Huomenna on perinteisen vuosikatsauksen vuoro, mutta halusin laittaa vuotta pakettiin myös vähän toisella tapaa tänä vuonna. Nyt otetaan nimittäin katsaus siihen, mistä TE olette tykänneet eniten tänä vuonna, ja mitä täällä ja muissa kanavissa on tapahtunut tänä vuonna. Mä olen ihan häkeltynyt siitä, miten monia uusia ihania tyyppejä meidän seuraan on liittynyt ja miten monia tuhansia kommentteja ja viestejä te olette jättäneet.  Onneksi myös te vanhat tutut olette pysyneet mukana. On ollut ihan mielettömän hienoa jakaa tämä vuosi juuri teidän kaikkien kanssa.

Katsoin Google Analyticsista suosituimmat postaukset tänä vuonna julkaistujen postausten joukosta, ja jopa vähän yllätyinkin joistakin listalla mukana olevista! Osa postauksista oli itselleni niitä kaikkein tärkeimpiä ja henkilökohtaisimpia myös, ja osa taas oli sellaisia, että en niitä kirjoittaessani todellakaan arvannut, että ne päätyisivät vuoden lopussa tälle listalle. Yhtä kaikki olen iloinen siitä, että olen onnistunut tuottamaan sisältöä, joka herättää tunteita ja ajatuksia ja reaktioita teissä.

Vuoden luetuimmat postaukset 2018

1. Tuleeko meille neljäs lapsi 

#Maharauha. Mulle kaikkein suurin ja tärkein postaus tänä vuonna, sillä tämä herätti niin monia tuntemuksia itsessänikin. Sain teiltä satoja viestejä koskien tätä aihetta, ja niin moni jakoi omiakin kokemuksia, että olin ihan ällistynyt. Tämä aihe on super tärkeä, eikä siitä puhumista saa lopettaa, ennen kuin jokaiselle meistä on taattu maharauha.

2. Kuka teille kirjoittaa vuodesta toiseen

Kirjoitin oman elämäntarinani ylös tiivistettynä yhteen postaukseen vuoden alussa. Siitä voi lukea kaiken olennaisen, mitä mun elämässäni oli viime tammikuuhun mennessä tapahtunut. Sen kirjoittaminen oli itselleni sellainen puhdistava ja voimaannuttava prosessi. Oli jotenkin tosi hyvä käydä läpi, mitä kaikkea elämässä onkaan tapahtunut näiden kaikkien ohikiitävien vuosien aikana.

3. Mitä ekaluokkalainen tarvitsee mukaan reppuun (kaupallinen yhteistyö)

Tämä yllätti totaalisesti nousemalla listan kolmanneksi! Postauksessa esiteltiin ekaluokkalaisen tarvikkeita ja jaoin muistilistaa siitä, mitä ekaluokkalainen tarvitsee. Oli huikeaa, miten monet opettajat ja kokeneemmat vanhemmat intoutuivat jakamaan omia vinkkejään. Toivottavasti tämä voi toimia vinkkipankkina myös ensi vuonna ekaluokkalaisten vanhemmille.

4. Pakkaspäivän asu Kalliossa & mistä parhaat mustat farkut 

Myös tämä oli aivan todellinen yllätys! Postaus ei ollut mikään maailman tunteikkain kirjoitusprojekti itselleni, mutta luulen, että tässä merkitsee se, että aika moni muukin mun lisäksi etsii niitä parhaita mustia farkkuja. Onneksi postauksen kommenttiboksi onkin täynnä vinkkejä ja kokemuksia parhaista mustista farkuista, joten toivottavasti moni on löytänyt itselleen täydellisen mustan farkkumallin tämän avulla. Mä ainakin olen, joten kiitos teille siitä!

5. Perhekasa

Yksi tuoreimmista listalla mukanaolijoista on postaukseni Perhekasa marraskuulta. Siinä kerron mikä ihme se sellainen perhekasa on, ja miksi se on meille niin tärkeä ja ihana juttu. Tämä on myös se postaus, jonka pohjalta päädyin tekemään #Maharauha -postauksen. Tämän postauksen kuva kun innoitti monia spekuloimaan onko meille tulossa neljäs lapsi. Se varmasti omalta osaltaan nosti tätä listasijoitusta.

6. Me etsitään omaa kotia

Mä kyselin teiltä vinkkejä ja paljastin, että me etsitään omaa kotia. Aloitettiin katselu lokakuussa, ja edelleenkin katsellaan. Ollaan käyty katsomassa joitakin asuntoja, ja meidän piti mennä myös erään talopakettifirman taloesittelyyn, mutta ei päästy juuri silloin paikalle, ja nyt esittelyt ovat olleet joulutauolla. Ei olla vieläkään ihan varmoja siitä mitä halutaan, ja monet erilaiset vaihtoehdot tuntuvat edelleen yhtä kiinnostavilta, mutta täysin eri tavalla. Ollaan kumpikin aivan yhtä pihalla siitä, mitä halutaan, ja siksi ei varsinkaan aiota kiirehtiä. Pidetään silmät auki ja seurataan, koska halutaan uskoa, että kun se meille oikea ratkaisu osuu kohdalle, me osataan tarttua siihen.

7. Tätä kukaan ei kerro äitiydestä 

Listasin asioita, jotka itselleni tulivat yllätyksenä äitiydessä, kuten sen, että tiukat housut saattavat aiheuttaa menkkakipumaista jomottelua vielä pitkään synnytyksen jälkeen. Näitä listojahan on netti pullollaan, mutta halusin itse yrittää koostaa sellaisen listan, jossa olisi kaikista muista täysin poikkeavia juttuja, eli juuri niitä, joilta ei yleensä näiltä listoiltakaan löydä. Teidän kommenteista päätellen onnistuin tässä, ja kommenttiboksiin tuli hurjasti vertaistukea ja lisää näitä vaiettuja aiheita.

8. Mikä on meidän positiivisen arjen salaisuus

Multa kysyttiin, että ”Mikä on positiivisen arkenne salaisuus? Eikö teillä koskaan herätä 8:n yösyötön jälkeen pukluun korvassa, vedetä itkupotkuraivareita kun vauva ei saa korvaansa irti päästään, levitetä mustikkapuuroa merkkivaatteille ja käytetä päivässä sanaa ”ei” kolmesti minuutissa?” ja mä vastasin kysymykseen kokonaisella postauksella. Tämä on ehdottomasti itselleni tärkeä postaus, jonka kirjoittaminen oli suorastaan terapeuttista. Purin siihen ne kaikki ajatukset, joita jo vuosien ajan oli herännyt joka kerta kun luin spekulointia kulisseista ja siloitellusta somearjesta (omastani ja muiden).

9. Näin lopetin yöimetyksen

Yöimetys loppui melkein vuosi sitten keväällä, ja halusin kirjoittaa ylös, mitkä keinot auttoivat meitä onnistumaan siinä. Toivottavasti tämä postaus on auttanut muitakin yöimetystä lopettelevia tekemään siitä edes karvan verran helpompaa. Postauksen kirjoittaminen oli tosi tunteikasta, koska yöimetyksen myötä meidän vauvasta tuli yhä enemmän taapero, omatoiminen pikkutyyppi, joka alkoi nukkumaan omassa sängyssä perhepedin sijaan. En voi uskoa, että se pikkutyyppi täyttää pian kaksi vuotta! Mutta nyyh, nyt ei mennä vielä siihen.

10. Kaksikielisyys – kuinka se sujuu nyt 

Kautta vuosien on kaksikielisyys ollut yksi suosituimmista aiheista täällä blogissa, ja niin myös tänä kesänä, kun tein pitkästä aikaa tilannekatsausta siihen. Ensi vuonna taapero aloittaa päiväkodin ja keskimmäinen eskarin, joten kaksikielisyyskuulumisia on ihan varmasti luvassa etenkin heidän osaltaan.

Tekoturkis Bubbleroom | Neule Gina Tricot | Musta haalari Zara | Sukkahousut Lindex | Kengät Zara | Hiusdonitsi Gina Tricot | Laukku Gucci |

Olen julkaissut blogissa tänä vuonna tämä postaus mukaanlukien 338 postausta, ja nämä ovat niistä kymmenen kaikkein luetuinta. Huomenna on tosiaankin perinteisen vuosikatsauksen vuoro, ja perinteisen koko vuoden läpikäymisen lisäksi olen listannut joka kuukaudelle oman yhden suosikkipostaukseni. Ne poikkeavat jonkin verran näistä, eli kannattaa ihmeessä tsekata nekin jos siltä tuntuu.

Kiitos vielä ihan mielettömän paljon tästä vuodesta teille kaikille! Ja jos teillä on jäänyt mieleen joku oma suosikkipostaus tältä vuodelta, tai jotain muita ajatuksia kuluneeseen vuoteen liittyen: sana on vapaa! Ihanaa vuoden toisiksi viimeistä iltaa kaikille <3

PS: Jos vuoden tilastot kiinnostavat, niitä on tänään mun IG Storiesissa mm. vuoden suosituimpien kuvien osalta, sekä esim. kuinka monta kertaa mun blogia on tänä vuonna luettu. 

Menen niihin hotelleihin, ravintoloihin ja tapahtumiin, joiden tiedän olla some-ystävällisiä ja kaunista kuvattavaa.

EN omasta aloitteestani, muiden järjestämien tapahtumien takia toki kyllä. Tämä on oikeastaan vähän paha, sillä katsoin juuri meidän lomakuvia Kreikasta uudelleen, kun olin selannut yhden fanittamani instaajan feedin kuvia Kreikasta. Meidän kuvat on täynnä värejä, lasten liukumäkiä, strutsikuvioisia UV-pukuja ja hahmoilla varustettuja pillimehuja. Ehkä siksi mulla on vain 14,7 tuhatta instaseuraajaa, kun mun instafeedi ei ole tarpeeksi someystävällinen. Vaikka rakastan estetiikkaa ja kauniita kuvia, arvotan hyvän fiiliksen, viihtyvyyden ja oman perheen ”näköisyyden” aina kaikkea muuta korkeammalle. Eli EI, kun itse valitsen, en koskaan mieti someystävällisyyttä, vaan sitä, missä meillä on paras olla.

Sisustan, teen kattauksen tai pukeudun niin, että niistä saa hyviä kuvia.

Silloin kun olen ottamassa sisustus- kattaus- tai asukuvia, niin toki ovat kuvat myös mielessä. Järjestelen kotona, teen kauniin kattauksen tai laitan sellaisen asun päälle, jonka haluan ikuistaa. Mutta en ole sisustanut meidän kotia sen mukaan, mikä näyttää hyvältä kuvissa, vaan mistä meidän perhe tykkää. Siksi meillä on olohuoneessa aina vähän liikaa tavaraa, ja pöytä ei ole upean näköistä käsiteltyä puuta vaan halpaa valkoista kalustelevyä, joka on helppo pyyhkiä puhtaaksi. En ole ostanut vaatteita kuvat mielessä, vaan omia pukeutumistarpeitani ja mieltymyksiäni ajatellen. Kattauksen kanssa varsinkin olisi parannettavaa, sillä mulla on todella vähän sellaista ”kattausrekvisiittaa”. Meidän arkikattaukset koostuvat Ikean laseista, Teema-lautasista, ja sekalaisista aterimista. Ei kovin instakamaa, eh?

En ota itsestäni kuvia, enkä Insta stories -videoita, joissa minulla ei ole meikkiä.

No otan todellakin! Meikittömyys on ihan normijuttu eikä mikään uroteko.

Teen asioita ja kerron asioista blogissa, joiden tiedän tukevan omaa brändiäni.

Kyllä ja en. Esimerkiksi yhteistöissä olen tosi tarkka siitä, millaisiin yhteistöihin suostun. Mulla on super tarkat kriteerit, ja kieltäydyn usein monista tarjouksista, jotka eivät istu omiin arvoihini. Mun oma brändi perustuu mun omiin arvoihin, ja itse asiassa mun blogista on myös tehty opinnäytetyönä brändianalyysi viime vuonna. Se oli todella mielenkiintoista luettavaa mulle. Vaikka tavallaan tiedän, millainen mun brändi on, ja haluaisin kaiken sisällön tukevan sitä, se ei aina onnistu koska mä olen kuitenkin ihminen, ja ihmisenä myös ristiriitainen. Joskus siis julkaisen myös asioita, jotka eivät oikeastaan istuisi omaan brändiini, mutta koska tärkein osa mun brändiä (mun mielestä) on AITOUS, on niiden asioiden julkaisu perusteltua. Ja silloin kun istun tässä naputtelemassa suoraan sydämestä, ei brändin rakennus ole mielessä. Mulle se brändi on vaan se yleinen fiilis, minkä haluan mun persoonasta, mun blogista ja muista kanavista välittyvän, eikä mikään tiukka ohjenuora jota orjallisesti noudatan.

Käsittelen kuvat niin, että näytän kauniimmalle.

EN. Toki kuvakulmat valitsen niin, että näytän mahdollisimman edustavalta omasta mielestäni, ja kyllä mä esimerkiksi hillittömän kokoisen monsterifinnin saatan editoida leuasta pois blogia varten, ihan vaan ettei joka toisessa kommentissa sitten lue, että ”sulla on muuten jäätävän kauhea menkkafinni leuassa”.  Insta storiesissa sekään ei ole edes mahdollista, video paljastaa kaiken. Väri ja valo tekevät myös paljon ulkonäölle, ja niitä editoin Lightroomissa. En kuitenkaan harrasta mitään varsinaista ulkonäön muokkaamista editointiohjelmilla, koska se ei vaan ole mun juttu (enkä varmaan edes osaisi). Ihan ilman käsittelyäkin kuvissa on suuria eroja, ja kroppa tai kasvot voivat näyttää aivan erilaiselta ihan vaan kuvakulman tai valon ja varjon takia.

Silottelen elämääni somessa.

EN. Kaikista meidän kohtaamista suurista vaikeuksista, kuten äitini sairaudesta ja mummun kuolemasta olen kirjoittanut, kuten myös pienemmistä jutuista kuten oksennustaudeista, valvomisista, vuodelevoista ja supistuksista ja kaikesta muusta. Mulla on kuitenkin melko tiukat rajat, ja joistakin asioista kirjoitan ympäripyöreästi enemmän kuin henkilökohtaisesti. Pidempi kirjoitus aiheeseen liittyen löytyy otsikolla Mikä on meidän positiivisen arjen salaisuus?

Kadun joitakin blogiyhteistöitäni.

KYLLÄ. En siksi että en voisi seistä tuotteen takana, vaan siksi, että en itse ole saanut aina kaikilta yrityksiltä tai yhteyshenkilöiltä reilua (tai edes asiallista) kohtelua tai palkkiota, lähinnä silloin alkuaikoina. Onneksi olen Indieplacella onnellisesti jo neljättä vuotta (eiks noin voi sanoa, jos on ollut kolme täyttä vuotta ja neljäs on meneillään?) ja Indieplacen kautta kaikki hoituu aina reilusti ja bloggaajan panosta ja näkemystä kunnioittaen.

Bloggaajien elämä on glamourista.

KYLLÄ ja EI. Ihan samat kakkavaipat, flunssakaudet, aikaiset ja nihkeät päiväkotiaamut ja satunnaiset mikropizzalounaat ne multakin löytyy. Mutta bloggaamisen myötä elämässä on myös paljon enemmän ilmaista shamppanjaa, lanseeraustilaisuuksia lasisilla kattoterasseilla, jatkuvia uutuustuotteita, gaaloja ja hienojen ihmisten tapaamista. Joka päivälle olisi jotkut kekkerit, joskus monetkin. Harvoin kuitenkaan tulee käytyä missään, koska se ei-glamourinen puoli mun elämästä on korkeammalla mun prioriteettilistalla. Se on kuitenkin suuri etuoikeus, että saa kutsuja mielenkiintoisiin tilaisuuksiin, ja joskus pääsee jopa ulkomaille asti kokemaan mielettömiä ja eksklusiivisia juttuja, ja silloin kun on sopiva hetki, on upeaa päästä käymään noissa tilaisuuksissa.

Ajattelen hetket Instagram-kuvina.

EN. En osaa tätä, ja se on varmasti yksi syy siihen, miksi mun instafeedi on juuri niin repaleinen värioksennus, kuin alussa kuvailin. Ehkä mun pitäisi harjoitella?

Seuraan Jodelia ja keskustelupalstoja sekä googlaan nimeni tasaisin väliajoin.

EN, koskaan. Opin jo vuosia sitten, että olen paljon onnellisempi, kun en seuraa em. kanavia (no silloin kun opin tämän, ei Jodelia vielä ollut edes olemassa). Olen myös kieltänyt kaikkia mun ystäviä ja läheisiä kertomasta, mitä niissä puhutaan, ja siksi olen onnellisen, autuaan tietämätön. En koskaan myöskään avaa tai julkaise lukijoiden lähettämiä linkkejä ks. palstoille, tai katso screenshotteja. Silloin vielä kun näitä juttuja luin, opin sen, että siellä harvoin puhutaan mitään, mikä olisi totta. Sillä ei ole mitään väliä mikä on totta, vaan juttuja keksitään ihan jatkuvasti täysin hatusta ilman totuuden häivääkään, ja siksi niitä on turha lukea.

Bloggaaminen ei ole oikea työ. 

ON! Mä olen elättänyt itseni ja perheeni jo pitkään bloggaamalla. Bloggaaminen on ihan oikea työ, ja siitä saa ihan oikeaa rahaa, jos pystyy tarjoamaan tarpeeksi rahalle vastinetta. Se taas vaatii tarpeeksi suurta tavoittavuutta. Se, mikä bloggaamisen arvoa työnä vähentää on se, että jotkut edelleen suostuvat tekemään ”yhteistyötä” jotain 5€ arvoisia ilmaislahjoja vastaan, eli tekevät ilmaista työtä. Siksi edelleen mullekin tulee viikottain myös ehdotuksia, että esittelisinkö vaikka mun instaseuraajille jonkun 10€ heijastimen, ja ”saisin arpoa” heille toisen. Huom. se palkkio mulle olisi siis se heijastin ja arpominen. Kukaan ei elä heijastimilla eikä arpomisella, eikä lehdistäkään osteta mainostilaa esim. koiranruualla. Olisi ihan mieletöntä, että kaikki noudattaisivat samoja pelisääntöjä, jollaiset alalle on luotu. Niiden nimi on PINGEthics, käykää allekirjoittamassa (ja noudattakaa) jos koskettaa teitä.

HAASTE:

• Kerro, keneltä sait haasteen.
• Vastaa väittämiin.
• Lisää listaan yksi bloggaamista koskeva väittämä lisää  (ehkä sellainen, jonka olet joskus kuullut) ja vastaa myös siihen itse.
• Lähetä haaste kolmelle muulle bloggaajalle.

Saatu Iinalta, annetaan haaste eteenpäin Elsalle, Emilialle ja Millalle.

Viime viikolla, keskellä kiireisintä työviikkoa, mun puhelimeen kilahti sähköposti: ”Onnea, olet ehdolla Inspiration Blog Awardseissa!”. Olin tietenkin ihan innoissani, ja menin katsomaan, missä kategoriassa mun blogi on ehdolla. ”Arjen sankari”. Selasin muut kategoriani ehdokkaat läpi ja totesin, että olen ihan uskomattoman kovassa seurassa. Ehdokkuus on suuri kunnia mulle useammastakin syystä, eikä vähiten siksi, että edellisestä ehdokkuudesta on jo melkein pari vuotta aikaa ja blogikin alkaa olla enemmän jo konkari, kuin uusi ja raikas tulokas. Olin niin fiiliksissä siitä, että tällaiselle keski-ikäistyneelle blogille löytyi vielä sijaa tuoreiden vaikuttajien ja tubettajien seurasta. KIITOS siitä kuuluu teille!

Ihan alusta asti, sieltä vuoden 2011 toukokuusta, mun blogin kantava teema on ollut nimenomaan arki. Se ihan tavallinen arki jota me joka päivä eletään, ja kuinka siitä arjesta voi tehdä mukavampaa. Arki on yksi sivupalkin runsaimmin sisältöä omaavista kategorioista. Yksi niistä, joista löytyy satoja tekstejä. Arki ei nauti suuren suurta arvostusta yleisesti, mikä on mielestäni huutava vääryys. Siksi olen blogin ensimmäisestä päivästä asti halunnut puhua paremman arjen puolesta. Olen halunnut tuoda esiin sitä, kuinka arki voi olla mukavaa, ja kuinka se arki ihan oikeasti voi olla elämän parasta aikaa, kaukomatkojen tai vuosipäivien sijaan.

Jos arjen sankarilla tarkoitetaan sitä, että näyttää mahdollisimman rankkaa arkea, ja kuinka siitä suoriutuu jotenkuten siitä huolimatta, en varmaan ole arjen sankari. Olen aika kaukana Kikka Vaarasta, ja muista vastaavista ”vertaistuen” ruumiillistumista. Jos arjen sankarilla taas tarkoitetaan sellaista, joka haluaa saada mahdollisimman monen nauttimaan omasta arjestaan, pystyn samaistumaan enemmän. Haluan olla paremman arjen puolestapuhuja, ja siihen pyrin blogissani ja kaikissa muissakin kanavissa päivittäin.

Parempi arki ei mun mielestä tarkoita ruusuilla tanssimista, kaiken saamista valmiina tai kulkemista sieltä mistä aita on matalin. Se tarkoittaa omannäköistä arkea, ja se onkin toinen asia, minkä puolesta olen aina puhunut. Omat valinnat ja ratkaisut on ne mitkä merkitsevät, ei se mitä tai miten muut elämäänsä elävät. Ihana arki syntyy tasapainosta, ja siitä että ne tylsätkin asiat voi tehdä omalla tyylillä.

Näissä kuvissa me ollaan just tultu kotiin päiväkodista, eskarista ja niiden jälkeiseltä kauppareissulta tänään. Nää kuvat on just sitä arkea, mitä meillä on. Pääsiäistipuja ja mäkkileluja lattialla, reppu hujanhajan vaunujen kanssa eteisessä. Tukka pörrössä, nauru kasvoilla.

Mä haluan olla se ilon ja onnen pilkahdus kaiken harmauden keskellä, joka ei suostu kätkemään onneaan. Haluan olla se joka näyttää, että onni asuu niissä lauantaiaamun pitkissä aamiaisissa, joissa lapsi kertoo olevansa isin paras piimäkaveri. Haluan olla se, joka sanoo, että on ihan ok jos et tykkää siitä että jokainen arkipäivä on samanlainen, ja se joka kannustaa ottamaan lapset mukaan ihan kaikkialle rohkeasti. Haluan olla se, joka sanoo, että lasten kanssa voi mennä ja tehdä ihan niin paljon kuin sielu sietää. Se ei ole aina helppoa, ja joskus se on ihan kamalaakin, mutta suurimmaksi osaksi se on erittäin jees. Ja mitä enemmän sitä tekee, sitä enemmän jees ja sitä useammin se on jees. Mä haluan olla se, joka sanoo teille, että te voitte olla omia itsejänne, ja te ootte parhaita juuri sellaisina kuin olette.

Kiitos ihan mielettömän paljon jokaiselle teistä ihmisestä, jotka ehdotitte mun blogia ehdolle awardseihin! Ehdolle pääsyyn siis vaadittiin vähintään sata ehdotusta, joten teidän todellista määrää en edes tiedä, mutta olen kiitollinen ihan jokaiselle. Tämä oli mahtava itsetuntobuusti, ja varmistus itselleni siitä, että oma tyyli on just se paras tyyli. Jos haluat vielä käydä antamassa äänesi minulle, se onnistuu helposti yhdellä klikkauksella TÄÄLTÄ. Voit äänestää useampaa ehdokasta samassa kategoriassa, joten ei ongelmaa vaikka olisitkin äänestänyt jo jotain muuta. Valtavan suuri kiitos teille <3

Kiitos hurjasti kaikille jotka ovat kommentoineet edelliseen postaukseen, tai lähettäneet ihania viestejä. On tullut kyllä niin loistava fiilis siitä palautteesta mitä olen saanut, ja on ollut hienoa kuulla teidän tarinoita ja ajatuksia! Jatkan kommentteihin vastaamista huomenna, kun pääsen viettämään vähän ”normaalimpaa” työpäivää. Alkuviikko on ollut ihan hulinaa, kun kuvattiin maanantaina koko päivä ja tiistaina vielä muutama tunti sitä videoprojektia josta aiemmin mainitsin, ja tänään olin lounastapaamisessa ja kirjan julkkareissa kaksi lasta mukanani. Olipahan äksöniä kerrakseen, voin kertoa. Mutta oli just hauskaa!

Kuvaukset olivat kyllä uskomattoman  mahtava kokemus meille kaikille, enkä malta odottaa lopputulosta. Parasta oli ehdottomasti se huikea porukka jossa päästiin projektia tekemään. Ja se on kyllä myös yksi oman työni parhaista puolista, että pääsen niin usein tutustumaan niin mielettömän hienoihin uusiin ihmisiin. Mä oon just sellainen people person joka rakastaa jutella ihmisten kanssa ja tutustua ja vaihtaa ajatuksia. Se sopii tähän ammattiin kuin nenä päähän. Rakastan myös kliseisiä kielikuvia, kuten olette ehkä saattaneet joskus huomata.

Huomenna mä en aio pistää nenää ulos ovesta ollenkaan, paitsi jos tulee sellainen fiilis että lähden sittenkin nauttimaan upeasta auringosta, jälleen. Tällä viikolla ollaan ulkoiltu yhteensä yli kymmenen tuntia jo alkuviikon kolmen päivän aikana, ja vaikka se on ollut ihanaa, sellainen verkkaripäivä houkuttelisi ihan tosi kovaa. Ehkä huomenna on juuri sellainen päivä? Aamulla puen jalkaan vaan ne samat verkkarit jotka illalla tiputan sängyn viereen lattialle, ja pidän niitä ihan koko päivän.  Juon liian monta kuppia kahvia, ja hengaan lattiatyynyllä taaperon kanssa lukemassa kirjoja. Kuulostaa aika hyvältä suunnitelmalta. Päikkäriaikaan makaan sohvalla tekemässä töitä läppäri sylissä, edelleen niissä samoissa verkkareissa.

Vaihtelu on toinen tämän ammatin parhaista puolista: yhtenä päivänä kuvataan kolme tuntia meren jäällä viimeisen päälle topattuna, toisena edustetaan pr-tilaisuudessa ja tutustutaan uusiin ihmisiin, ja kolmantena makoillaan verkkareissa yksin kotona naputtelemassa konetta. Mä rakastan vaihtelua ja sitä, että yksikään päivä ei ole samanlainen kuin joku toinen. Vaikka olen sosiaalinen tyyppi ja tykkään olla ihmisten kanssa, on välillä ihan best vaan olla ja öllöttää kotona ja naputella sormet sauhuten läppäriä, yksin.

Tosin tässä naputellessani tajusin, että huomenna vietetän Naistenpäivää, ja meillä liittyy siihen ihan oma perinne. Ehkä illalla riisunkin siis verkkarit ja vaihdan ne vähän siistimpiin pöksyihin, ja mennään ostamaan kaikille meille meidän perheen naisille Naistenpäivän kukat, niinkuin meillä on tapana. Se on ihana perinne. Innolla odotan millaisen kukan taapero valitsee itselleen, kun hän pääsee ensimmäistä kertaa mukaan Naistenpäivän kukkaostoksille niin että tietää mitä ”kukka” tarkoittaa edes.

Kiitos teille kaikille vielä ja ihanaa huomista Naistenpäivää jo etukäteen kaikille teille upeille, mahtaville, mielettömille naisille siellä ruutujen takana <3 

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä ASUSin kanssa.

Mun työ on samaan aikaan tosi yksinäistä, ja silti tosi sosiaalista. Suurimmaksi osaksi mun ainoa työkaveri on läppäri, vaikka toki käyn myös paljon tilaisuuksissa, joissa tapaan ihmisiä ja kollegoita. Kotona mun työkaveri on kuitenkin nimenomaan se läppäri, ja sen kanssa koen päivien, viikkojen ja vuosien aikana pal-jon. Läppäri on se, jonka ääressä saan inspiraation ja kirjoitan näppis sauhuten, se joka vastaanottaa ärsytyksen ikävistä sanoista, se jonka kanssa opin uusia taitoja ja se jonka kanssa haastan itseäni joka päivä.

Mulla on ollut oma läppäri vasta siitä alkaen kun täytin 18, siihen asti käytettiin äidin kanssa yhteistä. Ostin läppärin 18-vuotiaana omilla rahoillani, kun muutin ensimmäiseen omaan kotiini. Se sama läppäri koki kovan kohtalon vain muutamaa kuukautta myöhemmin, kun illanvietossa biisiä vaihtaessani kaadoin punaviinit suoraan koneeni näppikselle. Sen jälkeen läppäri ei ollutkaan enää niin kätevä, kun se toimi vain erillisen näppiksen kanssa. Sillä mä kitkuttelin, kun opiskelijabudjetilla ei ollut varaa uuteen. Sillä samalla läppärillä mä myös perustin tämän blogin vuonna 2011. Aina välillä joku näppäimistä painui itsestään pohjaan, ja kesken postauksen kirjoituksen näytölle alkoi ilmestyä yhtäkkiä pitkä lista ruotsalaista å:ta.

Se vasta oli ärsyttävää! Mutta sillä mä kitkutin siihen asti, että ostin itselleni ihan kunnon läppärin, joka tuntui niin pelastukselta monen vuoden hankaluuksien jälkeen. Kuinka paljon bloggaaminen helpottui kun ei tarvinnut enää tehdä sitä rikkinäisellä koneella! Kun olin ostanut uuden koneen ja tajusin miten paljon nopeampaa ja helpompaa kaikki oli sillä, mua harmitti miten paljon aikaa oli mennyt hukkaan ihan vain rikkinäisen koneen takia, kun piti odotella aina esimerkiksi sovellusten ja nettisivujen latautumista ihan hillittömän kauan.

Koneet on kehittyneet niin paljon niistä ajoista kun mä kaadoin ne punkut, että se vuonna 2009 ostettu läppäri ei riittäisi enää mihinkään, vaikka silloin olikin tosi hieno sen muutaman kuukauden ajan ennen hajoamistaan. Sekin kone on jo aika outdated jonka ostin vuonna 2013, vaikka vielä toimii jos sen laittaa käyntiin. Sen jälkeen hankkimani koneet sen sijaan ovat edelleen ihan priimaa, sillä kun ostaa kerralla kunnollisen, sillä pärjää hyvin monta vuottakin.

Kun tietokone on tärkein työväline, sen ominaisuudet ovat avainasemassa. Mun pitää voida ottaa kone mukaan, kun lähden tekemään töitä kotioven ulkopuolelle. Samalla sen pitää kuitenkin olla riittävän tehokas, jotta pystyn tekemään kaiken mitä tarvitsee. Esimerkiksi videoiden editointi vaatii paljon tehoja koneelta, ja jos samaan aikaan pitää muita ohjelmia auki, ei ihan perustehoilla pärjääkään.

Työn lisäksi läppäri on tärkeässä asemassa myös vapaa-ajalla, sillä sen kautta kuunnellaan musiikkia, katsellaan animea Crunchyrollista tai Netflixiä, tilataan valokuvakalentereita joululahjaksi ja välillä myös lapset saavat pelata sillä esim. Ekapeli Alkua tai vaikka koneelta valmiiksi löytyvää ”kakkupeliä”. Otosta puhumattakaan, suurin osa Oton vapaa-ajan huvituksista tapahtuu nimenomaan tietokoneella, ellei pelikonsoleita lasketa.

Mun työ on liikkuvaa, pätkittäistä ja monipuolista. Tarvitsen koneen, jonka saan päälle heti kun haluan, kymmenkuukautisen vauvan äitinä, kun mun työaikaa ovat esimerkiksi vauvan päiväunet. Jos kuopus nukkuu vaikkapa tunnin, ei minuutteja ole hukattavaksi vaan on ihanaa, että kone menee tehokkaasti päälle heti kun pääsen koneen ääreen istahtamaan.  Jos joku tökkii, se hidastaa työntekoa todella paljon. Siksi olen pitänyt siitä ensimmäistä ehjästä läppäristä eteenpäin todella hyvin huolta työvälineistäni, ja myös valinnut todella huolella sen elektroniikan johon turvaudun.

Mun blogista voi lukea useampia postauksia yhteistyöstä ASUSin kanssa, sillä olen toiminut ASUSin lähettiläänä viime vuonna ja käyttänyt merkin laitteita jo vuosikaudet muutenkin. Olen testannut montaa eri laitetta, nähnyt ihmiset merkin takana ja oppinut monet tarpeelliset bloggaajan taidot sormet ASUS-läppärin näppiksellä heiluen. ASUS on myös nörttimieheni luottobrändi, ja hänen miesnurkkauksensa onkin ASUSia täynnä, hiirestä näyttöön ja tabletista läppäriin. Viimeisen kuukauden ajan Otolla on ollut käytössä mulla käytössä ollut ASUSin pienempi läppäri, kun itse olen testaillut uutta ASUS Zenbook UX430 -läppäriä, jonka sain myös testilainaan.

ZenBook UX430UQ PURE joka mulla on ollut testissä, on ihan mielettömän tehokas, ja samaan aikaan ihanan yksinkertainen käyttää. Siitä löytyy kaikki tarvittavat liitännät valmiina, mikä ilahduttaa mua kovasti. Sen kanssa ei joudu valitsemaan koon tai tehon väliltä, vaan pieneen kokoon on ahdettu mahdollisimman paljon suorituskykyä ja isoin mahdollinen näyttö. ZenBook PURE ei sisällä ollenkaan esiasennettuja kolmannen osapuolen ohjelmia, testiversioita tai sovelluksia, mikä oli ehkä kaikkein parasta. Ei mitään turhaa viemässä tilaa, sillä mun koneet täyttyvät aina ihan tarpeeksi jo pelkistä kuvista ja videoista.  

Vielä ei ole tullut vastaan yhtään huonoa ASUSin konetta, ja se onkin sellainen brändi jota uskallan suositella kenelle tahansa joka on ostamassa itselleen tietokonetta. ASUSin kattavasta valikoimasta löytyy varmasti kone jokaisen tarpeille, kurkkaa vaikka!

Ihanaa päivää kaikille <3