Päästiin eilen kurkkimaan meidän vauvaa ultraan kun hänen asentonsa sekä kokonsa tsekattiin vielä viikon 36 täyttymisen kunniaksi. Vauva kasvoi tasan keskikäyrällä, ja syntyessään samoihin aikoihin vaikka Zeldan kanssa tulee luultavasti olemaan myös melko samankokoinen kun hän oli syntyessään. Vauva myös kaikeksi onneksi hengasi siellä pää alaspäin,  ja toivottavasti pysyykin niin päin. Lääkärin mukaan vauvalla on nyt lupa tulla ja hänellä oli kaikki oikein hienosti. Kuulemma tilanne on myös edistynyt sen verran että tyyppi voi putkahtaa maailman hetkenä minä hyvänsä, vaikka tiedänkin että se voi tarkoittaa käytännössä kuitenkin päiviä tai viikkoja.

Olen innoissani siitä että sain luvan touhuta rauhassa, sen kunniaksi mä olen _vihdoin_ toteuttanut jo pitkään vaivannutta hillitöntä siivousvimmaani ja olenkin tässä eilisen ja tämän päivän aikana pessyt molemmat kylppärit, siivonnut keittiön, tehnyt inventaarion tyttöjen vaatekaappeihin ja tehnyt perussiivouksen kaikkiin muihinkin huoneisiin. Nyt on mukava sitten tulla kotiin vauvan kanssa kun on siistiä ja kaikki järjestyksessä.

Mulla on ollut paljonkin supistuksia nyt näiden kahden päivän aikana mutta ne ovat rauhoittuneet ainakin toistaiseksi aina välillä ja yönkin nukuin paremmin kuin moneen viikkoon! Siis mulla on ollut tosi katkonaisia öitä viimeisen kuukauden ajan kun olo on aina öisin niin tukala, mutta viime yönä nukuin kahdeksan tuntia putkeen enkä herännyt edes vessaan mikä oli todella kummallista. Mutta en ollenkaan pistä pahitteeksi, hyvät yöunet tulivat tarpeeseen. Fiilis on odottava ja jännittynyt vaikka välillä iskee myös sellainen pieni pelkokin, vaikka tiedän että ihan turhaa se on pelätä ja jännittää etukäteen. Kaikki menee miten menee, eikä siihen vaikuta mun pelot tai jännitykset yhtään. Kannattaa siis vaan pysyä rauhallisena ja kuunnella omaa kroppaa.

Törmäsin FB:ssä ihan mielettömään autosynnytysvideoon, missä mies vaan ajoi siis autoa ja nainen siinä etupenkillä sai juuri housut pois jalasta ennen kuin vauva sitten tuli kokonaan ulos ja kaikki meni hyvin! Siis vaikka tilanne on varmasti maailman pelottavin niin jotenkin se valoi muhun uskoa että kyllä sitä kaikesta vaan selviää. Kahden minuutin leikkaamattoman videon aikana nainen kerkesi siis istua kiemurrellen, vetää housut alas ja synnyttää vauvan, ja siinä he läppäsivät vielä yläfemmat miehen kanssa ennen kuin video loppui. Ihan uskomaton juttu, huikeaa että kaikki meni hyvin. Toivon toki ehtiväni sairaalaan, mutta ainakin nyt tiedän kenestä ottaa mallia jos alkaa näyttää uhkaavalta, hah!

Mä niin kovasti toivon että nämä tämän postauksen kuvat nyt ovat ne ihan viimeiset mahakuvat, niinkuin olivat 36+0 viime raskaudessakin, ja Tiarankin raskaudessa vikat otettiin 35+6. Alla löytyy mahavertaus näiltä viikoilta:

Saa nähdä kuinka käy! Nyt mä menen jatkamaan leikkiä tyttöjen kanssa, meillä on legolinnan rakennus kesken yläkerrassa.<3

Ihanaa alkavaa viikonloppua kaikille!

Tuntuu hassulta miettiä että viime viikonloppu saattoi olla meidän vika viikonloppu neljän hengen perheenä, tai sitten ei. Joka tapauksessa kovinkaan montaa niitä ei enää ole edessä. Niinkuin eilen Instagramissa päivittelinkin, olen vallan malttamaton täällä. Jatkuvat supistukset pitävät mut varpaillaan ja kokoajan on sellainen jokojokojoko-meininki päällä, vaikka edelleen olen lepäillyt että ne eivät yltyisi siitä ja että synnytys ei ihan vielä käynnistyisi. Jännittää!

Viikonloppuna ja ihan joka päivä olen yrittänyt huomioida tyttöjä mahdollisimman paljon, ja tehdä kaikkea mihin nyt sohvan nurkasta käsin heidän kanssaan pystyn. Ollaan luettu paljon satuja, leikitty barbeilla, piirretty ja väritetty ja pelattu lautapelejä.  Ja ollaan vaan höpötetty mahdollisimman paljon. Odottelen kyllä ihan hulluna sitä että voin taas liikkua normaalisti! Pulkkamäki ja luistelukentät – oottakaa mua älkääkä menkö pois ennen kuin olen päässyt ainakin kerran pulkkailemaan ja luistelemaan tälle keväälle!

Otto ja Tiara kävivät juuri ostamassa uudet luistimet neidille joka on ensimmäistä kertaa menossa nyt päiväkotiryhmän kanssa luistelemaan tänä keväänä. Viime talvena jo harjoiteltiin perheen kesken ja kunhan mä vaan olen toipunut synnytyksestä niin jatketaan harjoituksia tänäkin keväänä yhdessä. Nyt on koko perheelle omat luistimet kun esikoinen vaihtoi isompaan kokoon.

En oikeasti voi sanoin kuvailla miten paljon odotan kaikkia yhteisiä aktiviteetteja, sitä että voin osallistua kaikkeen! Siis odotan niin paljon että pääsen johonkin hoploppiin lasten kanssa pomppimaan. En ehkä ihan heti synnytyksen jälkeen hypi trampalla (hehheh) mutta liukumäkeen voin aivan hyvin lasten kanssa rynnistää sitten kun vointi antaa myöten. Ja leikkipuistoon. Ja ihan vaan pitkälle kävelylenkille ihmettelemään kaikkea. Ja odotan sitä että en ole enää meidän jengin hitain ruokakaupassa, vaan voisin välillä vaikka sanoa kolmivuotiaalle että ”tulehan jo”.

Odotan sitä että voin makoilla mahallaan – ja sitä että voin nostaa tytöt syliin ja rutistaa ja pyörittää heitä. Odotan että pääsen juoksulenkille! Siihenkin menee varmasti vielä aikaa mutta kyllä sitten kun lumet on kokonaan sulaneet ja kevät päässyt vauhtiin niin mä aion jo paahtaa menemään lenkkipolulla. Odotan, että voin vaunulenkkeillä vauvan kanssa ja odotan sitä että voin juosta bussiin tai metroon. Se on jotain mitä en ole tehnyt sitten viime kesän.

Mä odotan sitäkin että voin kantaa kauppakasseja, ja sitä että voin kiivetä korkealle tuolille ja ottaa itse yläkaapista mitä haluan. Ja odotan sitä että voin tehdä tyttöjen kanssa kuperkeikkoja ja voidaan taas pitää meidän tyttöjen kanssa tanssibileitä kotona Spotify pauhaten, niinkuin aina viime keväänä tehtiin. Ja odotan että voin lähteä keskustaan vaan nauttimaan ihanasta Helsinkitunnelmasta ja kävelemään ympäriinsä ja shoppailemaan tuntikausiksi. Odotan että pääsen osallistumaan kivoihin blogitapahtumiin ja pressitilaisuuksiin joissa en ole käynyt ikuisuuteen, olen missannut niin monta kivaa juttua koska en ole vaan kyennyt osallistumaan.

Odotan että jos mulle tulee joku yllättävä mielihalu, voin itse kipaista äkkiä kaupassa eikä tarvitse vaivata Ottoa. Ja sitä, että Otto voi pyytää multa asioita, ja mä voin helposti tehdä niitä hänen hyväkseen. Toki mä voin nytkin tehdä oman vointini mukaan ja olenkin tehnyt kaikkea mitä vaan mahdollisimman vähällä liikunnalla voi tehdä. Mutta sillä tavalla oikeasti. Odotan että Otto voi kysyä vaikka että voisinko hakea hänelle yläkerrasta sukat kun hän ei ehdi, ja mä voisin vastata että joo odota mä kipaisen. En ole nimittäin tosiaankaan kipaissut noita portaita kertaakaan ylös. Olen puhkunut ja puuskuttanut ne hitaasti ja supistelevasti ylös mahdollisimman harvoin.

Kaikkein eniten odotan sitä, että saan pitää meidän vauvaa ensimmäistä kertaa rinnalla. Tuntea hänen painonsa itseäni vasten, silittää hänen pehmoista poskeaan ja tuntea miten hän tarttuu mua sormesta kiinni. Ja sitä kuinka saan nähdä meidän kaikki kolme lasta ensi kertaa yhdessä. Mutta sitä en uskalla edes ajatella, samantien nousee hormonit pintaan.

Mä odotan, niin kovasti. Ja meidän koko perhe odottaa. Kuukauden päästä nämä päivät tuntuvat niin paljon lyhyemmiltä kun tätä aikaa katsoo taaksepäin. Mutta juuri nyt ne ovat ikuisuus. Yritän nauttia näistä päivistä parhaani mukaan koska joskus niitä tulee vielä ikävä, tiedän.

Hyvällä fiiliksellä täällä ollaan, vaikka kovasti odotellaankin. Onneksi saan odottaa näiden maailman parhaiden tyyppien kanssa. Ei enää kauaa <3

Viime viikonloppuna pakkasimme sairaalakassin Oton kanssa lennosta, kun supistukset alkoivat, ja tässä viikon mittaan sitä on tullut varmistelua ja täydenneltyä vielä. Tuossa se odottaa eteisessä, että voi sitten vaan napata mukaan kun lähtö tulee. Mun piti alunperin tehdä sairaalakassista video, mutta mä en kertakaikkiaan nyt uskalla sitä tehdä sen kustannuksella että synnytys lähtisi käyntiin. Tässä siis perinteinen sairaalakassin sisältö -blogipostaus sen sijaan.

Tänään tuli täyteen 35 viikkoa (mistä kirjoitan huomenna lisää), ja vaikka hyvät viikot onkin niin keuhkojen olisi hyvä kypsyä vielä, ja bilirubiiniarvojenkin kannalta olisi hyvä jos vauva olisi mahdollisimman lähellä täysiaikaisuutta, kun meillä on molemmilla neideillä kuitenkin keltaisuutta ollut. Siksi en ota nyt mitään riskejä, ja lepään vaan, koska jokainen pieni liike lisää ja voimistaa levossakin kokoajan tulevia supistuksia. Sairaalakassin sisältö on kuvattu Oton avustuksella, tätä kirjoituspuuhaa on onneksi helppo tehdä samalla pötkötellen.

Sain aika hyvät lähtökohdat pakkaamiseen edelliskerralla tekemästäni sairaalakassipostauksesta. Pieniä muutoksia tai lisäyksiä sisältöön kuitenkin tuli, lähinnä viime kerran jälkeen kartuttamieni omakohtaisten imetykseen liittyvien kokemusten pohjalta.

Sairaalakassina meillä toimii sama Oton vanha karatekassi joka on ollut kahdella aiemmallakin kerralla. Sinne mahtuu hullu määrä tavaraa ja se on helppo napata mukaan. Ja tuo se jotain sellaista pientä turvallisuuden ja jatkuvuudenkin tunnetta kun on sama tuttu kassi mukana.

SAIRAALAKASSIN SISÄLTÖ

Tässä on mun sairaalakassin sisältö melkein kokonaisuudessaan (no pari juttua puuttuu kuvasta, mutta löytyy allaolevasta listasta ja tulee mukaan silti).

• Neuvolakortti, synnytyssuunnitelma ja lompakko
• Kamera, iPad ja puhelin latureineen sekä kuulokkeet
• Shampoo, hoitoaine, suihkusaippua, kasvojenpuhdistusaine
• Meikit, kosteusvoiteet kasvoille ja vartalolle, deodorantti, siteitä
• Hammasharjat ja -tahna
• Pompuloita, pinnejä ja hiusharja
• Tutit ja harsot
• Imetysliivit, lanoliinivoide ja liivinsuojat
• Kotiutumisvaatteet mulle
• Vauvalle vaatetta muutaman päivän tarpeisiin
• Vauvan kotiutumisvaatteet
• Lisäksi riippuen siitä saadaanko perhehuonetta vai ei niin Otolle mukavat oleskeluvaatteet, hygieniatarvikkeet ym.
• Pientä syötävää ja juotavaa
• Vauvakirja, kynä ja ensipehmolelu vauvalle
• Turvakaukalo, telakka ja kaukalopussi
• Kaurapussi lämmitettäväksi

Seuraavaksi käyn läpi vähän yksityiskohtaisemmin tätä listausta, miksi mikäkin on mukana ja mihin uskon eri juttuja tarvitsevani.

Tärkeimmät on aivan varmasti neuvolakortti, lompakko, synnytyssuunnitelma, kamera ja puhelin. Puhelin unohtui kuvasta ja kameraa ei sattuneesta syystä kuvassa näy paitsi iPadin näytöstä, heh! iPadi ei ehkä kuulu tärkeimpiin juttuihin, varsinkin jos synnytys etenee nopeasti ja pääsemme nopeasti kotiin. Mutta jos esimerkiksi vauva joutuu sinivalohoitoon kuten meidän esikoinen aikoinaan, voi aika käydä sairaalassa pitkäksi kun vauva vain nukkuu lampun alla. Ja tietenkin kaikelle teknologialle pitää olla myös laturit.

*Kosteusvoiteet, hiusharja ja iso Muumi toilettilaukku saatu. 

Omat kosmetiikkajutut on kiva olla mukana. Tärkeimpiä tietenkin hammasharja ja -tahna sekä dödö. Meillä on onneksi useampi sähköhammasharjan runko niin yksi voi hyvin olla pakattuna jo valmiiksi kahden harjan kanssa, niin saa tarvittaessa molemmat pestyä hampaat. Mikään ei raikasta niinkuin kunnon hammaspesu!

Synnytyksen jälkeen suihkussa tulee käytyä hygieniasyistä tiheästi, ja en halua että tukka menee ihan huonoon kuntoon, siksi mukaan tulee ehdottomasti omat pesuaineet. Myös kosteusvoiteet varsinkin vartalolle ovat tärkeät, sillä mulla ainakin kahdella aiemmalla kerralla on tullut raskausarpia vasta synnytyksen yhteydessä ponnistaessa. Niitä on hyvä päästä hoitamaan heti. Otan mukaan myös meikit siltä varalta että tulee halu ehostautua ennen kotiinlähtöä, sekä pinnit ja pompulat jotta tukan saa synnytyksessä pois naamalta.

Itselleni pakkaan mukaan mukavia oleskeluvaatteita, sekä pari imetystoppia ja imetysrintsikat. Myös alusvaatteita ja sukkia, vaikka sairaalan legendaariset verkkopikkarit varmasti ovatkin ekaksi käytössä.. Nyt tajusin että mähän tarvitsen myös jotkut aamutossut, vaikka kai ne sairaalankin tossut on ihan hyvät kun olen jo niillä pari kertaa pärjännyt. Imetyksen avuksi myös lanoliinivoidetta joka viime kerralla osoittautui mun pelastajaksi kun aluksi iho oli todella kovilla imetyksestä ja se oli ainoa joka helpotti. Mulla riitti tuo pieni tuubi hyvin koska iho alkoi parantua jo parin ekan viikon aikana. Lisäksi harsoja ja kertakäyttöisiä liivinsuojia.

Otan mukaan myös vauvalle valmiiksi keitetyt tutit. Zelda ei syönyt tuttia ollenkaan ensimmäisen 8kk aikana, mutta esikoisen kanssa se taas oli ehdoton apu sinivalohoidon ajan ja myös sen jälkeen. Tiedän että tutin antamisesta liian aikaisin voi olla haittaa imetyksen kannalta, enkä niitä annakaan vauvalle heti jos a) imetys ei lähde sujumaan helposti tai b) ei ole tarvetta. Mutta pelkkä niiden mukana olo tuo mielenrauhaa. Jos niille tulee tarvetta, ne löytyy. Ja saattaahan toki olla että tarjoamisesta huolimatta vauva ei tuttia huoli, mutta eivätpä ne paljoa tuolta kassista tilaa vie.

Niin ja muuten, kaurapussi puuttuu kuvista myös, sillä sitä ei olla vielä ostettu. Meillä on kuumavesipullo ja se on kotona ihan kätevä, mutta sairaalassa kaurapussi on kätevämpi. Etenkin jälkisupistuksiin uskon sen auttavan ja olevan tarpeellinen.

*Pilvibody ja pisarahousut saatu blogin kautta.

Meidän vauvat on aina puettu omiin vaatteisiin jo sairaalassa, ja näin aiotaan toimia tälläkin kertaa. Ensin tietysti vauva saa olla ihokontaktissa ihan vaippasillaan, mutta varaudun vaatemäärällä siihen että sairaalassa saattaa kulua pidempikin aika (toivottavasti ei). Mulle on tärkeää että saan pukea vauvan omiin vaatteisiin enkä sairaalan vaatteisiin.

Tässä on mun suunnitelma kotiutumisvaatteista vauvalle, mutta toki tämä tarkentuu sitten kun tietää paremmin minkä kokoista tyyppiä ollaan kotiuttamassa ja millaisella säällä. Kuvassa näkyvän varustuksen lisäksi on vielä lämpöpussi kaukaloon, ja lisäksi ostetaan hänelle vielä kypärälakki joka suojaa myös kaulaa. Luultavasti haalari ei tule pienelle päälle ollenkaan, koska kaukalopussin ja villahaalarin pitäisi yhdessä riittää vielä pakkasasteillakin, mutta varmuuden vuoksi pakkasin senkin mukaan. Ei siitä haittaakaan ole että on vaihtoehtoja.

Vauvakirja ja kynä on ihan ehdottomat, koska haluan tallentaa synnytysmuistot sinne heti että ne eivät pääse yhtään haalistumaan ja unohtumaan. Tämä sama vauvakirja löytyy meidän kaikilta kolmelta pikkuiselta, kuten myös tällainen samanlainen vaaleanpunainen Pentikin pupupehmo.

Kuvista puuttuu myös pienet syötävät ja juotavat, sillä niitä nyt ei vielä voi sinne laittaakaan. Mulla ei ainakaan kahdessa aiemmassa synnytyksessä ole hirveästi maistunut mikään muu kuin vesi, ja oletan että näin on myös tällä kertaa. Silti ajattelin pakata mukaan jotain myslipatukoita, ehkä suklaata ja pähkinöitä ja jotain hedelmää myös. Ja tietenkin vesipullon ja pillimehuja. Sitten kun synnytys on ohi niin katsotaan mitä tekee mieli, toki sairaalastakin saa ihan hyvää ruokaa mutta saattaa olla että sen lisäksi palkitsen itseni sitten ainakin isolla pussillisella suolaista salmiakkia. (ruokahimoista lisää myöhemmin).

Meidän kassi on iso ja täysi, ja siellä on varmasti paljon turhaakin tavaraa varsinkin jos sairaala-aika jää lyhyeksi niinkuin toivon. Mutta mieluummin liikaa kuin liian vähän, tavarat kuitenkin kulkevat autolla helposti. Sairaalakassi on yksi niitä asioita joka jakaa ihmisiä tosi paljon, toisille nimittäin riittää oikeasti suunnilleen pelkkä neuvolakortti ja toiset haluavat haalia puoli omaisuutta mukaan. Kumpikin on ihan yhtä hyvä, tärkeintähän on varmasti se että juuri itsellä on mukava olla ja itselle oikeat tavarat mukana.

Mitä te pakkasitte mukaan sairaalakassiin synnytykseen? Oliko jotain mitä ette pakanneet mutta olisitte kaivanneet? Mitkä olivat sairaalakassin turhat ja tarpeelliset?

Kun takana on kaksi hyvin erilaista vauva-aikaa kahden hyvin erilaisen vauvan kanssa, ja kolmas tulossa, mä olen jo varautunut siihen että en välttämättä ollenkaan tiedä mikä meitä odottaa. Kaikki lapset kun ovat erilaisia, ja mitään ei voi yleistää. Siksi aion suhtautua tulevaan vauvavuoteen avoimin mielin, ja ottaa vastaan tulevan tyypin juuri sellaisena kuin hän on, ilman mitään odotuksia.

Ensimmäisellä kerralla mä pelkäsin etukäteen, että meille tulee vauva joka ei halua nukkua ollenkaan ja että koko muu elämä menee tauolle vuosiksi koska vauva-arki on niin haastavaa. Kaikki meni aivan päinvastoin, saimme maailman tyytyväisimmän vauvan joka alkoi alusta asti nukkumaan hyvin ja söi säännöllisesti, ja vauva-arki oli helpompaa kuin koskaan osasin edes haaveilla. Pelkäsin siis aivan turhaan. Vetelin koko vauva-ajan menemään nuoren äidin itsevarmuudella, enkä epäröinyt itseäni hetkeäkään. Ajattelin että koska meillä on niin tyytyväinen lapsi, mä olen riittävän hyvä äiti ja ei ole mitään hätää.

Toisella kertaa osasin odottaa että tyyppi ei välttämättä ole ihan yhtä kova nukkumaan kuin ensimmäinen, mutta en silti tiennyt mikä meitä odotti. 20 minuutin pätkissä ja hyvin vähän nukkuva vauva ei ainakaan ollut ihan sitä mihin olin varautunut. Koin myös valtavasti syyllisyyden tunteita ensimmäisen vauva-ajan helppoudesta ja kyseenalaistin koko siihenastisen äitiyteni. Olinko voinut muka olla hyvä äiti, jos vauvan kanssa kerran oli niin helppoa ja mukavaa ekalla kerralla? Vai kuuluiko äitiyden olla täynnä vastoinkäymisiä, valvomista ja omituisia termejä?

Toisen vauvavuoden aikana mä syyllistyin ihan kaikesta, ja piiskasin itseäni tekemään kaiken vaikeimman kautta. Luin kirjakaupalla kiintymysvanhemmuudesta, imetyksestä, perhepedistä ja oikeastaan ihan kaikesta vanhemmuuteen liittyvästä. Pelkäsin jatkuvasti etten ole tarpeeksi hyvä, ja jopa ehkä vähän omin vauvan itselleni. Ajattelin että minun yksin täytyy hoitaa kaikki että olen hyvä äiti, vaikka se ei niin todellakaan mene.

Nyt kolmannella kerralla olen kannustanut itseäni ottamaan mallia siitä nuoresta esikoisen äidistä Iinasta, joka ajatteli tekevänsä kaiken ihan oikein.  Joka ei osannut syyllistyä, ja joka vähän tuhahteli sellaisille himopaasaajille joiden elämään ei mahtunut muuta kuin vauvavuosi. Vaikka aion uppoutua vauvaan ihan täysillä ja nauttia kaikesta vauva-aikaan liittyvästä, aion myös olla armollinen itselleni. Mun ei tarvitse selviytyä kaikesta yksin, eikä mun tarvitse tehdä kaikkea vaikeimman kautta. Enemmänkin täytyy yrittää yhdessä Oton kanssa keksiä ratkaisuja, jotka tekevät vauva-ajasta mahdollisimman helppoa ja mukavaa ja nautinnollista.

Voin välillä mennä sieltä mistä aita on matalin. Ja sitten kun alkaa tuntua että ajatuksissa on jo tilaa muullekin kuin vauvan tuoksulle, voin rohkeasti myös tehdä ja olla ja mennä eikä se tee musta huonoa vanhempaa. Isän kanssa vauva ei ole hoidossa ja me tullaan muutenkin Oton vanhempainvapaan ansiosta olemaan enemmän yhdessä kuin koskaan ennen. Meidän tukiverkko on turvallinen, hyvä ja ihana, ja myöskin vahvempi kuin aikaisemmin. Meidän ei ole pakko tehdä kaikkea yksin.

Tällä kertaa aion siis syyllistyä vähemmän ja luottaa itseeni enemmän. Hyvä siitä vauvasta tulee. Kun on jo yli viisi vuotta saanut seurata itse kasvattamiensa mukuloiden kasvua, voi helpottuneena todeta että ei me varmasti ihan metsään olla menty. Molemmat tytöt ovat ihania tyyppejä, ja heistä huomaa kyllä että elämä on ollut ja on edelleenkin ihan mukavaa, turvallista ja rakkauden täyteistä. Ja sehän on kaikkein tärkeintä. Varmasti tämä vähän pidempi tauko, mahdollisuus elää muutakin elämää kuin vaipparalliarkea, on tuonut sitä perspektiiviä siihen miten lyhyt se vauva-aika loppujen lopuksi kuitenkin on. Ja vaikka se silloin saattaa tuntua koko elämältä, se ei ole sitä. Se on lyhyt, ohikiitävä vuosi, josta saa ottaa parhaansa mukaan kaiken irti.

Mä odotan niin innolla että saan olla äiti meidän kolmannelle pienelle ja tavata hänet <3

Joskus aiemmin tänä vuonna blogeissa kiersi 18x  jatka lausetta -postausidea, ja nyt päätin soveltaa sitä vähän uudella tavalla kun siihen aiempaankin oli niin hauska vastata. Keksin kahdeksan ihan uutta lauseen alkua ja annoin vastausvuoron meidän tytöille, näin saatiin ihanasti talteen heidän ajatuksiaan tulevasta vauvasta. 18 lausetta olisi voinut olla vähän liikaa mutta kahdeksan oli juuri sopivasti! Saapahan vauva itsekin joskus lukea nämä niin halutessaan, mun mielestä näistä tuli ainakin tosi hauskoja ja symppiksiä kun tytöt saivat ihan itse miettiä. Lisäsin myös omat välikommentit vastausten alle, mitä ajatuksia itselleni heräsi näistä.

Jos ihastuit leggingsseihin* niin scrollaa alaspäin!

1. Kun pikkusisko syntyy aion..

Z: ..olla pikkusisko-isosisko.

T: ..leikkiä sen kaa legoilla.

Zelda on nyt keksinyt että hän on tulevaisuudessa sekä pikkusisko että isosisko ja sekös on maailman siisteintä! Esikoinen odottaa että saa uuden legoleikki-kaverin, siinä tosin saattaa mennä hieman aikaa.

2. Parasta siinä että meille tulee vauva on..

Z: ..että saan auttaa hoitamaan sitä.

T: ..että me saatiin ilmapalloja, muistatko äiti!

Tiaralla taitaa olla mielessä vielä eniten ilmapallot joita he saivat kun paljastettiin vauvan sukupuoli. Ja Zelda odottaa niin kovasti että pääsee hoitamaan vauvaa äidin ja isin apuna, hän hoitaa aina innokkaasti kun nähdään muita vauvoja.

3. Meidän vauva on..

Z: ..tyttö ja sille laitetaan mekko ja panta.

T: ..hieno, kiltti ja rakas.

Nämä esikoisen ajatukset saivat äidille pienet hormonikyyneleet silmäkulmaan, niin ihania mietteitä. Ja saa nähdä millaisista vaatteista vauva itse tykkää, meidän mekkohullu prinsessa Zeldamme on aivan sitä mieltä että vauva hukutetaan röyhelöihin ja rusetteihin ja timantteihin, mutta jää nähtäväksi millainen vaatemaku tulevalla tyypillä sitten on.

4. Vauvalle sopisi parhaiten nimeksi..

Z: Ida.

T: Ida

En tiedä mistä molemmat on keksineet tämän nimen mutta onhan se kyllä söpö! Epäilen tosin että esikoinen vakoili mitä kuopus oli vastannut kun hän näki että olin kirjoittanut sen jo ylös, ja taisi siitä bongata sen nimen, kun en ainakaan koskaan ole kuullut että tytöt olisivat yhdessä puhuneet tuosta nimestä.

5. Vauvan kanssa aion..

Z: ..auttaa sitä piirtämään.

T: ..leikkiä barbeilla.

Aika kauan saavat molemmat odottaa että pääsevät näitä tekemään! Voin jo kuvitella mielessäni sen miten he opettavat jotain 1-vuotiasta piirtämään ja kehuvat jokaista viivaa minkä tyyppi saa sudittua paperiin tai sen ympärille.

6. Haluaisin opettaa vauvalle..

Z: ..piirtämistä ja menemään pinnasänkyyn.

T: ..kirjoittamaan ja syömään lusikalla.

Nämä kuulostaa jo vähän aiemmin toteutuvilta jutuilta, nämä pinnasänkyyn opettamiset ja lusikalla syöminen. Tiarakin syötti Zeldalle sosetta jo 2-vuotiaana, varmasti tytöistä on iso apu sitten kun meidän vauva opettelee syömään ihan itse.

7. Sitten kun vauva on syntynyt, aion isin ja äidin kanssa..

Z: ..leikkiä ja pomppia.

T: ..hyppiä trampoliinilla äidin kanssa.

Käytiin juuri tänään HopLopissa, ja mä skippasin ison mahani kanssa kaikki huvitukset. Mutta odotan kyllä itsekin jo niin innolla että pääsen riehumaan lasten kanssa ihan normaalisti. Tramppa tosin saa odottaa ainakin hetken synnytyksen jälkeenkin, hahaha!

8. Haluaisin sanoa vauvalle..

Z: ..että se voi hyvin ja on rakas.

T: ..että se saa tulla mukaan meidän kaikkiin leikkeihin.

Kuulostaa hyvältä, eikö vain <3 Olen ylpeä tulevista isosiskoista, niin ihania ja ajattelevaisia neitejä.

Kaikkien kolmen neidin pöksyt* ovat Lucky no. 7:n ja ne on saatu Lilla Companysta. Lucky no. 7 on ihanan rento ja tyylikäs lastenvaatemerkki joka tekee ainakin muhun todella kovaa kolahtavia simppeleitä ja hauskoja lastenvaatteita. Lilla Companyssa on vaikka mitä kivaa merkiltä, nuo 19,95 maksavat Play Hard –leggarit on ainakin ihan must have! Koodilla HUMAN saatte muuten nyt 15% alennusta kaikista Lucky No. 7 -vaatteista Lilla Companysta 12.10. asti, eli nyt kannattaa tilata jos ihastuitte vaikka näihin leggingseihin tai muihin merkin ihanuuksiin.

Ihanaa lauantai-iltaa kaikille <3