Täällä sitä ollaan, loppumetreillä. Tämä raskaus on edennyt ihan hurjaa tahtia, ja on vaikea ymmärtää että olen jo näin pitkällä. Mutta joka päivä se konkretisoituu enemmän ja enemmän. Uusia suunnitelmia tehdessä on pitänyt ottaa huomioon mitä viikkoja jo eletään, ja monen kaverinkin kanssa kun ollaan nähty niin lähtiessä ollaan sitten sovittu että ”Nähdään seuraavan kerran sitten kun vauva on jo syntynyt!”. Siis apua, liian todellista! Samalla kuitenkin niin epätodellista, kun ei mulla yhtään ole sellainen olo että esim. kolmen tai neljän viikon päästä meillä olisi vauva.

Muuton aikaan kiusanneet supistukset ovat helpottaneet, tai oikeastaan kadonneet kokonaan. Tällä viikolla olen uskaltanut aivan rauhassa jo siivoilla ja tyhjennellä tiskikonetta ja kävellä portaita normaalisti ylös ja alas – ja pah, mulla ei tule supistusta edes joka päivä. Eli saattaahan se hyvin olla että tämä tyyppi viihtyykin kohdussa reippaasti siskojansa pidempään, tai sitten ei. Tiaran odotusaikana koin ensimmäisen supistukseni ikinä viikolla 34+3, ja siitä ei sitten kauaa enää mennytkään että hän syntyi, vaikka tuota ennen mulla ei koskaan ollut ollut edes yhtäkään kivutonta harjoitussupistusta. Mutta saa nähdä, onhan tämä taas jännää seurata miten oma keho toimii tällä kertaa.

Kävin neuvolassa eilen, ja siellä oli kaikki oikein hyvin, juuri niinkuin pitääkin. Verenpaine oli edelleen matala ja muutkin arvot hyviä. Vauva on tosiaankin pää alaspäin pötsissä, mikä on myös hyvä. Toivottavasti hän ei sieltä enää käännykään. Tulostin jo itselleni HUSin Ajatuksia tulevasta synnytyksestä -lomakkeen, ja ajattelin neuvolahoitajan kehotuksesta pakata sen mukaan synnärille neuvolakortin väliin. Viimeksi mulla ei sellaista ollut ja pärjäsin ilmankin, mutta ajattelin että nyt olisi kiva kun se on mukana ja ei tarvitse sitten kesken synnyttämisen enää osata sanoa mitä toivoo.

 Neuvolan hoitajan kanssa juteltiin tulevasta synnytyksestä ja mun ajatuksista sen suhteen ja hän oli kyllä tosi rohkaiseva ja sanoi että mulla kuulostaa olevan selkeät sävelet ja hyvä ja luottavainen mieli tulevasta. Meillä on ollut sama hoitaja Tiaran raskausajalta asti, melkein kuusi vuotta siis jo ja se on kyllä ihanaa. On tuttu ihminen jonka kanssa jutella ja joka tuntee sekä mut että meidän perheen hyvin. Hänen kanssaan mulla on aina ollut hyvä mieli käydä neuvolassa eikä koskaan ole tarvinnut jännittää tai miettiä että uskaltaako kysyä jotain.

Mulla olisi jäljellä vielä yksi neuvolalääkärikerta ja yksi ultra jossa tsekataan vauvan koko ja tarjonta vielä varmuuden vuoksi. Varattiin myös yksi normaali neuvolakäynti vielä, mutta saattaa olla että se jää sitten käymättä kokonaan, kun oli niin myöhään vasta viikolla 38. Katsotaan, katsotaan. Nämä on niin jänniä hetkiä, jotenkin ei oikein tiedä miten päin olisi! Olisi niin helppoa kun tietäisi etukäteen milloin vauva syntyy,  mutta eihän sitä millään voi tietää, pitää vaan odottaa.

Ensi viikolla varmaankin pakkailen sitten sairaalakassin, kunhan olen saanut viikonloppua vauvan vaatteita pestyä. Ei olla nimittäin vielä pesty mitään! Sairaalakassista tulee sekä tekstiä että videota, kun molempia on toivottu.

Laitoin muuten kollaasiin kaikki kuvaamani mahat tästä raskaudesta, alkaen viikolta 15! Onhan tuo maha nyt kyllä ottanut jäätävän kasvuspurtin tässä loppua kohden. Naurattaa miten isolta maha tuntui jo puolivälin tienoilla, vaikka oikeastihan se oli aivan mini.

Ihanaa huomista loppiaista kaikille, nauttikaa mielettömän kauniista pakkassäästä, mä oon ainakin ihan fiiliksissä tuosta auringosta ja lumesta!

Lupailin tuossa ennen joulua että kirjoitan vähän ylös mitä ajatuksia lähiviikkoina häämöttävä synnytys herättää ja miten ajattelin siihen valmistautua. Ihan ensimmäiseksi on pakko sanoa että tuntuu hurjalta, että siihen että vauva on täysiaikainen, on enää kolme viikkoa ja kaksi kokonaista päivää!

Meidän Zelda syntyi tasan täysiaikaisena 37+0, ja Tiara viikolla 35+6 joten aiempia raskauksia katsoen loppumetrit tosiaankin ovat enää edessä. Tietysti ihan kaikki on mahdollista, mutta ainakin neuvolaa ja äitiyspolia lainatakseni ”Olisi ihme jos raskaus kestäisi edes viikolle 38+”. Näin ollen synnytys on viime viikkoina ollut paljonkin mielessä ja vähän vaihtelevilla fiiliksillä.

Yleensä synnytys tulee mieleen kätevästi siinä iltahammaspesun jälkeen, juuri kun pitäisi alkaa miettiä jotain seesteistä mikä saattelee hellästi höyhensaarille. Eli ei ainakaan synnytystä, sillä jos olen ihan rehellinen niin kyllä mua jännittää synnytys ihan pirusti. Kaksi aiempaa on mennyt aivan täydellisesti ja sinänsä mulla on siis hyvät kokemukset synnyttämisestä ja tiedän että osaan kyllä, mutta jostain se jännitys silti kumpuaa. Kai se jännittää että voiko vielä kolmannellakin kerralla synnytys sujua yhtä hyvin, varsinkin kun tämä kolmas raskauskin on yllättänyt sillä miten hyvin kaikki on sujunut.

Mutta ei sinne synnyttämään kannata peläten ja panikoiden lähteä, joten olen yrittänyt käsitellä näitä tunteita ja miettiä mistä se pelko kumpuaa. Kai se nimenomaan on pelkoa vaan siitä että tapahtuu jotain odottamatonta joka on vaaraksi mulle tai vauvalle. Ja sille en oikeastaan voi mitään itse jos jotain odottamatonta tapahtuu. Jos synnytys sujuu kuten kaksi aiempaa, tiedän että pystyn siihen oikein hyvin. Mun täytyy vaan luottaa mun omaan kroppaan ja kuunnella omaa oloani ja tehdä parhaani.

Viime aikoina olen törmännyt myös useampaan matkasynnytyksestä kertoneeseen artikkeliin, ja se on sitten se mun toinen konkreettinen pelkoni: että vauva syntyy kotiin tai autoon. Ensimmäisen synnytykseni kesto oli reilut neljä tuntia, ja toisen synnytykseni kestoksi on merkitty 1,5 tuntia, eli on oletettavaa että tämä kolmaskin minityyppi putkahtaa maailmaan suhteellisen sutjakkaasti.

Kahdella aiemmalla kerralla olen tuntenut varsinaista synnytyskipua vasta avautumisvaiheen viimeisten kahden sentin aikana, ja etenkin viimeksi ne viimeiset kaksi senttiä menivät todella nopeasti. Siksi mä jännitän ihan hulluna että osaanko tällä kertaa tulkita mun kroppaa jo ennen kuin se kova kipu alkaa ja ehditäänkö me ajoissa. Täytyy vain toivoa parasta. Nyt tietysti auttaa se, että mulla EI ole ollut viikolta 25 alkaen säännöllisiä jatkuvia supistuksia kuten viimeksi, eli ehkä jotain voin jo päätellä siitä sitten kun ne säännölliset supistukset alkavat vaikka ne eivät kipeitä olisikaan, tai ainakin voin käydä tarkistamassa tilanteen.

Tällä kertaa mä haluaisin synnyttää ilman kivunlievitystä. Olen kummallakin aiemmalla kerralla saanut epiduraalin juuri siinä viimeisten kahden sentin kohdalla, jolloin se ei ole enää auttanut ollenkaan. Ehkä olisi pitänyt tajuta ottaa spinaalipuudutus, jonka olen kuullut auttavan vielä loppuvaiheessakin. Mutta tosiaan, kun kerran kaksi aiempaakin olen pärjännyt käytännössä ilman kivun lievitystä, niin voisin hyvin nyt jättää sen ahdistavan puudutusvaiheen kokonaan pois ja keskittyä vaan edistämään synnytystä senkin ajan.

Olen miettinyt myös Tens-laitetta, mutta mun pitää lukea siitä vielä enemmän sillä en ole ehtinyt perehtymään siihen että miten se auttaa ja missä vaiheessa. Tai siis ymmärrän sen perusidean, mutta auttaako se ja saako sitä käyttää vielä siinä ihan loppuvaiheessa kun mulla on kivunlievitykselle tarvetta? Jos jollain on kokemusta niin saa mieluusti jakaa!

Haluan pysyä synnytyksessä liikkeellä niin pitkään kuin mahdollista, koska liikkuminen helpottaa kipua ainakin mulla. Ponnistusvaihe kuitenkin tuntuu mulle parhaalta sängyllä. Kaksi aiempaa olen ponnistanut puoli-istuvassa asennossa sängyllä, ja se on toiminut mulla, joten saattaa olla että teen niin tälläkin kerralla. Jos joku muu tuntuu siinä synnytystilanteessa paremmalta, niin sitten mennään sillä. Tiedän kyllä että anatomisesti se ei todellakaan ole se kaikkein paras asento, mutta se tuntuu musta itsestäni turvalliselta ja siinä asennossa olen saanut vauvan ulos jo kaksi kertaa.

Synnytyksen jälkeen haluan pitää vauvaa ihokontaktissa ja rinnalla mahdollisimman pitkään, ja toivon että Otto saa leikata napanuoran kuten tytöiltäkin on leikannut. Viimeksi saatiin olla salissa useampi tunti ihan rauhassa ja imetys lähti hyvin käyntiin siinä ja tuntui tosi luontevalta. Toivoisin myös että saataisiin olla perhehuoneessa jos vain se on mahdollista.

Mä haluaisin kotiutua nopeasti, mieluusti jo 24h kuluttua synnytyksestä, mutta sen ensimmäisen yön haluaisin olla sairaalassa koska se tuntuu turvalliselta että on ammattilaisia siinä ympärillä jos jotain komplikaatiota ilmenee. Zeldan kanssa me taidettiin kotiutua alle 36h synnytyksestä, mikä oli oikein hyvä. Hän syntyi lauantain ja sunnuntain välisenä aamuyönä, ja maanantaina aamupäivällä me lähdettiin jo kotiin. Silloin ei saatu perhehuonetta, mutta onneksi se yksi yö meni aika nopeasti.

Vaikka mua jännittää synnytys niin kovasti sitä myös odotan. Se on ainutlaatuisin hetki ja tilanne maailmassa, eikä mikään voi tuntua yhtä hienolta kuin se kun saa oman lapsen ensi kertaa syliin. Mä odotan malttamattomana että saan nähdä meidän pikkuisen ensimmäistä kertaa ja tuntea kuinka hän tarttuu mua sormesta pikkuisilla sormillaan ja kuinka hän avaa silmät ja ääk en kestä!

Tämän postauksen kirjoittaminen oli sellainen hyvä ajatusten selkiyttäjä mulle itsellekin. Vaikka luultavasti näen vielä ennen synnytystä ainakin painajaisia matkasynnytyksestä ja ties mistä, niin todellisuudessa mä kuitenkin odotan synnytystä ihan hirveän paljon. Ja se ei auta mitään että murehtii etukäteen asioita joihin ei voi vaikuttaa itse. Kannattaa ennemmin keskittyä valmistautumaan siihen mihin voi vaikuttaa, ja luottaa vaan itseensä ja kroppaansa, sekä kätilön ja muun henkilökunnan ammattitaitoon.

Nyt jos siellä on joku jolla on samantyyppisiä kokemuksia kuin mulla, tai olet kokenut hyvin sujuneen matkasynnytyksen tai tiedät jotain Tens-laitteesta tai ihan mitä vaan tulee mieleen niin kommentoikaa ihmeessä!

Huomenna paukkuu taas uudet viikot ja vuorossa on siis raskausviikko 31+0. Tyypillä pitäisi raskaussovelluksen mukaan tällä hetkellä olla kokoa jo n. 40cm ja hippasen alle 2kg, vaikka toki kaikki mahatyypit kasvavatkin yksilöllisesti. Samalla ihanaa ja jännittävää että mahassa asuva tyyppi on jo mahdollisesti noin lähellä vastasyntyneen kokoa! Toki tässä on vielä monta viikkoa aikaa kasvaa ja kehittyä, mutta silti. Vastahan hän oli joku mandariinin kokoinen pallero! Juuri eilen lasten kanssa luettiin taas vauvan kehityksestä ja siitä miten ensin vauva on vain tulitikun pään kokoinen ja siitä lähtee kasvamaan ja kasvamaan.

Nyt vauvan tarvikkeetkaan eivät aiheuta enää niin jäätävää stressiä, sillä kaikki alkaa olla selvää. Vaatteitakin on nyt tullut ostettua ja ensimmäisen koon vaatteet alkavat olla kaikki kasassa, seuraavassakin on jo jonkin verran. Perjantaina on tulossa ekoja vauvantarvikepostauksia, ja ensi viikolla me käydään vihdoin ostamassa vaunut niin pääsen sitten esittelemään nekin! Vauvan oma nurkkaus jää ilmeisesti ihan viime tippaan meistä riippumattomista syistä, mutta onneksi hän ei sitä tarvitsekaan heti vaan nukkuu luultavasti meidän viekussa ainakin ekat yöt. Ja jos nyt sattuu tulemaan kova kiire ja oman sängyn tarve niin onneksi aina on nopeita vaihtoehtoja.

Mä alan olla jotenkin ihan innoissani ja fiiliksissäni lähestyvästä synnytyksestä. Olen katsonut viime aikoina useampia jaksoja kaikkia raskaus- ja äitiysohjelmia joissa on tietysti myös synnytetty. Joka ikinen kerta mulla vaan nousee onnenkyyneleet silmiin kun uusi vauva syntyy, oli synnytys sitten millainen hyvänsä. Toivotaan että kaikki menee meillä hyvin tälläkin kerralla. Kirjoitan ajatuksia synnytyksestä vielä vähän lähempänä synnytystä, sillä mulla on pyörinyt kaikki synnytykseen liittyvät asiat paljon mielessä ja siitä on paljon sanottavaa.

Perjantaina mulla on jälleen neuvola, ihan hurjaa vauhtia tuli nyt tämä kun tuntuu että vastahan mä kävin, vaikka siitä onkin jo kolme viikkoa. Ihanaa päästä kuuntelemaan vauvan sydänääniä ja tsekkaamaan miten hän kasvaa. Saa nähdä montako neuvolaa mulla ehtii vielä olla ennen kuin vauva syntyy, nyt ne neuvolakäynnit taitavat tihentyä viikko viikolta loppua kohti mikä on tietysti ihan hyvä ja lisää turvallisuuden tunnetta.

Olo on ihan hyvä, vaikkakin edelleen liikkuminen on aika hankalaa. Onneksi rakkaat fiksut tyttäreni kannustavat mua kauppareissullakin, tai sitten nauravat mulle., tai molempia vuoronperään, ”äiti mä voin vaappua sun kanssa niinkuin ankka, ollaan ankkoja yhdessä kvaak kvaak!”.  Että joo, kvaak kvaak vain!

Tässä vielä mahavertausta kolmen raskauden väliltä raskausviikolla 31+0! Mahat on aika samankokoisia mutta mun koko vähän vaihtelee, hah. Koen silti että näytän eniten hyvinvoivalta tässä tuoreimmassa kuvassa, ja siltä musta myös tuntuu. Tässä näkee muuten ainakin tuosta 2011- Tiaramasusta selkeästi että hän on perätilassa. Tosin ei sillä että tietäisin itsekään että missä asennossa vauva nyt on, kun hän niin kovasti hyörii ja pyörii joka päivä.

Aivan ihanaa iltaa kaikille <3

Tämän viikon jälkeen siirrytään uudelle kymmenluvulle, luultavasti viimeiselle sellaiselle. Tänään tuli täyteen 29+0. Joka viikko mä olen vaan kiitollisempi siitä, että olen päässyt jo näin pitkälle hyvävointisena. Vauva kasvaa tasaisesti ja hyvin. Edellinen raskaus oli huolta ja pelkoa täynnä jo puolivälin jälkeen. Nyt osaan todellakin arvostaa sitä, että nyt voin mennä joka ilta hyvällä mielellä nukkumaan pelkäämättä, että synnytys käynnistyy aivan liian aikaisin kesken unien.

Rasituksessa harjoitussupistuksia tulee edelleen, mutta se on normaalia. Aaina kun siltä tuntuu että olisi levolle tarvetta, otan iisisti ja ne menevät heti ohi. Kipeitä supistuksia ei ole tullut muuton jälkeen enää. Toivotaan, että pysyvätkin poissa sinne asti, että vauva on täysiaikainen ja saa luvan syntyä.

Raskausviikko 29+0

Viime viikolla mulla oli neuvolakäynti ja kuunneltiin sydänäänet ja mitattiin SF-mitta. Hyvin ja tasaisesti kasvaa mahakin. Neuvolassa todettiin että maha on vielä tosi ylhäällä, ja vauva on mahassa aivan poikittain, mutta seuraavana päivänä hän sitten kääntyi ja maha laskeutui astetta alemmas. Senkin jälkeen tyyppi on ehtinyt hyörimään ja pyörimään ties kuinka paljon, eikä mulla ole kyllä mitään hajua että miten päin hän siellä on.

Välillä potkut tuntuvat navassa, välillä nivusessa. Välillä vauva tunkee pyllyä ylös navan vierestä ja välillä taas potkii kylkiluita vasemmalta. Eli on aivan miten sattuu siellä, eikä ole vielä kiinnittynyt lähtökuoppiin. Onneksi tässä on monta viikkoa vielä aikaa kääntyä ”oikein päin”. Mulla on kokemusta onnistuneesta perätilasynnytyksestäkin, niin en osaa sitäkään pelätä. Mun lantio on mitattu niin, että sieltä mahtuu perätilassakin tulemaan jos tarve sitä vaatii.

Musta tuntuu samaan aikaan jotenkin epätodelliselta että hän on jo pian täällä, ja toisaalta jännittävän todelliselta että joidenkin viikkojen päästä me oikeasti ollaan synnärillä jo saamassa tyyppiä tähän maailmaan. Tämä syksy on mennyt ihan älyttömän nopeasti, ja se jossain hamassa tulevaisuudessa siintänyt joulukuu on jo täällä. Mulla on ihan hirmuinen vauvakuume ja odotan jo niin kovasti että pääsen hoitamaan meidän pientä, mutta samaan aikaan olen kyllä iloinen että meillä on vielä aikaa laittaa kaikki valmiiksi. Vauvanurkkauksen tavaroiden pitäisi saapua meille seuraavan parin viikon sisällä, ja rattaiden viimeistään kuun puolivälissä eli pian alan esittelemään vauvahankintojakin!

Mahavertaus raskausviikko 29

Vertasin jälleen mahoja kolmen raskauden ajalta. Ne näyttävät musta melkein samanlaisilta kaikki kolme viikolla 29+0, ja saman muotoisiltakin. Mitä mieltä te olette? Jos haluatte muuten kurkata raskauskuulumisia aiemmilta raskauksilta samoilta viikoilta, niin tässä kirjoittamani postaus vuodelta 2011 ja tässä vuodelta 2013.

Muistakaa seurata joulukalenteria joka päivittyy joka aamu klo 7.00! Tän päivän luukussa oli meidän 3v:n kertoma ja kuvittama sydäntä lämmittävä joulutarina. Huomenna luvassa jotain uutta! Ja joulukalenterin lisäksi viikonloppuna luvassa muutakin kivaa. Me aletaan tyttöjen kanssa viettämään nyt superpitkää viikonloppua. He ovat huomisen kotona, ja sitten on viikonloppu. Maanantaikin pidetään yhdessä vapaata, joka jatkuu vielä tiistain itsenäisyyspäivän vapaalla.

Yrittämisen parhaita puolia on juurikin se, että voin säädellä omaa työtahtiani. Kun olen tehnyt kaiken tehokkaasti etukäteen voin ottaa meille tällaisen ihanan viiden päivän tyttöjen miniloman jolloin leivotaan ja askarrellaan ja katsotaan leffoja ja koristellaan joulukuusia ja keskitytään vaan kaikkeen hauskaan. Ihan parasta, en malta odottaa!

Ihanaa torstai-iltaa kaikille <3

Keskiviikon kunniaksi tänään luvassa kolme kivaa juttua jotka ovat piristäneet viime aikoina sekä mua että koko meidän perhettä. Kolme helppoa juttua joista on voinut nauttia ja ottaa ilon irti täällä muuttolaatikkohärdellin keskelläkin, vailla pelkoa sotkusta.

KIRJA: Joku ehkä bongasikin instasta, että olin viime viikolla blogikollegani Karoliina Sallisen esikoiskirjan julkkareissa.  Julkkareista sain itselleni Karoliinan singneeraamaan Tee se itse -vauva -esikoisromaanin, joka kertoo kolmikymppisistä Usvasta ja Juhasta, ja heidän vauvan odotuksestaan. Kirja etenee raskausviikkojen mukaan, ja vuorotellen on tarjolla niin Usvan kuin Juhankin näkökulmaa. Mä luin kirjan yhdessä aamussa, ja voin kertoa että oli ensimmäinen kerta tässä moneen vuoteen kun olen lukenut yhtäkään kirjaa yhdeltä istumalta.

Se oli niin hauska että poskia särki, ja jotenkin myös sellainen joka riipaisi tunteita. Oli tosi helppoa samaistua kirjan hahmoihin ja oli mahtavaa lukea raskausaiheista kirjaa raskaanaollessa. Tällaista olisin kaivannut jo silloin kun odotettiin Tiaraa! Kirja oli realistinen mutta positiivinen, juuri sellainen millaista näkökulmaa perhe-elämään kaivattaisiin nykypäivänä enemmänkin eikä ainaista negaamista. Hahmot olivat kertakaikkisen ihania, jotenkin niin symppiksiä. Muutaman kyyneleenkin tirautin kun Usvan ja Juhan vauva lopulta syntyi. Lukekaa, ihan huikea kirja! Ja Karoliinalle vielä kerran onnittelut mahtavasta ja menestystä jo nyt niittäneestä kirjasta!

Kuvat: Janita Autio

PELI: Testattiin viime viikonlopun ja alkuviikon ajan eka kertaa ihan kunnon VR-laseja, kun mun kaverit Fito ja Juhana Silver Milelta antoivat meille Samsung Gear VR-lasit lainaan heidän uuden Flushy Fish -pelin testaamista varten. Flushy Fish on siis virtuaalitodellisuuspeli, joka kertoo hauskasta Flushy-kalasta ja siinä on yli 30 tasoa joita pelata. Meidän lapset olivat aivan haltioissaan VR-laseista ja pelistä, tosin esikoinen juoksi lasit päässä päin olkkarin kaappia kun hän pelasi ja hyppi ja liikkui niin innoissaan.

Otolla on ollut aiemminkin vähän halvempia VR-laseja kahdetkin erilaiset, mutta tuo Gear VR oli eka millä pääsi ihan oikeasti uppoutumaan sinne toiseen todellisuuteen. Meidän perheen nörtti-isi oli ainakin ihan tyytyväinen varusteisiin. Mun mielestä VR-laseilla pelaaminen tuo ihan uudenlaisia mahdollisuuksia pelaamiseen, ja jopa minä osasin pelata peliä vaikka yleensä olen kaikissa peleissä aivan pihalla. Flushy Fish on vähän kuin Super Marion ja Angry Birdsin sekoitus, mutta symppis kalateema ja erilainen pelitapa tuovat siihen kuitenkin paljon sellaista mitä ei noista klassikoista löydy. Oletteko testanneet VR-laseja ja/tai -pelejä? Plussaa tietty myös liikunnallisuudesta, kun pelissä voi liikkua liikuttamalla omaa kroppaa. Mä tosin istutin kuvien ottamista varten lapset sängylle, muuten en olisi saanut yhtään tarkkaa kun he pyörivät ympäri kämppää.

VITAMIINIT: Angry Birdsistä puheenollen, me ollaan viime viikkoina testattu Sabora Pharman Angry Birds -vitamiineja*, ja ainakin toistaiseksi kopkop! säästytty flunssilta vaikka flunssakausi ja kaikenmaailman enterorokot jokapaikassa jylläävätkin. Angry Birds -vitamiineja löytyy kolmea erilaista, D-vitamiini, monivitamiini ja vastuskykyä parantava monivitamiini joka sisältää mm. sinkkiä ja C-vitamiinia. Kaikki vitamiinit sopivat lapsille ja aikuisille, ja itse olen syönyt myös näitä lasten D-vitamiineja nyt raskausaikana kun aikuisten vastaavat on niin tylsiä. Meillä lapset muistuttavat aina itse vitamiineista kun vaan muistaa hankkia tarpeeksi hauskoja ja herkullisia vitamiineja. Ja samalla muistaa itsekin ottaa ne! D-vitamiinissa makuina on päärynä, vadelma ja salmiakki ja mun lemppari on ehdottomasti raikas vadelma.

*Vitamiinit saatu Sabora Pharmalta.

Ei paljoa kaamos masenna kun muistaa D-vitskut, uppoutuu mukaansatempaavaan kirjaan ja testaa välillä jotain ihan uutta ja erilaista, oli se sitten virtuaalitodellisuus, uudenlainen ryhmäliikuntatunti tai vaikka kerrankin erilainen lounas. Uusien asioiden testaaminen piristää aina, ja vaikka joku ei sitten olisikaan oma juttu niin voi ajatella että tulipahan ainakin kokeiltua.

Mä kävin muuten tänään Hulluilla päivillä pyörimässä tunnin verran, ja en löytänyt mitään vaikka olin ihan varustautunut sellaisella shoppailuasenteella. Kai se on niin että siinä väenpaljoudessa on vaikea löytää niitä helmiä kaiken sen tusinatavaran joukosta. Ajattelin käydä vielä viikonloppuna Oulussa pyörähtämässä Oulun Stockan vikoilla Hulluilla päivillä, seuraavan kerran kun mennään sitten Ouluun vauvan jo synnyttyä ei koko Stockaa siellä enää ole.

Kiitos hurjasti kaikille teidän ihanista kommenteista, joita on tullut ihan megapaljon! Me ollaan kyllä ihan super iloisia muutosta enkä malta odottaa että saadaan avaimet käteen ja päästään aloittamaan kodin laittaminen. Luvassa on ainakin paljon sisustus- ja joitakin remppapostauksia blogin puolelle, kunhan koti alkaa valmistua. Kaikki tosin tulee ottamaan oman aikansa, koska mun raskaus asettaa omat rajoitteensa turboremontoinnille. Mutta pikkuhiljaa!

Kivaa keskiviikkoiltaa kaikille! <3