Taas takana yksi raskausviikko ja puoliväli on jo ihan nurkan takana, huikeaa. Koko ajan se tärkeä 22 viikon raja lähestyy, mikä tuntuu niin hyvältä. Meidän vauva kasvaa ja kehittyy. Se tuntuu haastavan alun jälkeen vieläkin niin uskomattomalta, että ollaan näin onnekkaita, että ollaan päästy jo tänne asti. Mulla oli viime viikolla se lääkärineuvola, jossa pääsinkin kurkkaamaan vauvaa myös ultrasta, mikä oli mulle uutta. Meidän neuvolassa ei ennen ole ultralaitteella kurkattukaan, paitsi esikoisen raskausaikana kun käytiin juuri ennen synnytystä. Tosi kiva, että sinne on tullut nyt ultralaite takaisin ja pääsi kurkkaamaan sillä!

Vauva karkaili koko ajan sekä dopplerilta että ultralaitteelta, kun hän on niin kovin liikkuvainen. Ei meinattu taaskaan saada pitkää pätkää sydänääniä, kun hän koko ajan liikkui aivan eri asentoon. Mutta lopulta saatiin pieni pätkä ja syke oli sama kuin taannoisessa ylimääräisessä ultrassa käydessä, eli oikein hyvä. Neuvolassa katsottiin myös paino (nyt mulle on tullut yhteensä tasan 3kg lähtöpainosta), sekä verenpaine, joka oli myös normaali.

Tässä kun kirjoittelen, niin vauva taas pitää bileitä mahassa. Huomaan itsekin, että hän on aika kova liikkumaan, sillä tosi lyhyenkin ajan sisään liikkeet saattavat tuntua aivan eri puolilla vatsaa. Välillä navan kohdalla, välillä nivusessa, välillä alavatsassa ja välillä kohti kylkeä. Hän puskee ja tökkii ja muljuu joka suuntaan, kun vielä mahtuu hyvin. Liikkeet eivät toistaiseksi satu ollenkaan tai tunnu epämukavalta, joten tämä on vain hauskaa vielä tässä vaiheessa. Saa nähdä rauhoittuuko hän loppua kohti, kun tila alkaa sitten vähentyä, vai jatkaako samaan malliin ihan synnärille saakka.

En tiedä kuuleeko vauva jo meidän äänet, mutta lapset jo kovasti juttelevat ja laulavat mahalle. Joka ilta he laulavat unilaulun vauvalle ja toivottavat hyvää yötä. Ja tämän kaiken he ovat keksineet ihan oma-aloitteisesti. On ihanaa, kun he odottavat vauvaa jo niin innolla. Ja aina kun he lähtevät kouluun ja dagikseen, he sanovat myös vauvalle heippa ja toivottavat mukavaa päivää. Lapset tuntuvat olevan enemmän perillä siitä, että meille on tulossa vauva, kuin mitä itse vielä olen! He ovat ottaneet vauvan jo selkeästi tärkeäksi osaksi perhettä siinä missä itse saatan vielä välillä unohtaa jopa olevani raskaana, kun olokin on ollut niin hyvä nyt viime päivinä. Mutta ihanaa, kun ovat. Vaikka välillä raskauden unohtaakin, tulee toisaalta usein myös mietittyä millainen meidän tuleva pieni on ja millaista meidän arki on sitten syksyllä. Odotan sitä kovasti.

Selkeästi tällainen korona-ajan raskaus rauhallisella elämänrytmillä sopii mun kropalle paremmin kuin aiemmat raskaudet, jotka ovat olleet täynnä menoa ja meininkiä. Jotain hyvää siis koronastakin, vaikka muuten olen siihen aivan 100% kyllästynyt, kuten varmasti koko maailma. Supistukset ovat pysyneet todella hyvin aisoissa tässä meidän rauhallisessa arjessa ja olen pystynyt tekemään normaalisti kaikkea, mitä muutenkin. Ollaan ulkoiltu, käyty kävelyllä ja kaupassa välillä, olen jaksanut siivota ja laittaa ruokaa ja pystynyt joogaamaan ja maalaamaan jopa valtavan taulun lattialla istuskellen, eikä selkä edes huutanut hoosiannaa. Aika hyvä. Toivottavasti tämä jatkuu samaan malliin mahdollisimman pitkään.

Vielä reilut pari viikkoa meidän rakenneultraan ja sen jälkeen tuleekin pikkuhiljaa täyteeen se 22 viikon raja ja saa tilata äitiyspakkauksen tai -avustuksen rahana. Me otetaan varmastikin äitiysavustus rahana, vaikka uusi pakkaus tosi söpö onkin. Mulla on niin tarkat suunnitelmat siitä, millaisen vaatevalikoiman ja millaisia tarvikkeita haluan hankkia, jotta ne aidosti pääsevät myös käyttöön, joten koen, että mun suunnitelmia on helpompi toteuttaa ihan itse. Se 170€ on myös iso raha esimerkiksi kirppiksellä, sillä saa jo paljon kaikkia tarvittavia hankintoja tehtyä. Viimeksi kun olen äitiysavustuksen saanut vuonna 2016, se summa oli vielä 140€ ja sekin tuntui jo isolta summalta silloin.

Loppukoontina: Raskausviikko 19 sujui mukavasti, kuten monet edelliset viikot tähänkin asti. Edelleen nautin keskiraskaudesta ja toivon, että nämä hyvät fiilikset jatkuvat myös tästä eteenpäin. Vauva on varsin liikkuvainen tyyppi ja se on mainiota!

Checklist raskausviikko 19:

Vauvan koko hedelmänä: Greippi.

Cravings: Cashew-karpalo-chiabatta voilla ja juustolla. NAM!

Oireet: Ei juurikaan mitään oireita. 

Tänään tuli vuosi siitä, oltiin nukuttu täällä ensimmäinen yö. Muistan kuin eilisen sen, kuinka kasattiin tavaroita, syötiin pakastepizzaa ja lämmitettiin sauna perjantai-iltana 3.4.2020. Se oli niin parasta. Se tunne oli aivan huumaava. Vihdoinkin me saatiin muuttaa meidän ikiomaan kotiin ja tehdä niitä juttuja, joista oltiin niin pitkään haaveiltu. Ensimmäiset puoli vuotta me melkein joka päivä ihmeteltiin toisillemme, että ajattele, että me saadaan asua juuri täällä. Niin suurelta ja isolta asialta se tuntui. Nyt siihen on ehkä jotenkin jo tottunut, että tämä tosiaan on meidän koti. Ei tule enää toisteltua joka päivä tuota. Mutta joka ikinen päivä olen edelleen kiitollinen. Täällä on niin älyttömän hyvä olla. Täällä on meidän koti.

Tämä koti on kokenut aika suuren muutoksen siitä päivästä, kun me ekan kerran astuttiin kynnyksen yli. Tummat kohokuviotapetit ovat vaihtuneet värikkäisiin maaleihin. Tumma kivilattia vaaleaan eteisessä ja keittiössä. Korkeakiiltovalkoinen ja tummilla tasoilla varustettu keittiö mattaharmaaseen ja vaaleisiin komposiittitasoihin.

Pikkuhiljaa meidän oma tyyli on alkanut rakentua. Edelleen moni paikka on aivan kesken, kuten olohuone, kodinhoitohuone, eteinen ja meidän oma makuuhuone. Mutta paljon ollaan saatu myös valmiiksi. Keittiö, ruokailutila ja lastenhuoneet ovat sellaisia, että niissä ei tarvitse tehdä enää mitään (paitsi joskus hamassa tulevaisuudessa uusia 4v:n ja vauvan nukkumaratkaisu, kun he joskus muuttavat samaan huoneeseen). Kylpyhuoneet ja sauna olivat jo valmiiksi juuri sellaisia kuin toivottiin, eikä niillekään onneksi tarvitse tehdä mitään.

En usko, että oma koti tulee koskaan kokonaan valmiiksi, ei ainakaan ilman rajatonta budjettia. En toisaalta haluaisikaan, että tulisi. Sehän olisi vallan tylsää. Toiveet ja tarpeet muuttuvat ja se on ihan okei.

Ehkä järkevin strategia olisi tarttua jäljellä oleviin tiloihin yksi huone kerrallaan, kuten ollaan tähänkin asti tehty. Helpoin ja edullisin kohde olisi varmaankin eteinen. Sinne pitäisi uusia vain komeron sisusta, säilytyskaluste ja seinien väri. Luultavasti aloitetaan siitä jo melko pian. Kallein tulee olemaan varmaankin kodinhoitohuone, sillä sieltä pitää uusia kodinkoneetkin. Meidän kuivausrumpu on Oton perheen vanha ja se on oikeasti to-del-la vanha. Ja pesukonekin on vuodelta 2012, eli pian 10 vuotta vanha. Toimii edelleen kuin unelma, mutta se alkaa 7kg koneena olla liian pieni meidän pian  k u u s i h e n k i s e l  l e  perheelle. Nämä meillä on tarkoituksena uusia vielä ennen vauvan syntymää helpottamaan pyykkihuoltoa vauva-arjessa. Muilla tiloilla ei sinällään ole niin kiire, vaikka tietysti sitä aina innostuu kaikesta ja toivoisi, että saisi niitä ihania juttuja toteutettua mahdollisimman nopeasti. Mutta kaikelle on aikansa.

Tämä koti on ollut meille paras mahdollinen miljöö viettää korona-arkea. Täällä ei ole kaatunut seinät päälle, ulos on päässyt milloin vaan ja on riittänyt mielekästä tekemistä. Asuinalue on ollut juuri sitä mitä toivottiin ja palvelut ihanan lähellä, mutta silti sopivan välimatkan päässä, jotta täällä on ollut rauhallista. Naapurit ovat mukavia, kaikki asiat ovat hoituneet mallikkaasti. Lapsilla on turvallista kulkea täällä lähikauppaan, pyörälenkille, kavereille (silloin kun koronatilanne sallii) tai puistoon. Oma piha on ollut luksusta ja trampoliini helpottanut lasten innostamista ulos. Laatikkoviljely on ollut mukavaa puuhastelua ja grillijuhlat omalla terassilla pienelläkin porukalla olivat juuri sitä, mitä viime kesältä kaivattiin (ja kaivataan tältäkin kesältä, mikäli se vain onnistuu).

Välillä on yllättänyt jotkin pientaloasumisen jutut, kuten orava välikatossa, mutta onneksi siihenkin löytyi sitten ratkaisu ja orava saatiin onnistuneesti häädettyä, eikä se saanut mitään tuhoja aikaan. Eläimiä meidän pihalla pyörii harva se päivä, lintuja, pupuja ja oravia. Kunhan eivät mene välikattoon enää, mä rakastan niitä. Luonto on lähellä ja se on ihanaa. Lumitöitä sai tänä talvena tehdä tosi ahkerasti, viime talvenkin edestä, mutta Otto ainakin omien sanojensa mukaan nautti siitä. Ensi talvena mäkin voin auttaa niissä, kun en ole enää raskaana ja joudu lepäämään, kuten alkuraskaudessa jouduin.

Lapset rakastavat omia lastenhuoneitaan, jotka saivat itse suunnitella. Vaikka 4-vuotiaalla on oma huone, niin suurimmaksi osaksi kaikki lapset nukkuvat meidän isojen tyttöjen huoneessa, jossa on yksi ylimääräinen sänky ja leikkivät 4-vuotiaan huoneessa. Aivan kuten etukäteen arveltiinkin, ja siksi myös se yksi ylimääräinen sänky hommattiin sinne toiseen huoneeseen. Heillä on ollut oikein riittävästi tilaa omille ajatuksille, leikeille, rauhalle ja lukemiselle. Tämänkin pääsiäisloman he ovat nukkuneet kaikki kolme yhdessä ja iltaisin huoneesta on kuulunut ihana höpötys.

Ollaan rakastettu sitä, että meillä on tuplasuihkut, juuri niin paljon kuin etukäteen ajattelin. Kun saunotaan koko perhe, ne auttavat ja nopeuttavat hommaa huomattavasti. Yläkerran kylppärin yksinäistä suihkua ei toistaiseksi ole vielä käyttänyt kukaan (jep, kuvitelkaa!), mutta mikäli me asutaan täällä isojen tyttöjen murrosiän lähestyessä, sillekin varmaan tulee enemmän käyttöä. Ja se korkea huonekorkeus, josta niin kovasti haaveilin, on edelleen mun lemppariasia tässä kodissa. Rakastan sitä joka ikinen päivä. Se on se meidän kodin the juttu, ja se tuottaa mulle iloa edelleen ihan valtavasti.

Tavallaan tuntuu kuin me oltaisiin asuttu täällä aina, niin koti tämä on. Toisaalta muistaa hyvin sen matkan tänne, joka yhdeksän vuoden aikana kuljettiin. Sen ansiosta osaa arvostaa tätä vielä miljoona kertaa enemmän. Kippis kuluneelle vuodelle ja kaikille tuleville päiville, viikoille ja vuosille tässä rakkaassa kodissa.

Jälleen yksi raskausviikko takanapäin. Viime viikon isoin juttu oli ultra, tämän viikon rutiiniverikokeet eivät tuntuneet lainkaan niin jännittävältä, heh. Loppuviikosta mulla on tämän raskauden ensimmäinen neuvolalääkäri, jota odotan kyllä, mutta siellä tuskin tulee mitään sen suurempaa. Ihan kiva kuitenkin, jos kuunnellaan sydänäänet. Rakenneultraan on vielä reilut kolme viikkoa.

Vauvan liikkeet ovat alkaneet voimistumaan ja nyt Ottokin on tuntenut hyvin jo vatsan päältä jopa potkuja. Pari kertaa on tullut sellainen kunnon kova monotus, joka on näkynyt ulospäin niiden isompien kääntyilyjen lisäksi. Vauva vaikuttaa tällä hetkellä olevan tosi aktiivinen ja liikkeitä tuntuu monta kertaa päivässä. Se on aivan ihanaa. Voisin vaan pötkötellä sohvalla tunnustelemassa vauvan liikkeitä vaikka koko ajan. On ihana miettiä millainen tyyppi mahassa kasvaa. Onko hän vauhdikas vai rauhallinen? Onkohan hänellä ruskea vai vaalea tukka, vai ei tukkaa ollenkaan? Onkohan hänelläkin saman väriset silmät kuin meillä kaikilla muilla? Oppiikohan hän ensin puhumaan vai kävelemään? Mikähän on hänen ensimmäinen sanansa?

Ollaan makusteltu hänen mahdollista tulevaa etunimeään nyt jo pari viikkoa ja etenkin saatuamme aavistuksen mahdollisesta sukupuolesta, se nimi jonka keksimme on alkanut tuntua tosi hyvältä. Toinen ja kolmas nimi on vielä ihan auki, vaikka meillä tietyt toiveet onkin niistä kummastakin. Sopivan yhdistelmän päättäminen on aina hankalinta. Mutta tärkeintä on se, että se etunimi, jolla häntä kutsutaan, on alkanut tuntua tosi hyvältä. En nyt vielä sano, että ollaan lyöty se lukkoon, mutta aika pitkälle ollaan kuitenkin mietitty.

Ajatuksissani mietin häntä jo sillä nimellä. Meillä ei taas(kaan) ollut vauvalle työnimeä, taisi tämä mahdollinen tuleva etunimi nyt kaapata sen paikan. Mutta puheissa hän on silti edelleen pääosin ”vauva”. Se hetki kun jotain saa kutsua nimellä vauva on niin ohikiitävän lyhyt, että nautin vaan täysin rinnoin kun saan puhua meidän vauvasta. Sitten on koko loppuelämä aikaa puhua hänestä ja hänelle nimellä.

Edelleen nautin keskiraskaudesta ja toivon, että saan nauttia siitä mahdollisimman pitkään. Supistuksia ei onneksi tule liikaa, mutta tulee kuitenkin. Varsinkin pitkään seisoskelu supistelee, rauhallinen kävely tuntuu paljon mukavammalta. Ruokaa laittaessa supistaa helpommin kun rauhallisesti kävelyllä. Se on hassua, kun kävelyssä on kuitenkin enemmän liikettä. Mutta en valita, tykkään muutenkin ennemmin kävellä kuin seisoa ja onneksi meillä on baarijakkarat, niin ruokaa voi laittaa istuskellenkin tarvittaessa. Supistusten ja satunnaisten liitoskipujen lisäksi olen muuten onneksi edelleen oireeton. Voi kun tämä hyvä fiilis jatkuisi niin lähelle loppua kuin mahdollista!

Tuntuu hurjalta, että nyt on 45% raskaudesta takana. Toiset 45% ja ollaan aivan loppusuoralla. Mihin tämä aika vaan hujahti? Tiedän ihan varmuudella, että kesä tulee menemään ihan älytöntä vauhtia, koska kesäloma menee aina ihan hillittömän nopeasti. Joten kohtahan vauva on jo täällä. Viimeistään tuossa rakenneultran jälkeen aletaan tekemään enemmän hankintoja, koska kesällä sitten halutaan enemmän keskittyä lomailuun ja chillailuun. Toistaiseksi olen ollut edelleen tosi laiska niitä tekemään, vauvalle tehdyt ostokset mahtuvat yhden pienen paperikassin pohjalle, heh. Mutta pikkuhiljaa, pikkuhiljaa. Mieluummin kokoan harkitusti ja hitaasti vain ja ainoastaan ne tarpeelliset tavarat, kuin haalin kaikkea mahdollista ja mahdotonta.

Checklist raskausviikko 18:

Vauvan koko hedelmänä: Granaattiomena.

Cravings: Appelsiinit edelleen ja muutenkin kaikki kirpeän sitruksiset jutut. 

Oireet: Liitoskivut satunnaisesti, harjoitussupistukset. 

Multa on toivottu vertausta, että miten raskaana oleminen eroaa näin, kun raskauksien välissä on kymmenen vuotta, vai eroaako mitenkään? Tää on mun mielestä hauska aihe, mutta siitä en ole varma, että vaikuttaako eroihin/samankaltaisuuksiin enemmän ikä, elämänkokemus, 10 vuoden kokemus vanhemmuudesta, elämäntilanne vai mikä. Todennäköisesti kaikki yhdessä vaikuttavat siihen, että nämä raskaudet eroavat jonkin verran toisistaan. Toisaalta, paljon on myös samaa, vaikka on se 10 vuotta ja kaikki em. asiat välissä. Käydäänpä läpi.

Mielialan vaihtelut

Mulla oli jonkin verran mielialanvaihteluita ensimmäisessä raskaudessa. Itkuherkkyyttä, itkunauruhepuleita ja sen sellaista. Sitten välissä oli kaksi melko seesteistä raskautta, jolloin en kokenut raskauden vaikuttavan mielialaan juuri mitenkään. Mutta nyt tämä neljäs raskaus on sitten taas enemmän samaa sarjaa ensimmäisen kanssa. Lauantaina nauroin porealtaassa hauskalle jutulle ihan vedet silmissä, ja yhtäkkiä tuli ”itku pitkästä ilosta” eli alkoi vaan naurun sijaan itkettää niin, että en pystynyt pidättämään itkua. Vaikka en ollut yhtään surullinen tai harmistunut, olin vaan nauranut ihan täysillä ja sitten yhtäkkiä leuka alkoi väpättää, ääni väristä ja kyyneleet valua ihan kunnolla, enkä voinut estää sitä mitenkään. Siis voin kertoa, että siitä tulee ihan yhtä hölmistynyt olo 29-vuotiaana, kuin 19-vuotiaanakin.

Kehon muutokset ja niihin suhtautuminen

Keho on muuttunut mulla joka raskaudessa. Posket ovat pyöristyneet, painoa on tullut, rinnat ovat kasvaneet, joitakin raskausarpia on tullut ja koko ulkomuoto on muuttunut pehmeämmäksi. Olen suhtautunut siihen vaihtelevalla menestyksellä. Välillä positiivisemmin, välillä kriittisemmin. Rakastan mun kasvavaa vatsaa, eikä pehmeyskään haittaa, mutta kasvojen pyöristymiseen mun on aina ollut vaikea suhtautua.

Se on mulle sellainen herkkä paikka, jota on vieläpä kommentoitu ulkopuolelta paljon. En ole vieläkään oppinut rakastamaan pyöristyviä poskia ja leukaa, vaan ne ahdistavat ja yritän olla niitä miettimättä. Toisaalta, ekan raskauden aikaan pelkäsin etukäteen, että palautuuko mun kroppa ikinä ja miltä näytän raskauden jälkeen, koska ei ollut kokemusta. Kolme raskautta myöhemmin tiedän, että kyllä se palautuu ja valtaviakin muutoksia kokenut kroppa voi palautua raskauden jälkeen ja toimia ja olla terve ja hyvinvoiva. Ehkä siis osaa suhtautua luottavaisemmin tähän ja ymmärtää sen, että kaikki on väliaikaista. Voi keskittyä miettimään niitä ihania muutoksia niiden sijaan, jotka aiheuttavat epävarmuutta.

Parisuhde

Kun tein raskaustestin 19-vuotiaana, meidän parisuhde oli viikon vanha ja ihmissuhde kuusi viikkoa vanha. Sanomattakin on siis varmaan selvää, että näin 10 vuotta ja kolme lasta myöhemmin se parisuhde on hieman vakiintuneempi. En kuitenkaan silloin 19-vuotiaanakaan pelännyt aktiivisesti, että miten meidän käy, vaan suhtauduin luottavaisesti. Silloin muut epäilivät enemmän, nykyään tuskin kukaan enää miettii, että kestääkö meidän suhde tämän raskauden ja lapsen. Otto tuli jo ensimmäisen raskauden aikana mukaan neuvolaan ja ultriin ja oli mun tukena kaikessa, se on jatkunut ihan samalla tavalla jokaisessa raskaudessa.

Otto suhtautui jo ensimmäisen raskauden aikana muhun jotenkin tosi ihanan suojelevasti ja arvostavasti ja hyväksyvästi ja näin on edelleen. Hän muistaa kehua mua, helliä mua ja antaa mulle huomiota ja rakkautta. Silloin 19-vuotiaana tuoreena raskaana olevana ja tuoreena tyttöystävänä mikään ei tuntunut ihanammalta kuin se, kun toinen hellästi paijaa ja pussaa pientä mahaa. Ja kyllä se ihan yhtä ihanalta tuntuu edelleen.

Jaksaminen

19-vuotiaana jaksoin tosi hyvin koko raskauden, ihan sinne asti, että jouduin supistusten takia viimeisillä viikoilla vuodelepoon. Vaikka alussa oli silloinkin migreeniä ja pahoinvointia, sekä väsymystä, niin kuitenkin jaksoin omasta mielestä melko hyvin. Nyt 10 vuotta myöhemmin varsinkin alussa oli mehut aivan loppu. Olin todella väsynyt ensimmäisellä kolmanneksella ja toki se henkinen kuorma hematooman vuoksi väsytti myös. Oli tosi väsyttävää olla niin peloissaan koko ajan. Mutta nyt keskiraskaudessa olo on ihan yhtä hyvä kuin silloin 19-vuotiaanakin ja jaksan hyvin.

Ruokavalio

Ekassa raskaudessa mun suurin himo alkuraskaudessa olivat pääsiäisen ruohomunat, eli nuo pähkinäiset pienet suklaamunat. Ja söinkin niitä ihan surutta pienen pussin tyyliin joka ilta ensimmäisinä viikkoina. Muistan kuinka Otto niitä haki mulle kaupasta, välillä kaivettiin säästöpossusta viimeiset kolikot, että sain vielä ruohomunia. Nyt ei ole juurikaan ruohomunia tehnyt mieli, eikä juuri muutakaan epäterveellistä. Enemmän on tehnyt mieli kaikkea raikasta ja värikästä. Välillä jos meinaa iskeä joku jätskin himo, niin syön kyllä ihan mielellään sen yhden jäätelön, mutta en anna sen himon enää jäädä päälle. Joka päivä ei tarvitse herkkuja, eikä kaikkia cravingseja ole pakko toteuttaa. Voin kuvitella, että jos vetäisin nyt herkkuja samaan tahtiin kuin 19-vuotiaana, se näkyisi aika nopeasti mun hyvinvoinnissa. Silloin sillä ei ollut mainittavaa vaikutusta.

Vitamiinit

Ekassa raskaudessa en tiennyt mistään vitamiineista mitään ennen ensimmäistä neuvolakäyntiä, jolloin mulle mainittiin folaatin tärkeydestä. Silloin sitä ostin heti ja aloin syömään. Nyt söin folaattia, d-vitamiinia, maitohappobakteereita ja muita tärkeitä vitamiineja jo yritysvaiheessa. Tuntui tärkeältä, että koska mun oma hedelmällisyys kuitenkin on alkanut pikkuhiljaa laskemaan 25-vuotiaasta lähtien, kuten jokaisella naisella, tarjoan itse mahdollisimman hyvät olosuhteet mahdolliselle raskaudelle saada alkunsa, jotta se onnistuisi mahdollisimman helposti. Tietenkin vitamiinit ovat vain yksi pieni tekijä siinä onnekkaassa sattumassa, että raskaus saa alkunsa ja jatkuu, mutta ei voi tietää oliko niillä vaikutusta. Ainakin tämä raskaus sai alkunsa nopeammin kuin meidän kolmas raskaus, vaikka olinkin viisi vuotta vanhempi.

Oireet

Raskausoireet olivat etenkin alussa samanlaisia sekä 19-vuotiaana että nyt 29-vuotiaana. Pahoinvointi, väsymys, migreeni. Tällä kertaa toki hematooma oli myös mukana kuvioissa, mutta sillä tuskin on iän kanssa mitään tekemistä. Harjoitussupistuksia mulla ei ekassa raskaudessa ollut lainkaan, vaan mentiin heti all in kipeillä supistuksilla viikolla 34. Tässä (ja kahdessa edellisessä) raskaudessa harjoitussupistukset ovat olleet mukana kuvioissa heti toisella kolmanneksella, ja aiemmin niitä ovat seuranneet sitten kipeät supistukset. Käyköhän niin tälläkin kertaa? Mulla on kaikissa raskauksissa ollut jossain vaiheessa mm. närästystä, suonenvetoja, niska- ja hartiajumeja ja alaselkäkipua ja veikkaan, että niitä tulee tässäkin, mutta vielä ei ole onneksi tullut.

Neuvola

Kuten tuossa aiemmin kerroinkin, meillä on ollut sama terveydenhoitaja neuvolassa nyt kymmenen vuoden ajan. Hän on suhtautunut meihin alusta asti ihan yhtä kunnioittavasti ja lempeästi ja olen siitä valtavan kiitollinen. Toki näin 10 vuoden jälkeen itsellä on ehkä neuvolaan mentäessä vähemmän kysyttävää ja muutenkin melko rento ja itsevarma olo, mutta en koe, että tässä olisi hirveästi eroa.

Sellainen ero neuvolassa kyllä, että nyt joudun ensimmäistä kertaa sokerirasitukseen. En ole siis koskaan ennen käynyt, koska alle 25v normaalipainoisena / ei lähisukurasitteita / ei ongelmia aiemmissa raskauksissa sokerin kanssa, ei tarvitse mennä ainakaan Helsingissä. Mutta nyt kun olen 29v, joudun menemään raskausviikolla 22-28 sokerirasitukseen, vaikka mitään muita tekijöitä ei ole kuin se ikä. Jännittää ja vähän ahdistaakin, että monenko päivän migreeni siitä rapsahtaa kaveriksi. Mutta pakko mikä pakko, hyvähän se on tutkia.

Muiden ihmisten suhtautuminen

Tämä on varmaan selkein eroavaisuus. Yhtäkään pahaa katsetta en ole tämän raskauden aikana saanut. Nuoren näköisenä 19-vuotiaana sen sijaan se oli enemmän sääntö kuin poikkeus, että keräsin pahoja katseita kulkiessani ison vatsani kanssa julkisilla paikoilla. Toki onhan se niinkin, että näin korona-aikana ei juurikaan tule kuljettua missään muualla kuin neuvolassa ja hyvin satunnaisesti postissa tai kaupassa, mutta kuitenkin. Silloin 19-vuotiaana sitä hyväksyntää olisi kaivannut muilta huomattavasti paljon enemmän kuin nyt, mutta silloin sai enemmän paheksuntaa.

Mikä siinä onkin, että juuri niitä paheksutaan, jotka kaipaisivat eniten tukea, lempeää hymyä ja rohkaisua? Onneksi silloinkin ne tärkeimmät ihmiset, läheiset ja terveydenhoidon henkilökunta olivat meille pääosin rohkaisevia ja lempeitä, mutta silti tämä mietityttää mua. Miten paljon merkitystä sillä hyväksyvällä katseella ja kilteillä sanoilla voi olla! Tämän pidän kyllä mielessä itse, että jos ikinä kohtaan nuoria, jotka ovat samassa tilanteessa kuin itse silloin, niin kannustan, rohkaisen ja tuen sen sijaan että halveksuisin tai naureskelisin.

 Tämä aihe herätti paljon ajatuksia, tunteita ja muistoja. Jotenkin on hauskaa, kun nyt tämä raskaus etenee melkein samaa tahtia kuin ensimmäinen raskaus vuonna 2011. Silloin meidän laskettu aika oli 50 päivää myöhemmin kuin nyt, eli syysvauvaa odoteltiin silloinkin. Lopultahan meidän esikoinen syntyi silloin syyskuun puolivälin jälkeen, vaikka laskettu aika oli lokakuun puolivälin jälkeen. Jos tämä raskaus menisi yliajalle, niin meidän nelosen synttäripäivä voisi osua melko lähelle esikoisen synttäreitä. Mutta jää nähtäväksi milloin hän päättää syntyä! Jännittävää!

Kaupallinen yhteistyö Flora kanssa.

Pääsiäistä vietetään jo ensi viikolla ja mä inspiroiduin sen kunniaksi testaamaan pääsiäiskakun reseptiä. Ja tästä tuli kuulkaa ihan liian herkullinen. Reseptissä on muutama n. 15min työvaihe, mutta lupaan, että maku palkitsee! Ja voin kertoa, että itse en todellakaan tee kakkuja usein, ehkä muutaman kerran vuodessa. Eli jos tämä onnistuu minulta, niin onnistuu varmasti sinultakin! Ja jos kotona on innokkaita apulaisia, niin heitä kannattaa rohkeasti ottaa mukaan. Meilläkin lapset auttoivat kakun leipomisessa ja etenkin koristelussa mielellään.

Kakussa hyödynsin muuten useampaakin Flora-tuotetta. Saan ilokseni tehdä tänä vuonna Floran kanssa vuosiyhteistyötä. Flora-tuotteet ovat mulle tuttuja suosikkeja jo omasta lapsuudestani, ja mä rakastan niiden monipuolisuutta ja käytännöllisyyttä, esimerkiksi sitä, kuinka Floran kermatuotteet kestävät hyvin pitkääkin kuumennusta ruuanlaitossa, eivätkä leikkaa happamienkaan ruoka-aineiden, kuten tomaatin tai sitruuunan kanssa. Tykkään myös siitä, miten sekä Floran kermoista että Vanillasta tulee helposti tosi kuohkea ja kestävä vaahto, enkä ainakaan itse ole koskaan saanut niitä vatkattua yli. Mun uusin Flora-tuotelemppari on Flora & Voi Merisuola -levite leivän päälle, joka on aivan taivaallisen hyvää.

Tähän pääsiäiskakkuun hain inspiraatiota tietenkin pääsiäisen päätähdistä: pääsiäiskarkeista sekä pastelliväreistä. Itse en ole lainkaan mämmi-ihmisiä, mutta suklaamunien ystävä olen sitäkin enemmän. Halusin siis tuoda kakkuun pääsiäisen tuttuja karkkimakuja ja ihania herkullisia pastellivärejä. Koska överimakea Kinderkakku on jo tullut tutuksi monena pääsiäisenä, tänä keväänä iskin katseeni kohti Mignon-munia. Noita pääsiäisen klassikoita, jotka olivat ainakin omassa lapsuudessani harvinaista herkkua. Moni syö muuten sitä mämmiäkin Flora Vanillan kanssa ainakin mun lähipiirissä, eli sitäkin kautta tuli pääsiäistunnelmaa tähän, vain se mämmi jäi pois, haha! Flora Vanilla on mulle tuttu jo omasta lapsuudesta, koska meillä oli aina sitä vaniljakastikkeena, jos vaniljakastiketta syötiin.

Pääsiäisen Vanilla-mignonkakku (aktiivinen valmistusaika 45min, pohja 1h uunissa + jäähdytys)

Pohja: Helppo, nopea ja maukas suklaakakkupohja

(Flora Culinessea vuoan voiteluun)

200 g Flora & Voita

200 g tummaa suklaata

1 dl sokeria

1 dl ruokokidesokeria

4 kananmunaa

2 dl vehnäjauhoja

1tl leivinjauhetta

1. Laita 20cm irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi. Voitele vuoka esim. Flora Culinessella ja jauhota vehnäjauhoilla. Lämmitä uuni 175 asteeseen.

2. Sulata voi kattilassa, sekoita pilkottu suklaa voisulan joukkoon. Kääntele kunnes seos on tasaista.

3. Sekoita vehnäjauho ja leivinjauho sekaisin toisessa kulhossa.

4. Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokerit kuohkeaksi vaahdoksi.

5. Lisää jauhoseos ja voi-suklaaseos vuorotellen varovasti käännellen sekaan.

6. Kaada seos irtopohjavuokaan ja paista noin 60 minuuttia. Jäähdytä pohja.

Flora Vanilla – Mignon mousse

2,5 dl Flora Vanillaa

2 rkl sokeria

4 kpl  Mignon-munia

100g tuorejuustoa

1. Vaahdota Flora Vanilla kuohkeaksi vaahdoksi.

2. Sulata mignon-munat mikrossa.

4. Vatkaa tuorejuusto ja sokeri.

5. Lisää sulatetut mignonit tuorejuuston ja sokerin sekaan.

6. Kääntele vaahdotettu Flora Vanilla sekaan.

Valkosuklaakreemi:

150 g valkosuklaata

175 g huoneenlämpöistä voita

1 tl vaniljasokeria

4-5 dl tomusokeria

100 g tuorejuustoa

pastaväriä (valinnainen)

1. Pilko valkosuklaa ja sulata mikrossa.

2. Vaahdota pehmeä voi ja vaniljasokeri kuohkeaksi vaahdoksi.

3. Lisää sulatettu ja hieman jäähtynyt valkosuklaa sekaan koko ajan vatkaten.

4. Lisää 3 dl tomusokeria desin erissä koko ajan vatkaten.

5. Lisää tuorejuusto edelleen vatkaten.

6. Lisää vielä 1-2 dl tomusokeria vatkaten.

7. Jatka vatkaamista, kunnes kreemi on kuohkeaa ja tasaista.

Lopuksi värjää kreemi pastavärillä, itse valitsin lemppariväri laventelin tämän kakun väriksi.

Kakun kasaus:

1. Leikkaa kakkupohja kolmeen kerrokseen.

2. Kostuta esim. vanilja-maidolla tai hedelmämehulla.

3. Täytä kaksi väliä Vanilla-mignon-moussella.

3. Koristele kreemillä (voit käyttää apuna esim. palettiveistä) ja pienillä pastellivärisillä suklaamunilla.

Rakastan kakun vaniljaista ja pähkinäistä makua ja se on kyllä todellinen pääsiäiskakku! Ja vaikka työvaiheita on muutama, kuten täytetyissä kakuissa usein on, ne ovat kaikki sillä tavalla helppoja ja nopeita, että onnistuu hieman kokemattomammaltakin leipurilta, kuten itseltäni.  Suosittelen kyllä kokeilemaan tätä, jos vaniljaisen pähkinäinen pääsiäisen suklaakakku kiinnostaa! Tämä oli ainakin meillä ihan hittikakku koko perheelle.

Suosittelen muuten tämän oman reseptini lisäksi tutustumaan Floran sivuilla heidän omiin resepteihin tuotteiden lisäksi. Sieltä löytyy monta kivaa ohjetta leivontaan ja ruuanlaittoon!

Ihanaa palmusunnuntaita kaikille!