Sinne meni sekin seitsemäs Isänpäivä, ja uusi viikko on alkanut. Meidän viikonloppu sujui melko rauhallisissa tunnelmissa yhdessäolon ja ruuan äärellä. Lauantaina toinen tytöistä pääsi kummitätinsä kanssa käymään Eläinmessuilla ja oli aivan fiiliksissä siitä. Toisen kanssa taas järkättiin kivaa ohjelmaa kotona. Eilen vietettiin yhdessä Isänpäivää ensin kotona aamiaisella herkutellen, ja iltapäivällä Oton perheen luona. Lapset auttoivat aamiaisen valmistelussa into piukassa ja meillä oli niin kivaa, kun yhdessä kokkailtiin ja katettiin pöytää, ja kiherrettiin isänpäivälahjoista, että mitähän se isi niistä tykkää.

Taktinen päätös siirtää karkkipäivä perjantaille oli muuten loistava, ja tehdään niin varmaan jatkossakin. Jotenkin se lauantai on jämähtänyt omasta lapsuudesta ajatuksiin, mutta perjantai toimii meidän perheelle paremmin. Perjantaina takana on koko arkiviikko, ja ilta kuluu muutenkin lähinnä rennosti ottaessa: silloin voi hyvin pötkötellä sohvalla ja katsoa leffaa karkkipussin kanssa. Lauantaisin yleensä touhutaan enemmän ja ulkoillaan pitkään, ja yleensä leffalle ei ole sopivaa hetkeä kuin vasta myöhään illalla, muuten se katkaisee kummallisesti päivän puuhat. Eli jatkossa karkkipäivä perjantaisin, tämä sopii lapsillekin loistavasti kun he saavat karkkipäivän ”aikaisemmin”, hah. Milloin teillä vietetään karkki- tai herkkupäivää, vai vietetäänkö?

Karkkipäivästä isänpäivään, vikka mulla ei omaa isää olekaan, on kiva että nykyään saan viettää Isänpäivää Oton kanssa, ja Oton perheen luona. Ja tietysti soittaa omalle papalleni myös. Mukavia arkea piristäviä juhlapäiviä ei ole koskaan liikaa, ja on kivaa että Isänpäivä on saanut merkityksen munkin elämässä oman perheen myötä. Me ollaan tosi perhekeskeisiä, ja on myös kivaa kun voi viettää aikaa isolla perheporukalla yhdessä.

Viikonloppuna aloitettiin pikkuhiljaa jo joulun valmistelut, vaikka tänä vuonna meillä ei ole edes aavistustakaan missä joulua vietetään ja miten. Mutta eiköhän nekin ajatukset tästä kirkastu. Muutama lahja on jo ostettu, kun sattui olemaan hyviä tarjouksia parista jutusta, mitä lapset ovat joulupukilta toivoneet. Molemmat kirjoittivat jo viikko sitten pukille, ja aika paljon samoja toiveita löytyi tällä kertaa. Saa nähdä miten tehdään niiden kanssa, miten teillä on toimittu jos on ollut samoja toiveita lapsilla paljon? Lahjatoiveita ja vinkkejä on tulossa blogin joulukalenteriin tänäkin vuonna, joten kerron niistä sitten siellä lisää!

Joulukalenteri starttaa tosiaankin taas joulukuun alussa, ja mulla on 20/24 luukusta lyötynä lukkoon, mutta muutaman luukun verran on vielä varaa toiveille. Eli jos toivotte jotain erityistä joulukalenteriin tänä vuonna, niin kertokaa ihmeessä. Joulukalenteri noudattaa tänäkin vuonna samaa linjaa kuin aiemmin, eli sieltä tulee löytymään jouluruokaohjeita, lahjavinkkejä, joulukoristeita, jouluun liittyviä ajatuksia & mielipiteitä, diy-vinkkejä ja muuta. Se on järjestyksessään jo blogin viides vuosittainen joulukalenteri, aika monta luukkua on siis rustattu joulusta, WAU! Mutta mä rakastan joulua, ja ei todellakaan lopu ideat kesken vaikka tänä vuonna tuleekin täyteen 120 kirjoitettua luukkua joulujuttuja.

Ihanaa uutta viikkoa kaikille ja jakakaa ihmeessä ajatuksianne karkkipäivästä, lahjatoiveista ja joulukalenteritoiveista!

Seitsemäs Isänpäivä, ihan oikeasti. Me ollaan oltu perhe jo niin pitkään, että Otto juhlii tänään seitsemättä Isänpäiväänsä. Ihan hullua. Muistan vieläkin sen ensimmäisen Isänpäivän marraskuussa 2011, kun meidän esikoinen oli kuusiviikkoinen, ja Isänpäivää edeltänyt yö oli surkein, mitä oltiin siihenastisessa vauva-arjessa ehditty kokemaan.

Muistan kuinka väsäsin Otolle munakokkelista sydämen jonka reunustin pekonilla, ja samaan aikaan viihdytin väsynyttä ja itkuista vauvaa, ja koitin itse pysyä hereillä, kolmen pätkissä nukutun tunnin yöunilla. Se oli yksi niistä yhden käden sormilla laskettavasta huonosti nukutusta yöstä, joita esikoisella oli vauvavuonna. Vähänpä silloin tiesin nukkumisesta, tai lähinnä siitä millaista on kun ei saa nukkua, yleensä me nimittäin nukuttiin loistavasti. Kuusi vuotta ja kaksi lasta myöhemmin olen kokenut kyllä kaikki mahdolliset nukkumisen ja nukkumattomuuden skaalat joita maailmasta löytyy. Ja olen saanut kulkea tämän matkan parhaan kumppanin kanssa.

Otto on ollut aina läsnä ja rakastanut meidän lapsia niin täysillä kuin vaan on mahdollista. Kun katson kuuden vuoden takaisia kuvia nuoresta isästä, pörrötukassa ja aamupöhnässä, mä näen juuri saman rakkauden, joka hänen silmissään paistaa tänäkin päivänä kun hän katsoo meidän lapsia. Silmien alla tosin näkyy muutama ryppy enemmän, kuin kuusi vuotta sitten, naururyppyjä vain. Hän on kasvanut niin mielettömän upeaksi isäksi, että mua itkettää kun kirjoitan tätä.

Vaikka hän on aina ollut läsnä, ja tehnyt enemmän kuin parhaansa, tämä tämän vuoden yhteinen aika, Oton vanhempainvapaa, on kasvattanut Ottoa isänä ihan hurjasti. Hän on todellakin omistautunut aina lapsilleen kun on voinut, mutta ennen tätä vapaata hän on ollut aina arjessa vähintään ne viisi päivää viikosta kiinni töissä, ja viettänyt lasten kanssa vain ne isien keskimääräiset 4h14min vuorokaudessa, ja tietysti lomat. Vanhempainvapaa on tuonut aivan uudenlaista syvyyttä siihen isyyteen, ja ymmärrystä myös perus arjen pyörittämisestä.

Musta on ihan mahtavaa katsoa Ottoa meidän tyttöjen kanssa, ja välillä mä oikeasti vaan pysähdyn katsomaan, miten hellä ja turvallinen ja rakastava hän on. Miten he hassuttelevat ja leikkivät yhdessä, ja miten hän keskittyy siihen mitä he yhdessä tekevät. Otto rakastaa opettaa lapsille uusia asioita, ja hän omaa sellaisen sopivan rauhallisen asenteen siihen opettamiseen. Usein Otto ja tytöt pelaavat yhdessä, tai rakentavat legoilla. Hän on saanut meidän lapset ihastumaan Star Warsiin, Super Marioon, supersankareihin ja autoihin. Hän leikkii silti ihan yhtä sulavasti barbeilla ja nukeilla, kuin valomiekoillakin. Tosin barbieleikeissä meillä on mukana Hulk, Thor, Captain America ja Iron Man, ja Hulk on nimetty tyttöjen toimesta Otoksi.

Otto on luonteva isä, ollut alusta asti. Hän jotenkin sujahti siihen vanhemman rooliin niin helposti, ehkä jopa muakin helpommin. Hän on aina osannut höpötellä pienille vauvoille ja isommillekin mukeloille, ja ollut rauhallinen. Vaikka Otto ei ikinä ole ollut sellainen kasvatusoppaita kahlaava vanhempi, kuten minä joskus olen, hän on aina ollut avoin mun ehdotuksille. Hän ei ole jämähtänyt mihinkään kangistuneisiin kasvatuskäsityksiin, tai pahempaa: ollut välinpitämätön. Päin vastoin. Hän haluaa ja yrittää olla niin hyvä vanhempi kuin mahdollista, ja kokeilee mielellään myös uutta. Hän ei ikinä pidä mun toiveita hölmöinä tai ole kieltäytynyt kokeilemasta.

Koska mulla ei ole omaa isää, en ennen Ottoa oikein edes tiennyt millaista isää lapsilleni toivoisin. En ollut koskaan ajatellut asiaa – millainen isän pitäisi olla, ennen kun tulin raskaaksi. Mutta tiedän, että Otto on parempi isä kuin koskaan olisin osannut toivoa tai odottaa. Meillä on ihan oikeasti täysin tasa-arvoinen parisuhde ja vanhemmuus meidän perheessä. Toki toinen tekee joitain asioita enemmän kuin toinen, mutta silti kumpi tahansa kelpaa mihin tahansa, paitsi Otto imetykseen ja minä auton rattiin. Ja nekin asiat ovat ehkä muutettavissa: no okei, Otto ei varmaan kykene imettämään ikinä, mutta toisaalta, en mäkään ikuisesti aio imettää. Ja auton rattiin toivon uskaltavani vielä tämän vuosisadan puolella. Ehkä joskus 50 vuoden päästä autot on niin helppoja että lähden autokouluun opettelemaan eläkepäivien ratoksi.

Tämä syksy on ollut meille molemmille tunteellinen ja rankka, ja laittanut asioita ihan uuteen perspektiiviin läheisten menettämisen myötä. Tärkeimpänä niistä se, että tiedän, että jos mulle ikinä tapahtuisi jotain, Otto pärjäisi ja Otto olisi juuri sellainen vanhempi meidän lapsille kuin hän on nytkin. Ja tiedän, että ihan samalla tavalla, Otto luottaa että mä olisin juuri sellainen vanhempi meidän lapsille kuin nytkin olen. Me jaetaan samat arvot, ja pidetään samoja asioita tärkeänä.

Tiedän, että Otto ei unohtaisi halia tyttöjä, eikä sanoa että rakastaa. Ja hän lukisi iltasadun joka ilta. Hän vastaisi lasten kysymyksiin, ja muistaisi aina kannustaa tavoittelemaan unelmiaan. Hän veisi heidät mökille, ja Ouluun mun sukulaisille, ja pitäisi huolen että he saavat harrastaa. Hän hassuttelisi, pöristelisi, kertoisi tyhmiä isivitsejä ja olisi ottamassa kiinni jo ennen kuin kuopus ehtii kaatua. Hän juttelisi vaikeistakin asioista, eikä koskaan olisi tunteeton. Hän lämmittäisi saunan joka lauantai, ja laittaisi kylpyyn vähän liikaa kylpyvaahtoa. Hän pitäisi huolen, että meidän lapsia kohdellaan oikeudenmukaisesti, ja että he itse kohtelevat kaikkia hyvin. Hän tekisi joulusta taianomaisen, tai ainakin yrittäisi parhaansa. Aina ja kaikessa. Koska sellainen hän on. Maailman paras isi.

Jos lapsilta kysyy, miksi isi on maailman paras isi, saa aika ihania vastauksia.

”Meidän isi on maailman paras isi siksi, koska se osti ton harmaan lattiatyynyn ja me voidaan tehdä sen päälle perhekasa.”

”Parasta on että isi lukee aina meille iltasadun joka ilta, ja isi tietää kaiken.”

”Ishi!” *maailman levein kaksihampainen hymy*

Voin yhtyä kaikkiin näihin kolmeen vastaukseen. Maailman parasta isänpäivää vielä kerran Otolle <3

Tämä viikko on ollut jotenkin ihan uskomattoman pitkä, tuntuu kuin tässä olisi mennyt jo ainakin kaksi tai kolme viikkoa maanantaista, vaikka siitä on mennyt vasta muutama päivä. Ihan tavallista arkea me ollaan tässä eletty, ennen kuin ensi viikolla ajetaan taas kohti Oulua, ja hautajaisia. Jotenkin ajatukset on vähän sumussa, vaikka melko normi arkea onkin ollut. Ei suru ole joka hetkessä läsnä, ei lasten kanssa voi jatkuvasti olla suremassa ja miettimässä, mikä on hyvä. Paljon on mahtunut nauruakin tähän viikkoon, siitä lapset pitävät huolen. Mutta tietysti kun pysähtyy miettimään, se suru nousee heti pintaan.

Otto kävi esikoisen eskariryhmän ja muiden isien kanssa isänpäiväluistelussa jäähallissa, ja keskimmäisen päiväkodissa isänpäiväaamiaisella, onneksi eivät olleet samana aamuna niin hän pääsi molempiin. Ihan huippua että tällaisia juttuja järjestetään, en muista että silloin kun olin itse pieni olisi ollut mitään erityistä huomioimista vanhemmille korttien tekemisen lisäksi. Mä tein aina isänpäiväksi kortin mun äidille ja mun papalle, ja sekin oli ihan hauskaa, mutta jotenkin siinä on sellaista spesiaalifiilistä, kun vanhempi tulee hetkeksi mukaan päiväkotiin tai eskariin.  Ainakin meidän lapset on aina ihan innoissaan.

Meillä on vielä puolitoista viikkoa Oton vanhempainvapaata jäljellä, ennen kuin uusi arki alkaa. Suurin osa vietetään siitä ajasta Oulussa, mutta muutama päivä on vielä kotonakin jäljellä. Ollaan koitettu ottaa siitä kaikki irti, käydä lounaalla vauvelin päikkäriaikaan, ottaa kuvia, ajella yhdessä presseihin ja tehdä spontaaneja juttuja. Kohta meillä koittaa ihan toisenlainen arki, ja kieltämättä se vähän jo jännittää. Mutta koitetaan elää hetkessä ja ottaa irti kaikki näistä yhteisistä päivistä joita meillä vielä on. Eikä se uusi arki huono juttu ole ollenkaan, se on vaan taas sitten erilaista. Ajatuksia uudesta arjesta on luvassa enemmänkin täällä blogin puolella, ja Ottokin meinasi tässä vanhempainvapaan aikana palata vielä sorvin ääreen, joten Akkavaltaa on luvassa tässäkin kuussa.

Viikonloppuna on luvassa perinteistä Isänpäivä-aamupalaa ja muuta puuhaa, harrastuksia & ulkoilua, sitä perinteistä. Tänään tehtiin radikaali päätös ja siirrettiin lasten karkkipäivä lauantailta perjantaille, koska vaan tuntui siltä. Vuokrattiin Viiru & Pesonen Paras joulu ikinä -elokuva, ja löhöttiin sohvalla peittojen alla karkkia mutustamassa. Löysin muuten ananaskonvehteja irtokarkkihyllystä, siis mun unelma on toteutunut. Ei tarvitse enää ostaa konvehtirasiaa neljän ananaskonvehdin takia, kun voi ostaa pussillisen pelkkiä ananaskonvehteja. Niin tein just tänään. Lapsia nauratti mun karkkipussi kun siellä oli vain yhtä sorttia, mutta musta se oli just passeli. Ananaskonvehteihin ei voi kyllästyä!

Ihanaa ja rauhallista viikonloppua kaikille sinne <3

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä WWF:n kanssa.

Olen toiminut WWF:n kummina nyt reilut kolme vuotta. Muistan vieläkin sen päivän kun ryhdyin kummiksi: olin kävelemässä Helsingin rautatieaseman asematunnelissa pikavauhtia metroon, että ehtisin tapaamaan Oton ja tytöt ja mentäisiin yhdessä ruokakauppaan päivän jälkeen. Matkalla tunnelista liukuportaisiin mut pysäytti kuitenkin WWF:n edustaja, joka oli siellä värväämässä kummeja Saimaan norpille. Ensin en meinannut pysähtyä, koska mulla oli oikeasti kiire, ja tiesin että Otto ja tytöt odottivat. Mutta jotenkin mä vaan pysähdyin, ja sitten jäin siihen kuuntelemaan kaiken infon, ja kyselin vielä lisää, ja lopulta värväydyin sitten kummiksi.

Kummiksi ryhtyminen oli helppoa, ja kummina oleminen on vielä helpompaa kummille itselleen: multa menee vaan suoraveloituksena tietty summa kuukaudessa norpille, eli mun ei tarvitse itse tehdä yhtään mitään. Jos kuitenkin haluan, voin osallistua kummina enemmänkin. Saan WWF:n kummilehden säännöllisesti, ja saan sähköpostiini raportteja siitä miten norpat ovat kummien lahjoituksista hyötyneet. Lisäksi voisin osallistua kummeille järjestettäviin tapahtumiin, joita on aina välillä.

Mulle on tärkeää se, että tiedän, että mun  rahat menee oikeasti suoraan norppien auttamiseen, ja on mahtavaa nähdä millaisia tuloksia niillä saadaan aikaan. Esimerkiksi viime talvena norpille kolattiin apukinoksia, jotta ne saivat pesiä rauhassa ja synnyttää poikasia, vaikka lunta ei ollut satanut tarpeeksi. WWF:n työntekijät ja vapaaehtoiset konkreettisesti kolasivat siis kymmeniä apukinoksia lumesta Saimaalla – sen konkreettisempaa luonnonsuojelutyötä on vaikea kuvitella. Apukinokset tarjoavat vähälumisina talvina saimaannorpan poikasille korvaamatonta suojaa kylmyyttä, petoja ja häirintää vastaan. Ilman ilmastonmuutosta norpilla riittäisi lunta joka talvi, mutta talvet ovat lämmenneet vuosi vuodelta ja ilman apua norpat eivät enää pärjää. 

Viime vuosi oli historian lämpimin vuosi, ja sen takia uusia Lumi-kummeja tarvitaan kipeästi! Lumi-kummit tukevat eläimiä ja luonnonsuojelutyötä vähän laajemmin kuin me norppakummit. Lumi-kummit tukevat arktista suojelutyötä, jonka tavoitteena on ilmastonmuutoksen hillitseminen sekä lumesta ja jäästä riippuvaisten lajien suojeleminen. Lumi ja jää merkitsevät monille lajeille turvaa ja piiloa, synnytys- ja pesäpaikkaa, kulkutietä, ravinnonlähdettä, sekä saalistus- ja lepopaikkaa. Ilmaston lämpeneminen vaikeuttaa arktisten lajien elämää jo nyt monella eri tavalla.

Ilmaston lämpeneminen uhkaa arktisen alueen ainutlaatuista luontoa. Ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat juuri arktisilla alueilla kaikkein suurimmat: arktinen alue lämpenee nimittäin yli kaksi kertaa nopeammin kuin muu maapallo. Esimerkiksi jääkarhut ovat kuolemassa sukupuuttoon kun jäätiköt sulavat. Alueella on tärkeä rooli maapallon ilmaston säätelyssä, ja jäätiköiden sulaminen vaikuttaa merenpinnan nousuun kaikkialla maapallolla. Jos ilmastonmuutos etenee nykyistä tahtia, sillä on suuria vaikutuksia meihin kaikkiin. Suomikin on arktinen maa, ja monet meidän lajeistamme, kuten naali ja itämerennorppa, ovat arktisia lajeja. Vaikutukset eivät kuitenkaan ulotu pelkästään eläimiin, vaan meidän kaikkien elämään. (WWF: Arktinen alue)

WWF tekee tärkeää työtä, josta yli puolet rahoitetaan yksityisten ihmisten lahjoituksilla. WWF:n työhön arktisilla alueilla kuuluu mm. ilmastonmuutoksen hillitseminen, lajien suojelu niiden elinympäristössä, luonnonsuojelualueiden perustaminen sekä luonnonvarojen ryöstämisen estäminen. WWF:n perustaa ja varustaa jääkarhupartioita, suojelee naaleja Suomen Lapissa ja lainaa öljyntorjuntajoukkojen osaamista arktisille alueille.

Kyllä sen huomaa ihan maallikkokin, että talvet on nykyään paljon lämpimämpiä kuin mun omassa lapsuudessa. Silloin lunta oli joulukuusta maaliskuuhun vähintään, ja kovia pakkasiakin pitkiä aikoja putkeen. Toki talvien lämpötilat vaihtelevat joka vuosi, mutta fakta on että nykyään talvet ovat lämpimämpiä. Jos tulee päivä jolloin pääsee pulkkamäkeen tai saa tehtyä lumiukon, se päivä todella kannattaa käyttää siihen, koska ei ole mitään takeita että seuraavana päivänä enää olisi tarpeeksi lunta. Meidän lapset eivät enää saa kokea samanlaisia talvia kuin mun omassa lapsuudessa oli, koska suurimman osan talvesta on yleensä lumetonta ja märkää. Mun lapsuudessa oli ihan ok lähteä meren jäälle kävelemään tai hiihtämään, nykyään ei tulisi mieleenkään lähteä noille ohuille jäille talsimaan.

Ilmastonmuutos ja arktisten alueiden lämpeneminen on helppo unohtaa päivittäisessä arjessa, mutta se ei poista sitä faktaa että se tapahtuu koko ajan, joka päivä, joka sekunti. Tärkeintä on kiinnittää arkipäivässä huomiota siihen millaisia valintoja itse kuluttajana ja esimerkiksi vanhempana tekee. Mutta auttaa voi myös helposti ryhtymällä Lumi-Kummiksi. Pienin lahjoitussumma on vain 8 euroa kuukaudessa, joka ei todellakaan paljoa kenenkään lompakkoa rokota. Saman verran menee leffanvuokraukseen ja karkkeihin, tai yhteen pikaruoka-ateriaan kerralla. Siitä on kuitenkin vuositasolla jo iso hyöty. Ja jos pystyy, voi toki lahjoittaa enemmänkin.

Niin kuin kerroinkin, Lumi-kummiksi ryhtymisen jälkeen ei tarvitse tehdä mitään jos ei halua, vaan lahjoitussumma lähtee kuukausittain tililtä suoraveloituksella. Lahjoittaa voi myös kertalahjoituksena. Se on loistava aineeton lahjaidea jouluun tai vaikka nyt isänpäivään heille, joilla on jo kaikkea.

Lumi-Kummi KILPAILU: Voita liput Planeettamme Maa -konserttiin Hartwall Areenalle 24.2.2018. Miten nykytalvet eroavat lapsuutesi talvista? Vastaa tämän postauksen kommenttiboksiin ja voita kahden hengen lippupaketti Planeettamme Maa -konserttiin. Muista jättää sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään. Arvonta-aikaa on 16.11.2017 asti, ja tarkemmat säännöt näet TÄÄLTÄ. Onnea arvontaan!

Käy ihmeessä lukemassa lisää Lumi-kummiudesta WWF:n sivuilta, tai tee kertalahjoitus joululahjaksi tai isänpäivälahjaksi, tai vaikka ihan muuten vain. Jokainen euro on tärkeä!

En ole ostanut tänä syksynä juuri ollenkaan uusia vaatteita, kenkiä tai asusteita, ja siksi asukuvatkin on vähentyneet blogissa. Tavallaan sitä ajattelee, että pitäisi aina olla jotain uutta esiteltävää asukuvissa, ennen kuin niitä kehtaa laittaa esiin. Sitten kun ei ole oikein ostanut mitään, on tuntunut että ”no kiinnostaako ketään nämä mun samat vanhat rytkyt, ei varmaan”.

Olen kuitenkin pysähtynyt miettimään, että kuinka moni ihan oikeasti ostaa samaa tahtia vaatteita, kuin vaikka mielettömän upeissa tyyliblogeissa esitellään? En ainakaan minä. Suurimmaksi osaksi pyöritän niitä muutamaa lempparia vaatekaapista ja pesen ja pidän ja pesen ja pidän. Ja kun on oikein suuresta lempparista kyse, kuten kuvissa näkyvä paita, käytän välillä sellaista hätäkeinoa kuin pyyhi vauvan puurotahrat hihasta babywipesilla ennen lähtöä kun paita on vaan pakko saada päälle.

Ja mietin, että en ehkä ole yksin. Ehkä moni muukin, myös siellä ruutujen takana, inspiroituu myös siitä että niitä samoja vanhoja vaatteita vaan yhdistelee eri tavalla? Mä oon jo vuosia harrastanut sitä, että kun ostan jonkun uuden vaatteen josta olen haaveillut, heti ensimmäisenä etsin Pinterestistä inspiskuvia joissa on samaa tai samankaltaista vaatetta yhdistelty erilaisiin asuihin. Ja sitten niistä inspiroituneena yleensä yhdistelen sitä uutta vaatekappaletta omien vanhojen vaatteideni kanssa. En enää osta vaatteita, jotka sopivat vain johonkin yhteen vaatteeseen yhdisteltynä, vaan yritän ostaa sellaisia vaatteita, joita on helppo yhdistellä ihan kaiken kanssa.

Raskausaikana ja tänä vuonna mä olen miettinyt ja muuttanut kulutustottumuksiani aika rankalla kädellä. Siinä missä ennen piti saada paljon uusia vaatteita ja muutenkin kaikkea uutta koko ajan, nykyään mä en osta mitään, ellen ensin perustele sitä itselleni todella tarkkaan. En shoppaile kovin usein, enkä muutenkaan enää lähde kaupoille sellaisella ”olis kiva ostaa jotain” -mentaliteetilla. Menen kauppaan jos tarvitsen jotain, ja jos sitä mitä tarvitsen ei löydy, en silti osta mitään random lohtuvaatetta sen tilalle. Ennen tein juuri niin. ”Damn kun en nyt löytänyt niitä uusia mustia farkkuja. No ei se mitään ostan tän ihan ok biletopin ja ton hupparin joita mulla on jo neljä melkeen samanlaista, ja etsin ne farkut sit joskus toiste.”

Raskauden jälkeen vaatekaappia oli pakko päivittää, kun olin niin eri muotoinen ja kokoinen kuin ennen raskautta, ja nyt taas ne vaatteet on jääneet liian suuriksi. Mua harmittaa että ostin sellaisia vaatteita, jotka olivat sopivia vain sen lyhyen ajan. Nyt mahdun kaikkiin vanhoihin vaatteisiin joita ennen raskauttakin käytin, ja harmittaa että ostin muutamaksi kuukaudeksi vaatteita. Mutta en vaan halunnut silloin kulkea pelkissä verkkareissa tai raskausvaatteissa, halusin tuntea olon omaksi itsekseni siitä huolimatta että olin ihan eri kokoinen ja muotoinen ja imetin. Newsflash! En tuntenut silti. Ihan turhaa. Onneksi ne voi hyväkuntoisina kuitenkin lahjoittaa Hope:lle eteenpäin, ja joku muu niistä varmasti tykkää. Ja onneksi en ostanut kovin monia vaatteita kuitenkaan, vaikka vähän kaappia päivitinkin.

Tänä syksynä olen ostanut tästä asusta tuon kultaisen takin joka kuvissa näkyy. Sen lisäksi olen saanut synttärilahjaksi kuvissa näkyvän paidan. Kuvien housut on kaksi vuotta vanhat farkkujeggingssit, ja kengät on kaksi vuotta vanhat nilkkurit. Kauluspaidan ostin, kun aloitin uudessa työssä keväällä 2015. Laukkukin on joululahja vuodelta 2015, se on muuten viimeisin laukku jonka olen ostanut (tai no saanut). Ottohan sen mulle antoi lahjaksi. Viimeisen viiden vuoden aikana olen ostanut kolme laukkua, jotka ovat kaikki edelleen viikoittaisessa käytössä.  Enkä koe että tarvitsisin uusia laukkuja, kun ne kolme ovat edelleen hyvässä kunnossa ja toimivia.

Olen aina rakastanut muotia ja trendejä, mutta viime aikoina mulle ei ole tullut yhtään hyvä olo siitä ajatuksesta, että ostaisin jonkun trendikkään kertakäyttövaatteen joka näyttäisi kivalta yhden postauksen asukuvissa, ja sitten unohtuisi kaapin perälle. Oikeastaan, en ole varma onko siitä koskaan tullut hyvä olo. Paljon parempi olo tulee siitä, kun vaatekaappi on siisti ja koostuu lemppareista, jotka toimivat vuodesta toiseen. Ja siitä, että joskus tekee jonkun perustellun hankinnan jota on pohtinut pitkään ja vähän ehtinyt haaveilla siitä etukäteen. En sano ettenkö enää ikinä tekisi heräteostoksia, jos jotain oikeasti käyttökelpoista ja fiksua sattuu kohdalle, sillä luultavasti joskus niin tapahtuu. Mutta ainakin yritän tehdä parempia valintoja, ja harkita enemmän.

Mitä olette mieltä, haittaako teitä jos asukuvissa toistuvat samat vaatteet? Vai inspiroidutteko siitä, että samaa vaatetta yhdistellään eri tavalla?