Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Polarn O. Pyretin kanssa.

Meidän syysloman Oulun reissulla saatiin kokea jotain, mikä sai lapset kiljumaan riemusta: ensilumi! Ja vieläpä reissun vikana päivänä. Lunta oli luvattu jo heti alkureissusta, mutta lopulta lapset pääsivät lumileikkeihin vasta pari tuntia ennen kuin lähdettiin takaisin kohti kotia. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, vai mitä? Kaikista hauskinta tästä teki se, että samaan aikaan mulle tuli FB:n muistoissa kuva tasan kahden vuoden takaa, jossa meidän kuopus tutustui ensimmäistä kertaa elämässään lumeen 8 kuukauden ikäisenä, mun tädin pihalla. Ensilumi satoi silloin Oulussa samana päivänä ja kuopuksella oli silloinkin päällä Polarn O. Pyretin huiput tekniset toppavaatteet, kuten elämänsä jokaisena talvena tähän asti.

Silloin hän ei vielä ollut erityisen ihastunut lumeen, mutta tänä vuonna hän hihkui innosta ja heitteli puuterilunta joka suuntaan. Oli ihana katsoa lasten riemua ulkona. Lunta satoi yllättävän paljon, maa oli ihan kunnolla valkoisena. Oli hyvä, että lapset saivat purkaa pari tuntia energiaa pihalla ennen kotimatkaa, se sujui nimittäin todella leppoisissa merkeissä.

Polarn O. Pyret on ollut meidän luottomerkki ulkovaatteissa jo vuosien ajan ja näin on myös tänä talvena. Jotain uuttakin kuitenkin on tapahtunut, sillä Polarn O. Pyretin ulkovaatteet on uudistettu PO.P Weather Pro -mallistoksi. PO.P Weather Pro-merkki tarkoittaa sitä, että vaatteissa on aina vähintään nämä ominaisuudet:

• Kulutuksenkesto väh. 5 000 kierrosta, 180 grit, 12 kPa.
• Vedenpitävä materiaali, jonka vesipilariarvo väh. 10 000 mm.
• Teipatut saumat, jotka tekevät vaatteesta täysin vedenpitävän. 
• Täysin tuulenpitävä materiaali. 
• Hengittävyys vähintään 5 000 g/m2/24 h. 
• BIONIC-FINISH® ECO -vedenpitävyyskäsittely, joka on saatu aikaan ilman PFAS-yhdisteitä. 
• Primaloft-vanu kaikissa toppavaatteissa. 
• Muotoonommellut polviosat ja hihat, jotka takaavat erinomaisen istuvuuden ja liikkuvuuden. 
• 3M-heijastimet 360° näkyvyydellä. 
• Irrotettavaksi ja turvalliseksi suunniteltu huppu. 
• Korkealaatuiset YKK-vetoketjut. 

Sana vähintään tässä yhteydessä tarkoittaa sitä, että osassa vaatteista ominaisuudet ovat vielä tätäkin paremmat, vaikka nämäkin ovat jo aivan huippuluokkaa. Tuo Primaloft Black ECO insulation -vuori on muuten myös ihan huippu. Se on nimittäin 100 % polyesteriä, jonka materiaalista 80 % saadaan kierrätysmuovipulloista. Yhdessä Polarn O. Pyret -ulkovaatteessa käytetään uudelleen noin seitsemän 0,5 litran pulloa. Ihan mahtavaa! Primaloft-vuori on superohut, mutta silti todella lämmin ja joustava. Lisäksi pienten synteettisten kuitujen vuoksi materiaali on vedenkestävä, joten kosteus ei mene vaatteiden läpi sateella tai loskassa. Vanuvuori eristää ja lämmittää myös silloin kun se kastuu. Primaloft-materiaali on kehitetty alunperin armeijan käyttöön, joten se on suunniteltu kestämään karujakin olosuhteita. 

Vaikka vaatteet on nyt uudistettu, se ei tarkoita että vanhat PO.Pin vaatteet olisivat huono vaihtoehto nekään. Meillä keskimmäinen sai esikoisen vanhat Polarn O. Pyretin toppahousut viime talvelta, jotka olivat hänelle sopivat ja edelleen ihan loistokunnossa. Lisäksi hän sai isosiskon viimevuotiset Polarn O. Pyretin tekniset hanskat. Isosiskon vanha takki sen sijaan jäi vielä kokoa suurempana odottamaan, että keskimmäinen kasvaa, koska se oli vielä liian valtava hänelle. Hänen oma viime vuotinen takki taas oli jo liian pieni, joten tälle talvelle hän sai uuden takin tästä PO.P Weather Pro -mallistosta.

Esikoinen hujahti reippaasti viime talvesta ja silloin reiluina saadut toppavaatteet olivat nyt jo liian nafteja. Hän valitsi itselleen turkoosin PO.P Weather PRO -parkatakin sekä PO.P Weather PRO -toppahousut. Uudet vaatteet otettiin jälleen reilussa koossa, mutta luulen, että ensi talvena nekin ovat liian pienet, kun koululainen tuntuu kasvavan niin nopeasti, eikä kasvu näytä hidastuvan yhtään. Mutta hyvähän se on, että kasvaa ja kehittyy.

Kuopus oli myös uuden haalarin tarpeessa, sillä viime vuoden haalari oli auttamattomasti liian pieni.  Hänkin halusi samanvärisen PO.P Weather PRO -toppahaalarin kuin isosiskojen takit ja näin meillä on nyt turkoosi kolmikko. Yritin ehdotella isommille, että toinen ottaisi edes harmaan takin, niin eivät olisi joka aamu sekaisin siitä kumpi on kumman, mutta molemmat halusivat ehdottomasti juuri turkoosin. Mikäs minä olen siis väriä heidän puolestaan päättämään, jos toiset haluavat samistella. Kaikki valitsivat sentään erilaiset pipot, niin heidät erottaa ulkona. Polarn O. Pyretissä on iso valikoima erilaisia pipoja, niin heijastavia, tuulenpitäviä kuin nauhallisiakin versioita. Fleece-vuorillisissa pipoissa vuori on valmistettu kierrätetystä polyesterista tai kierrätetystä polyamidista.

Helsingissä on nyt vielä liian lämmintä toppavaatteille, mutta sitten kun talvi alkaa niin meillä on ainakin vaatteiden osalta kaikki kunnossa. Löytyy hyvät merinovillakerrastot alle, pipoja ja hanskoja on joka lähtöön ja ihanat ohuet merinovillakaulurit, jotka suojaavat kaulaa. Kengät sitä vastoin pitää ostaa vielä koko poppoolle, joten kysyisinkin teiltä suosituksia parhaista talvikengistä näiden huippujen toppavaatteiden kaveriksi!

Oli ihanaa nauttia ensilumesta hetken aikaa, ennen paluuta sateiseen syys-Helsinkiin. Oulussa oli jo ihan talvitunnelmat, ainakin sinä päivänä. Voi kunpa me saataisiin upea ja luminen joulu tänä vunna ja päästäisiin jouluaattona pulkkamäkeen!

Tsekkaa myös:

Liikkuvan vauvan talvivaatteet

Psst! Kannattaa suunnata Instagramin puolelle mun @iinalaura -tilille, siellä on arvonta Polarn O. Pyretin kanssa, jossa voi voittaa vapaavalintaisen toppatakin Polarn O. Pyretin valikoimasta. 

Halusin pitkästä aikaa tarttua hauskaan blogihaasteeseen, joka löysin Hanna Väyrysen Strictly Style -blogista. Tässä haasteessa oli paljon kivan erilaisia kysymyksiä, joihin en ennen ole haasteissa törmännyt. Mun mielestä blogihaasteet on hauskan kepeää sisältöä syvempien aiheiden väliin, jotka ehkä muistuttavat niistä bloggaamisen alkuajoista. Munkin blogin juuret ovat kultaisessa IRC-galleriassa, jossa oli hyvin tyypillistä tehdä näitä erilaisia haasteita ”galtsublogiin”. Siellä tosin kysymykset olivat usein vähän tuhmempia kuin tässä, heh.

Unohtumattomin naamiaisasusi?
Varmaan yksisarvis-asu vuodelta 2015 kun oltiin Indiedays Blog Awardseissa Oton kanssa. Otolla oli hevosnaamari 😀

Eniten käyttämäsi some-verkosto?
Instagram ihan varmasti.

Vuodenaika, josta pidät eniten?
Tykkään kaikista muista paitsi keväästä, koska silloin on yleensä vielä kylmää, aurinko paistaa niin matalalta että tulee migreeni ja sitten on vielä siitepölyt. Kesä, syksy ja talvi on best!

Jos sinun tulisi valita ranta tai vuoret, kumman nyt valitsisit?
Valitsisin varmaan vuoren nyt kun on talvi tuloillaan. Rantakin kyllä aina houkuttelee, mutta en ole koskaan käynyt vuorilla niin se olisi varmasti uskomaton kokemus.

Mitä osaat pelata todella taitavasti?
No en kyllä varmaan mitään! Paitsi no monessa lautapelissä olen aika hyvä, esim Monopolyssa ja Cluedossa ja Aliaksessa ja Trivial Pursuitissa.

Millaisesta juustosta pidän?
Mä rakastan tosi voimakkaan makuisia juustoja, joilla on tosi kummalliset nimet, kuten Kärtner Rahmlaib ja Alpzirler. Mutta tykkään kyllä hirveästi myös valko- ja punahomejuustoista, gouda-tyyppisistä juustoista, italialaisista juustoista kuten Pecorino Romanosta ja sitten tietty espanjalaisesta Manchegosta. Myös tanskalainen Musta Sara on tosi hyvä. Ja sitten tietty vuohen gouda ja tuhkajuusto Morbier. Täytyy ehkä sanoa tähän, että tykkään lähes kaikista juustoista (myös perus Oltermanneista ja Edameista), paitsi sinihomejuustosta, Emmentalista ja Polarista, ne kolme on ihan no-no mulle. Mutta kaikki muut menee koska tahansa.

Tavoite, jonka haluat saavuttaa elinaikanasi?
Mulla on paljon sellaisia pienempiä tavoitteita, joista tein vähän aikaa sitten postauksen. Näkisin kuitenkin, että mulle tärkein tavoite on kuitenkin se itse elinaika: olla onnellinen ja viettää mahdollisimman paljon aikaa mun rakkaiden läheisten kanssa elämän loppuun asti.

Kuinka monessa kaupungissa olen asunut?
Kahdessa, Helsingissä ja Oulussa. Helsingissä olen syntynyt ja Ouluun muutettiin kun olin 14-vuotias. Muutin Oulusta takaisin Helsinkiin ollessani 18-vuotias.

Mitä kieltä toivoisit osaavasti puhua?

Ranskaa ja espanjaa ja miksei saksaakin. Kaikkia kolmea osaan jonkin verran, ymmärrän aika paljonkin, mutta puhun itse vain alkeita ja perusjuttuja. Eli mikään pidempi keskustelu ei kyllä onnistu. Olisi ihanaa opetella joku näistä ja tällä hetkellä espanja kiinnostaa ehkä eniten, kun opettelin sitä meidän lomareissun vuoksi.

Mitä et siedä?
Ihmisten epätasa-arvoista kohtelua. Siksi olen alusta asti pitänyt täällä blogissa meteliä asioista, jotka saavat jotkut ihmiset myös suuttumaan, kuten vähemmistöjen oikeuksista. En siedä myöskään sitä, että päätetään vakaasti vaan olla jotain mieltä tosi voimakkaasti ilman, että ollaan edes perehdytty aiheeseen sen enempää.

Jos käsilläni on tunti vapaa-aikaa, mihin käytät sen?
Haluaisin vastata tähän, että lähden lenkille tai luen kirjaa, ja usein teenkin niin. Mutta vähintään yhtä usein tunti vapaa-aikaa menee jonkun työjutun hoitamiseen ”siinä sivussa”.

Suosikkirutiinisi?
Sanon tähän, että iltasatu lasten kanssa, tai sitten aamukahvi. Muuten en ole yhtään sellainen rutiini-tyyppi, vaan ennemmin rakastan vapautta ja erilaisia päiviä.

Mistä tulet ylivilkkaaksi?
Kavereiden kanssa helposti saatan innostua ja tulla ylivilkkaaksi, varsinkin jos olen jo valmiiksi väsynyt ja kaverin näkemiseen liittyy esimerkiksi kahvia.

Valitsetko mielummin tekstiviestin vai puhelun?

Puhelu aina! En koskaan tekstaillut silloin kun tekstiviestit olivat juttu. Nykyään toki käytän paljon esim. Whatsappia kommunikointiin, mutta tykkään vieläkin soittaa, jos haluan asian nopeasti selväksi.

Arvokkain aarteesi?
Oma perhe ja valokuvat perheestä ja läheisistä. Voisin luopua kaikesta muusta materiasta, mutta valokuvat on tärkeitä, koska ne on mun ainoita muistoja esimerkiksi edesmenneistä läheisistä.

Mikä oli viimeisin vieraalla kielellä tekemäsi virhe?
Sanoin Mallorcalla tarjoilijalle ”buenas tardes” eli hyvää iltaa, vaikka kello oli jo selkeästi yön puolella. Tarjoilija vastasi hienovaraisesti ”buenas noches” eli hyvää yötä. Ei onneksi kovin paha virhe, mutta nauratti jälkeenpäin.

Mikä on sinulle parasta terapiaa?
Metsässä pyöriminen. Siellä voi rentoutua ja unohtaa kaikki velvollisuudet. Myös podcastin tekeminen Oton kanssa, saunominen Oulussa mun tädin kanssa ja pitkät puhelut äidin kanssa. Eli kaksi ääripäätä: hiljaisuus ja rauha tai sitten perusteellinen puhuminen läheisten kanssa.

Jos voisit olla fiktiivinen hahmo, mikä olisit?

Vitsi miten hauska kysymys! Mä en kuitenkaan keksinyt tähän mitään vaikka kuinka mietin, niin kysyin Otolta. Se vastas ”Sä oisit Maija Poppanen. Semmonen kaikkien rakastama ongelmanratkoja, mut vähän tohelo”. En kestä! Ihanasti sanottu. Jos itse lähtisin miettimään, niin haluaisin olla joku tosi siisti tyyppi, joka on fiksu ja empaattinen.

Minne haluaisit matkustaa?

Edelleenkin haluaisin lähteä Pohjois-Amerikkaan ja Aasiaan, kun en ole koskaan käynyt Euroopan ulkopuolella. Tähän olenkin monta kertaa jo vastannut, mutta ehkä tämä yksi kysymys päällekkäin on ihan ok, kun tässä oli niin monta uutta ja hauskaa.

Missä tapasit puolisosi?

Uudenvuoden juhlissa kaverin opiskelijakämpän kerhohuoneella. Meidän katseet kohtasivat kun Otto pelasi biljardia ja mä olin tanssimassa kaverin kanssa. Ihan kohta on myös halloween, päivä jolloin me melkein tavattiin vain paria kuukautta aiemmin.

Löytyykö teidän joukosta muita juustofaneja? Mikä on teidän lempijuusto? Entäs onko samoja juttuja kuin mulla, tai ihan päinvastaisia?

Me vietiin tänään meidän taapero ensimmäistä kertaa elokuviin syysloman kunniaksi. Ollaan jo jonkin aikaa mietitty, että olisi ihana käydä yhdessä koko perhe, mutta ei ole tullut vastaan sellaista leffaa, joka olisi kiinnostanut myös taaperoa JA ollut myös sallittu kaikenikäisille. Nyt kuitenkin leffateattereissa meni Late Lammas Farmageddon, jonka tiesin kiinnostavan myös meidän kuopusta, niin uskaltauduttiin vihdoinkin koko porukalla leffaan. Leffan kesto oli n. 1,5h ja se oli just sopiva.

Ostettiin leffaherkuksi popcorneja ja taaperon innostus leffaan pääsemisestä oli käsinkosketeltavaa. Häntä ei kuulemma jännittänyt ollenkaan, mutta se oli vähän jännittävää kun valot menivät pois ja tuli tosi pimeää. Mua vähän jännitti etukäteen, että miten hän jaksaa istuskella paikoillaan niin kauan, mutta huoleni osoittautui varsin turhaksi. Taapero istui aivan hipihiljaa paikoillaan ja välillä kuiskasi Otolle, että ”isi ei saa ottaa enempää popcornia mun popcornitötsästä kun mä tarvitsen niitä”. 20 minuuttia leffan alun jälkeen hän halusi Oton syliin istumaan ja n. 30 sekkaa siinä istuskeltuaan hänellä alkoivat silmät lupsumaan.

Taapero siis nukahti siihen isänsä turvalliseen syliin. Siinä hän nukkui hyvät n. 40 minuutin päiväunet ja sitten heräsi tyytyväisenä, hörppäsi pillimehua ja jatkoi leffan katselua. Ei tuntunut häiritsevän että missasi 40 minuuttia siitä välistä ja leffan jälkeen hän oli oikein tyytyväinen kun oli päässyt leffaan. Meidän 2,5v ei yleensä edes nuku kotona enää päiväunia (paitsi joskus autossa), mutta ilmeisesti isin syli oli niin mukava, että siinä tuli uni ihan väistämättä kun yritti keskittyä elokuvaan. Hän nukkui hyvin sikeästi kovista äänistä huolimatta, eikä edes hätkähtänyt kertaakaan.

Mutta siis leffa oli tosi hauska ja meillä isommatkin tykkäsivät ja jaksoivat katsoa. Vaikka koko leffassa ei puhuta sanaakaan, niin se on silti hauska ja siinä on sellaisia läppiä, jotka uppoavat aikuisillekin. Siinä ei ollut mitään pelottavia kohtia ainakaan meidän lasten mielestä, mutta se oli sopivan vauhdikas, ettei alkanut tylsistyttää. Leffassa oli ihana onnellinen loppu, josta jäi hyvä mieli. Tämän kokemuksen perusteella uskalletaan hyvin jatkossakin lähteä koko perheellä leffaan, jos vain tulee sallittuja leffoja. Yleensä kaikki on K-7 ja niihin pääsyä pitää odottaa vielä taaperon osalta melko pitkään.

Me ollaan vietetty tätä muutaman päivän syyslomaa mun tädin luona Oulussa. Ollaan otettu rennosti, käyty kirppiskierroksella, vietetty aikaa mun papalla, ajeltu Haaparannalle Max Hamburgareen, käyty pari kertaa mun äidin luona kylässä ja pidetty saunailta pitkän kaavan mukaan mun tädin kanssa. Ihana ja rento reissu, joka teki hyvää tähän väliin. Pian jo kotimatka kutsuu ja sitten jatkuukin arki jouluun asti, kun syksyn lomat on lomailtu. Ihanaa ladata vähän akkuja täällä, sillä pian edessä on marras- ja joulukuu, vuoden työntäyteisimmät ja pimeimmät kuukaudet.

Lapset toivoivat kovasti, että saisivat leikkiä lumessa täällä syysloman aikana, mutta ainakaan vielä ei lunta ole säätiedotteista huolimatta näkynyt. Tänä yönä pitäisi kuitenkin ilmeisesti sataa, katsotaan onko maa aamulla valkoisena. Se olisi aika ihana ylläri vielä loman lopuksi!

Minkä ikäisen te olette vieneet ekan kerran leffaan? Mitä leffoja ootte käyneet viime aikoina katsomassa lasten kanssa?

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Veripalvelun ja Indieplacen kanssa.

Kävin viime viikolla elämäni ensimmäisen kerran luovuttamassa verta. Mun äiti kävi aina säännöllisesti luovuttamassa verta ennen vakavaa sairastumistaan. Sain siitä hyvän esimerkin jo lapsuudessa ja mullekin oli aina selvää, että haluan tehdä oman osani ja käydä luovuttamassa. Ennen meidän kuopuksen syntymää en kuitenkaan koskaan ollut vielä ollut soveltuva luovuttajaksi, sillä en koskaan ollut painanut yli 50 kiloa ilman, että olisin ollut raskaana tai imettänyt. Veren luovuttamisen alaraja on 50 kiloa ja siitä ollaan tarkkoja. Nytkin mut punnittiin, kun sanoin, että kesällä paino on ollut pari kiloa yli rajan, kun viimeksi kävin vaa’alla. Onneksi paino oli edelleen saman verran ja sovelluin sen puolesta luovuttajaksi.

Mun äiti on saanut omassa lonkkaleikkauksessaan ilmenneiden komplikaatioiden vuoksi todella suuren verensiirron, joka pelasti hänen henkensä. Ilman sitä hän ei olisi selvinnyt mitenkään. Mulla on siis hyvin omakohtaista kokemusta siitä, miten korvaamattoman tärkeää on, että ihmiset käyvät luovuttamassa verta.

Meidän alkuperäisenä ideana oli Oton kanssa mennä hieman erilaisille treffeille: ensin luovuttamaan yhdessä verta ja sitten sen jälkeen kahdestaan syömään, mutta se ei valitettavasti onnistunut, koska sairastettiin kummatkin ristiin flunssat niin, että ei tullut sopivaa slottia jolloin oltaisiin molemmat oltu riittävän pitkään terveenä ennen luovuttamista (kaksi viikkoa). Otto tuli kuitenkin mun mukaan Veripalveluun sekä henkiseksi tueksi että katsomaan, miten se luovuttaminen käytännössä oikein tapahtuu. Ensi kerralla kun luovutan, saa Ottokin tulla yhtäaikaa luovuttamaan ja pidetään oikeasti ne meidän erilaiset treffit.

Verenluovutushan soveltuu oikein hyvin treffeille: siellä on aikaa istuskella ja jutella ihan rauhassa kaverin kanssa ja luovutuksen jälkeen saa vielä ilmaiset tarjottavatkin: kahvia, teetä, mehua, leipiä, protskupatukoita ja kaikkea muuta hyvää. En ole mikään Tinder-ekspertti, mutta tässähän olisi ainakin erilainen treffi-idea ekoille treffeille, vai mitä! Mä haastan kaikki kokeilemaan erilaisia treffejä yhdessä puolison tai kaverin kanssa!

Verensiirtoja tarvitaan esimerkiksi syöpähoitoihin, onnettomuuden uhreille, keskosten hoitoon, suunniteltuihin leikkauksiin, anemian hoitoon ja synnytyksiin. Verta ei voi korvata lääkkeillä tai synteettisesti, vaan ainoa keino antaa verta toiselle ihmiselle on ottaa sitä luovuttajalta. Suomen verihuolto on riippuvainen vapaaehtoisista luovuttajista ja verivalmistetta saa Suomessa vuosittain jopa 50 000 ihmistä.

Yhdestä luovutuskerrasta verta saadaan jopa kolmelle potilaalle. Vapaaehtoisia luovuttajia tarvitaan joka päivä, koska veri ei säily kauaa. Verihiutaleet ”vanhenevat” 5 päivän jälkeen, punasoluja voidaan hyödyntää vähän pidempään, noin 5 viikkoa. Verta kerätään vain juuri sen verran kuin tarvitaan ja luovutetun veren määrää säädellään esimerkiksi kutsuilla. Jokainen luovuttaja voi antaa halutessaan luvan yhteystietojen säilyttämiseen kutsuja varten. Verta saa luovuttaa maksimissaan neljä kertaa vuodessa, mutta nuorille naisille suositellaan kahta luovutuskertaa vuodessa.

Verta luovuttamaan voi vain saapua, eli ei tarvitse varata aikaa etukäteen tai ilmoittaa kenellekään. Halutessaan ajan kuitenkin voi varata netistä. Helsingissä luovutuspisteet ovat Sanomatalossa ja Kivihaassa, Espoossa Isossa Omenassa. Kaikki verenluovutuspisteet näkee Veripalvelun nettisivuilta. Verenluovutustilaisuuksia on tosi paljon esimerkiksi Itiksessä ja Sellossa ja niistä tiedotetaan Veripalvelun somekanavissa ja nettisivuilla. Vaikka ei treffeille lähtisikään, niin verenluovutukseen voi hyvin mennä vaikka ystävän tai sisaruksen kanssa yhdessä, jos yksin tuntuu liian jännittävältä.

Kun verta menee luovuttamaan, mukana täytyy olla ajokortti tai passi henkilöllisyyden todistamiseen. Omaa veriryhmää ei tarvitse tietää etukäteen, vaan se selviää ensimmäisen luovutuksen jälkeen. Hemoglobiini tutkitaan aina ja sen täytyy olla yli 125. Tällä varmistutaan siitä, että verenluovutus on turvallista myös luovuttajalle. Luovutuksen jälkeen saa aina myös vegaaneillekin sopivan rautakuurin mukaan, jotta rauta-arvot palautuvat luovutuksen jälkeen ja kaikki luovuttajat ovat vakuutettuja Veripalvelun toimesta.

Kannattaa testata ennen ensimmäistä kertaa sovinkoluovuttajaksi.fi-sivuilla, että onko itse soveltuva veren luovuttajaksi. Kysely on tosi helppo kyllä/ei-muotoinen kysely, jolla voi varmistaa ettei tule turhaa käyntiä. Jos on epävarma omasta soveltuvuudesta, voi myös soittaa auttavaan puhelimeen 0800 0 5801, jossa sairaanhoitajat vastaavat kaikkiin kysymyksiin. Sinne voi soittaa todella matalalla kynnyksellä. Luovutuksen yhteydessä otettavista verinäytteistä tutkitaan luovuttajan hemoglobiini ja veriryhmä sekä tärkeimmät veren välityksellä tarttuvat infektiot (HIV, hepatiitit A, B ja C sekä syfilis).

Mulle veren luovuttaminen oli todella positiivinen kokemus. Mut otti Sanomatalon Veripalvelussa vastaan tosi iloinen ja ystävällinen sairaanhoitaja ja koko käynnin oli sellainen olo, että mun luovutusta arvostetaan todella paljon. Ekaksi vastasin lyhyeen kyselyyn, jonka perusteella vielä varmistuttiin siitä, että varmasti sovin luovuttajaksi. Lisäksi testattiin mun paino. Sen jälkeen istuskelin hetken rauhassa ja join pari lasia herkullista Tropical-mehua.

Sitten oli aika mennä luovuttamaan. Kaikki tapahtui todella hygieenisesti kertakäyttöisillä välineillä. Veren luovuttaminen ei sattunut tai tuntunut miltään. Multa otettiin 410ml verta siinä kun istuskelin mukavassa tuolissa ja hengailin. Varsinainen veren luovutus kesti alle 10 minuuttia. Sitten istuskelin vielä kymmenisen minuuttia siinä juomassa hoitajan tuomaa Vichyä, minkä jälkeen nousin ylös ja menin kahvio-tilaan syömään ruisleipää ja juomaan lisää mehua. Lisäksi sain mukaani sen aiemmin mainitun vatsaystävällisen rautakuurin, joka kestää 20 vuorokautta.

Olin paikalla yhteensä n. tunnin verran, mutta käynti olisi voinut olla nopeampikin. Meillä meni aikaa siihen, kun halusin istuskella varmuuden vuoksi ihan ekstra kauan joka vaiheessa, koska olin ensimmäistä kertaa luovuttamassa, enkä tiennyt miten mun kroppa reagoisi. Mulle ei tullut missään vaiheessa huono olo eikä huimannut tai mitään. Sitten lähdettiin kotiin ja loppuillan otin ohjeiden mukaan rennosti ja join paljon vettä. Samana iltana mulle iski pari tuntia ennen normaalia nukkumaanmenoaikaa kova väsymys, mutta se saattoi johtua myös ihan vaan työviikon stressistä. Muuten ei tuntunut mitään ”oireita”, eikä väsymystäkään enää ole ollut sen jälkeen. Rautaa olen syönyt kuuliaisesti yhden tabletin päivässä.

Vain 5% suomalaisista ylipäätään luovuttaa verta. Me viisi prosenttia pelastetaan 100% verta tarvitsevista suomalaisista. Ja kyllä, nyt olen ylpeä kun voin sanoa ”me”, kun vihdoinkin kävin itse luovuttamassa heti kun se oli mahdollista, enkä jahkaillut. Suurin osa ihmisistä haluaa auttaa ja tehdä hyvää, mutta joskus esteenä on esimerkiksi raha tai voimavarat. Veren luovutus on tosi helppo ja vaivaton tapa auttaa ja täysin ilmainen keino, jolla on todella merkittävä konkreettinen vaikutus. Verta voi luovuttaa kuka tahansa luovuttajaksi soveltuva henkilö elämäntilanteesta riippumatta. En tiedä kuulostaako oudolta tässä yhteydessä, kun kyseessä on kuitenkin terveyteen liittyvä toimenpide, mutta mulle kokemus oli oikeasti mukava ja kiva ja positiivinen.

Mä kannustan kaikkia tutustumaan aiheeseen lisää Veripalvelun sivuilla ja testaamaan soveltuuko veren luovuttajaksi sovinkoluovuttajaksi.fi -sivulla. Mä uskon että Suomessa on paljon enemmän kuin vain viisi prosenttia soveltuvia luovuttajia ja haastan kaikki menemään luovuttamaan verta yksin tai yhdessä. Loka-marraskuu on yleensä vuoden hiljaisinta verenluovutus-aikaa ja siksi juuri nyt olisi tärkeää mennä luovuttamaan.

Me ollaan tänä vuonna löydetty nimenomaan metsät jotenkin uudella tavalla. Ollaan me kyllä aina ulkoiltu perheen kesken, tehty pitkiä pyörälenkkejä ja samoiltu myös metsissä. Mutta jotenkin tänä vuonna jotain on naksahtanut ja metsässä olemisesta on tullut ehkä kivointa, mitä mä voin keksiä koko perheen yhteiseksi tekemiseksi. Kivempaa kuin mikään muu. Me nautitaan siitä ihan valtavan paljon koko porukka. Se on niin mielettömän hyvää vastapainoa kaikelle muulle arjessa. Metsässä mun päässä ei pyöri mitään ajatuksia, ei stressiä, ei työasioita eikä mitään to do -listoja. Metsässä mä vaan hengitän ja nautin. Se on aivan ihanaa.

Aina nykyään kun mietitään, että mitä tehtäisiin viikonloppuna, mä sanon ekana ”mennäänkö metsään?”. Ja sinne me yleensä mennään, jos ei ole mitään muuta erityistä tekemistä. Metsään voi mennä hyvällä säällä ja sinne voi mennä vesisateella, molemmissa on puolensa. Lasten kanssa vesisade metsässä on ihan parasta: voi ihmetellä kotiloita ja kuunnella sateen ropinaa.

Yleensä pakataan jotain evästäkin mukaan, kaakaota termariin, leipiä ja marjoja tai digestive-keksejä. Saatetaan olla metsässä retkellä monta tuntiakin. Just nyt kaikki upeat värit ulkona kannustavat lähtemään metsään vieläkin useammin. Mä niin toivon, että tämä innostus ei laannu siksi aikaa kun on pimeää ja synkkää, eikä vielä lunta maassa. Lumihan tuo sitten taas ihan oman lisämausteensa ulkoiluun ja lumisessa metsämaisemassa ulkoileminen on, jos mahdollista, vieläkin ihanampaa kuin syksyn väreissä samoilu. Marraskuu on luultavasti synkkä ja pimeä, mutta siihenkin voisi saada voimaa ulkoilusta. Metsässä on rauhallista ja kaunista silloinkin, kun puissa ei ole lehtiä eikä maassa lunta.

Mä olen aina toivonut, että ulkoilusta ja liikunnasta tulisi mulle sellainen samanlainen tarve kuin mitä syöminen ja nukkuminenkin on. Koska se ei koskaan ole ollut mulle sitä, vaikka satunnaisesta ulkoilusta olenkin aina nauttinut. Se satunnainen ulkoilu ei kuitenkaan riitä. Mä olen ihmisenä tosi mukavuudenhaluinen ja olen aina rakastanut vaan makoilla sohvalla lukemassa kirjaa tai hengailla mukavasti sisällä herkkuja syömässä. Jossain vaiheessa aikuisiällä olen kuitenkin ymmärtänyt, että liikunta ja ulkoilu ei muutu mulle perustarpeeksi tai ihanaksi palauttavaksi asiaksi, jos en oikeasti pitkäjänteisesti sitä harjoittele ja muuta mun asennetta. Siksi olen yrittänyt harjoitella pikkuhiljaa, niinkuin kaikkia muitakin asioita elämässä. Aina ei ehkä ole huvittanut lähteä sinne metsään, mutta sitten kun on lähtenyt, niin on huomannut, miten mielettömän ihanaa siellä on.

Ja nyt alan olla ehkä vihdoinkin siinä pisteessä, että mä ihan oikeasti kaipaan sinne ulos ja metsään. Mä oikein odotan jo tiistain harrastusrumbassa, että tulisi viikonloppu ja pääsisi tekemään oikein kunnon pitkän metsäretken. Kyllä me lähimetsässä saatetaan käydä arkenakin ihmettelemässä, mutta ihanimpia ovat ne viikonlopun rauhalliset retket. Mä olen ihan fiiliksissä siitä, että meininki on nykyään tämä, koska aina ennen ajattelin, etten koskaan opi tykkäämään ulkoilusta ja liikunnasta säännöllisenä juttuna. Vihdoinkin olen alkanut oppia nauttimaan. Haluan näyttää lapsille pienestä asti miten kivaa on ulkoilla ja miten ihanaa metsässä on rauhoittua arjen askareista.

Meidän lapset ovat pienestä asti kyllä rakastaneet ulkoilua ja halunneet päästä sinne ulos säännöllisesti, niin metsään kuin leikkipuistoonkin ja sitä ollaan kyllä tehty. Yleensä meillä on ollut tosi kivaa. Mutta vasta viime aikoina olen alkanut fiilistellä metsäilyä niin paljon, että tekee mieli usein lähteä sinne ihan omasta aloitteesta, ilman, että kukaan toinen edes pyytää. Tästä mä haluan pitää kiinni. Metsässä samoilu on ilmaista, terveellistä, rentouttavaa ja nautinnollista. Siis ihan parasta koko perheen tekemistä <3

Missä on teidän lemppari-metsä? Onko teillä ollut samaa, että ulkoilu ei ole koskaan tuntunut itsestä ”pakolliselta”, vaan on pitänyt opetella haluamaan lähteä ulos?