Pitkästä aikaa ajattelin että kurkataan mun puhelimen arkikuviin, niihin arkisiin näpsyihin joita on tullut napattua aina kun on sattunut joku hauska tilanne. Ne eivät ehkä ole väritykseltään, valotukseltaan tai tarkkuudeltaan niitä joita olisin ekana laittamassa blogiin tai somekanaviin, mutta niissä on sitäkin enemmän fiilistä! Näitä postauksia on niin kiva tehdä aina välillä, ja kurkistaa samalla kuluneisiin viikkoihin.

1. Päikkäreillä vauvakaverin kanssa <3 2. Ihana vastaherännyt vauveli 3. Velmu oppi kiipeämään portaisiin ja yritti tehdä sitä koko ajan 4. 4v ulkoiluttaa mummun Armas-koiraa.

1. Vauva lempipuuhassaan: tuijottamassa autoja ja päristelemässä ikkunassa 2. Fenty Beautyn meikkivoiteet sephorassa, Otin kuvan kaverille jolle ostin kyseistä meikkivoidetta jota ei Suomesta saa 3. Mummun sylkyssä on hyvä nukkua <3 4. Minityyppi ajelulla potkumopolla BR-lelussa, pitäisköhän tällainen hommata kotiinkin? Sen verran hitti tuntui olevan jo.

1. Imetyshetki shoppailun keskellä 2. Fries! Oli pakko ottaa kuva kun kerrankin tuntui että oli meikit kivasti. Tässä kuvassa tosin silmät ihan sikkaralla, ei tuosta taida koko meikkejä edes nähdä! 3. Esikoinen Tunnelbanassa 4. Aamupalaa laivalla, paljon munakokkelia ja minilettuja ja hedelmiä ja vihanneksia.

1. Kotiinpaluu laivalta, Otto oli meidän kuormakamelina metrossa tottakai. 2. Mielettömän hyvää riimikaritsaa työlounaalla alkupalaksi 3. Ja aivan ihanaa nieriää pääruuaksi, siis herranen aika toi oli herkullista! 4. Tää on taas näitä ”meikit on ihan kivasti, otanpa siis selfien” -selfieitä. Sanokaa pliis että joku muukin ottaa kuvan aina sinä päivänä kun jaksaa meikata. 😀

1. Bageleita ja Pumpkin Spice Lattea ystävän kanssa aamiaiseksi, nam! 2. Kuopus ekaa kertaa HopLopissa, tykkäsi muuten kovasti! 3. Sovituskoppiin ahtautuneena vaunujen kanssa. Tää mekko ei ollut kyllä yhtään mun juttu, mutta tulipahan sovitettua. Ei lähtenyt siis mukaan. 4. Oton veli teki meille herkullista suppilovahverokeittoa lounaaksi, se oli niin hyvää että pakko pyytää resepti itsellekin.

1. Pressitapahtuman herkulliset antimet 2. Äidin iloinen rakas, tää oli vielä niin lämmin päivä että herkuteltiin terassilla illalla, olispa vieläkin yhtä lämmintä! 3. Paitsi että odotan että saan pukeutua tähän kultaiseen toppatakkiin, niin ei haittaa jos onkin vähän viileämpää! 4. Tässä nukkuu vauveli esikoisen balettitunnin aikana. Ympärillä kävi hurja kuhina ja älämölö, mutta hän vain nukkui tyytyväisenä.

Mun silmiin syyskuu näytti ainakin siltä että tuli syötyä paljon herkullista ruokaa! Ja niin totta tosiaan tulikin. Toivottavasti lokakuusta tulee yhtä herkullinen kuin viime kuu oli.

Ihanaa keskiviikkoa kaikille <3

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Zadaan kanssa.

Vaatteita ja urheiluvälineitä vähävaraisille lapsiperheille

Kun mua pyydettiin mukaan Anna lapselle mahdollisuus  -hyväntekeväisyyskampanjaan, mä tiesin heti että haluan olla mukana jakamassa näin hienoa juttua, ja näin auttamassa omalta osaltani. Anna lapselle mahdollisuus -kampanja on Zadaan, Hope Ry:n, Videolle -videotoimiston ja Matkahuollon yhdessä toteuttama hyväntekeväisyyskampanja, jonka tarkoituksena on kerätä vähävaraisille lapsiperheille vaatteita, kenkiä, harrastusvälineitä ja leluja.

Suomessa on jo yli 100 000 vähävaraista lasta, mikä on ihan hirveän suuri määrä.  100 000 lasta, joille harrastaminen, leikki tai edes ulkoilu talvella ei ole välttämättä mahdollista, koska heillä ei ole siihen tarvittavia välineitä. Ilman lahjoituksia 100 000 lapsella ei ole kunnollisia ulkovarusteita, tai mahdollisuutta pulkkamäkeen tai luisteluun talvella. Asiat joita itse helposti pitää täysin itsestäänselvyytenä, ovat vähävaraisille lapsille saavuttamattomissa, jos ei heitä yhdessä auteta.

Olen monta kertaa aiemminkin lahjoittanut nimenomaan Hope Ry:n kautta, sillä Hopessa arvostan sitä että apu menee suoraan sitä tarvitseville. Hope Ry on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton järjestö, joka toimii 20 paikkakunnalla Suomessa. Järjestön tavoitteena on edistää lasten tasa-arvoisia mahdollisuuksia hyvään arkeen. Järjestö kerää tavara- ja vaatelahjoituksia vähävaraisille lapsiperheille ja tukee lasten ja nuorten harrastustoimintaa. Hope Ry tekee mielettömän tärkeää työtä.

Mitä voit lahjoittaa

Perheet ovat toimittaneet listan Hopelle tuotteista, joita kaikkein eniten tarvitaan. Tällä hetkellä lapsiperheet kaipaavat eniten ulkovaatteita koossa 90-160cm, sisävaatteita koossa 44-164cm, syys- ja talviasusteita, kumisaappaita koosta 2o eteenpäin, kaiken kokoisia sadevaatteita ja -asusteita, talvisia urheilu- ja harrastusvälineitä, leluja ja pelejä. Myös kesävaatteet ja -asusteet ovat kaivattuja, sillä ei siihen niin kauaa ole että kesä sieltä talven jälkeen taas tulee.

Meiltä lähti eteenpäin kampanjan myötä koon 22 villavuorelliset hyväkuntoiset muumikumpparit, parit talvikengät, Reiman loistokuntoinen talvihaalari joka kerkesikin jäädä Novalle pieneksi jo nyt, luistimet koossa 25, ja läjä hyväkuntoisia sisävaatteita monessa eri koossa. Pienten lasten vaatteiden lisäksi myös nuoret tarvitsevat vaatteita, joten jos ei sinulla ole lasten kamppeita, nuorille sopivat aikuisten vaatteet ja harrastusvälineet ovat varmasti myös kaivattuja.

Näin osallistut Anna lapselle mahdollisuus -kampanjaan

Anna lapselle mahdollisuus -kampanjaan osallistuminen on todella helppoa. Lataa itsellesi Zadaa -sovellus mikäli sinulla ei vielä ole sitä. Ota kuva lahjoitettavasta tuotteesta Zadaa-sovelluksella ja paina Lahjoita. Saat ohjeet tuotteen pakkaamista ja toimittamista varten. Matkahuolto mahdollistaa täysin ilmaiset toimitukset yli 2500 toimipisteen verkostonsa avulla, ja Hope Ry varmistaa, että lahjoitukset toimitetaan suoraan apua tarvitseville perheille.

Jokainen tuote kuvataan sovellukseen yksitellen, jotta Zadaan väki voi tarkistaa sen etukäteen lahjoituskuntoiseksi. Tämä on mun mielestä se ratkaiseva juttu, joka taas helpottaa Hope Ry:n työtä huomattavasti. Yleensä kun ihmiset lahjoittavat tavaraa, lahjoituksia vastaanottava taho joutuu käymään jokaisen tavaran käsin yksitellen läpi, sillä monet valitettavasti yrittävät lahjoittaa myös todella likaista ja rikkinäistä tavaraa, joka ei ole enää käyttökelpoista. Vaikka tavarat lisätään yksitellen sovellukseen, niitä ei tarvitse kuitenkaan pakata yksitellen lähetettäväksi, vaan koko läjän voi lähettää yhdellä Zadaan lähetyskoodilla. Itse pakkasin koko kasan isoon pahvilaatikkoon, kiikutin ärrälle Zadaan lähetyskoodin kanssa, ja sieltä se lähti eteenpäin Hopelle. Super iisiä!

Monet kokevat lahjoittamisen hankalana, ja jättävät siksi lahjoittamatta ja ennemmin vievät vaatteet vaikka kierrätykseen. Kampanjan avulla lahjoittaminen on haluttu tehdä kaikille mahdollisimman helpoksi, jotta suurempi osa ihmisistä innostuisi osallistumaan. Tämä on ihan super hienoa, ja toivottavasti mahdollisimman moni innostuu lähtemään mukaan.

Kampanjan keulakuvana toimii lumilautailija Enni Rukajärvi, joka on tehnyt myös kampanjavideon.

Mä olen vienyt meidän kotona pakatut lahjoitettavat jutut jo eteenpäin paketin toimituspisteeseen eli 200m päähän R-kioskille, ja sieltä ne lähtevät uusiin koteihin joissa ne toivottavasti tuottavat saajalleen iloa. Lahjoita sinäkin ja tee joku lapsi tänä talvena onnelliseksi uudesta takista, luistimista tai kumppareista joilla voi pomppia lätäkössä.

Kampanjaan voit osallistua 15.10. asti, ja näet lisätietoa Anna lapselle mahdollisuus -sivuilta.

Aurinkoista päivää kaikille!

Eilen illalla Nova pyöri meidän kanssa hereillä vielä kymmenen jälkeen illalla vaikka isommat tytöt olivat nukkuneet jo pari tuntia. Hän nukahti päiväunille vielä kaksi tuntia tavallista myöhemmin puolen tunnin automatkan takia, ja siksi ei nukahtanut yöunille tavalliseen tapaansa kahdeksalta. Tämä nyt ei ollut mikään ongelma, hän sai nukkua kyllä aamulla sitten niin pitkään kuin unta riitti. Mutta se syy miksi kerron tästä, on se että hänen touhottamista illalla katsellessani mut valtasi jälleen kerran sellainen pakahduttava onnentunne, ja samalla suuri haikeus.

Kysyin Otolta muistaako hän millaisia meidän hetket olivat silloin kun esikoinen ja keskimmäinen olivat vauvoja. Muistaako miltä heidän hassu vauvan naurunsa kuulosti, tai miten he liikkuivat eteenpäin silloin kun eivät vielä kävelleet itsekseen. Ei meistä kumpikaan muistanut enää täysin. Joitain muistoja toki herää elävästi mieleen, yksittäisiä hetkiä, ja toki paljon on muistoja videolla. Mutta se tunnelma, ne arkiset pienet jutut, ne vaan unohtuvat, kun tilaa valtaavat niin monet uudet ihanat jutut. Se on tottakai ymmärrettävää, mutta samalla niin hirveän haikeaa.

Tämä vuosi on ollut aivan uskomaton, ehkä voisin sanoa että meidän elämän parhaita vuosia, ellei jopa se paras. Vaikka ollaan vuoden aikana kohdattu myös haikeita juttuja ja menetyksiä, päällimmäisenä on silti vaan kiitollisuus siitä kaikesta onnesta jota ollaan saatu osaksemme. On ollut niin uskomattoman hienoa seurata kuopuksen kasvua pienestä vastasyntyneestä tuoksi ihanaksi touhottavaksi ja liikkuvaksi vauvaksi, ja samalla isompien tyttöjen kasvua itsenäisemmiksi ja aivan ihanasti vauvaa huomioiviksi isosiskoiksi.

Koko vuoden mua on vaivannut tietynlainen haikeuden tunne. Olisin halunnut muistaa ja purkittaa jokaisen ohikiitävän sekunnin, imeä itseeni jokaisen hymyn ja uuden asian joita vauvavuosi on tuonut mukanaan. Ja mua itkettää, kun mietin miten paljon on jo unohtunut, miten suuri osa tästä vuodesta on jo kulunut. Mutta ei ihmistä ole luotu muistamaan jokaista tapahtuvaa asiaa, ei meidän aivokapasiteetti kykene sellaiseen. Pitää vapauttaa aina tilaa uusille asioille.

Mä rakastan olla äiti, ja rakastan meidän arkea näiden kolmen tyypin kanssa niin paljon että mun sydän pakahtuu. Siksi mulla on  niin valtavan suuri tarve nauttia ja kokea ja tuntea kaikki. Samalla tunnen kuitenkin haikeutta kaikesta mitä ollaan saatu jo kokea, kaikesta joka on jo mennyt ohi. Mietin usein iltaisin olenko nauttinut tarpeeksi, olenko ollut tarpeeksi läsnä. Otan siitä paineita, joskus vähän liikaakin. Yritän jokaisella solullani olla läsnä mun lapsille, huomata jokaisen hymyn ja tärkeän asian joita heillä on sanottavanaan, reagoida, kannustaa ja rakastaa. Vaikka tiedän että teen parhaani, mietin silti usein teenkö ja olenko tarpeeksi.

Se riittämättömyys on tunne ja asia johon mulla ei ole mitään ratkaisua tai vastausta. Tulen varmasti tuntemaan näitä haikeuden ja riittämättömyyden tunteita äitinä niin kauan kuin mussa henki pihisee. Äitiys on tärkein tehtävä joka mulla on elämässä, ja äitiyteen varmasti myös kuuluu  haikeuden lisäksi itsensä tutkiskelu ja oman äitiytensä kyseenalaistaminen aina aika ajoin. Niihin ei kuitenkaan kannata hukata liikaa aikaa,  vaan pitää olla täysillä tässä ja nyt.

Onneksi haikeuden lisäksi saa kokea iloa kaikesta uudesta, ja odottavia tunteita kaikesta huikeasta ja mahtavasta mitä on edessä lasten kanssa. Sen lisäksi että suree jo ohi kiitäneitä hetkiä, saa iloita niistä asioista joita on vasta tulossa. Se on upeaa. Tärkeintä on kuitenkin että haikeutta ja odotusta enemmän on läsnä tässä hetkessä, siinä mitä on juuri nyt. Sillä nykyisyys on tärkeämpää kuin menneisyys ja tulevaisuus yhteensä. Onni on tässä hetkessä.

Ihanaa maanantaita kaikille <3

Käytiin tällä viikolla tyttöjen kanssa kuvaamassa tuossa lähimetsässä vähän syksyisiä kuvia. Syksyn värit ovat pian kauneimmillaan, ja nytkin jo kellertää ihanasti niin että sai kuvista sykyisiä. Tuossa metsässä jossa käytiin ei ole vaahterapuita ollenkaan, joten pitää ehdottomasti pitää vielä toinen syksyinen kuvauspäivä tälle vuodelle tyttöjen kanssa, että saadaan kauniit vaahteranlehdet punasävyineen myös ikuistettua.

Mä rakastan valokuvaamista ja tykkään kyllä tosi paljon kuvata myös lapsia, mutta lapsivalokuvaajaksi musta ei ikinä olisi! Musta tuntuu että mulla ei ole siihen puuhaan oikeanlaisia hermoja ja persoonaa, hah. Lapsia ei ole ollenkaan niin helppoa kuvata kuin ruokia tai sisustusta, vaan siinä tarvitaan salamannopeita sormia, hyvää silmää ja sopivasti hölpötystä jotta lapset jaksavat keskittyä edes hetken katsomaan kameraan. Se on ihan ok aina joskus ja jouluna, mutta jatkuvalla syötöllä mä en varmasti siihen pystyisi, ja siksi en koskaan ole edes harkinnut että ryhtyisin valokuvaajaksi, vaikka aktiivisesti kameraa käytänkin. Mä nostan todella hattua kaikille jotka kuvaavat lapsia työkseen, heillä on ihan mielettömät rautaiset hermot ja ennen kaikkea taidot.

Omia lapsia on helppoa kuvata kun heidät tuntee kuin omat taskunsa, ja he ovat vieläpä tottuneita kameran läsnäoloon. Heille kuvaaminen on tuttua puuhaa, ja he tykkäävät hurjasti ottaa kuvia, vaikka eivät aina jaksakaan keskittyä. He saattavat jopa itse ehdottaa että mennään ottamaan asukuvia ulos, tai ihan mitä vaan kuvia. Siitä huolimatta kuvastilanteet menevät menevät kaikilla meillä usein ihan plörinäksi ja hihitykseksi. Varsinkin sen jälkeen kun kuvattavia alkoi olla kahden sijaan kolme, ovat ne onnistuneet ruudut yhä harvemmassa, haha. Ei ole niin helppoa saada kolmea alle kouluikäistä keskittymään yhtäaikaa, mutta ei se ole niin justiinsa.

Toisaalta isommat tytöt kuvaavat myös itse toisiaan, ja ovat siinä itse kuvaamista harjoitellessa oppineet että kuvia saa helpommin otettua, kun kuvauksen kohde pysyy paikoillaan ja keskittyy. Lasten toisistaan ottamat kuvat ovat aivan ihania, ja aion tehdä kummallekin isot portfoliot joihin kerään kaikki heidän ottamansa kuvat vuosien varrelta.

Yleensä kuvaan itse meidän lapsista lähinnä tilannekuvia, vaikka ne eivät niin ammattimaisilta näytäkään. Niistäkin tulee kuitenkin useimmiten ihan kivoja, kun on nopealla tarkennuksella varustettu kamera. Tilannekuvat on helppoja, koska niiden ottaminen on mulle nopeaa ja lapsille vaivatonta. Mutta aina välillä on kiva ottaa sisaruksista tällaisia ihan kunnon yhteiskuvia, etenkin kun syksyn värit ovat kauneimmillaan. Niitä voi sitten jaella mummeille ja kummeille, ja teettää vaikka taulun seinälle. Eikä meillä näidenkään kuvien ottamiseen mennyt kuin kymmenisen minuuttia, omien lasten kanssa on helppo toimia.

Valokuvauksen näkökulmasta syksy on varmaan kaikkein paras vuodenaika, silloin luonto tarjoaa niin upeat puitteet kuviin. Valo on kauneimmillaan, sillä aurinko ei paista liian kirkkaasti. Päivänvaloa riittää vielä sopivasti, ja mahdollinen golden hour on järkevään aikaan eikä keskellä yötä. Nämä kuvat otettiin pilvisenä päivänä, jolloin ei paljoa aurinkoa näkynyt. Ehkäpä siis ne vaahteranlehti-kuvat pitäisi ottaa aurinkoisena päivänä, alkuillasta? Saisi vähän erilaista lookia.

Pahoittelut jättimäisestä kuvatulvasta, en vaan osannut karsia enää näistä kun oli niin söpöjä <3

Oletteko te käyneet ottamassa lapsista syyskuvia? Missä on Pääkaupunkiseudun kauneimmat vaahterapuut? Kertokaa ihmeessä, mäkin haluan päästä ikuistamaan ne! Ihanaa sunnuntaita kaikille <3

Sain Otolta synttärilahjaksi jo pitkään himoitsemani Kenzon tiikericollegen, ja siitä tuli heti yksi mun lempparivaatteista, ellei jopa se kaikkein lempparein. Se on taas yksi askel eteenpäin kohti lemppareiden täyttämää unelmien vaatekaappia, joka koostuu vain harkituista, helposti yhdisteltävistä osasista. Lempparivaatekaappi on pitkä projekti, mutta sitäkin ihanampi. Tavoitteena on se että joskus vielä tässä elämässä jokainen kaappini vaate aiheuttaa samanlaisen ”aah ihana kun tää oli puhtaana ja voin laittaa sen päälle!” -fiiliksen, kuin tämä Kenzon college.

Mustassa collegessa on tummaa metsänvihreää, hopeaa ja kiiltävää mustaa, ja sitä on todellakin helppo yhdistellä moniin eri vaatteisiin joita mulla on. Värit on sellaiset että toimii niin monenlaisissa yhdistelmissä, ja kuitenkin musta pohja rauhoittaa villiä kuvaa. Tällä kertaa yhdistin collegen yhteen toiseen lemppariini, mustiin tekonahkahousuihin jotka ostin samalla viikolla kun pääsin synnäriltä kotiin viime keväänä. Tilasin kokoa isommat kuin normaalikokoni oli ennen raskautta, ja ajattelin mahtuvani niihin helposti. No voin kertoa että en mahtunut. Housut ei suunnilleen mahtuneet edes mun viereen, ja hautasin ne kaapin perälle.

Löytö vaatekaapista

Tässä alkusyksystä yhtenä päivänä laitoin kesävaatteita ylemmälle hyllylle, kun alkoi tulla viileämpää, ja samalla löysin ne tekonahkahousut sieltä muiden housujen alta. Päätin läpällä kokeilla, ja nehän olivat aivan täydelliset! Nyt ne ovat vyötäröstä jopa aavistuksen löysät jo, mutta pysyvät kuitenkin onneksi ylhäällä. Ihanaa kun sain ne viimeinkin käyttöön, koska tekonahkahousut on yksi monikäyttöisimpiä alaosia mun mielestä. Siihen on niin helppo ja kiva yhdistellä kaikkea, paitsi nahkatakkia. Sekin on hyvä, nää pökät pakottavat mut käyttämään jotain muuta takkia, mä kun oon niin kangistunut viime aikoina valitsemaan aina saman nahkatakin vaikka naulakossa roikkuu muitakin kivoja lemppareita.

Puin asuun pitkästä aikaa pari vuotta sitten ostamani beigen trenssitakin, joka on mun mielestä klassisen mallinsa ansiosta edelleen ajankohtainen. Muistan kuinka silloin pari vuotta sitten vauvasta haaveillessani mietin että trenssi on sitten ihan täydellinen vauvamasun kanssa. Lopulta en kuitenkaan käyttänyt sitä kertaakaan koko raskausaikana, enkä edes tiedä miksi! Mutta ihana tämä on ilman masuakin.

Takki H&M / College Kenzo / Housut H&M / Kengät Flattered (saatu) / Aurinkolasit H&M / Laukku Coach /

Mitäs tykkäätte asusta, hot or not?