Kaksikielisyys – kuinka se sujuu nyt

12.06.2018

En ole melkein vuoteen kirjoittanut meidän perheen kaksikielisyydestä, vaikka postausta kielijutuista on toivottu. Syynä on ollut lähinnä sopivan hetken puute, ei ole ollut sellaista hyvää hetkeä kirjoittaa näistä jutuista. Ja toisaalta myös se, että kielestä on turhaa kirjoitella liian usein, koska muuten ei välttämättä olisi mitään uutta sanottavaa. Nyt kuitenkin on tullut aika ottaa pieni tsekkaus siihen, miten kaksikielisyys sujuu nyt meidän koulun aloittajalla, 5-vuotiaalla ja 1-vuotiaalla tällä hetkellä. Niille joille meidän perheen kaksikielisyys tulee uutena juttuna, suosittelen lukemaan mun edellisen postauksen aiheesta, jossa kerron enemmän meidän kielellisistä taustoista, ja siitä, miksi meillä puhutaan kahta kieltä, vaikka molemmat vanhemmat ollaan suomenkielisiä sukujuuriltamme.

Koululaisen kielitaito

Tuleva ekaluokkalainen puhuu tällä hetkellä ruotsin kieltä paremmin kuin suomea. Hän nauttii ruotsin kielestä, ja puhuu sitä mielellään kotonakin. Hänellä sujuu vaihtaminen kielestä toiseen tosi luontevasti, ja hän kirjoittaa ja lukee sujuvasti sekä ruotsiksi että suomeksi. Suomen luku- ja kirjoitustaito tuli hänelle n. neljävuotiaana, mutta ruotsin kielen lukeminen ja kirjoittaminen alkoi sujua vasta vuotta myöhemmin, n. 5-vuotiaana. Ensin oli opittava lukemaan sujuvasti suomeksi, että ymmärsi sen, miksi asiat kirjoitetaan ja lausutaan eri tavalla ruotsiksi. Nykyään se sujuu kuin vettä vaan.

Helsingissä on meneillään kokeilu, jossa suomen kielen tunnit aloitetaan jo ekaluokalla ruotsinkielisissä kouluissa. Tämä on musta tosi hyvä juttu, koska ollaan huomattu, että suomen kieli kaipaa myös tukea. Eskarin ansiosta esikoinen on kuullut viimeisen vuoden aikana enemmän ruotsin kieltä kuin suomea, ja sen huomaa puheesta. Jotkut suomenkieliset sanat unohtuvat välillä tai korvautuvat ruotsinkielisillä sanoilla, ja joskus hän myös kääntää ruotsinkielisiä fraaseja suoraan suomeksi puheessa. Se on hauskan kuuloista, mutta tietenkin oikeakielisyys on tärkeää, ja mä yritän pitää huolen että puhun itse oikein suomeksi kotona. Pääosin hän kuitenkin puhuu molempia kieliä tosi hyvin, selkeästi ja oikein. Uskon että molempien kielten oppiminen sujuu myös koulussa oikein hyvin.

Miten menee viisivuotiaalla

Suomi ja ruotsi ovat aikalailla tasavahvoja meidän viisivuotiaalla, tosin hän yleensä puhuu mieluummin kotona suomea. Hänkin kyllä vaihtaa sujuvasti kielestä toiseen, ja osaa hyvin ruotsin kieltä, mutta ainakin toistaiseksi suomi tuntuu hänelle kotona luontevammalta. Olen huomannut, että myös kavereilla on kielen kehityskessä merkitystä. Viisivuotiaalla on pari dagiskaveria, jotka puhuvat dagiksessa kavereille ennemmin suomea. Esikoisen kaksi BFF:ää taas ovat molemmat vahvemmin ruotsinkielisiä, jolloin he puhuvat aina keskenään ruotsia.

Keskimmäinen ymmärtää kaiken ruotsiksi hyvin, ja ilmaisee itseään sujuvasti molemmilla kielillä, vaikka usein valitseekin suomen kielen silloin kun saa itse päättää. Ääntäminen sujuu hyvin, ja on luontevaa. Viisivuotias on nyt tämän kevään ajan lukenut suomeksi helppolukuisia kirjoja, ja on hauskaa nähdä että meneekö hänelläkin se suunnilleen vuosi ennen kuin lukeminen alkaa luonnistua täysillä myös ruotsiksi. Yksittäiset sanat taitavat jo onnistua, mutta kokonaisia kirjoja hän ei vielä lue ruotsiksi.

Kaksikielisen 1-vuotiaan puhumaan oppiminen

Kuopus on meidän lapsista se, joka on kuullut ruotsia ihan syntymästään asti. Isompien tyttöjen ollessa kotona Otto on puhunut systemaattisesti ruotsia koko kuopuksen elämän ajan, mutta aina välillä (vähän turhan usein) kolmestaan ollessa ollaan sitten puhuttu vaan suomea. Kuten isommilla tytöillä, myös kuopuksella suomen kieli on vahvempi kuin ruotsi tässä vaiheessa elämää. Olisi hauskaa tietää, olisiko näin, jos mun sijaan kotona olisikin ollut Otto tämän kevään ajan. Syksyllä Oton vanhempainvapaan aikaan nimittäin kuopus oppi uusia sanoja molemmilla kielillä suunnilleen samassa tahdissa, mutta kevään aikana se on vaihtunut niin että suomi on huomattavasti vahvempi, ja ruotsinkielisiä sanoja on unohtunut ja jäänyt pois.

Ruotsiksi hän ymmärtää kyllä monet perusjutut, kuten ”kom hit”, ”kommer du bort”, ”ska vi läsa en bok?” ym. mutta suomeksi hän ymmärtää paremmin ja enemmän. Suomeksi sanavarastoa on mahdoton laskea, kun sanoja tulee joka päivä monia uusia ja lauseitakin on tullut jo parin kuukauden ajan. Ruotsiksi tulevia sanoja on kuitenkin helposti laskettava määrä: boll, bebbe/bebis, sova, pappa, mamma, tacktack ym.

Meidän pitäisi selkeästi siis skarpata tässä lisää. Lohtua tuo kuitenkin se, että tiedän jo valmiiksi, että hän oppii sitten kielen viimeistään dagiksessa, kuten meidän isommatkin tytöt aikanaan. Hän myös ymmärtää ruotsin kieltä, eikä se ole hänelle täysin uusi asia, vaan ihan tuttu juttu. Ei oteta stressiä, mutta kiinnitetään entistä paremmin huomiota. Mitä enemmän hän osaa ja ymmärtää, sitä helpompi kieltä on puhua hänelle.

Ruotsin kieli arjessa

Arjessa meillä kuulee kotona molempia kieliä. Edelleen Otto tosin tekee niin, että jos meillä on ei-ruotsinkielisiä ihmisiä kylässä, tai ollaan itse kylässä jossain missä ei puhuta kahta kieltä, niin hän vaihtaa kokonaan suomeksi, koska se on hänelle helpompaa. Tämä ei onneksi ole ollut meille ongelma ainakaan toistaiseksi, enkä usko että se loppupeleissä vaikuttaa kovinkaan paljoa kielen kehitykseen. Nykyään lapsilla on aika paljon leikkitreffejä ja synttäreitä ruotsinkielisten kavereiden kanssa, ja siitä syystä he kuulevat kieltä nykyään useammin kuin vain isältään tai päiväkodissa.

Joskus pari vuotta sitten lapsia piti maanitella katsomaan ennemmin BUU-klubbenia kuin Pikkukakkosta, mutta nykyään on ihan toisin päin. He katsovat tosi mielellään ruotsinkielisiä lasten ohjelmia, ja esimerkiksi Yle Areenan Hajbon sarjat ja videot on meidän pikkukoululaisen lemppareita. Meidän lapset leikkivät keskenään useimmiten suomeksi, mutta välillä myös kannustetaan leikkimään ruotsiksi, varsinkin silloin kun kuopus on mukana leikissä. Me luetaan paljon kirjoja, sekä suomeksi että ruotsiksi. Lapset lukevat itsekseen ja toisilleen, ja me luetaan Oton kanssa heille molemmat omilla kielillämme.

Hauskat sanamokat suomeksi

Isommilla tytöillä tulee aina välillä hauskoja sanamokia, kun he puhuvat suomea ja ajattelin nyt jakaa niistä muutaman. Ruotsiksi on sanonta ”pikulitet” silloin kun joku on tosi pieni. Meidän tytöt on käyttäneet samaa etuliitettä myös suomeksi ja muidenkin sanojen kanssa. ”Pikuvarovasti” oli kuulemma ”tosi varovasti”. Ruotsiksi sanotaan ”jag tror inte så” eli suomeksi ”en usko”. Mutta meidän tytöt sanovat ”mä en luulisi niin”, koska tro tarkoittaa sekä uskoa että luulla. Jos vaikka kysyn, että ”onkohan teillä huomenna jumppaa” niin vastauksena voi olla ”mä en luulisi niin”.

Suomeksi sanotaan esim. että ei ole tehnyt jotain ”pitkään aikaan”, mutta ruotsiksi sanotaan ”på länge” eli vaan ”pitkään”. Siksi joskus meidän lapset sanoo vaikka että ”mä en oo piirtänyt pitkään” tai ”me ei olla käyty täällä pitkään” kun he oikeasti tarkoittavat ”pitkään aikaan”. Muita hauskoja juttuja joita viime aikoina on tullut olivat esimerkiksi ”triangelin muotoinen” eli kolmion muotoinen ja ”kirjoittaa alas” (ruotsiksi skriv ner, suomeksi vastaava ilmaisu ”kirjoittaa ylös”).

Aina kun huomaan näitä suoria käännöksiä, niin pyrin korjaamaan niitä lempeästi, jotta jatkossa sama ilmaisu onnistuisi oikein. Monia juttuja saa korjata useaan kertaan, koska ne varmaan tuntuvat niin luontevilta. Se ei kuitenkaan haittaa, koska 99% ajasta molemmat kielet sujuvat tosi hienosti, ja lapsia ei myöskään haittaa, että korjaan. Me ollaan aina oltu kielen suhteen tosi kannustavia, eikä koskaan naureta vaikka tulisikin virheitä, vaan kannustetaan ja kehutaan.

Kuinka jatkossa

Aiotaan jatkaa samalla linjalla, kuin tähänkin asti. Vuosi vuodelta ruotsin kielestä on tullut luontevampi ja luontevampi osa meidän arkea. Lapsille se on ihan selkeästi tunnekieli siinä missä suomikin, ja he osaavat ilmaista itseään tosi rikkaasti myös ruotsiksi. Me jatketaan edelleen samalla mallilla, että Otto puhuu ruotsia, ja mä suomea, ja lasten nukkuessa sitten puhutaan keskenään suomea. Kun Oton loma pian alkaa, hän on taas enemmän kotona ja ehkä myös kuopuksen ruotsinkielinen sanavarasto lähtee kasvamaan kohinalla jälleen. Uskon että kaksikielisyys tulee olemaan suuri rikkaus meidän lasten elämässä myös tulevaisuudessa, ja siitä on varmasti hyötyä sekä koulussa muita germaanisia kieliä opiskellessa että työelämässä.

Tiedän että blogia lukee monia kaksikielisiä perheitä, miten teillä on sujunut koulun aloitus ja suomen tunnit?


Eskarin päättänyt esikoinen

29.05.2018

Tänään me juhlittiin esikoisen kevätjuhlaa ja eskarin päättymistä. Nyt meidän perheessä on ihan ehta koululainen, joka sai kesäksi ”läksyjä”, tietää kotiluokkansa, tykkää hulluna tulevasta opettajastaan, ja tulee hienosti toimeen kaikkien tulevien luokkalaistensa kanssa. Koululainen, ihan uskomatonta. Juuri tänään aamulla FB-muistoissa tuntui olevan tavallista enemmän muistoja juuri esikoisesta, ihan kun FB tietäisi, että tänään on tärkeä päivä. Aivan kuin se olisi tiennyt, että juuri tänään haluaisin katsella taaksepäin tätä upeaa matkaa, joka ollaan yhdessä esikoisen kanssa kuljettu näiden vuosien aikana.

Kaksi ensimmäistä pientä hammasta, ja niin uskomattoman iloinen ja aurinkoinen vauva syöttötuolissa. Piknik jonka hän oli rakentanut olohuoneen lattialle elefanttipeiton päälle kaksivuotiaana. Video 3-vuotiaasta esikoisesta juoksemassa pikkusiskonsa kanssa Uutelan kanavalla kauniina kesäpäivänä, ja huutamassa ”aaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa”. Pyöräilevä 4-vuotias esikoinen ylpeä hymy kasvoillaan, ”kattokaa kun osaan ilman apupyöriä”. Viime vuoden viisivuotiaasta ei ole kuvaa tältä kyseiseltä päivältä, mutta tuoreessa muistissa on viime vuodenkin kevätjuhlapäivä: hikinen ja pieni päiväkodin juhlasali, jossa esikoinen kavereineen lauloi heleällä äänellä ”Hejdåååå, dagis hejdå, adjöss och goodbye, hejdå!”  ja mä meinasin haljeta ylpeydestä ja onnesta, mun tulevasta eskarilaisesta.

Niin vaan meni nopeasti tämä eskarivuosi, ehkä jälleen kerran vielä tuhat kertaa nopeammin kuin osasi odottaa. Siirtyminen pienestä ja kotoisasta päiväkodista koulun yhteydessä olevaan eskariin sujui hienosti, ja täysin ongelmitta. Koulurakennus ja sen henkilökunta on vuoden aikana tullut täysin tutuksi, eikä ekaluokkalaisen tarvitse ihmetellä enää missä mikäkin sijaitsee. Tulevat luokkakaverit ovat kaikki vanhoja tuttuja eskarikavereita, ja opettajaankin on ehditty tutustua jo kaikessa rauhassa. Ekaluokkalainen osaa itse ottaa ruuat koulun ruokalassa, ja viedä astiat pois.

Opettajan antamasta ekaluokalle tullessa osattavat taidot -checklististä hän ruksitti heti melkein kaikki kohdat, mutta kaksi kohtaa hän jätti ruksittamatta, koska niissä hänellä on omasta mielestään vielä harjoiteltavaa: liikenteessä itsenäisesti liikkumisen, ja kaikkien ruokien maistamisen. Mun mielestä hän kyllä maistaa hienosti kaikkea, mutta itsearviointi taitaa olla äidin arviota tiukempi.

Liikenteessä yksin liikkumista me taas ei olla vielä harjoiteltu, nyt alkaakin pikkuhiljaa olla sen aika. Se on asia, joka pelottaa mua ihan hulluna. Miten voin päästää tuon rakkaan lapseni kävelemään joskus yksin kouluun, tai kotiin? Miten voin luottaa siihen, että autot varmasti pysähtyvät, kun pieni tyttö ylittää suojatietä? Miten voin luottaa siihen, ettei joku tule kovaa vauhtia pyörällä ja törmää häneen vahingossa? Ihan järkyttävän pelottavaa, mutta pakko sitä on joskus uskaltaa. Onneksi on koko kesä aikaa opetella, ja onneksi meillä on mahdollisuus hoitaa kouluun viemisiä ja hakemisia syksylläkin niin kauan kuin siltä tuntuu.

Vasu-keskustelussa esikoinen sai kehuja, ja ekaluokan opettajalle annettavaan suunnitelmaan oli kirjattu, että hän tarvitsee haastavia tehtäviä, jotta koulumotivaatio ei laske liian helppojen juttujen takia. Ja mun mielestä se oli hyvin kirjoitettu. Hän lyö meidät vanhemmat ällikällä suunnilleen joka toinen päivä kertoessaan jotain, mitä ei todellakaan tiedetty hänen jo osaavan.

En malta odottaa tätä ihanaa kesää ja lomaa, ja meidän yhteisiä päiviä. On suuri ilo ja kunnia saada viettää ne just meidän ihanien kolmen tytön (ja Oton) kanssa. Ja sitten kun se koulun aika koittaa, olen varma, että kaikki menee hienosti. Tänään kun katselin esikoistamme kahden parhaan kaverinsa kanssa istumassa, kikattamassa ja syömässä pullaa kevätjuhlan jälkeen koulun portailla, saatoin vaan huokaista onnesta. Meillä on käynyt niin uskomattoman hyvä tuuri niin  monessa asiassa, ei voi kuin olla kiitollinen.

Onnea hurjasti meidän rakkaalle esikoiselle hienon eskarivuoden päätöksestä. Me ollaan niin ylpeitä <3 Ja onnea kaikille muillekin eskarivuoden päättäneille ja vanhemmille, tästä se koulutie alkaa!