Tällä kertaa arkikuva on yhden kuvan sijaan kuvasarja – ihan vaan, koska yksi kuva ei olisi kertonut tarpeeksi. Tai ainakaan en halunnut jättää yhtään kuvaa pois. Jokainen kuva kertoi omaa tärkeä osaansa tässä pienessä tarinassa. Kaikki kuvat on otettu n. kahden minuutin sisällä toisistaan, samassa tilanteessa, samassa spotissa. Viikon arkikuvat on otettu viime viikolla, päivää ennen muuttoa tänne uuteen kotiin. Otto pohjamaalasi ruokailutilan seinää, josta oli irronnut maalia samalla kun irrotimme tapettia. Meidän kuopus oli kovin kiinnostunut maalauspuuhista ja tuli katselemaan isänsä työskentelyä. Hetken siinä katseltuaan (ja isin olkapäähän nojailtuaan) hän kysyi, saisiko itsekin tarttua telan varteen.

Ja saihan hän. Voi kuinka onnelliseksi tuo pieni ihminen tulikaan, kun hänkin sai kokeilla maalata kuten isi! Hän oli niin onnellinen. Hän vetäisi pari kertaa telalla juuri oikeaan kohtaan (ja yhden kerran ihan viereen, mikä ei haitannut mitään) ja ilmoitti sitten, että nyt mä en jaksa enää. Maalaus oli ilmeisen rankkaa, tai sitten vaan ei niin hohdokasta, että sitä olisi jaksanut muutamaa vetoa pidempään. Mutta se ilme hänen kasvoillaan kun hän sai kokeilla ihan itse! Hän oli niin innoissaan ja iloinen ja ylpeä siitä, että hän maalasi seinää. Niin pieni ja niin iso asia samaan aikaan. Sitä iloa oli ihana katsoa. Se oli yksi niistä monista kerroista viime aikoina kun mulle on noussut onnen kyyneleet silmiin.

Ihan yhtä suurella innolla lapset ovat repineet tapetteja, irrottaneet pahveja lattiasta, etsineet sukille pareja ja valinneet maaleja uusien huoneiden seiniin. Ja myös keksineet leikkejä tämän kaiken keskelle ja unohtaneet olevansa edes mukana missään muutossa. He ovat jo löytäneet uuden kodin parhaat piilopaikat, järjestelleet pikkulegot laatikoihin ja kikatelleet iltaisin kolmestaan, vaikka olisi jo pitänyt nukkua. He ovat täällä jo ihan kotonaan.

Ei voi kuin olla kiitollinen meidän lapsille siitä, että tämä kaikki onnistui ja pysyttiin kaikki järjissämme. Vaikka muutto oli varmasti heillekin normaalia rankempi kokemus nyt, kun he olivat koko prosessissa alusta loppuun asti mukana, he jaksoivat  hienosti. Meidän kuopus muutti elämänsä ensimmäistä kertaa ja tämä muutos oli hänelle iso juttu. Mutta hienosti hänkin on sopeutunut. Vaikka kaikki on vähän outoa nyt, kun on poikkeustila, niin lapsille on varmasti ollut muuton kannalta aika kivakin se, että ollaan oltu niin paljon yhdessä. Yhdessäolo on tuonut turvaa ja pysyvyyttä ison muutoksen äärellä. Iltaisin ollaan käperrytty kainalokkain sohvalle ja vaan halittu. Se on ollut maailman ihaninta.

Oli kyllä niin oikea päätös tulla tänne juuri nyt.

Ruokailutila ei muuten ole vielä valmis, koska meiltä puuttuu tuolit. Me ei vielä olla päätetty millaiset tuolit me halutaan, joten mietitään rauhassa. Tällä hetkellä mennään vanhoilla Ikea-jakkaroilla, tripp trappilla, esikoisen työtuolilla ja yhdellä vaaleanpunaisella pinnatuolilla! Ihan hyvin ollaan pärjätty niilläkin. Ei haluttu raahata enempää pinnatuoleja tänne, kun ollaan myymässä ne kuitenkin. Haluaisitteko, että esittelen ruokailutilan seinäprojektin erikseen ensin, vai koko tilan vasta sitten, kun kaikki on 100% valmista siellä? Kertokaa ihmeessä, niin tiedän!

Haluan toivottaa kaikille vielä ihanaa alkanutta viikkoa ja ison halauksen sinne ruutujen taakse <3

Huh, mä en tiedä mistä mä aloittaisin! Tämä viikko. Kun mä viime viikon maanantaina jaoin ekat kurkistukset meidän uudesta kodista, en todellakaan tiennyt, että jo seuraavana perjantaina nukkuisin ekan yön siellä. Me ei oltu aloitettu pakkaamista, ei mitään kertakaikkiaan ollut valmiina vielä silloin, koska meillä oli vielä niin paljon aikaa. Se oli lähinnä hyvä läppä, että hei muutetaanko huomenna, eihän me tarvita kuin patjat nukkumiseen. Mutta sitten tuli se tunne, että täällä on meidän koti. Täällä on niin paljon parempi olla. Tänne me halutaan. Ja sitten me vaan alettiin tekemään töitä sen eteen, että päästään viikonlopuksi kotiin. Se tuntui oikealta ja me kaikki haluttiin sitä.

Tämä viikko on ollut todella intensiivinen, takki on aivan tyhjä ja väsy-itkut itketty pariinkin kertaan. Mutta me tehtiin se. Viisi päivää sen jälkeen kun me saatiin avaimet, me nukuttiin ensimmäinen yö täällä. Ja itketty on useampaan kertaan myös onnen itkut. Kun tuntuu niin hyvältä ja onnelliselta, että kyyneleet vaan nousee silmiin.

Valehtelisin jos väittäisin, että muuttaminen kahdestaan kolmen lapsen kanssa neliöstä toiseen olisi ollut helppoa ja mukavaa. Eniten on harmittanut se, että meillä on oikeasti mahtava, upea tukiverkko ja meillä olisi ollut muuttoapua, lastenhoitoapua ja tapetin irroittajaa, mutta koronan takia me ollaan tehty kaikki yksin. Me ei palkattu muuttofirmaa, ei laitettu lapsia hoitoon, ei vuokrattu muuttolaatikoita. Muuttoautona toimi meidän oma auto, lapset repivät tapetteja, pakkasivat ja välillä leikkivät muuton keskellä ja käytettiin samoja 20 Ikean pahvista muuttolaatikkoa, jotka säästettiin vuoden 2016 muutosta. No, hyvin ne toimivat. Hyvin toimi sekin, että täytettiin laatikot, Otto vei ne uuteen kotiin, mä purin ne paikoilleen ja sitten täytettiin ne vanhassa kodissa uudelleen ja taas purettiin. Me selvittiin.

Vaikka nyt väsyttää, päällimmäinen tunne on kiitollisuus ja suuri onni. Me tehtiin se! Perjantai-iltana kun me syötiin pizzaa ja juotiin cokista uuden kodin ruokapöydän ääressä, musta tuntui, että halkean onnesta. Ja kun me laitettiin lapset nukkumaan ja he sanoivat, että he rakastavat nukkua täällä uudessa kodissa. Ja kun me mentiin Oton kanssa saunaan lasten nukkumaanmenon jälkeen, heitettiin löylyt, käytiin meidän tuplasuihkuissa, joista oltiin niin pitkään haaveiltu ja tuijotettiin toisiamme onnellinen virne naamalla. Ja kun mä heräsin lauantaiaamuna, kävelin meidän yläkerran aulaan ja kurkkasin alakertaan ja näin siellä meidän lapset sohvalla, käpertyneenä toistensa kainaloon katsomaan aamupiirrettyjä. Ja kun me tehtiin ekaa kertaa ruokaa täällä. Täällä on niin hyvä olla.

Pidin viikonlopun ajan blogista lomaa, koska aika ei vaan riittänyt muuton lisäksi tähän. Mutta remppapostauksia tulee, kunhan asiat etenee. Tällä hetkellä meillä on jo ruokailutilan seinä maalattuna ja muut maalattavat seinät valmiina maalausta varten. Alakerrassa ei ole enää pahveja lattialla, wohoo! En malta odottaa, että kaikki tilat alkavat valmistua. Nyt meillä on laatikoita purkamatta enää alle 10 ja nekin lähinnä siksi, että saadaan ne purettua vasta kun seinät on maalattu yläkerrassa ja hyllyt saatu paikoilleen niiden eteen. Ei paha enää. Nyt ollaan voiton puolella. Nyt voidaan edetä ihan rauhassa ja aloittaa arki täällä.

Tämä muutto oli kyllä ikimuistoinen. En olisi ikinä uskonut, että pystytään kahdestaan tähän, kun ei olla koskaan muutettu edes pienempiin koteihin ilman muuttoapua (ja -autoa). Ja yleensä meillä on ollut aikaa pakkaamiseenkin viikkoja, eikä muutamaa päivää. Mutta saipahan huomata, että kun me jotain oikein kovasti halutaan saada tehtyä, niin kyllä me saadaan se tehtyä, vaikka alkuun tuntuisi aivan mahdottomalta. Alkuun meillä oli kyllä tarkoituksena ottaa edes muuttoauto, mutta kun huomattiin miten paljon tavaraa meidän omaan autoon mahtuu, siinä vaan kävi niin, että tavarat siirtyivät autokuorma kerrallaan Oton voimin. Sohva meni purettuna yhdellä autoreissulla ja meidän parisänky meni purettuna yhdellä autoreissulla. Voin kertoa, että aika moneen kertaan päivittelin miten ihmeessä Otto jaksoi roudata yksin kaiken ja vielä kasata heti täällä.

Vanhalla asunnolla meillä on läpikäytävänä vielä varasto ja lisäksi meidän kuopuksen tuleva sänky on siellä vielä. Lisäksi sinne jäi vielä jonkin verran kaikkea pientä tavaraa, mitä varmasti haetaan ensi viikolla vielä tänne. Mutta pikkuhiljaa, nyt meillä on helpotus siitä, että aikaa on vielä se kaksi kuukautta. Meillä oli vaan niin kova halu päästä aloittamaan arki täällä, että siksi kiirehdittiin, vaikka siinä ei ehkä ollut mitään järkeä. Me vedettiin aivan täysin tunteella. Mutta se kannatti. Koska nyt kun me ollaan täällä, niin tässä on kaikki järki.

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille ja kiitos ihan mielettömän paljon kaikista kauniista sanoista, tsempistä ja tuesta, mitä olette laittaneet. Te olette niin ihania <3 

Tulin huikkaamaan tällaiset pikamoikat täältä meidän muuttorumban keskeltä. Me tosiaan päätettiin nyt, että halutaan uuteen kotiin niin nopeasti kuin mahdollista. As in viikonloppuna. Hetken aikaa pyöriteltiin jo mielessä, että oltaisiin vaan viety sängyt sinne heti ja alettu jo nukkua siellä. Siinä ei kuitenkaan ollut mitään järkeä, vaikka houkuttelevalta kuulostikin, heh.

Nyt ollaan roudattu jo paikalle kolmisenkymmentä muuttolaatikollista tavaraa ja purettu niistä valtaosa kaappeihin. Meillä on vieläkin tallessa samat hyvät muuttolaatikot, joita käytettiin jo v.2016 muuttaessa. Niitä menee hyvin meidän autoon yhdeksän kerrallaan penkit kaadettuna, niin kerralla saa ihan hyvin tavaraa siirrettyä. Puretaan tavarat aina heti paikoilleen, niin sitten voi viedä taas tyhjiä laatikoita täytettäväksi.

Aina aamulla mä oon tehnyt töitä, Otto on pakannut muuttolaatikoita ja esikoinen on tehnyt koulutehtävät valmiiksi ja sitten iltapäivät ja illat on mennyt uudella asunnolla. Tämä on toiminut hyvin ja tehokkaasti.

Otto on saanut meidän autolla vietyä myös kirjahyllyjä, kaappeja ja tyttöjen uudet sängyt, joissa pisimmät paketit olivat 208cm pitkät. Onneksi meillä on valtavan iso auto. Toistaiseksi ollaan pärjätty hyvin ihan omin avuin tässä puuhassa, vaikka tekemistä paljon onkin. Meillä ei kuitenkaan ole kiire saada tätä vanhaa asuntoa tyhjäksi, niin siinä mielessä tämä on meille helppoa. Voidaan keskittyä saamaan meille kaikkein tärkeimmät jutut viikonlopuksi valmiiksi uudessa kodissa, kun sitten on vielä pari kuukautta aikaa tyhjentää tätä vanhaa asuntoa pikkuhiljaa.

Saatiin eilen iltapäivällä irroitettua yläkerran yhdestä makuuhuonesta tapetit jo kokonaan ja ilta mulla kului ruokailutilan tapettia irroittaessa. Otto osti ison ämpärillisen Kiilto-tapetinpoistoainetta, jolla saatiin tapetit irti. Yläkerran yhdestä makkarista ne lähtivät isoina suikaleina ja koko hommaan meni ehkä 40 minuuttia. Ruokailutilan tapetin irroittelussa taas kesti mulla tunteja. Alettiin myös tyttöjen kanssa repimään toisesta lastenhuoneesta tapettia (kuivana) irti, koska huomattiin Oton kanssa, että noissa paksummissa tapeteissa se aine ei imeydy niin hyvin siitä päällimmäisen kerroksen läpi, jolloin se irroittaminen on tosi hidasta.

Yllättäen sitä lähtikin kuivana tosi hyvin irti ja saatiin varmaan puolessa tunnissa kolmestaan seinästä jo tosi paljon tapettia pois. Lapset olivat todella eteviä siinä irroittelussa ja he saivat varsinkin niitä pikkupaloja irti, joita on ärsyttävää rapsutella. Olen iloinen, että tapetin irroitus sujui kuitenkin näin helposti, koska meillä ei ollut siitä mitään aiempaa kokemusta ja se vähän jännitti etukäteen.

Postauksen kuvat on eiliseltä. Tänään ollaan jatkettu samoissa puuhissa ja kaikki edistyy hyvin. Saatiin loputkin tapetit irti ja ruokailutilan seinä tasoitettua jo. Siitä lähti samalla maalia irti kun irroitettiin tapettia, joten seinää sai vähän tasoitella ennen kuin sitä pääsee maalaamaan. Se yksi mun tilaama tapetti tulikin jo perille, mutta se ei vastannutkaan ihan sitä, miltä se kuvissa näytti ja se lähti palautukseen. Joten nyt ollaan taas ihan lähtöpisteessä, eikä meillä ole vielä mitään hajua, mitä kaikille seinille tapahtuu. Mutta pikkuhiljaa, ainakin ne ovat kaikki nyt valkoisia, mikä ei ole paha juttu sekään.

Jotenkin on ollut ihanaa vaan keskittyä kaikkiin muuttojuttuihin nyt. Paljon konkreettista tekemistä, mikä vie ajatukset pois kaikesta siitä huolesta, mikä on viime viikkoina ollut mielessä.

Sellaisia muuttokuulumisia meiltä! Pitäkää meille peukkuja, että huomenna me syödään pizzaa, saunotaan ja nukutaan uudessa kodissa! <3

Me saatiin eilen avaimet meidän uuteen kotiin ja Instagramin puolella vilautinkin jo meidän olkkaria, kääk! Kuvasin eilen pikaisesti meidän tyhjää uutta kotia. Kodissa on tällä hetkellä vielä aaltopahvit lattialla edellisten omistajien jäljiltä, jotka he ystävällisesti jättivät paikoilleen meille vielä meidänkin muuttoa varten, niin meidän parketit eivät kulu kenkien alla kun kanniskellaan kamppeita. Ei olisi ollut mitään järkeä ottaa niitä pois, kun asunnossa kuljetaan edestakaisin seuraavat viikot. Meillä meni nyt vähän jotenkin pasmat sekaisin kun päästiin sisälle uuteen kotiin.

Tuli samantien sellainen olo, että meidän on päästävä sinne just-nyt-heti pysyvästi! Alunperin ajatus oli siis se, että me ollaan täällä vanhassa kodissa niin kauan, että kaikki on ihan valmista uudessa kodissa, mutta meidän kelkka nyt vähän kääntyi. Meidän olisi vaan niin paljon mukavampi korona-kotoilla uudessa kodissa kuin täällä vanhassa, vaikka siellä uudessa olisikin vähän keskeneräistä. Siellä lapset voivat ulkoilla isolla omalla pihalla ja hyppiä trampoliinilla sydämensä kyllyydestä. Täällä vastassa on ankea tiiliseinä, eikä omalla pihalla ole mitään tekemistä. Me käytiin tänään jo pystyttämässä sinne trampoliini ja lapset olivat niin onnellisia ja kiljuivat ilosta. Sitä oli ihana kuunnella. Tämä tramppa oli meidän strateginen veto, kun ajateltiin, että saadaan sitten rauhassa repiä tapetteja ja muuta, kun heilläkin on siellä tekemistä. Ja samalla sujuu liikuntatunnit kätevästi, heh.

Mutta joo, kurkataanpa nyt sinne kotiin!

Tässä on meidän uusi olkkari. Siellä on aivan mieletön huonekorkeus, joka on just se asia, johon me rakastuttiin. Olkkarissa on myös portaat yläkertaan. Olohuone on avoin meidän keittiöön ja ruokailutilaan ja olkkarin ja ruokailutilan välistä pääsee meidän terassille ja pihalle.

Tässä on meidän eteinen, keittiö ja ruokailutila. Keittiö on vastapäätä meidän yläkerran portaikkoa. Mä vaan rakastan tätä pohjaratkaisua, kun tämä on niin selkeä, eikä ole mitään turhia väliseiniä. Kaikki on niin ihanan avaraa. Keittiö meillä on tosiaan suunnitelmissa remontoida, mutta nyt juuri en vielä osaa sanoa meidän aikataulua. Vanhalle keittiöllekin on jo kohde, mihin se menee  uudelleen käyttöön, joten hukkaan se ei ole menossa. Keittiö on kuitenkin tosi toimiva ja siisti ja miljoona kertaa parempi kuin meidän nykyinen keittiö, niin ei mua haittaisi jonkin aikaa tämän kanssa asustella. Samoin keittiön ja eteisen kivilattiat ovat menossa vaihtoon. Ja ruokailutilan tapetti vaihtuu joko maaliin tai toisenlaiseen tapettiin.

Kodinhoitohuoneeseen ja vessaan pääsee eteisestä, olkkarista katsottuna eteisen oikealta puolelta. Ihanaa kun on tilava kodinhoitohuone ja vessa, joka on ihan omassa rauhassa kodinhoitohuoneessa, ovella erotettuna. Kodinhoitohuoneen ja vessan lattia, sekä vessan muutkin laatoitukset on sellaiset, joita en itse ehkä olisi ekana valinnut, mutta suunnitelmissa ei kuitenkaan ole nyt alkaa mihinkään isoihin kylppäriremppoihin. Pohdiskellaan mikrosementtiä ja/tai kaakelimaalia. Mutta nämä ovat sellaisia vähän pidemmän tähtäimen suunnitelmia. Kodinhoitohuoneessa on vesipiste ja ihanan paljon kaappitilaa! Sinne saa kaikki liinavaatteet ja siivouskamat ja pyykkikorit ja kaikki. Niin parasta.

Eteisestä olkkarista katsottuna vasemmalla on kylpyhuone sekä sauna, jotka ovat ihanan simppelit ja tyylikkäät. Rakastan pieniä valoja pesuhuoneen katossa ja tietenkin meidän tuplasuihkuja! Mun mielestä sekä sauna että kylppäri on aivan ihanan kodikkaat. Tykkään! Niille ei tarvitse tehdä mitään.

Yläkerrassa portaikkoa vastapäätä on meidän toinen kylppäri, joka on ihanan tilava ja pelkistetty. Sillekään ei tarvitse tehdä mitään, tykkään siitä tosi paljon. Kolme suihkua yhteensä on super hyvä juttu!

Makkareita on kolme ja niistä kaksi on samankokoisia kuin mun ja Oton nykyinen masterbedroom ja yksi on ehkä yhden neliön pienempi kuin meidän nykyinen masterbedroom. Kaikki ovat siis valtavan paljon suurempia kuin meidän nykyiset lastenhuoneet. Me otetaan Oton kanssa nyt se kaikkein pienin makuuhuone, koska meidän iso sänky mahtuu sinne ihan hyvin. Lapset saavat kaksi isoa huonetta, joissa heillä tulee olemaan ihan tosi hyvin tilaa nykyiseen verrattuna. Näistä kuvista ei ehkä ihan hahmota vielä sitä, minkä kokoisia lastenhuoneet ovat, mutta sen näkee varmasti sitten paremmin, kun saadaan ne valmiiksi. Toisessa lastenhuoneessa on aivan hurmaava kulmaikkuna ja kaikissa huoneissa on _sikana_ kaappitilaa verrattuna siihen, että nykyisin molemmissa lastenhuoneissa on kaksi hyllykaappia.

Sellainen pikakierros meidän kodissa! Mä laitan heti postauksen julkaisun jälkeen vielä IG Storyyn videomuotoisen kierroksen uudessa kodissa, jossa siitä saa ehkä toivottavasti hieman paremman käsityksen vielä. Näistä kuvista osan olen kuvannut puhelimella, että sain ultralaajaa kuvaa ja osan kameralla.

IIK! Katsotaan nyt mitä tässä tapahtuu ja kuinka nopeasti asiat etenevät kaikilta osin. Meillä on niin paljon vielä kysymysmerkkejä ilmassa. Yksi juttu on myös se, että meidän pitää saada ne vanhat tavarat eteenpäin täältä vanhasta kodista, joista ollaan luopumassa. Esimerkiksi kerrossänky (jää pieneksi), astianpesukone, ruokapöytä ja pinnatuolit, paljon kirjoja, joitakin astioita, meidän v.2012 ostettu hyvin toimiva pesukone (joka ei riitä 7kg täyttömäärällä enää meidän tarpeisiin) ja sitten paljon kaikkea pienempää kampetta, kuten Pipsa Possu -leluja, parkkihallileluja ja muita, joilla lapset eivät enää leiki. Ja joitakin vauvatavaroitakin meillä on vielä säästössä, kehtoa ja sitteriä ja muita. Olin ajatellut etukäteen pitää kotikirppiksen täällä sitten kun ollaan muutettu pois, mutta nyt näyttää epätodennäköiseltä, että sellainen onnistuisi ennen kesäkuuta. Pitää vähän miettiä, että miten me oikein tehdään.

Jotenkin tosi sellainen sekava (mutta onnellinen) olo, kun me ei oikeasti tiedetä nyt yhtään, että mitä tässä tapahtuu. Mutta aloitettiin pakkaaminen ja Otto kävi viemässä tänään jo yhden kierroksen pahvilaatikoita uudelle asunnolle. Kai me nyt ollaan niinkuin muuttamassa niin nopeasti kuin mahdollista. Jännittävää! Paljon remppa- ja sisustusjuttuja on tulossa heti kun vaan tapahtuu. Yksi ihana tapetti me jo löydettiin ja tilasin sitä tänään. Vaikka nyt ollaan vähän kysymysten äärellä, niin silti fiilis on vaan niin hyvä.

Eilen kun me seistiin meidän uudessa kodissa ekaa kertaa sen näytön jälkeen niin oli vaan jotenkin tosi epätodellinen fiilis. Asunto oli vielä paljon hienompi ja tilavampi ja ihanampi kuin muistin. Pihakin oli paljon isompi kuin muistin ja siis en kestä, siellä oli omenapuita ja kirsikkapuu! Se fiilis vahvistui entisestään, että me tehtiin niin oikea päätös. Nyt vaan tehdään kovasti töitä, että päästään asumaan sinne mahdollisimman pian. Tämä uusi koti on kaikkea mitä me haluttiin. <3

Tässä kuvassa me tehdään jotain, mikä ilahdutti mua valtavasti! Nimittäin me pelattiin esikoisen ja keskimmäisen kanssa yhdessä The Sims 4 -peliä. Se oli niin kivaa! Päätettiin yhdessä tehdä meidän perhe ja isot tyypit saivat auttaa mua tekemään juuri meidän perheen näköiset hahmot. Tai ainakin niin meidän näköiset kun me vaan osattiin. Lisäksi alettiin rakentamaan Sims-versiona meidän tulevaa uutta kotia, se vasta hauskaa olikin. Tosin tehtiin ihan liian iso talo meidän talon oikeaan kokoon nähden, tuosta tuli n. kolminkertainen neliöiltään, vaikka pohjapiirros olikin sama. Nauratti lähes messuhallin kokoinen olohuone-keittiö-tila ja kylpyhuone, jossa on vain kaksi suihkua nurkissa ja yksi pyyhetanko seinässä.

Se, mikä mua erityisesti ilahdutti, oli se vaihe kun me suunniteltiin hahmoja. Me analysoitiin meidän koko perheen piirteitä, kun yritettiin tehdä hahmoista meidän näköisiä. ”Äidillä pitäisi olla vähän lyhyempi nenä, ehkä tuo tuossa. Esikoisella on vähän vaaleammat kulmakarvat. Keskimmäisellä on samanlaisia kasvonpiirteitä kuin äidillä. Kuopuksella pitäisi olla vähän vähemmän hiuksia. Ja isille pitää tehdä paljon lihaksikkaammat reidet”.

Tutkittiin toistemme kasvoja ja piirteitä, eikä keneltäkään tullut yhtäkään negatiivista sanaa. Ei meidän lapsilta yleensäkään tule negatiivisia sanoja liittyen omaan tai toisten ulkonäköön, mutta jotenkin oikein havahduin jälkikäteen ajattelemaan tätä asiaa. Silloin kun mä olin lapsi, oli ihan tavallista, että porukalla pelatessa kiinnitettiin huomiota Sims-hahmojen ulkonäköön negatiivisessa mielessä, kommentoitiin ”kauheita” piirteitä tai ”rumia vaatteita”. Kaikki tekivät sitä silloin, se oli normaalia. Nykyisin se ei ole.

En ole ikinä kuullut, vieläkään, että meidän lapset olisivat tehneet niin, missään yhteydessä. En ole koskaan kuullut myöskään, että heidän kaverit olisivat tehneet niin. Sen sijaan olen usein kuullut, kuinka lapset kehuvat toisiaan tai toistensa vaatteita, tai sitten omia vaatteitaan tai ulkonäköään. Sitä on niin ihana seurata. Jokainen piirre, vaate ja tyyli on heille ihan yhtä arvokas. Niitä ei laiteta järjestykseen tai lokeroida vain tietynlaisia juttuja kauniiksi tai oikeanlaisiksi. Erilaiset nenät ovat vaan erilaisia neniä, eivät kauniimpia tai vähemmän kauniita. Erilaiset vaatteet ovat kaikki ihan yhtä hienoja. Cooleinta on se, että on sellaiset vaatteet, joista itse tykkää. Ihan sama onko kavereilla samanlaisia vai ei. Tässä mielessä uusi sukupolvi on niin  paljon edellä kuin mun sukupolvi.

90-luvulla syntyneiden sukupolvi kasvoi siihen, että toisten arvostelu ulkonäön perusteella on ihan ok. Nykyisin siitä pyristellään irti, mutta silti se on edelleen monelle vaikeaa. Molemmat ovat yhtä vaikeita: lakata katsomasta toisia arvostellen ja lakata katsomasta itseä arvostellen. Mulle on ollut pitkä matka opetella hyväksymään itseni juuri sellaisena kuin olen. Toisten hyväksyminen ja arvostaminen oli paljon helpompaa. Mulle tärkein tekijä on ollut äitiys. En ole missään tilanteessa halunnut siirtää tapaa arvostella itseäni lapsilleni. Heti kun tulin äidiksi, tein sen päätöksen, että sen täytyy loppua. Alkuun se ei ollut helppoa, piti oikein muistutella itseä, ettei mene peilin eteen puristelemaan makkaroita. Nykyisin se tulee luonnostaan. Tuntuu oudolta ajatella, että menisin vaikka peilin eteen puhumaan ääneen siitä, miten hirveältä näytän.

Lapset ovat saaneet mut ajattelemaan paljon kauniimmin itsestäni ja arvostamaan itseäni enemmän. Vaikka edelleen olen joskus epävarma ulkonäöstäni, olen paljon vähemmän epävarma kuin ennen. Vaikka edelleen ääni pään sisällä saattaa muistuttaa, että en ole oikeanlainen tai joku mun piirre ei ole sellainen kuin toivoisin, en koskaan sano sitä ääneen. Ja pääosin nykyisin pystyn ajattelemaan, että olen kaunis ja hyvä juuri omana itsenäni. Se tuntuu hyvältä.

Kylläpäs lähti ajatus rönsyilemään pelkästään Simsin pelaamisesta, heh! Mutta oli kyllä niin hauskaa, pelattiin varmaan pari tuntia lasten kanssa yhdessä. Lapset saivat suunnitella tulevat unelmahuoneet ja unelmapihan. Saunaa me jäätiin kaipailemaan, pitäisi hankkia joku lisäosa, että sen saisi vielä. Tuli ihana nostalgiafiilis, en ollut pelannut Simsiä vuosikausiin.

Ihanaa viikonloppua kaikille ja tsemppiä tähän tilanteeseen <3 #staysafe