Kirjoittelin keväällä siitä, miten meillä jaetaan kotityöt. Silloin keskityin pääosin vain niihin ja jätin arjen muut velvollisuudet pois aiheista. Tänään palataan tämän aiheen pariin, kun pohdin hieman sitä, miten arki muuten meillä jakautuu. Arkeenhan kuuluu aivan älyttömän paljon muitakin velvollisuuksia kuin vain ne iänikuiset kotityöt. Iso osa arjen velvollisuuksista on myös näkymättömiä, niin kutsuttua metatyötä. Sivuan hieman sitäkin aihetta tässä, että kuinka metatyöt jakautuvat meidän kesken ja mitä metatöitä huomaan omassa arjessamme.

Kaupassakäynti

Kaupassakäynti vaatii suunnittelua ja se jakautuu aika tasan meille molemmille aikuisille. Minä olen yleensä se, joka tekee listat ja pysyy kärryillä siitä, mitä meidän kaapeissa on ja mitä tarvitaan. Otto taas on se, joka hoitaa lähes kaikki pikkukauppareissut sähköpotkulaudallaan, sekä ajokortillisena on aina mukana isoilla kauppareissuilla. Otto tykkää niin kovasti ajella, sekä sähköpotkulaudalla että autolla. Hän on aina valmiina lähtöön kun Amerikan suolakurkut on loppu tai lapsi haluaa banaania välipalaksi.

Mä olen tosiaan se, joka yleensä suunnittelee ostokset. Lueskelen eri ruokalehtiä ja blogeja aina kun ehdin ja jaksan, ja koetan keksiä jotain vaihtelua meidän arkiruokiin. Aina jos mennään ilman listaa kauppaan, se kostautuu. Kaupassa menee joko kauan aikaa, tai sitten jotain tärkeää unohtuu. Yritän tehdä kauppalistan aina siinä järjestyksessä, missä tuotteet tulevat eteen kaupassa kävellessä.

Ruuanlaitto

Ruuanlaitto jakautuu meille molemmille myös aika tasaisesti. Muutamia vuosia sitten jako oli ehkä 80/20 niin, että minä tein useammin ruokaa, mutta Otto osallistui joskus pilkkomalla ja pesemällä ja välillä kokkaili itsekin. Meidän kuopuksen odotusaikana kuitenkin Otto otti isomman roolin myös ruoanlaitossa mun supisteluherkkyyden vuoksi ja jotenkin ”pakon edessä” alkoikin yllättäen tykkäämään siitä tosi paljon.

Nykyisin siis ruuanlaitto menee ehkä 60/40, niin että mä teen ehkä yhden kerran viikossa enemmän. Usein laitetaan ruoka kokonaan yhdessä, tai sitten kokkaillaan yksin vuorotellen. Usein toinen tulee auttamaan ainakin vähän. Otto tosin tykkää kokata omia reseptejään eniten yksin, koska mulla on tapana sitten tulla sörkkimään ja auttamaan liikaakin. Mä pysyn silloin ihan mielelläni siis taka-alalla ja keskityn tekemään sillä aikaa jotain muuta.

Logistiikka: lasten vieminen ja hakeminen

Lasten ensimmäisten vajaan parin päiväkoti-vuoden ajan vieminen ja hakeminen oli lähes kokonaan mun vastuulla. Lasten hoitoaika oli silloin max 7h/päivä ja minä olin meistä se, joka kävi osa-aikaisesti töissä. Minä siis vein ja hain aina lapset julkisilla tai kävellen. Sitten kun meille tuli auto vuonna 2015 kesällä, Otto alkoi aina välillä hakemaan lapsia, jos olin pystynyt viemään heidät tarpeeksi ”myöhään”, jotta he saivat olla hoidossa siihen asti, että Otto pääsi töistä.

Mun raskausaikana vuonna 2016 syksyllä me muutettiin hoitosopimusta niin, että lapset saivat olla hoidossa vaikka täyden päivän tarvittaessa, jotta saatiin hakemisiin ja viemisiin lisää pelivaraa. Käytännössä lapset olivat yleensä silti ihan maksimissaan sen 8 tuntia hoidossa, mutta ainakaan ei tarvinnut tuli hännän alla yrittää ehtiä hakemaan tasan 7 tunnin kuluessa.

Vanhempainvapaan ja opintovapaan myötä päävastuu hakemisista ja viemisistä on ollut Otolla, koska hän on ollut kotona ja hänellä on ollut ajokortti. Meillä ruotsinkielinen päiväkoti ei sijaitse missään ihan lyhyen matkan päässä (verraten siihen, että suomenkielisiä on alle puolen kilsan säteellä kodista neljä) , vaan sinne on useita kilometrejä. Siksi auto on kaikkein kätevin.

Matka, joka autolla kestää 5-10 minuuttia liikenteestä riippuen, kestää kävelyineen ja bussin odotteluineen julkisilla 20-30 minuuttia per suunta. Lisäksi koulu ja eskari sijaitsevat aivan eri paikassa kuin päiväkoti, jolloin viemisiin lisättäisiin julkisilla vielä päälle toiset kävelyt, bussimatkat ja bussin odottelut. Tästä syystä meillä onkin tavoitteena, että saisin vielä tämän vuoden puolella ajokortin, jotta mäkin voisin osallistua hakemisiin ja viemisiin helposti ihan yhtä lailla. Nämä samat pätee myös harrastuksiin kuskaamiseen, että pääosin se on Otto, joka niihin vie tällä hetkellä, mutta ihan tilanteen mukaan mennään.

Metatyö

Metatyötähän lapsiperheessä on aivan älyttömästi. Kaikkea ei edes tajua, mutta ensimmäisenä tulee mieleen esimerkiksi erilaisten lappujen täyttäminen, ilmoittautumiset synttärikutsuille (+ logistiikka ja lahjat), varusteiden valmistelu lasten retkiin/uintipäiviin/liikuntatunneille, vaatteiden nimikoiminen, kalenterista huolehtiminen (se, että kaikki ovat oikeassa paikassa oikeaan aikaan), vanhempainillat, muihin vanhempiin yhteyden pitäminen Whatsapp-ryhmissä, Wilma-viestit, lasten leikkitreffien järjestelyt ynnä muut. Varsinkin näin lukuvuoden alussa metatyöt korostuvat, kun samaan aikaan on kolmen lapsen vanhempainillat, kauheasti synttäreitä, jokaiselta omat laput täytettäväksi eskariin ja hoitoon (tarpeet, luonne, kielet kotona, valokuvausluvat) sekä koulun lippulappuset. Kaikki tulee kerralla isona ryppäänä, mutta onneksi sitten rauhoittuu ekojen viikkojen jälkeen. Iso osa arjen velvollisuuksista on juuri tätä näkymätöntä ajatustyötä.

Me jaetaan metatyöt aika tasan. Siinä missä Otto hoitaa tässäkin paljon sitä logistiikkaa, mä taas täyttelen lappuja. Vanhempainillat jaetaan melko tasan ja kumpikin seuraa Wilmaa, sekä ilmoittaa yhtä usein synttärikutsuille ja osallistuu Whatsapp-keskusteluihin. Esimerkiksi juuri tuo lappujen täyttely on ollut mulle super hyvää ruotsin kielen harjoitusta, kun on pitänyt analysoida omien lasten vahvuuksia, luonteita, tarpeita, lempileikkejä ja muita juttuja laajasti ruotsiksi. Alkuun se jännitti mua ja kaipasin Oton tukea, mutta nykyisin uskallan täyttää laput kokonaan itse ja jos siellä nyt joku pieni kirjoitusvirhe on, niin sitten on.

Lasten vaatteet ja varusteet

Arjen velvollisuus, josta mä nautin, on lasten vaatteista ja varusteista huolehtiminen. Se ei tunnu velvollisuudelta vaan mä rakastan miettiä lasten vaatejuttuja ja niistä löytyykin täältä blogista paljon postauksia. Ymmärrettävästi se on siis pääosin mun vastuulla, mutta toki nyt Ottokin osaisi käydä vaikka puuttuvat kumpparit ostamassa.

Auto

Otto huolehtii pääosin autoon liittyvistä asioista, koska mulla ei sitä ajokorttia vielä ole. Sitten kun mulla on, niin toki mäkin voin käyttää renkaiden vaihdossa, määräaikaishuollossa tai käydä tankkaamassa.

Meillä toimii hyvin nämä jaot, mitä ollaan tehty. Molemmilla on mahdollisuus sanoa, jos kaipaa toiselta enemmän panostusta jollakin arjen osa-alueella ja keskustellaan näistä hyvin avoimesti ja melko usein. Välillä toiselle kasautuu liikaa joku asia ja sitten voi pyytää toiselta jeesiä ja osallistumista.

Meiltä ilmestyi tänään myös podcastin 5. jakso, jossa keskustellaan arjen jakamisesta ja arkeen liittyvistä velvollisuuksista. Jakso on tehty kaupallisessa yhteistyössä Sannan ruokakassin kanssa ja se on meidän 1. kauden ainoa kaupallinen yhteistyö (ihan mieletöntä, että meihin uskottiin niin paljon, että saatiin kamppis jo ennen kuin yhtään jaksoa oli ulkona!). Jakson sisällöstä n. 1/3 on kaupallista sisältöä (loppupuolella) ja muuten puhutaan kaikista muista arkeen liittyvistä jutuista. Jakson pääsee kuuntelemaan:

Kuuntele Yhdessä S01E05: Arjen jakaminen toisen kanssa (kaupallinen yhteistyö)

Spotifyssa TÄSTÄ

Soundcloudissa TÄSTÄ

Apple Podcast-appissa TÄSTÄ

Meidän on jo pidempään ollut tarkoitus lähteä käymään Vuosaaren huipulla eli Vuosaaren täyttömäellä. Vuosaaren huippu on mahtava korkeimmillaan 60 metriä meren yläpuolelle kohoava korkea näköalapaikka ja ulkoilualue, josta näkee ihan joka puolelle ympäri Helsinkiä. Paikka on sillä tavalla piilossa, että aina on tuntunut jotenkin isolta projektilta lähteä sinne, eikä tiedetty etukäteen esimerkiksi, että pääseekö sinne rattailla. Odotettiin siis reissun kanssa sitä, että taaperokin jaksaa kävellä pidempiä matkoja. Kesällä meidän naapurit kuitenkin vinkkasivat, että sinne pääsee myös rattailla (vaikka matkalla oli pari hieman haastavampaa n. 100m kohtaa). Päätettiin silloin, että pitää ehdottomasti lähteä tsekkaamaan se.

Tänään mietittiin, että mitä tehdään yhdessä koko perhe ja mä sanoin, että haluan mennä metsään. Oltiin jo lähdössä toiseen suuntaan, kun yhtäkkiä muistinkin sen Vuosaaren huipun ja me lähdettiinkin sinne. Pakattiin mukaan mehua ja mustikoita vedettiin ulkokamppeet niskaan. Otettiin mukaan meidän Babyzen Yoyo+  -rattaat, jotka on siitä kätevät, että silloin jos maasto on liian hankalaa niille, ne voi laittaa kasaan ja kantaa niitä ”laukkuna”, kun eivät paina kuin viisi kiloa.

Lapsetkin innostuivat, kun kerrottiin, että lähdetään katsomaan Helsinkiä tosi korkealta paikalta. Kävelyreitti Vuosaaren huipulle oli tosi kiva ja siinä riitti paljon nähtävää. Löydettiin niin puolukoita, vadelmia, katajanmarjoja, sieniä kuin muitakin marjoja ja paljon ihania kukkia ja kasveja. Matkalla vastaan tuli monta muuta lapsiperhettä ja pari koiraa, joita pysähdyttiin rapsuttamaan. Muutama mummokin pyöräili ohi, joille meidän taapero vilkutti ja toivotti mukavaa päivän jatkoa. Suurimman osan menomatkasta hän käveli, eikä halunnut istua rattaissa, joten kannettiin niitä vaan mukana/työnneltiin tyhjänä. Takaisin tullessa hän kuitenkin halusi istuskella puolet matkasta, joten oli ihan hyvä, että rattaat oli mukana.

Kävelymatka Vuosaaren huipun ulkoilureitin alusta kesti meidän porukalla perille ehkä n. puoli tuntia tai vähän yli, kun ei pidetty mitään kiirettä vaan pysähdeltiin tuon tuostakin ihmettelemään lasten kanssa jotain.

Vuosaaren huipulta näkyy niin Kalasataman Redi, Vuosaaren Cirrus kuin kaikki korkeimmat nosturit ja muut Helsingin maamerkit. Sieltä näkee upeasti koko Vuosaaren valtavan sataman ja voin vain kuvitella, kuinka upealta Vuosaaren huipun näköalat näyttävät sitten kun syksy hieman etenee ja puissa on upeat ruskan värit. Sitten sinne on ihan pakko lähteä uudestaan ja ottaa mukaan kaakaota termarissa ja vaikka korvapuusteja. Ihan täydellinen syysretkikohde! Ja siis luonto oli jotenkin niin omaperäistä siellä, ihan erilaista kuin muualla Helsingissä. Ei jotenkin meinannut edes tajuta, että ollaan Helsingissä kun siellä näytti niin erilaiselta.

Vuosaaren huipulle kiipeämisen jälkeen me tultiin kotiin ja laitettiin sauna lämpeämään keskellä päivää. Käytiin päiväsaunassa ja sen jälkeen herkuteltiin Oton itse tekemällä sienikeitolla. Otto ei siis ennen voinut sietää sieniä, mutta pari vuotta sitten hänen veljensä tarjoili meille tosi herkullista sienikeittoa (ja Otolla oli kamala nälkä eikä muuta ruokaa ollut tarjolla), joten Otto ”joutui” maistamaan sieniä. Sen jälkeen hän on alkanut itsekin tekemään sieniruokia ja toivomaan, että mä teen kantarellikastiketta tai metsäsienipiirakkaa.

Iltaruuan jälkeen vietettiin vielä #readhouria klo 19-20 lasten kanssa. Isommat lapset lukivat itse kirjoja ja me tehtiin Oton kanssa niin, että kumpikin sai lukea puoli tuntia yksinään omaa kirjaa ja puoli tuntia toinen luki taaperolle. Mä luin ensin taaperolle kolme satua ja sitten puoli tuntia omaa kirjaa. Otto luki sitten toiset kolme satua seuraavan puolen tunnin aikana.

Aivan ihana retki ja päivä lasten kanssa kyllä ja sanoinkin tänään Otolle, että voisko tää olla meidän sunnuntai joka viikko tänä syksynä? Metsää, saunomista, herkullista satokauteen sopivaa ruokaa ja paljon kirjoja. Ai että, kuulostaa niin hyvältä. Se oli meidän sunnuntai tänään ja se voisi kyllä olla aika moni tulevakin sunnuntai.

Toivottavasti teillä on ollut ihana ja rentouttava viikonloppu <3 Oletteko käyneet Vuosaaren huipulla? Mitä muita ihania retkeilypaikkoja Helsingissä on lasten kanssa? 

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Sokoksen ja Indieplacen kanssa.

Sokokselta pyydettiin mua jälleen valitsemaan suosikkiasuja syksyn valikoimasta lainaan ja kuvattavaksi. Tällä kertaa kuitenkin toivottiin myös miesten muotia ja onneksi Otto lähti mukaan ilomielin. Me saatiin Oton kanssa sellainen hauska idea, että tehtiin tästä kamppiksesta toisillemme stailaushaaste: Molemmat saivat valita yhden asun itselleen ja yhden asun toiselle. Vitsit jo pelkkä idea tuntui niin hauskalta, että nauraa kiherrettiin matkalla Sokokselle. Sen toteuttaminen oli vieläkin hauskempaa. Kerrankin kummatkin saivat valita toisilleen juuri tismalleen oman mielensä mukaiset vaatteet ja nähdä, miltä toinen näyttää niissä.

Mä tykkään hirveästi tästä Sokoksen kamppiksen konseptista, jossa vaatteet lainataan. Saa kokeilla juuri niitä vaatteita ja ideoita, joita on omissa villeimmissä unelmissa, eikä tarvitse miettiä, tulisiko niille vaatteille ne 30 käyttökertaa vai ei. Se huono juttu tässä kyllä on, että lainavaatteita estotttomasti sovitellessa saattaa käydä niin kuin mulle, että ne villeimmät unelmat osoittautuvatkin päällä uskomattoman toimiviksi vaatekaapin mahdollisiksi arjen kulmakiviksi. Mä esimerkiksi päädyin lopulta ostamaan yhden lainaamistani vaatteista ja olisin halunnut ostaa ne kaikki. Mutta eipäs mennä asioiden edelle vielä.

Me valittiin vaatteita ja asusteita itsellemme ja toisillemme Sokoksen syksyn uutuuksista. Sokoksella on nyt tosi laajasti esillä kaikki syksyn uudet mallistot ja monelta merkiltä löytyy kauneimpia syksyn sävyjä. Ruskeaa, oranssia, okraa, viininpunaista ja mitä pehmeimpiä ja ihanimpia materiaaleja. Sokos on täynnä vaatteita ihan oikeaan elämään. Vaatteiden lisäksi Sokokselle oli tullut myös aivan ihania uutuus-asusteita, kuten pipoja, huiveja ja laukkuja. Mä lainasin esimerkiksi yhden mun syksyn suurimmista himotuksista, joka sattuu olemaan juuri laukku.

Mennään haasteen tuloksiin. Ensin mun valitsemat asut itselleni ja Otolle.

IINAN VALINNAT:

Mä lähdin miettimään asuja syksyn sävyjen lisäksi vaatekaapin kulmakivien kannalta: mitä meidän molempien kaapista vielä puuttuu, mitä sinne ehdottomasti tarvittaisiin? Villakangastakit. Laadukkaat, tyylikkäät villakangastakit. Siispä valitsin meille molemmille Sokoksen miesten ja naisten valikoimasta Tiger Of Swedenin ajattoman kauniit ja upeat kamelin väriset villakangastakit. Naisten mallissa on ihana vyö, sekä piilonapit. Se on niin kaunis! Miesten mallissa on kauniit ruskeat napit, jotka jäävät esille ja näyttävät upealta. Sokoksella on sekä naisille että miehille tosi hyvä ja laaja valikoima Tiger Of Swedenin vaatteita.

 Takkien kaveriksi halusin syksyyn sopivat neuleet. Olen aina halunnut nähdä, miltä pooloneule näyttää Otolla. Nyt oli siis todella oiva tilaisuus lähteä kokeilemaan. Valitsin Otolle J. Lindebergin harmaan villaneuleen poolokauluksella ja sehän näytti ihan älyttömän hyvältä yhdistettynä kamelinväriseen villakangastakkiin. Yksinkertaisen asun alaosaksi valitsin Makian mustat slim fit -farkut. Kolme hyvin simppeliä ja tyylikästä vaatetta, jotka sopivat mun mielestä upeasti yhteen.

Itselleni valitsin Piecesin tekonahkajeggingssit sekä mielettömän kauniin vaalean beigen neuleen. Viimeistelin oman asuni Marimekon Solima-laukulla, joka on juuri se yksi ihana laukku, jota mä himoitsen niin paljon. Se on niin uskomattoman kaunis ja erilainen ja simppeli ja jännittävä. Sanoinko jo ihana!

Mä rakastin näitä asuja meidän päällä, siinä yhdistyi niin monta sellaista vaatetta, jotka juuri meidän vaatekaappeihin haluaisin ja, jotka me tarvittaisiin. Oli myös kivaa nähdä, että nämä vaatteet sopivat meille ihan oikeasti, eikä vain mun ajatuksissa. Mun mielestä myös Otolle sopi hyvin tämä klassisen simppeli asu, vaikka hän ei itse sitä ikinä ensimmäisenä valitsisi kaupasta. Ottokin totesi takki päällä, että yksinkertaisen tyylikkäälle villakangastakille olisi kyllä sopiva kolo hänen kaapissaan.

OTON VALINNAT:

Otto lähti miettimään vaatevalintoja omista lähtökohdistaan. Mistä hän tykkää? Mikä on mukavaa? Mitkä ovat tuttuja merkkejä? Otto tykkää rennoista, mutta tyylikkäistä vaatteista. Hän valitsi ensimmäisenä itselleen ja minulle Makian colleget. Oton laulujoutsen-college oli tosi hauska, mutta ihastuin aivan täysillä Oton minulle valitsemaan Makian collegeen, jossa oli jännät halkiot helmassa ja niin mielettömän kaunis ruskean sävy. Otto valitsi itselleen myös keltaisen Makia x Tretorn -pipon, joka oli tosi hieno ja hyvännäköinen. Makia taitaa olla Oton lempparimerkki, ihme kun ei aivan kaikki ollut Makiaa.

Otto lisäsi asuunsa myös viininpunaisen Dieselin puffer-takin, joka oli ihan älyttömän siisti! Heti kun Otolla oli se päällä, hän totesi, että sen malli on tosi kiva ja hän tarvitsee sellaisen talveksi. Mulle hän ei valinnut takkia, mistä olin kyllä ihan kiitollinen seisoskeltuani kuvattavana tovin jo itse valitsemassani villakangastakissa 18 asteen lämpimässä syysilmassa.

Mä suorastaan rakastuin Oton mulle valitsemaan alaosaan: Vajaamittaisiin Objectin leveälahkeisiin farkkuihin! Ne oli niiiin mukavat jalassa ja ne näyttivät niin hyvältä ja rennolta ja sopivat loistavasti asuun. Siis miten Otto osasikin valita ne. Kai hän on tuijotellut mun culottes-housuja nyt pari vuotta ja huomannut, että tykkään siitä mallista. Toimi tosi hyvin myös farkuissa.  Nämä ihanat farkut on juuri se vaate, jonka mä ostin itselleni omaksi. Ne oli niin uskomattoman mukavat ja keksin niille niin monta eri käyttötarkoitusta, että olisin vaan harmitellut, jos ne olisivat jääneet kauppaan.

Otto oli valinnut itse itselleen ne samat Makian mustat slim fit -housut, jotka mäkin valitsin hänelle asukokonaisuuteen. Aika hauskaa, että valittiin ihan samat.

Mun asuun Otto lisäsi vielä Objectin konjakinruskean vyölaukun, jossa oli koristeena tupsut. Se oli aivan ihana! Otto tykkää vyölaukuista, hänellä on itselläänkin vyölaukku, joten se ei yllättänyt mua valintana.

Mä tykkäsin ihan hirveästi kokonaisuudessaan Oton mulle valitsemasta asusta. Vaikka tykkäsin tosi paljon siitä mun itse valitsemastakin asusta, Oton valitsema tuntui jopa enemmän omalta. Ihan hassua, miten toinen voi osata valita mulle vielä enemmän mun näköiset vaatteet kuin minä itse. Tykkäsin kovasti myös Oton itse itselleen valitsemasta asusta, siinäkin kaikki oli sellaisia juttuja, jotka mielelläni näkisin hänen vaatekaapissaan. Mutta kyllä hän näytti tosi komealta myös mun stailaamassa asussa, oli ihana nähdä hänellä skarpit ja klassiset vaatteet perusrennon arkityylin vastapainoksi.

Me laitettiin Oton kanssa pieni leikkimielinen kisa pystyyn toistemme kanssa! Kertokaa ihmeessä kumman stailaamat asut on teidän suosikkeja, niin se kumpi meistä saa enemmän teidän ääniä saa päättää mihin ravintolaan me mennään seuraavaksi syömään treffeillä. (PLIIS ÄÄNESTÄKÄÄ MUA, OTTO VALITSI VIIMEKSI ENKÄ HALUA TAAS HAMPPARIA!).

Sokoksella alkaa muotiviikot 9.9.2019 ja ne kestävät aina 6.10.2019 asti. Osana muotiviikkoja järjestetään myös huikea muotinäytös lauantaina 14.9. Tampereen Sokoksella, joka streamataan kaikkiin muihinkin Sokos-tavarataloihin. Kaikissa Sokoksissa siis tapahtuu ensi viikon lauantaina. Muotiviikkojen ensimmäisen viikon ajan (9.9.-15.9.) Sokoksella on normaalihintaiset paidat, neuleet ja bleiserit -20%. Jos siis ihastuit joihinkin tämän postauksen yläosiin, niin nyt kannattaa suunnata ostoksille. Mäkin vielä pohdiskelen, että pitäisikö mun ostaa vielä joku muu näistä ihanista vaatteista, esimerkiksi tuo Makian mieletön college, josta 20% olisi jo tosi mukava alennus. Kannattaa käydä tutustumassa syysvalikoimaan Sokoksen tavarataloissa tai Sokoksen verkkokaupassa.

Oton valinnat vai Iinan valinnat? Nyt saatte äänestää jos haluatte!

Siitä asti kun arki alkoi, mulla on ollut joka viikko jotain fyysisiä oireita. Ekalla viikolla niille oli tietysti hyvä syy kun multa poistettiin se hammas. Sen jälkeisellä viikolla mulle iski flunssa viikonloppuna. Viime viikolla alkuviikko kului vielä sitä samaa flunssaa potiessa, mutta torstaina olo oli jo aivan hyvä. Iloitsin siitä, että vihdoinkin fiilis oli terve. Lauantaina mulla sitten alkoi kurkkukipu uudelleen ja kävin varmuuden vuoksi maanantaina lääkärissä. Se oli onneksi vain virusperäinen nielutulehdus, sillä nielunviljely oli ok ja tulehdusarvot vain aavistuksen kohollaan. Kurkku on edelleen kipeä ja kaveriksi on tullut ikävä yskä, mutta kyllä se tästä pikkuhiljaa.

Sitten kävi sellainen juttu, että sain aivan vasta ostamastani ison ja luotettavan merkin ripsiväristä (jonka paketti oli ostaessa avaamaton ja sinetöity) todella ärhäkän silmätulehduksen. Ekalla käyttökerralla kun pesin ripsarin pois, silmät tuntuivat vähän oudolta sen jälkeen ja aamulla kun heräsin, silmät rähmivät ja punoittivat hieman. Se meni kuitenkin ohi kun pesin silmät ja annoin niiden olla rauhassa. Hukkasin uuden ripsarin johonkin ja käytin pari päivää mun vanhaa ripsiväriä, eikä silmissä ollut mitään ongelmia sinä aikana.

Toissapäivänä sitten taas löysin sen mun uuden ripsarin ja käytin sitä. Illalla silmät tuntuivat taas oudolta kun pesin ripsaria pois. Vasta siinä vaiheessa osasin yhdistää oireet ripsiväriin (koska se oli ainoa juttu, minkä tein eri tavalla niinä kahtena päivänä kun silmät oirehtivat pesun jälkeen). Seuraavana aamuna heräsin siihen, että silmät eivät aukea kun rähmivät niin paljon, särkevät ja ovat aivan punaiset! Luulin sitä ensin vain allergiseksi reaktioksi (vaikka ripsari oli tuttu, olin käyttänyt sitä viime vuonna yhden purkin ja testannut ok:ksi), mutta kun oireet eivät menneet ohi vaan alkoivat pahentua, konsultoin lääkäriä. Silmätulehdushan se.

Aion lähettää ripsiväriputelin takaisin valmistajalle ja reklamoida, mutta voin kertoa, että oli pelottavaa herätä siihen, että silmät eivät aukea, kun ovat niin täynnä rähmää.  Täällä olen siis kurkkukipuisena, yskivänä, pinkeillä rähmivillä silmillä sitten sompaillut läpi näiden päivien.

Vaikka olo on ollut tosi inhottava välillä, niin kyllähän tämä jo naurattaa. Miten voi näin monta oiretta tulla muutaman viikon sisään. En ole ollut kipeänä kuin yhden kerran pari päivää koko vuonna ennen tätä syksyä ja nyt on sitten tullut kaikki mahdolliset ärsyttävät pikkujutut putkeen. Täytyy silti olla kiitollinen, että on ollut vaan tällaisia pieniä perusjuttuja, jotka hoituvat helposti ja nopeasti.

Olen kuullut, että tosi tosi moni on ollut nyt alkusyksystä kipeänä ja monella on juurikin ollut samaa, että flunssa ei tunnu menevän ohi. En siis ole yksin sairasteluideni kanssa. Mulla on kuitenkin vähän myös sellainen fiilis, että tämä on mun kropan tapa kertoa, että pidä nyt jo sitä lomaa. Olen pitänyt viikon loman viimeksi kesäkuussa 2018 ja sen jälkeen kaksi kahden päivän lomaa, jouluna ja juhannuksena. Kyllähän se taitaa pikkuisen alkaa jo tuntumaan. Pitäisi hellittää. Olen tsempannut itseäni, että kun nyt selviän vielä tästä ja ensi viikosta, on vihdoinkin mun kesäloman vuoro. Toivottavasti saan viettää kesälomaa terveenä Mallorcalla ja levätä taas koko seuraavan vuoden edestä.

Koitan nyt juoda paljon kuumaa flunssajuomaa inkiväärillä ja sitruunalla ja syödä vitamiineja. Tällä viikolla olen pessyt käsiä jatkuvasti ja pysytellyt parin metrin päässä kaikista, kun on ollut pakko hoitaa pakollisia työjuttuja, kuten podcastin nauhoitukset, joita ei voinut mitenkään siirtää. Olen aina sanonut jo hyvän etäisyyden päästä, että ”mulla on sitten flunssa niin ei kannata tulla halaamaan!”, ja monta kertaa on käynyt niin, että se toinen on alkanut sanomaan samaa yhtäaikaa. Tätä on siis todellakin liikkeellä. Mulla ei ole ollut kuumetta ollenkaan, niin jaksaminen on ollut ihan hyvä kurkkukivusta ja silmätulehduksesta huolimatta ja olen onneksi saanut pakolliset työt tehtyä.

Toivotaan, että olo alkaa helpottaa tässä loppuviikosta ja ensi viikon saisin viettää terveenä ja tehokkaana ennen kesälomaa. Tsemppiä kaikille muille, jotka ovat kipeänä myös just nyt! Ja hei hyvää yrittäjän päivää myös, kun tänään sitä vietetään! Joskus tämä yrittäjän arki on myös tätä, ei niin kovin hohdokasta työnteon ja sairastelun yhdistelmää.

Meidän lasten harrastuksista on toivottu tosi paljon postausta ja tässä se nyt viimeinkin tulee. Harrastuksista onkin aiemmin jo ollut täällä juttua ihan siitä lähtien, kun lapset ovat 2,5-3-vuotiaana alkaneet harrastaa. Harrastukset ovat vaihdelleet paljon vuosien varrella ja lapset ovat saaneet kokeilla erilaisia juttuja aina oman kiinnostuksensa mukaan. Välillä lapsi on saanut olla harrastamattakin silloin, jos on tuntunut, että ei jaksa käydä harrastuksessa.

Me ollaan kerran tehty niin, että maksettiin koko kausi lapsen kovasti etukäteen toivomaa harrastusta, mutta lapsi kävi siellä vain ekat kolme kertaa. Niiden jälkeen hän totesi, ettei vaan enää halua tai jaksa mennä. Me päätettiin vanhempina, että se on ihan ok, koska hänestä todella tuntui siltä. Käytiin kyllä keskustelua siitä lapsen kanssa, että miksi hän ei halunnutkaan mennä ja miksi halusi jättää kesken. Mietittiin yhdessä, olisiko joku keino, joka saisi innostumaan harrastuksesta sen verran, että siellä haluaisi vielä käydä. Sellaista ei tuntunut löytyvän. Juteltiin myös siitä, että me maksettiin harrastuksesta, ja että nyt se raha menee ikään kuin hukkaan, kun kukaan ei käykään harrastamassa.

Sovittiin silloin yhdessä lapsen kanssa, että harrastusta ei ole tietenkään pakko jatkaa jos ei halua, mutta että näin ei voi toimia joka syksy tai kevät, jos/kun aloittaa uuden harrastuksen. Se toimi tosi hyvin. Me kuunneltiin lasta ja hänen mielipidettään ja toimittiin sen mukaan ja samalla hän ymmärsi, että harrastukset ovat arvokkaita, eikä niitä voi huvin vuoksi aloitella tuosta vaan kymmentä erilaista ja sitten jättää kesken. Puhuttiin avoimesti, mutta ei syyllistetty ollenkaan eikä yritetty väkisin taivutella takaisin harrastuksen pariin, kun kävi selväksi, että se ei ihan todella tunnukaan lapsesta omalta jutulta.

Sen jälkeen pidettiin sen kauden jälkeen vielä puolen vuoden tauko ilman kausimaksullista harrastusta ja lapsi kävi harrastamassa satunnaisesti aina lauantaisin sellaisilla drop-in -tunneilla. Se toimi tosi hyvin. Ei ollut paineita siitä, että on aina pakko mennä sinne, mutta sai mennä aina kun halusi ja jaksoi. Tästä on jo jonkin verran aikaa ja sen tauon jälkeen säännöllinen harrastaminen on sujunut todella hyvin, eikä halua keskeyttää ole ollut. Mun mielestä oli tosi hyvä ja tärkeä asia, että kuunneltiin tässä lasta, eikä pakotettu.

Meidän esikoinen aloitti harrastamisen tanssitunneilla aikanaan 3-vuotiaana. Hän tykkäsi niistä hirveästi ja oli ihan messissä tunneilla. Tanssi-innostus vaihtui jossain vaiheessa kuitenkin enemmän siihen akrobatia- ja temppuiluinnostukseen ja vaihdettiin hänelle harrastukseksi sirkuskoulu tanssin sijaan. Hän seisoi jatkuvasti kotona käsillä ja harjoitteli siltoja ja takaperin kuperkeikkoja, joten oli selkeää mikä liikunta häntä kiinnosti.

Ensin hän kävi vähän pienemmässä sirkuskoulussa yhden kauden, mutta vaihdettiin sieltä isompaan sirkuskouluun heti kun paikka vapautui. Siellä pienemmässä sirkuskoulussa oli ainakin näin vanhemman silmiin mun mielestä sellainen hieman hurja kuri ja arvostelu, jollaiseen en ennen ollut (varsinkaan pienten lasten) harrastuksissa törmännyt.  Tuolla isommassa sirkuskoulussa sen sijaan on ihan mieletön ja kannustava meininki ja ollaan oltu todella tyytyväisiä jo pitkään. Vuoden jälkeen esikoinen pääsi edistyneempien ryhmään, joka harjoittelee nyt kaksi kertaa viikossa pari tuntia kerrallaan. Mä tykkään tässä nykyisessä sirkuskoulussa siitä, että siellä pyritään kyllä koko ajan kehittymään ja löytämään ne jokaisen omat vahvuudet, mutta ei ole vertailua eikä arvostelua.

Tänä syksynä meidän esikoinen kävi ensimmäistä kertaa kokeilemassa laulamista laulutunnilla. Hän ihastui siihen aivan täysillä ja vaikka harrastuskalenterissa oli jo kaksi harrastuskertaa, päädyttiin perusteellisen harkinnan jälkeen siihen, että otetaan vielä kolmas harrastuskerta tähän cocktailiin. Hän aloittaakin siis ensi viikolla säännölliset laulutunnit sirkuskoulun lisäksi.

Meidän keskimmäinen harrastaa luistelua kerran viikossa ja hän tykkää siitä hirveästi. Hän aloitti uuden luisteluharrastuksen viime keväänä, mutta kausi jäi silloin käden murtuman vuoksi kesken ennen kuin ehti edes kunnolla alkaa. Tällä viikolla hän palaa rakkaan harrastuksen pariin, mitä hän on odottanutkin jo kauan. Jos luistelu vie mennessään, harjoituskertoja voi tulla sen myötä viikkoon lisää. Jos ei, niin sitten hän saa kokeilla jotain muuta. Meillä on myös sovittu, että toisen harrastuksen voi saada kouluikäisenä halutessaan, mutta ennen kouluikää pidetään vain yksi harrastus viikossa. Eli harrastuskuviot voivat näyttää hänen osalta vuoden päästä tosi eriltä kuin nyt, mikäli hän itse niin toivoo.

Meidän 2,5-vuotiaalla kuopuksella ei ole vielä omaa harrastusta säännöllisesti, mutta hän nauttii kovasti perheen yhteisistä uintireissuista. Hän kävi viime keväänä myös kaksi kertaa kokeilemassa luistelua luistelukoulussa, koska oli itse siitä todella kiinnostunut ja koska se kokeilu onnistui hyvin samalla, kun vietiin isompikin sisarus luistelemaan. Hän ei silloin vielä kuitenkaan halunnut luistella vieraan aikuisen kanssa ekan kerran jälkeen, vaan olisi ennemmin halunnut äidin tai isin siihen mukaan (eikä vaan katsomoon katsomaan). Päätettiin suosiolla odottaa taaperon harrastusten kanssa vielä ensi kevääseen, jolloin hän täyttää kolme vuotta. Katsotaan mikä harrastus häntä silloin kiinnostaa ja edetään sen mukaan sitten. Pakko ei ole vielä silloinkaan alkaa harrastaa mitään, jos ei halua.

Paljonko lasten harrastukset maksaa?

Sirkuskoulu maksaa n. 500€/ puoli vuotta, kun kertoja on kaksi viikossa. Yksityislaulutunnit maksavat koko syksyltä 650 euroa (puoli tuntia kerran viikossa), mutta otetaan alkuun viisi kertaa pakettina ja jatketaan sitten jos (kun) lapsi haluaa, jolloin hinta on (vain) 10 euroa kalliimpi kuin koko syksyn kerralla ostamalla. Haluttiin jättää se optio, että jos kolme harrastuskertaa viikossa on liikaa, yhden voi tiputtaa pois. Luistelukoulu maksaa syksyltä 140€ (kun kertoja on yksi viikossa) ja sen lisäksi luistimet maksoivat hieman päälle 100 euroa ja luistelupuku n. 80 euroa.

Tällä hetkellä me päästään vielä huomattavasti edullisemmin harrastusten kanssa, kuin vaikka sitten, kun lapset ovat kaikki kouluikäisiä. Meidän lasten harrastukset on varusteiltaan myös ainakin tällä hetkellä suhteellisen edullisia. Katsotaan mikä on tilanne sitten, jos joku alkaa harrastaa kilpatasolla tai ihastuu esimerkiksi ratsastukseen tai jääkiekkoon. Harppaus leikki- ja kouluikäisten harrastusten hinnoissa kertojen kasvaessa on kyllä suuri, mutta olihan se ihan tiedossa, että ei useampi kerta viikossa tule siihen päälle ilmaiseksi.

Meille harrastusten suhteen tärkeintä on ehdottomasti tukea lapsen omia kiinnostuksen kohteita. Me ei tulla koskaan pakottamaan meidän lapsia harrastamaan mitään, mikä ei heitä itseä kiinnosta. Halu harrastaa lähtee meillä kotona aina lapsista itsestään. Ollaan juteltu paljon erilaisista harrastusmahdollisuuksista ja lapset tietävät noin suunnilleen, millaisia kaikkia erilaisia harrastusvaihtoehtoja heidän ikäisille on olemassa. Tai ainakin isommat tietää. Niistä he saavat valita oman mielensä mukaan, mitä haluavat tehdä.

Aina jos lapsi on innostunut uudesta harrastuksesta ja tullut kertomaan siitä meille vanhemmille, ollaan tuettu ja kannustettu. Sitten ollaan yhdessä mietitty milloin ja miten lapsi voisi sitä harrastaa. Esimerkiksi meidän 6v kiinnostui luistelusta viime syksynä ehkä syys-lokakuussa (sen jälkeen kun kaikki ryhmät olivat jo täynnä) ja juteltiin yhdessä, että mikäli hän on siitä vielä myöhemminkin kiinnostunut, voin ilmoittaa hänet kevääksi tunneille, kun ilmoittautumiset avautuvat jälleen. Hän jaksoi odottaa kärsivällisesti ja oli ihan yhtä innoissaan vielä keväällä, kun pääsi sitten tunneille mukaan.

Meille on tärkeää myös se, että lapsi ei uuvu harrastusten myötä. Joskus kivatkin asiat voi uuvuttaa, jos niitä on liikaa. Lapsen arjessa pitää olla tarpeeksi aikaa koululle, läksyille, ruualle, nukkumiselle, perheen yhdessäololle, kavereille ja harrastuksille, mutta ehdottomasti myös vapaalle leikille ja olemiselle ja sille, että välillä olisi jopa tylsää. Siksi kuulostellaan tosi herkällä korvalla lasten fiiliksiä harrastuksiin lähtemisestä ihan joka viikko.

Mitä teidän lapset harrastavat? Kuinka paljon käytätte lasten harrastuksiin rahaa? Mitä olette itse harrastaneet lapsena tai nuorena? Kuinka paljon teillä kuluu viikossa aikaa lasten harrastuksiin?