10x arjen siivousniksit, joilla koti pysyy siistinä

07.09.2021

Kaupallinen yhteistyö: Kiilto Hajusteeton

Tällä hetkellä eletään syksyn kiireisimpiä viikkoja, sillä koulu, varhaiskasvatus ja lasten harrastukset ovat täydessä vauhdissa, Otto tekee töitä, itselläni on töissä meneillään syksyn kiireisin kuukausi ja lisäksi meillä on kuukauden ikäinen vauva, joka jaksaa jo hyvin seurustella päivisin. Lisämaustetta tuo samalle kuukaudelle osuvat vauvan kastejuhla, mun kolmekymppiset ja esikoisen 10-vuotissynttärit. Voin kertoa, että siivous ei tällä hetkellä ole sitä kaikkein mieluisinta puuhaa, juhlia varten tehtävästä suursiivouksesta puhumattakaan. Siksi olenkin juuri nyt äärimmäisen kiitollinen siitä, että meillä toimii arjen perussiivous sen verran hyvin, että millekään valtavalle ylimääräiselle juhlasiivoukselle ei ole tarvetta tässäkään kuussa.

Moni varmasti kaipailee arkeen helppoja siivousvinkkejä, jotka auttavat pitämään paikat kunnossa kiireenkin keskellä, ja siksi ajattelin jakaa tässä postauksessa 10x neljän lapsen äidin arjen siivousniksit, jotka auttavat välttelemään suursiivousta menestyksekkäästi. Postauksessa myös tehokkaat ja vastuulliset Kiilto Hajusteeton tuotevinkit, joilla pinnat saa pysymään kunnossa.

10x kiireisen arjen cleaning hacksit

#1: 15 minuutin päivittäinen siivous-munakello

Vartin päivittäinen pikasiivous on mun number one -vinkki siihen, miten kodin saa pysymään siistin näköisenä. 15 minuuttia on hyvin helposti lähestyttävä aika, sen voi helposti ihan huomaamatta käyttää somen selaamiseen, vahingossa huonon telkkariohjelman tuijotteluun, yleiseen lagaamiseen tai mihin tahansa turhaan. Mutta jos sen sijaan sen käyttääkin pikasiivoukseen, saa paljon aikaiseksi ja sitten jää vielä paljon aikaa kaikkeen muuhun.

15 minuuttia on myös lapsille helposti lähestyttävämpi aika keskittyä siivoukseen. Jos koko meidän perhe (vauvaa lukuunottamatta) osallistuu 15 minuutin ajan kodin ylläpitosiivoukseen/järjestelyyn, se tarkoittaa jo yhteensä 75 minuuttia siivousta. Aika tehokasta, eikö! Aikaa vastaan kilpailu on myös usein lasten mielestä viihdyttävämpää kuin muuten vaan siivous, joten se saattaa auttaa saamaan enemmän aikaiseksi. Tähän voi muuten yhdistää myös lemppari soittolistan Spotifysta, munakello ja lempparibiisit tekevät siivouksesta huomattavasti mukavampaa. Pikasiivouksesta löytyy myös reels mun Instagram-profiilista.

#2: Perus puhdistusaineet jatkuvasti helposti käden ulottuvilla siellä, missä niitä tarvitaan

Kiilto Hajusteeton Tiski, Kiilto Hajusteeton Koti ja Kiilto Hajusteeton WC on meillä jatkuvasti esillä. Näin saa nopeasti ja kuin huomaamatta siivottua pienet tahrat tai pyyhkäistyä lavuaarin pinnat heti kun sotkua syntyy, tai vaikka samalla kun pesee käsiä. Nopeuttaa muuten myös sitä vartin siivousta, jos ei tarvitse aloittaa sitä varttia etsimällä siivousvälineitä.

Kiilto Hajusteeton Tiski astianpesuainesuihke on mun lemppari yksittäisten likaisten astioiden nopeaan puhdistukseen. Sillä saa kätevästi juuri oikean määrän pesuainetta esim. yksittäisen kattilan nopeaan tiskaamiseen. Kiilto Hajusteeton Koti on käytössä kaikkien kodin pintojen puhdistuksessa muualla kuin WC/Kylpytiloissa. Ja Kiilto Hajusteeton WC on paras vessojen pintojen pyyhkimiseen. Kiilto Hajusteeton sarjan tehokkaat ja ekologiset tuotteet on kehitetty nimenomaan suomalaisille pinnoille ja tarpeille ja niillä on Allergia- ja astmaliiton allergiatunnus.

#3: Lapsille omat vastuutehtävät

Tässä on itselläni kaikkein eniten petrattavaa, sillä olen laiska antamaan oman huoneen lisäksi siivousvastuuta lapsille, kun itse on niin helppoa ja nopeaa hoitaa kaikki puoliksi Oton kanssa. Mutta koko ajan opetellaan antamaan heille enemmänkin puuhia, koska pitäähän lastenkin oppia perus siivousasiat ja ottaa sitä vastuuta. Ollaan sovittu, että esimerkiksi tiskikoneen tyhjennys on meillä aina lasten homma, kuten myös roskien vieminen, sekä alusvaatteiden ja sukkien lajittelu ja paikoilleen vieminen. Ei haluta antaa liikaa tehtävää, mutta ainakin yksi pieni ja nopea homma/päivä arkisin. Tämä ei sisälly siihen siivousvarttiin, vaan siivousvartti on sitä omista jutuista huolehtimista varten. Silloin katsotaan omat huoneet järjestykseen/pyykit/lelut/tavarat paikoilleen.

#4: Ota aina mennessäsi mukaan jotain

Esimerkiksi yläkertaan mennessä nappaa portailta ne siihen jätetyt vaatteet, tai vie puhtaat käsipyyhkeet ylös, tai alas mennessä tuo ylhäältä likaiset pyykit kodinhoitohuoneeseen. Meillä ainakin varsinkin tuohon portaille kertyy aina kaikkea mahdollista ja mahdotonta, joten ollaan tehty sääntö, että ylös mennessä otetaan aina ne tavarat, mitä portailla on. Ja jos menee ulos, vie samalla roskat, tai jos kauppaan, käy viemässä kartongit ja keräyspaperit samalla keräyspisteelle.

#5: Kaikelle oma paikka

Tämän pitäisi varmaan olla se numero ykkössääntö siivousvartin lisäksi. Siivousta helpottaa ihan valtavasti, kun kaikelle on kotona jokin oma paikka. Silloin ei jää pyörimään niitä random tavaroita, jotka eivät kuulu minnekään. Lastenkin on helpompi siivota omat huoneet, kun he tietävät minne mikäkin lelu ja tavara kuuluu. Samoin kierrätys on helpompaa, kun on omat keräsyastiat kotona erilaisille kierrätettäville asioille.

#6: Pienemmät säilytyslokerot jääkaapissa/kuivaruokalaatikossa

Ihan super hyvä kikka helpottaa jääkaapin ja kuivaruokalaatikoiden siivousta on se, että kaikki purkit ja pussukat ovat omissa pienemmissä säilytyslokeroissaan. Silloin näkee helposti koko ajan mitä kaapeissa on, saa helposti pidettyä ensimmäisinä esillä ne, jotka ovat menossa ekana vanhaksi, ja saa nopeasti tyhjennettyä laatikot/kaapit puhdistusta varten, jolloin se on sujuvampaa. Tämä on auttanut meillä tosi paljon esimerkiksi jääkaapin siistinä pitämisessä, kun sinne takaseinän perukoille ei pääse enää kertymään vanhaksi meneviä juttuja ja myös jääkaapin pinnat on niin helppo puhdistaa säännöllisesti, kun tavarat saa nopeasti kerralla pois tieltä. Puhdistan jääkaapin lokerikot Kiilto Hajusteeton Tiski -aineella ja kiinteät pinnat Kiilto Hajusteeton Koti -suihkeella.

#7: Pidä tiskiharjat, liesituulettimen suodattimet ja muut säännöllistä puhdistusta vaativat jutut puhtaana pesemällä ne säännöllisesti tiskikoneessa.

Me pestään tiskiharja koneessa vähintään kerran viikossa (tai tarvittaessa useammin) ja suodattimet ainakin kerran kuussa. Tiskikoneessa voi pestä paljon muutakin kun vain astioita, en nyt uskalla suositella itse mutta kannattaa googlailla mitä kaikkea siellä voi pestä. Rohkeimmat pesevät puutarhakengät, lelut ja hammasharjatkin tiskikoneessa, mutta itse olen kokeillut vasta näitä perusjuttuja. Liesituulettimen suodattimet on tärkeää pitää puhtaana, jotta niihin ei pääse kertymään rasvalikaa ja pölyä. Kun ne pesee tiskikoneessa, ei tarvitse itse nähdä vaivaa.

#8: Tehokkaat, mutta vastuulliset tuotteet

Kiilto Hajusteeton tuotesarja on mun lemppari siksi, että kaikki tuotteet aidosti toimivat ja ovat vastuullisia. Kiilto Hajusteeton Ikkuna -suihkeella saa puhdistettua peilit ja ikkunoiden pienet sormenjäljet, Lattia -tiivisteestä riittää pitkäksi aikaa ja se sopii loistavasti sekä meidän parketille että vinyylilaatalle, ja jo aiemmin mainitut arjen perussuihkeet tekevät pintojen pyyhkimisestä nopeaa ja helppoa. Kiilto Hajusteeton WC puhdistusgeeli on myös todella tehokas, vaikka se on kasvipohjainen ja 100% nopeasti biohajoava. WC-geelin tehoaineena on käytetty helposti biologisesti hajoavaa maitohappoa, joka poistaa tehokkaasti kalkkisaostumia ja raikastaa pöntön. Tuotteet on pakattu kierrätetystä muovista valmistettuihin pulloihin ja pakkaukset ovat täysin kierrätettäviä. Kiilto Hajusteeton kodinpuhdistus tuotteet valmistetaan Suomessa Hankasalmella aurinkosähköllä.

#9: Pidä kylppäri helposti puhtaana suihkun yhteydessä.

Joka kerta kun käy suihkussa, ei kylppäriä tarvitse putsata, eikä rentouttavaa lauantaisaunaa tarvitse muuttaa joka viikko kylpyhuoneen perusteelliseksi siivoukseksi. Mutta kylppärin siivous käy paljon nopeammin, kun vaikka jonkun ihan perus suihkun yhteydessä käy pinnat läpi parin viikon välein Kiilto Hajusteeton Kylpy -suihkeella ja pyyhkäisee. Kun tämän hoitaa suihkun yhteydessä, aikaa kuluu paljon vähemmän, eikä se tunnu niin paljoa siivoukselta mitä se tuntuisi, jos alkaisi oikein erikseen ”minäpä nyt siivoan kylpyhuoneen” -mentaliteetilla hommiin. Ja kun tämän muistaa tehdä säännöllisesti parin viikon välein, ei tarvitse ollenkaan käyttää aikaa pinttyneen lian hinkuttamiseen jollain supertehoplus-harjalla, koska sitä pinttynyttä likaa ei ehdi syntyä.

#10: Kaiken A ja O: kun säännöllisesti käyttää usein lyhyen ajan siivoukseen, ei tarvitse edes tehdä valtavia vaikeasti lähestyttäviä suursiivouksia, joihin kuluu paljon enemmän aikaa.

Siinäpä se kaikessa lyhykäisyydessään. Jokainen meistä tietysti määrittelee itse itselleen ja kodilleen sopivan siisteystason ja meillä kaikilla on ne omat preferenssit kuinka usein tykkää tehdä mitäkin. Mutta ainakin omalla 10 vuoden kokemuksella lapsiperhearjesta se siisteys on tuhat kertaa helpompaa ylläpitää silloin kun tekee pieniä hommia usein vs. isoja hommia harvoin.

Me ollaan joskus vanhassa kodissa päästetty esim. se kylppäri tai liesituulettimen suodatin siihen kuntoon, että on sitten ihan todella saanut hinkata, ja kyllähän se sitten ärsyttää käyttää siihen todella paljon aikaa ja hangata niin, että käsi tulee kipeäksi. Täällä nykyisessä kodissa kun ollaan ylläpidetty arjessa hyvää siisteystasoa, siivous käy paljon helpommin, eikä sellaiset ”pitäisi siivota sitä ja tätä” -ajatukset ärsytä ja rassaa takaraivossa, kun ei ole jättänyt hommia roikkumaan.

+Bonusvinkit vauvaperheille: Kantoreppu & robotti-imuri! Nämä on meidän kaksi lempparia. Jos vauva haluaa olla sylissä, kantoreppu vapauttaa kädet siivoukseen ja järjestelyyn. Ja robotti-imuri on paras sijoitus sujuvampaan siivoukseen. Kun joku muu (meillä Ronaldo-niminien roboimuri) huolehtii joka päivä imuroinnista, voi itse keskittyä ylläpitosiivouksessa kaikkeen muuhun, kuten pintojen puhdistukseen ja järjestelyyn. 

Näillä keinoilla meidän koti pysyy sellaisessa kunnossa, että ei haittaa, vaikka tulisi yllätysvieraita keskellä arkiviikkoa. Kun siistin kodin pitää aina vartin pikasiivouksen päässä, on siivous matalan kynnyksen helppoa hommaa. Mutta on meilläkin ne ongelma-alueet, kuten pyykit, joista en edelleenkään ole oppinut tykkäämään. En lajittelusta, en viikkauksesta, enkä varsinkaan sukkien parien etsimisestä. Mutta kaikkea ei voi aina saada, eihän?! Onneksi on iso perhe jakamassa vastuuta myös pyykeistä!

Käy tutustumassa Kiilto Hajusteeton tuotesarjaan lisää @kiiltokoti-tilillä Instagramissa.


Herkulliset grillijuhlat – helppoa kasvisruokaa grillissä

15.07.2021

Kaupallinen yhteistyö: Hetki.

Kesä ja grilliruoka = BEST! Jos ei vielä ole käynyt selväksi, me rakastetaan grillata ja grilli on kuumana monta kertaa viikossa, kun kokkaillaan kaikkea hyvää. Grillatessa arvostan erityisesti nopeita ja helppoja vaihtoehtoja, jotka kuitenkin maistuvat super hyvältä. Tykätään grillata ihan kaikkea maan ja taivaan väliltä, grillissä valmistuvat niin alku-, pää- kuin jälkiruuatkin. Mutta erityisesti tykkään herkullisista kasvisruuista grillissä. Pyritään koko perhe syömään mahdollisimman värikkäästi ja kasvispainotteisesti joka päivä ja etsin aina uusia helppoja vaihtoehtoja kasvisruokien osalta.

Grillatessa valmisteluihin ja pilkkomiseen saattaa kulua paljon aikaa, ja monesti tykkään helpottaa urakkaa oikaisemalla hieman valmisteluissa (mutta en maussa). Hetki-tuotteet kuuluvat meidän grillisuosikkeihin jo viime kesältä ja tänä kesänä valikoima on laajentunut entisestään. Hetki-grillaustuotteissa parasta on se, että löytyy niin monia erilaisia vaihtoehtoja moneen eri ruokavalioon, vastuullisesti ja turvallisesti kotimaisista raaka-aineista.  Hetki-vihannestuotteet ovat aina tuoreita ja raikkaita, sekä Suomessa valmiiksi pestyjä. Näin ollen ne ovat turvallisia myös näin raskaana olevan näkökulmasta, kun raaka-aineiden ja valmisruokien puhtaudesta pitää olla ihan ekstra tarkka.

Kesällä on ihanaa pitää grillijuhlia ja illanistujaisia kavereiden kanssa. Meidän grillijuhlaporukkaan kuuluu yleensä aika monta lasta, joten on hyvä, että on mahdollisimman helppoa kokattavaa ja paljon erilaisia vaihtoehtoja, jotta jokaiselle löytyy jotain, mikä maistuu. Kun vähän oikaisee valmisteluissa, ehtii hyvin viettää paljon aikaa yhdessä ja nauttia rennosta juhlatunnelmasta. Hetki-tuotteet on juuri tällaisia monipuolisia vaihtoehtoja, jotka jättävät hyvin aikaa myös rennolle oleskelulle. Nappaa alta talteen idea super herkullisesta, helposta ja värikkäästä juhannusmenusta!

Helppo ja herkullinen grillimenu kesän grillijuhliin

Grillattavia protskuja oman maun mukaan (esimerkiksi kalaa tai kasviproteiinia)

Hetki Kesäsalaatti

Hetki Tsatsiki Coleslaw

Hetki Kreikkalainen grillisalaatti

Hetki Grilliperunat TexMex

Hetki Grillattava salaatti Ponzu

Näistä saa jo todella näyttävän, monipuolisen ja herkullisen grillipöydän aikaiseksi, löytyy tuoretta ja raikasta sekä täyteläistä grillattavaa. Tuoreena voi tarjoilla esimerkiksi Hetki kesäsalaattia, jossa maistuvat myös siemenet ja karpalo, sekä Hetki Coleslawta, jota löytyy kolmessa eri maussa. Meidän suosikki on tuo uutuus Hetki Tsatsiki Coleslaw, jossa tulee siis valmiit vihannekset sekä niiden joukkoon sekoitettava älyttömän herkullinen kastike mukana. Se maistuu juuri siltä ihanalta kreikkalaiselta raikkaalta herkulta. Hetki-valikoimasta löytyy myös ihan perinteinen Coleslaw sen ystäville, sekä Hetki BBQ Coleslaw.

Proteiinien kaveriksi täyteläisiä lisukkeita ovat mm. älyttömän hyvät Hetki Grilliperunat TexMex maustettuna sekä Kreikkalainen grillisalaatti halloumi-juustolla, jotka vaan grillataan omassa vuoassaan helposti. Grillisalaatit ja -perunat voi nostaa sellaisenaan suoraan grilliin, tai sekaan voi lurauttaa hieman esim. oliiviöljyä ja halutessaan lisätä mausteita vaikkapa kreikkalaiseen grillisalaattiin. Mutta herkkuja ovat ihan sellaisenaankin. 10 minuuttia grillissä ja valmista! Ihan älyttömän helppoa.

Tämän kesän uutuuksia ovat muuten myös grillattavat salaatit (eli siis kirjaimellisesti kokonaiset pikkusalaatit) Ponzu-marinadilla, jotka yllättivät positiivisesti. Ihan älyttömän hyvä ja freesi, hieman kevyempi lisuke mille tahansa proteiinille, erityisesti ehkä aasialaistyyppisesti maustetuille protskuille. Ponzu eli sitruunasoija maistuu meillä koko perheelle, se on ihanan raikasta ja sopivan suolaista. Ja suolapähkinät salaatin päällä ovat nerokas keksintö ja tuovat ihanaa ekstramakua ja suutuntumaa.

Ai että, olen niin iloinen, että Grillikesää 2021 on vielä paljon jäljellä! Niin paljon ihania kesäiltoja, niin paljon ihania grilliherkkuja vielä edessä. Kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa Hetki uutuustuotteisiin Hetkessä.fi -sivustolla. Sieltä löytyy kyllä jokaiselle jotain. Näin pian kuusihenkisenä lapsiperheenä arvostamme ihan valtavasti kaikkea, joka helpottaa niin arjen kuin juhlankin ruuanlaittoa – varsinkin niitä terveellisiä ja vastuullisia vaihtoehtoja.


2x herkulliset reseptit jääkaapin jämävihanneksista

05.07.2021

Kaupallinen yhteistyö: Apetina

Kesäisin me ollaan oikeita vihanneshirmuja. Toki me syödään vihanneksia ympäri vuoden runsaasti, mutta kesällä tulee suorastaan hullaannuttua kotimaisten kasvisten valikoimista. Osa vihanneksista kasvaa myös omalla pihalla. Meidän perheen kesäruoka on raikasta, värikästä ja yleensä myös aika helppoa. Kun vihanneksia ostaa paljon, on tärkeää huolehtia myös siitä, ettei tule ruokahävikkiä. Vihanneslaatikko on petollinen, kun sinne pohjalle saattaa herkästi jäädä jotain nahistumaan. Kesäisin yritetään pitää ekstra hyvin huolta siitä, että ne jo vähän nahistuneetkin vihannekset tulee kuitenkin hyödynnettyä sieltä laatikon pohjalta.

Tässä postauksessa jaan teille kaksi meidän lempparireseptiä jämävihannesten hyödyntämiseen: vihannesnyytit, sekä kolmen aineksen vesimeloni-tomaattisalaatin. Molemmat reseptit ovat todella helppoja ja nopeita ja toimivat aivan loistavasti lisukkeena kesän grillattaville proteiineille.

Vihannesnyytit ovat olleet mun kesäinen ruokalemppari jo lapsuudesta asti. Me tehtiin niitä usein, kun kesäisin grillattiin sukulaisten luona Oulussa. Mulla liittyy paljon lämpimiä muistoja niihin grilli-iltoihin. Usein pelattiin krokettia koko porukalla ja aikuiset grillasivat kaikkia ihania herkkuja. Vihannesnyytit ovat siitä käteviä, että niihin voi laittaa juuri niitä vihanneksia, joita kaapista löytyy valmiina. Hauskinta on tehdä useita erilaisia nyyttejä, ja sitten vaan valita summanmutikassa joku, niin saa yllättyä siitä, mitä sieltä sisältä löytyykään. Olen onnistunut siirtämään tämän vihannesnyytti-perinteen myös omille lapsille ja hekin tykkäävät niistä kovasti.

Meidän vihannesnyyteissä on jo mun lapsuudesta asti ollut sisällä myös Apetina-juustoa. Maustettujen Apetina-juustojen marinadin voi hyödyntää hyvin vihannesten maustamiseen, ja usein niissä mukana tulevat valkosipulit, oliivit, aurinkokuivatut tomaatit ja muut ihanat voi hyödyntää nyyteissä myös. Näin pääsee tosi helpolla, kun muita erillisiä mausteita ei tarvita. 800g-1kg vihanneksia riittää hyvin kuuteen reilun kokoiseen nyyttiin, mutta kannustan kyllä hyödyntämään pienemmätkin määrät jämiä. Vihannesnyytit kun valmistuvat käden käänteessä ja niiden avulla on tosi helppo välttää se pienikin hävikki.

Vihannesnyytit jääkaapin jämävihanneksista & Apetina-juustosta

Foliota (ja halutessaan myös leivinpaperia)

1 kesäkurpitsa

1 rs kirsikkatomaatteja

3-4 kevätsipulia

1 paprika

1 prk Apetina Herbs & Spices -juustoa (ja marinadi myös)

Pese ja pilko vihannekset sopiviksi suupaloiksi. Tee foliosta neliöitä, joiden keskelle laitat vihanneksia, ruokalusikallisen Apetina-juustoa ja toisen ruokalusikallisen marinadia. Sulje nyytit ja grillaa n. 15min. 

Me grillataan kesällä paljon ja suureksi osaksi ruokavalio koostuu erilaisista grillattavista protskuista ja vihanneksista. Grillaamalla saa niin hyvää makua kaikkeen ja korostettua kunkin raaka-aineen parhaita puolia. Yksi ihana ja super helppo lisuke grillattaville protskuille on vesimeloni-tomaattisalaatti.

Vesimelonit on usein melko kookkaita, ja yleensä tulee pilkottua puolet siitä kerralla syötäväksi, ja se toinen puoli saattaa unohtua juuri sinne hitsin vihanneslaatikkoon. Toisen puolen voi hyvin hyödyntää tähän raikkaaseen lisukkeeseen ja grillaamalla siihen saa ihanaa hieman suolaista makua. Apetina Originalin täyteläinen maku sopii raikkaan vesimelonin kaveriksi aivan täydellisesti, kannattaa kokeilla! 

Vesimeloni-tomaatti-salaatti Apetina-juustolla

½ vesimeloni

1 rs kirsikkatomaatteja

1 pkt Apetina Original -juustoa

(suolaa, mustapippuria, oliiviöljyä)

Pilko vesimeloni ohuiksi neliön muotoisiksi viipaleiksi. Viipaloi pienet tomaatit ohuiksi viipaleiksi myös ja laita laakeaan kulhoon oliiviöljyn, suolan ja pippurin kanssa maustumaan. Kuumenna grilli keskilämmölle. Mausta vesimeloniviipaleet sormisuolalla. Grillaa 2min per puoli, kunnes vesimeloniviipaleisiin tulee kaunis pinta. Anna vesimelonien jäähtyä n. 10min ja lisää sitten ne tomaattien sekaan. Murustele päälle Apetina-juusto ja tarjoile grillatun proteiiinin kanssa. Voit halutessasi lisätä päälle myös esim. balsamicoa.

Nämä värikkäät ja herkulliset lisukkeet sopivat täydellisesti kesän grillailutunnelmiin ja maistuvat  monen erilaisen proteiinin kanssa. Vesimeloni-tomaattisalaatti on meillä erityisesti lasten suosikki. Simppeleillä ainesosilla on helppo valloittaa lasten sydän ainakin meidän ruokapöydässä. Usein vesimeloni on lapsille herkku tai raikas välipala, ja sitten kun sitä onkin tarjolla ihan ruokapöydässä, niin se menee kuin kuumille kiville.

Apetina-juustot sopivat ihanasti vihannesten kaveriksi ja niitä löytyy montaa erilaista makua. Suosittelen muuten ehdottomasti kokeilemaan Apetina-uutuutta, eli Apetina Green Pestoa. Se sopii täydellisesti esim. kasvispastan kaveriksi. Tutustu uutuuteen ja muihin Apetina-juustoihin Apetinan sivuilla.


Pohjolan rengastien lempikohteet: Raahe, Liminka ja Oulu

28.06.2021

Kaupallinen yhteistyö: Visit Oulu, Oulun kaupunki, Visit Liminka & Visit Raahe.

Meidän perheen tämän kesän odotetuin reissu on nyt tehty, kun kotiuduttiin viime viikolla Pohjolan Rengastieltä. Ja mä en kestä, miten mahtava ja ikimuistoinen reissu meillä oli! Kaikki meni reissulla todella hyvin, vaikka jännitystäkään ei elämästä puuttunut, kun Oulussa ollessamme sinne iski aivan älytön myrsky, josta lehdissäkin uutisoitiin. Mutta onneksi me selvittiin ehjin nahoin ja päästiin jatkamaan reissua. Tässä postauksessa kerron meidän vinkit Pohjolan rengastien kohteisiin. Nämä sopivat kaikki loistavasti lapsiperheelle, mutta ehdottomasti myös ilman lapsia. Tästä postauksesta löydät ravintolasuositukset, käyntikohteet ja ihanimmat yöpymispaikat Raahesta, Oulusta ja Limingasta. Hyppää mukaan meidän reissuun!

Ensimmäinen kohde: Raahe

Saavuttiin Raaheen myöhään perjantaina illalla ja suunnattiin heti ensimmäisenä ravintola Raahen Hoviin syömään. Saatiin ihan mielettömän ystävällistä palvelua, vaikka oltiin perillä vasta iltakahdeksan jälkeen lasten kanssa, ja vasta silloin mentiin syömään. Raahen Hovissa oli herkulliset ruuat ja miellyttävä sisustus. Lapsetkin söivät kaikki lautasensa tyhjäksi. Lasten listalta löytyi mm. siikaa, broileria ja lehtipihviä, sekä vauvoille oma sormiruoka-annos, mikä täytyykin pitää mielessä meidän tulevan beibin kanssa.

Majoituttiin Vanhassa Raahessa aivan rannan tuntumassa upeassa Willa Katariinssa, Katariinan Kamarissa, joka on yli 200-vuotias talo. Katariinan kamarin pihapiirissä asustelee kanoja ja siellä on henkeäsalpaavan kaunista. Vaikka talo oli vanha, sieltä löytyi kaikki modernit mukavuudet meidän lapsiperheelle ja siellä oli oikein hyvä yöpyä. Lapset rakastivat tutkia talon vanhoja aarteita ja siellä oli lisäksi paljon kirjoja, leluja ja muuta kivaa tekemistä. Lapset saivat nukkua ihanissa muumilakanoissa. Aamiainen tarjoiltiin pihapiirin aitassa ja sekin oli oikein monipuolinen ja hyvä, saatiin jopa lettuja ja hilloa, mikä oli tietenkin lasten mieleen.

Raahessa oli myös paljon hauskaa tekemistä! Ensimmäisenä aamulla suunnattiin suppailemaan XL-suplaudalla Botnia Outdoorin kanssa. En ollut koskaan ennen nähnytkään XL-suplautaa, ja yllätyin, että sen kyytiin mahtui jopa kahdeksan henkeä. Meillä oli aivan huippu ohjaaja, joka lähti mukaan ja mahduttiin siis laudalle koko perhe. Se oli niin rentouttavaa ja ihanaa! Suppailupaikka oli niin ihanan suojaisa, vesi oli aivan tyyntä ja kyyti tasaista. Mua etukäteen hieman jännitti, miten onnistuu näillä raskausviikoilla, mutta siis mulla oli oikein leppoisaa siinä laudan kyydissä ja Otto, ohjaaja ja meidän esikoinen meloivat. Tehtiin ihana lenkki kauniissa auringonpaisteessa. Sen jälkeen Otto testasi vielä tavallista sup-lautaa ja lapset leikkivät sen aikaa kauniilla uimarannalla, josta löytyi myös hauska karuselli.

Lounasta me syötiin Raahen uudessa Piknik-puistossa, josta tosin siirryttiin nopeasti parin sadan metrin päähän toisen puiston penkeille syömään, kun lapset halusivat mennä ihanaan leikkipuistoon leikkimään. Meidän piknik-eväät valmisti Puolu Catering, jolla on oma Puolu Street -ruokakoju Raahen Museon rannassa. Saatiin ihan mieletön piknik-satsi, mm. herkullisia minipizzoja, croissantteja, dippivihanneksia ja hedelmiä, valkosuklaacookieita, vaahtokarkkeja, smoothieita ja inkivääri-puolukkakuplajuomaa. Puolun kautta voi tilata myös Juhannukseksi juhannuskasseja ja vaikka tarjoilut omiin juhliin.

Piknik-lounaan jälkeen oli vuorossa vierailu Pakkahuoneen museossa siinä museorannassa aivan kävelymatkan päässä, ja siellä oli ihan valtavasti mielenkiintoista nähtävää. Lapsia kiinnosti hurjasti kaikki historialliset asut ja esineet ja olipa museossa myös vanha merimieskirkko ja harvinaisia luita, esineitä, koralleja ja muuta, mitä merimiehet olivat tuoneet matkoilta mukanaan.

Museokäynnin jälkeen piipahdettiin seuraajien suosituksesta kahvilla Langin kauppahuoneella ja kuljailtiin Vanhassa Raahessa upeiden puutalojen keskellä. Raahesta jäi kyllä hyvä fiilis, kaikki oli helposti kävelymatkan päässä lasten kanssa ja Vanha Raahe on todella tunnelmallinen.

Raahen kohteet:

Majoitus:

Katariinan kamari

Ruokailu:

Raahen Hovi

Puolu Catering/ Puolu Street

Käyntikohteet:

Raahen Piknikpuisto

Botnia Outdoor sup-lautailu

Pakkahuoneen museo

Toinen kohde: Törmälän tila & Siikajoki

Toiseksi yöksi me suunnattiin Törmälän tilalle Siikajoelle. En ole oikein koskaan itse tainnut harrastaa maatilamatkailua, mutta tämä oli ainakin ihan super ihana kohde! Yövyttiin kaksikerroksisessa ranta-aitassa, johon meidän perhe mahtui hyvin. Tilalla oli rannassa suloisia kesälampaita, joita sai käydä rapsuttelemassa. Saunottiin valtavassa saunarakennuksessa oikein kunnon puusaunassa ja paljukin oli lämmitetty meitä varten. Törmälän tilalla oli todella herkullinen aamupala ja ihanaa ja ystävällistä henkilökuntaa. Siellä voi kokeilla majoitusta myös puusta roikkuen Tentsilessä! Ilman tätä mun valtavaa mahaa olisin varmasti halunnut kokeilla sitäkin. Lämmin suositus Törmälän tilalle. Lapset viihtyivät pihalla keinuen ja jättishakkia pelaten ja välillä lampaita rapsutellen.

Kolmas kohde: Liminka

Hyvin nukutun yön jälkeen ajettiin muutaman kymmentä kilometriä kohti Liminkaa ja Kukka- ja Eläinpuisto Escurialia. Niin hassua, että en ollut koskaan aiemmin kuullut siitä, vaikka kuitenkin Limingan ohi on tullut mentyä moneen kertaan. Escurial vei aivan meidän sydämen, niin ihana eläinpuisto! Siellä eläimillä oli paljon tilaa olla ja niitä pääsi katsomaan läheltäkin. Joka puolella oli myös upeita kukkaistutuksia. Escurialista löytyy mm. laamoja ja alpakoita, aaseja, emuja, paljon erilaisia lintuja, kilpikonnia, kaneja, vuohia ja ankkoja. Siellä oli tosi paljon nähtävää lasten kanssa ja me oltaisiin varmasti viihdytty siellä vaikka kokonainen päivä. Henkilökunta oli myös ihanan rempseää ja kertoi mielellään eläimistä. Ihan mainio retkikohde koko perheelle!

Limingassa on paljon kiinnostavia eläimiä, sillä Kukka- ja eläinpuiston jälkeen ajettiin Limingan luontokeskukselle, joka oli tosi mahtava! Liminganlahden luontokeskuksella voi lainata kiikarit ja lähteä lintubongailemaan 600 metrin päähän lintutornille. Lisäksi luontokeskuksessa on näyttelyitä, joissa pääsee tutustumaan lintuihin monella eri tavalla. Siellä oli paljon nimenomaan toiminnallista tekemistä lapsille, eli ei ollut vain sellainen ”katsele ja kävele” -museo. Monia asioita pääsi itse kokeilemaan ja tarjolla oli esimerkiksi hauskoja virtuaalisia pelejä, joita sai kokeilla, sekä upea satunurkkaus ylhäällä. Liminganlahden luontokeskuksella voi myös ruokailla, siellä on kahvila, jossa on tarjolla lounasta ja kahvilatuotteita ja esimerkiksi jäätelöä. Tosi huikea ja maksuton kohde!

Käyntikohteet:

Kukka- ja Eläinpuisto Escurial

Liminganlahden luontokeskus

Neljäs kohde: Oulu

Limingasta ajettiin lasten kanssa Ouluun ja siellä viihdyttiinkin reissun viimeiset päivät. Koska sunnuntai oli hieman pilvinen ja sateinen, me suunnattiin Oulun tiedekeskus Tietomaahan, jossa olin käynyt viimeksi yläkouluiässä! Tietomaassa oli monta kerrosta täynnä tehtävää ja kokeiltavaa lasten kanssa. Tietomaassa pääsimme kokeilemaan mm. kelkka- ja vuoristoratasimulaattoreita, tutustumaan sattumaan ja todennäköisyyksiin, ajamaan hurjalla vaijeripyörällä ja matkustamaan aikakoneella. Tietomaa on kyllä yksi Oulun kivoimpia kohteita lasten kanssa, siellä on niin paljon mielenkiintoista nähtävää ja opittavaa.

Majoituttiin Oulussa kaksi yötä Nallikarin upeassa Poiju Villassa, jotka ovat siis vuokrattavia moderneja huviloita aivan hiekkarannan tuntumassa. Meidän villa tuntui varsin hulppealta ilmastointeineen ja omine saunoineen. Sieltä löytyi kaikki modernin kodin mukavuudet ja enemmänkin. Villassa mahtui hyvin kahdessa makuuhuoneessa nukkumaan tällainen viisihenkinen perhe, ja olohuoneen levitettävälle vuodesohvalle olisi mahtunut vielä kaksi tyyppiä. Nallikari on mahtava paikka kesämatkailijoille, siellä on erilaisia majoitusmahdollisuuksia leirintäalueesta isoihin villoihin ja kaikkeen siltä väliltä. Leirintäalueella palvelee myös Nallikari Bistro ja Bakery, josta me saatiin aamupalat pienestä aamupalabuffetista. Bistro ja Bakery tarjoaa myös lounasta ja bistro menun, kahvilatuotteita ja jäätelöä ja paljon muuta. Oiva kohde, jos käy Nallikarissa ihan muuten vain!

Illallisella ruokailtiin tunnelmallisessa Sokeri-Jussin Kievarissa Oulun Pikisaaressa, joka on yksi mun lempipaikkoja Oulussa. Pikisaari on Oulun keskustan tuntumassa oleva idyllinen saari ja Sokeri-Jussin Kievari taitaa olla Pikisaaren tunnetuin kohde. Siellä tarjoillaan mm. Oulun perinneruokaa Rössypottua, mutta Rössypotun lisäksi sieltä saa myös muita mielettömiä herkkuja. Sokeri-Jussin Kievarissa löytyi lapsillekin oma lista, ja lasten listalla oli perus nakkien ja ranskalaisten lisäksi myös esimerkiksi paistettua kuhaa ja broileria. Herkuttelin itsekin (aikuisten :D) paistetulla kuhalla ja Otto söi härkää.

Aloitettiin meidän maanantaiaamu vierailulla meille tuttuun Vauhtipuistoon. Vauhtipuisto löytyy aivan Nallikarin läheltä ja se on mainio huvipuistokohde pienten ja vähän isompienkin lasten kanssa. Olen ennenkin Vauhtipuistosta kirjoittanut, mutta se on Suomesta ylivoimaisesti mun lempi huvipuisto pienten 1-5v lasten kanssa, sillä siellä lähes kaikki on sellaista, mitä ihan pienetkin voivat jo kokeilla. Isommillekin Vauhtipuistosta löytyy kyllä tekemistä, kuten autoja, pomppulinnoja, liukumäkiä ja huvipuistolaitteita. Vauhtipuistoon oli tullut sitten viime käynnin myös uusia laitteita, kuten mahtava Hyrskyn Tyrsky -laiva ja Hupi Pallot kuumailmapallokaruselli.

Vauhtipuisto on sopivan pienellä alueella, niin siellä ei mene kukaan hukkaan ja kaikki löytävät toisensa kätevästi, vaikka isommat menisivätkin laitteisiin keskenään pienempien käydessä jossain toisessa laitteessa. Vauhtipuistoon pääsee helposti joko omalla autolla tai Kaupunkijuna Kompiaisella, jonka kyyti kuuluu rannekkeen hintaan. Kompiainen kulkee sekä Nallikarista että keskustasta Vauhtipuistoon ja takaisin.

Vauhtipuiston jälkeen suunnattiin piknikille Nallikarin uimarannalle ja haettiin herkulliset piknik-eväät Nallikari Bistro & Bakerysta. Ehdittiin onneksi syödä meidän eväät ja nauttia upeasta hellepäivästä Nallikarin rannalla, ennen kuin myrsky tuli yhtäkkiä päälle ja kaikki ihmiset lähtivät juoksemaan! Tämä oli täysin poikkeuksellista, en ole ikinä kokenut mitään vastaavaa, vaikka Nallikarissa olen käynyt kymmeniä kertoja. Mutta onneksi meidän Poiju Villa oli niin lähellä, niin päästiin nopeasti sinne suojaan ja kuivattelemaan, kun kastuttiin kaatosateessa. Ja onni, että oltiin juuri saatu eväät syödyksi.

Meidän kohteena olisi maanantaina ollut vielä Linnasaaressa sijaitseva Vesipuisto Lappis, joka olisi varmasti ollut ihan mieletön! Myrskyn vuoksi ei kuitenkaan tällä kertaa päästy sinne, vaan se jäi nyt sitten seuraavalle reissulle odottamaan.

Illallista nautittiin Nallikarin uimarannalla sijaitsevassa ravintola Nallikarissa, jossa myös löytyi kattava lasten lista sekä monipuolinen, tuore ja laadukas lista aikuisille. Otto valitsi tällä kertaa burgeria ja itse herkuttelin nokkoslasagnella, jollaista en ennen ollut maistanutkaan. Nokkoslasagne oli täynnä makua.

Oulun kohteet:

Majoitus:

Poiju Villas Nallikari

Ruokailut:

Nallikari Bistro & Bakery

Sokeri-Jussin Kievari

Ravintola Nallikari

Käyntikohteet:

Tiedekeskus Tietomaa

Vauhtipuisto

Nallikarin uimaranta

Vesipuisto Lappis

Pohjolan rengastie on ihan uusi kokemusrikas reitistö ja mun mielestä ihan huippu konsepti! Pohjolan rengastiellä pääsee kokemaan monipuolisesti avomerta, jokisuistoa, metsää ja luontoa ja siellä on runsaasti mielenkiintoisia kohteita niin lapsiperheille kuin kaikille muillekin. Rengastietä pitkin kuljettaessa voi kokea Suomen luonnon ääripäät ja yhdistää sen kaiken vielä kaupunkielämään ja elämyksiin. Ja juuri näin me mun mielestä tehtiin!

Saatiin nähdä mieletöntä jokisuistoa Siikajoella, paljon eläimiä ja lintuja Limingassa, maatilaelämää Törmälän tilalla, ihanaa vanhan kaupungin tunnelmaa ja historian havinaa Raahessa ja Oulussa paljon kaupunkiaktiviteetteja ja herkullisia ravintoloita. Saatiin tavata ihania ja sydämellisiä yrittäjiä, jotka palvelivat meitä turisteja täydellä sydämellä. Pohjolan rengastien varrelta löytyy kymmeniä ihania majoituspaikkoja, ruokapaikkoja ja elämyskohteita, niin autoilijoille kuin julkisilla kulkevillekin. 

Jos suunnittelet kotimaan matkaa  lähiaikoina, niin Oulun tyttönä minä suosittelen erittäin lämpimästi kyllä näitä Pohjolan rengastien kohteita. Reitti toimii ympäri vuoden ja jokainen vuodenaika tuo kohteisiin omat upeat erityispiirteensä. Meillekin jäi vielä ihan valtavasti nähtävää ja koettavaa myös tuleville reissuille. Kiitos Visit Liminka, Visit Raahe ja Visit Oulu tästä ikimuistoisesta reissusta! Me saatiin ihania ja lämpimiä muistoja, uusia kokemuksia ja mahtava aloitus kesälle!


Herkkuja arkeen & grilliin ja parhaat kastikkeet kaveriksi

20.06.2021

Kaupallinen yhteistyö: Arla Lempi

Lasten kesälomaa on takana jo hyvä tovi, ja me ollaan ainakin taas huomattu, miten ruokaa menee ihan älytön määrä, kun ollaan kaikki viisi kotona joka päivä. Tykätään arkisin kokkailla isompia satseja simppeliä lounasta, ja sitten syödä sitä useampana päivänä. Viikonloppuisin taas on ihana grillailla ja kokata pitkän kaavan mukaan. Kun tekee ison satsin kerralla, niin riittää hyvin ja ei tarvitse miettiä lounaita sitten pariin päivään. 

Yksi helppo lounas, jota tulee valtava satsi kerralla, on nuudeliwokki. Meillä koko perhe tykkää nuudeliwokista, mutta sen kanssa on usein ollut vähän sellaista arpapeliä, että saako siihen riittävästi makua, ja eihän se vain jää kuivaksi. Kokeiltiin tuossa toukokuussa taas pitkästä aikaa tehdä nuudeliwokkia ja tällä kertaa kirjoitin muistiin meidän pettämättömän reseptin, joka toimii takuulla joka kerta, sillä siinä on yksi huippu ainesosa, joka kruunaa sen: Arla Lempi Thai Chili jogurttikastike. Sitä kun lusikoi päälle, niin annos vie kielen mennessään. Tuon toukokuisen oivalluksen jälkeen ollaan tehty sitä jo monta kertaa, ja jos reseptin tekee tuplana, siitä riittää isollekin perheelle syötävää kahdelle tai kolmelle aterialle. 

Nyt on juuri kaupoissa ihan mieletön vihannesvalikoima kotimaisia vihanneksia ja nuudeliwokin vihanneksia voi hyvin varioida sen mukaan, mitä kaapista tai kaupasta löytyy tai tekee mieli. Tärkeintä siinä on se, että kaikki paistetaan nopeasti kuumalla pannulla pienissä erissä, ja että lisukkeena on Arla Lempi Thai Chili jogurttikastikkeen lisäksi tuoretta kevätsipulia, chiliä ja vielä korianteria, mikäli tykkää korianterista. 

Nuudeliwok Thai Chili jogurttikastikkeella (6 annosta) 

400g proteiinia (me käytetään yleensä kasviproteiinia, esim beanit murua)

1pkt munanuudeleita

100g Sugar snaps sokeriherneitä

2 porkkanaa

1 kesäkurpitsa

2 salottisipulia

1 paprika

2 valkosipulinkynttä

Ituja 

Annoksen päälle tuoreena: 2 kevätsipulia varsineen, 1 punainen chili, korianteria

Mausteeksi: soijaa, valkosipulijauhetta, suolaa, pippuria, kalakastiketta. 

Wokin kaverina: Arla Lempi Thai Chili Jogurttikastike

Pilko porkkanat, kesäkurpitsa, paprika ja salottisipulit isoiksi suikaleiksi. Paista proteiinit nopeasti kuumalla pannulla, mausta suolalla, valkosipulilla ja tilkalla soijaa ja siirrä syrjään. Paista pilkotut vihannekset esim. parissa erässä tulikuumalla pannulla öljyssä muutaman minuutin ajan. Mausta soijalla, kalakastikkeella ja valkosipulimausteella. Paista vielä sokeriherneet ja idut nopeasti kuumalla pannulla, mausta samoilla mausteilla. Keitä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan ja paista nekin nopeasti kuumalla pannulla, mausta soijalla. Yhdistä kaikki paistetut ainesosat ja tarjoile yhdessä tuoreen chilin, korianterin ja kevätsipulin sekä Arla Lempi Thai Chili Jogurttikastikkeen kanssa. 

Grillikausi on tosiaankin korkattu ja meillä tulee kyllä grillattua useamman kerran viikossa. Grillaamisessa parasta on se, kun voi samalla hengailla ulkona ja kuunnella musiikkia ja ruoka valmistuu kuin itsestään grillissä. Rakastan sitä, miten grillaaminen on niin valtavan monipuolista. Grillissä voi periaatteessa valmistaa ihan mitä tahansa ruokaa, paitsi ehkä jotain keittoa (koska meillä ei ole sivukeitintä, heh). 

Rakastan kokata kasvisruokia ja grillissä niihin tulee ihanasti makua. Lähdin miettimään nopeita grillattavia kasvisruokia Arla Lempi Texas BBQ jogurttikastikkeen kaveriksi ja ekana mulla tuli mieleen kaksi meidän kesälempparia: halloumiranskalaiset ja kasvisvartaat. Halloumiranskalaiset on meidän lasten ehdoton suosikki, ja niin helppo tehdä pannulla tai grillissä. Kasvisvartaat taas ovat ihanan helppoja ja monipuolisia, niihin kun voi laittaa ihan mitä kasviksia tahansa kaapista löytyy. Alla olevassa ohjeessa olen listannut meidän suosikkikasviksia, mutta niihin voi tosiaan laittaa ihan mitä tahansa omasta kaapista löytyy. Usein makea ja suolainen on oiva makupari ja suosittelen kokeilemaan vihannesten kaveriksi myös jotain makeaa, kuten ananasta, vesimelonia tai esim. nektariinia. 

Kasvisvartaat grillissä:

Ainekset: 

1 nippu retiisejä

1 rasia herkkusieniä

1 kesäkurpitsa

1 rs kirsikkatomaatteja

1 ananas

tai esim.

1 nippu kevätsipuleita

1 kukkakaali

1 pussi suippopaprikaa

4 esikeitettyä maissia

Lisäksi: pari ruokalusikallista öljyä, suolaa, mustapippuria, 2 valkosipulinkynttä, yrttimaustetta sekä Arla Lempi Texas BBQ Jogurttikastiketta.

1. Huuhdo ja pilko vihannekset tarvittaessa sopivan kokoisiin paloihin vartaaseen. Esim. huuhdotut retiisit voi laittaa sellaisenaan (kunhan varret on leikattu pois) ja kirsikkatomaatit, pienet herkkusienet yms. mutta kukkakaalit, kesäkurpitsat, paprikat yms. kannattaa pilkkoa sopivan kokoisiksi paloiksi. 

2. Pujota vihannekset varrastikkuihin (jos käytät puutikkuja, muista liottaa ne etukäteen). Sekoita öljy, mausteet ja puristetut valkosipulinkynnet keskenään ja sivele vihannesten pintaan. 

3. Kypsennä grillissä muutama minuutti käännellen, kunnes vihannekset ovat pehmenneet. Tarjoile vartaat Arla Lempi Texas BBQ Jogurttikastikkeen kanssa. 

Halloumiranskalaiset & Arla Lempi Texas BBQ Jogurttikastike

2pkt halloumijuustoa

0,5dl öljyä

1,5dl pankojauhoja

Leikkaa halloumi-palat ranskalaisten muotoisiksi tikuiksi. Laita yhteen kulhoon öljy ja toiseen pankojauhot. Dippaa tikut ensin öljyyn ja sitten pankojauhoihin. Grillaa halloumiranskiksia kunnes ne saavat rapsakan pinnan ja kauniin värin. Tarjoile Arla Lempi Texas BBQ Jogurttikastikkeen kanssa. 

Kyselin myös seuraajilta taannoin storyssa, mitkä ovat heille niitä ruokia, jotka ilman kastiketta jäävät kuivaksi. Eniten vastauksia saivat mm. kalapuikot ja perunamuusi, kana ja riisi sekä lihapullat ja lihamureke. Nämä kastikkeet sopivat kyllä oivasti niidenkin kaikkien kaveriksi.

Rakastan Arla Lempi Jogurttikastikkeiden raikasta makua ja niitä voi tarjoilla sekä kylmänä että lämpimänä. Ne sopivat siis hyvin monenlaisen ruuan kaveriksi ja kruunaavat aterian kuin aterian, eikä tarvitse tuskailla, että ruoka jäi kuivaksi. Thai Chili jogurttikastikkeessa on raikas ja aavistuksen mausteinen maku, kun taas Texas BBQ on täyteläisempi. Kastikkeet löytyvät kauppojen kylmähyllystä. Käy tutustumassa Lempi Jogurttikastikkeisiin lisää Arlan sivuilla.