Tämä viikko on ollut jotenkin ihan uskomattoman pitkä, tuntuu kuin tässä olisi mennyt jo ainakin kaksi tai kolme viikkoa maanantaista, vaikka siitä on mennyt vasta muutama päivä. Ihan tavallista arkea me ollaan tässä eletty, ennen kuin ensi viikolla ajetaan taas kohti Oulua, ja hautajaisia. Jotenkin ajatukset on vähän sumussa, vaikka melko normi arkea onkin ollut. Ei suru ole joka hetkessä läsnä, ei lasten kanssa voi jatkuvasti olla suremassa ja miettimässä, mikä on hyvä. Paljon on mahtunut nauruakin tähän viikkoon, siitä lapset pitävät huolen. Mutta tietysti kun pysähtyy miettimään, se suru nousee heti pintaan.

Otto kävi esikoisen eskariryhmän ja muiden isien kanssa isänpäiväluistelussa jäähallissa, ja keskimmäisen päiväkodissa isänpäiväaamiaisella, onneksi eivät olleet samana aamuna niin hän pääsi molempiin. Ihan huippua että tällaisia juttuja järjestetään, en muista että silloin kun olin itse pieni olisi ollut mitään erityistä huomioimista vanhemmille korttien tekemisen lisäksi. Mä tein aina isänpäiväksi kortin mun äidille ja mun papalle, ja sekin oli ihan hauskaa, mutta jotenkin siinä on sellaista spesiaalifiilistä, kun vanhempi tulee hetkeksi mukaan päiväkotiin tai eskariin.  Ainakin meidän lapset on aina ihan innoissaan.

Meillä on vielä puolitoista viikkoa Oton vanhempainvapaata jäljellä, ennen kuin uusi arki alkaa. Suurin osa vietetään siitä ajasta Oulussa, mutta muutama päivä on vielä kotonakin jäljellä. Ollaan koitettu ottaa siitä kaikki irti, käydä lounaalla vauvelin päikkäriaikaan, ottaa kuvia, ajella yhdessä presseihin ja tehdä spontaaneja juttuja. Kohta meillä koittaa ihan toisenlainen arki, ja kieltämättä se vähän jo jännittää. Mutta koitetaan elää hetkessä ja ottaa irti kaikki näistä yhteisistä päivistä joita meillä vielä on. Eikä se uusi arki huono juttu ole ollenkaan, se on vaan taas sitten erilaista. Ajatuksia uudesta arjesta on luvassa enemmänkin täällä blogin puolella, ja Ottokin meinasi tässä vanhempainvapaan aikana palata vielä sorvin ääreen, joten Akkavaltaa on luvassa tässäkin kuussa.

Viikonloppuna on luvassa perinteistä Isänpäivä-aamupalaa ja muuta puuhaa, harrastuksia & ulkoilua, sitä perinteistä. Tänään tehtiin radikaali päätös ja siirrettiin lasten karkkipäivä lauantailta perjantaille, koska vaan tuntui siltä. Vuokrattiin Viiru & Pesonen Paras joulu ikinä -elokuva, ja löhöttiin sohvalla peittojen alla karkkia mutustamassa. Löysin muuten ananaskonvehteja irtokarkkihyllystä, siis mun unelma on toteutunut. Ei tarvitse enää ostaa konvehtirasiaa neljän ananaskonvehdin takia, kun voi ostaa pussillisen pelkkiä ananaskonvehteja. Niin tein just tänään. Lapsia nauratti mun karkkipussi kun siellä oli vain yhtä sorttia, mutta musta se oli just passeli. Ananaskonvehteihin ei voi kyllästyä!

Ihanaa ja rauhallista viikonloppua kaikille sinne <3

Tämän vuoden Pyhäinpäivä on kolahtanut kovemmin kuin monena muuna vuonna yhteensä, kun mun mummu on niin paljon ajatuksissa juuri nyt. Ollaan silti vietetty mukavaa viikonloppua ja nähty ystäviä ja läheisiä, ja onneksi heidän ja oman perheen kanssa ajan viettäminen vie myös niitä ajatuksia mukavampiinkin juttuihin.

Eilen meille tuli Oton pikkuserkku ja meidän lasten sokeriserkut (kiitos rakkaat lukijat tämän termin opettamisesta, hih) kylään, ja nappasin sokeriserkuista joulukorttikuvia siinä samalla. Vietettiin kiva touhuntäyteinen päivä porukalla, lounaaksi valmistettiin ”Karvaisia nakkeja”, ja iltapäivällä nautittiin vielä pullakahvit. Lapset leikkivät kivasti yhdessä, ja oli ihana nähdä pitkästä aikaam kun yleensä nähdään melkein joka viikko, ja nyt tuli meidän reissun takia taukoa.

Tänään me syötiin ruuaksi jouluruokia, sillä mulla on yksi kiva projekti käynnissä ja valmistin tänään aamulla siis jouluruokia. Jouluruuat valmistuivat vähän modernimmalla twistillä tällä kertaa. Mutta siitä varmasti lisää myöhemmin! Oli kyllä ihan kiva maistella lanttulaatikkoa taas melkein vuoden tauon jälkeen, joulukuume sen kuin kasvaa.

Jouluisan päivällisen jälkeen vietettiin kuitenkin taas vähän syksyä, ja lähdettiin ulkoilemaan tuonne +10 asteen lämpimään syysilmaan. Käytiin lasten kanssa pyörä- ja potkulautalenkki ja pysähdyttiin vielä leikkipuistossa, vaikka oli jo aivan pimeää. Se oli lapsista tosi jännittävää, vaikka kellokaan ei ollut kuin viisi. Puisto oli ainakin ihan tyhjä niin pääsi heti kaikkiin keinuihin ja muihin vempeleisiin. Käyttekö te talvella puistossa iltaisin, vai ainoastaan valoisan aikaan? Mietin kun yleensä puistossa on hulluna perheitä ja nyt ei ollut yhtään ketään, että johtuiko pimeydestä, vai siitä että tänään oli Pyhäinpäivä. No, yhtä kaikki meillä oli oikein nasta puistoreissu.

Kun tultiin kotiin, alettiin heti kaivertamaan meidän kurpitsoita tyhjäksi. Joku ehkä muistaakin, että käytiin kuukausi sitten hakemassa Halloween -kurpitsat ihan oikealta kurpitsatilalta, mutta ne odottelivat meidän jääkaapissa sitä Halloweenia. Halloween oli ja meni jo viime viikonloppuna kun oltiin Oulussa (tai tiistaina 31.10.), mutta päätettiin juhlia Pyhäinpäivää sitten kurpitsan kaiverruksella tänään. Se oli aika hauskaa puuhaa. Mä piirsin ääriviivat ja Otto leikkasi kuviot, ja siitähän tuli ihan jees vaikka itse sanonkin!

Tuli tästä Pyhäinpäivästä mukava päivä, vaikka näin iltaa kohti ajatukset menevätkin taas vähän surullisemmille vesille, kun  on aikaa ajatella lasten nukkuessa. Onneksi me vuokrattiin Oton kanssa Bad Moms, ja aletaan kohta katsomaan sitä, niin jos se vaikka vähän kutkuttaisi nauruhermoja.

Ihanaa Pyhäinpäivän iltaa kaikille ja hyvää yötä <3

Moikka! Me tultiin eilen kotiin Oulusta, ja tänään alkoi taas ihan normi arjen pyöritys. Vaikka haikea fiilis seuraa mukana, on ihan kiva päästä taas arkeenkin kiinni. Puolitoista viikkoa Oulussa oli ainutlaatuista aikaa joka ei ainakaan multa unohdu ikinä, mutta nyt on hyvä olla kotonakin. Kyllä puhelinta tulee vilkuiltua vähät väliä, pelkään sitä puhelua koko ajan. Mutta ei auta kuin mennä eteenpäin. Onneksi lapset pitävät kiinni arjessa, ja tässä hetkessä, eikä heidän kanssaan voi välttyä nauramasta joka päivä. Otetaan jokainen päivä vastaan sellaisena kuin se tulee, eikä murehdita etukäteen.

Helsingissä on ollut aivan mielettömän upea ja aurinkoinen päivä, ja koti on kylpenyt valossa. Sain hyvin työviikonkin vauhtiin lomailun jälkeen, kun on ollut niin otolliset olosuhteet kuvaamiselle. Aurinko piristää ihanasti. Olin iloisesti yllättynyt siitä että mun huonekuusi ja aloe vera olivat vielä elossa täällä, vaikka oltiin niin pitkään poissa.

Pelkäsin että huonekuusi ei selviäisi meidän poissaolosta, mutta onneksi olin väärässä. Tänään on lokakuun viimeinen päivä, kyllä sitä saa pikkuhiljaa alkaa luomaan joulutunnelmaa kotiin muutenkin kuin huonekuusella. Eilen autolla ajellessa kuunneltiin Spotifystä Suomen 50 viraalisinta -listaa, ja sieltäkin löytyi jo joululaulu, nimittäin Sylvian Joululaulu raskaampana versiona. Oli aika jees, vaikka ei Tulkoon Joululle mikään pärjääkään.

Oulussa oli eilen ihan täysi talvi, lunta vaikka muille jakaa, mutta Helsinki on vielä syksyisempi. Saapa nähdä milloin täällä saa nauttia lumesta. Meidän pitää ainakin laittaa piha talviteloille ennen seuraavaa lumipyryä, paviljonkikin on vielä paikoillaan eikä sille taida tehdä kovin hyvää, jos se jää kunnon lumivaipan alle. Pitää muutenkin tehdä lapsille tilaa rakennella lumiukkoja, lumilinnoja ja muita talven ihanuuksia. Vaikka voihan se olla että nyt kun tässä tulevista lumista intoilen, että saadaan seuraava lumipyry vasta joulun jälkeen jos silloinkaan, hah.  Mutta onneksi talvella on paljon kaikkea muutakin kivaa mitä voi tehdä.

Kiitos vielä hurjasti teille kaikille kauniista sanoista, tuesta ja viesteistä. Tiedän että kiitin jo, mutta en voi lakata hämmästelemästä ikinä sitä, miten ihania tyyppejä te kaikki olette. Saan teistä ihan valtavasti voimaa ja hyvää mieltä, ja vaikka haluan ehdottomasti jakaa positiivisuutta itse ympärilleni, saan sitä tuplasti takaisin teiltä <3

Keskustelut lapsiperheiden arjesta ennakkoluulojen pohjalta

Törmään usein sosiaalisessa mediassa keskusteluihin aiheesta, ”en halua lapsia syystä [lisää yleistävä perustelu], mitä mieltä olette vapaaehtoisesta lapsettomuudesta?”. Usein näissä keskusteluissa perustellaan vapaaehtoista lapsettomuutta esimerkiksi sillä, että on itse isosta perheestä ja tietää siten, millaista se lapsiperheen arki on eikä halua sellaista itselle. Toinen suosittu perustelu on että ”en jaksa kuunnella huutoa ja kiukuttelua ja sitähän ne lapset tekevät”.

Ihan heti alkuun haluan sanoa, että mulla ei ole mitään sitä vastaan jos joku ei halua lapsia, se on musta ihan täysin ok! Mutta mun mielestä ei myöskään kannata viljellä totuutena ympäriinsä yleistyksiä siitä, millaista kuvittelee lapsiperheiden arjen olevan, jos ei sitä ole itse vanhemman roolissa kokenut.

Esimerkiksi jos on vaikka itse isosta perheestä, eihän se tarkoita että oma arki olisi samanlaista vaikka yhden lapsen kanssa, tai edes kymmenen lapsen kanssa. Koska ei kyse olisi samoista lapsista, samasta perheestä tai samanlaisesta elämästä. Tai jos on nähnyt kaupassa tai bussissa huutavan tai itkevän lapsen, ei se tarkoita että kaikki lapset on sellaisia ja tekee sitä. Jokainen lapsi, jokainen perhe, jokainen vanhempi on yksilö. Yhden, kahden tai edes viiden ulkopuolisen kokemuksen perusteella ei voi kukaan sanoa millaista lapsiperheiden arki yleisesti on.

En missään nimessä kiistä sitä, etteikö arkeen lasten kanssa mahdollisesti kuuluisi rankkojakin hetkiä, uhmaa, räkää, itkua, oksennustauteja ja riitojakin, mutta silti jokainen perhe on silti omanlaisensa. Vanhemmilla on valta viedä oman perheen arkea itse haluamaansa suuntaan. Jos ei itse vaikka tykkää ajatuksesta että perheessä olisi viisi lasta, aina kiire ja kauhea stressi, ei kannata tavoitella itselleen sellaista elämää. Se ei silti tarkoita että kaikilla viiden lapsen perheillä olisi aina kiirettä tai stressiä, tai että yhden tai vaikka seitsemän lapsen kanssa elämä olisi sellaista. Joillakin varmasti on, toisilla taas ei.

Omasta arjesta oman näköistä

Kannatan ehdottomasti sitä, että rakentaa oman elämänsä omien voimavarojensa ja toiveidensa mukaan, eikä muiden odotusten tai yleisen tavan vuoksi. Jos siis ei halua nähdä itseään vanhemman roolissa ikinä, siinä ei mun mielestä ole mitään vikaa. Ei kaikkien tarvitse ryhtyä vanhemmiksi. Elämä ilman lapsia on varmasti aivan yhtä merkityksellistä kuin lasten kanssa. Kyse on vain siitä, mitä kukin elämältään haluaa.

Kannattaa kuitenkin miettiä tarkkaan mistä se ajatus kumpuaa, että ei halua lapsia, sillä tuntuu että monet etenkin nuoret vaan juttelevat keskenään näiden ennakkoluulojen pohjalta, eivätkä ole miettineet asiaa sen syvällisemmin. Onhan se nyt ajatuksena aivan kummallinen jos lähtee sitä ihan todella miettimään, että koska on nähnyt yhden lapsiperheen jollaista ei haluaisi itselleen, olisi omakin lapsiperhearki varmasti sellaista kuin sillä perheellä.

Mun mielestä olisi ikävää ajatella, että joku oikeasti vaikkapa tykkää lapsista, ja vähän jopa haaveilee, mutta ei uskalla ryhtyä tuumasta toimeen haavetta tavoittelemaan ennakkoluulojen takia. Jos on lukenut vaan niitä ennakkoluuloja, tai nähnyt vain niitä negatiivisia puolia, mutta ei koskaan mitään positiivista, voi varovainen haave jäädä toteuttamatta. Tai voi olla että parisuhteessa toinen osapuoli haluaa lapsia, mutta toinen ei, näiden stereotypioiden vuoksi. Ja stereotypioiden vuoksi luulee, että itsellä ei ole valtaa vaikuttaa siihen oman lapsiperheen arkeen, vaan ”se nyt vaan on sellaista”.

Omalle perheelle sopivat valinnat

En halua väittää että jokaisella olisi valta tehdä omasta elämästään juuri sellaista kuin haluaa, sillä tiedän itsekin kokemuksesta että ei elämä vaan aina mene niin kuin toivoisi. Jos mun elämä olisi mennyt aina niin kuin itse toivon, ei mun äiti olisi esimerkiksi koskaan sairastunut vakavasti. Jokainen voi silti tehdä siitä omasta arjestaan sellaista kuin itse haluaa, niiden korttien puitteissa mitä on saanut. Sitä ei aina voi valita mitkä kortit saa, mutta sen voi, miten niihin suhtautuu.

Olen elämäni aikana nähnyt ihan hurjan määrän erilaisia perheitä, elämäntilanteita, lapsia ja vanhempia. Joillakin perheillä on sellainen arki tai sellaiset lapset jotka ottaisin ilomielin itselleni koska tahansa.  Toisilla taas sellaiset joita en osaisi kuvitella itselleni mitenkään päin, mutta se ei tarkoita etteikö se toimisi heillä itsellään. Joidenkin perhe-elämä ei toimi ja surullisiakin tarinoita kuulee joskus. Meidän oma perhe ja arki on juuri sellaiset jotka me vanhemmat ollaan rakennettu ja toivottu. Meidän elämä lasten kanssa on meidän näköistä. Ei varmasti toimisi kaikilla, mutta toimii meillä loistavasti.

Eihän kukaan jätä vaikkapa polkupyörää ostamatta sen takia, että naapurin Pekalle sattui huono pyörä jossa on koko ajan jotain rikki,  tai koska Pertillä on maastopyörä vaikka itse tarvitsisi city-pyörän, tai koska Sirpan pyörä on pinkki, vaikka itse ei pidä pinkistä. Jokainen ymmärtää että on olemassa erilaisia pyöriä, ja erilaiset polkupyörät sopivat erilaisille ihmisille. Jos haluaa polkupyörän, kannattaa valita itselle sopiva pyörä, pyöräillä sinne minne itse haluaa, ja jättää pyörä kotiin silloin kun siltä tuntuu. Kaikkia pyöriä joutuu huoltamaan, renkaita täyttämään ja joskus paikkaamaan, sellaista se pyöräily joskus on. Se ei silti tee pyöräilystä huonoa asiaa, tai tarkoita että edellä mainittujen seikkojen takia ei kannattaisi pyöräillä ollenkaan.

Lasten kanssa voi tehdä juuri niitä asioita mitä itse haluaa

Ei pitäisi yleistää tässäkään asiassa, vaan luottaa itseensä ja omaan kykyyn vaikuttaa asioihin. Sillä omasta elämästä, lasten kanssa tai ilman, voi muokata itsensä näköistä. Jos rakastaa matkustaa, voi matkustaa lasten kanssa. Jos inhoaa sisäleikkipuistoja mutta rakastaa museoita, voi lasten kanssa käydä museoissa. Jos tykkää käydä kahvilla pienissä söpöissä kuppiloissa, kannattaa käydä niissä, yksin ja lasten kanssa. Jos rakastaa tehdä ruokaostokset kauppahallissa, niin voi edelleen tehdä, ei missään lue että lapsiperheen on pakko käydä Prismassa ja ottaa auto-ostoskärryt (niinkuin me usein tehdään, hah). Jos tykkää ottaa äkkilähtöjä, kannattaa pitää lapsen passi ajan tasalla. Jos pitää reppureissaamisesta, kannattaa lapsen kanssa hommata kantoreppu. Jos rakastaa käydä yökerhossa tanssimassa aamuneljään, voi niissä käydä edelleen. Jos rakastaa hitaita ja rauhallisia aamuja, voi niitä viettää lasten kanssa.  Jos tykkää luistella, voi edelleen sitä harrastaa, ja joskus ottaa lapsenkin mukaan luistelemaan.

On ihmisiä jotka eivät halua tehdä mitään asioita ikinä lasten kanssa, tai jolle riittää vaikka kummilapsen tai veljen tytön seura joskus ja jouluna. Silloin ei kannata edes yrittää lasta. Mutta jos olet ihminen joka rakastaa yleisesti ”aikuisten juttuina” pidettyjä asioita, ja pelkäät että lapsen takia niitä ei voisi enää tehdä, ei kannata pelätä. Koska se ei ole totta.

Haastan jokaisen mun blogia lukevan vanhemman kommentoimaan jotain positiivista omasta arjesta tähän, koska haluan kumota vahvassa istuvia ennakkoluuloja! Mikä on parasta mitä lasten kanssa voi tehdä? Mitä sellaista teet edelleen, minkä pelkäsit menettäväsi lapsen saatuasi? Mistä asiasta lapsi on tehnyt elämässä parempaa kuin ennen? Jaa se täällä! Haluan näyttää, että jokainen perhe on erilainen, ja elää omanlaistaan elämää. Haastan myös toiset bloggaajat tarttumaan tähän aiheeseen, koska mitä useampi puhuu positiivisesti lapsiperheiden puolesta, sitä useampi väärä ennakkoluulo kumoutuu! 

Pitkästä aikaa ajattelin että kurkataan mun puhelimen arkikuviin, niihin arkisiin näpsyihin joita on tullut napattua aina kun on sattunut joku hauska tilanne. Ne eivät ehkä ole väritykseltään, valotukseltaan tai tarkkuudeltaan niitä joita olisin ekana laittamassa blogiin tai somekanaviin, mutta niissä on sitäkin enemmän fiilistä! Näitä postauksia on niin kiva tehdä aina välillä, ja kurkistaa samalla kuluneisiin viikkoihin.

1. Päikkäreillä vauvakaverin kanssa <3 2. Ihana vastaherännyt vauveli 3. Velmu oppi kiipeämään portaisiin ja yritti tehdä sitä koko ajan 4. 4v ulkoiluttaa mummun Armas-koiraa.

1. Vauva lempipuuhassaan: tuijottamassa autoja ja päristelemässä ikkunassa 2. Fenty Beautyn meikkivoiteet sephorassa, Otin kuvan kaverille jolle ostin kyseistä meikkivoidetta jota ei Suomesta saa 3. Mummun sylkyssä on hyvä nukkua <3 4. Minityyppi ajelulla potkumopolla BR-lelussa, pitäisköhän tällainen hommata kotiinkin? Sen verran hitti tuntui olevan jo.

1. Imetyshetki shoppailun keskellä 2. Fries! Oli pakko ottaa kuva kun kerrankin tuntui että oli meikit kivasti. Tässä kuvassa tosin silmät ihan sikkaralla, ei tuosta taida koko meikkejä edes nähdä! 3. Esikoinen Tunnelbanassa 4. Aamupalaa laivalla, paljon munakokkelia ja minilettuja ja hedelmiä ja vihanneksia.

1. Kotiinpaluu laivalta, Otto oli meidän kuormakamelina metrossa tottakai. 2. Mielettömän hyvää riimikaritsaa työlounaalla alkupalaksi 3. Ja aivan ihanaa nieriää pääruuaksi, siis herranen aika toi oli herkullista! 4. Tää on taas näitä ”meikit on ihan kivasti, otanpa siis selfien” -selfieitä. Sanokaa pliis että joku muukin ottaa kuvan aina sinä päivänä kun jaksaa meikata. 😀

1. Bageleita ja Pumpkin Spice Lattea ystävän kanssa aamiaiseksi, nam! 2. Kuopus ekaa kertaa HopLopissa, tykkäsi muuten kovasti! 3. Sovituskoppiin ahtautuneena vaunujen kanssa. Tää mekko ei ollut kyllä yhtään mun juttu, mutta tulipahan sovitettua. Ei lähtenyt siis mukaan. 4. Oton veli teki meille herkullista suppilovahverokeittoa lounaaksi, se oli niin hyvää että pakko pyytää resepti itsellekin.

1. Pressitapahtuman herkulliset antimet 2. Äidin iloinen rakas, tää oli vielä niin lämmin päivä että herkuteltiin terassilla illalla, olispa vieläkin yhtä lämmintä! 3. Paitsi että odotan että saan pukeutua tähän kultaiseen toppatakkiin, niin ei haittaa jos onkin vähän viileämpää! 4. Tässä nukkuu vauveli esikoisen balettitunnin aikana. Ympärillä kävi hurja kuhina ja älämölö, mutta hän vain nukkui tyytyväisenä.

Mun silmiin syyskuu näytti ainakin siltä että tuli syötyä paljon herkullista ruokaa! Ja niin totta tosiaan tulikin. Toivottavasti lokakuusta tulee yhtä herkullinen kuin viime kuu oli.

Ihanaa keskiviikkoa kaikille <3