Matkustettiin isolla porukalla viikoksi Páfosille Kyproksen länsipuolelle syyskuun lopussa. Reissua oli suunniteltu jo pitkän aikaa ja siirretty koronan vuoksi, mutta nyt viimein pääsimme Oton isän ja sisarusten puolisoineen kanssa matkaan. Lensimme Larnakan kentälle, mistä oli n. 100 kilometriä Páfosin kaupunkiin, jossa meillä oli iso airbnbn kautta vuokrattu talo. En ollut koskaan aiemmin käynyt Kyproksella, joten […]
Kypros & Páfos kokemuksia lapsiperheenä
Lapsiperheen aamu- ja iltapalatarvikkeet
Multa toivottiin postausta meidän aamu- ja iltapaloista ja tässä tulee! Tämä onkin hauska aihe, koska harvemmin tulee niistä kirjoiteltua, kun yleensä sitä aina jakaa ns. pääruoka-reseptejä tai sitten jotain makeita. Mutta nyt tosiaan ajattelin käydä vähän läpi, että mitä meillä syödään aamuisin ja iltaisin. Ajattelin tähän alkuun tehdä pienen listauksen niistä jutuista, joita meillä on […]
Mitä lapsiperhe syö kesälomalla
Me ollaan oltu nyt kohta kaksi viikkoa kotona, ja yritetty tehdä taas mahdollisimman paljon kotona hyvää ja terveellistä ruokaa. Koska faktahan on se, että aina kun me reissataan, tulee käytyä tosi paljon ulkona syömässä, melkeinpä joka päivä jotain. Eli nyt ollaan kiinnitetty asiaan enemmän huomiota, ja laskinkin, että tämän 12 päivän aikana mitä kotona ollaan […]
Suolan syönnin vähentäminen lapsiperheen arjessa
Kaupallinen yhteistyö: Valio ValSa. Suolan syönti arjessa Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Valio ValSan kanssa. Meidän 1-vuotias on kuluneen puolen vuoden aikana siirtynyt asteittain samaan ruokavalioon mun perheen kanssa. Vauvan ruokien miettimisen ansiosta ollaan otettu koko perheen syömiset vielä entistäkin tarkempaan syyniin, ja pyritty saamaan kaikki ruokavalion osaset kohdalleen. Sitä helposti muistaa vauvan ruokien terveellisyyden […]
Euroopan roadtrip lasten kanssa: Ruotsi, Tanska, Saksa
Terveisiä roadtripiltä, nyt ollaan vihdoin kotiuduttu! Mutta olipahan uskomattoman upea (reilu) viikko lasten kanssa Ruotsissa, Tanskassa ja Saksassa. Saatiin nähdä niin paljon niin lyhyessä ajassa ja meille jäi tästä upeita muistoja. Alunperin meillä oli tarkoitus lähteä Euroopan roadtripille lasten kanssa kesällä 2020, yhtä jäsentä pienempänä perheenä. Mutta sattuneesta syystä tämä maata pitkin -matka siirtyi parilla […]