En ole pitkään aikaan tehnyt katsausta puhelimeni arkistoihin, mutta nyt luvassa siis syksyn ajalta materiaalia mitä en ole näyttänyt missään somekanavissa aiemmin. Arkisia räpsyjä ja hassuja juttuja mitä on tullut jaettua whatsappissa kavereille tai Otolle, mutta mikä ei ole tarpeeksi hienoa instaan tai mitä ei ole vaan tajunnut kuvata suoraan snappiin tai instagram storiesiin. Mä kuitenkin otan aika paljon kuvia puhelimellakin ja niihin jää se ihan omanlaisensa fiilis jollaista ei asetellummisssa tai tarkemmissa kuvissa ole.

1. Zelda isin olkapäillä lämpimänä syksyisenä iltapäivänä. 2. Uusi pikkupikkuserkku viikon ikäisenä Oton sylissä, mun sydän suli kun me oltiin tuota pientä ihanaa moikkaamassa. 3. Kilisteltiin koko perheelle sopivalla lasten skumpalla elokuussa mun yrityksen kunniaksi. 4. Tytöt olivat eräänä aamuna pukeneet nätit mekot päälle ja kömpineet hipihiljaa  meitä herättämättä yläsänkyyn katsomaan iPadilta My Little Pony -videoita, tällaiset olivat ilmeet kun yllätin heidät.

1. Zelda stailasi itsensä niin tyylikkääksi että oli vaan ihan pakko ottaa kuva. 2. Tämä kauppareissu jäi mun mieleen kun mulla oli kauhea migreeni ja piti olla kaupassa arskat päässä kun oli niin kirkkaat valot. Silti kerkesin jossain vaiheessa räpsäisemään kuvan ihanista neideistä kärryssä. 3. Hississä yksin, kun unohdin mun matkajuoman eli Raikastamon Bitter Lemon* -limun kotiin ja piti palata vielä hakemaan se. 4. Zeldan kanssa itiksessä shoppailemassa, neiti tuli mun kanssa hakemaan Starbucksista Pumpkin Spice Lattea sillä aikaa kun Otto ja Tiara menivät pelikauppaan.

1. Zelda teki itselleen kirjojenlukemispesän lattialle, lapset sitten rakastavat kasata tyynyjä ja peittoja ja kaivautua niihin lattialla. 2. Helsinki Design Weekin Lasten viikonlopussa ihmettelemässä. 3. Tiara tekemässä tehtäväkirjaa joka on hänen lempparinsa. 4. Tipa esittelee piirtämäänsä Pipsa Possua perheineen, hän oli kovin ylpeä possuistaan ja ihan syystäkin kun ne on niin söpöjä!

1. Reetan kanssa Pumpkin Spice Lattella, nyt rupesi taas tekemään mieli kun katselin näitä kuvia. 2. Oton kanssa synttäridinnerillä kreikkalaisessa ravintolassa. 3. Ja samaisella dinnerillä me syötiin molemmat mielettömän hyvä lampaan kyljyksiä ja valkosipuliperunoita ja vihanneksia ja yrttiöljyä ja naminaminami se oli kyllä superhyvää! 4. Otin mahakuvan helmikuisten ryhmään uusi mekko päällä.

1. Tiaran ponibileiden kakku josta olen edelleen kovin ylpeä! 2. Tiara sai lahjaksi aivan ihanan pienoismallikirjan jolla voi tehdä erilaisia tarinoita ja näytelmiä ja vaikka mitä, se on aivan super ihana ja ollaan saatu nähdä jo monta hienoa esitystä tytöiltä. He rakastavat keksiä tarinoita. 3. Synttärilounaalla äidin kanssa, käytiin kahdestaan kiinalaisessa keskellä päivää ja se oli kyllä harvinaista luksusta, harvoin tulee vietettyä äidin kanssa kahdestaan aikaa kun yleensä aina on lapsetkin mukana. 4. Molemmat muksut Oton sylissä yhtäaikaa, mahtuiskohan tuohon vielä se kolmaskin?

1. Navat vastakkain Oton kanssa, kumman pötsi on kasvanut enemmän tässä 20 viikon aikana? 2. Zelda testaa vauvan lämpöpussi-kantokassi-leikkikaari-leikkimattoa* josta lisää myöhemmin, kuulemma on oikein hyvä! 3. Otin kaverille kuvan meidän vauvajutuista ja maha tuli vahingossa mukaan kun kuvasin suoraan ylhäältäpäin. Nauratti kun katselin, jokaisessa kuvassa maha messissä. 4. Tiaran kanssa kokkailtiin kahdestaan punajuuri-vuohenjuustopastaa kun Otto ja Zelda olivat baletissa, tuli muuten sikahyvää vaikka en noudattanutkaan reseptiä vaan kiehautin vuohenjuustotkin kuplivan kuumiksi raskauden takia.

Sellaista arkea on ollut meidän syksy täynnä, paljon ihania hetkiä ja muistoja joita en halua unohtaa. Aiemmat arkikuvapostaukset löytyvät ARKIKUVAT-tagin alta jos ette ole lukeneet mutta haluaisitte. Huomenna Otto pitää etäpäivän töistä ja odotan innolla sitä että saadaan syödä lounasta kahdestaan. Arjen pieniä iloja, jotka kuitenkin ovat suuria nautintoja. Ihanaa keskiviikkoiltaa kaikille <3

*:llä merkityt tuotteet saatu blogin kautta.

Mikä oli teidän lemppari arkikuva? Oletteko kaivanneet arkikuva-postauksia, pitäisikö nämä ottaa taas kuukausittaiseksi jutuksi?

 

Yhteistyössä Henki-Fennia. Huomenna mun äidillä on synttärit, hän täyttää 56 vuotta. Kymmenen vuotta sitten, maaliskuussa 2006, mun äiti sai aivoinfarktin ja molemminpuolisen keuhkoveritulpan. Hän oli silloin 45-vuotias, ja mä olin 14. Äiti oli vakaassa työssä vakuutusyhtiössä, oltiin vasta muutettu Helsingistä Ouluun meidän koko suvun luokse, meillä oli makea uusi kämppä keskustassa ja kaikki hyvin. Kunnes ei enää ollutkaan. Yhtäkkiä meidän koko elämä mullistui hirveän sairauden seurauksena. Äiti taisteli hengestään teho-osastolla, ja mä pienenä 14-vuotiaana pelkäsin yli kaiken että menetän ainoan vanhempani ja perheeni, mun rakkaan äidin.

Kun äiti pääsi sairaalasta kotiin, mä pelkäsin olla yksin hänen kanssaan. Pelkäsin että kaikki toistuu, joudun soittamaan ambulanssin jälleen ja menetän äidin. En uskaltanut nukkua ja pelkäsin kuollakseni lähteä kouluun aamuisin. Pelkäsin tulla koulusta kotiin, koska pelkäsin että kotoa löydän elottoman äidin. En halunnut lähteä edes rippileirille koska olin ihan varma että äiti ei selviäisi viikkoa ilman mua. Eivätkä ongelmat siihen loppuneet, aivoinfarktin seuraukset olivat kauaskantoisia odottamattomillakin tavoilla. Sairauteen määrätyn väärän lääkityksen takia äiti menetti liikuntakykynsä vuosiksi, joutui useampaan leikkaukseen ja aivoinfarkti vei myös työkyvyn mukanaan ja toi tilalle masennuksen.

Työkyvyn mukana meni talous. Miksi? Koska ironista kyllä, vuosikymmenet vakuutusyhtiössä työskenneellä äidilläni ei itsellään ollut henkivakuutusta. Hän oli vakuuttanut kodin, auton ja lapsensa mutta unohtanut itsensä. Vielä kymmenen vuotta infarktin jälkeen äiti taistelee samojen ongelmien kanssa jotka kymmenen vuotta sitten alkoivat. Vaikka hän on voittanut sairauden ja kykenee elämään melko normaalia eläkeläisen elämää pienistä terveysongelmista huolimatta, hän taistelee edelleen talousongelmia vastaan. Ja se on äärimmäisen raskasta ja kuluttavaa, ja omalta osaltaan vaikeuttaa paranemista esimerkiksi masennuksesta.

Mun mielestä se on aina ollut nurinkurista, ensin menetät sen kaikkein tärkeimmän: terveytesi, ja sen lisäksi sitten vielä koko muu elämä menee aivan pyllylleen. Ei sen niin pitäisi mennä. Eikö se jo riitä että ei voi enää olla yhtä hyvinvoiva kuin ennen? Pitääkö sen lisäksi vielä menettää talous ja sen mukana koti, auto ja kyky tehdä mitään mukavaa tai yllättävää elämässä. Ei ole pakko. Jos ottaa henkivakuutuksen ajoissa. Silloin voi keskittää kaiken omaan terveyteen ja parantumiseen. Ja luottaa siihen että talouskin kantaa.

Kun tulin äidiksi viisi vuotta sitten, otin itsekin henkivakuutuksen yhdessä Oton kanssa. Mä toivon maailman eniten että sille ei koskaan ole tarvetta, mutta äidin sairastuminen osoitti että koskaan ei voi tietää eikä koskaan voi varautua liikaa. Munkin äiti oli terve ja hyvinvoiva 45-vuotias ennen sairastumistaan. Jos ikinä mulle tai Otolle käy jotain, henkivakuutus auttaa niin sairauden hoidossa, mahdollisessa pysyvässä työkyvyttömyydessä kuin kuolemantapauksessakin. Nämä ovat hirveitä ja ikäviä asioita joita ei tosiaankaan haluaisi miettiä ikinä, mutta jos miettii valmiiksi, on elämä helpompaa siinä vaiheessa jos käy huonosti.

Meidän perheen jokaisella jäsenellä on henkivakuutus ja turva vakavan sairauden varalta, jotta me voidaan aina keskittyä olennaiseen mikäli jotain ikävää tulee eteen: paranemiseen. Henkivakuutuksella taataan sekä perheenjäsenten turva kuolemantapauksen sattuessa, että oma elintaso mikäli eteen tulisi vakava sairaus joka aiheuttaisi pysyvän työkyvyttömyyden. Lakisääteinen turva voi olla yllättävänkin alhainen, riippuen siitä kauanko on ollut töissä ja kuinka paljon on tienannut.

Henki-Fennian henkivakuutuksesta maksetaan kertakorvaus edunsaajalle perheenjäsenen kuoltua, ja henkivakuutus on voimassa 90-vuotiaaksi asti. Vakuutuksen voi ottaa 15-75 -vuotiaana. Pysyvän työkyvyttömyyden turvasta maksetaan myös kiinteä kertakorvaus, todistetusti pysyvän työkyvyttömyyden sattuessa. Se auttaa säilyttämään totutun elintason vaikka työkyky menisikin, ja sillä voi kattaa vaikkapa auton kuluja, asuntolainaa ja normaaleja elämiskustannuksia. Henkivakuutuksen hinnan voi laskea nettilaskurilla, eikä sen ottaminen vaadi käyntiä konttorissa tai edes puhelinsoittoa. Hinta määräytyy ikäsi ja valitsemasi korvaussumman mukaan. 

Monia asioita tulee lykättyä huomiselle, mutta henkivakuutus kannattaa ottaa viimeistään nyt heti.

LUKIJAKILPAILU: Missä tilanteessa sinä päätit ottaa henkivakuutuksen? Kommentoi kommenttiboksiin, lisää sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään ja voit voittaa 50€ lahjakortin Stockmannille. Osallistumisaikaa on sunnuntaihin 2.10. klo 22.00 asti. Kilpailun tarkemmat säännöt löytyvät TÄÄLTÄ. Onnea kilpailuun kaikille!

Yhteistyössä Henki-Fennia.

Meille on varsinkin syksyn ja harrastusten taas alettua muodostonut säännölliseksi tavaksi viettää pari tuntia kahdenkeskistä aikaa kummankin lapsen kanssa joka viikko. Zeldan ollessa balettitunnilla Tiaran kanssa tehdään isojen tyttöjen juttuja, ja Tiaran ollessa sirkuskoulussa tehdään niitä juttuja mitkä Zeldaa kiinnostavat. Vaikka tykkään kovasti touhuta yhdessä koko perhe, on se myös ihanaa kun voi keskittyä ihan kokonaan vain siihen yhteen neitokaiseen.

Esikoisen isojen tyttöjen juttuihin kuuluvat mm. matikan tehtävät, lukeminen ja barbitalon rakentaminen. Sellaiset jutut joihin 3-vuotiaan pikkusiskon kiinnostus ja keskittyminen ei vielä ihan täysillä riitä, mutta joista 5-vuotias isosisko nauttii aivan täysillä. Tehtäväkirjojen täyttely on helpompaa kun kukaan ei tule piirtämään tikku-ukkoja kertolaskujen päälle, ja tavutettujen kirjojen itse lukeminen on iisimpää kun pikkusisko ei huuda ääneen samalla omakeksimiään tavuja ja lauseita.

Zeldan kanssa tehdään mitä milloinkin, yleensä harjoitellaan balettiliikkeitä tai sitten lähdetään ulos kävelylle, hän kun rakastaa rauhallisia kävelyitä jolloin voi jutella kaikkea maan ja taivaan väliltä. Tulee ihan mieleen oma lapsuus, mäkin tykkäsin käydä äidin kanssa kävelyllä iltaisin ja viikonloppuisin ja tutkia uusia paikkoja. Tänään oli Tiaran sirkuskoulupäivä, ja me lähdettiin sillä aikaa Armaksen ja Zeldan ja mun äidin kanssa ulos. Äiti ja Armas-koira ovat täällä vielä tämän viikonlopun, ja Zeldasta oli erityisen kivaa saada taluttaa Armasta koko matkan ihan itse, eikä vaihdella vuoroja siskon kanssa. Tuli ihan nostalginen fiilis ja mun ja äidin kävelyt mieleen meidän reissusta.

Lenkin jälkeen jäätiin kahdestaan pihalle keinumaan, tai no siis hän keinui ja mä höpöttelin. Ihan uskomatonta että meidän nuorimmainen, tuleva keskimmäinen, on jo niin iso että osaa ja uskaltaa keinua itse ja on muutenkin niin reipas. Jotenkin sitä aina pitää nuorimmaista ihan vauvana vaikka hän oikeasti onkin jo osaava ja reipas tyyppi.

*pipo saatu blogin kautta.

Yksi asia on varma: tästä kahdenkeskisestä ajasta isompien muksujen kanssa ei luovuta sittenkään kun meidän vauva syntyy. Ehkä sitä ei voi toteuttaa ainakaan alkuun yhtä helposti ja säännöllisesti, mutta sitä täytyy ehdottomasti järjestää aina välillä. Se on iso juttu niin lapselle itselleen kuin vanhemmallekin. Ja jos vauva-arki on rankkaa, se tarjoaa myös hengähdyksen vanhemmalle ja hetken tyypin seurassa jonka kanssa voi touhuta ja jutellakin. Myös vauvan kanssa vietetään ehdottomasti kahdenkeskistä aikaa, jolloin hänkin saa täysin jakamattoman huomion. Se on ihan yhtä tärkeää jokaiselle lapselle.

Ihanaa viikonloppua kaikille <3

Ehkä yksi blogihistorian toivotuimpia postauksia tulee tässä: Päivä videolla! Kuvasin viime viikon keskiviikkona koko päivän videolle, ja nyt kun ollaan selvitty synttärihulinoista sain viimein editoitua useamman pätkän yhdeksi videoksi. Keskiviikkopäivä oli toiminnantäyteinen ja sisälsi ensin pressiaamiaisen ja sen jälkeen vielä pressilounaan, ja lisäksi vietin illan yksin lasten kanssa ja touhuttiin vaikka mitä. Videolta näette millainen oli meidän päivä viikko sitten, toivottavasti tykkäätte!

Seuraava raskauspäiväkirjavideo tulee olemaan yhdistetyt viikot 18 ja 19 koska viime edellinen viikko jäi nyt välistä myöskin näiden synttäreiden takia. Toivottavasti ei haittaa. Eipä tässä niin hurjia muutoksia ole raskaudessa tapahtunutkaan tällä erää kun kaikki ajatukset on olleet jossain ihan muualla.

Meidän viime keskiviikko oli kyllä hauska päivä, vaikka illalla olinkin jo ihan poikki. Onneksi Otto pelasti meidät tuomalla sen pizzan, mä olin niin supisteleva ja väsynyt koko päivän kävelystä ja seisomisesta että ruuanlaitto oli ajatuksena viimeisenä mielessä, ja lapsetkin tykkäsivät kun sai keskellä viikkoa tuollaista roskaruokaa mitä ei yleensä tapahdu. Multa jäi videolta aamupala ja iltapala kuvaamatta, mutta sellaisetkin kyllä syötiin, hah. En muistanut vielä aamupalan aikaan että ainiin piti kuvata videoita, ja iltapalan aikaan mulla vaan unohtui. Mutta ehkä se ei ole niin justiinsa!

Kuva: Reetta Ekström

Tämä oli vain yksi päivä meidän päivien joukossa, ja tykkään kovasti siitä että meidän päivät ovat sisällöltään niin erilaisia, vaikka toki tietyistä rutiineistakin pidetään aina kiinni. Mutta on hauskaa kun tapahtuu paljon kaikkea erilaista, ja varsinkin se on kivaa että mun työpäivissä on paljon vaihtelua. Toisinaan istun useamman tunnin kuuntelemassa luentoja ja esittelyjä, ja joskus taas hengaan kotona verkkareissa editoimassa videoita (ping! niinkuin tänään).

Yleensä silloin kun Otto ei ole illalla kotona, mitä tapahtuu myös aika harvoin, niin me keksitään tyttöjen kanssa jotain spessua. Vimeksi se oli sitten se että he saivat valvoa tunnin normaalia pidempään ja katsoa Elämä Lapselle-konserttia Evelinan esitykseen asti, kun seuraavana aamunakaan ei ollut mitään aikaista herätystä. Sellaiset pienet kivat yllärit on lapsille tärkeitä ja ilahduttavat ainakin meidän tyttöjä aina kovasti.

Ihanaa keskiviikkoiltapäivää kaikille ja kiitos vielä ihanista kommenteista mitä teiltä on tullut! <3

PS: Myös Oton kanssa tulossa videota heti kun saadaan kuvattua, teiltä tuli loistavia ideoita videota varten, kiitos myös niistä!

Voitteko uskoa että meidän esikoinen täyttää tänään viisi vuotta? Niin, en mäkään! Miettikääpä, että moni teistäkin on seurannut täällä meidän tarinaa, meidän pienen perheen kasvua jo siitä asti kun vasta odotimme esikoista saapuvaksi. Puoli vuosikymmentä sitten iltapäivällä mä kävin neuvolalääkärissä Oton kanssa kurkkimassa ultralla meidän pientä tyttöä, ja olin autuaan tietämätön siitä että vielä samana iltana saisin pitää häntä sylissäni, meidän esikoistytärtä. Tiara muutti meidän elämän syntyessään, hän teki siitä niin paljon parempaa ja rikkaampaa.

Meidän esikoinen on syntymästään asti ollut sellainen tyyppi joka tuo valoa jokaiseen päivään. Hän on fiksu, empaattinen ja oivaltava, ja siitä asti kun hän sanoi ensimmäisen sanansa, on hän joka ikinen päivä opettanut mulle jotain uutta. Toki jo ennen sitäkin hän opetti meille paljon, mutta se puhumisen taito häneltä on kyllä pienestä asti löytynyt. Pienestä asti hänellä on ollut ihan uskomaton huumorintaju, ja välillä hän heittää sellaista läppää että isilläkin menee jauhot suuhun. Sarkasmi on oma taiteenlajinsa jonka hän hallitsee jo viisivuotiaana ihan kevyesti. Hän on oikeasti ihan huippu tyyppi, sellainen jonka mä haluaisin mun kaveriksi vaikka en olisikaan hänen äitinsä.

Viisivuotiaat rakastavat salaisuuksia ja omia pieniä juttuja. On ihan parasta jos saa tehdä jotain ihan kahdestaan vain äidin tai vain isin kanssa, ja päiväkirja on tärkeä juttu minne liimataan tärkeitä tarroja, kirjoitetaan omia muistoja ja muita hauskoja juttuja. Meidän viisivuotias voisi käyttää kaiken aikansa kirjoittamiseen ja lukemiseen, ja hänellä onkin jo komea kokoelma tehtäväkirjoja, aapisia, matikkavihkoja ja muita oppimisen välineitä. Toki välillä hän haluaa myös leikkiä legoilla tai poneilla, ja katsoa hauskoja videoita.

Hänellä on oma vahva luonteensa ja tahtonsa, mutta hän on myös herkkä. Viisivuotiaasta voi huomata jo ihan uudenlaisia luonteenpiirteitä ja tapoja osoittaa omaa tahtoaan välillä vahvastikin. Hänelle säännöt ovat todella tärkeitä, ja leikeissä saattaa olla monimutkaisiakin juonikuvioita. Hän puhuu sujuvasti kahta kieltä, ja ruotsia jo muakin sujuvammin, tai ainakin luontevammin.  Välillä, tai aika useinkin tuntuu uskomattomalta että me ollaan voitu luoda tuo fiksu ihminen joka tuossa puuhailee omiaan ja osaa jo niin paljon kaikkea. Missä välissä siitä iloisena kikattelevasta ja joka paikkaan sosetta levittävästä pallerovauvasta kasvoi tuo pitkänhuiskea mahtityyppi joka syö haarukalla ja veitsellä?

Esikoisemme rakastaa akrobatiaa ja on sirkuskoulun innokas oppilas. Hän tekee hurjia temppuja jotka saavat äidille hien pintaan ja isille hymyn kasvoille. Missä vaiheessa meidän pienestä hiekkaakin inhonneesta hienohelmasta tuli tuollainen hurjapää? Lasten kasvua on mieletöntä seurata, ja parasta on huomata se miten lapsi itse muovaa itsestään juuri sellaisen tyypin kuin hänen kuuluukin olla. Usein saa huomata että oma lapsi kasvoikin jossain asiassa ihan toisenlaiseksi kuin alunperin itse ajatteli, ja se on just vaan hyvä. Koskaan ei voi tietää etukäteen, voi vaan seurata ja ihastella, ja tehdä kasvattajana parhaansa tukeakseen lasta kaikissa mahdollisissa elämänvaiheissa ja tilanteissa.

Me ollaan kyllä niin ylpeitä vanhempia, ylpeitä meidän molemmista maailman ihanimmista ja rakkaimmista tytöistä. Paljon paljon onnea rakas Tiara viisi vuotta, olet meidän maailman rakkain esikoinen <3