Istuin viime viikon keskiviikkona koko illan muiden vaikuttajien sekä #lapsistrategia2040 -ohjausryhmän jäsenten kanssa puhumassa siitä, mikä tässä meidän yhteiskunnassa on vialla lapsiperheitä ajatellen, ja miten näitä asioita voisi korjata ja tehdä paremmin. Voin sanoa, että ilta oli heittämällä tärkein ja mielenkiintoisin, missä olen koskaan urani aikana ollut mukana. Lapsistrategia on mielestäni juuri sitä, mitä Suomeen tarvitaan: hallituskaudet ylittävä, pitkän ajan lapsistrategia, joka perustuu YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen. Strategia, jolla varmistetaan, että lasten ja perheiden tarpeet otetaan oikeasti huomioon perhe- ja lapsipolitiikassa, ja jolla kohdennetaan ne yhteiskunnan perheille varatut resurssit sinne missä niitä oikeasti tarvitaan.  

Lapsistrategian poikkihallinnollinen valmistelutyö perustuu laajasti tutkittuun tietoon. Strategian tavoitteena on vahvistaa tietoon perustuvaa toimintakulttuuria päätöksenteossa ja palveluissa. Valmistelutyössä kiinnitetään huomiota lapsen kasvun, oppimisen, hyvinvoinnin ja osallisuuden turvaamiseen yhteiskunnan eri toiminnoissa, perheiden ja vanhemmuuden tukeen sekä työelämän perheystävällisyyden vahvistumiseen.

Lapsistrategian valmistelulla tuetaan poliittisia toimijoita ja eduskuntavaaleihin 2019 valmistautuvia tahoja yli hallituskausien lapsipolitiikkaa uudistavien näkemysten muodostamisessa ja edistetään julkista keskustelua niistä linjauksista, joilla lasten ja perheiden asemaa suomalaisessa yhteiskunnassa voidaan parantaa. (lähde: https://minedu.fi/lapsistrategia) 

Mä kyselin mun Instagram storyssa torstaina teidän kokemuksia siitä, mitä ongelmia olette lapsiperheenä kohdanneet Suomessa, ja miten asioita voisi hoitaa paremmin. Mun inboxi kertakaikkiaan RÄJÄHTI. Tuli sellainen fiilis, että lähes jokainen lapsiperhe Suomessa joutuu jossain vaiheessa tilanteeseen, jossa yhteiskunta ei pysty tukemaan toivotulla tai tarvitulla tavalla, jossa resurssipula vaikuttaa arkeen negatiivisesti tai jossa perhe ei pysty tekemään toivomiaan ratkaisuja byrokratiasta johtuen. Parannettavaa siis löytyy.

Illan aikana me jakauduttiin eri ryhmiin, jotka käsittelivät eri teemoja. Tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta, perhe-elämän ja työn yhdistämistä ja vanhempien tukemista eri tahoilta. Itse olin mukana Marja Hintikan vetämässä ryhmässä, jossa käsiteltiin nimenomaan perhe-elämän ja työn yhdistämistä. Mä haluan ottaa nämä kaikki asiat puheeksi täällä blogissa, ja kuulla lisää teidän tarinoita, kokemuksia ja ajatuksia. Siksi aion kirjoittaa jokaisesta teemasta oman postauksensa, jonka kommenttiboksissa toivon, että te jaatte juuri niitä asioita ja vaikeuksia, joita teidän perhe on kohdannut. Mä toimitan vastaukset eteenpäin #lapsistrategia2040 -ohjausryhmälle, eli nyt on ihan oikeasti mahdollisuus saada ne omat kokemukset ja ongelmat niiden ihmisten tietoon, jotka voivat näihin asioihin vaikuttaa positiivisesti. Tänään käsitellään siis lapsiperhe-elämän ja työn yhdistämistä.

Kiintiömallit perhevapaissa eivät tue perheiden tarpeita

Me puhuttiin tietysti perhevapaista, ja siitä, miten perhevapaamalli tukisi parhaiten kaikkien perheiden tarpeita. Todettiin yhdessä, että ainoa tapa, jolla voi varmistaa kaikkien perheiden tarpeiden täyttymisen, on perheiden 100% valinnanvapaus siitä, miten vapaat käytetään. Tietty kiintiömäärä päiviä, jonka vanhemmat saavat jakaa ihan miten itse haluavat. Esimerkiksi tällä hetkellä yksi kaavailluista uusista malleista (joita kuulemma on jopa yli 20 erilaista), nk. 6+6+6 -malli, jossa kummallekin vanhemmalle on kiintiöity omat 6kk vapaata ja sen lisäksi on 6kk jonka saa jakaa kummalle haluaa, ei ole tarpeeksi joustava.

Esimerkiksi meidän perheelle nykymalli ei toiminut, ja ei toimisi myöskään tuo 6+6+6-malli, koska me oltaisiin toivottu kuopuksen kanssa, että Otto olisi voinut pitää kaikki perhevapaat, ja mä olisin tehnyt töitä kotoa käsin. Nykymallilla mä olin ekat kuukaudet vastasyntyneen kanssa kotona ja tein töitä samalla, koska Otto ei voinut isän äidin kanssa yhtäaikaa pidettävien 3vkon vapaiden lisäksi olla kotona ennen kuin mun pakollinen äitiysvapaakausi päättyi. ”Äitiysvapaan” aikana siis tein ihan normaalisti omaa duuniani, hoidin vastasyntynyttä ja sen lisäksi sain kelan äitiyspäivärahaa minimimääräisenä, koska tein töitä samaan aikaan. Meillä oli siis vastasyntynyt ja kaksi vanhempaa, jotka molemmat tekivät omia töitään normaalisti. Paljon enemmän kuin siitä minimirahasta, olisin hyötynyt siitä, että Otto olisi voinut olla koko sen ajan kotona meidän kanssa.

Myös teidän vastauksista instagramissa tuli hyvin ilmi se, miten joustamattomia pakkokiintiömallit ovat nimenomaan pienyrittäjille, joilla ei usein ole mahdollisuutta jäädä kokonaan perhevapaalle. Oli yrittäjä perheessä sitten kumpi tahansa vanhempi, kiintiömalli harvoin tukee yrittäjäperheen tarpeita. Perhevapaita koskevista teidän vastauksista tuli hyvin esiin myös se, miten esimerkiksi opiskelevalle isälle voi olla mahdottomuus pitää ollenkaan isyysvapaata.

Jokaisella perheellä on oma tilanteensa, ja aina löytyy se perhe jota mikään standardimalli ei vaan tue. Siksi mä koen, että perheiden täysi valinnanvapaus olisi ainoa oikea ratkaisu. Se on kaunis ajatus, että kiintiöimällä isille 6kk isät olisivat enemmän kotona, mutta käytännössä se ei palvele kaikkia perheitä, koska kaikille se ei ole mahdollista. Meitä taas ei palvellut se, että osa oli kiintiöity ainoastaan äidille. Vain toiselle vanhemmalle kiintiöidyissä vapaissa häviävät kaikki ne perheet, jotka sen kiintiön takia joutuvat sitten laittamaan lapset hoitoon aiemmin kuin itse haluaisivat, tai muuten tekemään sellaisia ratkaisuja, jotka eivät tue parhaalla mahdollisella tavalla oman perheen tarpeita.

Yrityksissä ei tueta isien kotiinjäämistä tarpeeksi

Monelta isältä löytyy nykyään jo halua jäädä perhevapaalle, mutta työelämä ei huomioi tätä halua vielä tarpeeksi. Meillä Oton perhevapaa onnistui hienosti, ja työpaikalta sitä tuettiin ihan 100%. Näin ei kuitenkaan ole kaikissa työpaikoissa. Isien kotiinjäämistä pidetään jopa ihan vitsinä, ja joillekin jopa ne täysin isälle korvamerkityt 56 päivää ovat aivan mahdottomuus. Jotkut isät kohtaavat myös inhottavaa kohtelua työyhteisöissä, mikäli jäävät perhevapaalle. Koti-iskä88 eli Ville Viholainen kertoi lapsistrategia-illassa, kuinka hänelle oli sanottu mm. että ”jäät sitten naiseksi taloon”. Ihan älytöntä!

Suurimmat syyt sille, että isät edelleen jäävät niin harvoin kotiin ovat varmasti a) raha, ajatellaan, että isän kotiinjääminen olisi liian suuri taloudellinen taakka ja b) työelämän joustamattomuus: koetaan, että isä on niin tärkeässä asemassa, että töistä vapaalle jääminen ei ole mahdollista, koska isä on töissä liian ”korvaamaton”. Todettiin kuitenkin illassa yhdessä, että suuri osa perheistä ei edes laske, miten isän kotiinjääminen vaikuttaisi perheen talouteen, vaan toteaa jo heti kättelyssä, että se on mahdotonta.

Tähän pitäisi tarjota tukea jonkun helpon laskurin muodossa, joka kertoisi, mitä se konkreettisesti tarkoittaisi tulojen kannalta, jos vanhempi x jää kotiin x ajaksi. Esimerkiksi veroprosenttiahan on mahdollista laskea perhevapaan ajaksi, kun tulotkin ovat pienemmät. Se saattaa tasoittaa tuloeroa, joka voikin lopulta jäädä aika pieneksi. Joissakin perheissä isän kotiinjääminen on oikeastikin täysi mahdottomuus tulojen kannalta, jos isän tulot ovat todella paljon suuremmat kuin äidin, eikä eurostakaan ole mahdollista luopua. Silti kaikilla vanhemmilla pitäisi olla mahdollisuus jäädä kotiin myös käytännössä, eikä vain teoriassa. Miten voisi tukea pienituloisia perheitä paremmin, jotta kaikki vanhemmat saisivat halutessaan olla lapsen kanssa kotona?

Mitä siihen työpaikalla korvaamattomuuteen tulee, niin sitäkin kannattaa pysähtyä pohtimaan. Jokainen vanhempi on varmasti ihan yhtä korvaamaton kuin työpaikalla myös sille omalle lapselleen. Ei kannata tyrmätä mitään ratkaisua heti, vaan pohtia miten oikeasti haluaa itse tehdä. Mikäli työelämässä tuettaisiin isien kotiinjäämistä paremmin, ehkä useammalla olisi myös sellainen fiilis, että oikeasti VOI jäädä kotiin ja on oikeus jäädä kotiin.

Työelämän joustamattomuus lapsen sairastaessa

Monet kertoivat siitä, miten monilla työpaikoilla on todella nihkeä suhtautuminen lapsen sairauden vuoksi poissaolemiseen. Myös teidän viestit vahvistivat tätä kokemusta. Me itse ollaan oltu tässä asiassa todella onnekkaita, sillä Otolla on työn puolesta mahdollisuus etätöihin, mikä vähentää sairaspoissaoloja tehokkaasti. Lisäksi tietysti itsekin teen töitä kotoa, jolloin voin hoitaa lapsia tarvittaessa siinä samalla, ellen sitten satu olemaan juuri silloin jossain muualla. Ollaan pärjätty aina hyvin sumplimalla, ja lisäksi Oton töissä on aina ollut tosi perhemyönteinen meininki, ja tarvittaessa myös poissaolo lapsen sairastaessa on aina onnistunut, mikäli lapsi on ollut niin kipeä, että etätyötkään ei onnistu. Monessa työpaikassa näin ei kuitenkaan teidän mukaan ole.

Kyräilyä työkavereilta, avautumista siitä kuinka työntekijän poissaolot aiheuttavat vain lisätöitä kollegoille, uhkailua siitä, että poissaolojen jatkuessa työpaikka voi olla vaarassa.  Moni on kohdannut tällaista, ja jopa vielä monet kertoivat kohdanneensa tätä nimenomaan naisvaltaisilla aloilla. Ihan uskomatonta, ja niin yleistä.

Mä ymmärrän sen, että mikäli työntekijällä on todella paljon sairauspoissaoloja lapsen takia, se voi olla suuri ja kohtuuton taakka esimerkiksi pienyrittäjälle, tai pienessä yrityksessä työntekijän kollegoille. Mutta tässä ei pitäisi mielestäni kohdistaa syyttävää sormea siihen, jonka lapsi on kipeänä, vaan meidän yhteiskuntaan. Miten yrittäjiä voisi tukea paremmin perheellisten työntekijöiden työllistäjinä? Miten mahdollistettaisiin se, että vanhempi saa rauhassa jäädä kotiin hoitamaan kipeää lastaan, niinkuin laissa on määritelty, silloin kun tilanne sitä vaatii?

Yksi mahdollisuus on toki myös ulkopuolinen hoitaja. Mua itseäni hoiti usein MLL:n lastenhoitaja, kun mä olin pienenä kipeänä. Mun yksinhuoltaja-äidillä oli vastuullinen asema töissä, ja usein hän ei voinut jäädä kotiin, vaan oli palkattava ulkopuolinen hoitaja. Tämä kuitenkin asettaa perheet eriarvoiseen asemaan, sillä kaikilla ei ole varaa hankkia ulkopuolista hoitajaa. Muutamat lähettivät myös viestiä, että heidän työpaikat tarjoavat tätä samaa mahdollisuutta. Eli työpaikan puolesta palkataan kotiin ulkopuolinen hoitaja, jotta työntekijä pääsee töihin silloin, kun ei ole mahdollista olla pois. Sehän on aivan super hieno juttu, mutta näin on kuitenkin vain murto-osassa työpaikoista.

Silloin kun lapsi on vielä tosi pieni, ei välttämättä myöskään haluta palkata ulkopuolista hoitajaa, mikäli lapsi on liian kipeä menemään tuttuun ja turvalliseen päiväkotiin. Sekin on hyvä huomioida. Isompien lasten kanssa voisi kuitenkin mun mielestä toimia sellainen ratkaisu, että kunta tarjoaisi x määrän lastenhoitoapua sairastapauksissa perheille. Jokaisella pitäisi olla oikeus ja mahdollisuus järjestää oman sairaan lapsensa hoito niin, että siitä ei tarvitse kokea huonoa omaatuntoa mihinkään suuntaan.

Yksi hyvä lisä tähän keskusteluun oli myös se, että oikeus jäädä lapsen kanssa kotiin päättyy lapsen täyttäessä 10 vuotta. (edit. tänä vuonna on tullut lakimuutos, että oikeus jäädä jäädä kipeän lapsen kanssa kotiin päättyy lapsen täyttäessä 12 vuotta). Mutta 10-vuotias on vielä todella pieni. Joo, kyllä 10v pikkuflunssasta selviää jo yksinkin vanhemman ollessa töissä, mutta mitä jos esim. 15-vuotias sairastuu vakavasti? Vanhemmalla ei ole mitään oikeutta jäädä silloin pois töistä, mutta 15-vuotias tarvitsee vanhempaansa vielä todella paljon, mikäli sairastuu esimerkiksi vakavaan mielen sairauteen. Mitä tällaisessa tilanteessa voi tehdä? Miten tällaisessa tilanteessa voisi tukea perheitä paremmin?

Perhetilanteesta ei kertakaikkiaan saa kysyä työhaastattelussa

Yksi kuvottavimmista ilmiöistä, jonka te toitte esiin, on perhetilanteesta kysyminen jo ennen palkkaamista työpaikalle. Erityisesti me nuoret naiset kohtaamme tätä. Työnantajat pitävät meitä ”riskinä” ja sanovat sen usein myös ääneen. Perhetilanteesta ja lisääntymisen toiveista kysellään työhaastattelussa, vaikka se on laissa kiellettyä.

Myös tässä ymmärrän hyvin pienyrittäjän näkökulman. Mikäli esimerkiksi pienessä viiden työntekijän yrityksessä kolme työntekijää jäisi yhtäaikaa äitiysvapaalle, voisivat työnantajan kustannukset nousta korkeiksi, ja siitä olisi todellakin aivan kohtuutonta haittaa ja konkreettisia tulojen menetyksiä yrittäjälle. Pahimmassa tapauksessa se voisi suistaa yrityksen vararikkoon.

Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö nuoria naisia saisi tai kannattaisi palkata, tai etteikö meillä olisi oikeus lisääntyä. Eikä se todellakaan tarkoita, että niitä kysymyksiä saisi esittää työhaastattelussa. Ei saa!  Se tarkoittaa, että yhteiskunnan pitäisi maksaa perhevapaiden kustannukset, ei pienyrittäjien.

Näiden suurten teemojen lisäksi olisi tärkeää puhua myös varhaiskasvatuksesta: miten mahdollistettaisiin se, että lasten päivähoitopäivät eivät veny kohtuuttoman pitkiksi pitkien työmatkojen ja 8h työpäivien vuoksi kenelläkään? Miten lisättäisiin joustavuutta päivähoitoon, jotta se palvelisi perheiden tarpeita paremmin? Varhaiskasvatuksessa on resurssipulaa joka puolella Suomea, ja haluan puhua tästä enemmän vielä omassa postauksessaan, joka käsittelee lapsiperheiden tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. Mutta mikäli teillä on kokemuksia työn ja perheen yhdistämisen hankaluudesta varhaiskasvatuksen kannalta, niin kommentoikaa ihmeessä niitäkin kokemuksia tähän postaukseen.

Tulevat aiheet liittyen lapsistrategiaan ovat siis: 

Isyyden tukeminen yhteiskunnassa

Vanhempien tukeminen yhteiskunnassa sekä arjessa että kriisitilanteissa

Lapsiperheiden yhdenvertaisuus ja tasa-arvo

Näitä aiheita käsittelen tulevissa postauksissa. Toivon, että mikäli teillä on ajatuksia niihin teemoihin liittyen, kommentoitte niistä sitten niihin tuleviin postauksiin, jotta vastaukset pysyvät hallinnassa ja ne on helppo toimittaa eteenpäin lapsistrategian ohjausryhmälle.

Nyt mä haluaisin kuitenkin kuulla niin laajasti kuin mahdollisuutta TEIDÄN kokemuksia työelämän ja perhe-elämän yhdistämisestä, tai opiskeluiden ja perhe-elämän yhdistämisestä tämän päivän Suomessa. Millaisia hankaluuksia olette kohdanneet? Miten asioita voisi hoitaa paremmin? Mitä päättäjien pitäisi ottaa huomioon uutta perhevapaamallia mietittäessä? Miten te olette järjestäneet perhevapaat omassa perheessä? Onko pienyrittäjien näkemyksiä tähän asiaan, mitä pitäisi tehdä, jotta nuorten naisten palkkaamista ei tarvitsisi ”pelätä”? Millaisia kokemuksia teillä on sairaan lapsen kanssa kotiin jäämisestä? Miten isien kotiinjäämistä voisi tukea parhaiten?

Luodaan yhdessä parempaa tulevaisuuden Suomea, ja mietitään, miten lapsiperheiden asiat voitaisiin järjestää vieläkin paremmin, jotta mahdollisimman moni lapsiperhe saisi elää juuri oman perheensä näköistä perhe-elämää. Kiitos hurjasti jokaiselle, joka jakaa omia kokemuksiaan ja näkemyksiään!

Tämä ekaluokan ensimmäinen lukukausi lähestyy loppuaan, ja täytyy ihan hämmästellä sitä, miten koulu on vaan sujahtanut osaksi elämää niin luontevasti. Ensimmäisen lapsen koulun aloitus on niin suuri merkkipaalu, että sitä tuli mietittyä moneen kertaan jo vuosia ennen kuin koulu oikeasti alkoi. Se oli niin merkittävä juttu, ja ajatuksena niin ISO, että meidän lapsi menee kouluun. Vaikka se itse koulun aloitus ei sen koulun kannalta jännittänytkään, mua jännitti se kaikki siinä ympärillä.

Koulumatkat – ”Se, miten hän oppii kulkemaan koulumatkaa joskus itsenäisesti, kun pelkkä ajatus tuntuu niin pelottavalta. Vaikka tiedän, että hän itse on fiksu ja tekisi parhaansa ja olisi valppaana, se ei kuitenkaan aina riitä. Kuinka joskus uskaltaa päästää sen oman pienen sinne maailmaan ihan  yksin?” kirjoitin elokuussa. Pelkäsin sitä päivää, kun ekaluokkalainen menisi kouluun itsekseen. Ja arvatkaa mitä, niitä päiviä on jo ollut. Suurimmaksi osaksi edelleen viedään kouluun, ja iltapäiväkerhosta haetaan aina, mutta hän on mennyt joinakin aamuina myös itsenäisesti kouluun. Se on sujunut hienosti joka kerta ja jos hän saisi päättää, hän menisi varmaan itse joka aamu.

Harjoiteltiin matkaa yhdessä monen monta kertaa etukäteen, ja ekasta kerrasta voin kertoa, että olin aivan uskomattoman jännittynyt ja pelkäsin ihan hulluna. Mutta hän on päässyt perille joka kerta, ja hän ilmoittaa aina kun on päässyt turvallisesti kouluun, niin ei tarvitse jäädä arpomaan, että pääsikö hän perille vai ei. On ollut hienoa voida antaa vastuuta pikkuhiljaa lisää, eikä ole tarvinnut tehdä suuria harppauksia kerralla. On ollut turvallista ja huojentavaa harjoitella kaikkea lapsentahtisesti.

Mua jännitti etukäteen myös se, että kukaan aikuinen ei kerro mulle enää joka päivä, miten lapsen päivä on koulussa sujunut. Onneksi olin siinäkin pikkuisen väärässä. Ainakin meidän koululaisen leppoisassa eftiksessä ohjaaja kertoo ihan joka päivä, miten lapsen päivä on sujunut siellä koulun jälkeen, mitä hän on puuhaillut ja kuinka syönyt. Yksittäin lapsen koulupäivästä ei tietty kukaan aikuinen kerro sen enempää, mutta onneksi meidän koululainen kertoo itse hyvin innokkaasti päivän tapahtumista. Yleensä ei ehditä edes kysyä miten on mennyt, kun ollaan jo saatu seikkaperäinen selostus. Toisaalta huomaa myös jo selkeästi, miten paljon lisää sellaisia ”omia juttuja” kavereiden kanssa lapselle on jo tullut, ja sekin on aika siistiä.

Kaverisynttäreiden määrä on yllättänyt tänä syksynä, tuntuu, että niitä on lähes joka viikko ja parhaimpina viikkoina useammat. Tosin tähän vaikuttaa myös se, että keskimmäinenkin on jo 5v ja hänenkin kaverinsa pitävät kaverisynttäreitä. Yhtenä viikkona meillä oli  NELJÄT kaverisynttärit, ja tälläkin viikolla on kahdet. Lapsista se on mahtavaa, ja toki meistäkin on ihanaa, että kavereita ja juhlia riittää. Taaperon kasvua odotellessa.. Onkohan meillä kolmen vuoden päästä sitten kolmet kaverisynttärit joka viikko standardina? Apua!

Ekaluokkalainen on ottanut hienosti vastuun omasta koulunkäynnistään, vaikka toki se on myös meidän vanhempien tehtävä tukea lasta koulutiellä parhaamme mukaan. Musta on ollut hienoa nähdä lapsen läksyjä ja kirjoja, ja kuulla mitä he ovat koulussa tehneet. Ollaan myös keskusteltu monista teemoista, joita koulussa on käsitelty, ja paikoista joissa he ovat vierailleet. Mä haluan jatkossakin tukea meidän kaikkia lapsia opin tiellä parhaani mukaan, ja meillä saa aina pyydettäessä apua ja tukea läksyihin ja projekteihin. Ja joka päivä luetaan yhdessä ainakin se suositeltu vartti.

Haluan tukea lapsen opiskelumotivaatiota niin hyvin kuin osaan, ja tyhmiä kysymyksiä ei ole olemassa! Ollaan myös osallistuttu kaikkiin koulun tapahtumiin joihin ollaan vain päästy, ja on ihanaa, että koulu on sellainen tiivis yhteisö, jossa muutkin vanhemmat tulevat tutuksi. Saadaan olla kyllä hurjan kiitollisia näin kivasta koulusta ja ihmisistä, sekä tietty meidän mahtavasta ekaluokkalaisesta!

Miten teidän muiden ekaluokkalaisten vanhempien mielestä on lähtenyt koulutie sujumaan? Joko teillä kuljetaan itsenäisesti kouluun? 

Joulukalenterin ensimmäiset lahjavinkit tulevat tässä! Ekana haluan vinkata aineettomista joululahjoista, sillä ne ovat suuria suosikkejani ja niitä voi antaa ihan kenelle vaan. Tässä tulee lahjaideoita niin lapsille kuin aikuisillekin. Lisää lahjaideoita on myöhemmin luvassa, sillä niitä on kovasti toivottu. Nyt ihan ekana kuitenkin näitä

1. Teatteri-, musikaali- tai konserttiliput (tai ooppera tai baletti)

Mä tykkään käydä teatterissa ja musikaaleissa sekä Oton kanssa, että lasten kanssa. Olenpa käynyt tänä vuonna teatterissa äitinikin kanssa, ja sekin oli aivan ihanaa! Tällä hetkellä esimerkiksi Helsingin Kaupunginteatterissa on meneillään musikaali Kinky Boots joka mua kiinnostaa, kun olen kuullut sitä kehuttavan. Ensi kesänä on vaikka mitä konsertteja ja festareita, jotka varmasti ilahduttavat monia. Erityisesti lapsia varten on vaikka mitä, kuten Nukketeatteri Sampo. Kannattaa tutkia oman kaupungin kulttuuritarjontaa, ja tsekata sieltä olisiko siellä ensi vuodelle joku ihana tapahtuma.

2. STAYCAY

Miniloma oman rakkaan kanssa tai vaikka kaverin kanssa on ihan täydellinen lahja! Me saatiin viime jouluna Oton kanssa lahjaksi Staycay ja vielä lastenhoito yön yli hotelliyön ajaksi. Siinä oli joululahja, joka todella ilahdutti vielä heinäkuun helteillä kun se käytettiin. Aina ei tarvitse lähteä kauas, kun jo yö jossain oman kaupungin mukavassa hotellissa voi olla ihana piristys, joka auttaa rentoutumaan.

3. Leffaliput

Mä tykkään ihan hirveästi käydä leffassa, mutta käyn silti harvemmin kuin haluaisin. Sarjaliput on sellaisia, jotka aina kannustaa lähtemään sinne leffaan, eikä odottelemaan vaan, että leffat tulee vuokrattavaksi mukavasti kotisohvalta. Leffassa käyminen on lapsistakin hurjan hauskaa, ja varsinkin jos joskus mennään esim. kahdestaan leffaan jomman kumman isomman lapsen kanssa, niin se on tosi spesiaalia heidän mielestään.

4. Museokortti

Museokortilla pääsee yli 250 museoon Suomessa. Se on kuitenkin sen verran edullinen, että jo muutamalla vuotuisella museokäynnillä kortin hinta tulee katettua.

5. BookBeat-lahjakortti

Jos ei tiedä mikä kirja ilahduttaisi vastaanottajaa eniten, niin miten olisi vaikka BookBeat-lahjakortti? Meillä on ollut BookBeat alkukeväästä asti käytössä, ja kesällä otettiin jopa se perhetili käyttöön, että Ottokin voi lukea. BookBeatissa on sekä äänikirjat että e-kirjat, ja mä käytän itse nykyään varsinkin niitä e-kirjoja. Ihan parasta, kun saa kaikki maailman kirjat (no ei ihan, mutta siltä se tuntuu), ja aina kun ilmestyy joku uusi kiinnostava kirja, niin se on jo valmiiksi mun puhelimessa luettavissa.

6. Yhteistä liikunnallista tekemistä

Luistelureissu tai uimahallireissu johonkin uuteen uimahalliin jossa ei ennen ole käyty. Lapset rakastavat liikkua yhdessä! Luksusta kaipaavalle tai omalle kumppanille yhteinen lahjakortti vaikkapa kylpylään olisi myös ihana! Me vietettiin viime keväänä hääpäivää Flamingo Spassa ja se oli aivan ihanaa hemmottelua.

Näiden lisäksi muita aineettomia lahjaideoita joita tulee mieleen on mm. lahjakortti kauneushoitoon tai ravintolaan, tai miksei vaikkapa itse kokattu kolmen ruokalajin illallinen? Otto antoi sisaruksineen omalle isälleen viime isänpäivänä illallisen lahjaksi, ja se oli ainakin musta aivan ihana lahjaidea. Tai sitten voi hyvin antaa lahjaksi vaikkapa lastenhoitoapua, siivousapua tai muuten lahjoittaa omaa aikaansa. Mä olisin myös itse varmasti tykännyt nuorempana Netflix- tai Spotify -lahjakortista, jos sellaisia olisi silloin ollut olemassa. Lapsille kelpaisi mieluusti  varmasti Hoplop- tai muu sisäleikkipuistolahjakortti, tai joku harrastus-lahjakortti. Psst! Eikä kannata unohtaa pelaajille varmasti mieluisaa Steam-lahjakorttia!

Ihania ideoita kaikki ainakin mun mielestä, ja osa näistä löytyy myös meidän perheen joulupaketeista. Mutta en missään nimessä paljasta, että mitä tai kenen paketista!

Oletteko te innostuneet aineettomista joululahjoista? Mikä on teidän paras aineeton lahjavinkki?

Muutaman kerran ollaan jo otettu lasten kanssa joulukorttikuvia, ”ihan muutaman vain” tässä 7v aikana. Koen, että mulle on kertynyt jo aika paljon sellaisia vinkkejä, joiden avulla kuvauksista selviää helpommin esim. liikkuvaisen taaperon tai useamman lapsen kanssa. Tässä tuleekin siis meidän parhaat vinkit, sillä tässä alkaa olla viimeiset hetket räpsiä ja tilata joulukuvia lapsista kortteja varten, mikäli mielii lähettää niitä edullisemmilla kotimaan joulumerkeillä tänä jouluna.

1. Ennen kuvia masut täynnä ruokaa, ei pissahätä, ei jano, ei väsy kenelläkään. Ihan ekana kannattaa pitää kaikista näistä kohdista huoli, niin kaikilla on hyvä fiilis ottaa joulukuva.

2. Parhaat kuvat tulee luonnonvalossa, joten näin talviaikaan paras aika kuvata on n. klo 12, toki aurinkoisina päivinä valoa riittää paremmin myös muina kellonaikoina. Toki jouluvalojen kanssa kuvatessa taas ei sillä muulla valolla ole niin paljoa väliä.

3. Taapero tai muuten vilkas lapsi pysyy helpommin paikoillaan, jos hänellä on esim. joku joulun ajan herkku kädessä. Joulukorttikuvaukset onkin siis ihan mahtavaa yhdistää vaikkapa koko perheen yhteiseen herkkupäivään (meillä lauantai), jolloin kuvausten ajaksi taaperolle voi antaa käteen piparin tai jonkun muun herkun, joka sopii teemaan ja pitää hänet tyytyväisenä.

4. Lapset eivät hymyile aidosti käskemällä, vaan heitä pitää ihan oikeasti naurattaa joko a) valitsemalla hauska ”kuvaustilanne” tai b) sanomalla jotain superhauskaa. Olen todennut, että usein ne jutut, joista ei ruokapöydässä saa puhua, ovat niitä joilla irtoaa parhaat naurut.

5. Kannattaa pukea kaikki suunnilleen yhteen sopiviin sävyihin, ja esim. Pinterestistä löytyy tähän tosi paljon vinkkejä. Joulukorttikuvissa kaikilla ei tarvitse todellakaan olla punaista, mutta jos värit kuitenkin sopivat yhteen, kuvaan tulee rauhallisempi yleisilme. Vaatteiden kanssa voi käyttää myös luovuutta. Mitä jos kaikki pukeutuisivatkin jouluisiin yökkäreihin?

6. Jouluista taustaa tai teemaa kuvauksiin saa helposti esim. kirkkaalla valosarjalla. Valosarjakin muuten pitää hyvin taaperon kiireisenä, kun voi ihmetellä lamppuja (ledit ei onneksi kuumene).

7. Lapset rakastavat hauskoja kuvausideoita, siispä vain mielikuvitus on rajana, mitä joulukorttikuvissa voi tehdä! Lapset saivat esimerkiksi sitoa mut ja Oton jouluvaloilla yhteen, ja he rakastivat sitä.

8. Muita joulun tunnelmaa helposti tuovia asioita ovat esim. eucalyptus-oksat tai kranssi, huonekuusi, joulukuusen edessä otetut kuvat, joulupallot ja havujen oksat.

9. Jos käytössä on Olympuksen kamera, kannattaa ladata puhelimeen sen oma sovellus, jolla oman puhelimen voi muuttaa helposti kaukolaukaisimeksi. Näin me otetaan nykyisin kaikki perhekuvat. Varmasti myös muilla kameramerkeillä on omia sovelluksia, jotka toimivat kameran wi-fin kanssa yhdistettynä samalla tavalla. Ihan super kätevää!

10. Kuva kannattaa lopuksi käsitellä esim. puhelimen ilmaisella Lightroomilla, tai sitten ihan tietokoneen Lightroomilla. Kuvasta kannattaa ainakin poistaa keltaisuus ja sinisyys (jotka helposti tulee kun talvihämärässä kuvaa esim. lämpimän valkoisia led-valoja, ks. esimerkkikuvat yllä) ja korjata valkotasapaino. Ylläoleva kuvapari näyttää, miten radikaalisti kuva muuttuu jälkikäsittelyllä hankalistakin kuvausolosuhteista.

11. Bonusvinkkinä: nukkuva vauva tai taapero on supersöpö kuva-aihe joulukorttiin, jos ei hereillä ollessa onnistu! Pukee vain jouluiset vaatteet päälle ennen kuin tyyppi nukahtaa, ja sitten nukuttaa jollekin sopivalle jouluisalle alustalle tai ihan vaan valkoisen lakanan päälle, ja lisää nukkuvan tyypin viereen vaikka huonekuusen tai muutaman joulupallon. Tähän tosin tarvitaan hyviä unenlahjoja! Mikäli sellaisia ei ole, niin mitäs sanotte siitä, että mini nukkuu vaikka vanhemman sylissä? Aika söpö joulukuva näinkin! Perhekuvan tästä olisi saanut itselaukaisimella, ja juoksemalla itse vielä viereen, heh.

Joulukorttikuvien kanssa vain mielikuvitus on rajana! Me otettiin vasta viime viikonloppuna meidän omat tän vuoden joulukorttikuvat, kun saatiin joulukuusi koristeltua. Kaikista tässä luetelluista vinkeistä huolimatta paras kuva tuli meillä ihan vahingossa. Isommat tytöt pötköttelivät kuusen alla taljoilla, koska se oli hauska leikki. Mä näin, että tässä on nyt se mahdollisuus ottaa just sopiva joulukorttikuva, ja kannustin taaperon heidän keskelle istumaan. Hän istui siinä ehkä 15 sekuntia, mutta kerkesin napata ainakin kaksi heilahtamatonta kuvaa, joista toisessa oli vielä ihan loistavat ilmeet kaikilla. Eli näiden kaikkien vinkkien lisäksi kaikkein tärkein vinkki on tietysti tilannetaju. Jos huomaa, että jossain tilanteessa kuvan saaminen onnistuisi helposti, vaikka siitä ei ”ihan täydellinen” tulisikaan, niin se kannattaa napata just silloin. Usein ne ei-niin-harkitut kuvat onnistuu kaikkein parhaiten.

Joulukuun eka viikonloppu on ollut aika best, vaikka ei samanlaista upeaa ensilunta saatukaan, kuin viime vuonna. Meidän perhejoulukalenterissa luki eilen, että ”käykää moikkaamassa joulupukkia” ja me käytiinkin siis eilen moikkaamassa joulupukkia keskustassa. Eilen oli ihan mielettömän upea sää, ja käveltiin keskustassa ulkona ja tsekattiin jouluikkunoita ja valoja. Iltaa vietettiin kotona, jouluelokuvaa katsellen ja herkutellen. Onneksi ainakin vielä meidän koko perhe fiilistelee joulua yhtä paljon kuin minä. Joulua inhoavalla tyypillä voisi olla näinä aikoina meidän perheessä vähän hankalaa, heh!

Tänä aamuna perhejoulukalenterissa luki, että ”koristelkaa joulukuusi”, ja voi sitä kiljunnan määrää kun se luukku avattiin! Aivan yhtä fiiliksissä kaikki kolme pientä tyyppiä. Ja niin me tänään tehtiin. Joulukuusi paljastuu myöhemmin ensi viikolla perinteisessä joulukalenteriluukussa. Perhejoulukalenteri on tänäkin vuonna täytetty perheen yhteisellä tekemisellä. Joillekin päiville on isompaa, kuten joulukuusen koristelua tai joulupakettien viemistä hyväntekeväisyyteen, ja joillekin päiville pienempää, kuten tonttudiskoa tai joulusatujen lukemista.

Kuusen koristelun jälkeen me lähdettiin ulos yhden päiväkodin pihalle leikkimään. Siellä on lapsista niin hauskaa, kun siellä on sekä pieni ”metsä” että paljon erilaisia leikkivälineitä. Lisäksi sieltä löytyy mm. autonrenkaita, joilla lapset rakastavat leikkiä. Hauska, vähän erilainen päiväkodin piha. Ei meidän päikyn pihalla mitään auton renkaita ollut silloin kun mä olin pieni. Kuopuksen suurinta hupia on kiivetä (äidin tai isin avustuksella) rengastornin sisään ja leikkiä kukkuu-leikkiä sieltä. Uudestaan ja uudestaan hän kyykistyy renkaiden taakse piiloon, ja pomppaa ylös. Ainiin, ja hän on antanut mulle uuden nimen. Mä olen nykyään ”Mami shark du-duu-du-du-du-du”. Isommat lapset pääsivät jo yli Baby sharkista, mutta taapero on vasta viime aikoina päässyt sen makuun.

Keskimmäinen rakenteli siellä kävyistä, havuista, kivistä ja kepeistä tontulle omaa kotia, jonka katossa oli kuulemma ”hålkakoreita” (eli reikäleipiä). Hän järjesteli tikkuja reikäleipien tangoiksi. He kävivät jokin aika sitten päiväkodin kanssa Kruununhaassa Ruiskumestarin talossa (jossa hän näihin hålkakoreihin tutustui), ja mulla tulvahti ihan kaikki muistot omasta lapsuudesta mieleen. Mekin käytiin siellä silloin kun olin vielä alakoulussa, ja siellä oli niin jännittävää kuulla Wickholmin perheen tarinaa ja tutustua kaikkiin vanhoihin tavaroihin. Mä näin oikein mielessäni sen talon kun meidän 5v kertoi heidän vierailustaan. Sinne on muuten aina ilmainen sisäänpääsy, pitää mennä koko perhe joskus käymään siellä.

Oton sisko kävi meillä tänään kylässä ja pelattiin Junior Aliasta. Meidän 7v on aivan ylivoimainen siinä, hän arvaa aina enemmän ja nopeammin kuin aikuisetkaan ja voittaa lähes joka kerta. Pitäisi varmaan siirtyä hänen kanssaan pikkuhiljaa isompien versioon, niin olisi edes jotain haastetta hänelle (tai siis meille tasoituksen mahdollisuutta, eiku). Illalla katsottiin vielä toinen jouluelokuva, The Princess Switch Netflixistä. Se oli musta tosi kiva, perinteinen vähän ennalta arvattava joululeffa, mutta siis juuri siksi ihan loistava.

Sellainen aika rauhallinen ja perhekeskeinen viikonloppu, joka oli todella tervetullutta vastapainoa viime viikonlopun juhlaputkelle. Teki niin hyvää vaan olla yhdessä, eikä ollut mitään pakollista menoa minnekään. Ensi viikko onkin itsenäisyyspäivän ansiosta aika tynkäviikko, ja silloin meidän lapsillakin on neljän päivän loma, kun perjantai on vapaa myös koulusta. Odotetaan sitä innolla, kuten joululomaakin, sillä olisihan tätä viikonlopun aikatauluttomuutta, yökkärihengailua ja rentoa ulkoilua voinut jatkaa vaikka monta päivää putkeen. Ihanaa alkavaa uutta viikkoa kaikille <3

PS: Ihanien erilaisten perheiden hakuaika on nyt päättynyt, ja nyt mun täytyy tehdä hurjia valintoja. Ihan mielettömän suuret kiitokset yli 50 perheelle sydämellisistä, ihanista, mielenkiintoisista, itkettävistä, rakkaudentäyteisistä viesteistä ja tarinoista. Mä en malta odottaa, että pääsen viemään tätä eteenpäin <3