Novan tärkeät ensimmäiset

28.09.2017

Rakas kuopus on nyt reippaassa 7kk iässä, ja kuluneina viikkoina on taas oppinut vaikka ja mitä, sekä saavuttanut uusia merkkipaaluja. Vaikka mulla onkin tapana tehdä aina kuukausipostaukset, tuntuu nopeasti kasvavan tyypin kanssa kuukauden väli tosi pitkältä. Siksi ajattelin että kirjoitan vähän uusista ekoista jutuista tässä välilläkin.

 

Hammas tuli läpi ikenestä

Ruotsin risteilyn aikaan hän nukkui aivan älyttömän katkonaisesti, ja mietin että olikohan laivan lasten disko sittenkin liian jännä. Mutta ei, se johtuikin vain siitä että jo kuukausia ikenen läpi pilkottanut hampaan nysä tuli viimeinkin läpi! Se on ollut siis koko ajan niin pinnassa, että hän on voinut repiä sillä ruuasta palasia, mutta nyt vasta tuli läpi niin että hammas näkyy kunnolla.

Eka hammas tuli alas vasemmalle, pitääpä tsekkailla vauvakirjoista minne isommilla tytöillä tuli ekat hampulit. Ja jännää seurata missä tahdissa hampaat nyt sitten alkavat tulemaan läpi, tulevatko nopeasti vai hitaasti. Tällä hetkellä Nova ei ainakan pure imettäessä, onneksi, mutta hän kyllä nipistelee ja rapsuttelee koko ajan.

Ensimmäinen sana

Reilu viikko sitten Nova sanoi ekan kerran ”äitä”, ja ajattelin että hän nyt vaan toistelee tavuja. Mutta nyt hän jo sanoo ”äitä” joka kerta kun tulee kädet ojossa mun luokse, tai kun pyytää sanomaan. En kestä! Niin söpöä. Oli se eka sana sittenkin äiti, eikä pappa niin kuin etukäteen mietin että voisi olla. Äitän lisäksi hän toistelee kyllä mämmää ja pappapapaa ja tätätä, ja välillä sanoo aaaaai haliessa, tai jeee taputtaessa. Ekasta sanasta on videota mun Instagram storiesissa @iinalaura, käykää kurkkaamassa ennen kuin video häviää.

Ensimmäiset askeleet tukea vasten

Nova kävelee tosi sujuvasti jo, jos saa pitää meitä sormista kiinni. Kahdella kädellä siis kuitenkin pitää edelleen kiinni, mutta askel on jo melko tukeva, ja hän itse pitää kiinni yhdestä sormesta kummallakin kädellä, eli meidän ei tarvitse pitää enää hänestä kiinni.

Pöytää tai portaita vasten hän ottaa myös askelia yhdellä kädellä tukea ottaen, ja viikko sitten oppi kiipeämään ylös portaisiin. Hän on nyt useamman kerran seissyt vahingossa ilman tukea, eli kun joku tavara on tarpeeksi jännä ja sitä pitää tutkia ihan kahdella kädellä samalla kun seisoo, hän päästää huomaamattaan irti toisenkin käden pöydästä (tai mistä nyt milloinkin pitää kiinni).

Liikkuminen on jo sujuvaa

Pelkäsin että kun hän oppi liikkumaan näin aikaisin, olisi liikkuminen tosi holtitonta ja sattuisi paljon vahinkoja, mutta hän on onneksi oppinut varomaan tosi nopeasti ja hienosti. Seisoma-asennosta hän pyllähtää aina istumaan tai laskeutuu polvilleen, eikä kaatuile. Hän ei myöskään nouse seisomaan mitään liian huteraa vasten.

Ainoa mikä tuotti päänvaivaa (kirjamellisesti) oli meidän varastosta olkkariin haettu vanha sohvapöytä. Sitä vasten on kyllä helppo nousta seisomaan, mutta hän sitten vahingossa kolautteli otsaa siihen mennessään takaisin istumaan. Onneksi hän on nyt alkanut tottua pöytäänkin eikä tällä viikolla ole enää kopsahdellut.

Nova ei paljoa viihdy paikoillaan, vaan on koko ajan menossa ihan joka paikkaan. Välillä hän saattaa istua hetken lelujensa kanssa, mutta yleensä hän suhaa jatkuvasti ympäri kotia ja touhottaa menemään. Lempijuttuja on tällä hetkellä kontata pöydän alle maistelemaan aiemmin taktisesti tiputeltuja talk-muruja, mennä eteiseen ja etsiä ne kuraisimmat kumpparit mitä tunkea suuhun, tai kiivetä portaisiin. Aivan koko ajan saa olla valppaana että mitä hän keksii. Myös päällä oleva uuni olisi super jännä, kun siellä on kivasti valot. Pistorasioihin laitettiin tulpat, mutta niistä hän ei ole enää muutenkaan kiinnostunut. Olivat ilmeisesti tylsempiä kuin kaikki muut edellämainitut asiat.

Musiikki ja koirat ovat lemppareita

Nova rakastaa musiikkia ja sitä kun hänelle lauletaan. Hän hytkyy kun laittaa musiikkia soimaan, ja kuuntelee aina tyytyväisenä kun me lauletaan lasten lauluja. Hän tykkää myös kirjoista edelleen tosi paljon, ja kuuntelisi vaikka koko pullistelevan kirjakorinsa kaikki kirjat putkeen. Me vietetäänkin yhdessä pitkiä lukutuokioita päivittäin. Silloin vauhtivauva malttaa istuskella sylissä tai olla kainalossa.

Mun äiti ja Armas-koira olivat meillä vajaan viikon viime viikolla, ja Nova oli aivan ihastunut Armakseen. Heistä tuli niin loistavia kavereita nyt kun Novakin on noussut pystyyn eikä ole Armaksen mielestä enää pelottava. Armas on onneksi maailman rauhallisin koira, ja tykkää lapsista hulluna. Hän meni itse aina Novan lähelle, eikä yhtään säikähtänyt sitä että Nova koski ja paijasi ja taputteli. Heidän menoa oli hauska seurata. Kummatkin aivan innoissaan toisistaan, niin suloisia.

Mutta joo, mä ounastelen kyllä jo nyt että Nova tulee muuttamaan meidän perhedynamiikkaa omalta osaltaan kasvaessaan, sillä hän vaikuttaa olevan aivan eri tavalla aktiivinen tapaus kuin meidän rauhalliset isommat tytöt. Se ei haittaa ollenkaan, vaan päin vastoin. Tosi jännittävää seurata millainen vaapero, taapero ja leikki-ikäinen tästä vauhtimimmistä kasvaakaan.

Ihanaa torstaita kaikille <3


Seinilläkin on korvat – miten puhutaan lasten kuullen?

25.09.2017

Tämä aihe on pyörinyt mulla kirjoituslistalla pitkään, sillä se on erityisen lähellä mun sydäntä. Siis se, miten puhutaan lasten kuullen, tai oikeastaan miten puhutaan ihan ylipäätään. Tietysti kaiken merkitys kasvaa, kun sitä on kuuntelemassa uusi sukupolvi joka imee itseensä vaikutteita, mutta oikeasti ihan kaikkien tulisi miettiä omaa puhettaan, vaikka lapsia ei olisikaan kuulemassa. Kuinka puhumme itsestämme, kuinka puhumme toisista ihmisistä. Kuinka kohtaamme vaikeudet, ja mitä sanomme omista saavutuksistamme? Vähättelemmekö itseämme tai toisia? Kun ärsyynnymme, miten reagoimme?

Moni miettii sitä, miten voi puhua lapsille suoraan. Saako heille lässyttää, vai pitääkö puhua kuin aikuisille. Saako korottaa ääntä, saako sanoa ”EI”, saako antaa päätösvaltaa, puhuuko sukupuolineutraalisti. Mutta aina sitä ei tule ajatelleeksi, miten puhutaan lasten kuullen, mutta aikuisten kesken. Siinä on nimittäin usein vissi ero, sen olen huomannut. Aikuisten kesken ääni kellossa saattaa olla monella ihan toinen, kuin lapsille puhuttaessa. Ja sitten lapset kuulevat sen toisen äänen, ja hämmentyvät. ”Miksi ne samat säännöt eivät koskekaan meitä kaikkia? Miksi iskä haukkuu telkkarin naista rumaksi kaverilleen, vaikka minulle on sanottu että ketään ei saa haukkua? Miksi äiti sanoo olevansa läski, vaikka minulle hän on sanonut olevansa hyvä juuri sellaisena kuin on?”

Lapset kuulevat KAIKEN, ja paljon enemmän. He ovat fiksumpia kuin me vanhemmat tajutaankaan, ja jäävät usein miettimään kuulemiaan asioita. On olemassa aikuisten asioita, joita lasten ei tarvitse kuulla. Niistä jutellaan silloin kun lapset eivät ole ihan oikeasti kuuloetäisyydellä, ja se on ihan fine. Mutta se mihin haluan kiinnittää huomiota, on se miten puhutaan silloin kun luullaan että lapset eivät kuuntele.  Silloin kun istutaan kahvipöydässä ja lapset leikkivät yläkerrassa, tai silloin kun puhutaan kaverille puhelimessa ja lapset lukevat Aku Ankkaa. Tai silloin jos ei ole lapsia ollenkaan, ja ajatellaan että voidaan puhua ihan miten vaan.

Kautta aikain esimerkiksi juoruaminen on ollut suosittua. On nautittu muiden vaikeuksilla mässäilyllä, päivitelty jonkun uutta kampausta, uusia tissejä, avioeroa tai tyyliä. Toisista puhuminen ja toisten asioilla mässäily miellyttää, koska se kääntää huomion pois oman elämän epäkohdista. Voi tuntea itsensä paremmaksi ihmiseksi, kun keskittää oman tai toisten huomion jonkun muun ihmisen vaikeuksiin, tai asioihin joista ei muissa ihmisissä pidä. Oikeastihan se ei tee kenestäkään parempaa ihmistä, että jollain toisella menee huonommin, tai että naureskelee toisten ulkonäölle. Ei se tee huonommaksikaan ihmiseksi, mutta onhan se vähän surullista. Ainakin mulle tulee siitä heti sellainen olo, että juoruilijalla on omassa elämässään epämukavaa jollain tasolla.

Lapset eivät juoruile tai hauku, jos heillä on mukavaa olla itsellään, tai jos he eivät ole oppineet sitä keneltäkään toiselta. Tosin he puhuvat monesti toisista ihailevaan sävyyn, ja kertovat ihaillen toisten ihmisten saavutuksista, tai uusista jutuista. Tai vaikkapa uudesta lapsesta eskariryhmässä, ja siitä että hänellä on hieno erikoinen nimi, joka on lapsen aiemmassa kotimaassa ihan tavallinen nimi, vaikka me ei olla koskaan ennen kuultu sitä. Lapsilla on taito puhua toisista pelkkää hyvää, niin kauan kun kukaan ei opeta heille pahan puhumista. Heistä erikoisuus ja erilaisuus on ihanaa ja inspiroivaa.

Sama esimerkiksi omasta ulkonäöstä puhuessa. Lapset kyllä huomaavat jos vanhempi menee peilin eteen päivittelemään ”rumia läskimakkaroitaan” tai ”isoa pyllyä”. He huomaavat myös ne äidin makkarat jos niitä löytyy, ainakin meillä on huomattu mun makkarat. Mutta lapset eivät näe niitä rumana vaan ihanana, ne on äidin rakkausmakkaroita. Ne johtuvat siitä, että äidin maha on venynyt kolme kertaa, ja sieltä on tullut kolme ihanaa rakasta tyttöä. Ne ovat maailman parhaita rakkausmakkaroita.

Mä olen alusta asti noudattanut periaatetta, että en puhu omasta kehostani rumasti lasten kuullen, ja alettuani noudattaa sitä periaatetta, olen alkanut ehkä rakastaa ja arvostaa omaa kroppaani enemmän. Miksi haluaisin puhua siitä rumasti muutenkaan, kuin lasten kuullen? On joitain kohtia jotka eivät ehkä muistuta ihanteiden mukaista vartaloa, mutta miksi pitäisikään? Mun kroppa on mun kroppa, ja olen ylpeä siitä sellaisena kuin se on. Se on tehnyt tärkeitä asioita, ja palautunut siitä uskomattoman hienosti. Mä pystyn liikkumaan, elämään ja olemaan mun kropassa terveenä, ja se on hemmetin hienoa.

Yksi kompastuskivi puhumisessa yleisesti on myös riitely. Jokainen meistä tarvitsee taitoa käydä keskustelua ja ratkaista konflikteja, koska jokainen meistä tulee kohtaamaan elämässään erimielisyyksiä. On tärkeää kiinnittää huomiota siihen, miten riitelee. Riiteleekö rakentavasti vai hajottavasti, haukkuuko toista ja pyrkiikö satuttamaan, vai toivooko pääsevänsä kaikkia osapuolia miellyttävään ratkaisuun?

Jokainen joutuu joskus konfliktitilanteeseen, ja joskus niitä tilanteita syntyy myös lasten kuullen. Me kyllä kinastellaan välillä lasten kuullen ihan huolellakin, väsyneenä tai silloin kun on muuten vaan hankala hetki. Mutta pyritään kiinnittämään huomiota jopa kinastellessa siihen, että ei sivalleta ikinä toista, tai pyritä ”voittamaan”, vaan yritetään ymmärtää toista ja päästä yhteiseen lopputulokseen. Ja sitten lopuksi pyydetään anteeksi, osoitetaan rakkautta ja kehutaan. Ja todetaan että just näinhän tän pitikin mennä.

Tärkeintä puhumisessa onkin mun mielestä se, että puhuu aina, niinkuin puhuisi lapsille. Rakentavasti, ymmärtämään pyrkien, itseään ja toisiaan arvostaen. Silloin ei voi mennä pieleen. Näin meillä toimitaan, ja aika hyvin ollaan mun mielestä onnistuttu, ainakin tähän asti. En ole KOSKAAN kuullut lasten haukkuvan itseään tai toisia, vaikka toki sisarukset joskus riitelevätkin keskenään. Riitely ei aina ole ehkä vielä 4- ja 6-vuotiailla niin rakentavaa, mutta haukkumista siihen ei kuulu. Ja juoruilu – sitä meidän perheessä ei harrasta kukaan.

Kiinnitättekö huomiota siihen miten puhutte lapsille, tai lasten kuullen?


Tarmokas Zelda 14 kuukautta

14.06.2014

Ensimmäisen vuoden jälkeen kuukaudet tuntuvat vaan vierivän eteenpäin, vaikka samaa mä kyllä taisin sanoa sinä ensimmäisenä vuonnakin. Vielä pari kuukautta sitten me elettiin sitä rankkaa vauvavuotta, kaksivuotiaan ja alle yksivuotiaan kanssa. Vasta nyt, kun kaikki on loksahtanut paikoilleen ja arki on helppoa, sitä ymmärtää miten väsynyt oli sen vuoden ajan. Se on hyvä, että väsymyksen tajuaa vasta jälkeenpäin, en mä oikeasti kokenut arkea liian rankaksi tai haasteelliseksi silloin ensimmäisen vuoden aikana kertaakaan, ja jaksoin mielestäni ihan hyvin.

Lapset ovat nyt kuukauden päivät menneet aina yhtäaikaa nukkumaan, ja illat ovat rauhoittuneet huomattavasti. Kun oma aika alkaa 19.30, jää monen monta tuntia tehdä blogijuttuja, kotitöitä ja viettää aikaa myös Oton kanssa. Kaukaiselta tuntuvat ne ensimmäiset kahdeksan kuukautta, kun Zelda alkoi yöunille vasta siinä vaiheessa kun itse mentiin nukkumaan, ja illat kuluivat joko epätoivoisiin nukutusyrityksiin, imetykseen tai masuvaivaisen vauvan kanniskeluun.

IMG_6476Zelda nukkuu yleensä n. 19.30-8.30, rauhassa lastenhuoneessa, omassa sängyssään. Hän nukahtaa itsekseen omaan sänkyynsä hyvänyöntoivotusten jälkeen, ja muistaa aina napsauttaa yövalon päälle ennen nukahtamistaan, vaikka sen sammuttaisi kuinka monta kertaa. Ollaan siis luovutettu sammuttamisen suhteen, eikai se mitään haittaa jos valo palaa nukahtamiseen asti. Sitten kun tytöt nukkuvat, käydään napsauttamassa valo pois ja laittamassa ovi kiinni. Päikkäreitä Zelda nukkuu yhdet päivässä, yleensä puolenpäivän aikoihin menee nukkumaan ja nukkuu tunnin tai pari. Pitkät yöunet antavat jaksamista pitkälle päivään

Zeldalla riittää energiaa päivisin vaikka muille jakaa, kiipeily, kävely ja tanssiminen ovat hänen lempipuuhiaan. Zelda oppi melkein 13kk päivänään kävelemään kunnolla ilman tukea sekä sisällä, että ulkona ja nyt konttaaminen on jäänyt oikeastaan kokonaan pois. Zelda tanssii aina kun kuuluu jotain musiikkia, oli kyse sitten isin jumputuksista tai Fisher Pricen learning puppyn aakkoslaulusta. Pylly heiluu vimmatusti ja päätä pitää nyökytellä mukana. Usein hän ajelee potkuautollaan, päräyttää musiikit soimaan ja nousee autosta pois tanssiakseen villisti.

IMG_6486xTiaran kanssa yhdessä leikitään piilosta, hippaa ja heitellään palloa. Usein tytöt myös piirtävät, leikkivät legoilla ja hoitavat vauvanukkea, josta on tullut Zeldan lemppari. Zelda kanniskelee ja työntelee nukkea rattaissa, halii ja pussailee, ja juottaa tuttipullosta sille maitoa. Legoilla neidiltä onnistuu jo korkeiden tornien rakentelu, ja rakentelu pitää mielenkiintoa yllä pitkään. Ulkoleikeissä keinuminen on edelleen suurin lemppari, mutta tykkää Zelda leikkiä hiekkalaatikollakin ja kävellä ympäri puistoa tai pihaa tutkimassa. Usein pieni unohtuu pohdiskeleva ilme kasvoillaan seuraamaan toisten lasten leikkejä pitkäksi aikaa.

Kaikkiruokainen yksivuotiaamme on todella kaikkiruokainen, mikä tahansa avokadopastasta kinkkukiusaukseen ja grillipihviin uppoaa neidille oikein hyvin. Mansikat, mysli ja maito ovat Zeldan suuria suosikkeja, ja Zelda osaa itse pyytää jo maitoa tai vettä jos janottaa. Hän myös ilmoittaa milloin masu on täynnä, sanomalla ”nonni!” ja siihen perään vielä ”kiikki!” ja nyökyttelemällä painokkaasti päätään.

IMG_6520Puheenymmärrys on ottanut aimoharppauksen eteenpäin, ja Zelda ymmärtää jo lähestulkoon kaikki yksinkertaiset kysymykset ja kehotukset, ja jonkinverran pidempiä lauseitakin jo. Esimerkiksi ”Zelda, mennäänkö leikkimään legoilla?” saa aikaan vimmatun tepastelun lastenhuoneeseen kohti legosäkkiä, ja ”Missä vauva, annatko vauvalle halin?” saa neidin etsimään nukkensa ja antamaan sille iiiiison halin ”aaaaaaii vauva”-ihastelun säestämänä.

Sanoja joita Zelda tällä hetkellä osaa itse sanoa, on jo aika paljon. Äiti, isi, mummu, Tiara (”Tiaa-a”), vauva, kakka, kukka, haloo, hei, moi, nonni, totta, maito, kukkuu, mamma, pappa, Otto, Iina, titta, auto, nenä, napa, pusu, aaiii, joo, kiitti (”kiikki”), tutti ja kaunis (”kauui”). Tässä on itsekin tullut huomattua, mitä sanoja tulee usein käytettyä, kun yksivuotias oppii sanomaan ”nonni” ja ymmärtää sen merkityksen, ennenkuin sanoo lamppu tai pallo. Mutta mikäs siinä, nonni on ihan pätevä sana ja kertoo hienosti milloin hän on valmis.

IMG_6569xZelda vastaa kysymyksiin nyökkäillen, tai pudistaen päätään, vaikka välillä huijaakin tekemällä molempia. Parasta on kun Zelda kävelee höpöttäen omalla vauvakielellään pitkän pätkän, ja sen jälkeen nyökyttelee aina painokkaasti päätä, ihan kuin olisi juuri pitänyt tärkeän puheen. Ehkä ne ovatkin tärkeitä, mistäs minä sen tiedän kun en ihan vielä ymmärrä! Hän vetää aina vakavan ilmeen kasvoille, kun ottaa kameran esiin, vaikka muuten kikatteleekin kokoajan. Muistan kun Tipallakin oli tämä vaihe, että piti aina ottaa tuima ilme, haha!

Zelda on ihana pieni hupiveikko, joka piristää jokaista päivää. Hassu pieni halivauva, joka jakaa auliisti pusuja, pöristelee kaikkien masuja  ja tykkää vieläkin olla sylissä halittavana. Äidin tyttö, isin tyttö ja mummun rakas, ja Tipakin sanoo aina että ”Zelda on minun vauva”.


Uhmatuhma on saapunut meillekin

21.07.2013

Moni on kysellyt että eikö Tiara koskaan uhmaa tai ole tottelematon ja aika pitkään sain vastata ihan rehellisesti että ei uhmaa ja tottelee oikein hyvin, mutta viime viikkoina on meilläkin ollut havaittavissa jos jonkinlaista uhmaa ja haluttomuutta toimia sääntöjen mukaan. Tiara on kokeillut rajojaan oikein olantakaa, suurimmaksi osaksi hän testailee niitä pelleilemällä ruuan kanssa (tahtoo syödä vain aamu-, ilta- tai välipalaa mutta lounas tai päivällinen ei kelpaa koskaan). Tiara haluaisi siis elää puurolla, jugurtilla, hedelmillä ja leivällä mutta lämmin ruoka on big no-no.

Ei kelpaa vaikka olisi Tiaran herkkuruokia, ei kelpaa vaikka saisi pikkumyyn luomuketsuppia päälle eikä kelpaa vaikka tekisi mitä. Ollaan pidetty aina johdonmukaiset ja säännölliset ruoka-ajat eikä tarjottu mitään ylimääräisiä herkkuja tai välipaloja normaalin ateriarytmin ulkopuolelta mutta itsepintaisesti Tiara vaan välttelee lämmintä ruokaa.Tiara onneksi syö niitä väli-, aamu- ja iltapaloja ihan hyvin ja vaikuttaisi kasvavankin ihan hyvin joten huolissaan en ole mutta turhauttaahan tämä kyllä joskus! Uskoisin tällaisen ruokalakkoilun olevan kuitenkin aika todella tavanomaista näiden pienten uhmaikäisten keskuudessa, vai olenko väärässä?

IMG_7225 IMG_7230Muuten uhmaaminen näkyy ehkä karkailun ja ei-sanan käytön (Tiaralla) lisääntymisenä. Tiara hihittelee ja juoksee karkuun aina kun pitäisi tulla pukemaan/käymään potalla/syömään/lähteä ulos mutta yleensä tottelee kun on hetken saanut juoksennella. Ei-sanaa Tiara käyttää nykyään todella paljon, kaikkeen on kivaa vastata ” Ei oo! Eikä! En! En tahdo!”. Sen lisäksi että uhma on lisääntynyt, on Tiara kuitenkin myös kasvanut ja oppinut paljon uutta. Tiara osaa nykyään tosi hyvin jo pyytää anteeksi jos hän tietää tehneensä väärin ja muistaa aina kiittää ruuan jälkeen tai jos hänelle antaa jotakin.

Kaupassakin Tiara aina tervehtii myyjää ja kiittää ja sanoo heiheit lähtiessä, meidän pieni hurmaaja. Julkisilla paikoilla Tiara ainakin toistaiseksi unohtaa uhman ja vaihtaa hurmausmodin päälle, äidin onneksi. Niitä julkisia uhmakohtauksia ja lattialleheittäytymisiä odotellessa mä nautin tästä mielihyvin! Mä oon tosi iloinen että ollaan onnistuttu opettamaan Tiaralle hyvät käytöstavat ja vaikka ne unohtuisivat aina välillä uhman myötä niin siellä ne kuitenkin ovat jossain pääkopassa  ja toivottavasti pysyvät tulevaisuudessakin.

Tiara on oppinut hirvittävän hyvin myös kertomaan tunteistaan ja siitä mä oon tosi iloinen ja ylpeä! Tiara osaa kertoa olevansa ”innoissaan” tai ”iloinen” ja silloin kun äiti kieltää niin hän osaa kertoa että ”harmittaa!” tai ”surullinen”, Tiara myös kertoo kun ”jännittää”, ”ujostuttaa” tai on ”hauskaa!”. Meillä on sellainen kiva kirja jossa on esitelty erilaisia tunteita ja Tiara osoittelee  kuvista tosi taitavasti innostuneen sammakon, rakastuneet undulaatit ja ujon pandan sekä kaikki näiden muut tunteikkaat kaverit.

IMG_7234 IMG_7237Samaisesta kirjasta (ja muista samantyyppisistä) Tiara on oppinut myös tunnistamaan vastakohtia ja alkeellisia syy-seuraussuhteita: ”Iso kissa, pieni hiiri! ”Kuuma, Kylmä! Valoisa, pimeä!” joista jälkimmäiseen Tiara mukavasti yhdistää valokatkaisijan rämppäämisen ”Norsu antaa pikkunorsulle lahjan. Ole hyvä! Pikkunorsu sanoo kiitos!”. Tiara on edelleen aikamoinen lukutoukka ja siitä mä oon tosi onnellinen, varsinkin silloin kun ulkona sataa vettä koska meillä ei ikinä ole vaikeuksia keksiä sadepäiville viihdykettä Tiaran lukuinnon ansiosta. Tipa jaksaa kuunnella pitkiäkin satuja ja nykyään eivät yksinkertaiset kuvakirjat tunnu neitiä kiinnostavankaan enää kauheasti. Sanakirjojen lisäksi suosikkeja ovat mun vanhat Disney-kirjat ja kaikkein lemppareimpia ovat mun vanhat Maikki Harjanteen kirjoittamat ”Minttu karkaa” ja ”Minttu mummolassa”.

Tiara muistaa ulkoa kaikki lempparikirjansa ja niiden lisäksi paljon erilaisia lauluja, kuten esimerkiksi viikko sitten blogin facebook-sivuilla julkaistussa videossa laulamansa Tuiki tuiki tähtösen. Tietenkin sanat menevät vielä vähän sinne päin, mutta kyllä laulut jo tunnistaa helposti. Muutenkin neiti nappaa kyllä hyvin nopeasti uudet sanat ja lauseet joten kotona täytyy todella miettiä mitä suustansa päästelee ellei halua että pikku papukaija toistelee sitä sitten jatkuvasti. Tiaralla tuntuu olevan älyttömän tarkka korva ja hän ymmärtää myös sanojen merkityksen tosi äkkiä ihan vain kuuntelemalla meidän puhetta, vaikka toki paljon myös selitetään asioita.

IMG_7249Mielikuvitus on ottanut vallan ja nykyään Tipa saattaa keksiä vaikka ja mitä hassuja pikku tarinoita ja hänen leikeissäänkin on usein jo vähän päätä ja häntääkin mukana. Duploista rakennetaan talo prinsessalle, Spike-lohikäärmevauvalla on nälkä ja hän haluaa maitoa ja astioista voi kattaa hyvät iltapäiväteet äidille ja Nasu-pehmolle. Kavereiden kanssa leikkiessäkin otetaan jo enemmän kontaktia eikä ainoastaan leikitä vierekkäin omaa leikkiä niinkuin tähän asti. Nyt muksuista alkaa oikeasti tulla kavereita eikä lapsia jotka vain sattuvat leikkimään samassa huoneessa!

Kavereita ollaankin viimeaikoina nähty tosi paljon, kyllä melkein kaksivuotias tarvitseekin jo useammin muutakin seuraa kuin äidin, isin ja vauvasiskon. Ollaan käyty ahkerasti puistossa leikkimässä ja Tiara on reipastunut myös puistossa kauheasti. Entinen arka lapseni kiipeilee nykyään liukumäen portaissa kuin vanha tekijä ja uskaltaa jopa laskeakin jos äiti vähän avustaa, ja viilettää menemään ympäri puistoa kavereiden perässä. Vielä vähän aikaa sitten Tiara ei uskaltanut mennä hiekkalaatikkoa edemmäs ja portaat olivat aivan liian pelottavat.

 Ruotsin kielen kehityksessä Tiara on ottanut harppauksia, hän esimerkiksi oppi yhden illan aikana sanomaan sanat ”mamma”, ”pappa”, ”bebis” ”gulle” ja ”älskling” ja sitten hän toistelikin pitkään että ”Äiti är mamma, isi är pappa, Zelda är bebis, Tiara är älskling”. Usein Tiara sekoittaa suomenkieliseen puheeseensa ruotsia sanan sinne – toisen tänne, ja Otolle hän saattaa tuttuihin juttuihin vastata ruotsiksikin jotain. Mä uskon että ruotsin kieli vahvistuu kokoajan ja kunhan Tipa sitten menee ruotsinkieliseen päiväkotiin niin kieli tulee vielä vahvemmaksi.

Tiara on jo pitkään ollut kiinnostunut numeroista ja osannut luetella numerot yhdestä kymmeneen sekä suomeksi että ruotsiksi. Nyt Tiara osaa  luetella numerot jo viiteentoista (suomeksi) ja lisäksi hän on ihan tässä viimepäivinä oppinut laskemaan sormella osoitellen esimerkiksi palikoita, sormia ja varpaita sekä kuvissa näkyviä juttuja. Me vain yksi päivä leikittiin legoilla ja Tiara alkoi laskemaan kukka-duploja ”yksi kaksi, kolme, neljä kukkaa” ja mä olin ihan hämillään että miten voi osata. Mutta nyt Tiara on laskenut jo monen monta kertaa ja kaikkia muitakin juttuja niin pakko kai se on uskoa.

IMG_7262Tyttömäisyys nostaa päivä päivältä enemmän päätään vaikka kyllä Tiara tykkää auto- ja traktorileikeistä ja erottaa kaivurin traktorista ja osaa erilaisten piipaa-autojen äänetkin. Tiaralle värit on tosi tärkeitä ja hän haluaa usein valita minkä värisistä astioista syö ruokansa ja osaa itse pyytää vaikkapa violettia lautasta. Tiara rakastaa vaatteita, kenkiä, laukkuja ja koruja ja pukeutumisleikit ovatkin ihan tytsyn lemppareita. Toistaiseksi Tiara ilmeisesti kuitenkin luottaa äidin makuun (onneksi) koska ainakin vielä hän pukee mukisematta kaikki mun valitsemat vaatteet päälleen ja vielä toteaa tyytyväisenä päälle että ”Todella hieno! Tyylikäs!”. Tiara myös esimerkiksi itse pukiessaan tunnistaa jo jos kengät menevät vahingossa vääriin jalkoihin ja vaihtaa ne heti oikeinpäin.

Kerroinkin Zeldan kuukausipostauksessa neidin viihtyvän isosiskonsa seurassa todella hyvin ja tunne on onneksi molemminpuolinen. Tiara rakastaa viihdyttää Zeldaa musiikkileluja rämpäten, laulellen ja pusuja antaen. Tiara osaa olla tosi hellä ja antaa sievästi pusun vaikka siskon nenänpäähän. Tiara myös edelleen tykkää auttaa Zeldan hoidossa ja antaa vaipan tai tuoda vaikka Zeldan lelun pyydettäessä ja usein pyytämättäkin. Ihanaa seurata tyttöjen kasvua yhdessä!

IMG_7269Vaikka uhma alkaakin pikkuhiljaa rantautua myös meille, en voi sanoa muuta kuin että mä oon ihan järkyttävän ylpeä meidän pienestä neidistä. Ja pahimpien uhmahetkien jälkeen tekee takuuvarmasti enemmän kuin hyvää käydä lukemassa tämä teksti ja miettimässä miten huikean paljon meidän rakas neiti jo osaa ja oivaltaa♥