väsyttäisin itseni vaikka ramppaamalla portaita. Ja kotikin on jo suursiivottu siinä turhautumisvimmassa pariinkin kertaan että ei täällä oikeasti mitään sen suurempia velvollisuuksiakaan ole hoidettavana.

Kun mä kirjoitan tätä sohvalla pötkötellen, mua supistaa jälleen tiheään tahtiin. Vauva tuntuu jakselevan jatkuvia supistuksia onneksi hyvin, ainakin hän liikkuu ihan pirteänä jatkuvasti. Maha on laskeutunut aivan alas ja näyttää ihan hassulta pallolta. Fiilis on hyvä ja vaikka mieli on odottava niin kuitenkin positiivisella tavalla. Maanantai on uusi alku uudelle viikolle, tämä voi hyvinkin olla juuri se viikko joka kolmatta kertaa mullistaa meidän elämän.

Ihanaa maanantaita ja uutta viikkoa kaikille<3