Aina välillä tulee vastaan trendejä, joihin ihastuminen ottaa mulla vähän pidemmän aikaa. Yksi tällainen trendi on ollut culottes-housut. Mä olin aikanaan niitä tyyppejä, jotka alkoivat käyttää pillifarkkuja jo silloin, kun niitä ei edes saanut Suomen kaupoista. Ostin ekat pillifarkut 12-vuotiaana Tukholmasta. Kun mä puin ne kouluun, niitä ihmeteltiin ja niille vähän hihiteltiin, olihan vuosi 2003 vielä bootcutien kulta-aikaa. Olen aina rakastanut kapeita lahkeita, ja sitä, miten ne korostavat mun pitkiä jalkoja. Seiska- ja kasiluokalla pillejä alkoi vähitellen ilmestyä kaikille muillekin, enkä enää ollut niin outo omissani.

Pointti oli kuitenkin se, että kapeat lahkeet on aina ollut enemmän mun juttu. Vaikka leveät lahkeet ovat jo pitkään tehneet uutta tulemista, mä olen pysytellyt pilleissä. Ostin ensimmäiset culottes-pökät jo viime kesänä, mutta ne jäivät silloin melko vähälle käytölle. Tänä kesänä olen kuitenkin jotenkin löytänyt ne. Se voi olla, että viime kesänä mun kroppa ei tuntunut hyvältä culottesien kanssa, jotenkin ne tuntuivat leventävän mua ihan mahdottomasti (omasta mielestäni). Tänä kesänä culottesit ovat päässeet mun jalkaan jo monta kertaa, ennen kaikkea siksi, että ne ovat niin mukavat. Kuumilla hellesäillä ne ovat olleet ihanan ilmava vaihtoehto silloin, kun on halunnut kuitenkin shortsia pidemmät lahkeet jalkaan.

Tämä asu oli mulla päällä eräissä työhön liittyvissä kuvauksissa viime viikolla. Mulla oli silloin lyhyt, harmaa tukka, koska haalistin sitä blondausta varten. Olin tukkani suhteen hieman epävarma, mutta tämä asu tuntui tosi hyvältä ja omalta. Hiukset laitoin simppelisti kiinni taakse, jolloin koin että ne eivät kiinnittäneet niin paljoa huomiota. Käytiin nappaamassa kuvat työjutun jälkeen Oton kanssa Roihuvuoren japanilaistyylisen puutarhan portailla. Se on ihana kuvauspaikka, jonne on meiltä nopea mennä.

Mä rakastan värikkäitä jugend-taloja ja ihania keskustan kujia, ja haluaisin usein niitä kuvieni taustalle, niin kuin monilla upeilla muotibloggaajilla on. Meiltä kotoa on kuitenkin pitkä matka lähteä keskustaan ottamaan kuvia, ja usein silloin kun siellä on, ei kuvaukselle ole sopivaa hetkeä. Siksi mä olen ”joutunut” etsimään vaihtoehtoisia kuvauslokaatioita. Toisaalta, nämä idän puutarhat, puistot, venesatamat ja muut ympäristöt ovat enemmän sitä meidän tämänhetkistä elämää, kuin ne upeat jugend-talot. Ja upeitahan ne nämäkin ovat! Toki meidän elämä on joskus niitä jugend-talojakin, ja paljon vietetään keskustassa aikaa, mutta täällä luonnon keskellä on kuitenkin meidän koti. Ja miksi mun pitäisi tehdä kaikki samalla tavalla kuin muut? En tiedä. Eihän missään lue, että asukuvat eivät voi olla upeita ilman citytunnelmaa.

Mä huomasin, että tämä on tämän kevään kymmenes asu, jonka esittelen blogissa. Vasta kymmenes! Olen ehdottomasti petrannut viime vuodesta, mutta tahti on kuitenkin huomattavasti hitaampi, kuin joskus ennen. Koen vieläkin vissiä itsekriittisyyttä asujen, kuvien ja ulkonäön suhteen, vaikka haluaisin ottaa rennommin. Mutta ehkä tämä kesä ja lämpö nyt kannustavat mua esittelemään taas asuja useamminkin.

Tämä on muuten sama paita, joka mulla oli päällä myös maaliskuussa esitellyssä asussa! Tämä paita sopii moneen tilanteeseen, ja rennot raitapaidat on olleet yksiä tämän kevään suosikkivaatteita ehdottomasti. Niissä voi hyvin imettää, ja ne sopivat niin farkkujen kuin hameiden ja culottesienkin kanssa. Nyt kun ei ole enää violettia tukkaa, on punainen väri entistäkin helpompi käyttää. Vaikka käytin sitä myös violetin tukan kanssa, on se huomattavasti parempi ja raikkaampi vaalean tukan kanssa mun mielestä.

Paita Gina Tricot | Housut Zara | Laukku Rebecca Minkoff | Laukkukoru Coach | Kengät Flattered (saatu) | Korvakorut H&M | Aurinkolasit H&M |

Olin melko kriittinen näistä kuvista ensin, ja kamerasta niitä katsoessani ajattelin, että ei näitä voi julkaista. Nyt kun katson niitä uudelleen mietin, että miksi ihmeessä ei olisi voinut. Tältä mä näytin, ja se on ihan fine! Vaikka olen luvannut itselleni, että olen rohkeammin oma itseni, taistelen silti melkein joka kerta asupostausta tehdessäni näiden samojen ajatusten kanssa. Mutta mitä enemmän sanon niitä ääneen, sitä hölmömmältä ne tuntuvat. Jatkan siis edelleen asujen jakamista, ja rohkaistun toivottavasti joka kerta edes himpun verran lisää. Ehkä vielä joku kaunis päivä olen yhtä varma pukeutuja, kuin vielä pari vuotta sitten olin.

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Elloksen kanssa.

Kenellekään joka lukee blogiani säännöllisesti ei varmasti ole jäänyt epäselväksi kuinka paljon mä rakastan olla just mun kolmen pienen tyypin äiti. Olen kirjoittanut paljon siitä, millaista on olla nimenomaan tyttöjen äiti nykypäivänä, ja miltä tuntuu esimerkiksi se, että ihmiset olettavat kolmannen tyttären olevan pettymys, koska olisihan tyttöparin joukoksi pitänyt saada poika, että perhe voi olla ”täydellinen”. Mulle ja meille meidän perhe on täydellinen juuri tällaisena, ja ollaan saatu juuri ne lapset, joiden on tarkoitettu meille syntyvän. En osaisi, enkä voisi toivoakaan mitään muuta, koska olen saanut niin paljon enemmän kuin edes koen ansaitsevani.

Meidän perheessä lasten sukupuoli näkyy juuri sen verran kuin lapset itse sen haluavat näkyvän, toisin sanoen me vanhemmat yritetään olla määrittelemättä sitä, millaisia heidän kuuluu olla. Kuopuksen kanssa se on hankalinta, sillä hän ei osaa vielä ilmaista itseään niin hyvin, eikä kykene edes ymmärtämään mitä sukupuoli tarkoittaa. Hänen kanssaan toimitaan siitä lähtökohdasta, että hänellä on mahdollisimman mukavat vaatteet, ja mahdollisimman paljon erilaisia leluja, joista hän voi itse valita ne mistä on kiinnostunut. Teen hänen kanssaan myös samaa mitä perheen muidenkin tyttöjen kanssa: pyrin välttämään stereotyyppista tyttökohtelua. En halua ajatella että hän olisi jotenkin herkkä tai rikki menevä vain siksi että on tyttö. Hän on luonteeltaan hurjan rohkea ja menevä, enkä himmaile ja yritä saada häntä leikkimään rauhallisia nukkeleikkejä vain siksi että hän on tyttö.

Puen hänelle yhtä lailla mekkoja kuin collareitakin, ja värejä laidasta laitaan. Sitten kun hän itse kiinnostuu itsensä ilmaisemisesta, hän saa osallistua päätöksiin omasta tyylistään ja leluistaan, kuten meidän perheen isommat tytöt. Puhun kyllä usein monikossa meidän tytöistä käsittäen heidät kaikki kolme, (pääosin kutsun kuopusta kuitenkin nimellä tai hellittelynimillä), mutta jos joskus kävisikin ilmi, että hän haluaa olla jotain muuta, hänellä olisi siihen täysi oikeus, ja minä muokkaisin käytöstäni sitten sen mukaan miten hän toivoisi itseään puhuteltavan.

Isommat tytöt ilmaisevat jo vahvasti itseään, ja toteuttavat omia mieltymyksiään. He ovat sisäistäneet sen, että heidän ei kuulu sopeutua mihinkään muottiin, ja he myös puuttuvat vahvasti siihen, jos joku muu yrittää heitä tai muita johonkin sukupuolen tiukkoihin raameihin asetella. He valitsevat itse vaatteensa, kiinnostuksen kohteensa ja kaverinsa. He ovat selkeästi juuri sellaisia kuin haluavat olla, ja niin saavat olla jatkossakin. He eivät ajattele, että ollakseen oikeanlaisia tyttöjä, heidän tulisi käyttää mekkoja tai pinkkiä. He eivät myöskään ajattele, että poikien kanssa leikkiminen tarkoittaisi sitä että on ”poikatyttö”, tai että NinjaGO olisi poikien juttu. Tyttöjen ei tarvitse olla herkkiä, rauhallisia, hiljaisia, vaaleanpunaisia tai mitään muutakaan. Mutta he saavat olla vaikka niitä kaikkia, jos se tuntuu omalta. Ei ole tyttöjen eikä poikien juttuja, on vaan juttuja.

Meidän isommat tytöt ovat ylpeitä siitä että ovat tyttöjä, ja tykkäävät joissakin asioissa korostaa sukupuoltaan paljonkin. He rakastavat prinsessajuttuja, naissankareita ja liehuvia helmoja, vaikka eivät niihin silloin haluakaan pukeutua kun ne olisivat tiellä, kuten skeitatessa. Yksi juttu mitä he rakastavat, on äidin kanssa samistelu. Olen huomannut, että mitä vanhemmiksi he kasvavat, sitä enemmän he tykkäävät samistella mun kanssa. He ovat aina ihan fiiliksissä, jos meillä on saman tyyliset tai samanlaiset vaatteet. Ja mua se ei tietenkään haittaa, koska se on mustakin hauskaa. Varsinkin, koska tiedän, että varmaan teini-iässä viimeinen juttu mitä he haluavat tehdä, on samistella äidin kanssa. Siitä on siis nautittava nyt, kun vielä voi. Ja minähän otan mielelläni kaiken ilon irti!

Ellos julkaisi uuden aivan ihanan Mother & child -malliston tänä keväänä äideille ja lapsille, tai siskoille tai vaikka serkuksille jotka haluavat samistella. Ja vaikka nimessä onkin Mother & Child, ja se juhlistaa äitien ja tytärten erityistä suhdetta Ruotsin äitienpäivän kunniaksi, niin kyllä näillä mun mielestä voivat hyvin muussakin roolissa olevat perheenjäsenet tai muut läheiset samistella. Meidän perheelle tuo äiti & tyttäret -teema istui kun nenä päähän, kun sain samistella kolmen pienen minityypin kanssa. Meidän perheen isojen tyttöjen mielestä vielä hauskempaa kuin samistella äidin kanssa, on samistella pikkusiskon kanssa, koska silloin hän on melkein kuin he, paitsi pienempi. Tällainen meidän kaikkien neljän yhteinen samistelu oli siis heidän mielestään ihan unelmien täyttymys.

Tytöt saivat valita Elloksen Mother & Child -valikoimasta itse vaatteet mulle ja heille. Mä olisin ehkä itse päätynyt ihaniin vaaleanpunaisiin mekkoihin kukkakirjailuilla, mutta tytöt ihastuivat sinisiin Deborah– ja Alma-mekkoihin, ja ne meille sitten tuli. Deborah– ja Alma-mekoissa on molemmissa kauniit kirjailut ja hihat, ja materiaaliltaan ne ovat pellavaa, joka on viileä ja ihana kuumina kesäpäivinä ihoa vasten.

Meillä taitaa muutenkin olla joku sininen kausi meneillään, kun viime aikoina siihen on tullut pukeuduttua jotenkin poikkeuksellisen paljon. Sininen on kyllä ihanan raikas väri näin kesällä. Sellainen huomio vaan näistä Alma-mekoista, että mitoitus oli koossa 110/116 poikkeuksellisen naftia, sillä mekot olivat melkein yhtä pieniä kuin kuopuksen 86/92-kokoinen mekko. Meidän isommat tytöt on molemmat alle 116cm pitkiä, mutta mekot olivat heille enemmänkin paidat tai tunikat, ja puettiin niiden kanssa shortsit. Ehdotin tytöille, että vaihdetaan suurempaan kokoon, niin hekin saavat mekot, mutta he tykästyivät näihin tunikoina ja halusivat pitää nämä tällaisina. Kuopuksen mekko vastasi kokoaan hyvin.

Valikoimassa on aivan ihania pehmeitä materiaaleja, ja kauniita malleja, jotka sopivat moniin eri tilaisuuksiin. Kannattaa käydä kurkkaamassa!

Olin tiistaina elämäni ensimmäistä kertaa PING Festivalilla, johon mut tänä vuonna kutsuttiin ensimmäistä kertaa. Tapahtuma oli ihan mahtava, ja voin kertoa, että tulette toivottavasti huomaamaan kaiken tapahtumasta ammentamani inspiraation täältä blogista tämän vuoden aikana positiivisina juttuina. Jotenkin musta tuntuu että tiistaina mä koin aika montakin valaistumista, ja uskon että siitä voi seurata pelkkää hyvää tänne. Se pointti miksi kirjoitan PINGistä on, että siellä oli myös Elina K. -glitter- ja siirtotatuointipiste, ja kävin siinä ottamassa itselleni mahtavat festariglitterit ohimoille, ja siirtotatuoinnin ranteen sisäpuolelle.

Mullahan ei ole yhtään oikeaa tatuointia, joten tällainen parin päivän siirtotatska ranteessa on mulle jännittävä kokemus ja ajatusleikki siitä, osaisinko olla pysyvän kuvan kanssa. Otolla on paljon tatuointeja, ja tykkään hienoista tatuoinneista iiiiihan sikana. Olen monta vuotta mietiskellyt tatuointeja, ja uskon että tulen joskus ottamaan ainakin yhden. Imetysaikana en tietenkään ole menossa tatuoitavaksi, mutta ehkä sitten kun imetys on päättynyt? Mun haaveissa siintää sellainen tatuointi, johon yhdistäisin tyylikkääksi kokonaisuudeksi kaikki rakkaat ihmiset ja asiat. Kuulostaa massiiviselta ja täyteen tungetulta, mutta mulla on siihen sellainen kiva idea, jolla uskon että saisin sen toteutettua oikeasti hienosti, eikä siitä niin jättisuurta tulisi.

Mulla on suuri halu ikuistaa iholle lasten syntymät ja kaikki muu merkittävä mitä elämässä on, mutta omalle iholle en osaa sellaisia perinteisiä lapsitatuointeja kuvitella, vaikka monet niistä muilla hienoja ovatkin. Mutta katsotaan milloin ja miten se tapahtuu. En myöskään usko että tulen koskaan ottamaan kovin montaa tatuointia, mutta eihän sitä ikinä tiedä. Otolla tykkään tatuoinneista ja oikein toivon ja odotan että hän ottaa niitä lisää, kun ne on niin siistejä. Siirtotatuointi ei omalla iholla ainakaan häirinnyt, mutta ei kyllä pysynytkään kovin kauaa. Musta tuntuu että ranne ei ole kovin hyvä paikka tatuoinnille sellaisella, joka vaihtaa vaippaa monta kertaa päivässä ja muutenkin joutuu pesemään käsiä jatkuvasti.

Palataanko takaisin asuun? Mä ra-kas-tan tätä Björn Borgin toppia, joka on kiva farkkuhameen tai muiden korkeavyötäröisten alaosien kanssa. Se on ihanan yksinkertainen, hyvin istuva ja jotenkin tuntuu niin omalta. Farkkuhame on ihan mun lemppari myös! Muistatteko, kun kirjoitin etsiväni nahkatakkia, joka olisi mahdollisimman eettisesti ja ekologisesti tuotettu? Sain teiltä hyviä ajatuksia ja kommentteja aiheesta.

En ehtinyt vielä edes alkaa kuitenkaan selvityspuuhiin täydellä vauhdilla, kun törmäsin mallikappaleena kevään ajan showroomilla käytettyyn tekonahkatakkiin, jolle etsittiin uutta omistajaa. Malli oli mulle täydellinen, koko juuri sopiva ja mä rakastuin siihen heti! Takki on Lindexin mallikappale, ja se on siis ollut käytössä kuvauksissa ja esittelykappaleena. Ja niin musta sitten tuli sen uusi onnellinen omistaja. Ja se on musta myös ihan hyvä eettinen ja ekologinen valinta, että ottaa käytetyn vaatteen itselleen, ja antaa sille uuden kodin.

Takki Lindex | Toppi Björn Borg | Farkkuhame Gina Tricot | Kengät Vans | Vyö Gucci | Kello Daniel Wellington* | Korvakorut H&M |

Tässäpä oli nyt paljon asiaa näin perjantain kunniaksi, taattua Iinan sillisalaattia eikö! Mä rakastan vaan höpötellä ilman mitään sen kummempaa päämäärää ihan yhtä paljon kun rakastan kirjoittaa tiukkaa asiaakin. Vaihtelu on best!

Ihan mahtavaa viikonloppua kaikille <3

Gaalahumusta on jo muutama päivä, mutta nyt on aika ottaa tsekkaus mun gaala-asuun ja iltaan muutenkin. Kuten kirjoitinkin, tarkoituksena oli alunperin lainata gaala-asu, kuten olen tehnyt jo vuosia. Nyt en kuitenkaan onnistunut löytämään hyvin istuvaa asua, joka olisi sopinut ja näyttänyt juuri siltä kuin toivoin. Niinpä oli käännyttävä kauppojen valikoiman puoleen. Mulla oli asulle vain yksi kriteeri: koska ostin sen, sen piti olla sellainen, jolle löytyy 100% varmasti käyttöä myös myöhemmin. Haussa oli siis mahdollisimman monikäyttöinen ja tyylikäs asu, joka sopii just mulle.

Kiertelin viime viikolla kauppoja vaikka kuinka paljon, mutta mikään ei oikein tuntunut omalta. Etsin ja etsin, mutta oikein mikään asu ei herättänyt sellaista ”TÄSSÄ SE ON!” -fiilistä. Oman osansa tähän etsintään toi haastetta myös hiusten väri, ihan kaikki ei nimittäin sovi pastelliliilan kanssa. Aina kun löytyi joku ihana malli, väri oli sellainen että se olisi tukahduttanut violetin, tai riidellyt pahasti sen kanssa. Aikani soviteltuani päädyin siihen, että sopivan puvun pitäisi olla joko keltainen tai valkoinen. Keltainen tuntui ihanan keväiseltä, ja valkoinen taas tylsältä. Kunnes..

..Astelin sisään Mangoon, ja heti ensimmäisenä iskin silmäni kokovalkoiseen pukuun. Päätin valjastaa gaalaan sisäisen Barney Stinsonini, ja ääni päässäni huusi: SUIT UP! Kävelin bleiserin ja housujen kanssa sovituskoppiin, ja nehän istuivat kuin hansikas. Eli hyvin, jos on oikean kokoiset hanskat. Tai puku. Suoraan sanottuna tuli tunne, että yksikään vaate ei ole vuosiin näyttänyt päälläni yhtä hyvältä, jos koskaan. No hääpuku oli aika täydellinen, ja sekin oli valkoinen. Miksi ihmeessä siis ajattelinkaan, että valkoinen olisi jotenkin tylsä? Päin vastoin! Se on rohkea, raikas ja mielettömän kaunis väri.

Puku päällä tuli ihan saman tien se olo että nyt löytyi se oikea. Sitten pitikin vielä metsästää pukuun sopivaa toppia. Pukua henkarissa katsellessani ajattelin, että minähän laitan sen rohkeasti ilman paitaa kokonaan, kuten Hollywood-tähdet. Päälle sen puettuani totesin, että ehkä kaula-aukko on aavistuksen turhan antava, jos 10 senttiä housunkaulusta näkyy siitä. Niinpä siis oli ehdottomasti löydettävä toppi. Sekin tuntui olevan oikea projekti, sillä oikean väristä ja mallista hyvin istuvaa toppia ei vaan löytynyt. Luovutin ja lähdin kotiin, ja päätin vielä kerran käydä kaapit ja vaaterekin läpi. Löysin viime vuonna ostamani nudenvärisen pitsitopin, ja se oli puvun kanssa tosi hyvä match. Onneksi! Sillä mikään muu ei ollut. Asu oli löytynyt.

Bleiseri Mango | Housut Mango | Toppi H&M | Kengät Zara | Laukku Rebecca Minkoff | Laukkukoru Coach | Korvikset H&M

Kuvat: Emilia Huttunen Edit: meitsi

Asustin kokovalkoisen puvun lempilaukullani, sekä luotto-gaalakorkkareillani, joilla olen ollut gaaloissa jo monta vuotta, eli mustilla yksinkertaisilla sandaleteilla, joissa on kultainen korko. Lisäksi laitoin vaan suuret valkoiset tupsukorvikset, jotka sopivat pukuun. Hiukset auki vähän taaksepäin kammattuna, ja simppeli meikki. Joskus yksinkertainen vaan toimii, ja nyt se mun mielestä toimi. Kokonaisuutena olin asuun ihan super tyytyväinen!

Kuvat: Henri ilanen

Gaala-ilta oli mahtavan hauska, ja oli niin kiva nähdä kaikkia tuttuja! Joitakin tuttuja en ollut nähnyt jopa pariin vuoteen, kun olen ollut niin paljon pois iltatapahtumista raskaus- ja imetysaikana. Oli niin kivaa vaihtaa kuulumisia. Voittoa tai edes sijoitusta ei tällä kertaa tullut, mutta haluan kiittää silti ihan hurjasti kaikkia äänestäneitä! Tällä kertaa voittajat valittiin niin, että vain kolmasosa pisteistä tuli yleisöäänistä. Arjen Sankari -voitto meni ihanalle Puutalobaby -blogille, ja voitto oli kyllä ehdottomasti ansaittu! Puutalobaby näyttää hienosti, miten siitä arjesta voi tehdä juuri oman näköistä, ja viettää vaikka talvet kokonaan Aurinkorannikolla. Onnea Kristalle ja Puutalobabylle, sekä kaikille muille upeille voittajille!

Me oltiin tapahtumassa liikkeellä Emilian, Topiaksen ja Emilian siskon Eveliinan kanssa, ja ilta oli kyllä niin hauska. Se on parasta, että on ystäväpariskunta, jonka kanssa molemmilla klikkaa niin hyvin. Meillä on aina porukalla hauskaa ja niin pöntöt jutut että vieläkin naurattaa kaikki.

Mitä mieltä kokovalkoisesta, iskeekö teihin?

Mä rakastan tarkastella tyylin muutoksia, ja katsella vanhoja asukuvia. Olen tosi iloinen, että blogin ansiosta pystyn selaamaan vanhoja asukuvia, ja tsekkaamaan miten oma tyyli on vuosien varrella kehittynyt. Aina silloin tällöin on hauska tehdä kooste, ja katsoa, miltä on näyttänyt eri vuosina samaan aikaan. Mun tyyli on kautta ikäni vaihdellut tosi paljon, mutta toisaalta: palaan mielelläni vanhoihinkin tyyleihin, jos ne tuntuvat myöhemminkin omalta.

Yksi tällainen vanhaan tyyliin paluu on ollut paluu violetteihin hiuksiin. Mikään tukkatyyli ei varmasti koskaan ole tuntunut yhtä omalta, kuin pitkä pastellivioletti tukka. En tiedä miten ihmeessä, mutta juuri se tuntuu vaan niin omalta. Sen kanssa on hyvä olla, ja edelleen parin kuukauden jälkeenkin hymyilyttää kun katson sitä peilistä tai kuvista. Nyt on siis ottaa tyylitsekkaus huhtikuisiin Iinoihin, ja katsoa miltä sitä on näytetty eri vuosina samaan aikaan, alkaen vuodesta 2012, sillä vuoden 2011 huhtikuussa mä vasta harkitsin oman blogin perustamista.

Huhtikuu 2012

Tässä mä huhtikuussa 2012, meidän ensimmäisen yhteisen kodin parvekkeella. Silloin esikoinen oli vauva, ja me oltiin oltu vasta vuosi yhdessä Oton kanssa. Mä taisin viihtyä leopardikuviossa ja pinkeissä ruuduissa, sekä pikimustissa hiuksissa. Muistan tämän olleen yksi lempiasujani kuusi vuotta sitten, mutta nykyään en ehkä noita kahta kuosia yhdistäisi keskenään. Leopardiballerinat olivat mun lempparikengät, ja kävelin ne aivan puhki asti ennen kuin ne piti heittää pois pohjaan tulleen reiän takia. Alkuperäinen postaus löytyy TÄÄLTÄ.

Huhtikuu 2013

Tämä kuva on otettu reilut kaksi viikkoa keskimmäisemme syntymän jälkeen huhtikuussa 2013. Ostin ekat uudet farkut synnytyksen jälkeen keväisessä neonkeltaisessa värissä, ja olin ihan fiiliksissä. Asu on melko paljas, nyt asustaisin sen aivan eri tavalla. Tennarit, nahkatakki ja joku kiva koru tekisivät jo ihmeitä basic-topille ja kirkkaille farkuille. Värimaailman pitäisi kuitenkin yhtä simppelinä, koska neonkeltainen on niin kirkas väri. Hauskasti tämäkin asu kuvattu parvekkeella, se taisi olla vakkaripaikkamme ensimmäisinä blogivuosina, kun ulkona kuvaaminen nolotti sekä mua että Ottoa. Alkuperäinen asupostaus löytyy TÄÄLTÄ.

Huhtikuu 2014

Tämä asu mulla oli päällä ystävän taidenäyttelyn avajaisissa huhtikuussa 2014. Rakastan noita kenkiä edelleen, ja tuo takkikin on mulla tallessa. Hauskaa, että siitä on jo neljä vuotta kun bomberit tulivat muotiin, ajattelin että siitä olisi jotenkin vähemmän aikaa. Viihdyin hyvin pitkässä vaaleassa tukassa, vaikka jostain syystä tämä violetti tuntuu vielä sitäkin omemmalta. Huhtikuussa 2014 taisi olla paljon lämpimämpää kuin nyt, kun olen kerran uskaltanut noin kevyessä varustuksessa ilta-aikaan ulos. Alkuperäinen postaus löytyy TÄÄLTÄ.

Huhtikuu 2015

Huhtikuussa 2015 työskentelin koru-startupissa, ja olin ollut muutaman kuukauden Indiedaysilla. Pukeutumisessa on selkeästi näkyvissä se, että yritin olla sellainen bisnes-iina ja aikuinen paljon enemmän kuin nyt kolme vuotta vanhempana. Silloin mulla oli varmasti kolmen kotivuoden jälkeen vähän sellainen fiilis, että piti pukeutumisella todistella että ”Kyllä mä pystyn tähän ja olen ammattilainen”. Ehkä siihen vaikutti myös se, että olin ainoa alle 35v ja ainoa nainen joka firmassa oli töissä. Tykkään tästä asusta, mutta nykyään pukisin korkkareiden sijaan tennarit, ja kauluspaidan päälle ei välttämättä tarvitsisi enää bleiseriä. Alkuperäisen postauksen löydät TÄÄLTÄ.

Huhtikuu 2016

Tässä kuvassa ollessa olin edelleen samassa firmassa töissä, mutta korkkarit oli vaihtuneet baltsuihin, ja bleiseri jäänyt kotiin. Hauskaa että päällä on ihan samat paita ja trenssitakki kuin edellisessäkin asussa. Mä tykkään tästä asusta vähän mauttomia kenkiä lukuunottamatta ihan super paljon, ja voisin pukea sen eri kenkien kanssa juuri tuollaisena päälle vaikka tänään. Hiusten värikin miellyttää, tuo parin vuoden takainen violetti oli kyllä kaunis myös. Alkuperäisen postauksen löydät TÄÄLTÄ.

Huhtikuu 2017

Tämä kuva ei oikeastaan ole edes varsinaisesta asupostauksesta, sillä en tehnyt sellaista viime huhtikuussa. Silloin meidän kuopus oli kahden kuukauden ikäinen, ja me vietettiin aikaa Oulussa, sillä Oton puolen vuoden vanhempainvapaa oli juuri alkanut. Kuopus viihtyi paljon kantorepussaan, ja vähän vähemmän rattaissa. Voi itku miten ikävä tulee noita ihan ekoja vauvakuukausia, kun katsoo tätä kuvaa. Se oli aivan ihanaa aikaa. Asukin on ihan kiva, voisin pukea sen edelleen päälle ja kaikki nuo vaatteet ja kengät löytyvät multa edelleen. Alkuperäisen postauksen löydät TÄÄLTÄ (se oli kaupallinen yhteistyö).

Huhtikuu 2018

Tämän vuoden huhtikuu-asupostaus on tehty viime viikolla, ja se on näistä ainoa, jossa mulla on talvitakki päällä. Onneksi kevät tuli vihdoinkin tämän jälkeen, ja talvitakin sai pakata kaappiin odottamaan ensi talvea. Tästä asusta tykkään superisti, ja se on yksi tämän kevään lemppari-asuja, varmasti myös kesällä paljaiden säärien kanssa. Alkuperäinen postaus löytyy TÄÄLTÄ.

Mikä näistä huhtikuisista asuista on just sun lemppari ja miksi? Mun oma lemppari on varmaankin tuo vuoden 2016 huhtikuu, sillä tuo asu on niin ihanan keväinen, ja punainen huulipuna sopi kivasti violettiin tukkaan. Toinen lemppari on kyllä myös viime vuoden huhtikuu, ei asun takia, vaan koska asuste on maailman suloisin, eli meidän parin kuukauden ikäinen kuopus kantorepussa. Ai että, hän oli niin pieni! Mutta joo, pitkä matka sitä on kuljettu oman tyylin kanssa. Nuo loppupään kuvat tuntuvat melko omilta kaikki, sellaisilta, että voisin vetää samat asut päälle vaikka tänäänkin. Alkupään kuvien asut taas eivät tunnu ihan niin multa enää, mutta joskus ne olivat ihan mua.